Ruuvit löysällä, eikä taida olla ihan oikeilla paikoillakaan

Heissuli vei!

Eilinen oli niin kummallinen päivä, että välillä täytyi ihan ääneen nauraa. Sinkoilin paikasta toiseen, tein puoli minuuttia yhtä asiaa, sitten joku toinen napsaisi tarkkaavaisuuden ja olinkin hetkessä tekemässä jotain ihan muuta eikä aikaakaan kun olin kolmannen puhteen kimpussa, lopulta niin että olin poraillut reikiä kaapin seinään ja saanut sillä aikaan kamalan katastrofin nukketalossa, silitysrauta oli päällä, mutten yhtään muisanut että mitä varten, kangasta oli siellä täällä, välillä kävin alakerrassa ihmettelemässä olikohan joku juttu täällä kesken, unohdin ihan syödä kun ei ollut C muistuttamassa, järkkäsin nauhalaatikon ja helmet, kun yritin vältellä järkevien asioden tekoa. Tein siis oikeesti miljoonaa asiaa, enkä oikein mistään saanut valmista. Onneksi olen jälleen alkanut tekemään "To Do" listaa, jota seuraamalla sain edes jotain ihan oikeaakin tehtyä. Mutta ihan ääneen naurettavaa se oli. Ja silti mua väsytti samanaikaisesti.

Läksyjen teko oli hankalaa, mutta niinhän se aina. Koulussa oli, aiheen mielenkiintoisuudesta huolimatta (solun kemiallinen rakenne) ihan kamalan tylsää. Mietin vaan, että mitä voisin tehdä, että aika menis nopeammin. Voi ei, mulla oli joku juttu tohon ajan kulkuun. Ehkä siitä, kuinka lapsena muistan olleeni jollain tapaa enempi läsnä elämässä, ei aika tällä lailla kiitänyt ikään kuin ohi. Silloin siinä oli mukana. Onhan niitä hetkiä vieläkin, sellaisia kun tuntuu, että aika pysähtyy. Hassua, että niitä on sekä huonoja, että hyviä. Kaksi esimerkkiä: poliisit pysäytti kun ajoin punasia päin (mitä mä oon aina täällä jankuttanut:kaikki autoilijat on ku**päitä!) ja toinen siellä Viipuri Koiratarhalla. Eka oli siis paha ja toinen hyvä. On hyvä välillä tunte olevansa jollain tapaa juurtunut tähän elämään, olla hetkessä läsnä, tuntea elävänsä. Kun muutoin vaan kiitää ja taas huomaa kuinka onkin jo elokuun loppu ja sit onkin syyskuun puoliväli ja kohtahan onkin jo joulu ja sun lapses menee ripille. Vaikkei mun lapseni menekään.

Eilen siis porasin jonkun systeemin kiinni nukketaloon, helpottamaan silitystä. Inhoan sitä kun se johto tulee alhaalta, kun silitysraudan johdon kuuluisi tulla ylhäältä. Ehkä tämä sitten auttaa. Vaikka vähän ärsyttävältä sekin vaikuttaa. En kuitenkaan uskalla kiinnittää siihen johtoon mitään lenkkiä, kun se pitäis ommella johdon läpi. Ja niin ei käsittääkseni saa tehdä. Entä teippi? Hmmm...Niin, mutta samalla sain aikaan maanjäristyksen, joka enimmäkseen koetteli yläkerran asuntoa. Siellä itseasiassa seinät siirtyili paikoiltaan, ja tavarat tietenkin sen mukaisesti. ALoin sitten jotain pistään takaisin paikoilleen, kunnes tuli mieleeni, että ehkä nyt oli shyvä hetki tehdä siitä tyttöjen huoneesta mieluisampi. En sitten tiedä vielä mitä tulen tekemään.

Tein kuitenkin eilen Ensimmäisen Mekon! Siis kokeilin sitä mekkoa, josta haluan "nimikkomekkoni". Tuli ihan nätti, aika kamalaa jälkeä vielä, paljon hiottavaa, mutta pidän mallista. Hihoja en saa kyllä vielä mitenkään onnistumaan. En vaan käsitä miten ne saumat saa piiloon. Yritin jättää  asian hautumaan yön yli, yleensä aamulla ratkaisut on melko kirkkaina valmiita noukittavaksi. Nyt oli taas niin levoton yö, ettei ratkaisua kuulunut. Prkl. Kiinnostaako tietää mikä yöstä teki niin levottoman?

No, kiinnostaako?


Olen pikkuhiljaa saamassa nukkeasioita jonkinmoiseen järjestykseen, kaksi edelleen myymättä olevaa nukkea saattaisivat olla löytämässä kodit, minä olen saanut omia tulevia tyttöjäni maksettua, enkä ole uusia edes tosissani katsellut. Mä en kenellekään ala mitään vakuuttelemaan, kun en niihin usko enää itsekään. Mutta aika tylsä vaihe ollut, tai siis eihän se tylsää ole, muta jos suurin jännite on siinä uuden nuken löytämisessä ja niistä asioista sopimisessa, niin istä ei ole ollut vähään aikaan. Kait. Vähä aikakin on niin suhteellista. (oikeesti, kyllästytän jo itseänikin!) Plaaah, plaaah, plaah. Eilen sitten yhdessä ryhmässä, johon toivoisin saavani porttarin, ihan niinko Kasinollekin voi saada omasta pyynnöstään, oli myynnissä nukkeja, joita ei juuri koskaan tule esiin, ei mitään valmiita tehdastekeleitä, vaan kustomoituja ihanaisia. Yleensä mä en kustomoiduista nukeista juurikaan välitä, toisin kuin 80% harrastajista, vaan tykkään nukeistani sellaisina kuin CWC/Hasbro on ne meille tarkoittanut. Mutta toki tähän on muutamia poikkeuksia: rikkinäisiä tai muulla tapaa epäkurantteja tyttöjä voi korjailla, Tiina tai Vainilladolly custom kelpaisi mulle koska vaan. Ja eilen siis liikkeellä oli kahdeksan Tiina customia! Kaikki ei olleet Blythejä. Yhtään mitään miettimättä laitoin myyjälle viestiä, hintatiedostelua kahdesta minua eniten viehättävästä tytöstä. Koko yön olen sitten sitä tuskaillut, kun olen näitä asioita vihdoin ja viimein saamassa järjestykseen, mutta järkeillyt että kun kerta tälläinen tilaisuus jne. Aamulla kuitenkin pätin, etten voi sitä ostaa. Hinta on niillä varmasti niin kova, etten siihen millään pysty. Asetin kuitenkin itselleni hintarajan, ja niinhän siinä sitten kävi, että pyynti jäi alle sen ja nyt odotan, että siellä Jenkkilässä herätään ja saan kuulla, että kuuluuko nukke minulle vai ei.

Olin ihan innoissani FB uusista ryhmistä, nyt ne on alkaneet ahdistaa. Koko ajan miljoona päivitystä, niihin ryhmiin liittyen. Tulee taas sellainen "pää kääntyy koko ajan johonkin suuntaan" -olo.

xoxo,
Raisa

Translucent beauties

Rosollia

Silppua, sekalaista.

Eilen polkiessani hammaslääkäriin (valitsin hammaslääkärikseni halvimman naisen. Sukupuolesta jouduin maksamaan melkein 50 euroa, mutta ajatus miehen sormista suussani - ei kiitos!) näin menomatkalla jotain, mikä näytti suihkuverhon renkaalta. Yläkerran vessa, joka on pieni koppero, jossa aikanaan ollut liukuovi, joka suistunut raiteeltaan korjauskelvottomaan? kuntoon, on saanut ovekseen suihkuverhon ja tuosta verhosta lapset ovat onnistuneet saamaan kaksi rengasta rikki. Joten ehkä tämän takia ylipäätään bongasin sen renkulan.

Hammaslääkärissä oli hirveetä. Oikeesti, ihan kamalaa. Piti puuduttaa alaleuka, sieltä takaata. Mikään ei taida olla niin kauheeta. Tarvittiin kaksi puudutuspiikkiä, eikä siltikään vienyt kaikkea vihlontaa pois. Ekan puudutuspiikin vielä vanhingossa tunsin kielelläni niin, että kun se piikki oli siellä lihassani liikutin kieltäni ja se osui siihen neulaan. Ihan todella kuvottavaa. Ja jotta se ssamperin leuka puutuis se lääkäri joutui survomaan sitä neulaa ties kuinka syvälle ja se oli kamalaa. Ja siltikin poraaminen sattui!

Kotiin poljin Viivoanin kautta. Tarvittiin maapähkinävoita, ja mukaan tarttui paljon kaikkea muutakin. Mikä oli harmillista, sillä mulla ei ollut reppua, enkä uskaltanut laittaa lasisia purkkeja tarakalle, vaan jouduin roikottamaan niitä 15 km ohjaustangosta, joka haittas ajamista melkoisesti. Ja kun vielä muutenkin oli ihan tosi unelias (uuden lääkityksen syytä) ja surkea (hammaslääkärin syytä) olo, ei kotimatkassa ollut juurikaan hurraamista. Ja sitten vielä joku mulkku meinas liikenneympyrään tullessaan ajaa mun päälle. No, onneksi sillä oli ikkuna auki...

Niin, kotimatkalla taas näin sen renkulan, ja arvatkaapas mitä! Nyt se on yläkerran vessassa! Aika hassua!

Kotiinpäästyäni vaan voivottelin ja nuokuin, kunnes ruoka oli valmista. En pystynyt juurikaan syömään, sillä puudutus oli enimmäkseen pois ja leuan liikuttaminen, siis suun aukaiseminen sattui. Plääh. Ei muuta kuin kouluun. Mun pitää koulumatkakin valita tarkkaan, että tulee mahdollisimman vähän kohita, joissa pyöräilijöillä etuajo-oikeus autoilijoihin nähden. Esim. Lidln parkkipaikan ulosajoaukko on yks vältettävistä kohdista. Siellä tuntuu käyvän täsyin ajotaidotonta porukkaa, jotka eivät ole kuulleet siitä, että parkkipaikalta tultaessa kuuluu viheliäisiä pyöräilijöitä väistää. Toinen on tietenkin iso liikenneympyrä heti Helsingistä Tikkurilaan mentäessä. Hassu juttu muuten, että kun pyöräilijä ajaa sääntöjen mukaan, ja osoittaa mieltään siitä, kun joku toinen ei tätä tee, vaan holtittomalla ajollaan vaarantaa pyöräilijän terveyden, se on pyöräilijä joka on mulkku. Ei se mulkku autoilija. Eilen sitten nautiskelin ajatuksesta, että otettais käyttöön uusia liikennesääntöjä. Herkullisin oli mielestäni se, että autoilijoiden tulee pysähtyä AINA nähdessään pyöräilijä. Jos näin ei tapahdu, on pyöräilijän oikeus, ei, velvollisuus! ampua autoilijaa. Aaah! Menikö jo vähän överiksi? Pistetään liiallisen Twin Peaksin piikkiin.

Mä olin jotenkin kuvitellut, että mulla on koko viikon tunnit maanantaina, mut eihän näin tietenkään ollut. Ainoastaan bilsaa oli eilen. Bilsa on ihanaa. Vaikka olinkin ihan tokkurassa. Aloitin kouluvuoden loistokkaasti. Olin siis tunnilla ihan ässä. Varmaan muiden mielestä todella ärsyttävä. Annettuani yhden nerokkaan vastauksen enemmänkin kemiaan liittyvästä kysymyksestä etupenkissä istuva tyttö kääntyi katsomaan, että kuka siellä takapenkissä on niin viisas! Ha! Minä! Yleensä istun etupenkissä, kun muuten alan touhuamaan kaikkea muuta, mutta nyt minun paikallani istui jo joku lukio-opintonsa vasta aloittanut. Pöh. Taas tein sitä viivytysvastaustekniikkaa, niin että odotan josko joku muukin tietäisi vastauksen, ja jos koko luokka on hiljaa, niin sitten ikään kuin pelastan muut pinteestä oikeine vastauksineni :) Ah! Tätä itsevarmuutta! No, kuten jo aiemmin mainitsin, tänään on espanjaa ja matikkaa. Ei tarvite loistaa enää.

En ole muuten varmaan vähään aikaan mitään tästä sanonut, mutta edelleen jatkan mun karsintaprojektiani. ELi tavara päivässä lähtee pois. Enimmäkseen, ehkä jopa 90%, menee kirppiskasaan, osa roskiin tai kierrätykseen. Se tuntuu tosi kivalle. Mä en tiedä auttaako se yhtään, mutta ainakin ajtuksena joo, siihen, että ei tekis niin paljon mieli ostaa uutta, kun saman aikaisesti pistää koko ajan vanhaa pois. Pinpula, jonka huone on usein myös kuin kaatopaikka, ennen kaikkea minun kaatopaikkani, on otettu (väkisin?) tähän mukaan. Välillä laitetaan pois joku pieni koru, välillä isompia asioita. Tärkeintä, että koko ajan jotain. Ja aikaa myöten helpottuu myös "tunteellisten" tavaroiden poislaitto. Mulla ainakin on ihan kauheesti sellasta tunnelatautunutta krääsää, jota vaan ei raaski laittaa pois. Vaikka eihän ne ihmiset niissä tavaroissa ole. Eikä siis kuitenkana ole tarkoitus mitään rakasta/tärkeää/itselle arvokasta laittaa pois, vaan niitä turhia tilavarkaita.

Mutta nyt lentokentälle! Kuopus lähtee leirikouluun!!

Sain hetki sitten maksettua vikä erän yhdestä "Graalin Maljasta"!! Wohoo!

xoxo,
Raisa

Booooooooooooriiiiiiiiiiiiing!

Voi tauti. Ihan älyttömän tylsää! Tekis mieli kirkua, huutaa ja karjua. Kaikki päivät ihan samanlaisia. Aamulla kun herää tietää tasn tarkkaan mitä sinä päivänä tulee tekemään, millä tuulella, kenen kanssa ja missä järjestyksessä. Mä haluan sinne Japaniin! Nyt! Mä haluan istua täyteen ahdetussa lentokoneessa, perhosia vatsassa ja pää täynnä suunnitelmia! Mä haluan jännitystä! Jännitettä! Potkua! Jotain! Pois tästä tylsyydestä, tasapaksuudesta, harmaudesta, yllätyksettömyydestä. Mä haluan innostua. Ja just sen ne haluais minusta pois. Kaiken hauskan ja kivan.

Uudet nuketkin on uusia vaan niin kauan kun ne on matkalla, mut sit kun ne on otettu paketeistaan, niin enää ei jaksa edes oikein muistaa, että kukas sieltä viimeksi tulikaan. Viime viikolla tuli iso läjä vaatteita, nyt ne on laitettu omille paikoilleen, ainoastaan muutaman jaksoin laittaa nukeille päälle. Kaikkea vaan pitäis haalia, mutta se itse tekeminen, se mitä varten ne asiat loppujen lopuksi on tehty - se ei sitten kiinnostakaan niin kovasti. Tärkeintä on saada jotain uutta ja sit taas onkin uudet jutut jo kierroksessa. Ihan kamalaa. Mutta yleistähän tollanen on. Joten varmasti siihen on olemassa myös syy ja ehkä jotain parannustakin?

Mulla näitä haluttavia asioita on: kankaat, askartelukirjat, nuket, kaikki nukkeihin liittyvä, kirjat, ja aina johonkin uuteen harrastukseen liittyvät härpäkkeet. Kauhee arsenaali tarvikkeita pitää olla, mut sit aina ei niin huvittais niitä käyttää. Ja sit ne lopulta päätyy kirppikselle. No ei ihan noin suoraviivaisesti. Mulla onneksi? nää asiat menee aaltoina, joten jossain vaiheessa tulee hetki, kun on aika tehdä. Silloin on ihanaa, kun on kertynyt nurkat täyteen vaikka pitsejä taikka erilaisia muovailuvahamuotteja. Yleensä ne asiat on alunperin ostettu jotain ihan muuta tarkoitusta varten, mutta sopivatkin johonkin uuteen projektiin loistavasti. Kuten vaikka skräppisälä nyt näihin nukenvaatteisiin. Vaikken taaskaan oli niitä vaatteita ihan kauheesti (lue yhtään) viime aikoina tehnyt. Viikonloppuna yritin jotain juttua, mutta heitin lopulta roskiin, kun meni ihan solmuun. Mutta nyt mulla on kyllä yksi ihan huippukaava, jota haluan kokeilla. Ja todella yllättävä kangas siihen: harmaa!

Olen yrittänyt miettiä sitä, et missä oon hyvä. No skräppäämisessä, eli siinä rimpsujen ja rampsujen sommittelussa. Enkä nyt tiedä, että hyvä, mutta mulla on siinä selkeästi "oma" tyyli, ja ehkä Pinkkiksessäkin, mutta kun ne on kuitenkin kaikki valmiita kankaita, joita kuka tahansa muukin voi ostaa, niin ei sillä erotu. Niin, olen sitten ajatellut, että kehittäisin tota "kankaalla skräppäämistä" ja hioisin sitä mekkoa samanaikaisesti, ja sit kun kummatkin on todella hyvät, niin voisin kokeilla siipiäni ihan oikeasti nukenvaatteiden myynnissäkin. Tai sitten en :D Voipi olla, että innostus on hiipunut jo siinä vaiheessa. Ymmärrän, jos teitä naurattaa ajatus nukenvaatteiden myymisestä, tai siis (harha)kuvitelmista että sillä tekis rahaakin, mutta kyllä aika moni sillä ihan kivat ylimääräiset rahat ansaitsee. Totuus on kuitenkin se, että niitäkin yrittäjiä on tuolla Etsyssä pilvin pimein.

 Mitäköhän oli muuta? Tänään alkaa koulu!!! Apua! En muista mitä kaikkea oli tälle päivälle, mut ainakin espanjaa!! Mitä siihen sanotte!?! Saato olla, et Bilsaa kans ja odotan sit suurella innolla! On mikroskooppisen pienten asioiden kurssi, solut, geenit jne. Huikeeta! Oikeesti on ihanaa saada taas jotain rytmiä ja tavallaan stressiä, siis painetta arkeen. Ettei ihan pelkkää joutenoloa vaan. Vaikkakin se myös hirvittää. Ja hirvittää myös kaikkia asiat, joita unohtanut kirjoittaa kalenteriini ja nyt ne alkaakin törmäilemaan mannerlaattojen tavoin ja toinen joutuu taipumaan sinne toisen alle. No, elämää se vaan on ja siitä selvitään!

Kun kokkaaminen ei maistu on hyvä turvautua japanilaiseen ruokaan.

Michikoa pelottaa! Puput voivat olla niin arvaamattomia!

Oon, kerroinko jo?, jatkanut taas pussukoiden ompelua. Ekaks tein just niitä skräppijuttuja, ja eilen sillalla sitten ihan perushommeleita. Sekin on ollut kivaa! Itse asiassa niin kivaa, että on meinannut ruoanlaitto unohtua. Mikään elämän pienistä ärsytyksistä ei ole niin inhaa kuin alkaa laittaa ruokaa silloin kun on ihan muut jutut meneillään. Siis ihan superärsyttävää! Twin Peaksia katsoessa olen myös jonkin verran saanut kankaita leikattua. Mutta se on täytynyt jättää aika vähälle, kun täytyy pitää katse ruudussa, ettei missaa mitään ihmeellisyyksiä. Mutta sekin on siis hyvä merkki ihan tavallisista asioista.

Mutta nyt tää taas menee! Paljon kaikkea tälle päivälle! Mm. hammaslääkäri, Dextre, kynien terotus ja repun pakkaaminen! Ehkä se tylsyyskin väistyy kun koulu alkaa!

xoxo,
Raisa

11-11-11-haaste

Sain haasteen! Olen joskus aiemminkin saanut, mutta unohtanut vastata tms. Tänään tekee mieli jotain kirjotaa, mutta en jaksa sen kummemmin miettiä, että mitä, joten tämä tuli juuri oikeaan aikaan!

Haasteen sain Liioliiltä. 

Tässä suoraan kopioidut ohjeet:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville

Apua! Näihin tulee aina semmonen paine, niinko et on pakko keksiä jotain tosi kuvaavaa ja hauskaa ja uutta. Kokeillaan!

1. Mielestäni basilika tuoksuu uskomattoman hyvälle. 
2. Hello Kitty on suosikkihahmoni, odotan vaan että innostus täällä laantuu, että on jotain haastetta keräilyssä. Yläkerran vessa on kuorrutettu HK krääsällä. HK oli syy ensimmäiseen Japanin-matkaanikin.
3. Toivoisin oppivani sekä virkkaamaan, että käyttämään kameraani ilman ärsyttävää opettelua.
4. Toivoisin olevani täsmällinen ja tarkka. En ole kumpaakaan.
5. Pidän teestä ja mielestäni kahvinjuojat haisevat pahalle, tai no. Jos niitä siis pussaa niiden juuri juotua kahvia.
6. En tiedä mitä eroa on iphonella, ipadilla, älypuhelimella, kindlellä, blackberryllä, mitä on appsit.
7. Tamagotchini kuoli eilen, ja olin siitä vain hyvilläni.
8. Olen allerginen pupuille ja meillä on kaksi pupua. Poikani on niille myös allerginen, samoin koirille ja meillä on kaksi koiraa.
9. Olen melkein yhtä innokas karsimaan, kuin haalimaan karsittavia tavaroita.
10. Olen mieltynyt numeroon 2.
11. Minulla on toivoton matkakuume.

Sitten vuorossa Liioliin kysymykset! 


1. Minne haluaisit matkustaa kotimaassa? Tampereelle! Tampere on ihana paikka, ihananmpi kuin Helsinki. Tampereella on paljon tuttuja ja hyviä ruokapaikkoja ja Runsaudensarvi.
2. Suhteesi käsitöihin? Onko se muuttunut ajan kuluessa? Rakastan käsitöitä. Käteni eivät ole kovin tarkat ja vakaat, joten "käsialani" ei ole kovin kummoinen, mutta se ei estä minua tekemästä käsilläni koko ajan jotain. Nuorena en arvostanut käsintehtyjä asioita yhtään, iän ja oman tekemisen myötä sitäkin enemmän.
3. Mikä on lempipaikkasi? Miksi? Oma koti. Turvallisuuden. Tai Tokio. Vilinän, pysähtymättömyyden ja lentoon lähdön takia.
4. Kumpi on mieluisampi uimapaikka, meri vai järvi? Vai uima-allas? Uima-allas. Pelkään kaloja, luonnon vesien näkymätöntä pohjaa, enkä kestä kylmää vettä.
5. Onko sinulla tavoitteita? Minkälaisia? On, mutta ne vaihtelee koko ajan, enkä meinaa itse pysyä perässä. Haluan olla onnellinen, löytää paikkani ja tehdä jotain, joka tuntuu omalta.
6. Mikä on lempiruokasi ja -juomasi? Oi joi. Rakastan ruokaa! Ehkä Herman's kasvisruokaravintola Tukholmassa tarjoaa herkkuruokaani. Siis kaikki sieltä, ei niinkään pelkän maun, mutta myös tunnelman ja Tukholman ihanuuden takia. Juoma? Hyvä, japanilainen tee, tai jääkylmä vanilja-kokis, ensimmäinen hörppy heti tölkin avattua.
7. Mikä eläin kuvaa sinua parhaiten? Pupu. Arka, mutta yllättävän nopea ja sitkeä ja tarpeen tullen uskaltaa puolustaa itseään, läheisiään.
8. Suosittele minulle hyvää kirjaa. Voi voi. Niitä on niin monia. Tällä hetkellä luen Lyhyt historia lähes kaikesta, ja se on todella hyvä. Sitä ennen luin romaanin nimeltä Kimpassa, joka oli helppolukuinen ja todella mukaansa tempaava. Jompikumpi näistä? Itse haluan lukea seuraavaksi Pilluparven. Luin sen n. 10 vuotta sitten ja nyt tuntuu, että olisi jälleen aika.
9. Minkä yliluonnollisen kyvyn haluaisit? Syödä mitä vaan lihoomatta taikka ilman epämiellyttäviä terveysvaikutuksia.
10. Missä asiassa tunnet olevasi tosi hyvä? Vähän noloa, mutta olen hyvä arvioimaan esim. pussin sisällön mahtumista lasipurkkiin.
11. Uskaltaisitko hypätä benji-hypyn tai (tandem)laskuvarjohypyn? En. Jos lasten tms. henki olisi siitä riippuvainen niin silloin ehkä, muuten en missään tapauksessa. Ei pupukaan hyppäisi.

Ja minä haastan Laran ja Lotan! Ollaan muuten kaikki kolme naimisissa ulkomaailaisen kanssa :) On se kumma kun ei suomalainen mies kelpaa ;) Ja kun kerta just muistin, niin haastan Saijankin!

Niin, sitten vielä kysymykset näille rouville.

1. No, miltä nyt tuntuu?
2. Mikä Twin Peaks -hahmo olisit?
3. Kuka teillä siivoaa ja missä tilanteessa?
4. Kuka laittaa ruoan?
5. Kultainen keskitie vai laidasta laitaan?
6. Aikuinen lastenvaatteissa vai lapsi aikuisen?
7. Jos olisi lapsia, tai lapset olisivat "siinä" iässä, määräisitkö kotiintuloaikoja? 
8. Liian tiukka vai hällä väliä?
9. Pidätkö mustekaloista?
10. Tunnetko sympatiaa mustekaloja kohtaan?
11. Tiesitkö, ettei mörköjä oikeasti ole olemassa?
Bonus: Miltä NYT tuntuu?

Lounas ja Twin Peaks aika!

xoxo, 
Raisa

Taidetta yössä ja muuta toimintaa

Mun mielestä Taiteiden Yö on yksi syy lisää tykätä Helsingistä. Vaikkei Helsinki olekaan Tokio voi se silti olla ihan pop :)

Joo, siis vaikken juuri koskaan ikinä osallistukaan yhtään mihinkään, mitä kaupungilla/kaupunkilaisilla on tarjottavanaan, niin silti mahdollisuus siitä, että menisinkin ulos ja siellä olisi jotain järjestettyä on melko kutkuttava. Vähän niinko antiminimalismi. Täytetään asioita jollain mielekkäällä. Valitin miehelle, mokomalle kotikissalle, että on epäreilua, ettei se juuri koskaan lähde mun kanssa mihinkään, vaikka mä niin kovasti toivoisin. Mä tykkään mennä, mutta usein tarviin jonkun potkimaan takapuolelle, että hei! nyt mennään! Ja taas C on sellainen, joka pitää väkisin raahata, tai paremminkin lahjoa tai kiristää mukaan. Ei toimi.

Tämän takia, siis sen, että tykkään vaikken hienoa tarjontaa pystykään aina hyödyntämään, kaiken maailman Ravintola- ja Siivouspäivät, Taiteidenyöt, Eläintenviikot jne. ovat ihania! Ja Animalian vapaaehtoisena rientoihin on niin paljon helpompi osallistua. Ja näin niihin ylipäätään tulee osallistuttua. Muutoin kävis varmaan niin, että laiskuus veis voiton ja jäis vaan kotiin köllöttelemään. Nyt on jopa Alppipuiston Kansanjuhlakin koettu, Animalian pöydän takaa tietty :)

Torstaina oli siis Taiteiden Yö. Onko se muuten kansallinen tapahtuma, vaiko vaan täällä Helsingissä/PK seudulla? Meillä oli ensin PKS tapaaminen, jonne ovat siis kaikki asiasta kiinostuneet lämpimästi tervetulleita! Uusia jäseniä otetaan ympäri vuoden! Nyt oli syyskauden eka tapaaminen ja täst edespäin joka toinen torstai on Animalian toimistolla klo 17 alk. "kokoukset". Itse en taaskaan tule niihin pääsemään, koulun takia. Mutta onneks pystyy viikonloppujuttuihin osallistumaan. Mutta takaisin torstaihin!

Ensin oli tapaaminen, jossa päätimme konkreettisen eläinten auttamisen sijaan panostaa nyt siihen, että saadaan meidän porukasta julkkiksia. Koska julkkisten avulla saa paljon enemmän huomiota mille tahansa asialle ja jo olemassa olevien julkkisten saaminen projekteihin mukaan on välillä niin hankalaa. Joten meidän täytyy kehittää meidän omat julkikkset. Ai niin, viimeistään tässä kohtaa voivat vakavammat ihmiset vetää herneen nenään. Niin me päätettiin, että S.N:sta tehdään salarakas. Kenelle, siitä voitte lukea sitten 7 päivää lehden sivuilta! Tämän, ja muiden tärkeiden asioiden jälkeen (mm. M.T:sen uuden poikaystävän, tai siis ei ne seukkaa, mut ovat kuitenkin "silleen" ja tapailee, setviminen) lähettiin porukalla Kaisaniemen puistoon. Tai no, mä menin pyörällä ja olin noin tuntia ennen muita perillä. Mutta oli siellä jo muuta meidän porukkaa, ne oli tulleet jo paljon aiemmin.

Minä pukeuduin erittäin epämukavaan kettuasuun, jossa pää ei meinannut millään pysyä pystyssä, ja kun sen sai pystyyn, osui etuseinä nenään. Todella rasittavaa. Paljon hankalampi kuin pupuasu, jossa pysty sentään liikkumaan ja vähän tanssimaankin. (joo, kokeiltu on, viime kesänä siellä Maailma Kylässä tapahtumassa, ihan kuulkaa lavalla!) Olinkin sitten suurimman osan ajasta kettu, jolla oli pää irti.

Mutta leikinlasku sikseen. Se oli ihana tapahtuma. Ihmiset saivat sytyttää kynttilän edesmenneille eläimille. Aika paljon oli lemmikeille, mutta tuotiin kukkopojille jopa ruusuja, sitten oli kiikenteen uhreille ja tuotantoeläimille. Se oli oikeesti todella liikuttavaa. Ihanaa jälleen olla mukana tälläisessä. Aika kivasti tehtiin myös lahjoituksia, ja osa ihmisistä sytyttivät kynttilöitä kotona ja laittoi sitten kuvia tapahtuman FB sivuille. Ens vuonna todellakin uudestaan!

Ai niin, kaikki joita häiritsee mun vitsailu näin vakavalla asialla ja nukkien mukaan ottaminen tollaseen tapahtumaan ja kaikki muu, mikä saa mun poikkeamaan siitä suu vaahdossa paasaavasta munkin lailla elävästä vegaanista - syökää räkää. Ainakin se on vegaanista.

Niin, se vielä että alettiin eilen katsomaan Twin Peaksiä. Onko ihan mahdottoman hieno juttu! Mun mies ei ole nähnyt sitä, samasta syystä kun mull ameni tosi pitkään ennen kuin suostuin kuuntelemaan Nirvanaa: Ei pysty kun kerta KAIKKI tykkää siitä. Joten ostin sen koko setin sille synttärilahjaksi. Eilen katsottiin pilotti ja näin, miten sieltä lenteli koukkuja C:n suuntaan ja se oli ihan koukussa! Ja niin olin minäkin! Mä olin etukäteen pelännyt, ettei se kestäis aikaa, että se olis tosi nolo ja halusin säilyttää sen hienon muiston, mikä siitä oli jäänyt. Halusin, että se on edelleen mun suosikki-TV-sarjani. Mutta voi pojat! Se on vielä hienompi kuin muistin! Ja yllättävän paljon siitä kyllä muistan, kun yleensä multa unohtuu lähes kaikki ihan muutamassa vuodessa. Siltikään en muista tarkalleen, että mitä milloinkin tapahtuu, on vaan se innostus, että tietää, että on tulossa jotain maailman parasta, muttei ihan tiedä, että mitä. Suosittelen!

 Mä menen nyt ompelemaan, koska se on älyttömän hauskaa, erityisesti kun on muutoin näin tasapaksu olo. Jos vähän tulis sieltä jotain kipinää.

xoxo, Raisa

 

Mikä mahdottoman hieno Mail Day!!

LUNTA! Tän päältä oli joku raksahommeli viety pois, alta paljastui viime talven viimeiset jäähyväiset.

 

 

 

Murrosikäisen äidin ajatelmia + misc.

Hip hei. Huom. Ilman huutomerkkiä.

Eilen tai toissapäivänä poikani kysyi, suuttuneena, miksei sillä voi olla normaalia äitiä. Miks sen äidillä pitää olla pinkki tukka, MLP tatuointi ja miks sen pitää olla "joku vegaani". Niin, voi voi. Elämä on. Rankkaa nuorelle miehelle, jonka mielestä täydellinen äiti olis sitten varmaan suomalaisittain vaalea, lihava ja sellainen, joka pistelis elämänsä aikana keskimäärin 500 lintua, 40 sikaa, 7 nautaa ja yhden lampaan poskeensa (http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento5.html). Ja ennen kaikkea antais riekkua ulkona, kouluitoinakin, yömyöhään. Kesällä poikanen selitti sitä, että syy siihen miksi on nyt niin paljon kaverilla, on se, että ymmärtää itsekin, että sitten kun koulu alkaa ei enää voi olla niin paljoa. Paskapuhetta.

Tottahan mä olen itsekin ollut teini-ikäinen, ja ihan hirveä sellainen olinkin. Siltikään en voi ymmärtää tota irrallisuutta, ja jotenkin perheeseen kuulumattomuutta mikä niitä tuntuu riivaavan. Koti on kuin joku majatalo, missä palkattu siivooja kyllä hoitaa kaikki niiden sotkut ja keskeneräiset projektit, kokki laittaa ruoan (mielellään tietenkin asukkaiden ääneen lausumattomien toiveiden mukaisesti, ja hitto soikoon jos menee vikaan!), missä vaihdetaan likaiset vaatteet puhtaisiin (se samainen siivooja tietenkin pesee ja viikkaa vaatteet) ja ladataan akkuja, kun kerta pakko on sekin välillä tehdä. Ja sit jos joku kehtaa pyytää osallistumaan jollain tapaa, viemään vaikka roskat tai harjaamaan koiran, niin johan siitä sota syntyy. Kun ei kerta kukaan muukaan, koskaan joudu ikinä yhtään mitään tekemään! Mutta meillä majatalon asiakkaita kohdellaan kuin orjia! Kutsukaa nyt ihmeessä joku jotkut majatalon asukkaiden puolia pitävä taho pelastamaan nämä raukat!

Meillä onneksi ei ole vielä, ainakaan tietääkseni, mitään "isojen poikien juttuja" ole ollut. Tokihan niidenkin aika tulee, Suomessa kun asutaan, ja kun kyseessä on noinkin riitaisa ja kavereiden aivoilla ajatteleva otus. Mutta toistaiseksi ongelmana on enemmänkin siis juuri tämä täysin välinpitämätön käytös ja melkoinen epärehellisyys. Enhän mä voi äitinä sanoa, ainakaan ääneen, mitä odotan, mutta kyllä siihen muuttolaatikoita liittyy. Siis ei siinä, että tollasta raakiletta uskaltaisin yhtään mihinkään päästää, mutta että aikaa kuluis, säilyttäis kaikki hengissä ja sit vois auttaa sen oman elämän alkuun. Näkis, että se kuitenkin ehkä pärjäis omillaan, voitais katsella toisiamme pienen välimatkan päästä ja olla ehkä taas kavereita. Mutta ei äidit tietenkään tälläistä odota. Ainakaan kunnolliset äidit. Lapsilleen omistautuva, kaiken oman kivan uhraava äiti, tietenkin vaan itkee kohtaloaan ja menetettyä kultaista lastaan, eikä ole missään tapauksessa oikeutettu iloitsemaan ajatuksesta, että kohta tämä piina päättyy ja tiet eroavat.

Joo, tälläistä meillä täällä taas. Nyt se haluaa lisäksi lopettaa harrastuksensa, jalkapallon. Enhän voi sitä pakottaakaan, mutta kyllä se vähän kauhistuttaa. Mitä tulee tilalle? Urheiluluokalla se kuitenkin on, eikös sellaisella pitäis olla jotain urheilullista tekemistäkin? Tyttärellä ei ole ikinä oikein ollut mitään, kaikke ollaan kokeiltu, mutta korkeintaan yhden kauden se jaksaa ja sit ei enää huvita. Mä niin kauheasti toivoisin, että se alkais "push" sen piirtelyä seuraavalle tasolle, ottais sen jotenkin vähän tehokkaammin. Vähän painetta siihen.

Eilen olin kaverin ja 31 nuken kanssa piknikillä. Nuket sai kyllä odottaa kääreissään sillä aikaa kun me syötiin. Pastasalaattia ja niitä C:n muffineita. Sitten alettiin hommiin. Oltiin Pinpulan kanssa jo edellisenä iltana puettu kaikki, ja mä olin pakannut sukkia ja kenkiä ja muuta tilpehööriä mukaan, että vois sitten paikan päällä laittaa, mutta tehtävä osoittautui ihan mahdottomaksi, sillä tuuli ihan kamalasti, aurinko paitois liian terävästi, nuket ei suostuneet pysymään pystyssä (istualtaan) ja se oli yksi sekamelska. Joten levitettiin vaan kaikki huovalle (jonka olin edellisenä päivänä pessyt) ja toivottiin parasta. Kyllähän se oli aika kaukana siitä, mitä mulla oli mielessä, mutta ei näin isoa porukkaa saa tuolla luonnon helmassa millään aisoihin. Piknikkään ei niiltä onnistunut, sillä se rinki missä ne istui paisui ihan mahdottoman suureksi, eikä ne ruoat olis millään sopineet siihen keskelle nököttämään. Ja sit toinen kuva, joka mulla oli mielessä ei oikein onnistunut, koska en jaksanut raahata niitä nukkeja varjoon, vaan kuvattiin päiväunetkin siinä auringonpaisteessa. Sentään penkkikuva onnistui. Oli silti kivaa :)


Kivaa myös se, että Etsy myynnit jatkuvat! Aivan mahtavaa oikeesti! Ei siltikään niin, että edes viikon myynneillä "eläis" yhden päivän, mutta onpahan ainakin jotain, millä kustantaa uusia materiaaleja :) Toissayönä tuli Australiasta neljän tuotteen tilaus, ja viime yönä Englannista yhden ja Jenkeistä samoin. Jee!! tää tekee sitäkin, että mun on sitten paljon mielekkäämpää tehdä niitä lisää, kun liikkuvatkin jonnekin. Ja saan niitä kertyneitä pakkausmateriaalejakin eteenpäin :) (siis pelastettua maailman...just eilen sanoin kaverille, että miten nurinkurista on olla niin innoissaan siitä, että uudelleen käyttää saamiaan pakkauksia tms ja sitä kautta omalta osaltaan vaikuttaa ympäristön tilaan, kun sata kertaa tehokkaampaa olis ollut jättää ne tuotteet kokonaan tilaamatta ja ostaa sitten vaikka postista ihan neitseelliset pakkausmateriaalit. Vaikkakin iso osa nukkekrääsästä onkin second handina ostettua. Silti.

Joo, kaveri toi palkkiona marsujen hoidosta Oreo-keksejä, flapjackin ja Hello Kitty limun <3 :="" ihanaa="" kiitos="" neiti="" p="" s="">
Olen jälleen menettänyt yhden lukijan! Ja juuri kun musta alkoi tuntumaan, että tää homma on alkanut pelittämään! Että on hyvä tahti kirjoittamisessa ja "puhun" muustakin kuin pakkomielteistäni (nukeista, tarroista, tilailusta jne.)Mutta ei! Kaikkia ei vaan voi miellyttää! Elämä on!

Tänään vuorossa nukenvaatteiden halua postista, Animalian PKS tapaaminen sekä sieltä sitten Taiteiden yöhön, ihan en ole varma mun osuudesta, että onko mulla jotain roolia vai ei, mutta eiköhän se selviä.

Nukkeilusta palattuani lähdettiin Espoosta hakemaan Pinpulan pyörää. Ihan kelpo Jop, vähän kyllä ottanut iskua vuosien saatossa, mutta ihan ok. P:kin tykkäsi. Aikoo kyllä yrittää maalta umpeen niitä "arpia".

Mutta nyt on mentävä!

xoxo,
Raisa

Tästä se alkaa!

Eilen juttelin puhelimitse lääkärin kanssa, verikokeiden tuloksista. Ent iedä mitä kaikkea olivat mitanneet, mutta sain kuulla olevani oikein terve, niin terve, että lääkitys voidaan aloittaa. En ymmärrä. Jos olen kerta terve, mihin sitä lääkitystä tarvitaan? Nii joo, tuli mieleeni, että viime viikolla kun puhuin, että oli tälle viikolle kalenterimerkintä/merkintöjä, niin se olikin vaan toi lääkärinsoittoaika :) Vaikka onhan Taiteidenyökin ja PKS tapaaminen, mut niitä en ollut merkinnyt.

Jotenkin se, että tarvii lääkettä johonkin tekee siitä niin paljon vakavampaa. Mutta kyllä nää rallikiemurat täällä alkaa olemaan niin rasittavia, että kaipaan jotain "kättä pidempää" avuksi. Kävin sitte ensimmäistä kertaa hakemassa sähköisellä reseptillä lääkkeitä. Nää on ensisijaisesti epilepsian hoitoon, mutta käytetään siis muuhunkin. Niin, ei mulla epilepsiaa ole.

Kohta mä olen sitten sellainen iloton "tavis", joka ei tasan tarkkaan enää innostu mistään, ei hermostu mistään, on vaan ja möllöttää. Sitäkö te haluatte? Voi tylsyyksien tylsyys!  No, ei tästä tämän enempää. Jos postaukset alkavat näyttämään tältä: __________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
.........................................................................................................................................................................................
.........................................................................................................................................................................................
niin tiedätte sitten mistä johtuu ;)

Niin, lääkkeistä vielä sen verran, että inhoan niitä. Monestakin syystä. Eläinkokeet, lääkefirmojen hirmuvalta ja kaikenlainen kusetus, normaalien muutosten lääkitseminen (en muista sitä sanaa, mutta siis se, kun tavallisista asioista tehdään "sairauksia", joita "kuuluu" lääkitä, kiitos lääkeyhtiöiden), lääkejäämät pissavesien mukana vesistöihin ja sit ärsyttää ihan kamalasti se, että mistään ei meinata selvitä ilman lääkkeitä. Kun vähän itkettää tai ahdistaa, niin ei selvitä niistä murheista ilman apua. Ei luonnossa tälläinen peli vetelis. Mutta! olen kyllä ihan vakuuttunut siitäkin, että meidän elinolot on niin luonnottomat, että ei ihme, että tulee kaiken maailman masennukset ja muut epätasapainotilat.
Mullakin on oikeesti lääkärin määräämiä pillereitä otettavaksi silloin, kun alkaa pikkasen liikaa joku jännittämään/ahdistamaan/pelottamaan. Niin että kun vaikka pidän koulussa esitelmän, tai lennän lentokoneella taikka työpaikan kehityskeskustelussa olenkin entisen hermoraunion sijaan vetelän rento, se johtuu niistä pillereistä! Ja se, että niitä on olemassa tekee niiden ottamisesta ihan älyttömän helppoa. Emmä silti niitä ota kuin muutamia kertoja vuodessa. Mutta kuitenkin, just tollaset vie meitä entistä kauemmas sellaisesta ihanteellisesta, tervehenkisestä "saaristolaisesta" (eikös kaikki saaristossa asuvat ole todella terveitä, punaposkisia, tasapainoisia jne?).

Ehkä mä vaan kelailen asioita liikaa.

Eiliseen. Eilen oli miehen syntymäpäivän aatto. Kiireinen päivä siis! Kävin kaupassa, ostin kaikkea tätä päivää varten. Ostin myös pienen kilin (repsahdus), jota voin kuvata tyttöjen kanssa :)

Kotona sitten C alkoi tekemään kahdenlaisia muffineita, toisia päivällisen kanssa syötäväksi ja toiset tänään aamupalaksi sekä päivälliseksi keittoa.
Minä taas tein kakkupohjan ja sipulipiirakan Ravintolapäivästä ylijääneillä sipuleilla. Kehittelin ihan oman hyydykkeen siihen piirakkaan, ja siitä tuli niin hyvä tuoksu, että teki mieli avata kaikki ikkunat ja ovet ja laittaa läjä tuulettimia puhaltamaan tuoksut kaikelle kansalle ihailtaviksi, että näin hyvältä tuoksuu vegaaninen ruoka! Lopuksi vielä paahdoin suklaa-rusinamysliä muksuja varten. Jos ei muuta, niin ainakin mä ruokin niitä rakkaudella :) Ehkä niillä ei ole parhaat pelit ja vehkeet käytössä, mutta ruoka on terveellistä ja ennen kaikkea puhdasta. Eikä mitään teollista roskaa, joka valmistetaan mahdollisimman nopeasti ja ennen kaikkea halvalla. Vaikka kyllähän ne aika paljon karkkia syö. Meillä on vieläkin käytössä karkkipäivä, mutta milläs jonkun teinin perään katsot kun se ennen kouluun menoa onkii pinseteillä rahaa säästöpossustaan ja käyttää saldorahatkin herkkuihin.

Tänään on sitten C:n synttärit, joten se on tietenkin saanut kasapäin lahjoja. Tässä niistä tärkein :)

Eipä tässä sitten muuta! Pysytään tiukkina!

xoxo,
Raisa

Suosikkipakettini. Koira kirppikseltä, paperi talteenotettu pakkauspaperi, nauha uutta, pussi uusiokäytössä, sin. kartonki skräppisilppua.

Kaikki paketoitu jollain tapaa "kestävästi". Lahjanauhoina käytin mm. suikaletta vanhasta t-paidasta ja Dymo-teipin takanauhaa. Ja silti ihan nätisti paketoitu :)

Ravintolapäivä ja muuta yhtä vinkeetä!

Heips!

Ravintolapäivä tuli ja meni! oli todella hienoo! Lauantai meni pääasiassa Animalian toimistolla, leipoessa ja kaiken maailman juttuja järkkäilessä. Tein mm. ekaa kertaa hampurilaiskastikkeen, ilman että kukaan olis avittanut. Se vaan jäi mun harteille ja olin vähän kauhuissani, kun en yhtään tiennyt että mitä siihen oltiin ajateltu laitettavaksi. Yritin saada pääkokkia kiinni, tuloksetta. joten ei muut akuin yrityksen ja erhdyksen kautta kokeilemaan. Jääkaappiin sitä laittaessani en ollut ollenkaan vakuuttunut sen onnistuneisuudesta, hulautin vähän turhan reippaasti savupaprikaa ja se oli niin dominoivaa, ettei edes yksi purkki majoneesia auttanut. No, aina ei voi onnistua! Ja sehän menee sinne purilaisen sisään, ei sitä kukaan huomaa. Ja sitten se olikin se, mitä asiakkaat innostuivat kehumaan :D Tehee! Maut oli yön aikana pehmentyneet, raikastuneet, mitä lie, täydellistyneet ja se olikin tosi hyvää. Tai ehkä keittiömestari olikin fiksannut sitä ennen mun tuloa :)

Lola avittamassa keksien myynnissä ja julistamssa eläinten pelastamisen puolesta

Multa meinas oikeesti jäädä osallistuminen väliin, sillä olin yhtäkkiä kehittänyt jostain ihan järkyn vatsakivun. Onneksi sitä ei sit tuntia kauempaa kestänyt, ja pääsin lähtemään. Ja onneksi se sitte pysyi myös poissa!

Itse Ravintolapäivä meni yllättävän hyvin, hermoilematta. Tai no, kyllähän siellä aina joku hermoilee, mutta kun siihen osaa suhtautua itse rennosti, niin ei tule mitään ihmeempiä paniikkeja. Meillä oli niin hyvin kaikki saatu jo edellisenä iltana tehtyä, ettei tapahtumassa sitten ollut mitään hätää. Kaikille oli nimetty omat tehtävät ja yllättävän hyvin porukka pysyi niissä. Asiakkailta saatiin paljon kehuja, melkein kaikki ruokakin myytiin, omenapiirakkaa jäi sit yllättävän paljon, mutta olihan sitä myös 15 kertainen annos tehtykin ;) Saatiin sitten keittiön puolellakin nauttia tekeleitämme.

Meidän listalla oli siis Hernepihvi(josta mainittava, että ekaa kertaa söin näitä j aolivat älyttömän hyviä! Saatiin lahjoitus Nofulta.)-purilainen, jonka asiakas sai itse täyttää haluamillaan lisukkeilla, joita olivat: tomaatti, avocado, salaatti, itsetehty kastike, kaupan kastikkeita, itse tehtyä juustoa (tää oli ihan uusi tuttavuus, siis semmonen hyydytetty juustontapainen, jota saattoi höylällä työstää!) suolakurkkuu ja mitä vielä, kaikki ne perushommelit + vähän ekstraa :), coleslaw, omenapiirakka itsetehdyllä vaniljajäätelöllä, keksejä, itsetehtyä sitruunalimonaadia, mehua, limua, kahvia ja teetä. Todella hyvät tarjottavat siis! Kaiken kaikkiaan mainio Ravintolapäivä jälleen!

Kotiin päästyäni olin melko lailla väsynyt ja täällä sitten mies alkoi vaatimaan ruokaa, koska on minun vuoroni kokata. Vähän alko kyllä ketuttamaan. Se on ollut koko päivän kotona, mitä nyt tuli (mun rahoilla!) syömään sinne meidän kahvilaan) ja sit se odottaa, että minä alan sille laittamaan ruokaa seitsemän aikoihin, oltuani koko päivän Ravintolapäivän pyörteissä. No, en laittanut ruokaa. Ent iedä mitä se söi. Illalla katsottiin joku elokuva, jossa Marky Mark. En millään saa päähäni sen nimeä. Joku aika lyhyt se oli. Ehkä Pain and gain? Melkoista sekoilua. En tiedä johtuiko siitä, vai elokuvan jälkeen alkaneesta raivoisasta riidasta (suljin ikkunan, jonka C avasi heti perään, jonka minä uudestaan suljin. Tällä pilasin kuulemma C:n huomisen syntymäpäivän...) näin ihan hirveitä unia.

http://minminmushroom.blogspot.fi/2011/11/blythe-bl-1-mondrian-ysl-matt-face-ver.html

Mutta muita, mukavempia asioita: Perjantaina käytiin leffassa, Kick-ass 2 katsomassa. Ihan ok, ei kuitenkaan erityisemmin suosittelemisen arvoinen. Mutta leffanautintoa vähän häiritsi Mondrian -nukke, jonka olin onnistunut varaamaan ihan vaan tunteja aiemmin. Mondrian on toinen koskaan tehty uuden tuotannon Blythe! Siitä ensimmäisestä pyydetään yli tuhatta euroa, tästä toisesta ainoastaan murto-osa siitä. Näiden suosioon vaikuttaa niin merkilliset asiat. On monta nukkea, jotka tehty tämän jälkeen, mutta samana vuonna kuitenkin, ja niistä pyydetään tuplasti enemmän kuin mitä minä tästä maksan. Mutta tämä on ihana! Ja sain sen sellaiseen hintaan, että joku siinä ryhmässäkin kommentoi, ettei ole koskaan nähnyt sitä myytävän noin halvalla. Se myyjä ei ollutkaan erityisesti harrastaja, oli vaan ilmeisesti joskus Malesian reissulta sellaisen ostanut, huvin vuoksi. Minä osuin apajille hyvään aikaan :) Niin, nukkeani sitten lähes tyhjässä salissa mietin.

Lauantaina voitin Pinpulalle uuden pyrän huutonetistä! Jee! On hiukan harmittanut niiden pyörättömyys. Olen luvannut hankkia niille uudet pyörät, mutta niiden tulee itse etsiä ne (netistä). Yllättävän nihkeetä on ollut etsiminen. Ehkä hapzikin P:n pyörästä innostuu ja pistää vauhtia omansa paikallistamiseen.

La-su välisenä yönä neljä nuorta poikaa (mun oman pojan ikäsiä) kävivät kahden ja kuuden aikoihin (siis yöllä!) huutelemassa kadulla mun poikaa! Jos sen nimi olis vaikka Pirkka, niin ne huusivat Pirkka perkele! Mutta se ei silti kuulostanut aggressiiviselta, ehkä. Kun ne kuudelta tulivat uudelleen, lähti C niidne perään. Ja otti niistä valokuvia. Nyt tiedetään ainakin kolme niistä. Tuli vaan mieleen, että olsiko ne olleet asialla myös silloin kun lasten pyörät katos. C oli alun alkaen sitä mieltä, että kyseessä on ollut lapset (koska meiltä pöllityn pyörän irtonaisen lukon löytöpaikalla oli melko pieni lasten pyörä, joka oli siis ilmeisesti pöllitty jostain aiemmin ja vaihdettu sitten isompaan) ja mä olin ehdottomasti sitä mieltä, ettei mikään lapsi ole siihen aikaan ulkona (unohdin ihan kokonaan millainen lapsi itse olen ollut...). No, näköjään osa lapsista on. Ehkä kukin ollut toinen toisensa luona yötä ja nukkumisen sijaan remunneet naapuristossa. Ajattelin ottaa yhteyttä niiden kouluun, että sieltä informoisivat vanhempia. Ehkä ne vanhemmat eivät vois vähempää kiinnostua, mutta kyllä mä ainkin haluaisin tietää jos mun lapset riekkuis öitä ulkona tolleen.

Joo, ei kai sitten muuta. En tiedä mitä pitäis nyt niiden synttäreiden suhteen tehdä. Ärsyttää. Koska se kakku pitäis kyllä aloittaa tänään, mut sit mun täytyis lähteä tonne sateeseen ostamaan no-eggiä. Prkl. Löytäisinköhän mä ohjeen johon ei tarvittais sitä?

Ylisöpöä -taulu oli lainassa kahdelta taiteilijalta. Nukke ei ollut esillä tapahtuman aikana.

Lisää ommeltuja nukenvaatteita!

Minun luu. Sain sen Pupupupulta.

xoxo,
Raisa

jk. Välillä koirat uneksii juoksemisesta yhtäaikaa. Ovat todella hupaisan näköisiä juostessaan unissaan jonkun aarteen perässä, samanaikaisesti.

Kalenteri täyttyy

Koska olen, mieheni sanoja lainatakseni, "tuulliviirri" (tuuliviiri) -ihminen olen tänään tätä ja huomenna jo jotain aivan muuta mieltä. Joskus teininä-nuorena aikuisena ihailin Niken? mainosten täysinäisiä

http://girlmeetspaper.com/what-does-busy-really-mean/

kalentereita. Kalenterin kuvitteellisen omistajan elämä vaikutti ihanan tärkeältä ja täydeltä. Joka päivä jotain, ei aikaa jäädä paikoilleen, jämähtämään. Sillä siitähän elämässä on kyse, että ennättää saada mahdollisimman paljon aikaan ennen kuin on liian myöhäistä. Eikö? Ai ei vai? No mistä sitten?

Mulla on itsellä käytössä Moleskine? kalenteri, tykkään sen eleettömyydestä. Mikä taas on ihan hassua, kun olen muuten mieltynyt niin tursuilevaan tyyliin. No, tuulliviirri mikä tuulliviirri. Olen älyttömän huono käyttämään kalenteria, se on kyllä melkein aina käsilaukussa, mutta aina en muista missä käsilaukku on tai minulla onkin väärä laukku käytössä. Ja silloin kirjoitan asioita käteeni. Kättä en toki koskaan hukkaa, mutta kyllähän ne tekstit siitä ajan myötä katoaa. Yllättävän hyvin olen silti selvinnyt tähän saakka. En tietääkseni ole kovin suuria tapahtumia missannut, eikä niillä pienillä kait sitten niin väliä.

Niin, mutta siis se pointti. Kalenterimerkinnät. Tykätä vaiko ei tykätä? Nykyinen minä varovaisesti kurkistaa sunnuntaisin seuraavan viikon aukeamaa. Hivutan sivuja auki, samalla hokien: ole tyhjä, ole tyhjä. Ja jos se on, tiedän saaneeni vielä yhden viikon kesäistä rauhaa. Ja jos ei, niin vatsasta kirpaisee miettiessäni, että miten selviän tästä kaikesta touhotuksesta. Hammaslääkäreistä ja oikeasta elämästä. Tapaamisista ja velvotteista. Aikatauluista ja kelloon vilkuilusta. Tarvitsisin sihteerin, joka pitää huolta minusta.

Samalla kuitenkin toinen minä, ehkä se järkevämpi, enemmän jalat maassa oleva minä, sopii menoja, ilmoittautuu vapaaehtoiseksi leipomustalkoisiin ja tiskaamaan. Ja kaikkea mahdollista. Mitä enemmän sitä varmemmin pysyy liikkeessä, eikä jämähdä kotiin. Sitä varmemmin elämä pysyy hauskana ja mielekkäänä. Paitsi ei ne hammaslääkärit kyllä hauskoja ole.

Tää viikko on ollut ihan tyhjää, vaikkakin tänään ollaan menossa leffaan, huomenna muksut mun veljelle,

http://shop.rocksolidinc.com/bare-blank-calendar-p498.aspx

minä Animalian leipomustalkoisiin ja sunnuntaina Ravintolapäivä, ja minä lupautunut käytettäväksi vaikka koko päiväksi. Mutta mitään en ole näistä kirjoittanut ylös, joten niitä ei lasketa? Ens viikolle onkin sitten merkitty menoja ja muistettavaa. En tiedä mitä, mutta näin ne vilaukselta viime viikolla. Nipistelee.

Ja silti haluaan jännittävän, seikkailuntäyteisen elämän...hoh hoijaa...En selvästikään ole sellaiseen valmis.

Okrait. Kevyempään asiaan. Olen siis ommellut paljon nukeille viime aikoina. Tai no, suhteessa paljon. Suhteutettuna siihen, etten vuoteen ommellut niille yhtään mitään. Toissapäivänä tiesin haukanneeni liian suuren palan. ALoin ompelemaan sellaisesta henkäyksen ohuesta kankaasta puseroa 1:6 koossa. Viikkoa aiemmin olin kuolannut simppeleiden kaavakirjojen perään, kun harmitti miten kaikki minun kaavani ovat niin komplikkaita. (tilasin muuten sen kirjan eilen).

En pystynyt leikkaamaan niin ohutta kangasta harkkosaksilla (tiedätte varmaan miten vaikeaa on esim. silkkipaperia leikata tylsillä saksilla, sama juttu tämän kanssa), joten jouduin leikkaamaan osat irti ihan tavallisilla saksilla. Tai siis tietenkin uusilla pinkeillä Singer -saksillani :) Ja koska se kangas oli sellaista hötöä, niin sehän lähti purkautumaan hengitykseni tahdissa. Ja minä sitkeästi jatkoin projektiani. (olen muuten välillä just semmonen. Seinä on tullut vastaan, mutta jostain kumman syystä minä kieltäydyn näkemästä sitä ja jatkan sitkeästi pään lyömistä siihen). Enemmän tuli varmaan purettua kuin ommeltua saumaa. Ja siitähän se kangas tykkäs...sain miehustaan reiän! ja silti jatkoin sen ompelua. Hihojen resorit tein neljään kertaan (ihan oikeesti, siinä kohtaa jouduin kyllä jo leikkaamaan uudet kappaleet, kun ei kangas kestänyt niin montaa purkamista). C sitten pelasti kutsumalla katsomaan elokuvaa (Anna Karenina - tykkäsin toteutuksesta oikein kovin, hyvin teatterimainen, vaikken teatterista oikein kyllä tykkääkään, mutta se sopi siis tähän tosi hyvin, ja olikin sen parasta antia), joten paita jäi kesken.

Ja eilen minä sitten palasin sen pariin! Yksi syy, miksi sitä näin sitkeästi tein, oli se, että pelkäsin ompeluinnostukseni katoavan sen siliän tien jos ompelut jäävät tälläiseen epäonniseen kokeiluun. Joten ei muuta kuin uudelleen hapsottavan kankaan kimppuun. Ja taas vähän purettiin, kun en ymmärtänyt kuvan perusteella ommella oikein. Niin, mulla on siis käytössäni kaavakirjoja, niissä on kuva valmiista vaatteesta, kaavat ja sitten sellainen havainne-kuva(??) , johon merkitty numerojärjestykseen ommeltavat saumat. Mutta kaikki ohjeet on japaniksi ja ööö...en osaa ihan vielä lukea japania.

Niin, eilen kun C taas huhuili mua alkaertaan, viimeistelemään se elokuva, niin en voinut ihan heti rientää

Nuppu on tietenkin ihan väärän värinen tämän väriseen paitaan.

sohvalle pönöttämään, sillä oli vielä pari ommelta ommeltavana. Mutta hitto soikoon! Minä sain sen puseron valmiiksi! Ja siitä tuli ihan kelpo. Vaikka miehustassa onkin reikä. Se ei onneksi erityisemmin siitä näy, ja paitaa voi sitten käyttää vaikka jonkun korun kanssa. Ei sitä kyllä ihan hirveästi käytellä, sillä se purkautuu koko ajan.

Nämä ovat niitä onnistuneita tekeleitä. Pollyn (oik. reunassa) vaatteista pidän erityisesti

Olen siis kuitenkin kaiken kaikkiaan onnistunut yllättävän hyvin viimeaikaisten ompelujen kanssa. Yksi tai kaksi kehnoa mekkoa, mutta useampia onnistuneita niitä paikkaamaan. Ja osa vaatteista jopa sellaisia, joista ihan oikeasti tykkään, ja joita varmasti nukeillani tulen käyttämään. Ja viime vuoteen nähden todella paljon kehitystä siisteydessä. Todell ahyvä minä! Laitoinkohan niistä jo kuvia? Laitan joka tapauksessa uudelleen. Ja sen puseron kans, sillä kävin siitä ihan teitä varten napsasemassa kuvan!

Mutta, koska ompelu on niin kivaa ja mulla alkaa juttu olemaan lopussa on ehkä parempi päättää nyt tähän ja siirtyä Tehtaan puolelle. Ai niin. Ihan hassu, ihana asia! Pinkkiksellä on Etsy tahti piiiiitkään ollut tosi verkkaista, en ole ollut siitä kamalasti huolissani, se ottaa oman aikansa ja suurin osa ei koskaan "lyö läpi". Miksi siis minä? Vaikka Pinkkis- aarteet ovatkin aivan ihania ja hyvin hinnoiteltuja. Silti, liikettä siellä vaan on niiin paljon, että isoin osa jää vaan varjoon. Mutta nyt kolmena viime päivänä on tullut kolme tilausta. Siis päivittäin :) Yksi tilas vielä kolme tuotetta kerralla :D Todella ihanaa! Ehkä se tästä! Ihan pöljää on tietenkin se, että saman tien, kun mun paypal tilillä on vähänkään rahaa, se polttaa niin vimmatusti, että multa meinaa läppärikin hajota siihen kuumuuteen. Ja mun on ihan pakko se käyttää johonkin huuhaapuuhaan. Nytkin olen saanut nuken myytyä, niin eiköhän se raha ole melkein jo käytetty, kun piti torjua sitä tylsyyttä tilaamalla kaksi kirjaa, kaksi stock-vaatetta, Licca-chanin vaatteita Pollylle (yhdellä mun nukeista on Licca-vartalo, ja se on aavistuksen sirompi, kuin Takara-vartalo, joten oiva tekosyy tilata kokonaan uusi vaatekerta...) j akun kerta halvalla sai, niin melkoinen läjä käytettyjä nukenvaatteita...Ja kun niitä Liccoja katselee, niin ne näyttää päivä päivältä vaan söpömmiltä ja söpömmiltä ja sit kun ne on vielä niin halpoja! Alle kahdenkympin sais tosi söpön nuken.

Argh! Nyt pois!

Olette ihania. Erityisterkut Vaasaan!

xoxo,
Raisa

Ihana Risto.

Tässä vielä havannointikuva, mistä niitä nukenvaatteita oikein teen :) Vaikka kangasta menee näihin ihan pikkiriikkisen, on silti palkitsevaa tehdä niitä vanhoista vaatteista. Erityisesti reikäisistä ja/tai tahraisista ryökäleistä, joita jotkut onnettomat vievät hyväntekeväisyyskirppiksille. Mokomat!

Pikkulasten paidan hihasta tekeillä lötköpötköhaalari. Sugarin päällä tuolla ylemmässä kuvassa.

Pussailua Ryan Goslingin kanssa

Nukuin toissayönä parhaiten ikinä uuden tyynyni kanssa. Heräsin hymy huulilla: Olin yöllä pussaillut Mr. Golsingin kanssa. Todella viattomasti ja suloisesti.

Eilen illalla toivoin, että olis taas yölliset treffit Ryanin kanssa. Ei ollut, ehkä sillä oli jotain filmitähden kiireitä. Illalla kuitenkin mietin, että mitä jos voiskin elää toista elämää unissaan. Niinko et aina yö toisensa perään palais siihen, mihin edellisenä aamuna herätessään jäi. Olisko se sitten jo pettämistä? Moraalitonta? Väärin? Kyseenalaista? Ihanaa? Toinen mahdolllisuus?

Onko ihan kamalaa "haaveilla" jostain starasta, vaikka onkin naimisissa? Ja vielä onnellisesti naimisissa sen maailman ihanimman miehen (joka just nyt imuroi ja hetki sitten kävi ompelemassa koiran petiin uuden päällisen!!) kanssa. Eikös se ole vähän sama, kuin haaveilla lottovoitosta, paitsi että siinäkin voittamismahikset on kyllä aika paljon paremmat kuin Ryan Goslingin saamisessa.

Ennemmin kuitenkin, jos yhden epärealistisen asian saisin valita, Ryan Goslingin sijaan ottaisin asumisen Japanissa. Ja ennen kaikkea unelmieni Japanissa. Siis sellaisen, joka on täynnä seikkailuja eikä yhtään tylsää, tasapaksua harmautta. Siis saa olla, ja pitääkin, hiljaisia, seisahtaneita hetkiä, mutta ei tätä kaiken arkipäiväisyyttä. Miksi täällä on niin tylsää? Siis ennen kaikkea miksi minulla on näin tylsää? Vaikkei siis oikeasti edes ole, ja aika harvoin olen nyt viime aikoina sitä ajatellutkaan, mutta kun ajattelen Japania ja siellä olemista, niin kaikki tuntuu yhdeltä suurelta seikkailuta ja jotenkin taianomaiselta.

Kyllä mä sen ymmärrän, että "vika" on minun korvien välissä. Ei tietty levottomuus ja tylsistyminen sillä paranisi ikihyviksi, että muuttaisin jonnekin paratiisiin. Paitsi Japaniin muutettaessa kyllä. Ehkä mun joku magneettikenttä tai jotkut värähtelyt on Japanissa just kohdillaan. Ja kaikki mutkat oikenis ja solmut suoristuis :)

Oikeesti mä kyllä tykkään omasta elämästäni, pienine kuvioineen ja omine ihmisineni, ihan tosi kovasti. Nyt vaan taas tämmönen muutoksen kaipuu. Tai ehkä kuitenkin ennen kaikkea kaukokaipuu. Japani nyt vaan on niin mahtipaikka.

Oi joi, en yönä voisin kyllä muuttaa Japaniin Ryan Goslingin kanssa ;)

Kauniita unia!

xoxo,
Raisa

Päivitys Rahalla saa! Postaukseen

Myyty:

Precocious Candy's Mushroom -nukke (Espanja) (Tälle kertyi lopulta kolme ostajaa, joista ensimmäiselle [maksajalle] myin)
Sylvanian Families -hahmot (Espoo)
Vanhempi Tama (Vaasa)
Kahteen jäljellä olevaan nukkeen on pienet kiinnitykset, mutta ne voi purkaa jos joku ennättää väliin rahojen kanssa.

Re-ment sienisetti, muistaakseni nro 2, on nyt ainakin varattu (Vantaa)

Jäljellä on siis vielä uusi Tamagotchi 5 euroa ja (Re-ment) Little Twin Stars -setti 4 euroa sekä kaksi Re-ment settiä, toisessa kiinalaisia teeastioita ja toisessa jotain kasvisten muotoisia astioita ja tais olla keittiövaakakin. Melko söpöt setit kaiken kaikkiaan. Itselläni ne on jo ainakin yhteen kertaan, siksi myyn näitä ylimääräisiä.

Kirjoitan kohta jotain muuta. Kait.

xoxo,
Raisa

Rahalla saa!

Nuket on kansainvälisessä levityksessä, nää muut toistaiseksi vaan täällä, yksinoikeudella teille :)

Kaikkiin hintoihin lisätään postikulut, tai sitten sovitaan noudosta tms. Olen aika liikkuvainen, joten paljon on mahdollista. Erityisesti välillä H:ki-Järvenpää on suht helppo järjestää.

 Sylvanian Families, tyypit 1 €/kpl, kaikki 13 kpl yht. 10 € Myyrä oik. reunassa on menettänyt kaiken karvan, toinen hiiristä hännän.

Re-ment Little Twin Stars -setti, johtuen tosta tarjottimesta tähän tulee turhan isot postikulut, joten mielellään vain nouto tms. Hinta 4 €

 Byääh. Pinzulan ja mun toinen Tama myynnissä. Molemmissa ainakin tällä hetkellä toimivat paristot. Uudempi 5, vanhempi 4 euroo. Vanhemmassa joku lyhentänyt ulompia tappeja, silti käyttökelpoinen.

 Nuket.
Monique Magnifique. Itse maksoin postikuluineen tästä n. 140 euroa, tarkoituksena tehdä myöhemmin sillä sievoinen voitto. Mutta nyt ei ole aikaa odottaa, että sen arvo nousis. Joten myyn tappiolla 120 euroa. ILMAN aurinkolaseja. Eli muuten iskemätön, mutta lasit sieltä ujutin pois.

Yksi aarre-tytöistäni, joka ei jostain kumman syystä vaan koskaan tuntunut "omalta". Kaunis punatukkainen Precocious Candy's Mushroom. Kaikki alkuperäiset härpäkkeet mukana. Hinta 160 Euroa. Ebayssä pyydetään puolet enemmän :)

 kolme Re-ment settiä, nrot 2, 3, 4. Ekassa kuvassa näkyy ehkä selkeiten. Avaamattomia, hinta 4€/pakkaus

Night Flower, vasemmassa jalassa kolme jälkeä, joita en ole onnistunut saamaan pois, kts. kuvat. Ei omia vaatteita, ei standia, eikä alkuper. laatikkoa. Yksi pari silmistä pitää rullata käsin, muut toimii narusta vetämällä. Muuten ihana nukke. Suora tukka, joka kahden letin jäljiltä kovin kihara. Hinta 80 euroa. Itse maksoin satasen, samassa kunnossa, ilman vaatteita, mutta tarviin rahaa, niin saa tulla vähän takkiin.

Toivottavasti löytyis ostajia suomesta, kun noi ulkomaiset postitukset on aina vähän kuumottavia ja must aolis muutenkin ihana seurata, edes etäältä, aarteitteni uutta elämää.

xoxo,
Raisa

Vähän tahdikkuutta, kiitos.

Niin, tää on ihan tyhmä postaus. Mutta kun välillä tekee sellaisiakin niin näyttää muut paremmilta.

Olin tässä taannoin häissä. Häät ovat iloinen juhla, jossa ei märehditä eikä murehdita. Vessassa sitten törmäsin vähän niinko sukulaiseen, muttei kuitenkaan sukua ollut. Ja se halus sitten alkaa avautumaan jostain jutuista. Tai siis ennen kaikkea setvimään mun välejä mun sukulaisten kanssa. Siitä kuinka mun pitää pitää puoliani mitä tulee sukulaisiini, miten joku tietty sukulaiseni manipuloi muita sukulaisia ja minä jään jalkoihin. Ja kyselyitä mitenkä paljon tietyt sukulaiseni juovat ja muuta yhtä häihin sopivaa. Ja esittelikin minut sitten vieraille ihmisille, että tässä on Raisa. Raisalla oli nuorena tosi vaikeaa, mutta nyt on kaikki hyvin. Häissä. Vieraille ihmisille.

Oikeesti. Ei normaali aikuinen toimi noin. Liiallisen viinin kittaamisen pikkiin se ehkä menee, tai muuten vaan vinksahtaneen mielen. Silti.

Mä tiedän ettei ko. henkilö lue tätä, siks mä tästä kehtaan marista. Onhan tämäkin vähän outoa, että siitä täällä kirjoitan, mutta harmittaa melko vietävästi. Siis ennen kaikkea se, et joku oikeasti on noin tahditon. Tyyliin: Näen että sulla on asiat mukamas vähän liian hyvin, olet liian iloinen täällä lapsuudenystäväsi häissä, joten eiköhän palauteta sinut takaisin maanpinnalle kertaamalla, kuinka huonosti asiat oikeasti ovat.

Eikä ne oikeasti edes ole. Sillä mua ei oikeasti kiinnosta se, mihin mun sukulaisten rahat katoaa. Niin kauan kun ne on järjissään ja saa itsekin siitä oman osansa, niin ihan sama ketä niillä ylläpidetään. Minä en lähde siitä oletuksesta, että niiden rahat on minun rahat. Kaikkia muita tämä tuntuu kismittävän ihan kauheasti.

Kaikki varmaan ymmärsi, ettei tämä postaus ole mikään "yleinen" kannanotto, vaan henkilökohtaista kismitystä. Sorry! Ihan ala-arvoista, mut välillä näin.

Kohta tulossa myyntipostaus. Olen taas myymässä muutamia nukkeja ja Sylvanian Families -tyyppejä, ja pari Tamagotchia. Jos jotain kiinnostaa :) Mun on muuten tosi monesti pitänyt sanoa, että mulla ei ole enää Kasvisseikkailu -kirjaa. Ei ennen kuin hankin lisää kustantajalta. Sitä odotellessa teidän täytyy hankkia omanne kirjakaupasta :) Niin, ja vaikken täällä jaksa niistä aina riekkuakaan, niin tuonne Etsyyn tulee melkein päivittäin uusia tuotteita. Penaalipostaus tietenkin vähän myöhässä, kun tänään alkaa koulut, mutta niihin nyt erityisesti panostettu. :)

Vähän vatsassa kiertää, mutta sanottakoon että Goldie rikkoi hienon alun tylsyydelle. Voi -piip- mun kanssa. Nyt sai sitten riittää. Oikeesti. Aikuisten oikeesti. Otan tänään yhteyden pankkiin, että josko sais asteittain luottorajaa kavennettua.

xoxo,
Raisa

Tylsyys!! (syvällistä avautumista, itsetutkiskelua jne.) + hillitöntä mässäilyä häissä.

Kävin viime viikolla(?) siellä mun henk.koht. hoitajan luona, ja se sanoi kutsuvansa mut vähäksi aikaa (voipi olla, että puhui puolesta vuodesta, tai toisaalta voipi olla, että keksin sen ihan itse) tylsyyteen. Mä en tiedä miten se meinaa sen tehdä, kovasti se ainakin niiden lääkkeiden puolesta puhui. Mutta tiiättekö mitä? Mä tiedän mitä se tylsyys on! Se on just sitä, kun ei ole mistään tulossa mitään kiksejä. Ei mitään. Pelkkää tasapaksua harmaata arkea. Ja sille mä sanon plääh! Plääh! PLÄÄH! 

Mä olen kuulkaa keksinyt syyn sillekin, miksi koko ajan tilailen kaikkea. No just niiden kiksien! Ja kun nettishoppailusta niitä on luvassa useammassa erää, niin juuri sen takia shoppailen netissä, enkä konkreettisissa kaupoissa.
Ensin iskee joku tavara: Ton mä haluan! Sitten selvitetään mistä sen sais halvimmalla, mahdollisesti neuvotellaan erinäisistä asioista, laitetaan huuto sisään ja sit jännitetään sitä, et miten käy. Jos ja kun tuote voitetaan ollaan ihan huumassa ja sit jännitetään sitä, että jämähtääkö se tulliin. Ja lopulta sitä, että koska se tulee. Viime aikoina tavaran kotiintulemisen kiksit ovat pienentyneet, niin että melkeimpä hauskinta on ollut kaikki se edeltänyt. Aika pöljää. Nyt niihin on taas alkanut tulemaan niin mittavia syyllisyyden tunteita, että sekin osaltaan syö sitä uuden tavaran viehätystä. Eikä mun mielestä enää uuden tavaran paikoilleen laittaminenkaan ole hauskaa, kun aiemmin se oli myös keino saada kiksejä. Nykyään se on vaan työlästä, ja saattaa viedä jopa viikkoja. Mikä kertoo jo jostain ihan älyttömästä.

Niin, en tiedä onko tämä merkki siitä, että shoppailuni olisivat tulleet tiensä päätökseen? Ainakin toivon niin! Jospa sitä sitten suuntaisi tarmonsa johonkin vähän fiksumpaan, tai ainakin kehittävämpään ja edullisempaan. Tai edes yleisesti hyväksyttävämpään. (mulla on ihan tajuttoman pitkät kynnet! En voi ymmärtää miten ne nyt yhtäkkiä kasvavat katkeilematta niin kamalan pitkiksi, ei silloin nuorempana kun halusin ne millään suostuneet moiseen.) Jospa sitä alkais taas tekemään jotain, siis ihan itse. Sen sijaan, että ostais kaiken valmiina. Vois vaihteeksi kokeilla moista. Tai siis just ennen kaikkea nauttia niistä, mitä jo on.

On ollut tosi paljon kaikkea ihanaa syömistä viime aikoina. Ainakin siltä se tuntuu, vaikkei niitä paria enempää tainnut ollakaan. No, ainakin lauantaina oli ihan luksus syömingit, kun oli kaverin häät. Niitä juhlittiin Bistro Helsinki 15:sta. Meille eläintenystäville oli ihan ikioma, printattu menumme :) Se oli musta ihan älyttömän hieno yksityiskohta, sillä yleensähän on yksi printattu menu (jos sitäkään) ja sit ruokavaliovammaset saa halutessaan ihan itse kirjoittaa siihen lihamenuuseen omat ruokansa. Mutta oli siis ihan meitä neljää varten printattu omat! Jee! Ruoka oli viimesen päälle hyvää! Alkuun oli antipesto/antipasta häh? Mikä se nyt on?? Sitte tuorehernokeitto. Sitte paistettu kanttarelleja ja sahramirisotto ja lakritisia. Sitte paistettu tofu (miten ne olivatkaan saaneet siitä niin herkullista!), lopuksi shampanjasorbetti ja encorena vielä marjoja ja vaniljaa. Todella kissakurnauskis! Ihanat, herkulliset häät.

Kotiin matkattiin vasta puolen yön jälkeen ja oltiin ihan ihmeissään Helsingin vireästä yöelämstä. Niin paljon ihmisiä liikkeellä. Junassa oli melko koomista, kun siellä oli niin humalaista porukkaa tekemässä ihan älyttömiä muuveja. Oltiin ihan superväsyneitä ja väsymys vaan jatkui seuraavan päivän puolella. Oli ihan krapulainen olo, vaikkei krapulaa tietenkään ollut. Mutta se väsymys! Mutta ei auttanut! Oli tulossa kaveri palkittavaksi koirien kusetuksesta silloin kun oltiin Ameriikassa. C leipo vadelma unelmia ja minä tein raakaruokakirjasta Hernes -nimisen salaatin, bataatti"ranskalaisia", papupihvejä ja quinoa-maissi -lisäkkeen. Oli hyvää, ja uudetkin ruoat onnistuivat hyvin :) Syöminen on ihanaa!

Häistä vielä. Olin aika kauhuissani asustani. Olin ihan varma, ettei kenelläkään muulla ole mustaa päällä, että mekkoni on aivan liian lyhyt, että kaikilla muilla on pitkät hihat, että minä erotun epäedukseni joukosta. Ja se totta puhuakseni latisti lähtötunnelmaakin. Kun tiesin, että kaikki muut olisivat aivan varmsti viimesen päälle etiketin mukaan pukeutuneita ja minä en etiketeistä tiedä muuta, kuin että usein ne saa irti liottamalla kuumassa vedessä.

Huoleni oli tietenkin aivan turha. Eihän kukaan saanut katsettaan irti säteilevästä morsiamesta ja tämän komeasta sulhosta. Ja jos saikin, niin katseet imeytyivät muihin mustiin mekkoihin! En suinkaan ollut ainoa! Eika morsianta lukuunottamatta kenelläkään ollut pitkiä hihoja. Ainakaan minun tuttavistani. Eikä helmanikaan ollut sen korkeammalla kuin muillakaan. Eli ihan turhaan hermoilin! Sain jopa kehuja niin kampauksesta kuin mekostakin! 

Mitä tästä opimme? Jos Stockalla sanotaan, että se on ok häihin, niin silloin se on ok häihin!

Menen nyt leikkaamaan nämä hervottomat kynteni!

xoxo,
Raisa

Hyrrä!

Lapset leipoo kun äiti ei jaksa.

Herra ja Rouva Pink. Mulla oli juhlaan ihan oikeat korkokengät, kävelyyn noi tennarit.Huom! Käsilaukku!

Aikuinen! Ja aikuisen vimpan päälle fiinit korvikset!

Dexter was here!

Eeek! She's going to eat us!!