sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Nips naps!

Ihan pikaisesti vaan (että saatte päivän Pinkkis pläjäyksen), koska täytyy kiiruhtaa kirppikselle. Ennen kuin kaikki muut rynnii sinne viemään minulle tarkoitetut aarteet! Mokomat!

Mulla oli eilen ihanaa!!! Leivoin kolme leipää, tein tupla-annoksen mysliä ja sit sen omenapiirakan, jonka takia sen uunin ylipäätään lämmitin. Oli ihan pöljää, kun se piirakka oli sit noin kaksi tuntia myöhässä, ja noi "ylimääräiset" oli valmiit sitä ennen. Ihan ei mulla toi priorisointi toimi. Tai asioiden ajoittaminen. Jokatapauksessa saimme lopulta vallan mainiota piirakkaa syödäksemme. Vaikka käytinkin pakastettuja omenoita. Ja liian vähän. Olin vähän huolissani, että siitä tulis ihan kamalan vetistä, kun ne omenat oli sulatettuina sellaisia "jännityksen" menettäneitä. (miten kukaan täysin suomalainen voi puhua näin huonoa suomea?) Mut ei siitä tullut yhtään millään lailla huonompaa kuin aiemmistakaan piirakoista. En ole ihan varma teinkö ekaa kertaa oliiviöljytaikinan, mutta vähän epäröin sen kanssa, kun se maistuu niin voimakkaasti useimmissa jutuissa. Tässä se toimi ihan loistavasti. Reseptinä oli Vegan Pies in the Sky kirjasta Cosmos Apple Pie tms. Teen sitä piirakka innottomuuteeni nähden tosi usein. Aika vähän siis teen piirakoita. Aika vähän teen muutenkaan mitään. Kun on niin paljon kaikkea muuta.

Joop. Maisteltiin sitten niitä uusia levitteitä ja kaikki tykättiin oikein kovasti. Kuvassa se on oikein veikeästi aseteltu yhden kolmesta leivästä kanssa. Green Heart merkkistä näkyy olevan. Itse ostin sen Prismasta, olen kuullut että S-marketeissa olis myös. Juustohyllyllä, Hummuksen vieressä. Nää oli kyllä tungettu samaan riviin molemmat, jouduin siis etsimällä etsimään ton toisen maun. Mikä vähän tylsää. Ja muutenkin olivat tungettu ylimmälle hyllylle, aivan reunimmaiseksi. Eikö sieltä vois yhtä Avaa Hovi lehmäntissimaitojuustoa ottaa pois, niin että nämä mahtuisivat edes omille riveilleen. Hittolainen. Menkää ja ostakaa niitä ihan kauheesti, niin niiden on pakko laittaa niitä enemmän esille. Purkki makso pari euroa, ei paha. Vaikkakim pakkaus oli aik apieni. Mut silti, kun oli luomuakin.

Meilä oli oikeesti niin kiva iltapäivä nukkeasioiden ja Venäjän ja vähän kaiken muunkin parissa. Hei! Mun siippa hermostuu! Mä jatkan tätä joko tänään tai sit huomenna! Moikka nyt!

2 kommenttia:

  1. Oii, mitkä korvikset!
    Kanafarmari ihastui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Nää oli just sitä sarjaa, johon mun mies pudistelee päätään, ja sanoo että ihan liikaa. Yleensä ne myydään ensimmäisten joukossa ;)

      Kiitos kommentistasi!

      xoxo,

      Raisa

      Poista