lauantai 30. kesäkuuta 2012

Sitä samaa taas ja ruokakuvia

Siipan vanhukset on nyt Suomessa, tulivat ke iltana, to aamuna sitten nähtiin meillä aamiaisen merkeissä. Oikein ihana ja lämmin jälleen tapaaminen! Sain vaniljatankoni ja hiusvärini, sekä "tuliaisina" suklaata ja kankaita.
Isäpuoli oli menettänyt lähes 100 % kuulonsa, joten oli melko vaisuna. Mikä oli sinäänsä helpotus, sillä C:llä menee siihen sen jatkuvaan höpötykseen hermot melko nopeasti :) Vanhusten jäädessä tiskaamaan (!) me käytiin katsastamassa auto kuukauden myöhässä. Isän sanojen mukaan olis pitänyt mennä helposti läpi, mutta toisin kävi. Ei ollut yks eikä kaksi kohtaa, josta jäi uupumaan, vaan kymmenkunta korjattavaa asiaa...huh huh. Jos joutuisin itse hoitamaan sen korjauksen ja kustannukset sais autoilu jäädä siihen. Mutta onneks mun ei tarvitse muuta kuin ajaa auto isän veljelle ja ne hoitaa sen kuntoon :D (uskomaton elämästä irtaantunut lellipentu...)
Sen jälkeen vietiin isäpuoli minun äidin kehoituksesta lääkäriin. C:n kanssa odotettiin ulkopuolella ja kuultiin, kuinka mitä ikinä lääkäri tekikään tehosi, sillä alkuun lääkäri joutui huutamaan ja sitten puheet hiljenivät, kun ip sai kuulonsa takaisin :) Ja höpötys alkoi. Se onkin ollut sitten ihan muutamia hetkia (lehden lukua sohvalla ja yhtä torkkumista eilen autontakapenkillä) lukuunottamatta tauotonta. C on melko hermona. Ekana iltana mentiin kaupunkiin syömään. Jonotettiin Mayaan n. 45 min. Kannatti. Tämän vuoden toistaiseksi paras ravintolakokemus! Huippuruoka, tarjoilija osasi häkeltymättä kertoa oliko jokin annos vegaaninen vai ei, ja muutenkin listalla mainittiin tiettyjen ruokien olevan vegaanistettavissa!, palvelu oli hyvää ja hinnatkin kohtuulliset! Laitan kohta kuvia. Ai niin, ja lapsetkin tykkäs. Mikä on todella monessa paikassa, jossa me haluttais syödä suuri ongelma - ei ole lapsille sopivaa ruokaa. Nyt oli!

Minun loistava salaattiannokseni Mayassa. Alkupalaksi otettiin paahdettuja tortillapalasia salsalla ja guacamolella. Ihan super hyvää!
Perjantaina toistu aamulla sama kuvio, vanhukset meille aamupalalle. Tätä ennen oli muuten mun terveellinen smoothie-jaksoni päättynyt ikävästi sirpaleiksi keittiön lattialle. :( Tehosekoittimen lasikulho ihan meidän tyhmyyttä hajos! Kamalaa. Olen nyt yriyttänyt metsästää uutta, Stockalta varmaankin sen saan. Kitchenaid.fi sivustolta apua ei saa. S.postiin ei vastata, puhelimitse mua vaan kierrätetään eri ihmisillä, joista kukaan ei ole se oikea ihminen... Sauvasekoittimella olen nyt sitten yrittänyt pärjätä. Niin, eilen siis meille taas aamupalalle ja meiltä sitten autolla Porvooseen. Kierreltiin siellä aikamme, käytiin Rossossa syömässä (vähän tylsää, mutta turistirysissä harvemmin saa vegaanista ruokaa, Rossosta löyty jotain) ja vähän shoppailtiin. Tosi väsyneinä kotiin ja kotona autoin sitten muksuja tekemään päivällisen. Lassi oli valinnut Jere Niemisen kirjasta kerma-pippuripihvit ja Pinja sävelsi ihan itse mansikoita, kermavaahtoa ja suklaata. Oli aivan loistava ateria!
Pinzan tekemä mansikkajälkkäri
Tänään C.llä ja minulla on vähän taukoa vanhuksista, sillä mun veli avopuolisoineen vie ne ja muksut kaupungille. Vihdoinkin pääsen tekemään sitä vanilja-aromia!! Yay!
Nukkekotiaskaa vielä.
Olen taas vähän innostunut Ebaystä. (soo soo!) Uusi (käytetty, 70-luvulta) sohva yläkerran asuntoon tuli eilen. Tuloillaan on vielä torstaina voittamani puutarha -setti (sekin käytetty) sekä eilen voittamani makuuhuone -setti, johon kuuluu sänky, vaatekaappi ja kampauspöytä. Eli saan taloa kunnolla uuteen uskoon! Eilen illalla innostuin katsomaan nukkejakin, josta vähän huolestuin (muutenkin rahaa kadonnut tililtä todella mystisesti!) mutta yön aikana järkiinnyttyäni poistin kaikki tallentamani "löydöt" ja päätin, etten tilaa mitään enää. Paitsi hienoa verkkoa, idätysastiaani. Ei nimittäin alfaalfat millään meinaa onnistua ilman sitä. Löydettiin kirppikseltä toinen semmonen Biosnacky idätystorni. Jee!


Chrisin ateria Mayassa
Hauskaa viikonloppua sitten vaan!

<3 Raisa

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kuvia ja hajatelmia

Kyllä teitä nyt hemmotellaan, kun kahden päivän sisään jo toinen postaus :)

Laitan kuvia nyt alkuun, ennen kuin innostus lässähtää. Hups! Niitä tulikin hurjan paljon!

Kerroin varmaan jossain vaiheessa siitä meidän kuusiaitaan pesiytyneestä harakasta, jonka poikanenkin sitten meidän pihalla harjoitteli lintuna oloa. Mulla oli aina siitä kova huoli, eikä syyttä...se hukkui yhteen meidän vesisaaveista :.( Chris laittoi sen sitte kompostiin ja seuraavana päivänä äiti-harakka kutsui sitä kompostin reunalta. Mä itkeä pillitin kuin pieni lapsi sitä kuunnellessa. Ja lopulta äiti lensi pois, eikä sitä ole sen koommin näkynyt. Todella surullista.
















Eilen kun vietiin siipan kaveri lentokentälle käytiin kotimatkalla kirjastossa ja mä lainasin taas niin paljon ihania kirjoja! Enkä taaskaan malta lukea vain yhtä kirjaa kerrallaan, vaan nyt luen yhtä romaania (Yövartio?) ja kahta raakaruokakirjaa. Toinen raakakirjoista on just niin pöljä kun tollaset kirjat voi olla...siinä koko ajan jauhetaan sitä kuinka hyvä joku tietty raaka-aine on laihduttajalle, sellasta ärsyttävää. Ja ihan alkuun kaikkia, jotka sen kirjan ohjeilla meinaa jotain detoxia tai "laihdutuskuuria" (siinä oli kolme erilaista "ohjelmaa, viikonlopun, viikon ja koko elämän kestävä raakaruokavalio) totauttaa kehoitetaan ottamaan päivittäin kaiken maailman monivitamiinitabletteja...vakuuttavaa. Oli siinä jotain muutakin, mutten enää muista mitä. Enkä tiedä miks noi mua niin ärsyttää, mut ärsyttää kuitenkin. Osa ruokaohjeista on kuitenkin toteuttamiskelpoisia. Kunhan vaan hittosoikoon saadaan uusi lasikulho meidän blenderiin. Niin älyttömän raivostuttavaa - se hajos tänään, kun jotain tyhmänä valutettiin pois sieltä niin, että se tasapainotteli kulhon päällä pöydän reunalla...niin typerää! Meidän sauvasekoitinkin on niin onneton, ettei sillä mitään smoothieita ja raakapuuroja surauteta.

Olen siis edelleen jatkanut erittäin terveellistä kuuriani, välillä kyllä antanut itselleni luvan sokeriherkutteluunkin: leivoin donitseja ja halusin maistaa yhden, samoin lapsilta olen muutaman karkin syönyt. Ja sit oli tietenkin se juopottelu siellä piknikillä - en yhtään muistanut, että joku siiderihän on täynnä sokeria. Pöljä! Mutta muuten olen kyllä pysyttäytynyt hyvin kaidalla tiellä :) Ja voinut oikein hyvin. Sairastelukaan ei kestänyt viikkoakaan. Nyt olen taas juoksennellut aamuisin ja muutenkin jaksan vaikka mitä.
Ja edelleen ruokaan menee ihan kauheasti rahaa! Mä en millään meinaa päästä tästä ruokatörsäyksestä eroon! Mutta jos alkukesästä (keskikesä?) meinaa syödä paljon kasviksia ja hedelmiä ei auta muu kuin latoa euroja tiskiin - kaikki maksaa hunajaa. Varsinkin kun ne ostaa pääsääntöisesti luomuna. Mot oikeesti, mikä vois olla fiksumpi kohde käyttää rahojaan, kuin hyvä ja puhdas ruoka? Tosi paljon olen kyllä syönyt myös takapihan rikkaruohoja :) Enimmäkseen jauhosavikkaa, voikukkaa, maitohorsmaa, nokkosta, poimulehteä ja siankärsämöä. Sekä salaateissa että smoothieissa.

En tiedä johtuuko ruokaan törsäämisestä vai mistä, mutta muutenkin on vähän alkanut kuluttaminen taas kiinnostamaan. Tai ainakin olen ebayllä taas seikkaillut. Ostin tytöille uuden sohvan ja nyt on kytiksessä muita huonekaluja. Kuten tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata, on nukketaloni kokenut pienoisia muutoksia. Lopulta pääsin yli itseäni riivanneesta ajatuksesta, että kaikilla tytöillä tulee olla oma sänky ja tavallaan oma elämä kaikkine tykötarpeineen. Karsin puolet tytöistä pois siitä talosta ja sain jäljelle jääneille paljon enemmän tilaa ja kivemmat kodit. Bambin kodissa ei juurikaan muutoksia ole vielä tehty, olen kuitenkin päättänyt että suloinen Lola saa muuttaa pois Bambin nurkista. Mimi-parka ajettiin pois omasta hienosta asunnostaan ja Bunny muutti tilalle. (Mimi on saatava kauneushoitolaan, en kestä sitä enää). Yläkerran isosta asunnosta muuttivat pois Angelina, Bunny, Alice, Trixie ja Candy. Nyt siellä siis jatkavat majailuaan Nicky, Vicky ja Nuppu. Nuppu omi Candyn mieltymyksen ompeluun samalla kuin ompelukoneenkin. Nupun ja Candyn kerrossängystä tein kuvissakin näkyvän *mikä sen nimi nyt onkaan kun on ylhäällä sänky ja alhaalla pöytä ja muuta tilaa? Siitä tuli hieno, yläkerran keittiöstä poistin kaksi hyllyä ja siirsin pöydän sekä makuuhuoneesta tein olohuoneen. On ollut kivaa :)

Olen myös askarrellut noita tarjottimia, kuvassa vaan eläinaiheisia, muta olen tehnyt paljon muitakin. Pari skräppisivuakin tein, mutta oikeastaan vaan saadakseni ne pois tehtävien listalta.

Chris on hakenassa vanhempiaan lentokentältä. Ne menee kyllä suoraan hotelliinsa, kun kellokin on jo näin paljon. Toivottavasti niiden lento on mennyt hyvin. Viime viikolla ne oli Pariisissa, viikonloppuna siirtyneet Skotlantiin (kaitt) ja nyt tänään siis tulleet suomeen. Ai nii! Chrisin koulu loppu tänään! Hip hei!

Poljettiin Hapsin kanssa Plantageniin, ostin vähän turhautuneena taimia. Turhautuneena siksi, kun omat kurkkuni eivät kahdesta yrityksestä huolimatta ole lähteneet kasvamaan ja osa yrteistäkin takkuaa. Ostin sitten pari marjapensastakin. Ja kuljetin kaiken pyöräntarakalle kiinnitetyssä muovikorissa kotiin. Sai polkea kieli keskellä suuta, ettei olis pinaatit ja kesäkurpitsat hyppineet tielle. Oli hauskaa olla Lassin kanssa kahdestaan :)

Reilun viikon päästä lähetään Tukholmaan! Jee! Kerroinkin jo varmaan niistä meidän hyvin sivistyneistä suunnitelmista, mä olen nyt päättänyt omani. Haluan valokuvanäyttelyyn. Se on samassa paikassa, jossa käytiin viime kerrallakin. En yhtään muista kenen töitä siellä on esillä, eikä se ole se pointtikaan. Ehkä mä suurimmalla lämmöllä muistelen sitä alakerrassa ollutta kauppaa...

Mitäköhän vielä. Olen pikkasen alkanut jo työstämään uutta kirjaa. Hion kovasti minttujuomaa. Minttua en ole onnistunut näännyttämään pihaltani, joten siitä riittää testattavaksi!

Ok, siippa tuli! Vanhukset pääsivät hotelliinsa ja Chrisillä on uudet lenkkarit!

Oiyasuminasai!

<3 Raisa

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ehkä huomenna...?

Kaikennäköistä, paljon kuvia ja askarteluintoa, mutten millään jaksais niistä kirjoittaa. Mielenkiinto taas vähän hakusessa koko tähän touhuun. Välillä mietin, että tapahtuuko elämässä oikeasti yhtään mitään jos niistä ei toitota kaikelle kansalle facebookissa tai blogissa. Onko tapahtumat vähemmän tärkeitä, jos niitä ei jaa kaikkien kanssa ja saa muita ihastuksiin/vihastuksiin tms.?

Mä kyllä aina välillä mietin tänne kirjoittamista, mut sit aina tulee jotain muuta. Osa haluaa pitää kiinni vielä näistä jutuista, siitä vanhasta innostuksesta ja välillä jopa vähän aktiivisesta kommunikoinnista teidän lukijoiden kanssa. Mutta nykyisin en oikein jaksa edes sähköpostia lukea. Alan ehkä jo kaipaamaan jonkin laista järjestystä elämääni, ettei koko ajana tarvitsis olla keksimässä tekemistä ja jotenkin nyt kun ei ole "pakko" suoriutua kaikesta töiden takia tosi tehokkaasti saattaa jo ihan pelkkään pukeutumiseenkin vierähtää jokunen tovi. Ruoanlaittoon ja kaikkeen siihen liittyvään menee ihan hirveesti aikaa, tunteja. Mitäs sitten kun pitäis joskus palata normaaliin arkeen??

Olen innostunut taas laittamaan nukkekotia, ja tytöistäkin ottanut kuvia. Kaivan nyt ihan teidän mieliksi kamerasta yhden kuvan :) Se on jo vanhentunut, kylläkin. Hetken aikaa pidin nukkeja alakerrassa, näytillä (itselleni) ja sitten innostuin laittamaan taas sitä taloa ja osa tytöistä pääsi koteihinsa. Radikaaleja muutoksia tein, mutta niistä ehkä huomenna.

Kuva!

Hahaa! Saittekin kaksi! Lucky bastards!

Chrisin vanhemmat tulee huomenna! Ja sen paras kaveri (minun jälkeen tietenkin) lähti tänään kotiinsa. Meillä on vilinää ja vilskettä.

<3 R

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kipeenä taas

                                          Mitä ihmettä muovinen hai ja yks pikku poni tekee mun yöpöydällä?
                                           Paistettuja soijamedaljonkeja ja riisikakku seitan koristeilla
                                           Vähän iljettävän näköinen riisikakku kasviskaviaarisalaatilla ja villivihanneksilla
                                          Animalia PKS piknik Alppipuistossa
                                           Pelleilevä Pinja ja super cool Lassi lintsillä.

Chris on ollut pitkään kipeenä ja mä myhäilin, kun se ei tarttunut minuun. Kunnes menin sitten meidän piknikillä ryypiskelemään ja se ihan varmasti heikensi mun vastustuskykyä ja niin mä sunnuntaiaamusta olen ollut ärsyttävän kipeenä. Mälsää.
Lauantaina vein lapset lintsille, kun kerta oli siihen varaa. On oikeesti ihan hirveetä miten kallista se on. Yks ranneke 37 euroo! Itelle ostin vaan kaksi laitelippua, nekin 6,50 kpl! Ja sit popcornit ja juotavat...uh...mut en yhtään siitä marmattanut. Muutenhan se olis mennyt ihan plörinäksi koko päivä. Kiltisti vaan maksoin. Sunnuntai meni vaan nukkuessa. Kurkku oli tosi kipee. Tänään on yläkropassa lihakset kipeenä. Olen pitkästä aikaan koneella, maksoin laskut mitkä satuin löytämään (jossain on kyllä ihan varmasti hammaslääkärilasku maksamattomana), lyhensin äidiltä otettua lainaa ja maksoin joustoluottoni pois!!!! Nyt ei ole mitään muuta lainaa kuin asuntoon liittyvät, äidiltä ja pankista. En olis kyllä uskonut, että saan ne näin hyvin hoidettua. Pahus soikoon, pitää kyllä vielä tehdä pari lahjoitusta luottokortilla, aasian karhuille ja sille pupuryhmälle jenkeissä. Viipurin Koirat hoituu onneks ihan pankkitililtä. Olen saanut myös Amerikan matkan kokonaisuudessaan säästettyä, jätin sitte kuitenkin aika pienen shoppailubudjetin - saa nähdä meinaanko vielä vähän sitä kartuttaa.
Harmittaa kun ei ole voimia yhtään mihinkään. Mutta tämä on jo hyvä merkki, että alkaa olemaan hinku tehdä jotain. Oikeesti, vihaan joutenoloa. Makoilua. Lukeminen on kivaa, mutta palkintona kovasta touhuilusta. Ei päivän ainoana tekemisenä. Tällä hetkellä luen Truman Capoten Kesän taittuessa -kirjaa. Se on vähän ärsyttävästi kirjoitettu. Sellasta hitaasti etenevää, tosi koristeellista tekstiä. Plääh. Mutta ei kai sovi näin julkisesti parjata niinkin arvostettua kirjailijaa, siinähän vaan itsestään antaa hölmön kuvan...
Eipä kait muuta, mulla on vähän huono asento, joten jotain. Kävin muuten viikko sitten katsomassa kaverin uuni tuoretta vauvaa - aika huikeeta. Vauvat on niin pieniä.

<3 Raisa

lauantai 9. kesäkuuta 2012

täydellistä.

Välillä mun täydellisyys häiritsee mua itseänikin. Tänään aamulla juoksin (ok, alle puol tuntia, kun oli vasta kolmas kerta vuosiin), tein superravitsevan aamupalan (liotettua tattaria, omenaa, taatelia ja sesaminsiemeniä avocado-päärynä-puolukka höysteellä) ja nyt ajattelin polkasta jumboon palkitsemaan itseäni elokuvan merkeissä. Elokuva on Dark  Shadows ja uskon, että pidän siitä.
Olen edelleen hyvin seesteisen onnellinen, tai siis sellaista hykerryttävää onnea ei ole, mutta jäätävän pahanolon puute riittää minulle vallan mainiosti. Vaikka olen kyllä siis onnellinenkin. Olen syönyt todella hyvin, tehnyt paljon hyvää ruokaa, sekä raakaruokaa, että kyllä myös aika paljon kunnolla rasvassa paistettuja juttujakin. Ajatukset ja kyllä oikeastaan teotkin pyörii aika tiukasti ruoassa. Toistaiseksi ainakin hyvin terveellä tavalla, muttei kuitenkaan siis niuho-terveellä, vaan oikeesti tasapainosen terveellä. Viime aikoina oon käyttänyt ihan hirveesti rahaa ruokaan, ikään kuin ottanut kiinni niitä viikkoja/kuukausia, kun sain ruokaostokset hoidettua vähällä rahalla. Ehkä se tästä kuitenkin tasaantuu. Tasaannuttava, kun ei mulla kauaa enää ole varaa tälläiseen. Kuten jo sanottua, olen viime aikoina lukenut paljon ruokaa ja ravitsemusta käsitteleviä kirjoja. Nyt viimeisin kirjani on ehkä kaikista ei paras, mutta jollain tapaa mieltä avaavin. Olen sen joskus aiemminkin kirjastosta lainannut, mutta silloin luin mielestäni ainoastaan viimeisimmän luvun, kun kaksi ensimmäistä oli niin negatiivisia. Kirjan nimi on muistaakseni Oikean ruoan puolesta. Siinä pointti on kuitenkin se, ettei ruokaa pitäis *hargs! sana katos!* sen sisältämien hyväksi tai huonoksi tiedettyjen/arveltujen osien (rasvat, omega kolmoset ja kutoset, hiilarit jne.), vaan se pitäis mieltää kokonaisuudeksi. Hankala selittää lyhyesti. Mä olen pitkään ollut sitä mieltä, ettei ratkaisu länsimaalaisiin ruokapeäisiin sairauksiin ole jossain yksittäisessä tuotteessa tai tai ettei terveyttä saavuteta suosimalla joitain tiettyjä, tutkitusti hyödyllisiä ravintoaineita sisältäviä tuotteita, vaan se on se kokonaisuus. Ja mikä meidän länkkäreiden (ja kovaa vauhtiahan se on kyllä levinnyt lähes koko maapallolle) ruoassa pahiten mättää, on kaiken tosi tehokas prosessointi. Otetaan oikeaa ruokaa (mielellään vielä keskitytään vaan kouralliseen tuhansista eri raaka-aineista) ja kuivatetaan, jauhetaan, siivilöidään kaikki hyvä pois (koska ne a) maistuu "pahalle", b) heikentää säilyvyyttä c) on muuten vaan epäilyttäviä ja pahaksi markkinoille) lisätään runsaasti jotain keinotekoista, jotta saadaan keinoruoka maistumaan ja näyttämään ja säilymään, pistetään se kätevään pikkurasiaan ja lätkästään vielä muutamat terveysväittämät etikettiin ja näin saatiin jostain kovin vieraasta paljon houkuttelevampi kuin naapurihyllyn kummallisista, multaisista juureksista. Ihan sairasta. Kirjaimellisesti.
Mutta nyt mun täytyy mennä. Moikkeli!

Syökää hyvin!

<3 Raisuli

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Ruokaa!

Eilen oli jo vähän ikävä tänne, tai ainakin ajattelin, että pitäis tulla koneelle ja kirjottaa jotain. Maailma kylässä tapahtuman jostain kirjateltasta ostin kaksi kirjaa, toinen oli joku tiede kirja ja toinen ruokakirja. Tiede kirjaa luin vähän, en siitä mitään ymmärtänyt, mutta ruokakirjan nopeasti vaan selasin, sillä sen kohtalo oli sillä hetkellä jäädä kemian jalkoihin...mutta kuten keventyneestä olemuksestani huomata saattaa, kemia on nyt luettu ja voin keskittyä ruokakirjoihin. Olenkin niitä lukenut oikein urakalla. Ensi alkuun luin vähän uusimmasta kirjastani, eli Miia Saastamoisen Luonnollista! Syömisen syvin olemus. www.luonnollista.com En ole itse vielä käynyt tuolla nettisivulla, mutta teidän iloksi laitoin esille nyt jo. Jos siellä on jotain ikävää, vika ei ole minun. Kirjassa on aika paljon muutakin kuin ihan vaan ruokaa liittyvää asiaa hyvinvoinnista. Mä ehkä just sieltä sain pienen kipinän liikkumiseen, mutta kaikki hidas ja sellanen hengittämiseen keskittyminen ei ainakaan nykyiselle minälleni sovi yhtään. Joku sais tehdä hyvinvointikirjan levottomille, joilla koko samperin pilates tunti menee miettiessä, että missäköhän tämänkin liikkeen pitäis tuntua. En siis sano, että vika olis pilateksessa tms. vaan osa ihmisistä saattais ihan oikeasti olla vähän liian "nopeita" tollaseen sisäänpäin kääntyneeseen liikuntaan ja muuhun sellaseen hengittelyyn. Jokatapauksessa, se kirja on edelleen lukematta, vähän niinku jälkkärinä odottelee. Mutta Mea Salon Hellaton Kokki on luettu kannesta kanteen. Meahan kirjoitti oikein hauskan ja rempseän kirjan raakaravinnon saloista. Eilen, käytyämme ensin lasten kanssa perinteisellä koulun päättymisjätskillä (joo, joitakin päiviä myöhässä) en itse ottanutkaan mehujäätä tai soijatuuttia, vaan innolla odotin kotiinpääsyä, sillä oli varannut itselleni kaksi jäistä banaania ja limetin kuorta ja sitruunan. Ohjeessa oli kaksi banaania ja limetin (tai sitruunan) mehu ja kuori raastettuna. Mulla ei ollut luomusitruunaa, joten en viitsinyt sitä kuorta sinne raastaa, mutta pakkasessa oli limetin kuorta raastettuna, joten laitoin limetin kuorta ja puolikkaan sitruunan mehun tehosekoittimeen niiden kohmeisten banaanien seuraksi ja söin ehkä yhden parhaimmista jäätelöistäni ikinä. Tosi hyvää ja raikasta. Eikä mitään turhaa :) Olen nyt ihan todella innostunut syömään superhyvin. Musta tuntuu, että aiemminkin jo ollaan syöty hyvin, mutta niin paljon myös kaikkea sellaista, jonka jälkeen väsynyt ja vetämätön olo. Ja sitä valkoista sokeria...minusta vois varmaan saada uutettua sokeria, kun olen sitä niin paljon sisääni heittänyt. Joten, näiden ja muidenkin (niistä lisää kohta) kirjojen innoittamana olen päätynyt kuukauden kestävään valkoisen sokerin taukoon. Sokerittomuutta on jatkunut nyt kait viis tai kuus päivää, välillä tekee mieli jotain hyvää kätköistäni (hiukan mua muuten harmittaa, etten muistanut ottaa tänne kuvaa mun herkkulaatikostani tampereen reissun jälkeen, jolloin se oli siis ääriään myöten täynnä suklaata eri muodoissaan), mutta sekin tuntuu olevan hiipuman päin. Maanantaina meinas tulla yllättävä este, mulla oli menoa johon olis pitänyt viedä jotain herkkua. Mutta sitten muistin, että Puputytössähän oli yks raaka, sokeriton herkku. Tein sen ja poljin 13,3 km Varistoon, vaan huomatakseni, että mulla oli väärä päivämäärä meidän skräppimaanantaille. Eli sitä olikin jostain syystä vaihdettu kuun ekasta maanantaista joksikin muukis maanantaiksi. Hiukan vitutti. sain onneksi jätettyä kamalan painavat skräppikamani sinne (toivottavasti niitä ei pöllitä!) ja sit poljin takas kotiin. Söin ne pallurat siinä kotimatkalla sitte. Ja join uskomattoman pehmeän pirtelöni. Mean kirjan rohkaisemana olen uskaltautunut laittamaan avocadoa pirtelöihini ja kissa vieköön, että on hyvää ja pehmeää!
Olen siis sokerittomuuden ohella innostunut lisäämään kypsentämättömän ruoan määrää syömisissäni. En silti usko, että minusta raakaruokailijaa tulee, kun ainakin vielä tykkään niin kovasti kaikesta paistetusta ja maustetusta ja pälä pälä kaikesta epäterveellisestä. Hassua, mietin näihin vasta-argumentteja...niinku tässä olis vastassa raakailija ja ei-raakailija samalla tavoin kuin vegaani ja ei-vegaani...en nyt osaa tätä selvetää oikein. Siis minä vegaanina olen tietenkin sitä mieltä, ettei vegaanina olo ole mistään luopumista, askeettista kamalaa epäelämää, vaan päinvastoin, elämää ihan parhaimmillaan. Ja sitten taas raakailija saattaisi ajatella ihan samalla lailla omasta raakavaliostaan ja minä taas koen sen kovin köykäseksi ja vaan ajattelen niitä asioita, joita ilman en voi elää...niinkuin monet sanovat, että voisivat olla vegaaneita, mutta eivät voi elää ilman lehmäntissmaitojuustoa/eläinten lihaksia/jne. Mutta katsotaan mitä kehoni minulle sanoo. (hiljaa siellä vatsa ja pakarat, jotka janoavat sipsejä uusilla vegaanisillä dippikastikkeilla höystettyinä).
Nyt kun Mean kirja (jossa muuten aivan ihanasti, tyyliin joka minuun kolahtaa, on nimetty raakamajoneesi Meaneesiksi) on luettu olen siirtynyt hyllyssäni olevaan toiseen raakaruokakirjaan, eli jonkun ruotsalaisen kissan Raw food -elinvoimaa raakaravinnosta -kirjaan. Se on jollakin tapaa paljon amerikkalaismaisempi, esteettisesti kauniimpi kuin Mean, mutta huomattavasti persoonattomampi. Mutta plussana siellä on neljän ihmisen lyhyt esittely tai jotain. Ei ole mulle hyvä kirjoituspäivä tänään.
Raakaravinnossa mua hirvittää raaka-aineiden kalleus ja ympäristökuormitus. Siis tokihan sitä voi verrata vaikka ulkona syömiseen ja silloinhan se tulee halvemmaksi ja ehkä ymp.ystävällisemmäksikin, mutta meidän ruokamenot kasvaa sitä mukaan kun tuoreen ruoan osuus ostoskoristakin kasvaa. Tietty mä idätän ja nyt taas aktiivisesti versotankin ja vaalin kasvimaatani, mutta pähkinät ja hedelmät on silti niin jumalattoman kalliita. Mut oma arvonsa on tietenkin myös omalla hyvinvoinnillaan ja terveydellä. Tulispa vaan nyt paljon kotimaisia kasviksia, niin vois niitä käyttää enempi. Tai jotain. Mutta tattaripuuro marjasilmällä on kyllä aika ykkönen. Söin sitä viime kesänä todella paljon, syksymmällä siirryin kuumennettuun kaurapuuroon. Jotenkin sitä vaan ilmojen viilennyttyä kaipas jotain lämpimämpää. Katsotaan miten nyt käy.
Ja vielä viimenen kirja, jota olen lukenut: Amerikkalaisen kissan Skinny Bitch, ultimate everyday cookbook. Siellä kans paljon luettavaa, mutta toistaiseksi kaikki reseptit, joita olen siitä kokeillut ovat osoittautuneet pettymyksiksi. Yksi hyvä aamupalarespti ollut, muttei sekään kyllä aineksiensa arvoinen ollut. Aion kyllä vielä muutamalle reseptille antaa mahdollisuuden. Katsotaan.
Kaikki tämä ruokapuhe sai vatsan kurnimaan. Tai ehkä se johtuukin siitä, että alkaa olemaan lounasaika :)

Lapsilla ollaan otettu pisteet käyttöön. Ne saa pisteitä tietyistä pikkuhommista ja pisteet voi vaihtaa herkkuihin, joita olen ostanut (karkkeja, nakkeja, banaanilastuja). Pinja ahkeroinut oikein mallikkaasti, Lassillakin hyvä aloitus, mutta nyt kavereiden kanssa hengailu osoittautunut tärkeämmäksi.

Olen kahtena aamuna käynyt juoksemassa pienne lenkin. On ollut oikein mukavaa. Lihakset vaan huutaa armoa näin alkuun. Kyykkiminenkin lähes mahdotonta, mutta äkkiäkös ne siitä taas vetreytyy. Koirat olleet mukana. Risto vaan väsähtää aika nopeasti. Ei siinä, että mä pitkiä lenkkejä itsekään jaksaisin juosta, tai lujaa. Kenaita pidän aika paljon vapaana, kun se tottelee hyvin ja on hihnassa vähän rasittava.

Mutta nyt mun täytyy mennä! Akkukin loppuu pian tietsikasta. Ai nii, yks juttu vielä. Elän tällä hetkellä merkillisen hyvää elämää. Puuttuu kokonaan ahdistus ja semmonen iso musta pilvi taivaalta. Tilalla ei ole mitään hurmostilaa, mutta jo ihan noiden asioiden puuttuminen tuntuu todella hienolta. Olen joitain pieniä harmittavia asioitakin saanut hoidettua, niin että oikeesti voi ottaa tosi rennosti. Harmittaa vaan, että unohdin sen kemian kokeen hakea, kun kovasti haluaisin tietää mitä sain numeroksi. Ja nyt on kesäloma, niin ei siellä koululla varmaan ketään ole. Aion kyllä soittaa. Olen muuten melkoisessa uutispimennossa, ja uskokaa tai älkää, sekin tuntuu todella hienolta. Ei mun tarvii tietää, jos joku hullu räiskii jengiä koulussa tai ravintolassa tms. Välillä joitain juttuja valuu tänne mun paratiisiinkin, esim. kauppareissulla saatan lööpistä lukea, jos joku on vaikka tosi pettynyt johonkin, tai joku erotessaan jostain supertärkeästä virasta saa ihan huikeet erorahat jne. Aika nopeasti ne vaipuu unholaan. Nytkään en kyllä muista yhtä ainuttakaan lukemaani lööppiä. Tai no yhden, mutta sekin on yli 20 vuotta vanha. Siinä "Ministerin lapset uhattiin tappaa". Mulla oli se seinälläkin lapsuudenkodissani, kun mulla kerta oli (ja on edelleen!) se LP-levy, jossa ne lapset uhattiin tappaa. Oi niitä aikoja :)

Nyt kyllä täytyy mennä!

Syökää hyvin!

<3 Raisa

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kesän alun päivitys + huikeen hyvä resepti, niin ja shampoo resepti myös

Heipparallaa!

Kiitos kommenteista, vastaan niihin tuota pikaa! Toiseen ihan jo tässä postauksessa. Se toinen, johon en siis nyt paneudu oli kyllä niin ihana! Mieltä hykerryytävä!
Täällä taas se ärsyttävän onnellinen jaarittelija. Kaveri sai just ison, terveen poikavauvan, kemian koe meni hyvin, pääsykokeissakin kävin toteamassa, että kunhan saan kemiaa ja biologiaa opiskeltua, ei sisään pääsyn pitäisi olla kovin vaikeaa. Oli nimittäin aika helpon oloinen. Pelkäsin, etten olis edes ymmärtänyt kysymyksiä ja poistunut heti luvan saatuani. Kävikin niin, että tuhersin siellä ihan loppuun saakka :) Ihan tosissani otin. En kuitenkaan niin, että olettaisin pääseväni sisään. Se olis kyllä oikeasti aika kamalaa, jos näillä eväillä sinne pääsis. Ja ihan sama miten pöljältä kuulostaa, aion tulevan vuoden aikana säästää ansiosidonnaisesta toimeentulotuestani niin, että pärjätään vähän pJaremmin sitten, kun on pelkkä opintotuki, jolla pärjätä.
Pääsykokeessa oli paljon ihmisiä, joista osa oli haki kyllä muuhun, kuin ravitsemustiedettä opiskelemaan. Mutta niitä oli kourallinen, ja meitä ruokafriikkejä oli ehkä parisataa? En kauheesti katsellut ympärilleni. Kuitenkin ne mitä näin oli kaikki nuoria ja kauniita, sillä sellaisella terveen puhtoisella tavalla, hoikkia naisia. Ja sit siellä olin minä, vanhus :)
Kemian kokeen suorittaminen oli alkukesän odotetuimpia juttuja. Olin edeltävän viikon lukenut ihan tolkuttomasti, päntännyt ja päntännyt. Samoja asioita lukenut uudestaan ja uudestaan, kun tuntu vaan, että ihan koko ajan ajatukset karkaa jonnekin ihan muualle. Aika kamalaa, ja vähän huolestuttavaakin. Ei minkäänlaista keskittymiskykyä. Ajatuskulkua: Luen karboksyylihaposta, niiden nimeämisestä. Jos oikein muistan, niin oksaalihappo, jota raparperissa on, on just tommosta karboksyylihappoa (voi olla että muistan ihan vituralleen), no, kuitenkin ajatukset siirtyy oksaalihaposta raparperiin, raparperistä omalle kasvimaalle, kasvimaalta omatekemääni lannoitteeseen (piiiitkään liotettuja rikkaruohoja ja pupujen papanoita ämpärillisessä vettä), johon idean sain Living the simple life -kirjasta (joka on suosikki kirjani), kirjasta ajatukset siirtyy Australiaan (jossa kirjan tyypit asustaa), jossa entinen Hello Kitty ystäväni asustaa (mitäköhän Alicelle kuuluu?), Hello Kittystä ajatukset siirtyy muihin HK ystäviini, pitäis varmaan kirjottaa Ticallekin, kun Facebookissakaan en enää ole...ai hitto, karboksyylihappo. Raparperin kanssa pitäis syödä maitotuotteita, että se oksaalihappo sitoutuis johonkin maidon osaan (??) ja että sais korvattua osan hapon huuhtomasta kalsiumista - toimiiko soijamaitotuotteet samalla tavalla? Voiko raparperia kuitenkin huoleti syödä pieniä määriä? Eihän meillä edes ole raparperia kovinkaan paljoa. Miksköhän se ei kasva sellaseks hurjaksi puskaksi, mitä sillä yhdellä naisella on siellä joen varressa. SIllä on kyllä todella hieno puutarha. Talosta päätellen on kyllä aika paljon rahaakin. Rahalla saa, vaikka hienon puutarhan :) Ei voi olla, mitä siitä karboksyylihaposta nyt sanottiinkaan? Tollasta se on koko ajan. Ja erityisesti jos alan olemaan väsynyt. Silloin saatan lukea pitkiä pätkiä tajuamatta lukemastani yhtään mitään. Ja kyseessä on lukion ensimmäinen kemian kurssi. Mun pitäis opiskella ne kaikki (neljä?) plus biologiat päälle. Ja sit jotain muutakin, jos ylioppilaakis mielin.
Niin, torstai-iltana, kun se koe oli ohi vietiin auto järvenpäähän korjattavaksi, Chris heitti avaimet auton yli mulle (vai heittikö, ehkä mä hain ne, kun oon niin huono ottamaan koppeja), koska minä seisoin isän postilaatikon vieressä (auto siis isälle, ja kun se ei ollut kotona, niin avaimet postilaatikkoon). Käytiin vielä katsomassa kaverin äitiä, joka oli just päässyt sairaalasta kotihoitoon. Aika hurjaa, mutta en itkenyt. Sit käveltiin asemalla ja mentiin junalla kotiin. Meillä oli koirat mukna, ja se oli aika kamalaa. Risto on niin iso ja jäykkä, ja tosi jääräpäinen. Ei meinattu saada sitä millään mahtumaan junan sellaiseen kapeaan jalkatilaan, vaan lopulta se sitten oli todella hölmösti siinä käytävällä. Ja itki koko ajan.
Kotona katsottiin D:llä alkava G. Clooneyn uusi leffa. Join hyvin jäähdytetin ja juuri tätä tarkoitusta varten Tampereen tuliaisista säästetyn Cola juoman (tiiättekö sen Mate Colan tms.? Se on parempaa kuin oikea kokis! Ja se on paljon se!). Oli ihanaa. Tuntui kuin kesä olisi alkanut.  Vaikkakin ihan virallisesti se minulla alkoi siinä kohtaa, kun sain ensimmäiset rukolan lehden leivänpäälleni. Kissakurnauskis!
Perjantaina soitti iskä. Ei löytänyt mistään jättämiäni avaimia. Oli autoja korjaavan naapurinkin postilaatikosta niitä etsinyt. Olin juuri koirien kanssa lenkillä, joten en päässyt niitä kotoota etsimään. Eipä tarvinnutkaan mennä kotiin asti, sillä laitettuani kädet taskuun totesin avaimen olevan siellä....hmph. Kaikille lapsille ja nuorille tiedoksi - on erittäin todennäköistä, ettei teistä aikuisinakaan tule yhtään sen huolellisempia, järjestelmällisempiä ja kaikin puolin toimivaisempia, ellette ole sitä jo nyt. Siis yritän sanoa, ettei ikä tuo tullessaan sellaisia asioita (ryppyjä ja suonikohjuja lukuunottamatta), joita teillä ei ole ollut missään määrin nuorenakaan...rankkaa. (Mulla muuten ei ole suonikohjuja, eikä raskausarpiakaan :)

Ja sitten se resepti. Tähän tarvitaan vähän kinkkisempiä aineksia, erityisesti tuo sake, mutta senhän lopun voi hurjimmat sitten nauttia ruoan kanssa, muut kerää paljon sakea vaativia reseptejä lähiviikoiksi ja käyttää pienen pullon kokonaan ruoanlaittoon. ALkon setä sanoi, että kestää avattuna, mutta siis suljettuna jääkaapissa ainakin kaksi viikkoa. *Ja tämän olen aivan itse, kiitos kemian oppituntien, itse järkeillyt: kun viinithän muuttuu ilman vaikutuksesta etikkahapoksi, niin eikös siitä mun riisiviinistä tule silloin riisiviinietikkaa? Eli voin käyttää sitä etikkana?

Paistettuja soijamedaljonkeja (leikkeetkin käy) misokastikkeessa. Tarjoile riisin ja salaatin kera.
n. 16-18 palaa soijamedaljonkeja (tiiättehän nämä?)
kuumaa vettä, miel kiehuvaa, vaikka litra (ei tarvii mitata, minäkin vaan heitin tohon jotain, niin että soijapalaset mahtuu siihen määrään)
n. rkl soijasuikalemaustetta (broilerimauste)
Liota soijapalset kuumassa maustetussa vedessä, kunnes pehmeitä. Niitä tulee painella ja sekoitella, koska muutoin ne vaan pulpahtaa pinnalle, eikä turpoa. Pohjaan vaan!

4 rkl misoa
4 rkl sakea (kaipa tähän käy mikä tahansa väkevä valkoviini?)
3 rkl sokeria
3 rkl öljyä (mä käytin kyllä lähemmäksi 5 rkl kun tykkään rasvaisesta ruoasta)

Sekoita miso, sake ja sokeri huolella keskenään. Purista kevyesti soihapaloista ylim. neste pois. Kaada ölyä lukuunottamatta kaikki ainekset kulhoon, sekoittele niin että saat misokastiketta suht tasaisesti kaikkien palojen päälle. Anna maustua ainakin kaksi, mielellään 4, tuntia.
Raaputa kevyesti miso pois palasten päältä, siis jos palasten päälle jotain paksumpaan on jäänyt.

Kuumenna öljy ja paista kaikki palaset kauniin ruskeiksi, molemmin puolin.
Nautiskele!

Shampoo resepti. Varoitus! Tästä ei tule sellaista ihanaa, paksua, täyteläistä shampoota, mitä kaupassa myydään, tämä jää ohueksi kuin vesi, mutta pesee tukan puhtaaksi, ilman mitään pelottavan kuuloisia kemikaaleja.
Tarvitset:
0,5 l vettä
pienen kourallisen (n. 4 kpl) pesupähkinöitä
halutessasi:
merisuolaa (älä kysy miksi, en muista mitä vaikutusta sillä on, muistaakseni jotain kuitenkin ja itse toivoin sen vähän paksuuntavan koostumusta, jos sen lisää viilentyneeseen shampooseen, mutta sinnehän se suli...)
jotain suosimaasi eteeristä öljyä
ja jos sinulla jostain kummallisesta syystä sattuisi olemaan jotain niinkin kamalaa kuin sls (sodium laurel sulfaatti??) niin nakkaa näitä sekaan pari rkl.

Keitä vettä ja pähkinöitä n. vartti. Siivilöi pähkinät pois kompostiin ja laita saippualiuoksesi puhtaaseen shampoopulloon tms. Nesteen jäähdyttyä lisää eteeristä öljyä ja suolaa ja sls rakeita. Sekoita. Shampoo on valmis. Tämä ei siis vaahtoa, mutta uskokaa pois - se kyllä pesee hiukset! Ja samaista ainetta voi käyttää melkeinpä kaikkeen muuhunkin pesemiseen. Ja pikkuötököitäkin silla voi ainakin yrttää torjua kasvimaalla. Sls saa shampoon vaahtoamaan. Jos joku niitä rakeita ehdottomasti haluaa, niin multa voi saada postimaksun hinnalla. Ympäristökuormitusta ei kannata murehtia, mä olen ne jo ostanut, enkä tule niiden loputtua lisää ostamaan, jossain vaiheessa ne kuitenkin joutuu jonnekkin jotain kuormittamaan...Olen aikoinani ostanut ne briteistä firmasta, joka myy ainoastaan vegaanisia raaka-aineita.

Toi shampoo ei ole kovin pitkäikäistä, joten sitä ei litratolkulla kannata keitellä.

Tässä vielä pari kuvaa. Huomatkaa toi hillittömän hieno leipä. Mun mielestä tollaset muotoonleikatut arkiset asiat on niin ihania! Mun pieni poikaseni päätti ala-asteen ja siirtyy nyt syksyllä yläasteelle! Melko hurjaa! Ja äitiä itketti.

 _MG_3666

 _MG_3683

_MG_3667

_MG_3690

_MG_3707

<3 Raisa