perjantai 5. lokakuuta 2012

Maailmanpelastus Operaatio, 4. viikko, 26. päivä

Tänään pestään taas pyykkiä. Maanantainahan sitä pestiin viimeksi, mutta silloin oli vuorossa pyykkivuoren vähentäminen, nyt on pyykinpesuaineiden luonnollistaminen.

Kaikki on varmaan kuullut pesupähkinöistä, ainakin etäisesti saattaa kuulostaa tutulta. Nyt olis sitten aika ottaa pähkinät käyttöön! Ja miksi juuri pesupähkinät, eikä vaikka Ole Hyvän nestemäinen pyykinpesuaine omaan täyttöpulloon, taikka Ecoverin pyykinpesupulveri? No, koska nämä ovat aivan loistava tuote, ympäristön ja kukkarosi kannalta! Tuotteen pesutehosta myönnettäköön, ettei se tahroja kamalan hyvin poista. Mutta olen käyttänyt niin pitkään ekologisia pesuaineita (jotka eivät myöskään poista tahroja kovinkaan tehokkaasti), etten edes muista poistuuko vaikeat tahrat edes perumarketin peruspesuaineilla, niillä "leading brandeillä". Kaikista paras tahroihin, kuten niin moneen muuhunkin asiaan, on ennaltaehkäisy. Esim. syödessä kankainen lautasliina syliin, ruokaa laittaessa essu käyttöön, askarrellessa (erityisesti maalatessa) ei lempifarkkuja päälle jne.

Tässä pesupähkinöistä lyhyt teksti (wikipediasta napattu):
Pesupähkinät ovat Sapindus-sukuun kuuluvan puun hedelmiä, jotka kasvavat trooppisilla alueilla ympäri maailman. Nimestään huolimatta ne eivät ole pähkinöitä, vaan luumarjoja. Ne ovat syömäkelvottomia, mutta niitä on käytetty vuosituhansia luonnonmukaisessa lääkinnässä ja pesuaineena Intiassa.
Pesuteho perustuu pähkinöiden kuorissa olevaan saponiiniin, joka liukenee yli 30-asteisessa vedessä ja toimii luontaisena pesuaineena.
Noin neljä puolikasta kuorta laitetaan pyykin mukana pesukoneen rumpuun esimerkiksi kangaspussissa. Määrää voi lisätä pyykin likaisuuden mukaan. Kuoret voi käyttää muutaman kerran uudestaan kuivumisen jälkeen. Lopulta ne ovat kierrätettävissä esimerkiksi biojätteen mukana.
Huuhteluainetta ei tarvitse käyttää lainkaan, sillä pähkinät jättävät pyykin pehmeäksi. Ne soveltuvat myös villavaatteiden ja silkin pesuun sekä käsipyykkiin. Valkopyykkiin voi laittaa hieman valkaisuainetta mukaan. Vaikeisiin tahroihin suositellaan käytettäväksi tahranpoistoainetta, esimerkiksi sappisaippuaa.
Suomessa viljeltävistä kasveista samaan käyttöön sopivat hyvänheikinsavikan siemenet. Se tekee kolme siemensatoa vuodessa ja siemeniä voi lisäksi käyttää kvinoan tapaan yön yli liotuksen jälkeen. [1]
Yleisradion Kuningaskuluttajan testin mukaan pesuteho on ns. ekoaineilla yleisesti ottaen melko huono. Pesupähkinöillä pestäessä tahrat olivat vain haalistuneet, ja lika oli levinnyt entistä laajemmalle.[1] Toisaalta saman tahon tekemä vastaava koe varsinaisilla kaupan tahranpoistoaineilla toi samansuuntaisen tuloksen eli teollisiin tahranpoistoaineisiin verrattuna pesutulos oli hyvin samankaltainen [2]

Ja kuten saatoitte huomata, huuhteluainetta ei pesupähkinöiden kanssa tarvitse käyttää laisinkaan :) Osa (minä! minä!) saattaa silti haluta pyykistään hyvän tuoksuisen, ja näin puolustella huuhteluaineen käyttöä. Tähänkin on ratkaisu - eteeriset öljyt tai muut tuoksutteet. Pari(kymmentä) pisaraa huuhteluainelokeroon ja saat hyväntuoksuiset vaatteet ja muut tekstiilit. On muuten tosi outoa, kun ihmiset tuoksuu/haisee tosi vahvasti huuhteluaineelle. Oikeesti, näihin törmää todella usein. Huuhteluaineen virkaa ajaa myös etikka. Desi tai pari (en muista tarkallee, reilu loraus kuitenkin) huuhteluainelokeroon ja pyykistä tulee pehmeä ja raikas. Eikä yhtään haise etikalle. 

Pesupähkinöistä vielä. Niistä voi myös keittää nestemäistä pyykinpesuainetta, tiskiainetta (jopa koneeseen laitettavaa!), shampoota, hyönteiskarkoitetta, yleispesuainetta ja saippualiuosta. Aikamoinen keksintö! Ja ihan luonnon omaa tuotantoa! 

Lämpimästi suosittelen siirtymään pesupähkinöihin!

 Eilinen meni vähän pipariksi, olin niin väsynyt etten jaksanut oikein mitään. Kaveritreffitkin peruin (tai annoin kaverin itsensä perua), joten en leiponut mitään. Enkä myöskään mennyt seisoskelemaan Akkunalle nimiä keräämään kansalaisaloitteeseen. Mutta itse kokoukseen osallistuin. Pitkästä aikaa! Oli oikein mukavaa, paljon puhuttiin tulevista synttäreistä. Aika hyvät juhlat tulossa! Lopuksi vielä katottiin The Yes Men dokumenttielokuva. Toinen vaihtoehto olis ollut Säilöttyjä Unelmia. Tiedän, että siinä on jotain itkettäviä eläinkohtauksia, joten en halua sitä katsoa. Ainakaan julkisesti. Ennen kokoukseen osallistumista olin käynyt Hobby Pointissa, ostamassa koruosia. Yleensä tilaan kaiken netistä, kun kaupoissa ne on niin jumalattoman kalliita, nyt ei ollut tarvetta millekään muulle, kuin koukuille ja sit yksille jutuille, jotka oli pakko nähdä ennen ostopäätöksen tekoa, joten kaupassa oli käytävä. Kalliiksi tuli. Pöh.
Kävin myös Ruohiksessa ostamassa eväät kokoukseen, jotka jäi kyllä syömättä. 

Hei! Sain tietää, että nyt kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa myös sähköisesti! Jos joku teistä ei ole aloitetta vielä allekirjoittanut, niin näin sen voitte tehdä.

 Allekirjoituksensa voi antaa verkossa pankkitunnuksin tai mobiilivarmenteella, jos ei ole vielä allekirjoittanut paperiversiota. Avoimeen ministeriöön tulee ensin rekisteröityä käyttäjäksi, jonka jälkeen kannatusilmoituksen voi jättää osoitteeseen: www.avoinministerio.fi/ideat/159-lakiehdotus-turkistarhaamisen-kieltamiseksi
 


”Sähköisen allekirjoitusmahdollisuuden lisäksi kannatusilmoituksia kerätään edelleen myös käsin. Kumpikin allekirjoitustapa on yhtä pätevä, mutta ne ovat vaihtoehtoisia. Älä siis anna sähköistä allekirjoitusta, jos olet jo allekirjoittanut paperisen kannatusilmoituksen”, muistuttaa kampanjavastaava Ilkka Hiltunen


http://turkistarhatonsuomi.fi/uutisia

Terveydentila ei ole kauheasti muuttunut, nyt olen selvästi räkäisempi kuin eilen, mutta toisaalta kurkku ei ole enää niin kuiva ja ärtynyt. Ehkä tämä tämän päivän lisälevolla ohi menee?

Eilen jostain saatiin käsiimme Dexterin 7. kauden 1. jakso. Se oli ihan huippu! Paras jakso ehkä ikinä! Myönnettäköön, että siinä sarjassa on ollut aika paljon tylsiä käänteitä, todella loivia mutkia, jopa niin että se on välillä ollut jopa vaarassa jäädä katsomatta. Mutta 6. kauden vika jakso ja nyt tää eilen katsottu ovat olleet täynnä niin tiukkoja kurveja ja mielettömiä käänteitä, että taas innolla odottaa tulevaa! Halloween juhliinkin saanut Dexteristä innoitusta!

Ha! Meinas unohtua, vaikka muistutuksenkin sain! NAKKIKASTIKE! Ostin Ruohiksesta myös nakkeja! Koska multa pyydettiin nakkikastikeohjetta. Ja siitä innostuneena ajattelin tänään tehdä nakkikastiketta. Lapset (ja ainakin meillä, myös aikuiset) rakastavat nakkikastiketta! Mitähän tälle rivivälille nyt tapahtu?? Koittakaa kestää, olen melkein valmis.

Nakkikastike (tää on aika jatkettu versio - siis niinku paljon kastiketta suhteessa nakkeihin, kun ne vagaaniset nakit on niin kalliita, etten ikinä raaski laittaa kuin yhden paketin)

1 paketti pikkupojan nakkeja (olikohan ne nyt sen nimisiä? niitä lyhkäsia nakkeja semmonen pitkulainen paketti kuitenkin
1 kasvisliemikuutio
n. 4 rkl sinistä keijua (kuka mittaa rasvaa lusikalla? kunnon pläjäys rasvaa pannulle)
n. 5 rkl jauhoja (sama juttu, kuka tätäkään niin tarkasti mittaamaan, sopiva määrä suhteessa rasvaan, niin että seoksesta tulee sellasta notkeeta. Mitä enemmän jauhoja, sitä enemmän kastiketta)
kuumaa vettä
tarvittaessa suolaa, halutessa sipulia 

Pilko nakit ja jos käytät sipulia silppua ja paista se etukäteen.
Sulata margariini pannulla/kastikekattilassa, lisää jauhot, paista jauhoja rasvassa jokunen tovi, sekoitellen melkein koko ajan (itse aina kuvittelen, että voin saman aikaisesti vaikka pestä ikkunoita tai käydä kaupassa ja n. joka toinen kerta joudun aloittamaan alusta, kun poltan jauhot :( Jauhot ovat sopivat vast asilloin, kun ovat reippaasti ruskistuneet ja tuoksuvat melko voimakkaasti. Varo silti polttamasta niitä! 

Kaada kuumaa vettä parissa erässä samalla voimakkaasti vispilällä vatkaten pannulle jauhojen sekaan. Kaada vettä niin paljon, että saat kastikkeesta sopivan paksuista. Lisää kasvisliemikuutio ja kun se on sulanut lisää nakit (ja etukäteen paistettu sipuli). Kastike on valmis! Tarjoile keitettyjen perunoiden kera.

Olen paljon puhunut niistä nukkekoruista. Tässä niistä nyt vihdoin ja viimein vähän esimakua. Dexterin ja nukkeleikkien innoittamana ;)








 Ei muuta tällä kertaa. Huomenna on toka vika päivä, silloin ostetaan laadukkaita vaatteita ja muita kankaisia asioita.

Kaikille oikein hauskaa viikonloppua! Tulkaa ihmeessä Tikkurin Maalaismarkkinoille! 

xoxo,

Puputyttö

torstai 4. lokakuuta 2012

Maailmanpelastus Operaatio, 4. viikko, 25. päivä

Viikonlopulle tulossa (toivottavasti) isot myyjäiset ja mä olen tulossa kipeeksi :( No, toivottavasti saan sen supervoimillani kaikotettua pois.

Tänään vuorossa omien vaatteiden kiertoon laitto. Siis kirpputorien täyttö. Kaikkihan meistä joskus tekee virheostoja, tai sitten johonkin vaan kyllästyy, voi olla että laihdutaan/lihotaan oikeaan kokoomme, muoti muuttuu, kaikennäköistä. Kaappiin kertyy vaatteita, joita me ei enää käytetä. Harva sitä pystyy välttämään. Vaikka tietenkin suotavaa se olis :) Mutta nyt siis kyseessä ne vaatteet, jotka on aika saada pois kaappia täyttämästä. Mitä niille tekis?

Onneksi Suomi on kirpputorien luvattu maa, ja meillä on paljon paikkoja, joissa myydä vaatteitamme. Tai sitten ne voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Tästäkin on tehty superhelppoa: vaatekeräyslaatikoita on usein siellä missä muutkin kierrätysastiat on. Mulla itellä on jokin "vamma" kirppismyymistä kohtaan, vaikka kirpputoreja rakastankin - asiakkaana, joten tykkään itse lahjoittaa vaatteeni muiden myytäväksi. Mutta paljon näkee vaateröykkiöiden takana nuoria, trendikkään oloisia ihmisiä, jotka myyvät vanhoja vaatteitaan. Ja niitä ostavat ihan samanmoiset ihmiset, eli siis muutkin kuin "risupartahipit".
Yhteenveto (Puputytön pettämättömällä logiikalla): Myymällä (ja ostamalla) vaatteesi kirpputorilla (-toreilta), sinustakin tulee nuori, trendikkään oloinen ihminen! Kehoitan kokeilemaan!

Meinasin unohtaa kokonaan vaatteiden vaihdot ja pienemmille sukulaisille ja muille tutuille pieniksi käyneiden vaatteiden kiertoon laittamiset. Onneksi tämäkin tuntuu olevan aika suuressa suosiossa meillä täällä Pohjolan perukoilla! Turhan usein arastellaan ns. arkivaatteiden eteenpäin laittoa kaveri/tuttavapiirissä. Rohkeasti vaan kysymään kelpaisiko vaikka naapurin pienelle lapselle teidän muksujen vanhat vaatteet. Ei tarvitse lähteä raahaamaan omiaan minnekään, vaan saa ongelman näin helposti pois päiväjärjestyksestä. Tietenkin, jos naapuri ajelee ökyautolla ja jälkikasvukin näyttää olevan puettuna viimeisimpien muotivirtausten mukaan voi olla syytä välttää omien "perus merkkisten" vaateiden roudaamista heille. Anna ennemmin sellaiselle, jolla maanläheisemmät arvot :)

Vaatteidenvaihtoilloista olen ainoastaan kuullut, mutten koskaan osallistunut, enkä tiedä että kukaan tuttavapiirissäni olisi tälläisiä järjestänyt. Toimii ehkä nuoremmilla paremmin. En tiedä. Ajatuksena kuitenkin mukava: mä tuon mun turhaksi käyneet vaatteet ja kaverit tuovat omansa ja sitten sä saat valita kavereiden turhista itsellesi mieluisat. Kaikki voittavat!

Huomenna paneudutaan pesuaineisiin!

Eilen olen löysäillyt oikein toden teolla. En mennyt aamulla juoksulenkille, vaan jäin sänkyyn lukemaan. (Luen edelleen Pharmageddon -pamflettia, joka on kyllä aika avartava, vahvistaa mietteitäni sairausteollisuudesta). Muutenkin olen vaan lötköillyt. Katsonut elokuvia mm.  Penelope (yllättävän hauska; yllättävän siksi, että oletin sen olevan huono), 11. hetki (the 11th hour) (todella hyvä, suosittelen kaikille. Kamaluudestaan huolimatta voimaannuttava. Uskoakseni olen kyllä nähnyt tämän jo aiemmin, ehkä täälläkin siitä jo puhunut?) ja myöhään illalla sitten vielä Crash (todella hyvä).

Lisäksi olen myös tehnyt paljon koruja. Ja sotkua. Sotku on kyllä Tehtaalla hyvä asia. Se aina seuraa luovuuden puuskia :)



Ai niin, meillä on koulussa alkanut koeviikko, joten en ollut eilen koulussa, enkä mene sinne tänäänkään. Pääsen pitkästä aikaan Animalian PKS tapaamiseen tänään! Poikkeuksellisesti treffataan keskustassa, Kupolissa klo 18, ja sitä ennen Akkunan edessä klo 17 alkaen kerätään nimiä Suomen Suurimpaan ja Kauneimpaan Kansalaisaloitteeseen!

Mulla on myös muuta asiaa keskustaan, joten tämä sattui oikein sopivasti :)

Otin eilen myös muutaman kuvan nukketalosta. Olen vakaasti päättänyt, että kunhan näistä myyjäisistä ja koeviikosta on selvitty, on aika paneutua nukketalon remonttiin. Bambi, joka on ensimmäinen ja rakkain nukkeni, tarvitsee huomattavasti söpömmän kodin! Työn alla on puolipaneeli, ollut kyllä jo kuukausia. Ens viikolla alan sitä kuitenkin tosissani työstämään.  Siihenkin sain innotuksen siitä ihanasta Hello Sandwich kirjasta :)
Bambi ja Bunny Bambin huoneessa. Tätä huonetta pitäisi siis söpöstyttää :) Aika söpöllehän se näyttää jo nyt, mutta haluan siitä vielä söpömmän. Niin, että se olisi söpö myös ilman supersöpöjä tyttöjä.

Mei syö hilpeänä banaania! Viirinauha on lähes suoraan Hello Sandwich kirjasta, pallonauha (jonka alunperin tein kaulakoruksi) on voimakkaasti em. kirjan innoittama. Tälläistä iloa ja riemua haluaisin enemmän nukketaloon. (ja kyllä, mulla on välillä isoja vaikeuksia muistaa kaikkien tyttöjen nimet...)


Kattoterassilla hengailee kaksi vanhusta: Skipper ja Daisy. Näillä ei ole nukketalossa ja -leikeissä mitään virkaa, mutta nostalgiasyistä ovat päässeet talon korkeimpaan kohtaan.

Olen yöllä uneksinut lento-onnettomuudesta (lentokone lens, tai siis lentokoneen lento loppui, H:gin Rautatieasemalle, kiskoille ja siitä lasiovien läpi Alepaan) ja siitä syystä niskat aivan jumissa. Tekis mieli ottaa siihen lääkettä, mutta ajatus siitä, että se päätyy vesistöihin ja sitä kautta kaloihin ja muutenkin koko lääketeollisuuden iljettävyys estää ottamasta. Entä jos vaikka vähän venyttelis? Ei kai sentään, ennemmin mömmöjä naamaan.

Tänään leivon omenapiirakan kun tulee vieraita kylään :)

Kamala väsy. Moikkaloikka nyt sitten vaan!

xoxo,

Puputyttö

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Maailmanpelastus Operaatio, 4. viikko, 24. päivä

Kukkuluuruu! Täällä taas! Tällä kertaa vuorossa vaatteiden uudelleen käyttö! Eli siis just ne kirppikset ja huuto.netit ja kavereiden kesken vaihdot. Juurikin tällä hetkellä omasta vaatetuksestani isoin osa on kirppikseltä ostettu, sukat ja pikkarit kaupasta uutena, t-paita lahja kaverilta, mutta farkut ja huppari kirppikseltä, sekä päässäni oleva pyyhe jonkun toisen vanha. Farkut ehkä yhdet parhaista pöksyistä joita mulla koskaan ollut. Eikä maksanut kuin 5 euroa. joka oli kyllä liikaa, sillä olivat haaroista kuluneet niin, että jouduin paikkaamaan. Mutta ehkä ne eivät olleet huomanneet niitä reikiä. Ja muutenkin Fida on ylihinnoiteltu.

Erityisesti lastenvaatteita hankkiessa kannattaa hyödyntää kirppiksien valtavia valikoimia! Ihan pikkuvauvat, jotka ei vielä edes osaa liikkua ei vaatteita juuri kulutakaan (ikävät tahrat on toinen juttu, mutta nekin ainoastaan kosmeettinen haitta, harva tahraisia vaatteita haluaa kirppikseltäkään ostaa, mutta oman perheen sisällä voi tahraisenkin vaatteen laittaa pienemmille sisaruksille kotikäyttöön) kasvavat kauhiata vauhtia, niille ihan turha ostaa kaupasta uusia vaatteita parin kuukauden välein. Pienellä vaivannäöllä saa lähes kaikki vauvanvaatteet murto-osalla siitä hinnasta, kuin ne oliisvat uutena maksaneet, ympäristösäästöistä puhumattakaan.

Myönnettäköön, etten tiedä minkä verran aikuiset ns. normaalikokoiset ja siitä suuremma löytävät käytettyjä vaatteita, mutta tälläiset kitukasvuiset löytävät niitä ainakin todella hyvin. Kun tämä koko missä minä olen, on monelle vielä "kasvun paikka", välietappi matkalla omaan kokoon. Mutta tokihan paljon liikkuu niitäkin vaatteita, mihin ihmiset ovat yksinkertaisesti vain kyllästyneet.

Lastenvaatteita liikkuu myös paljon tuttujen keskuudessa. Loistavaa! Minunkin molemmat lapseni ovat hyvin pitkälti puettuja muiden vanhoihin vaatteisiin. Tässäkin on hyötyä pienikokoisuudesta :)

Kirpputoreilta löytyy myös todella paljon myös muita hyväkuntoisia, usein jopa käyttämättömiä, tekstiileitä. Esim. pyyhkeitä, pöytäliinoja, petivaatteita, lautasliinoja. Mm. Pinkkiksen kaikki vuorikankaat ovat uusiokäyttöön otettua materiaalia, useimmiten vanhoja lasten petivaatteita. Ja osa suosituimmista pussukoista on tehty kokonaan uusiokäyttöön otetusta kankaasta, mm. My Little Pony ja Myyrä -pussukat. Tälläkin hetkellä Pinkkiksellä on myynnissä MLP, Maailman Vahvin Nalle (Bamse nykyään?) ja Peppi -pussukoita. Jää ympäristökuormitus aikas minimaaliseksi, kun jopa osa langoista on kirppiksiltä ostettu! Niin, tokihan kirppiksiltä löytyy ihan kangastakin niille, jotka siitä osaavat jotain loihtia.

Toki käytetyn tavaran ostaja joutuu tekemään kompromisseja, välillä melkoisestikin. Kirppikseltä on aika turhaa lähteä etsimään sitä yhtä tiettyä, mainoksesta tuttua, Luhdan pyyhesettiä. (tekeekö Luhta pyyhkeitä?) Taikka just tietynlaisia farkkuja. Usein käy niin, ettei omaa kokoa juuri sillä hetkellä satu olemaan lainkaan, saati sitten että olis mieluisa malli ja vielä värikin. Mutta kun kiertelee paljon, väkisinkin tömää itselle mieluisiin ja tarpeellisiin asioihin aika ajoin. Ja jos tuli virheostos, ei se paljoa kirpaise, kun siitä on maksanut esim. 50 senttiä, kuten minä viimeisimmistä farkuistani. Takaisin kiertoon vaan!

Tässäpä postauksessa ei taaskaan ollut mitään järkeä.

Taidanpa tästä kaivautua kiven alle.

Sitä ennen kuitenkin pieni hehkutus! Löysin pakastehyllystä tämän!

 Olen syönyt niitä saman merkin perusriisipiirakoita niin, että napa paukkuu! Ja nyt löysin nämä! Ostin (vaikka olivatkin kalliimpia kuin isommat versionsa) ihan vaan tuon " Sopii vegaaneille" maininnan takia. Ihanaa, kiitos Myllärin Luomu!!! Tokihan ne Myllärin Luomu Riisipiirakatkin sopivat vegaaneille, mutta näissä se erikseen mainitaan. Ovat ehkä huomanneet, kuinka paljon vegaanit niitä hehkuttavat. Meille kun ei niin kauhiasti noita riisipiirakoita tehdä. Eikä ainakaan näin hyviä! Sulhaspiirakoita en ole vielä ennättänyt maistamaan, mahdollisesti tänään lounaaksi niitä paahtimessa paahdan. Illalla vetäsin koulun jälkeen sipsipussin tosta noin vaan, hups sinne meni! Ja tölkki limua perään. Ja päivällä puoli pakettia lakuja.

Nyt myyjäisjuttuja tekemään! Kaikki paikalle kykenevät tulevat tietenkin Tikkurilan Maalaismarkkinoille minua moikkaamaan!

Huomiseen!

xoxo,

Puputyttö

tiistai 2. lokakuuta 2012

Maailmanpelastus Operaatio, 4. viikko, 23. päivä

Tänään ostetaan vähemmän vaatteita ja muita tekstiilejä. Osa teistä muistaa, kuinka tein uuden vuoden lupauksen liittyen vaatteisiin. Niille jotka eivät muista tiedoksi, että lupasin olla ostamatta uusia vaatteita. Vaikkakin olen melkeinpä kaikki muut lupaukseni unohtanut ja rikkonut, tämä on pitänyt yllättävän hyvin! (nukenvaatteita ei lasketa!). Olen ikään kuin epähuomiossa ostanut kaverilta hupparin ja kirppikseltä viimeviikonloppuna hupparin myöskin, mutta uusia vaatteita hanskoja lukuunottamatta en ole ostanut! Eikä ole kyllä oikein tehnyt mielikään. kun ei kiertele vaatekaupoissa ei tule niitä mielitekojakaan.

Vaatteiden kierto länsimaissa on, kiitos H&M'n ja muiden halpisketjujen, melko lailla järkyttävää. Uutta vaatetta, väriä ja mallia, pukkaa harva se päivä kaupan hyllyille. Koko ajan pitäis olla päivittämässä, ainakin jos lukee naistenlehtiä ja uskoo niiden höpinöihin. Ja koska vaatteet ovat niin halpoja, kiitos Kiinan, Intian ja muiden vastaavien valtavien hikipajojen, on aika tuskatonta heittää neuletakki, josta irronnut nappi sekä viime sesongin mekko (jota tuli käytettyä kerran) tosta noin vaan menemään. Uutta ja entistä ehompaa saa pienellä rahalla tilalle.  Ei hyvä!

Vaatteilla on melkoinen ekologinen jalanjälki, jopa luomupuuvillalla. Tavallisesta puhumattakaan. Saati sitten synteettiset! Kamalia kaikki! Luomupv tarvitsee valtavasti vettä, ja se tietenkin kasvaa vain sellaisissa paikoissa, joissa vesi on muutenkin kortilla. Ja jotta valmiin vaatteen hinta voi olla länsimaiselle asiakkaalle edullinen (ja silti itse yritys takoa valtavasti voittoa) on jostain nipistettävä, helpoiten se onnistuu vähään tyytyvän puuvillan kasvattajan ja jatkokäsittelijöiden, ompelijoiden, värjääjien jne. palkoista. Snip snap - näin leikattiin iso osa hinnasta pois. Jos jollekin jossain vinkuintiassa tuli paha mieli - voi voi. Otetaan joku iloisempi tilalle! Ei niin luonnonmukainen puuvilla taas tarvitsee valtavan vesimäärän lisäksi myös hillittömät määrät hyönteismyrkkyjä. Alex Shimo-Barryn kirjassa 100 konstia pieneen hiilijälkeen sanotaan, että puuvillan viljely vie n. 3 prosenttia kaikesta maailman viljelysmaasta, mutta 16 % kaikesta käytetystä hyönteismyrkystä! Huh huh! Kannattaa ostaa luomua! Siis silloin kun on pakko ostaa uusia vaatteita/tekstiileitä.

Synteettiset kuidut tehdään öljystä. Jonkin verran myynnissä on myös kierrätysmuovista tehtyjä vaatteita, fleeceä taitaa kaikki pulloista tehdyt vaatteet olla. Nekin parempi vaihtoehto, muttei yhtä hyvä kuin kirppikseltä ostaminen.

Omista opiskeluajoista on sen verran pitkä aika, siis siellä vaatetuspuolella, etten muuntokuiduista muista enää mitään. Oliko ne edes muuntokuituja? On siis joitain vaatteita, jotka on tehty um...sellusta? Siis jotenkin kovasti vänkäämällä väännetty puusta? Saa oikaista!

Hamppu, pellava ja nokkonen taitaa olla kaikista ekologisimpia? Ellei kirppiskuteita lasketa. En tiedä tehdäänkö näistä edes käyttökelpoisia vaatteita. Varmaan pellavasta jotain aikuisten naisten vaatteita.

Erityisen hupsua on ostaa pienille lapsille, jotka kasvavat hurjaa vauhtia (monta vaatekokoa parin ensimmäisen elinvuotensa aikana), suurta vaatevarastoa. Muistan, kuinka lapsenhoitajana ameriikassa perheen alle vuotiaalla tyttövauvalla oli vaatekaapissaan enemmän vaatteita kuin minulla. Älytöntä. Eihän se edes ennätä käyttämään niitä kaikkia, ennen kuin ne ovat käyneet jo pieniksi. Perheen äiti saattoi myös pestä pesukoneessa pelkästään yhden lastenvaatteen, jos sattui sitä tarvitsemaan... (että ihan sama mitä me täällä tehdään, maailma on täynnä hulluja kuluttajia, jotka tuhoaa planeettaa nopeammin kuin me ennätetään sitä pelastamaan).

Eipä tästä kait sitten muuta. Haastan teidät siis ostamaan vaatteita ainoastaan oikeaan tarpeeseen! Uskoisin, että pärjäisin vallan mainiosti toisenkin vuoden näillä vaatteilla, jotka kaapissani nyt jo on. Mutta kun on tulossa ulkomaan matka, en uskalla ainakaan vielä luvata mitään :)

Eilen olin äitillä siivoamassa, siivosin kaksi ruokakaappia ja yhden kattilakaapin, sekä tasoja. Ja tiskasin ja vein monta kuormaa kierrätykseen. Lähes kaikki äipän teet meni biojätteeseen, sillä olivat keskimäärin vm-2007...kaikista paras(pahin) oli lihaliemijauhe parasta ennen 08/1995. Sain kaikki nyt hyvään järjestykseen, vanhat pois ja parasta ennen päiväyksensä ohittaneet, mutta vielä syömäkelpoiset etualalle, jotta ne syötäisiin pikaisesti pois. Kaikista paras oli kuitenkin kattilakaapin siivous. Äitillä on oikein iso ja toimiva kattilakaappi, tai olis, jos sieltä ei olis yks hyllyistä romahtanut kaikkien muiden hyllyjen päälle, niin että kaapista ainoastaan kolmannes, jos sitäkään, oli käytössä. Tyhjensin kaiken, kuurasin kattilanpohjatahrat ja pölykerrostumat pois, ruuvasin ruuvin puuttuneen kannattimen tilalle, yhdessä valkattiin käyttöön jäävät kattilat ja pannut, pistin kaiken paikolleen ja äiti oli kovin tyytyväinen. Jopa niin, että kävi kahdesti uudistunutta kaappiaan ihan vaan ihailemassa :D

Mulla meni siivotessa kamalan pitkään, niin että jouduin kiireellä hakemaan uuden parin kokeilupiilareita ja syömään hesessä, ennen kuin kaasutin takaisin kotiin. Matkalla jo kehittelin itselleni kiukkua ja päätäväisyyttä omia ikioma autoni. Sillä meillä oli päällekäisvaraus autosta. C tarvitsi sitä omaan menoonsa ja minä taas omaani.
Kotona saatiin aikaseksi hillitön riita, lopputuloksena minä hurautan autolla Vantaan Varistoon skräppäämään. Ensin meinasin, että jään vaan ajelemaan, enkä mene minnekään kiukkuani kylvämään. Onneksi menin, sillä paha mieli jäi autoon ja minä sain ihanan illan ihanan harrastuksen parissa, ihanien ihmisten ympäröimänä. Teki hyvää. Vaikkakin paha mieli odotti edelleen autossa ja tuli mukanani sisään kotiin. No, kyllä se tästä.

Sain tehtyä kolme sivua, mikä on aika vähän. Mutta olin 1,5 tuntia myöhässä. Lisäksi sain ruinattua meille skräppimaratonin ens kuulle! Wohoo! 10.11 klo 11-24 skräpätään taas niin että kynnet meinaa irrota!

Eipä sitten tällä kertaa muuta. Paljon olis tekemistä, mutta taidan alkaa katsomaan Kleopatra elokuvaa. Se on ihan ensimmäisiä elokuvia, joita muistan katsoneeni. Samoin 10 käskyä.

Hauskuutta tiistaille!

xoxo,

Puputyttö (jonka emo just soitti, ja vielä kiitteli eilisestä! On edelleen haltioissaan kattilakaapistaan! *ihanaa*)

maanantai 1. lokakuuta 2012

Maailmanpelastus Operaatio, 4. viikko, 22. päivä

Loppusuora näkyy jo! Viimeinen viikko käynnissä ja sitten ollaan pelastettu maailma! Hyvä me! Tänään, ja koko viikon ajan, vuorossa yksi suurista tykkäyksen kohteistani, nimittäin kankaat. Ja koska saisin olla varmaan aika yksin kankaineni, käsittelen eneen kaikkea kankaista tehtyjä vaatteita ja kaikkea mitä niihin liittyy. Ja kaikkihan vaatteista tykkää, ainakin vähän.

Pahus soikoon! Mulla on vähän kiire! Täytyy jättää huomiselle pidempi alustus tähän aiheeseen. Se siis tulossa, nyt menen suoraan ensimmäiseen vaatehaasteeseen: Älä pese vaatteitasi turhaan! Periamerikkalainen tyyli pestä vaatteet (tai ainakin paidat) yhden käyttökerran jälkeen on ihan kauhistuttava! Muistaako kukaan Rooman Sheriffi sarjaa? Siinä oli yhdessä jaksossa perheen pieni poika jostain allapäin. Se kävi ilmi (tai ainakin opettaja tai joku vastaava otti asian puheeksi) kun se käytti samaa paitaa kolmatta päivää putkeen.

Vaateteollisuus (kuten mikä tahansa muukin) käyttää valtavat määrät luonnonvaroja, mutta silti ostamamme vaatteen suurin ympäristökuormitus tapahtuu vasta kotona. Siis se, kuinka sitä pestään (vähän sama kuin se, ettei niin kauheasti ympäristön kannalta väliä kuinka tuote kauppaan tuodaan, merkityksellisempää on se, kuinka asiakas sen kaupasta kotiinsa hakee). Tähän voi tietenkin vaikuttaa "keventävästi" pesemällä alhaisemmissa lämpötiloissa, ympäristöä vähän kuormittavilla pesuaineilla ja täysiä koneellisia, mutta kaikista tehokkain on vähentää turhaa vaatteiden pesua.

Tietenkään en kehoita ketään käyttämään likaisia vaatteita, varsinkaan julkisesti (kotioloissa minua itseäni ei ainakaan haittaa, jos juuri päälle pukemaani paitaan ilmestyy tahra). Alusvaatteet tietenkin jokainen vaihtaa juuri niin usein kuin parhaakseen katsoo, mutta t-paidat ja siitä ulospäin kannattaa pukea useammin kuin kerran. Vaatteen käyttökelpoisuuden voi tarkista hyvin yksinkertaisella, aistinvaraisella tavalla: nenää ja silmiä käyttäen. Jos vaate on tahraton, mutta jotenkin nuhjuinen/tunkkainen voi tuuletus ajaa saman asian kuin pesu.

Kun tähän ottaa lapset mukaan (siis jos perheessä sattuu olemaan lapsia!) niin "säästö" voi olla useita koneellisia viikossa. Olen jostain lukenut, että keskivertoperhe pesee koneellisen pyykkiä päivässä. Meillä pestään 2-4 koneellista viikossa. Tietenkin lapset ovat jo ohi pahimman tahraiän, ja viettävät osan viikosta isällää sotkemassa vaatteitaan, mutta silti uskalla väittää että aika hyvin olen saanut karsittua pestäviä vaatteita. Pojan vaatteet joudun kyllä lähes aina tarkistamaan, sillä välillä puhtaat vaatteet tulevat suoraan pesusta pesuun, kun ei jaksa laittaa niitä paikoilleen. Tämäkin saattaa muuten toimia joissain perheissä, että lapset joutuvat laittamaan itse puhtaan pyykkinsä pois. Näin ehkä oppivat "kantapään" kautta pienentämään pyykkivuorta.

Huomenna lisää! Kankaat on ihania!!!

IMG_4441

 IMG_4432

Ja vaatteet kans!

Someone has had insanely (literally!) good doll clothes month :D

Eilen tyhjennettiin pieni huone, jonne aina kirppiskamat kasataan. Se oli aivan tupaten täynnä, sillä ollaan tyhjennetty myös vinttiä ja kellaria. Ette usko kuinka paljon mulle on kerääntynyt kaiken maailman kynttiläsälää. Siis niitä Partylite -juttuja. Ennen kaikkea äitini "ansiosta", mutta osittain myös omaa haalimisvimmaani. No, nyt laitettiin niitä pois! Niin, pakattiin siis kaikki autoon ja ajettiin Hesylle. Ihanaa päästä niistä eroon ja saada se huone tyhjäksi.

Hesyltä löytyi myös jotain pientä kotiinvietävää. Mm. kaksi aivan varmasti aikanaa kirppikselle takaisin päätyvää japanilaista eväsrasiaa (kaksikerroksisia, aika pieniä, toinen kiwi, toinen tomaatti - hauskat!), yksi Simba nukke, kolmijalkainen hevonen (molemmat jo sahattu osiin - minä otan päät ja raajat, koirat saavat omiin leikkeihinsä torsot), pinkki huppari ja kaksi muovikoria kierrätyskamoille. Hesystä rautakauppaan, josta C osti lattiamateriaalia. Meillä siis vihdoin ja viimein tarkoitus uusia olkkarin ja makkarin lattiat. Kivaa!

Muuten olen siivoillut ja askarrellut turhia, mutta niin hauskoja pikkujuttuja. Mietin välillä edelleen rintakoruani, mutten ollenkaan pakonomaisesti.

Nyt äitille siivoamaan! Hauskaa alkanutta viikkoa! Pysykää lämpimänä! Ja suloisina!

xoxo,

Puputyttö


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Lääh...Maailmanpelastus Operaatio, 3. viikko, 21. päivä

Alkaa maailman pelastaminen käymään jo voimille! Se on raskas työ, mutta jonkunhan sekin on tehtävä. Onneksi te olette jakamassa taakkaa kanssani! :)

Tänään vuorossa yletön paketointi. Siis toki on tärkeää, että ostamamme tuotteet, erityisesti ruoka pakataan niin, että se säilyy, ei likaannu, ei kastu jne., mutta rajansa kaikella! Vai mitä sanotte näistä löytämistäni esimerkeistä?
http://www.seriouseats.com/2008/07/photo-of-the-day-individually-packaged-bananas-dundee-scotland.html

http://thegreenmiles.blogspot.fi/2008/07/now-thats-excessive-package-cell-phone.html#.UGfnRVG9q71

Sorry, kadotin tämän linkin :(

http://www.theregister.co.uk/2008/11/21/more_hp_packaging/
Näistä kuvista päätellen ainakin elektroniikka ylipakataan. Ulkomailla sorrutaan myös aika paljon hedelmien ylipakkaamiseen. (ylipäätään hedelmien pakkaaminen on ylipakkaamista, kun aika harva hedelmä vaatii muovia ympärilleen. Varsinkaan banaanit!
Muita usein ylipakattuja tuotteita on lelut! Kaikki varmasti muistaa väkerrelleensä barbie-laatikoiden kanssa uusia nukkeja saadessaan. Kyllä tais poneissakin olla jonkinmoinen työ, että sai ne ulos laatikoistaan. Poikien lelut taitaa olla vähän kevyemmin pakattuja, kun ne on vaan sellaisia muovikökköjä, jotka ei voi mennä sotkuun ja sekaisin, toisin kuin nuket ihanine hiuksineen ja pikku tilpehööreineen.

Kosmetiikka aika usein menee tähän sarjaan myös. Vaikkakin muistan joskus myöhäisinä teinivuosinani, jolloin olin jo palkkatöissä, ilman mitään tosielämän maksuvelvotteita (asuin siis kotona ja sain käyttää palkkani kuten halusin) ostaneeni ns. laatukosmetiikkaa (johon olin niihin aikoihin koukussa, uskoen kaiken! mitä tuotteet lupasivat - kyllä, jopa selluliittivoiteiden katteettomat lupaukset - muistan joskus istuneeni saunassa kääriytyneenä tuorekelmuun, jonka sisällä muhin selluliittivoiteissa...) ostaneeni puhdistusaineen ja kasvoveden joltain kalliilta merkiltä, eikä niitä ollut pakattu niihin pahvikoteloihin! Ainoastaan siihen muovipulloon, jossa se itse aine oli. Olin tästä niin pettynyt. Myyjä vielä selitti, että ko. merkki tietoisesti halusi vähentää pakkausjätettä. Koin ostamani tuotteet jotenkin halvoiksi, kun niissä ei ollut pahvikääreitä kultaisine kirjaimineen.Mutta turhan usein kosmetiikka pakataan vaan ja ainoastaan myynnin edistämisen vuoksi aivan turhan paksusti. Vaikka hajuvedet: ensin on tuhti lasipullo, jonka luulisi pelkästään riittävän (tokihan ne tarvitsevat pimeyden säilyäkseen pidempään, mutta eikös tämä ole aika helposti ratkaistavissa säilyttämällä pullo pimeässä), pullon ympärille laitetaan pahvia/kartonkia pitämään pullo paikoillaan kartonkirasiassa, joka on vielä pakattu ohueen muoviin. Kun siis pelkkä lasipullo riittäisi. Ja jos käy riittävän usein suihkussa ja vaihtaa puhtaat vaatteet tarvittaessa ei hajuvesiä tarvita laisinkaan.

Tämäkin on taas niitä asioita, joihin on aika hankala itse vaikuttaa. En tiedä saisiko jostain ostettua elektroniikkaa "nakuna" mutta puhdistusaineita ainakin saa! Nimittäin aika isossa osassa ekokauppoja voi ostaa puhdistusaineita omiin pulloihin ja pakkauksiin. Mielestäni tämä on aivan loistava asia! Joissain näistä kaupoista voi myös kuivatuotteita ostaa omiin pakkauksiin. Esim. Ruohonjuuressa ja Ekolossa on kuivahedelmien, sokerien ja muiden vastaavien irtomyyntiä. Wohoo!

Ihan tavallisessa kaupassakin pystyy ainakin vähän vaikuttamaan pakkasujätteen määrään. Ainakin hedelmät ja vihannekset kannattaa aina kun mahdollista valita sieltä pakkaamattomasta kasasta. Ja tietenkin omat hedelmäpussit mukaan! Ja tietenkin myös kauppakassit!! Leivät kannattaa ostaa paperipusseissa, ellet sitten leivo itse :) Pakatut tuotteet kannattaa valita mahdollisimman isoissa pakkauksissa, tällöin pakkausjätteen osuus ostettuun tuotteeseen suhteutettuna jää pienemmäksi. Tietenkään tätä ei kannata tehdä silläkin uhalla, että isommassa pakkauksessa ostettu tuote jää käyttämättä :) Sinkun ei ehkä kannata ostaa herkästi pilaantuvaa tuotessa megasuperjättipakkauksessa ihan vaan pienentääkseen  pakkausjätettään. Ja aina kannattaa yrittää ottaa pakkaus tai pakkaamattomuus huomioon ostoksia tehdessä.

Ei muuta tästä aiheesta. Huomenna uusi viikko, uudet kujeet! Vuorossa yksi suosikeistani, nimittäin kangas, pääasiassa vaatteet (jotka eivät niinkään suosikkejani).

Eilisestä vielä vähän enne kuin menen hoitamaan päivän puhteita.

Olin oikein reipas ja leivoin tripla-annoksen sämpylöitä (sillä Härkäpapua sarvista kirjan ohjeella, jonka laitoin ruokaviikolla tänne blogiinkin), tupareihin U.S.A.n (mpvoi-hilloleivonnaisia) ja tupla-annoksen makaroonilaatikkoa. Huomasitteko mitä uunin tehokäyttöä?!

Lisäksi siivoilin vähän, valmistelin myyjäisjuttuja, tein koruja (aivan ihania) ja meikkasin. Tupareihin mentiin myöhässä, kun innostuin liikaa niistä koruista, enkä ottanut huomioon että vaikka kuinka liikkuisin nopeasti, aika liikkuu minua nopeammin. Juhlissa join kolme isoa lasillista mansikkaista kuohuviiniä ja olin iloisessa hiprakassa. Jopa niin, että oliisn jhalunnut jatkaa illan viettoa muiden kanssa, enkä lähteä absolutistimieheni kanssa kotiin. aamulla olin kuitenkin hyvin tyytyväinen illan aikasesta lopusta. Vaikkakin päätä hieman kivisti.

Nyt on kuitenkin pannukakut paistettu (pitkästä aikaa jotain muutakin kuin ainaista raakapuuroa, joka on kyllä oikeastikin todella hyvää) ja syöty ja aika siirtyä muihin askareisiin!

Aloin lukemaan kirjaa, joka varmasti tulee vaikuttamaan tuleviin blogipostauksiin: Pharmageddon. Lääke- ja koko terveys(tai kirjan mukaisesti sairaus-)teollisuus vapiskoon! Lainasin kirjastosta myös Madonnan elämänkerran. Ihme, että luen sen vasta nyt. Kun kuitenkin pidän erityisen paljon vaikutusvaltaisten ja/tai menestyneiden naisten elämänkerroista. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Hauskaa sunnuntaita!

xoxo,

Puputyttö

lauantai 29. syyskuuta 2012

Maailmanpelastus Operaatio, 3. viikko, 20. päivä

Heipsistä kukkuu!

Tänään hehkutetaan käsillä tekemisen ihanuutta. Tuunaamisen taikaa ja (no hittolainen! En keksi tähän mitään). Sun ei tarvitse olla käsityöihminen, mitenkään taiteellinen tai luova, kaikille varmasti löytyy oma käsillätekemisen muoto! Ja mikä siinä itsetekemisessä sitten on niin vihreetä? No tuunaamisessa tietenkin isossa osassa on vanhat tavarat, jotka nykyaikaisetetaan, entisöidään tai tehdään muuten vaan oman näköisiksi. Eli vähän niinku korjataan, potenssiin kaksi. Lisäksi usein sellaisista esineistä, joiden eteen on nähnyt paljon vaivaa, pitää paremmin huolta. Lapsetkin syö ruokaa paremmin, jos ne ottaa mukaan ruoanlaittoon. Itsetekemällä voi myös ihan erilailla vaikuttaa materiaaleihin ja näin ollen valita niin ympäristöystävälliset kuin mahdollista. Ja lisäksi vielä käsillä tekeminne antaa sellaista tyydytystä, jota muuten saattais joutua etsimään shoppailusta. Aika monta plussaa, eikö totta? Ja lisäksi se vielä sattuu olemaan älyttömän mukavaa :D

Ja koska mulla on aika paljon itsetehtävää tälle päivälle (mm. sämpylöiden ja juhlaleivonnaisten leipominen, reseptikokeilu uutta kirjaa varten, Pinkkis -tarjottimien lakkaus ja nukkekorujen teko) jätetään tämän päiväinen postaus suht lyhyeksi.

Mulla on taas hurjasti energiaa! Sellaista aika pomppivaista tyttövoimaa :) Eilen tuli askartelukirja, josta olen joitakin viikkoja sitten maininnut: Hello Sandwich.

Kirja on aivan mahtavan ihastuttava! Täynnä oikeastaan aika turhia askarteluja, kuvat liian pieniä (yleensä pystyn seuraamaan japanilaisten kirjojen työohjeita seuraamalla kuvia, tässä en niinkään) mutta kirja on niin iloinen ja suloinen, että olen ihan myyty! Sen inspiroimana olen tehnyt ylimmän kerroksen tytöille teippiviirinauhan (ei vielä kuvaa) sekä vähän koristellut illan juhliin lähtevää pakettia.
Olen aiemminkin käyttänyt helmiä samoin, eikä tätä ideaa edes kirjassa ollut, mutta valmis kassi ilman mitään "omaa" tuntui niin tylsälät Hello Sandwich kirjan luettuani, että jotain täytyi tehdä. Ehkä vielä liimaan tarroja.
Sain kirjasta myös idean Bambin huoneeseen, se kun on hyvin piiiiiitkän remontin alla.

Eilen tein taas paljon kaikkea, valmistauduin mm. myyjäisiin! Olen siis ollut oikein tehokas, enkä lorvinut niin paljoa kuin yleensä.

Järjestin myös kokonaan yhden Tehtaan kaapeista.

Ennen
Jälkeen. Näyttää paljon siistimmältä, kun ton kassin ottaa pois.

Eipä kait muuta. Illalla tupareihin. sinne siis leivonkin. Aion myös meikata. Mutta nyt kutsuu muut hommat! Heipp-a!

xoxo,

Puputyttö