maanantai 17. maaliskuuta 2014

Päivitys

Kukkuluuruu!

Tarkkaavaisimmat teistä ovat ehkä huomanneet, että olen ottanut tavaksi postata maanantaisin (enkkublogia päivitän melkein päivittäin, yritän olla päivittämättä viikonloppuisin, erityisesti sunnuntaisin, jolloin yritän olla poissa koneelta kokonaan.). Maanantaisin siksi, koska aloin postaamaan niistä ruoista, joita olen viikonloppuisin kokannut. Ja niihin käyttämistäni rahoista.

Tämä tulee nyt muuttumaan, sillä vaihdettiin vuoroja niin, että mä laitankin ruoan viikolla, ja herra C v.loppuisin. Enkä mä enää edes muista koska olisin viimeksi käynyt kaupassa, kun mulla ei ole yhtään rahaa. Siis oikeesti ei yhtään. Se on aika metkaa.  Ei tarvii miettiä mitä ostais, kun ei voi ostaa yhtään mitään. Onneksi tolla siipalla on työpaikka, niin se on hankkinut sitten ruoat.

No voi rähmä! Yritän korjailla valokuvia, mutta typerä Flickr jälleen kerran temppuilee, enkä saa korjattuja kuvia tallennettua. Olen lukenut, että hyvässä blogissa tulee olla megahienot kuvat, ja automaattinen oikeinkirjoitustarkistus...No nyt onnistu! Plääh! eikä onnistunut. No ei ne kyllä mitään hienoja kuvia ollutkaan, siis ei silleen mitään kauniita kuvia, joiden kuuluis olla täydellisesti fixattuja, joten laitan ne nyt vaan sellaisena, kuin kamerani on ne (hämärässä) ikuistanut.

Olen ollut aika toimelias koko viikon, tai ainakin haluan uskotella itselleni näin. Yhtään mitään valmista ei vielä ole, mutta hyvää vauhtia tulossa 11 nukkepussukkaa ja 24 kuukuppipussia. Ne kuukuppijutut multa tilattiin viikko sitten viikonloppuna. Olen ne nyt saanut painettua ja itse asiassa jouduin niihin uuden kaavankin tekemään, kun olin edellisen kadottanut. On sen verran pitkä väli edellisen satsin ja nyt tän tuoreen tilauksen kanssa, että olen ikävästi unohtanut miten ne tehtiinkään tehokkaasti...Yhden olenkin jo painovaiheessa ehtinyt tuhoamaan, sen takia niitä onkin enää vain 24.







Mä ensin leikkasin kankaan sen uuden kaavani mukaan (ja kuten huomaatte, kyseessä on todella monimutkainen kaava! Heh!) ja sitten sabluunan avulla töpötin siihen tuon tekstin. Maalin kuivuttua rajaan kirjaimet vielä mustalla tussilla. Olen tehnyt jo melkein kaikki tähän pisteeseen, se rajaaminen on uskomattoman työlästä. Oikeesti ei, mutta kamalan yksitoikkosta, joten se tuntuu työläältä. Joten olen yrittänyt tehdän niitä aina silloin tällöin, ja vaihdellen kirjainjärjestystä. Sen jälkeen maali kiinnitetään silittämällä ja sitten pääsenkin ompelemaan. :D

Ja kuten sanottua, näiden lisäksi olen tehnyt nukkepussukoita. Niiden kanssa olen ihan loppusuoralla, mikä on aivan ihanaa! Ja sen jälkeen pääsen taas aloittamaan uuden satsin. On taas lepakoita tilauksessa. Ja tämä on kaikki siis tietenkin ihanaa, mutta välillä kyllä raskastakin. On hassua, että kun saa tehdä sitä mistä oikesti tykkää, niin silti välillä joutuu pakottamaan itsensä ryhtymään työhön, eikä aina todellakaan huvittais.

Mun nukenvaateprojektini ei ole edistynyt juuri yhtään. Nyt oon keksinyt sen mekon, mutten vielä tiedä mistä kankaasta sen tekisin. Olen muutamia kokeillut, mutten ollut niihin tyytyväinen. Liivitkin molempiin asuihin olen keksinyt, mutten ole saanut niitä aikaiseksi. Toisen liivin kyllä tein, useiden vesiperien jälkeen onnistuin tekemään sen, jonka halusinkin! On vaan noita pussukoita niin paljon tehtävänä, ettei tälle projektille liikene aikaa. Pöh!

Auto on viime viikolla viety korjattavaksi, ja se olis nyt jo valmiina. Huomenna käyn hakemassa, sillä huomenna olis myös Lassilan Tilan puoti avoinna, ja mä tarvitsen pupuille paalin heinää ja olkea.

Joo, mutta niistä ruoista vielä. Niin, ja pointti miks mä niitä teille listaan on se, että hyvässä lykyssä tätä lukee joku sellainen, joka olis kiinnostunut lisäämään kasvisruoanosuutta omassa ruokavaliossaan, muttei oikein tiedä että mitä ihmettä söis. Niin, että vinkkejä. Ja myös jonkinlainen osoitus siitä, että melkeinpä mitä vaan voi tehdä vegaanisena.

Joo, eli en ole näitä vielä kokannut, mutta tulen tässä viikolla kokkaamaan. Tälle päivälle olen ajatellut riisiä, (silken)tofua, merilevää, höystettynä margariinilla, soijakastikkeella ja kevätsipulilla. Nam!

Tiistaille, kun on taas lapsetkin kotona ajattelin tacoja, pitkästä aikaan! Rakastan meksikolaista ruokaa, tai no, texmexiä. Keskiviikkona taas japanilaista: karee raisua, curry-riisiä. Olen ehkä kertonut yrittäneeni tehdä tätä alusta alkaen itse, ilman niitä natriumglutamaattikuutioita, muttei onnistu. Meillä myytävä curry on aivan liian "intialaista", josta tulee aivan liian vääränlaista. Joten ei auta muu kuin käyttää niitä kuutioita. Curry sekaan laitan porkkanaa, ehkä perunaa ja tofua. Todella hyvää. Riisi ei tietenkään ole mikään ekologinen valinta, mutta kun ohra on niin pahaa!! Siis ei aina, mutta näissä japanilaisissa ruoissa se ei kyllä toimi yhtään. Muuten kyllä. Torstaina varmaan kokataan yhdessä, joten siihen en ole vielä keksinyt mitään.

Yksi iloinen asia vielä! Kolmen matkatoimiston loppuunmyytyjen Studio Ghibli retken lippujen jälkeen meinasin luovuttaa, mutta sitten löysin paikan, mistä sain ostettua pelkän lipun Studio Ghibli museoon. Eli tämä tarkoittaa sitä, että mun täytyy yksin löytää sinne. Olen kahdesti siellä siis käynyt, ja molemmilla kerroilla opas on vienyt ja tuonut pois. Käyttäen ainakin kahta eri bussia, ja se bussin käyttö on melko kuumottavaa. Ghiblin omilta sivuilta hoksasin, että suht lähelle pääsee myös junalla, joten uskaltauiduin sitten ottamaan pelkän museolipun. Saa nyt nähdä tuleeko siitä mitään :D. Totta kai tulee!

Niin joo, viikonloppuna oli meidän PKS ryhmän "Ysäri" bileet. Olin pukeutunut mun 90-luvun asuuni (ohutolkaiminen mekko, t-paita alla, verkkosukkikset (näitä ei mulla kyllä tainnut silloin olla?), hiukset saparoilla, banaanivarjostukset - ja mulle kehdattiin sanoa, että olen pukeutunut ihan niin kuin normaalistikin! Pöh! Tai no, niin hän mä olinkin, mutta siitä oli n. 15-20 vuotta kun mä noin pukeuduin. Kuva olis kiva, mut ku ei ole niin ei ole.
 Meillä oli hyvää ruokaa, ja juomaa joka sai mut röyhtäilemään. Kiva! Kivaa oli, vaikkakin meitä oli vaan meidän "oma porukka". 

Torstaina vaihdoin kaksi keittokirjaani näihin ihanuuksiin! Jos haluat samanlaiset, ei muuta kuin yhteys Sashaan, Paperplane Stationeryn pyörittäjään!


Ja koska aion saada tänään paljon aikaiseksi, on nyt mentävä!

xoxo,
Raisa

2 kommenttia:

  1. Sieltä juna-asemalta pääsee ihan hyvin kävelemään, ja muistaakseni siellä on opastus! Ja Lawson-kauppojen (sellanen 24h market joka kulmassa) automaateista saa niitä museolippuja! Pitää nykästä vaan myyjää hihasta jollei Japani ihan taivu :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on hyvä tietää!! Lipun sainkin jo, tai siis olen sen ainakin maksanut, sen pitäisi tulla postissa huoneistooni...Onneksi japanilaiset ovat kuitenkin melko luotettavia :)
      Eikä kyllä japani ihan taivu, että sillä uskaltaisi missään asioida.
      Kiitos Minna-san!
      xoxo,
      Raisa

      Poista