Kivihiiltä ja jotain

Voi ei. Oli ihan hyvä, tasapaksu, kurinalainen ja semmoinen selkärankainen päivä tulossa. Ja sit muistin Blythe Kingdomin. On yks nukke, jota olen etsinyt jo piiiiitkään. (Ihan oikeesti, ainakin jo kuukauden). Kertaalleen jo sen paikallistin, mutta myyjä ei postittanut sitä Jenkkilän ulkopuolelle. Sain lopulta kaverinkin auttamaan, niin että nukke olis toimitettu hänelle Jenkkeihin ja hän olis postittanut sen mulle, mutta myyjä ei suostunut tähänkään. Pöh. Ja nyt se on putkahtanut toisaalla esiin. Voi sitä sydämen tkytystä! (mulla ei jostain syystä y:t toimi kovin hyvin, koittakaan kestää) Otin heti myjään yhteyttä, siis heti. Ja sit vasta menin katsomaan mitä siitä nukesta sanottiin, niinko hintaa ja missä kunnossa se tulee...Vähän alko jännittämään, että mitäköhän mä olen tarjoutunut ostamaan ja mihin hintaan. Mutta ihan hyviä kauppoja olen hieromassa! Yay! Katsotaan miten käy!

Kivihiileen. Tää on taas sarjassa niitä pakahduttavia tunteita asioista, joista joskus ollut muttei enää ole. Tai jotain. Eilen bilsan tunnilla opettaja pisti kiertämään fossiileita ja ne oli niin kiehtovia. Mutta kaikista sykähdyttävintä mun mielestä siltikin oli kivihiili, jota se ei edes viittinyt laittaa kiertämään, koska sen nyt oli "vaan" kivihiiltä. Oli se sentään jostain Huippuvuorilta sen löytänyt. Mä salaa toivoin, että olisin saanut jossain pimeässä huoneessa yksin pidellä sitä, ja yrittää päästä sinne, missä se on miljoonia/miljardeja? vuosia sitten muodostunut. Meinasin kirjottaa, että olla hetken aikaa se eriskummallinen kasvi, joka se on ollut, mutta sitten ajattelin, että se vois kuulostaa ehkä vähän liian oudolta. Niin en sitte kirjota siitä.

Jollain tapaa todella lohdullista. Ihan sama miten me täällä poukkoillaan ja tuhotaan aivan kaikkea, loppupeleissä me kuitenkin hävitään ja Äiti Maa vie meistä voiton. Me hautaudutaan lopulta jonnekin miljooniksi vuosiksi kaikkine nukkeinemme ja kodinkoneimme ja sit meistä ehkä joskus joku vielä jollain lailla hyötyykin. Päädtään jonkun uuden sivilisaation polttoaineiksi tms. Mutta olis silti ihan reilua olla viemättä aivan kaikkia maapallon resursseja meidän elinaikana, niin että tulevillekin riittäis nukkeja ja Nuuksioita, puhdasta ilma ja vettä.

Ihan puskista tämmöinen kuva.

Kemiasta, vaikkei varmasti kyllä ketään kiinnosta ;) Kerroin niistä laskuista, jotka oikeasti tuntuivat aivan täysin mahdottomilta, ja joita yritin ja yritin viikkokaupalla, tuloksetta. No nythän ne ovat alkaneet sujumaan, jos ei vieläkään ihan "vettä vaan" (kaikesta vähättelstä huolimatta vesikin on vallan mainio yhdiste!) niin kuitenkin silleen, että pystyn niitä jotenk kuten suorittamaan. Mutta nyt on taas uusi ongelma edessä. Asioiden ulkoa opettelu. Plääääh! En millään nyt jaksais tähän päälle vielä opetelle additioita ja sublimoitumisia ja sit vielä jotain kuumottavia elektrofiileja ja karbokationeja. Eilen sain niitä luettua sen verran, että voin sanoa jotain ymmärtäneenikin, joka tietenkin sen ulkoa oppimisen perusta, ainakin meikäläiselle, mutta se on kuitenkin niin hataraa, ettei varmasti siitä mitään päähän jää, ja toisaalta taas sitten niin tylsää, etten jaksais sitä ihan koko aikaa veivata. Kemia olis ok, jos siitä jättäis kat- ja anionit kokonaan pois. Mua niin häiritsee ne plussat ja miinukset, typerät varaukset. Ja nyt tähän uuteen asiaan tuhrautuu aikaa niin paljon, etten ole ennättänyt lukemaan sitä ykköskurssin kirjaa, jossa ne varausasiat olis selostettu ihan alkeistasolta. Hitto, mä olisin niin mielelläni jäänyt vaan juhlistamaan sitä suurta voittoa, jonka niistä laskuista pitkän piirityksen jälkeen otin. Mutta ei, uutta tietoa kehiin vaan :( Ei tälläinen vanha psty!! Ei ainakaan näin nopeasti.

Tänään aamulla tehtiin niin, että C vei Kenain lenkille muutamaa minuuttia ennen minua ja Ristoa ja me tultiin sitten niiden jälkiä seuraten perässä. Risto juoksi kyllä koko matkan, mutta ei saanut kunnon hajua. Kerran se innostui ja äännähti niin, että tiesin sen olevan jäljillä, mutta sekin meni aika nopeasti ohi. Eikä Risto haistanut sitten Kenaita ja C:iä, kun ne oli puiden takana piilossa. Mutta oli silti hauskaa.

Tälle päivälle taas paljon opiskelua ja toivottavasti vähän myös nukkeilua ja Pinkkistäkin.

Ollaan muuten syöty raakapuuroa varmaan putkeen puoli vuotta. Ainahan siihen jotain pientä variaatiota saa vaihtamalla pähkinöitä/marjoja/hedelmiä, mutta tän viikon tökkinyt niin pahasti, etten ole saanut aamulla syötyä oikein mitään. Nyt pidetään pientä taukoa, joka taas mahdollistaa raakaruokakirjoista uudelleen innostumisen :) Niissä on nimittäin kaikista parasta just aamupalat.

Nt taas kemian kanssa painimaan. Heipparallaa! Jostain syystä jotain häikkää noiden kuvien kanssa. Sorry!


xoxo,