torstai 22. marraskuuta 2012

Elävästä elämästä.

Juteltiin lauantaina Animalian tyyppien kanssa siitä (sanoinkohan Animalian tyypit siksi, että korostaisin miten hyvässä porukassa liikun?;) miten meillä on/ei ole elämää. Siis tokihan meillä kaikilla on, mutta silti oltiin kovasti sitä mieltä, että kaikilla muilla kyllä on mut just "mulla" ei. Neiti H:n mielestä mulla on, kun mulla on nuket ja skräppäys ja mun mielestä neiti H:lla on (en sanonut tätä kyllä ääneen, ja nyt tää tuntuu hassulta, kun tiedän että Neiti H lukee mun blogia) koska se pukeutuu mustiin vaatteisiin. Ja taas neiti T:llä on oltava elämää, koska se on kaikessa mukana, vaikkei pukedukaan mustiin eikä kerää nukkeja eikä harrasta skräppäystä.

Mitähän sillä elämällä tarkoitetaan? Voiko mulla väittää olevan elämää, kun mä en (juuri) koskaan tee mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Aika paljon "elämäpisteitä" saan tietenkin mun hiuksista. Ne on "elävät", mutta mitäs muuta? Mun mielestä elämää on se, et käy paljon ulkona, kaupungilla, matkustelee, seikkailee, näkee uusia asioita, ottaa niihin osaa, tapaa erilaisia ihmisiä, juttelee niiden kanssa. Mä en teen noista mitään. Ulkoilen kyllä päivittäin, mutta en ihan sitä tarkoittanut. Kaupungille meneminen on aina ISO juttu, kosk aniin harvoin siellä käyn, matkustan aina samoihin paikkoihin (Japani, Yhdysvallat [Jenkitkin vaan ton miehen takia, muuten menisin aina vaan Japaniin] ja Ruotsi), seikkailut...? Ei seikkailuja. Tehtaan siivoaminen voisi ehkä käydä seikkailusta? Tai oravien häätäminen lintujen ruoan kimpusta? en näe mitään uusia asioita, kun en ikinä muista katsella, aina niin omissa ajatuksissa, etten näe mitään. Kaikki julkkiksetkin aina missaan :( Ja missään tapauksessa en ota osaa mihinkään tuntemattomaan, enkä varmasti tapaa uusia ihmisiä, kun ne on niin pelottavia ja samasta syystä en kyllä varmana juttele niille. Ehkä mun elämän välttely käy jo elämästä?

Mutta siltikin mä tykkään tästä epäelämästäni, silloin ainakin ne harvat isot elämisen arvoiset asiat tuntuu ihan jättiläismäisiltä. Vaikka joku matkan odottelu. Toiset saattavat puhua tulevista ulkomaanmatkoistaan suht neutraalisti, mulla jos on japanin matka tulossa niin leijun 15 cm maan pinnan yläpuolella ja kaikki kyllä huomaa sen. Vaikka oikeasti aika usein yritän piilottaa suurinta innostustani, kun se käy herkästi muiden hermoille. Tai ainakin kuvittelisin niin.

höpöhöpöhöpö. En mä enää muista mikä mun punainen lanka tässä jutussa oli. Ehkä se, ettei tarvitse olla hurjaa elämää ollakseen elämää. Tämmöinen paperisilppuun ja nukkeihin keskittynyt epäelämäkin käy. Miksi siitä täytyy muille puhua? Todistellakseen itselle ja muille, että tää on oikeesti ihan ok? Voi rähmä. Melko lähellä, etten pyyhkäise kaikkea menemään. Unohtakaa kaikki yllä oleva.

Olen paljon suunnitellut käyttöä uudelle logolleni ja niille härpäkkeille. Ajattelin, että nyt vois olla aika ostaa kankaanpainoseuloja ja tehdä omaa kangasta. Tai siis painaa ostettuun kankaaseen kuvia. Hmmm...mietin sen hinnoittelua. Koska kyllähän siinä on melkoisen paljon työtä, oman kankaan painamisessa. Mutta! Kyllähän siinä säästää, kun ei joudu ostamaan kankaita ulkomailta! Ja onhan se ekologistakin. Minä höpisen.

Olen lukenut kemiaa oikein tosissani. Ja arvatkaa mitä! Nyt kun toistamiseen luen, ymmärrän niitä asioita ihan eri tavalla. Tai siis paljon syväälisemmin ja nyt tuntuu, että oikeasti ymmärrän, eikä vaan niin että ne asiat painuis johonkin väliaikaiseen muistiin. Kirjassa oleviin tehtäviinkin osaan vastatatosta noin vaan. Siis sitä mukaa kun olen asiat lukenut. Eilen palautin tän kurssin vikat tehtävät, ne oli ihan käsittämättömiä. Mutta myhäilin vaan mielessäni, kun mietin miten parin päivän päästä tulen palaamaan niihin ja ymmärränkin kaiken hups! vaan! Nyt voisin paljosta teille kertoa, vaikken kyllä vieläkään ymmärrä kvanttimekaanista atomirakennetta. Älysin kuitenkin kysyä opelta, toivottavasti se vastaa pian. Ja grafiitin hilarakenteesta en ymmärrä, miksi sinne jää yksi vapaa elektroni jokaista atomia kohden. Miksei ne hakeudu toistensa seuraan niin kuin ne kolme muutakin? Luulis, että ne väkisinkin menis toistensa seuraksi. (jos joku tietään niin tähän otetaan mielellään vastauksia vastaan! HAHAAAAA!!! Mä menin sitten googlaamaan tota atominrakennetta, ja lopulta löysin sellaisen "sähköisen" jaksollisen järjestelmän, joka näytti elektronien määrän kullakin kuorella ja siinähän se ratkaisu oli! Oikeesti! En tiedä miksi, mutta jostain syystä mulle jäänyt erittäin vahva uskomus, että elektroneja mahtuu yhdelle kuorelle korkeintaan 8 kpl ja sitä vastaan taas sotii s, p, d ja f atomiorbitaalit. En ole käsittänyt niiden rakennetta yhtään, kun eihän niitä elektroneita voi olla enempää kuin 8 ja noiden mukaan vois olla jopa 32. Ei mitään järkeä. Mutta nyt on!!! Aikuisten oikeesti sydän alko hakkaamaan hulluna, hengitys kiihtyi ja oli pakko ottaa yhteys kaveriin, jonka tiedän osaavan näitä asioita. Voi pojat, että nyt tuntuu hyvältä!

Tulipas taas sekava postaus. Näin välillä. Nyt mentävä!

xoxo,

2 kommenttia:

  1. Epäelämä kunniaan. Mä monesti mietin, että mihinhän mun elämä oikein meni, kun tuntuu, ettei sitä oo. Ja miksei sitä muka ole? Kun se peittyy lukemisen, kirjoittamisen, piirtämisen, yliopiston, dataamisen, elokuvien katselemisen, ruoanlaiton, kissojen ja askartelun alle, ei mikään ihmekään etten löydä sitä! ;> Hirveän hyvä kirjoitus, ei ollut yhtään pöljä, vaan tosi asiallista pohdiskelua.

    Ja Pinkkiksen uusi logohärpäke on superhieno, täydellinen ja kuvaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tota sun listaa lukee, niin ihan elämältähän se kuulostaa :) Ehkä sitä on sitten vaan lukenut liikaa kirjoja ja ajattele, että ollakseen oikeanlaista elämää, sen pitäis olla samanlaista kuin kirjoissakin, joissa harvemmin sitten mainitaan mitään muuta, kuin "mainitsemisen" arvoista, eli siis sitä järisyttävää elämää, eikä juurikaan niitä hetkiä, missä luetaan kirjoja tai piirretään kissoja lukemassa kirjoja.

      Kiitos kauniista sanoistasi!

      xoxo,

      Raisa

      Poista