Nettiriippuvuutta vastaan ja matkan purkua.

Just meinasin alkaa narisemaan, kun ei ole vieläkään kuvia jaettavaksi, ja sit siippa jo toikin tikun täynnä fotoja tohon pöydänkulmalle. Ajattelin kirjoittaa siitä, kuinka vapauttavaa ja ihanan kepeää oli, kun reiluun viikkoon ei puhelin soinut, ei tullut tekstiviestejä vaatimaan vastauksia, ei päässyt sähköposteja Atlantin yli aamupalaa sotkemaan, ei facebook päivityksiä luettavaksi ja ihmeteltäväksi -- ei yhtään mitään! Pari kertaa soitin äitille, nekin miehen painostuksesta. Ja kerran käytin nettipankkia. Muuten kuulin sitten mieheltä ja lapsilta mitä kaikkea maailmalla tapahtuu. Koska ne oli tietenkin koko ajan kytkettynä johonkin laitteeseen. Mä en edes tiedä niiden nimiä! Siis lasten ja miehen toki, mutta niiden laitteiden. Mä en hitto soikoon osaa edes omasta puhelimesta laittaa pilkkua. Tai vaihtaa pin koodia.

No joo, oli siis ihanaa olla niiden ihmisten seurassa, joiden seurassa oikeastikin, siis ihan fyysisesti olin. Eikä niin, että olisin puoliksi niiden ja puoliksi sitten joiden virtuaali-ihmisten. (meinasin laittaa virtuaalilemmikkien, josta muistui mieleeni kertoa, että tamani on edelleen hengissä. Siitä loppui matkan alkaumetreillä patteri --taas! Paskat patterit! Mutta ne olikin miehen kaveri tilannut tosi halvalla Kiinasta...Niin, patteri loppui enkä saanut uutta kuin vats amonen päivän päästä, ja sitten siitä olikin koko muisti pyyhkiytynyt tyhjäksi ja jouduin aloittamaan alusta.) Ja normaalista poiketen, en ollut kokoaikaa katsomassa kaikkea kameran linssin takaa, vaan ihan vaan silmälasilinssien. Sekin oli mukavaa. Olla siinä hetkessä, eikä jossain tulevassa fb hetkessä, jossa jaan upeita kuviani :) Tääkin on toki vanhuuden merkkejä, että näitä väistämättömiä muutoksia vastaan taistelee. Kuulemma kirjoitustaitoonkin on alkumetreillä suhtauduttu penseästi. Se kun heikentää ihmisten muistia, kun ei tarvitse kaikkea muistaa vaan asioita voi kirjoittaa ylöskin. Todella paheellista!

Ei siinä, ei tää nettitouhu tietenkään kokonaan pahaakaan ole. Kun ajattelee kaikkia niitä kohtaamisia oikeassa elämässä, jotka ovat saaneet alkunsa netin välityksellä! Mä en olis naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa, jos en olis työpaikalla (tuhmasti) surffaillut netissä. Tietenkin ruokatunnilla.

Joo, mutta nyt niitä kuvia olis koneellakin! Ihan ekan kuvan otin paikallisesta pupusta :) Sanotaan, että Amerikassa on kaikki suurempaa. Tämä pitää monelta osin paikkaansa, mutta puput ovat se säännön vahvistava poikkeus. Kanit on siellä paljon meidän rusakoita ja jäniksiä pienempiä. Melkeinpä kuin meidän citykaneja. Itseasiassa tosi paljon kuin meidän citykanit. Ne oli ihania. Oravat oli sitten amerikkalaiseen tyyliin hyvin suuri. En kyllä tiedä kuinka hyvin se tosta kuvasta näkyy, kun ei ole mitään mihin verrata vieressä.
Siellä oli ihan käsittämättömän hienoja lintuja, niistä en kyllä tällä kertaa ottanut kuvia. Viiem reissulla kyllä. Isän takapihalla kävi myös kolibreja, mutta en onnistunut niitä bongaamaan. Siellä asustaa myös villejä kalkkunoita, joita kovasti yritettiin löytää Pinpulan nähtäväksi. Käytiin ihan vartavasten kalkkunoiden hengausmestoilla, mut ei lykästänyt. Isäpuoli Tom näki aamulla työmatkallaan yhden ja otti siitä P:lle kuvan :) Mekin itseasissa C:n kanssa nähtiin pari, mut ei viitsitty mainita siitä mitään, ettei P pahastuisi. 
Ja saaressa kun oltiin, niin oli tietenkin rantaa joka puolella. Ja rannalla sitten tietenkin meren eläimiä. Todella paljon kuolleita rapuja, simpukoita ja sit jotain, joiden nimiä en tiedä. Ja eläviä hylkeitä. Ne oli matkan hauskimmat. Nauroin ja hihkuin ääneen, kun ne oli niin hienot! Nähtiin jossain myös hermit rapuja, ne oli ihan elossa. En tiedä miksi, mutta tykkään ravuista tosi paljon. Niistä ja mustekaloista.

Me ei nähty ketään julkkiksia, vaikkakin se saari on monen sellaisen kesäpaikka. Mm. Jackie Kennedy Onassiksella ja Oprahilla on siellä hillittömät tönöt. Nähtiin yksi huvipursi, jonka yläkannella oli vaatimattomasti helikopteri...en älynnyt ottaa kuvaa. Ja sit kun tultiin takas niin se oli jo lähtenyt.

Mitähän muuta nähtiin? No ainakin todella hienoja, vanhoja rakennuksia. Tai siis taloja. Ei mitään moderneja kivitaloja niinko suomessa, vaan persoonallisia puutaloja. Ja sit niitä hulppeita kesäasuntoja. Nekin oli puisia. N. puolet saarella asuvista miehistä työskentelee niiden kesäasuntojen korjauksen parissa. Meri-ilma ja myrskyt on melkoinen rasite kaikelle rakennetulle. Ja mm. appeni työskentelee vanhalle naiselle, joka ei tykkää kuolleista lehdistä taikka liukuovien lattiavaoissa olevasta roskasta...

Tälläkin reissulla oltiin paljon rannalla. Nyt siellä oli tietenkin paljon parempi keli kuin kolmisen vuotta sitten, talvella. Vaikkakin ekat päivät oli kylmiä ja sateisia. Kerättiin Pinpulan kanssa paljon simpuikoita ja kaikkea muuta rantakrääsää. Ja tuotiin niitä kotiinkin. Nämä kuvan otukset kyllä palautui takaisin rannalle.

 Liikuttiin enimmäkseen autolla, mikä oli tietenkin tosi harmillista. Pari kertaa käveltiin keskustaan ja mä pääsin kerran pyöräilemään. Se oli ihanaa :)

Vanhuksilla oli tommonen hot tub pihalla, ja lapset tietenkin sykkäs siitä kovasti. Samoin cream sodasta! Aivan ihanaa limua! Ja kyllä me aikuisetkin tykättiin kylpeä. Oli ihanaa, kun siellä tulee illalla pimeetä. Suomessa on aina (kesällä) niin valoisaa. Ei meillä näy edes mitkään puutarhavalot, kun on vaan valoisaa. Ei siinä, että meillä edes olis mitään puutarhavaloja. Eikä muuten ollut kellään sieläkään. Lehdissä vaan joskus näkee.

Joo, on vielä rytmit vähän sekaisin. Nukun johonki kymmeneen, ei ollenkaan tapaistani. No, koko ajan menossa oikeampaan suuntaan. Jospa tänään en enää nukkuisi kahdne tunnin päikkäreitä. Ai nii, se vielä. että toi kuva missä kävelen muksujen kanssa. Siitä saattaa arvata, että on pieni laihdutusoperaatio tarpeen. En yhtään tykkää, että mulle kertyy mahaa. Jotenkin, kun olen näin pieni niin sit heti kaikki tollanen hötö näkyy niin selvästi ja pistää heti silmään. Ja sekin, kun jouduin jostain syystä juoksemaan siellä, niin olin tuntevinani selässä jotain liikettä. Selän pitäis olla vaan sellanen kiinteä levy, jok aika ajoin jumittaa. Mut ei sen kuulu juostessa hyllyä. siitäkin tiedän, että on aika tehdä pari korjausliikettä. Työttömyys lihottaa. Siis se, kun ei tarvii pyöräillä paria tuntia päivässä. Kotiin tultuani punnitsin itseni. Ei ihan kamalia lukuja, mut ylimääräistä kuitenkin. Siis ylimääräistä siihen, missä tunnen oloni kotoisaksi. Se kait on se tärkein. Eikä mitkään ihannepainot tai muut taulukoiden antamat luvut? Siitä ekasta punnituksesta paino on noussut 400 g, mutta ne ole tästä harmissani, niidne on oltava jotain nesteheilahteluja, sillä olen kyllä ihan oikeesti syönyt asiallisemmin ja liikkunut paljon. Eilen yritin kävellä paljain jaloin, kun alko pitkä lenkki niin tynpimään, mutta se oli tälläiselle pumpulijallale ihan yhtä tuskaa.

Nyt täytyy mennä katsomaan Mad Menin vikaa jaksoa. Ens viikolla alkaa Dexter! Ja siinä vika kausi!

Hei! Onko kukaan teistä innostunut/kuullut tosta Smashistä? Mitä mieltä?

xoxo,
Raisa