keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tilhet tulivat!

Wohoo! Ne tuli sittenkin! Ihan hetki sitten, tässä pöydän ääressä istuessani näin kun parvi pyrähti siihen meidän punamarjaiseen puuhun ja siitä sitten pikaisesti kauempana kasvavaan koivuun. Yksittäisiä lintuja käynyt sen jälkeen meidän puussa, mutta nyt ne tuntuu menneen jonnekin muualle. Mutta nyt ne tietää paikan ja varmasti tulevat takaisin syömään marjat pois. Niin oli viime vuonnakin.

Ja jottei teidän täydy ainoastaan kuvitella miltä se mahtoi näyttää otin niistä kuvia!
Tilhet koivussa

Meidän tilhi!

Meidän tilhi

Meidän punamarjainen puu ilman tilhiä, mutta runsaalla marjasadolla. Ikkunassa näkyy hämähäkkejä.
Eilen hämmästyksekseni tajusin, minkälainen ponnistus iltalukio on sellaisille ihmisille, jotka käyvät päivisin töissä, jossa eivät voi käyttää työaikaa opiskeluun ja kuitenkin haluavat pärjätä opinnoissaan. Nimittäin mullahan on kaikki aika maailmassa käytettävissä ja siltikin tehtävien kanssa tulee vähän kiirettä. Eilen pänttäsin sitä kemiaa, kvanttimekaniikan atomirakennetta, ja kuulkaa! Opin jotain! Vieläkän ei kaikki palaset osuneet kohdalleen, mutta kirjassa olleet kuvat ovat saaneet merkityksen ja osasin jopa kirjan tehtäviä tehdä. Siinä kohtaa mun täytyikin sitten lähteä kouluun oppimaan muita asioita, vähän jännittää, että miten oppien kävi kun palaan aamupalan jälkeen kirjojen pariin. Olen kyllä sitä mielessäni käynyt läpi ja törmännyt sitten niihin kohtiin, joita en ilmeisesti ymmärtänyt oikein ja jotka ei sitten sovi siihen atomimalliin.

Miksi mä puhun tästä näin paljon? No tietty sen takia, että se on tällä hetkellä iso asia mun elämässä, mutta myös (voi rähmä, kadotin sen sanan, vähän niin kuin innostamisen ja rohkaisun välimuoto) *jotain* muita mahdottomaksi kokemiensa asioiden kimppuun käymisessä. Mä olen oikeasti kaikkea muuta kuin kemiaa opiskeleva sellaiseen tietynlaiseen ajatteluun kykenevä ihminen. Mä olen totaalinen hepsankeikka, laiska ja kaikkea muuta kuin kurinalainen. Ja silti mä olen itsenäisesti oppimassa miten atomin elektronit mahdollisesti sijoittuvat ytimen ympärille. Vaikkakaan toistaiseksi mulla ei ole niistä laskelmista ja muista minkään näköistä hajua, mutta nyt edes tiedän, että tollaisia asioita on ylipäätään olemassa. Ja kaikista hassuinta tässä on se, että mun mielestä se on loppujen lopuksi aika mielenkiintoista. Vaikken vieläkään ole ymmärtänyt sitä, mitä näillä tiedoilla tehdään. Tai siis sen ehkä jotenkin joo, mutta saatujen tietojen soveltaminen. Jos sulla on tieto a ja tieto b miten ne yhdistämällä sä saat vaikka superlujaa muovia? Mutta ehk mun ei vielä tarvitse sitä tietää, näitä kemiankursseja taitaa olla vielä aika monta tulossa.

Eilinen meni siis aika pitkälti opiskellessa. Kouluakin oli tuplasti enemmän kuin ma-ke. Ai niin, käytiin myös kirjastossa ja työkkärissä. En muistanutkaan kertoa siitä kun sain puhelun työkkäristä, pari päivää sen jälkeen kun olin jättänyt kiukkuista palautetta. En ole siis vieläkään saanut minkään näköistä päätöstä karensseistani ja sen päivärahan maksamisesta. Työttömäksi olen ilmoittautunut 2.7!! Melkein neljä kuukautta jo mennyt! Niin, soittaja sanoi, että minulta puuttuu todistus opintojeni laajuudesta! Olen tasan tarkkaan toimittanut kaikki pyydetyt paperit ensi tilassa. Mutta tämä minun olisi itse pitänyt älytä toimittaa. Soittaja sanoi, että "välttämättä asiakas ei tiedä sitä todistusta toimittaa", nii-in---välttämättä en osannut arvata, että sellainenkin olisi pitänyt sinne hoitaa...eikä niille tullut sitten mieleenkään sitä minulta pyytää. No, syysloman jälkeen sain koululta sellaisen, lukiosihteeri vai mikä se nyt onkaan, oli myös ihan tuohtunut. Ihan ensimmäisiä papereita joita olen työkkäriin toimittanut oli myös koululta ja siinä sanottiin, että opintoni ovat sivutoimista. Eli koko tää juttu on niiltä vaan viivyttelyä. No, nyt kuitenkin pitäisi kaikkien papereiden olla siellä ja kuukauden! sisään pitäis tulla päätös. Paperin vastaanottanut virkailija kyllä sanoi, että voi olla että se käsitellään nopeammin, kun tässä on kestänyt niin kauan. Syytä olis...

Eipä kait muuta. Jouduin heittämään kaksi leipomaani sämpylää kompostiin :( Harmittaa.

Lähipäivinä tulossa postaus Viipurin Koirista. Stay tuned!

xoxo,

Puputyttö

2 kommenttia: