Tämä on nyt sitten viimeinen kirjoitukseni tässä osoitteessa. Jatkan näitä puhkikaluttuja jaaritteluitani osoitteessa www.pinkkis.fi. (jahka opin käyttämään wordpressiä.) Älkää kysykö miksi blogini muuttaa. Vastaus nimittäin olisi niinkin tyhjentävä kuin, että en tiedä. Kysykää sen sijaan sitä miheltäni. Ehkä se kyllästyi kiukutteluuni bloggerin kanssa. Onhan tää aika hankala käyttää, varsinkaan jos ei oikein osaa mitään. Kuvat menee miten sattuu, teksti muokkautuu miten sattuu.
Mä olen edelleen siellä Uravalmennus kurssilla ja siis saatana että meinaa mennä hermot. Ihan hyvää harjoitusta mulle, että osaan olla erilaisten ja erilailla toimivien, tai toimimattomien ihmisten kanssa, sitten kun täältä kuplasta on lopullisesti tultava ulos. Eilen oli työhaastatteluharjoitus. Se meni niin päin helvettiä että. Ei minun osalta. Enhän minä kerinnyt edes haastateltavaksi, kun haastateltavani vastasi yksinkertaisiin kysymyksiin puolen tunnin vastauksilla... Että silleen. Meinas niin mennä hermot. Tauon alkaessa juttu vaan jatkui. Minä vääntelin lyijykynää kädessäni ja haastateltavani vain valittaa, kuinka suomalaiset eivät halua puhua hänen kanssaan (suomea huonosti puhuva maahanmuuttaja) ja kuinka hän ei saa töitä. No, jos hän oikeassakin työhaastattelussa jaarittelee ja valittaa samalla tavalla, niin ei ihme, ettei saa töitä. Okei, mä olen kamalan ilkeä. Mutta kyllä mä käytin sen taukoni hänen kuuntelemiseen, ja yritin kasvojen liikkeitäkin asetella niin, että olisin jutussa mukana. Oikeasti mietin, että sattuisikohan se jos päälläni poksauttaisin häntä päähän. Niin kuin elokuvissa.
Elokuvista tuli mieleen, että viikko sitten meni lasten joululahjaksi saamat leffaliput vanhoiksi, ja nehän piti sitten käyttää pois. Pinpula vaihtoi omasa karkkiin. Menin katsomaan jotain japanilaista leffaa. Ehkä nimeltään Isän poika. Jouduin lähtemään puolituntia etuajassa tunnilta. Hain leffalipun ja kävin Hesessä syömässä. Nauratti, vaikka olihan muutkin siinä kohtaa jo päässeet tunnilta, mut silti. Juuri tuollaista elämän pitäis olla. Ihan kutkuttavampia kuvitelmia on sellaiset, joissa joku tosi kunnollinen/tunnollinen tekeekin jotain tuhmaa. Mä jaksan vieläkin naureskella hiljaa mielessäni mielikuvalle siitä, kuinka toimistossa asiakkaan aurinkolasit katoaa, ja sit niitä kuumeisesti etsitään, ja kaikista kuumeisimmin ja nöyrimmin ja tehokkaimmin niitä etsii joku kiltti respan täti (tms.). Laseja ei sitten löydy, ja asiakas poistuu kiukkuisena. Päivän päätteeksi respan täti lähtee työpaikaltaan, menee autoon ja autossa laittaa ne lasit silmilleen. Meillä melkein työpaikalla kävi näin, vaikkei niitä laseja kyllä koskaan löytynyt. Mutta mua alkoi jälkeenpäin kutkuttaa ajatus siitä, että olisinkin ottanut ne :D. Siis aikuisten oikeesti en ottanut. Mutta kaikista eniten niitä kyllä etsin. (se asiakas oli täys mulkku, et ihan oikein sille.) Niin joo, elokuva oli ihan ok. En tarvitse kuitenkaan kotiin ostaa.
Ootte varmaan kuulleet Älä osta mitään -päivästä? Vietetään joskus marraskuussa, muistaakseni. Havahduttamaan ihmisiä ostamisen lumosta. C ärsyttää tommoset, emmä kyllä muista miksi. Mun mielestä on ihanaa kun ihmiset jaksaa yrittää saada jotain muutosta aikaiseksi. Vaikkakin taas palataan tähän, et oikeesti ihan se ja sama, ylivoima ja enemmistö on niillä, jotka vähät välittää. Just vaikka joku Tokio. Siis se oli niin tupaten täynnä krääsää, ja kaikki oli sitä ostamassa. Ja kaikki ostokset pakattiin niin miljoonaan pussiin. Ja kaikilla oli kaikki koko ajan uutta ja kiiltävää. En nähnyt omia koipia lukuunottamatta kenelläkään vanhoja kenkiä. Ja mä sentään tiesin tarkkailla jalkoja, juuri tämän takia. No, taisin mä yhdet taikka kahdet vähän kuluneemmat kengät nähdä, mutta 95% oli puti puhtaita ja uutuuttaan kiilteleviä kenkiä. Ja laukut kans. Ja tietty vaatteet. Tiesittekö, että suur Tokion alueella on enemmän asukkaita kuin Pohjoismaissa? Itse asiassa kaikki pohjoismaan asukkaat ja Suomi vielä toiseen kertaan. Käsittämätöntä. Niin, et vaikka kaikki Pohjoismaalaiset vähentäis ja kierrättäis ja uusiokäyttäis, niin silti suur Tokion alueella on enemmän ihnmisiä jotka sitä ei tee. Emmä tietenkään voi väittää, että siellä ei kukaan ei tekis asian eteen mitään, mut siltä se turistin silmään näytti. Ja taas toisaalta, tää on mun blogi, mähän voin väitää täällä vaikka mitä. :)
Mutta siitä Älä osta mitään päivästä mä sain idean Älä heitä mitään roskiin päivään. Ajattelin kerran viikossa viettää tälläistä päivää. Ja sen ajatteleminen on aktivoinut mua pyrkimään jätteen vähentämiseen muinakin päivinä. Mä en tiedä miksi, mutta mulle on tosi tärkeä juttu toi jätteen vähentäminen. Jotenkin vaan ajatus siitä, että me heitetään niin paljon kaikkea pois, kaatopaikoille on pöyristyttävää. Just se, ettei luonnossa tälläistä tapahdu ollenkaan. Siellä materia kiertää. Mikään ei ole turhaa. Mutta meillä (luonnottomilla) sitä on pilvin pimein. Ja minä siellä etunenässä. En kyllä oikeasti ole etunenässä. Tiedän antavani itsestäni tosi muovisen kuvan, ja siis olenhan mä kova krääsän perään. Mut silti. Ostan paljon käytettynä, korjaan vaatteita, kasvatan itse ruokaani, enkä mä kaupoista "ostele" huvin vuoksi, niin kuin monet tekee. En käy kattelemassa ja shoppaile siinä samalla aikani kuluksi. Ja sit heitä pois. Et kyllä mussa pieni vihreä tyttökin asuu. Sen muovisen pinkin nuken rinnalla :D
Mutta taas siihen päivään. Ideana vaan se, että jo kaupassa valkkaa niitä tuotteita, joiden kierrättäminen ja pakkausten kierrättäminen myös, onnistuu helposti. Ettei menis roskiin niin paljoa. Aina en jaksa sipsipusseja pestä (niistähän saa siis ihan oikeesti pestynä ja nurin päin käännettynä hienon hopeisen lahjapussin!), mutta Älä heitä mitään roskiin päivänä aivan varmasti sen pesen! :) Kaikkea tollasta, että meidän jätekasat pienenis. Edes vähän.
Mitähän muuta? Olen ommellut paljon, ja vihdoin ja viimein sain uusia tuotteita taas kauppaankin! Niitä nukkepussukoita. Kovasti odotan Englandiasta tilaamiani tagejä, että saisin ne ommeltua pikkupussukoihin, ja pikkupussukat lopulta valmiiksi ja kuvauksen jälkeen kauppaan! Oon kovin tykästynyt niihin ja jännittyneenä odotan muiden reaktiota!
Osa siemenistä on alkanut itämään! AIvan ihanaa! Nyt kun noi ilmat vielä lämpenis niin pääsis pihallakin kasvu vauhtiin. Puutarhasuunnitelmat ei muutoin edistyneet oikein mitenkään. Odotellaan vaan kasvua. Olen pyytänyt Ylioppilasonnittelukukkien sijaan vierailta marjapensaita. Hyötyajatteluni ulottuu tänne asti. Kaikesta pitää aina hyötyä. Mikähän siinäkin on? Paitsi että nyt vähän himoitsisin Särkynyttä sydäntä. Se olis kyllä niin hieno!
Ai niin! Musta tuli täti!! Pikkuveli sai pikkiriikkisen prinsessan viime lauantaina!! Aivan mahtavaa! Pikkaista on odotettu jo jonkin aikaa, ja nyt se sitten koki, et olis hyvä aika tulla. Ja niin olikin. <3 ett="" innolla="" katsomaan="" odotam="" p="" see="" sit="">
Mut hei! Nyt tää menee tästä pelistä pois! Toivottavasti nähdään siell toisessa blogissa sitten. Tässä vielä tarkempi osoite http://pinkkisfun.wordpress.com/pinkkis-blog/. Huomasin juuri, että sinne ei ole siirretty ihan viimeisimpiä postauksia täältä. En tiedä meinaako mies niitä sinne siirtääkään.
Loppuun vielä harvinainen kuva nukketalosta, vain omine asukkaineen. Eli otin kaikki kodittomat nukkeparat pois, kuvauksen ajaksi, ja jäljelle jäi ainoastaan ne nuket, jotka siellä asuu. Holly ja ehkä Dawn ei tietenkään asu tuolla karkkikaupassa, mutta saivat jäädä tunnelmaa luomaan.
xoxo,
Raisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti