Vielä vähän ikääntymisestä

Moip! Keksin tossa hiljattain, varmaan aamulla, kun aivot on kaikista terävimmillään. On muuten oikeesti hassua, miten mä muista ihan kaukaisten ihmisten nimiä ja jopa puhelinnumeroista aamuisin. Mut sit sängystä noustuani ja mitä pitemmälle päivä etenee niin sitä hatarammaksi kaikki käy. Mutta eilen aamulla muistin vetoketjukauppiaani etunimen (Jeff), ihan nurkan takaa putkahti. En siis edes miettinyt sitä. Samoin yksi puhelinnumero, jonka olen muistanut ikuisuuden, mutta hiljattain unohtanut muistui tänään aamulla mieleeni. (sitä en kerro!)

Niin, siitä ikääntymisestä. Ainahan ihmiset tavoittelee, jotain mitä niillä ei ole. Aina halutaan lisää, jotain uutta, jotain tavoiteltavaa. Niin, tää tuli siis siitä, tai siis plääh. Mietin, et miksei se voi olla toisin päin. Miksei kaikki halua olla vanhoja? Miks kaikki aina vaan haluaa olla nuorempia. Paitsi tietenkin nuoret toivoo, että ne olis aikuisia ja sais ryypätä aamusta iltaan ja herätä silloin kun huvittaa. Ja lapset toivoo samaa syystä, että saisivat syödä karkkia aamusta iltaan ja käyttää viikkorahansa sipseihin ja limppariin. Ja katsoa piirrettyjä just niin aikaisin ja lujalla kuin huvittaa. Ehkä parikymppiset (just ne kaikista pahimmat, ärsyttävimmät ja kadehdituimmat! tunnen siis ihania parikymppisiä, jotka on just niin ihania, että tekis mieli potkasta nilkkaan! Pelkästä kateudesta. Suukkoja Saralle ja Maijalle!) on itsekin tyytyväisiä ikäänsä. Mut kaikki muut tuntuu haluavan olla jotain muuta. Jotain, joka tuntuu saavuttamattomalta. Ja tietenkin osalle se onkin täysin saavuttamatonta. Siis vanhoista ei tule nuoria, vaikka ne kuinka sais vaipat alleen. Mutta nuorista tulee kyllä vanhoja, mut silloin en ei enää sitä halua.

Mut kaikesta tästä huolimatta, kyllä mä haluan vanheta. Tai siis en, mutta haluan kuolla vasta kun olen vanha, joten eikö se tarkoita just sitä, että haluan vanheta? Ehkä ajan ei tarttis mennä niin nopeasti? Paitsi enkun ja äikän, ja ehkä matikankin tunneilla.

Hassu juttu on kuitenkin se, että se ikähaarukka, mitä haikailen, nousee sitä mukaa kuin minäkin ikäännyt. Eli jossain vaiheessa tulen varmaankin olemaan sen ikäine, jolloin se mielessäni oleva "ideaali ikä" olis just 37. Eli nyt pitäis kyllä ottaa tästäkin iästä kaikki ilo irti! Ja kun ajattelee, että ennen kuin olen 70 v, jolloin aika moni ihminen on edelleen hyvä kuntoinen ja pystyväinen matkustelemaan ja ompelemaan ja katsomaan huonoja elokuvia, niin sen iän saavuttamiseksi mun pitäis melkein TUPLATA nykyinen ikäni. Eli siis kaikki mitä mulle on tapahtunut, kaikki kokemukset, tapahtumat ja muut, tulis tuplaantumaan. Ja tällä kertaa ehkä järjen kanssa. Siis se elämä, minkä olen nyt elänyt olis vielä toiseen kertaa elettävänä. Ja tietenkin aivan erilaisena. Tai siis ainakin osittain toivon, ettei ihan samoja juttuja tarttis vetää läpi. Ei must akyllä millään olis siihen.

Kun tota miettii, niin eihän tässä ole mitään hätää! Ehkä se onkin sit vaan se ulkoinen vanheneminen, joka eniten harmittaa. Kun ei naaman tarttis paljastaa niin paljoa. Tää on tosi noloa, enkä oikeesti ikinä olis uskonut ajattelevani näin, mutta varmaan jos olis ylimääräistä rahaa, niin kävisin vähän kiristämässä naamaani kirurgilla. Ihan vähän vaan. Pikkasen nostamassa.

Tässä teille Mr. Hyden tekosia

Mulla oli perjantaina mitä mainioin kangaspäivä! Ja perjantaina myös keksin, kun siis edelleen pähkäilin tän blogin sisällön kanssa. Kun ehkä täällä on ihan liikaa avautumista ja kiukuttelua ollakseen tälläinen julkinen blogi. Itse en siis ajattele niin, mutta ehkä vallalla on sellainen yleinen käsitys, ettei julkisissa blogeissa omalla nimellä/kuvalla varustettuna avauduta siihen tyyliin kun minä sen teen. Ja pikainen kierros supersuosituissa blogeissa, joita silloin tällöin luen, osoitti, ettei ne kyllä juurikaan mistään negatiivisista asioista kirjoittaneet. Kaikki oli vaan niin ihanaa ja täydellistä. Ehkä ihmiset haluavat lukea sellaisesta mieluummin kuin kuunnella kuinka ikääntyvä ikiteini potkii seiniä ja rikkoo pulloja. Mut sit mietin sitä, ettei tää blogi ole pelkästään lukijoille, vaan tämä on ennen kaikkea minulle. Siis niin, että minäkin saan tästä asioiden julkisesta vuodattamisesta jotain tyydytystä. Eli pattitilanne. Ja sitten muistin enkkublogini (jolla ei edelleenkään yhtä ainuttakaan lukijaa :(, siellä voin olla juuri niin aurinkoinen, kuin menestyminen vaatii ja täällä sitten kiukutella, jos siltä tuntuu. Dr. Jekyll ja Mr. Hyde, niin että Te saatte Herra Hyden (orava nukkuu/nauttii auringon paisteest apuun oksalla. Todella ihana!) kaikkine kamaluukisneen ja muu maailma saa hienostuneen salonkikelpoisen Tohtori Jekyllin ;)

Klik klik isommaksi, niin näkee tuon pohjalla olevan kankaan!

Perjantaina sain niin mahtikankaita, että oli lopulta taivuttava vetoketjuttomuuden painon alla, ja tilattava niitä tänne, vaikka postikulut oli ihan kamalat. Melkein tuplasivat ketjujen hinnan. Siltikin kyllä edukkaampia, mitä ne kangaskaupoissa ja marketeissa maksavat. Ostin myös aivan uudenlaista tukikangasta, huopapohjaista (synteettistä, tottakai ;), joka on kyllä niin jämäkkää, että siitä saa aivan erilaiset meikkipussit! Tajusin kyllä niitä silittäessäni, että koska sen metrihinta oli todella korkea, jopa niin, että tuplasi kankaan hinnan, ei tästä voi tulla kokeilua pysyvämpää. Ellei sitten nosta hintaa, mutta se vaan aiheuttaa sekaannusta, jos on ulkoisesti kaksi samanmoista, joiden hinta kuitenkin eri, johtuen vaan ja ainoastaan tukikankaan jämäkkyydestä. Uuden tukikankaan hinta melkein neljä kertaa korkeampi kuin sillä mitä normaalisti käytän : / Enkä ajatellut tätä yhtään siinä ostohuumassa.

Ostohuumasta tuli mieleeni, että tahtoo kirppikselle. Mies ei ole tulossa mukaan, ja ensin ajattelin pyytää yhtä kaveria seuraksi, mutta totesin ettei ole puhelinnumeroa, ja toisaalta meillä saattaisi olla liian samankaltainen maku (ehkä?), joten stressaisin vaan sitä, että mitä jos se toinen löytääkin jotain, joka on mulle tarkoitettu. Joten yksin menen. Ehkä ihan kivaakin, niin ettei tarvii koko ajan ootella tai kiirehtiä.

Mulla oli skuitenkin yksi leipätaikina tuloillaan. En pysty jäädä sitä kyllä odottamaan. Mitä tehdä? Ah, pistän sen jääkaappiin ja uunitan sitten kun tulen. Uuniin menossa myös yksi satsi kokeilukoruja. Miten kestää uunin kuumuuden pienen pienet muoviosat?

Haa! Vielä vähän! Eilen pyöräiltiin (on muuten vmäiset tiet pyöräilyyn!) uudelle Tikkurilan Kirppikselle, niin turha reissu kuin olla ja voi. Siis ihan syvältä koko mesta. Mutta kotimatkalla muistin yhdne lähellä (!! joo täällä tikkurilassa!) olevan korukaupan, jossa en ole koskaan!! käynyt. Mutta nyt mentiin. Ostin niin söpöjä pikkiriikkisten korujen tekoon soveltuvia koruosia että! Saan mun tytöille paljon uusia kaulakoruja! Mainiota! Ja sit myös sellasia pronssisen värisiä korvakorukoukkuja, joita tarvitsen ihan oikeasti. Tilasin nimittäin sarvia, jotka pronssin värisiä. Eikä mulla ole kuin hopeisia koukkuja. Ei ihan mene yhteen. 

Mutta joo, tässä tämän päivän postaus! Ai niin, piti muistuttamani, että osallistukaan ihmeessä siihen arvontaan! Elikkä kommentoikaa Arvonta -postaukseen (maanantailta, kait?) jotain mitä haluaisitte lisää blogiin, tai vähemmän tai ihan miten vaan. Niin olette mukana "barbie kokoisen" hedelmäsalaatti säilyketölkki -kaulakorun arvonnassa. Tämä päivä aikaa! Koru on tosi suloinen, senhän voi sitten antaa vaikka eteenpäin, jos oma maku on jotenkin tylsempi tai vanhoillisempi. Tai mikä parasta, siitä voi ruuvata sen pikkiriikkisen ruuvin irti ja ottaa tölkin leikkeihin :D

Hauskaa ja aurinkoista pakkassunnuntaita! Ai niin, ruoat olleet sen verran ala-arvoisia, ettei niistä voi mitään hehkuttaa. Eilen sipsejä (lapset poissa), päivällä ihan sekava soijarouhekastike ja pe iltaruokaa en pysty selittämään, kun en muista mitä kaikkea siihen pistin. Kuitenkin oli bataatti-porkkana-sipulikeitto, kookosmaitoo ja soijarouhettakin sinne viskoin. Ja limetinkuorta!

xoxo,

Raisa

Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu, taitaa olla talvi.

Aina lopputalvesta ärsyttää, kun ihan kikseissä odottaa kevättä ja sit on lämpimiä päiviä ja lumi ja jää alkaa sulamaan ja sit tuleekin ihan kamalat pakkaset ja lisää lunta. Plääh! Mene talvi pois. Nyt riittää jo! Täällä kaivataan kevättä ja ennen kaikkea kesää! No, kyllä se sieltä poikkeuksetta on aina tullut. Eiköhän siis tänäkin vuonna.

Eilen olin oikein tomera ja hoidin asioita, joiden hoitoa olen mestarillisesti lykännyt. Sain varattua työkkäristä opinto/ammatinvalinta-ohjaajalta ajan. Jee! Hyvä hyvä! Sain synttäreitä varten (tätä en ollut kyllä lykännyt, mutta olin kuitenkin harmissani, kun se asia roikkui) tulostutettua (siis tilattua tulosteet?) pikkukakkusia varten koristeet, ja C teki kutsutkin. Meinasin tänään aamulla laittaa ne eteenpäin, kunnes tajusin, että synttäreihin on vielä viisi viikkoa aikaa...tallensin sitte vaan luonnoksen ja laitan vasta huhtikuussa eteenpäin. Mutta kuten huomaatte: innolla odotan. Eikä ole kyse pyöreistä. Niitä en ehkä sitte juhlista ollenkaan, kun olen niin masentunut. Vaikkei oikeasti olis syytä. Koska ikääntyminen tuo mukanaan jotain sellaista, mitä ei rahallakaan saa, jotain sellaista, mistä teinihepsankeikat eivät osaa edes unelmoida, nimittäin...ööö... unohdin mitä se olikaan ;) Eikä, viisautta se on. Vaikkakin kun ajattelen joitakin tuntemiani yli 40 v. ihmisiä en tuosta viisaudesta ole niin vakuuttunut. Ehkä se ei vain kaikilla näy päällepäin. Mutta siis mä odotan sitä päivää, että täytän neljäkymmentä ja musta tulee viisas. Plop.


Mutta siis näistä eilisistä tarmonpuuskista johtuen olen edelleen oikein hyvällä tuulella, Ja sit vielä hoksasin facebookista, että on naistenpäivä. Ihanaa naisten päivää kaikille lukijoilleni. Myönnettäköön, että feministi minussa ei ihan ymmärrä mistä on kyse, mutta se osa joka prinsessoistakin tykkää hulluna osaa kyllä tälläistä päivää arvostaa! Naiset on niin paljon mielenkiintoisempiakin kuin miehet. Miehet on vähän sellaisia kökköjä. Niin, että nauttikaa päivästänne! Tai siis nauttikaamme! Aiheeseen hyvin sopivat eilen illalla Pollysta ottamani kuvat. Avaan tätä teille muille vähän. Ensimmäiset uudelleen tuotantoon otetut Blythe -nuket oli vartaloiltaan erilaisia, kuin mitä nämä nykyiset. Niitä taidettiin tehdä n. 10 ens alkuun Licca -vartalolla ja sit siitä eteenpäin ovat kaikki olleet Takara -vartaloisia (licca on samaa kokoluokkaa oleva toinen japanilainen nukke, - paljon pienempi pää ;). Ja kuten alla olevista kuvist a tarkkanäköisimmät saattavat huomata, on Pollylla aivan omanlaisensa vartalo vrt. Bunnyn vartaloon. Ja tämäkös itsevarmaa Australiatarta järkyttää. Se on se herkkä ikä, kun ei olla vielä nelikymppisiä, eikä edes kaksikymppisiäkään ;)

Yks hassu asia, mitä aika ajoin ihmettelen, on se miten hyvin nykyajannuoret osaa enkkua. Oikeesti ihan älyttömän hyvin, varsinkin kun vertaa aikuisiin, joita munkin enkuntunnilla on. Mut siis ne nuoret, jotka osaa enkkua, osaa yleensä sitä ihan käsittämättömän hyvin. Aikuisissa, siis tosi aikuisissa on varmaan jotain elimellistä tai rakenteellsita vikaa, ettei ne millään enää meinaa taipua sellaiseen luontevuuteen, jota todella hyvä kielitaito edyllyttäis. Kun ajatellaan vaikka mua, mä joudun ton siipan takia puhumaan enkkua päivittäin, ja siltikään en puhu pitkiä lauseita sujuvasti, enkä todellakaan ymmärrä mitä britit puhuu. Ja sit taas nuorille riittä, et ne on puoli vuotta jossain vaihdossa ja ne puhuu paremmin kuin natiivit. Ent iedä mistä keksin ton puoli vuotta vaihdossa, mutta siis en tiedä ketään joka olis ollut puoli vuotta vaihdossa. Mutta siis nuoret, olette ihania kun puhutte niin hyvää enkkua. Muuten olettekin sitten ihan kamalia, just koska olette niin nuoria ja puhutte niin hyvää enkkua. Nim. katkera vanhus vm. -75.

Eilen oli enkun sanakoe. Unohdin lukea (oikeasti en vaan jaksanut), ja kun sain paperin eteeni löi päässä ihan tyhjää. En meinannut muistaa ensimmäistä sanaa (famous) ja siitä järkytyksestä johtuen ensimmäiset viisi kohtaa meinasivat jäädä tyhjiksi. Onneks ne alkoi jostain sitten tulee mieleen. Mut aika järkkyä oli. Mä en voi ymmärtää, miksen mä C:n kautta opi enempää/paremmin. Tulee vähän sellainen olo, että opinko mä enää yhtään mitään. Voiko vanha koira oppia uusia temppuja?

Koulun jälkeen (enkun jälkeen oli tappavan tylsä äikän tunti) kotona odotti Sokerin pyydystys ja sen kynsien leikkuu. Nyt siis vähän asiaa pupuista :) Hyrrän kynnet olin leikannut itsekseni jo aiemmin, mutta Sokerin pyydystäminen on aina niin mahdotonta, että annan sen mieluusti lasten tehtäväksi. Se on muutenkin helpompaa kun on kaksi. Sokeri, joka on edelleen ihan järkyttävän ihmisarka, on kynsien luikkuun suhteen kyllä tosi helppo, sillä se on kauhusta niin jäykkänä että sen jalat sojottaa suoraan ylöspäin ja kynnet on hyvin esillä :) Lisäksi sillä on hyvin läpikuultavat kynnet, joista näkee sen leikattavat osa hyvin.
Hyrrän kynnet leikkaan aina silleen, et se on huolella paketoitu pyyhkeen sisään, sillä se kyllä alkaa rimpuilemaan ja saattaa purrakin, kun siltä menee hermot.

Yritin ottaa niistä kuvia omassa "huoneessaan" mutta huonon valaistuksen takia siitä ei tullut mitään. Niiden huoneena on siis sitä lappeetilaa, mitä vanhoissa taloissa on usein. Ihan mukavat oltavat kaneille :) Hyrrä, huomattavasti rohkeampana seikkailee usein myös lastenhuoneessa, mutta Sokeri-parka ei ole koskaan tullut oma-aloitteisesti pois pupuhuoneesta. Reppana. Se ehkä ihan hitusen on rohkaistunut meillä ollessaan, mutta edelleen siis todella arka. Ja ollaan kyllä aika pitkäjänteisesti sitä yritetty "kesyttää", mutta näköjään turhaan. Hyrräkin vähän hankaloittaa näitä yrityksiä, sillä jos saadaan Sokeria vähän lähetsymään meidän herkkuja tarjoavaa kättä, tulee Hyrrä ajamaan Sokerin pois :(

Olen tehnyt paljon uusia koruja, ja ehkä vihdoin ja viimein keksinyt keinon käyttää niitä barbien osia tehokkaasti. Eiemmin yrityksiä hankaloitti epäsiisti leikkuujälki. Ehkä olen nyt siis ratkaissut ongelman! Täytyy vaan katsoa miten kestävät uunia...

En ole pitkään aikaan tilannut mitään, mitä nyt eilen joitakin koruosia, sekä omia että Pinpulan synttäreitä varten. Ja sit ihan pikkasen muutakin, mutta kun halvalla sai niin se on ok. ;) Eilen tuli viimeisimmät koruosat, ja niissä oli kaksi rikkinäistä! Tosi harmillista! Ja vielä niin, että ne oli pakattu rikkinäisinä! Siis niitä osia ei ollut siellä paketissa, että ne olis matkalla rikkoutuneet. Ehkä ne oli vahingossa pakattu mukaan, siis ettei myyjä ollut huomannut lähettävänsä mulle rikkinäisiä tuotteita. Mutta koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi (sain kyllä uuden ehjän tilalle, mutten juurikaan mitään pahoittelua tms. lohdutusta) taisi olla viimeinen tilaus siitä paikasta. Pöh.

Eilen oli todella hyvää ruokaa! Puputytön Juhlakirjassa on ohje Vegan Outreachin makaronijuustovuokaan. Mä olen itse aika ajoin siihen lisäillyt jotain, esim. nakkeja, mutta siltikin sitä mieltä, että alkuperäinen versio on ihan lyömätön. Eilen meillä oli kuitenkin itsetehtyä tomaattikastiketta avattu tölkki, joka piti käyttää piakkoin pois. C sanoi käyttävänsä sen makaronijuustovuokaan. Ajatus kuulosti aika epäilyttävältä, mut kun oli kerta sen vuoro kokata, niin ihan sama. Ja kun tulin kotiin, odotti minua paras makaronijuustovuoka ikinä!!

Ei voi olla vegaanista!

Makaroni-”juusto” vuoka 6:lle

Törmäsin tähän reseptiin Vegan Outreaching sivuilla, joskus vuosia sitten. Resepti on alun perin kirjasta The New Farm Vegetarian Cookbook, kirj. L. Hagler ja D. Bates .Olen kokeillut reseptistä erilaisia versioita, lisännyt kasvinakkeja ja muuta, mutta aina palaan tähän simppeliin, aluperäiseen versioon takaisin.

500g raakaa makaronia

kastike

100 g vegaanista margariinia

1 dl jauhoja

8 dl kiehuvaa vettä

1,5 tl suolaa

1,5 tl valkosipulijauhetta

ripaus kurkumaa

0,5 dl rypsiöljyä

2 dl oluthiivahiutaleita

paprikajauhetta

Tarjolle tuoretta tomaattia

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja laita uunivuokaan. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sulata margariini isossa kattilassa keskilämmöllä. Vispilöi sekaan jauhot, jatka sekoittelua, kunnes seos kuplii.

Kaada kattilaan kuuma vesi, soijakastike, valkosipuli ja kurkuma. Sekoita huolella. Keitä kastiketta, kunnes se sakenee, lisää sitten öljy ja oluthiivahiutaleet.

Kaada n. puolet kastikkeesta makaronien päälle, sekoita. Kaada loput kastikkeesta vuoan pinnalle. Ripottele päälle paprikajauhetta.

Paista uunissa n. 15 minuuttia. Tarjoile tomaattilohkojen kera.

Tossa siis perusresepti, johon C oli lisännyt vaaleaa soijarouhetta ja n. 4 dl tomaattikastiketta. Ne siis vaan heitetään sellaisenaan muiden ainesten joukkoon ennen uuniin laittamista.

En jaksa enkä viitsi, eikä edes huvita siivota jääkaappia eikä postata siitä mitään kuvia. Mutta kuluneella viikolla ollaan heitetty yksi appelsiini pois, enkä ole kyllä ihan vakuuttunut, että se oli meidän moka. Tais olla pilalla jo ennen kotiutumistaan. Ne oli sellaisessa valmiissa pussissa. Ja jostain syystä, ainakin mun mielestä, Reilun Kaupan appelsiinit on aina todella kypsiä kun ne ostaa.

Mut nyt toi akku huutaa sen verran, että on parasta viedä kone piuhaan kiinni.

Viikonlopun iloksi vielä Ripa ja Napsuka.

xoxo,

Raisa

Puputytön Suosikkituote

Taas! Mutta tämä olkoon merkkinä siitä, että olen hyvällä tuulella ja siksi innokas jakamaan jotain :D

Tällä kertaa vuorossa jotain melko epäraisamaista. Nimittäin juusto. Epäraisamaista siksi, etten ole mikään suuren suuri juuston ystävä. Tai siis en ole ollut moneen vuoten. En muista kuinka innoissani olin juustosta ennen vegaaniaikojani, kyllä sitä ostin ja tykkäsin leivän päälle ja pizzaan laittaa, mutta juustojen syönti juustona, niinko sellaset maistelujutut: aikuisten illat, jolloin syödään juusto ja viinirypäleitä ja juodaan viiniä; niistä juustoista en ole koskaan oppinut tykkäämään. Tykkäsin siis miedoista juustoista. Siinä vähän taustaa.

Todella monelle (lacto-ovo)vegetarismin ja veganismin rajoilla häilyvälle juuri juusto on se ratkaiseva tekijä, joka saa vaakakupin kallistumaan pois veganismista. Ja onhan se totta, ettei soijajuustoja ole kuin murto-osa siitä, mitä lehmäntissimaitojuustoja on. Eikä ne soijajuustot ole maultaan ihan sitä tervävintä kärkeä. Ruoanlaitossa toimii hyvin, mutta leivänpäälle en esim. Cheezlyä laittais, ainakaan enää. Joskus Asokasta (rip) sai sitä "pekoni"hipuilla terästettynä, ja se oli hyvää! Joten juustoa meillä käytettiin pitkään ainoastaan ruoanlaittoon. Ja leivänpäälle laitettiin muita juttuja.

Kunnes raaskin ostaa Sheesen punaista cheddaria. Se oli niiiiin hyvää!! (ja kallista :( Sitten luin Lotan blogista Sheesen savustetusta juustosta. Että se oli kuulemma ihan parasta. Uskoin kyllä Lotan puheita, mutten siltikään ollut ihan vakuuttunut. Kun se juusto on kuitenkin niin kallista (n. 5,50 pieni kiekko - onhan se kallista? vaikka on kai juustot muutenkin kalliita.), enkä ollut savustetuista jutuista ihan kauheen innoissani. Entä jos oliskin virheostos. Viime viikonloppuna kuitenkin isossa Citymarketissa oli tätä myynnissä (muuten en muista nähneeni kuin Ekolossa) ja olihan mun sitten kannatuksen vuoksi sitä ostettava. Siellä oli muuten myös paljon Cheezen makuja, meillekin ihan uusia. C osti sitten jonkun melko tuhdisti maustetun, joka oli kuulemma hyvää, mutta tulista.

Niin, se mun savustettu cheddar. Se oli kuulkaa niin hyvää!!! Siinä ei se savun maku ole ollenkaan vallitsevana, vaan sitä on käytetty säästeliäästi ja taidokkaasti. Todella hyvä juusto jota voin lämmöllä suositella aivan kaikille.   Ja sopii siis hyvin erityisesti leivän päälle höystettäväksi. Tämä ei itse asiassa taidakaan sulaa, että sellaiset pehmeän lötköä juustoa vaativat ruoat voivat sitten käyttää vaikkapa juurikin sitä punaista cheddaria, joka siis sulaa.

Muita ihanan juustoisia juttuja vegaaneille, ja miksei muillekin ovat Teesen juustopötkylät. Niitä kait saa myös Ekolosta, en ole ihan varma. Me ollaan toistaiseksi ostattu ne aina Vegetukusta, kun niitä pystyy postittamaan. Säilyvät siis avaamattomina huoneenlämmössä. Niistä saa aika herkkuja ruokia.

Miksi olen hyvällä tuulella?

No ehkä noi koulujutut, joihin olen panostanut niin minimaalisesti nyt viime aikoina, ovat alkaneet taas vähän kiinnostamaan. Ja ehkä ihan hivenen saanut muutenkin joitain asioita hoidettua. Eilen mm. otin asiakseni soittaa entiseen kouluuni, tilatakseni kopion päättötodistuksesta. Että vois jälleen pyrkiä sinne yliopistoon. Nyt täytyis kyllä työkkäristä varata aikaa, jollekin opintoneuvojalle. Kun oikeesti se ravitsemusneuvojan koulutus alkaa vähän epäilyttämään. Kemian takia. Vaikka oikeasti syöminen on niin luonnollinen juttu, et en tajua miksi se pitää pilkkoa ihan atomitasolle asti. Oikeesti. Vaikkakin tykkään kyllä perehtyä asioihin ihan perin pohjin. Kemia vaan on koko ajan niin vaikeaa. Kemiakin muuten yhtenä syynä siihen, että olen hyvällä tuulella. Sain ekat tehtävät palautettua. Ei siinä, että yhtään!! niitä osaisin, (ei saa kertoa kenellekään, katsoin aivan kaikki vastaukset kirjan lopusta, vakaana aikomuksena kyllä nyt tästä stressistä päästyäni, opiskella ne asiat kunnolla), mutta ainakin nyt on vähän enempi tilaa hengittää. Ja uuden laista intoa opiskella niitä. Edes vähän.

Matikan laskuja sain tehtyä, ne oli jopa helppoja, paitsi heti tyssäs kun tuli yhtälöitä. Ei vaan pysty. Tunnilla loistin, kun oli sanallisisa laskuja. Ope laittoi vinon pinon laskuja meille laskettavaksi, ja sanoi ettei ole tarkoitus että kaikkia lasketaan, mutta jos joku on oikein nopea, ei lopu laskut sitten kesken. Minä laskin ne kaikki ja olin joutilaana lopputunnin. Paitsi siinä kohtaa kun piti jostain tehdä yhtälö, siis kirjoittaa se lasku numeroilla ja x -kirjaimella. Mitä hittoo? Mä pystyin kyllä itse laskun laskemaan vaikka miten päin, mutta tehdä siitä yhtälö. Ja sama juttu funktion kanssa, suorastaan nautin itse laskutehtävän suorittamisesta, mutta kun se piti laittaa muotoon f(x)= jotain niin en enää osannutkaan. Ent iennyt mitkä oli niitä yitä. Ja lasken muuten ihan eritavalla kuin mitä tunnilla opetetaan. Ja tipahdan aina kärryiltä kun ope selittää niitä taululla. En voi käsittää miksi sen pitää tunkea niitä äksiä sinne niin paljon, kun paljon helpommallakin selviäisi.

Enkun tunneilla (jota ei ollut eilen, sitä on ti-to)ja nyt matikankin, olen tullut siihen johtopäätökseen, että minun on lähes mahdotonta oppia uutta, jos vanhaa tietoa on paljon. Just jonkun kielen opiskelu. Miten se tapahtuu? Musta ainakin tuntuu, että mun aivojen ympärillä on joku kalvo, jonka läpi ei mitkään uudet asiat mene. Joku japani vielä saattais mennä, kun se tulee kokonaan uutena, mutta lisätietoa enkusta? Ei pysty. Eikä näköjään matikastakaan. Mahtaako enää siitä kemiastakaan? Enkä mä pysty opettelemaan puhelinnumeroitakaan ulkoa. C:n numero, jota tarvitsen päivittäin, ja jota mulla ei ollut siis käytössä silloin kun puhelin oli rikki. Alkuun jouduin soittamaan äidille ja pyytää sitä soittamaan C:lle, että se soittais mulle...ihan naurettavaa. Sit mä sain pariks viikoks sen numeron pysymään mun muistissa, ja nyt se on taas kadonnut. Milläköhän muistia sais silleen suht oman mukavuusalueen sisällä pysyen aktivoitua/parannettua. Jos mä kirjottais joskus itsestäni kirjan, sen nimi olis tyttö, joka ei poistunut mukavuusalueeltaan. Tai jotain. Ja toi "tai jotain" olis osa sitä nimee.

Vielä muistutus teille kaikille, että Arvonta! on edelleen tuolla käynnissä. Teette aivan liian helpoksi niille kolmelle, jotka toistaiseksi vasta osallistuneet, tuon ihastuttavan miniatyyrisäilyketölkin voittamisen. Tai miten se nyt sanotaankaan. Ei jaksa. Arvonta -postaukseen siis tulisi kommentoida, ja vaikkei haluaisikaan osallistua arvontaan, on silti loistava tilaisuus käydä esittämässä toiveita blogin sisällön suhteen, tai muuten vaan antamassa ruusuja (reilun kaupan, ja ehkä ennemmin vaikka tulppaaneita, kun niitä ei tarvii lennättää mistään, kun ovat kotimaisia, vaikkakin kavihuoneissa kasvatettuja) tai risuja. Risuillekin hyvä aika nyt, kun on ollut niin tuulista, niin niiät on paljon maassa :D

Ai niin, pyydettiin lisää ruokaa. Tässä sitä olis :) Kuten kerroin on C innokas kokkaamaan kirjoista, tämän kyllä heitti päästään. Oli oikein hyvää!

Tofu Curry, riisiä ja älyttömän hyvä leipänen.

1 tölkki luomukookosmaitoa
1 tölkki soijamaitoa (siis mittaa tölkillä soijamaito)
3 tl curry tahnaa
0,5-1 tl garam masalaa
suolaa

Sekoita kaikki ylläoleva, kuumenna, keitä hiljalleen 10 min.

1 kuutio tofua kuutioituna, paista miedolla lämmöllä kunnes ruskistunut ja saanut rapsakkaa pintaa.

1 Sipuli kuutioituna
1 kourallinen pakasteherneita
1 kourallinen (tai jotain) vihreitä papuja

Lisää kaikki maitojen sekaan, keittele hiljakseen 5-10 min. Tarjoa riisin kera. Kastike jää aika ohueksi, sitä vois halutessaan vähän paksuntaa vehnäjauhoilla. Hyvää oli kyllä ihan sellaisenaankin!




Moikka nyt! Kauheesti kaikkia hommia!

xoxo,

Raisa

Kaikkien kaveri

Tää on taas niitä postauksia, jotka olis parasta jättää ihan vaan omaan päähän hautumaan. Mutta kun olen tälläinen totuuden torvi, niin uloshan tämäkin tulee. Vähän sama, kun viime vuonna synttäreillä kehuttiin Limonaadia, niin olihan mun siihen pakko sanoa, että se on kyllä sitten tosi pahaksi hampaille. Kaikkien teki ihan hirveesti mieli juoda sitä sitten. Mutta mä halusin kertoa asian, niin kuin se oikeasti on. Enkä salailla mitään. Vaikka kyllä mä aika paljon salailen, ainakin itseltäni.

Ai nii, hitto. Ennen tohon itse asiaan menoa haluan pikaisesti kirjoittaa vanhenemisesta. Toissa-aamuna tai ihan tässä lähiaikoina kuitenkin iski oikein kovaa, että siitä on ihan pian 20 vuotta kun mä olen täyttänyt 20! Apua! Silloin sitä kuvitteli olevansa jo tosi iso, ja jotenkin sellainen täysin haavoittumaton ja voittamaton. Mitkään murheet maailmassa eivät yltäneet kakskymppiseen asti. Vaikka olinkin aika sekaisin ja kasvissyöjäkin (sama asia?) Ja kohta olen ollut jo 20 vuotta "aikuinen". No itseasiassa nes kuussa virallisesti aikuinen viimeiset 20 v. Uh huh. Kuumottavaa. Ja niin vanhaa. En tiedä mikä siinä on kaikista kamalinta, ehkä se et kaikki menee vaan niin kovaa vauhtia, ja jotenkin sitä itse on vähän tipahtanut kyydistä, enkä kyllä yhtään tiedä, että miten sinne pääsi kapuamaan takaisin. Varsinkaan tämmöinen, joka osaa kyllä päätöksiä tehdä (olen ihan oikeasti todella hyvä siinä!) muttei yhtään pitkäjänteisesti niissä päätöksissä pysyä. Ainakaan niissä tärkeimmissä. Kun mieli vaihtuu ja tulee uudet kuviot. Plääh. Taas mennä hypähti vähän sivuraiteille. En oikein meinaa kestää ulkoistakaan vanhenemista. Vaikkakin melko armollisesti aika on meikäläistä kohdellut. Ehkä. Mikähän siinä vanhenemisessa kaikkia niin kamalasti kuumottaa? Sivu suun menneet/menevät mahdollisuudet? Kohtahan tän pitäis olla ihan parhaimmillaan, kun lapsetkin alkaa olla niin isoja, ettei kaikki pyöri koko aikaa niiden ympärillä, vaan voi enempi keskittyä omaan elämäänsä. Vai onko just se kurjaa? Et sit pitäis alkaa kehittelee sitä elämää lasten ulkopuolelta?

Joo, mut siihen mitä ei pitäis edes postata. Kun mulla on kerta toi yritys, jonka tietenkin soisin menestyvän ja ehkä joskus alkavan tekemään ihan oikeaa rahaakin. Kun nythän ne mitä tulee niin aika tarkalleen myös menee ihan siihen itseensä. Kiitos kirjojen tilanne on ollut vähän parempi viime vuosina, mut ei siltikään niin että sellaisilla rahoilla pystyis elämään. Tiedän, että on ihan utopista kuvitella, että Pinkkis vois joskus mut elättää, mutta mahdotonta se ei ole. On ihmisiä, jotka pystyvät noilla Etsy ja muilla  myynneillä ihan oikeasti tekemään rahaa. Ja mä niin kovasti haluaisin olla semmoinen. Tai siis haluaisin Pinkkiksen olevan semmoinen. En himoitse mitään rikkauksia, mutta sellaisen menestyksen, että tilauksia olis päivittäin useita. Netissä törmää näihin menestyjiin, ja sitä aina miettii ja ihmettelee, että miten ne on siihen päässeet. Tietenkin niillä on hyvät tuotteet (ja niin on Pinkkikselläkin!) mutta matkassa on myös ripaus onnea ja sit se, mikä mun mielestä on ehkä tärkeintä, tietynlainen persoona siellä niiden tuotteiden takana. Sen ei vättämättä tarvitse olla edes oikea henkilö, vaan se voi olla oikean henkilön luoma "julkisivu", mutta joka tapauksessa se on jotain sellaista, mihin potentiaaliset asiakkaat törmää ja josta ne kiinnostuu. Ja sen, et mikä saa sen potentiaalisen asiakkaan koukkuun, miettiminen on musta niin kiehtovaa. Kun se saattaa olla ihan mitä vaan. Se voi olla vaikka erikoinen tatuointi, jota muut esiin tulevat asiat sitten tukevat. Tai sitten se saattaa olla vaan jonkun ystävällisyys, ja "näkyminen" vähän kaikkialla, joka sit lähtee pikkuhiljaa kasvattamaan sitä suosiota ja kun sitä on tarpeeksi, itse suosio/menestys toimii oikein tehokkaana koukkuna. Näistä syistä mä usein mietin tän bloginkin "järkeistämistä". Et jos piilottais niitä omia säröjä, ja olis "täydellisempi" ja sais sitä kautta ihmiset haluamaan Pinkkistä, kun nekin haluaa oll atäydellisiä. (ja tota mun ei ainakaan pitänyt kertoa!) Niin, olen sitten viime aikoina, kun on se Etsykin uudelleen käynnistetty, ollut todella aktiivisesti Flickerissä, joka on parhaimmillaan ihan mahdottoman hyvä keino promota sun tuotteita, ja sinne Pinterestiinkin aktivoiduin, ja ehkä vähän enemmän siellä Facebookissakin olen ollut. Ja ollut niin *piipisti* kaikkien kaveri. Varsinainen karavaanari (kuka muistaa sen biisin, karavaanari, kaikkien kaveri tms.?). Ja kun se ei ole oikein mun luonteen mukaista. Kyllä tykkään tietyistä nettiyhteisöistä ihan kamalasti, kunhan olen päässyt niihin "sisään" ja tunnen siellä olevat ihmiset kavereikseni. Olenhan esim. Japanissa yhden Australialaisen neidonkin HK foorumilta tavannut. Ja yhdne toisen kanssa ollaan vieläkin tekemisissä. Mutta kaikki sellainen hännystely ja mielistely...hargs! Ei jaksa! Ei pysty! Ja silti on vaan yritettävä. Ja kyllähän se sit taas, jos jonkun kanssa "kemiat kohtaa" ja saattais alkaa vaikka sähköpostiosoitteita vaihtelemaan ja etunimeltä toista kutsumaan. Vähän sama kun haluaisin osata virkata, mutta en missään tapauksessa kestäis sitä opettelua. Haluaisin olla pro heti ekalta silmukalta. Niin netissäkin. En jaksais kasvattaa sitä ihmisjoukkoa ympärilläni, vaan haluaisin olla se, jonka kaikki haluavat kaverikis. Tai en minä, mutta Pinkkis. Aika avointa tilitystä. Sorry. Tämä olkoon Amanda Palmerin videon syytä. Avoimuus ja haavoittuvuus on niin epähip. Joop. Koittakaa kestää.

C ehdotti, että laitettais muutamia miniatyyri dioramoja Madebyhin myyntiin. Ja niin sitten eilen illalla laitettiin ja nyt on jo yksi niistä myyty! Hip hei! Ensimmäinen diorama matkaa kohti uutta kotiaan! Ihqua! Vaikka siltikin soisin sen tapahtuvat tuolla Etsyssä.

Kiitos muuten kaikille numeronsa tekstanneille!! Eiköhän siinä ollutkin jo tärkeimmät numerot ;) (tämä olkoon piikkinä niille, jotka lukevat mutteivat viitsi "paljastaa" sitä. Whatever.)

Jostain sain eilen myös kimmokkeen netistä vaatteita etsiskelemään. Ja löysin mekon!!  Ja sit toisenkin! Minä, vähän vaatevammainen löysin kaksi mekkoa, jotka haluaisin. Ja pian on synttärit tulossa, joten eiköhän toinen (parempi, tietty) mekoista pian minun ylleni päädy! Mä tykkäsin enempi tuosta vihreästä, jossa pilkkuja. Vaikka on tuo lilakin aivan mahtava. Toivottovasti ne ei ole liian lyhyitä, ettei tule liikoja vilauteltua! Molemmat Modclothista. En edes uskaltautunut katsomaan mitä kaikkea muuta niilä on, kun noi mekotkin jo oli niin hienoja. Ja turhaan mä vaatteista villiinnyn, hetken jaksan pukeutua vähän nätimmin ja sit mulla onkin jo farkut ja t-paita ja joku napitettava juttu siinä päällä. Tai vielä pahempaa - huppari.

Pari muutakin kuvaa, kun on muutamia uusia juttuja, joko postissa tulleita tai sit viime su kirppikseltä. Tai sit ihan ite tehtyjä :D Ja pari nukkea, jotka eivät juuri ole saaneet palstatilaa, käsittämättömän kauniista ulkonäöstään huolimatta.

Ai nii, sekin vielä, et kiitos tosi paljon todella hyvistä postausehdotuksista!1 Toteuttamisen arvoisia jokaikinen! Ja voin melkeimpä luvata, että joka ikisestä tulen postauksen tekemään. Tai siis niitä ruoka juttuja sit lisätä tänne enempi. Me nimittäis syödään tosi hyvin :) Vaikkei kumpikaan erityisesti nautita ruoanlaitosta (mä saatan välillä innostua siitä, mutta noin niinko pitkässä juoksussa se on puuduttavan tylsää ja mulla olis usein paljon parempaakin tekemistä, kuin laittaa ruokaa) Niin, mut C on ihanan reipas kokkaamaan uusia juttuja kirjoista, mä sävellän paljon enempi, kun en jaksa stressata ainesten hankinnan kanssa tms. Mutta arvonta on vielä avoinna, koko tämän viikon vielä. Eli käykäähän muutkin laittamassa toiveitanne, ehdotuksia ja muuta eilisen päivän postaukseen, otsikolla Arvonta!, niin olette mukana sen hedelmäsalaatti tölkin arvonnassa!

Ja nyt niitä kuvia!

Kirppikseltä, 4 euroa. Niin, kuvasta ei käy kokoluokka ilmi, mutta on siis todella iso. Pari kolme kertaa perusponin kokoinen.

Mercedez, uskomattoman kaunis tyttö, jonka kuukausi tämän piti olla, mut sit tuli Polly ja vei kaiken huomion. Mokoma.

Muutaman (3-5) sentin korkuinen valokuvakehys. Oli sellanen tinan värinen, maalasin spraymaalilla. Kirppikseltä, euron.

Penny, eniten Pimpulan näköinen nukkeni. Aivan mahtavan kaunis tämäkin. Suuressa nykkerytäkässä jäänyt vähän jalkoihin. Onneks nyt vähän hiljentynyt, niin ovi saada enemmän huomiota. Jonka kaiken kyllä ansaitsee. Tossa muuten se kirjoituskone, josta aiemmin puhuin. Vai olikohan se siellä enkkublogissa?

Tein pari lisää näitä sormuksia. Ihania!

Uusia kankaita! *sydän* Kankaat on niin ihania! Toi yläreunassa oleva on aivan mahtava, mutta noita söpöjä eläimiä on ainoastaan alareunassa. Muuten oli ankanpoikasia ja sydämiä tai palloja.

Ihan loppuun vielä kun kerta muistin! Huomenna Animalian PKS ryhmän uusien ilta! Kaikki sinne siis!! Itse en pääse, kun on äikkää ja enkkua, mutta hauskaa on varmasti ilman minuakin ;)
xoxo,

Raisa

Arvonta!

Hip hei! En olekaan muistanut pitkiin aikoihin tehdä mitään arpomisia. Olin kyllä vähän säästellyt tätä siihen, kun uusi kirj ailmestyis, mutta kun se nyt vähän viivästyy niin tehdään väliarvonta :)

Palkintona on Pinkkis Hedelmäsalaattikaulakoru! Etsn mukaan arvoa sillä olis noin 9,5 euroa. Plus postikulut, eli ihan kiva palkkio jollekin onnekkaalle, pienestä työstä. Ja se pieni työ on kertoa kommentoimalla tähän postaukseen, että mitä toivoisitte lisää Pinkkis -blogiin, ja mitä mahdollisesti vähemmän. Helppoa! Aikaa vaikkapa tämän viikon loppuun. Maanantaina sitte ilmoitan voittajan, sovittu?

Kirja muuten tulee kauppoihin aikataulusta jäljessä vasta ens kuun puolella. Mutta hyvää kannattaa odottaa! Ja heti kun saan kirjan käsiini teen siitä arvonnan täällä!

Mulla on ens kuussa synttärit ja olen niitä jonkin verran jo ennättänyt suunnittelemaan, vaikken mitään pyöreitä täytäkään. Mutta silti. Aina en kyllä juhlista synttäreitäni, mutta nyt tekee mieli. Mulla oli niille teema, joka eilen illalla sitten vaihtu! Ja nyt olen uudesta ihan tohkeissani! Illalla tilasin printattavia pikkukakkus-koristeitakin. Ihan muutaman euron vaan maksoivat. Kerron siitä tarkemmin sit lähempänä H-hetkeä ;)

Tästä tuli mieleeni, että kaikki kaverit, jotka lukee tätä ja joilla on mun puhelinnumero, niin voitteko laittaa mulle tekstiviestinä teidän puhelinnumeron (ja nimen!). Mull aon siis uusi puhelin, muttei kuin ihan muutama numero vaan. Ja olis ihan kiva päästä pitämään taas yhteyttä :D

Opiskelut menee taas ihan päin mäntyä. En vaan saa itsestäni sen vertaa irti, että lukisin sitä kemiaa. Todella harmillista. Pitäis kaikkea muutakin tehdä, selvittää niitä jatko-opintoja ja tilailla kopioita todistuksista, mut mitään en saa aikaiseksi. Pitäis alkaa tekemään niitä listoja taas. Jotain tolkkua tähän tekemättömyyteen. Ja ihme sekoiluun. Eilen tein diorama -koruja, C ajatteli, että kannattais kokeilla niitä myös Madeby:hin.

Olen vähän hankkinut itselleni viihdettä tälle ja ens kuullekin. Ihan hyvä. Olen niin herkästi jymähtävää tyyppiä, että on hyvä välillä päästä kotoota poiskin. C on vielä pahempi. Se ei ole varmaan mihinkään noista lähdössä mun kanssa. Ekana olis Lucky Hellin jäähyväisbileet. Se on siis lähdössä ulkomaille joksikin aikaa, eikä vähään aikaan tule suomessa esiintymään. Ihan hauskaa. Ja sit mut ylipuhuttiin Animalian Kevätpäiville. Kerran aiemmin niille ilmoittauduin, mutta paniikin iskiessä sit peruin. Tollaset isot "tapaamiset" on ajatuksena niin kuumottavia. Mut nyt on seuraneiti, jonka takinhelmasta pitää kiinni. Etsi puputyttö!---->

Joo, ehkä menen nyt laatimaan listoja! olkaa aktiivisia, älkääkä yhtään kiukkuisia.

Muistakaa kommentoida!

xoxo,

Nips naps!

Ihan pikaisesti vaan (että saatte päivän Pinkkis pläjäyksen), koska täytyy kiiruhtaa kirppikselle. Ennen kuin kaikki muut rynnii sinne viemään minulle tarkoitetut aarteet! Mokomat!

Mulla oli eilen ihanaa!!! Leivoin kolme leipää, tein tupla-annoksen mysliä ja sit sen omenapiirakan, jonka takia sen uunin ylipäätään lämmitin. Oli ihan pöljää, kun se piirakka oli sit noin kaksi tuntia myöhässä, ja noi "ylimääräiset" oli valmiit sitä ennen. Ihan ei mulla toi priorisointi toimi. Tai asioiden ajoittaminen. Jokatapauksessa saimme lopulta vallan mainiota piirakkaa syödäksemme. Vaikka käytinkin pakastettuja omenoita. Ja liian vähän. Olin vähän huolissani, että siitä tulis ihan kamalan vetistä, kun ne omenat oli sulatettuina sellaisia "jännityksen" menettäneitä. (miten kukaan täysin suomalainen voi puhua näin huonoa suomea?) Mut ei siitä tullut yhtään millään lailla huonompaa kuin aiemmistakaan piirakoista. En ole ihan varma teinkö ekaa kertaa oliiviöljytaikinan, mutta vähän epäröin sen kanssa, kun se maistuu niin voimakkaasti useimmissa jutuissa. Tässä se toimi ihan loistavasti. Reseptinä oli Vegan Pies in the Sky kirjasta Cosmos Apple Pie tms. Teen sitä piirakka innottomuuteeni nähden tosi usein. Aika vähän siis teen piirakoita. Aika vähän teen muutenkaan mitään. Kun on niin paljon kaikkea muuta.

Joop. Maisteltiin sitten niitä uusia levitteitä ja kaikki tykättiin oikein kovasti. Kuvassa se on oikein veikeästi aseteltu yhden kolmesta leivästä kanssa. Green Heart merkkistä näkyy olevan. Itse ostin sen Prismasta, olen kuullut että S-marketeissa olis myös. Juustohyllyllä, Hummuksen vieressä. Nää oli kyllä tungettu samaan riviin molemmat, jouduin siis etsimällä etsimään ton toisen maun. Mikä vähän tylsää. Ja muutenkin olivat tungettu ylimmälle hyllylle, aivan reunimmaiseksi. Eikö sieltä vois yhtä Avaa Hovi lehmäntissimaitojuustoa ottaa pois, niin että nämä mahtuisivat edes omille riveilleen. Hittolainen. Menkää ja ostakaa niitä ihan kauheesti, niin niiden on pakko laittaa niitä enemmän esille. Purkki makso pari euroa, ei paha. Vaikkakim pakkaus oli aik apieni. Mut silti, kun oli luomuakin.

Meilä oli oikeesti niin kiva iltapäivä nukkeasioiden ja Venäjän ja vähän kaiken muunkin parissa. Hei! Mun siippa hermostuu! Mä jatkan tätä joko tänään tai sit huomenna! Moikka nyt!

Mitä sä juot? Puputytön Suosikkituote

Tässä Tokyokanin kuvassa suosikkini näky ylärivissä, kolmas 

vas.

No, en mitään. Kun ei teillä kuitenkaan ole mitään mistä mä tykkäisin. Vaikka tykkäänkin miljoonista asioista. Ihmiset, jotka ei juo kahvia, (mustaa) teetä tai viinejä on aika pulassa jossain perus keskitien syömäpaikoissa. Tokihan jostain kahviloista nykyisin saa laajan valikoiman erilaisia teitä, mutta turhan usein niissäkin vihreä tee on sitä kiinalaista. Joka ei ole ellenkaan niin hyvää kuin japanilainen. Vaikkei kaikki "japanilainenkaan" tee ole oikeasti japanilaista, vaan kiinalaista. Mutta kiinalaiset ovat tehneet (kasvattaneet, poimineet, kuivanneet???) sen japanilaisittain. Kaikista japanilaisista teistä parhainta on genmaicha! Se ei suinkaan ole hienolaatuisinta teetä, vaan itse asiassa siihen käytettävä tee on keskinkertaista.  Mutta se on niin maukasta! Mä olen tästä kyllä puhunut jo aiemminkin. Perus teen lisäksi siinä on mukana vihreä tee jauhetta (matcha) ja ennen kaikkea paahdettua riisiä, josta osa saattaa olla paahtunut tolleen popcornimaisesti :) Todella somaa!
Tokyokanissa, josta teeni pääsääntöisesti ostan (en ole jostain syystä vielä eksynyt oikeaan teekauppaan, muuta kuin japnaissa), ei valitettavasti ole genmaichaa luomuna, joten ostan sitä vain satunnaisesti. Arkiteeni on luomua. Ja oikein valmistettuna sekin ihan älyttömän hyvää. Tämän aamuinen teeni ei ollut oiekin valmistettu. Kuulostaa kamalalta snobbailulta, jota ei näillä täysin lapsellisilla makunystyröillä oikein edes psty harrastamaan, mutta teetä kyllä voidaan valmistaa hyvin, huonosti ja hyvin huonosti. Aika usein multa itseltänikin tulee ihan keskinkertiasta, välillä pahaakin teetä. Kun unohdan sen siivilän veteen liian pitkäksi ajaksi. Tänään se tais olla puoli tuntia liian pitkään...sen verran kitkerää tuli.

Vihreästä teestä sanotaan lisäksi, että sillä olis paljon terveysvaikutuksia. Niistä en tiedä,e ikä niitä tarvitse minulle todistella (niin, Lipton! jo oli aikakin lopettaa eläinkokeet sen asian tiimoilta!), sillä minä juon teeni ennen kaikkea sen ihastuttavan maun vuoksi! 

Eilen ostin kaupasta uutta levitettä. Kuulkaa, vaikka vegaanit on vähän sellaisia, tai ainakin niillä on sellainen maine, että ne on kamalia tiukkiksia ja ärsyttäviä kyttääjiä jne. (kyllä te tiedätte mitä itsekin vegaaneista ajattelette, minäkin!) niin yksi ihan mahdottoman ihana piirre niissä on. Kun markkinoille tulee uusi tuote, niin siitä rummutetaan kovaa ja kauas. Ennen kaikkea ehkä facebookissa. Varmaan muissakin medioissa, mutta mä en ole niin niissä mukana, en kyllä tuolla fesessäkään, ainakaan en myönnä olevani.

Pimpulan ottama kuva sen kauniista äidistä!

Katsoin äsken, kun piti hakea tuo linkki, yhden niin voimauttavan videon. Mulle kaikki tommonen teatraalisuus, tai siis miksikäs sitä kutsuis? Itsensä likoon laittaminen, ihmisiin luottaminen ja avun pyytäminen on niin hurjan pelottavia asioita. Haluaisin osata piirtää ja haluaisin osata noita asioita. Mä aika ajoin täällä blogissakin sitä pähkäilen, että mikä tän tarkoitus on. Kun tuntuu, että blogilla pitää olla joku tietty "juttu", punainen lanka. Pitää olla kiinnostava, kaunis ja selkeä. Höpö höpö! Minä en ole mitään noista ja siltikin saan pitää blogiani! Tämä on blogi minusta! Mikäs sen mukavampi aihe! Elämä on epätäydellistä, joten miksi blogin pitäis olla jotain muuta? No onhan se totta, että on paljon kivempi katsoa kuvia kauniista huonekaluista kauniissa valaistuksessa, kuin minun huonosti valaistuja kuvia eilisistä nuudeleista. Mutta käykää hakemassa silmän ruokaa muualta ja tulkaa täältä sitten hakemaan ne säröt ;)

Tulin tuosta Palmerin tytöstä kyllä aikas hyvälle tuulelle!

Whew! Edes jotain mielekästä puuhaa!

Mutta nyt täyty mennä laittamaan asioita valmiiksi, kaverit tulevat kahden tunnin päästä ja mulla on sämpylät leipomatta, piirakka kokonaan tekemättä ja myslikin odottaa, että se tehtäis. Onneksi on sentään nukketalossa valmista :D




Siitä levitteestä lisää. Unohdin sen! Hups! No, en kyllä edes vielä maistanut. Huomenna sit?

Jesus, Bunny! Älä aina mäkätä! Annan nyt toisen vähän edes rentoutua!

Menkäähän nyt tekin siitä rentoutumaan!

xoxo,

Raisa