Heips!
Kuulkaa, kun on kerta paljon asiaa! Jopa niin paljon, etten tiedä
mistä aloittaisin. Aloitetaan
helpoimmasta, eli mitä olen tehnyt. Ommellut ja lopulta eilen sitten
Helmihulinoissa ompeluksiani myynyt. Tykkään kovasti koulun pienestä
talvitapahtumasta. Taloudellisesti se ei todellakaan ole ”vaivan arvoinen” (en edes uskaltanut laskea, mitä siitä olisi
tuntipalkaksi jäänyt), mutta kun se on niin mukavan stressitön tapahtuma.
Pöytämaksu on 20 €, paikka on lähellä ja vaikka se varmasti on järjestäjille
iso juttu järjestää, niin myyjille se on melko leppoisa neljän tunnin rupeama.
Jotta silleen. Ihan hassu juttu, reilu vuosi sitten, ollessani dösässä, näin
kun vanhempi naishenkilö tapasi samaisessa bussissa jonkun puolituttunsa. he istuivat minusta kuuloetäisyydellä ja koko
matkan ajan tämä vanhempi nainen ”myi” tutulleen edustamaansa tuotemerkkiä ja
kotikutsuja. Tuttu oli selkeästi vaivaantunut. Ei lähtenyt ”sillä kertaa”
järjestämään x-kutsuja kotonaan. Ja sitten näinkin samaisen vanhemman
naishenkilön Helmihulinoissa vuosi sitten, edustamassa taas tätä samaista
tuotemerkkiä ja tekemässä pienestä maksusta y –hoitoja (en tietoisesti kerro,
mistä tuotemerkistä ja hoidosta oli kyse, koska en halua häntä tunnistettavan
kirjoituksestani, oli kuitenkin sen verran hellyttävä tapaus) ja tänä vuonna
Hulinoissa siellä hän taas oli! Ja
aitiopaikalta seurasin, kun oli hieromassa kauppoja toisen ”kotikutsu”
esittelijän kanssa. Jotenkin tämä asialleen omistautuminen oli ihailtavaa,
vaikkakin itse pyrin kiertämään näin tarmokkaat myyjättäret kaukaa.
Lapset leipoivat opastuksellani myyjäisiin pikkukakkusia ja
mansikkaunelmia. Vähän joutui äiti pelastelemaan, kun meinas unohtua sokerit,
mutta muuten onnistui oiekin hyvin. Jostain syystä leivonnaiset eivät kuitenkaan
tänä vuonna tehneet kauppaansa L
Mikä kylläkin tarkoitti sitä, että kotiin viemisiä oli riittävästi. Chris
lupautui ostamaan mansikkaunelmat ja me lasten kanssa syötiin itsemme ähkyyn
minttu-suklaa pikkareista. Jonka jälkeen totesin, maatessani sohvalla
voimattomana, että ehkä yletön sokerin syöminen ei enää yksinkertaisesti sovi
minulle?
Eilen illalla tilasin jotain ”ekstraa” netistä! Ekaa kertaa
sitten marraskuun lopun! Tilasin
Dexterin viidennen kauden C:lle ja minulle häälahjaksi! Toivottavasti se
ennättää tulla perjantaiksi, hääpäivä siis sunnuntaina. Setti maksoi 22,90,
postikuluineen. Marraskuussa se maksoi vielä yli 30 euroo ;) Tästä tilauksesta
ei kuitenkaan tullut yhtään sellainen olo, et pitäis katsoa mitä kaikkea muuta
kivaa olis tarjolla. Musta on tullut ihan outo.
Illalla tein ensimmäisen kuukausiyhteenvedon rahankäytöstäni.
Kiitos keittiön lattian rahaa on mennyt ihan hirveesti, ja myös jouduttu
lainaamaan. Mutta siltikään ei holtittomasti, tai mitenkään ahdistavasti.
Lainatut saadaan viikonloppuna maksettua. Kaksi uutta laskua tullut, liittyen
kotiin ja asumiseen, ne vähän jo horjuttaa, eikä nekään muuten, mutta kun C:n
opintotuki ei ole tullut eikä se näin ollen pysty maksamaan omaa osuuttaan.
Kyllä se siitä.
Yhteenvetona: (niin, mä en sitten koskaan tarkoita kerskua
millään rahaan liittyvillä asioilla, tää on vaan puhdasta iloa siitä, kun olen
pystynyt itseäni hillitsemään. Meillä tuskin koskaan tulee olemaan sellaisia
tuloja, joilla kerskua yhtään kellekään. Ja näin on hyvä). Luottokortissani,
joka on ”aina” ollut viimeistään kaksi viikkoa ennen minimilyhennyksen maksua
niin täynnä, että Luottokunta on pistänyt sen puolestani käyttökieltoon, on nyt
n. 1200 euroa ”tyhjää”. Kaikki laskut on maksettu ajallaan ja vaikkei kaikkea ihan
omalla rahalla ollakaan pystytty maksamaan, on tämäkin ihan vaan siitä syystä,
että C:n piti lähettää joululahjaksi saamansa shekit Jenkkeihin, eikä ne
ennättäneet tilille ajoissa. Säästössä on jo ensi vuoden Amerikan matkaa varten
pieni pesämuna, samoin kotikatasrofirahastoon säästäminen on aloitettu, hyvin
pienellä summalla. Olen saanut lapset innostumaan säästämisestä. Molemmilla
oikein mukavat säästöt (puolet kaikesta rahasta jonka saavat laittavat säästöön
ja puolet saavat käyttöönsä.) Ja olen vielä lisännyt heidän tileilleen menevää
säästösummaakin, niin että sitten aikanaan kun rahaa johonkin isoon ostokseen
tarvitsee, sitä myös on. Hyvä minä!! Kaikki tämä tuntuu niin hyvälle! Oikein loistava alku, ennen kaikkea juuri
minulle! Sillä ennen tätä mulle ei oikeasti ole ollut minkäänlaista
itsehillintää, mitä shoppailuun tulee. Kaikki kiva on täytynyt saada.
Miten mä olen sitten tähän päässyt? Isoin ja kaikista
parhaimmalle tuntunut päätös, on ollut shoppailun lopettaminen käytännössä
katsoen kokonaan. Siis kaiken sellasen ajanvieteshoppailun. Töissäkin pystyn
keskittymään paljon paremmin, kun en ole surffailemassa eri liikkeiden
sivuilla. Mitään en oikeasti tarvitse.
Ruoan suhteenkin olen tehnyt aika isoja muutoksia! Teen
kauppalistan ja nyt oikeasti pitäydyn siinä. Voisin melkeinpä väittää, että
meidän kauppalaskut on melkeinpä puoliintuneet. Aikasemmin jos kävin isossa
kaupassa, oli lasku n.80-100 €, nyt se on n. 50 € ja viimeksi ostin vielä
ladattavat paristotkin! (ja kameran salama toimii taas!)
Onko kaikki ”köyhäily” ollut vaivan arvoista? Onko pennin
venyttäminen ollut ihan kamalaa? On. Ja Ei. Oikeesti, tämä on ollut todella
antoisaa. Mun mielialat ei heittele laidasta toiseen uusia tavaroita
odotellessa ja visalaskuja avatessa. Oikeesti, aina aikasemmin visalaskun
saapuminen on ollut kuukauden kauheimpia hetkiä, mut tässä kuussa mä olen
kärkkynyt sitä! Voi olla, että tälle säästäväisyydelle käy niin kuin kaikille
muillekin mun ”hömpötyksilleni” mutta kerrankin olen innoissani jostain fiksusta,
jostain josta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä eikä sitä tarvitse piilotella
puolisolta ;) Vielä kun saisinkin sen raha-asiat kuntoon…no, ehkä seuraavassa
elämässä.
Hyväntekeväisyydestä: Myönnettäköön, rahalahjoituksia en
näiden neljän viikon aikana ole tehnyt, mutta jäsenmaksuja maksanut useampaan
järjestöön, ollut mukana Animalian kahdessa eri ryhmässä ja tehnyt ison ja
mielestäni myös ihan arvokkaan lahjoituksen Hesylle. Sekä Pinkkiksen
(askartelutarvikkeita) että omiin nimiini. Haasteena on saada lapset jollain
tasolla myös innostumaan tästä. Siis ymmärtämään hyväntekeväisyyden hienouden,
sen että vaikkei itse kylpisikään rahassa, voi siltikin auttaa niitä, joilla on asiat vielä huonommin. Pinjan kuvittelisin
olevan helpompi tässä suhteessa. Lassi liikaa isäänsä tullut… No, askel
kerrallaan!
Ehkä huomenna se kirja-arvostelu. Tein hienon löydöksen
siihen liittyen J
Hauskaa alkanutta viikkoa! Kenai menossa ens viikon pe tuhmien koirien käytösklinikalle Viikkiin. Totesin aamulla sen repineen myös mun pyöräilytakkini hihan. Että silleen. Ja vielä tiedoksi uusimmat uutiset: Puputyttö poikii. Siis en minä, pöljät! Vaan kirjailijaminäni ;)
♥ Raisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti