maanantai 10. helmikuuta 2014

Pohjat!

Lauantaina kävin kaupassa, siinä ankeemmassa ja halvemmassa. Listalla olis ties mitä, ja sit toi äijä vielä lisäs manteleita ja appelsiineja ja inkivääriä ja punajuuria. Kääk. Ja mulla ei ollut juuri yhtään rahaa, kun pitää säästää ja sit vielä kustantaa lapset ja mies Heseen. Kaikesta huolimatta mä ostin viikonlopun ruoat alle 15 eurolla! Tokihan siitä puuttui perjantai, ja lauantain lounas (joka siis oli se Hese). Niin, ja tiettyhän meillä on kaapissa soijasuikaleita ja vaikka mitä, et emmä väitä kokonaan kokanneeni muutamalla eurolla koko viikonlopun safkoja. Mut melkein.

Perjantaina oli siis spaghettia ja soijarouhekastiketta, porkkanaraateella mehevöitettynä.

Lauantaina oli itsetehtyä "Karee raisua" Curry riisiä, japanilaista curryruokaa (currykastike, tofua, porkkanaa, perunaa, herneitä). Tämä(kään) "karee raisu" resepti ei toiminut. Olen siis kokeillut kahta "made from scratch" reseptiä, sekä kaupan natriumglutamaatilla höystettyä puolivalmista kastiketta. Ja se kaupan on kyllä ihan ehdoton ykkönen. Jälkkäriksi oli köyhän miehen hedelmäsalaatti, eli mandariinia ja ananasrenkaita.

Sunnuntaina oli C:n tekemää mac&"cheeseä". Ja kun se kerta lämmitti uunin, oli mun pakko alkaa leipomaan. Ja kun se uuni nyt kerta oli päällä, tein saman tien päivällisenkin. Leivoin siis kolme vuokaleipää. Taas tyyliin mitä kaapista sattuu löytymään. Lisäsin taikinaan myös taatelipurkin pohjalta kaikki ne hiutaleet, joita sinne kerääntynyt. Todella mukava lisä! Päivälliseksi tein Soijasuikale-peruna-sipulivuoan. Ja ihan ilman pakasteperunasuikaleita. Se sai olla tosi miedolla lämmöllä, ja tosi pitkään uunissa, sillä kello oli siinä kohtaa vasta jotain kolme. lisänä oli ituja, joita ianoastaan kyllä minä söin.

Jälkkäriksi oli limetti-kookospiirakkaa, joka oli tarkoitettu vieraille, jotka eivätkään päässeet tulemaan. Jälkkärin jälkkärinä oli joku C:n kokeilu: maapähkinävoipallo, joka koostui suklaasta, mpvoista, kermajuustosta/tuorejuusto?/mikä se nyt on? ja tomusokerista. Se oli niinko kekseillä dipattavaksi tarkoitettu. Joku meni vikaan, sillä sillä siitä tuli vaan sellanen kökkö, eikä ollenkaan pallo. Liian makeeta minun makuuni. Ei siinä, ettenkö tykkäis makeesta, mut pitää olla myös makua.

Ruoanlaiton ohessa olen hoitanut pyykit ja ommellut. Ommellut ihan sikana. Olen omast amielestäni keksinyt ihan hirmu hyvän tuotteen myyntiin, ja olen sitä koonnut päiväkausia. Tehnyt erheitä ja ottanut niistä opikseni. 
Ei ihme, että mulla on jatkuvasti pää kipeänä, jos kerta jännitän olkapäitä noin!

Tässä huippusalaista projektiani ;)
 Viikonloppuna olin myös "pakotettu" avaamaan Nekogatsu Zukin nukkeni. Se on siis tuo pienempi noista. Middie. Eli keskikokoinen Blythe. mulla on ollut se jo melkein vuoden, en vaan halunnut ottaa sitä laatikosta, sillä en ollut varma,e ttä halusinko pitää sitä laisinkaan. Ja sit pelkäsin myös sitä, et mitäs sitten jos tykkäänkin siitä...eihän yhdellä vielä leikkejä tee, siihen tarvitaan ainakin kaksi, ja niille vaatteita ja kaikkee...No, nyt odotan, että pääsen Japaniin ja sieltä hnakin "Harajuku Girl"in, Puchippa Chappu Pepan, tai jotain sinne päin. Niin, pakotettu koska asiakas kyseli Middie Sleepsackin perään :D

Viikonloppuna sain nämä kaikki valmiiksi, plus yhden jota ei näy kuvassa. Sekä listattua, että myytyä :)No, ei siiä ollut kuin yksi myytäväksi, loput oli jo etukäteen varattuja. 
Olen myös kuvannut tuotteita Etsyä varten, ja listannut niitä. Tämä on mainitsemisen arvoista siksi, että yleensä se on ollut siipan hommia. Mutta harmistuin tahtiin ja intoon, tai sen puutteeseen, jolla homma hoidettiin, ja kimpaantuneena päätin tehdä sen(kin) itse. Kamala homma. Ei ehkä muussa, mutta kuvien käsittelyssä. En osaa käyttää mitään muuta kuin Flickrin kuvankäsittelyohjelmaa, ja se ainakin on kamalan hidas. No, ihan sama.

Olen päättänyt, että joka viikko täytyy tehdä myös jotain "tuottamatonta". Siis jotain ns. hyödytöntä askartelua. Toissaviikolla oli se hurja skräppimaraton, viime viikolle väkisin änkesin vanhojen farkkujen silpomista. Olen lasten korjauskelvottomia, ja omia kans, farkkuja säilönyt, ja nyt vihdoin ja viimein keksinyt niille käyttökohteen. Leikkaan niistä tilkkuja ja ompelen ne yhteen ja lopulta tyynynpäällisiksi. Täytteeksi olen kerännyt kaiken silpun mitä Tehtaalta tulee. Kunnon roskatyynyt.

Nyt kun on niin hyvä vauhti päällä, ja noi ompelut hyvässä iskussa, on vaikea irtautua niistä ja tehdä jotain "hömppää". Mut sitäkin tärkeämpää!

Nyt kuitenkin mentävä! Paketteja postitettava Australiaan, Norjaan, Singaporeen ja Jenkkeihin :D

xoxo,
Raisa

3 kommenttia:

  1. Dillessäkö kävit kaupassa? Mä en oo ikinä nähny tota keskiblytheä livenä. Söötiltä näyttää kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse asiassa meillä on Lidl n. 400 m päässä, mut me ei koskaan käydä siellä. mä en tiedä mikä siinä on, mut se paikka on mun mielestä jotenkin melko vastenmielinen. Joskus kyllä hätäpäissämme saatetaan joskus sieltä jotain kipeästi tarvittavaa hakea, ehkä parin kuukauden välein. Prismassa käydään pääasiassa, se on se ankee. K-kaupassa käydään silloin kun on rahaa :)
      Joo, mäkään en ollut ennen tota omaani niitä livenä nähnyt. Olin ihan vakuuttunut, etten tykkäis. Mut kyl se aika kiva on. Aika näyttää mitä sille käy, ei se kuitenkaan (toivottavasti) saa mua hullaantumaan :)
      Kiitos kommenteistasi :D
      xoxo,
      R

      Poista
  2. Siis Ldillissä vai mikä hitto se on :D

    VastaaPoista