torstai 29. joulukuuta 2011

Oikeanlainen aktivisti hakusessa

Heips!

Mä olen paljon miettinyt sitä, millainen ”aktivistin” pitäis olla ja millainen se ei sais olla. Kaikki me ei voida olla yhtä kaunopuheisia ja täydellisen viisaita ja kauniita kuin Salla Tuomivaara, mutta pitäiskö siihen kuitenkin pyrkiä? Me kuitenkin yritetään ”hurmata” muut meidän puolelle, näyttää että ollaan tosi pop ja silleen.

Voiko aktivisti haista pahalle ja näyttää epämiellyttävälle? Entä jos päästääkin suustaan sammakoita? entä jos eläinten asiaa ajaakin liian lihava tai liian laiha ihminen? Antaako se koko liikkeestä ”vääränlaisen” kuvan? Pitäiskö mun olla hiljaa silloin kun oikeen kovasti ahdistaa, eikä syyllistellä täällä muita? Pitäisikö se xx-ryhmän ikävän hajuinen xxl-kokoinen kaveri laittaa ”sisähommiin”. Mä en oikeesti tiedä. Siis totta kai aktivisti voi olla just sellanen kuin se on, mut sit taas toisaalta – me kuitenkin edustetaan jotain meille tärkeetä ja tietenkin halutaan tehdä se hyvin. Älkää ymmärtäkö väärin, tietenkin kaiken kokoiset/näköiset/tempperamenttiset ihmiset ovat super lämpimästi tervetulleita ajamaan eläinten asiaa, mutta pitäiskö niiden, jotka ovat näkyvällä /kuuluvalla paikalla olla jotenkin aktivistien ”eliittiä”? Ja ennen kaikkea, pitäiskö mun olla hiljaa eläinasioista, silloin kun en osaa pitää tunteitani kurissa – ihan vaan siis eläinsuojeluliikkeen edun vuoksi? En mäkään jaksais joka ikistä sanaani omassa blogissani punnita silleen super tarkkaan, vaan oikeesti välillä vaan antaa sen eläinahdistuksen tulla ulos. Vaikkei se niin rakentavaa oliskaan.
Ja sit loppukevennys :)

Eilen pyöräilin noiden myrskujen jälkeen ekaa kertaa töihin (menin melkeinpä laiskuuttani kolmesti autolla töihin – mä herkästi tartun rattiin ;) jos oletan liikenteen olevan vähemmän ruuhkainen – sillä ruuhka ja sen aiheuttama ohittelu/kiilailu/raivo on suurimpia syitä mun pyöräilylle [se siitä ekoilusta]). Laskin 23 kaatunutta puuta matkan varrella, joista nro 14 katkaisi minulta tien kokonaan. Iso kuusi makas pitkin pituuttaan siinä pyörätiellä. Mokoma kuhnuri! Ei auttanut muu kuin nostaa pyörä kuusen yli. Tänään aamulla se sama kuusi pötkötteli siellä ja kehtas vielä tarttua mun pyörään tiukasti kiinni. Ja tietenkin siinä kohtaa oli valot pimeenä, kun se puu oli vetänyt ne piuhat mukanaan maahan. Grr. Jotenkin oli kuiteskin tosi siistiä, kun monin paikoin oli lamput pimeenä ja niitä oksia sun muita risuja vähän kaikkialla.

En ole mitään fiksua tehnyt, käytiin hakemassa vaneria nukkekotia varten, ostin myös vähän kontaktimuovitapettia. Kohta saan kaikille tytöille sängyt – jee! Mä en ole enää pillotellut mun nukkeja C:ltä, mutten myöskään rehvastellut niiden määrällä tms. Mut toissapäivänä se laski niitä ihan itse ja nyt mä saan kuulla siitä joka käänteessä :( Eikä se edes tiedä, että yks on ”huollossa”.

Kommenteista, sorry! Mä palaan niihin oikeesti ihan pian, olen saanut ihania kommentteja ja haluan niihin vastata, mutta nyt siitä on tullut sellanen ”pakko” ja yh..mun ei tee mieli tehdä ”pakkoasioita”. Multa jää välillä sähköpostitkin avaamatta, kun mä tiedän et sit mun TÄYTYY niihin vastata. Se on kamalaa.

Unohdin aamupalan! Ei mulla muuta tällä kertaa. Onpas! En ole edelleenkään tilannut mitään, välillä meinannut unohtaa pyhän päätökseni ja ostoskorissakin ollut jo kirjoja ja leffoja, mut sit muistin uuden päätökseni olla säästäväisempi ja ottanut ihan maailman parhaat asiat koristani pois. Mulla ihan varmaan on jotenkin sisäiseen kiertoon sidottuna ostosvimmaa aiheuttava levottomuus. Oikeesti, välillä on niin hankalaa keskittyä mihinkään työasiaan kolmea minuuttia pidempään. Sillon mä koko ajan kyttään facebookia, sähköpostia, ebayta vaikka mitä. Mutta se on siis sellanen, joka sit taas menee pois. Tullakseen aina vaan uudestaan ja uudestaan takaisin.

Maiskis!

♥ Raisa

Tästä ryhmäkuvasta puuttuu kolme tyttöä. Pitäis varmaan ottaa uus ryhmä kuva.
My Beautiful Plastic Family

4 kommenttia:

  1. Kommentoin nyt ekaa kertaa, kun olen itsekin miettinyt aktivismia, tosin siinä mielessä että mikä olisi itselleni sopiva tapa osallistua. Postauksesi nostaa esille juuri niitä kysymyksiä, jotka mua estävät uskaltautumasta edes tutustumaan esim. Animalian vapaaehtoistoimintaan tms., nimittäin se pelko/mielikuva että sellaiseen ehkä kelpaavat vain aivan tietynlaiset ihmiset.

    Minusta parasta elämässä on se, että me kaikki olemme erilaisia, omanlaisiamme, ja silti yhtä lailla ihmisiä. Siksi mistä tahansa toiminnasta tulee mulle hyvä ja helpomminlähestyttävä fiilis, jos mukana on monenlaisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  2. Onhan tuo mutkikas asia tosiaan! Varmaan kovin edustava barbiejoukkio voi olla monelle vaikeasti lähestyttävä. Mutta kun suuret kansanjoukot pitäisi saada asian taakse, ei haiseva hippilaumakaan taida toimia.:) olisikohan mahdollista olla sellaisia jokaiselle jotakin -iskujoukkoja? Kookoomusnuorille sliipatumpaa, goottiteineille lävistettyä lihaa?

    Koirat odottelee ;-)

    Mirri

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä kyllä mennään aika metsään, jos aletaan edes miettiä tollaista "kohderyhmäkohdistelua" tai kuka saa olla esillä tai kuka ei. Olen kyllä sellanen idealisti ja sen haisevan hipinkin puolustaja, etten mä alkais ollenkaan miettiä kenen sopii olla missäkin esillä. Mitä useammanlaisia ihmisiä on, niin sitä useimpiin se vetoaa. Enkä ole siis minkään sortin aktivisti, vaikka hyvää ja oikein koitan tehdäkin, sekä ihmisille että eläimille.

    -Miyu

    VastaaPoista
  4. Haluaisin kommata, että turhaan sitä omaa toimintaa rajoittaa kuvittelemalla ettei sovi joukkoon. Ennakkoasenne ei ole sama kuin käytäntö :) Jos allekirjoittaa yhdistyksen toimintaperiaatteet, niin sopii kyllä joukkoon iloiseen.

    Haluan ainakin itse omalla toiminnallani näyttää esimerkkiä siitä, että eivät kaikki aktivistit ole haisevia hippejä x) Monipuolisuus kunniaan.

    VastaaPoista