lauantai 12. tammikuuta 2013

Ostoskuume ja kuumuuden puutetta

Heips!

Meillä ollut kotona taas vähän kuumottavaa, tai siis todell aepäkuumottavaa, sillä lämmitys ei ole toiminut kunnolla pariin päivään. Ja kun noi pakkasetkin ovat alkaneet taas kiristymään on ollut aika tukalat paikat. Eilen sitten oli kaksi putkimiestä ties kuinka kauan ähisemässä meidän pienessä lämmitysmontussa ja ne sitten joutuivat lähtemään. Kehoittivat soittamaan säätölaitteen asentaneelle firmalle, ja minähän soitin.
No, iltapäivällä tuli säätölaitemies ja sanoi, että täällä on kyllä jotain rikki, mutta te tarvitsette putkimiehen! Ette usko kuinka ärsytti! Ei ole eka kerta kun yks sanoo yhtä ja toinen toista ja kaikki maksaa eikä mistään tule mitään. Se kuitenkin jäi vielä jotain tekemään ja kävikin ilmi, että putkimiehet oli oikeassa, lämpö tuli taloon kun se sai sen yhden jutun korjattua. Helpotus! Nyt vaan innolla odotetaan laskuja molemmista firmoista...

Olen opiskellut/laskenut kemiaa päivittäin, kolme laskua päässyt eteenpäin. Ihan hyvin, vaikka ihan älyttömän huonosti, kun siinä noin kauan kestää. Mutta kyllä minä täältä vielä nousen!! (noustava!) Bilsan tunneilla olen taas loistanut, ja jotenkin kun nyt molemmissa kursseissa (1 ja 3) on aika paljon ympäristönsuojelua niin se on havahduttamut ajattelemaan, että siinä on kyllä kans vanhavasti sellanen ala joka mua kiinnostaa. Vai kerroinko mä tästä jo? Siitä, ettei ne ehkä huolis näin muovitettua tyttöä sitä edes opiskelemaan, kun menis kaikki uskottavauus jos siellä olis tällänen hörhö? Vähän tuntuu että kerroin. Mutta ajattelin, että voisin ottaa yhteyttä työkkärin opoon ja siltä sitten kysellä enemmän mahdollisuuksista. Vaikka en mä kyllä halua luopua tosta ravitsemusalastakaan, mut jos sinne ei sit pääsiskään, koska ihan varmasti ne sinne hakevat ovat just niitä vähän liian täydellisiä, elämänsä tiukassa järjestyksessä pitäviä nuoria naisia, jotka saa kokeista kymppejä ja osaa hitto soikoon reaktiolaskuja sata kertaa paremmin kuin minä. Ja sit siellä olen minä, joka vielä jonkin aikaa sitten kuvitteli ihan tosissaan, että pääsis sisään.

Koska multa alkaa taas pikkuhiljaa akku tyhjeneen (merkki siitä, että olen ollut liian pitkään koneella!) on aika mennä toiseen asiaan, eli siihen ostoskuumeeseen...ihan toivotonta taas. Nyt onneks ei nukkeja (yhtä kyllä himoitsen kovasti, mutta myyjä on tosi nihkeenä! Näinkin päin voi olla! Toisen jotaolen piiiitkään kattelut löysin ihan hetki sitten, saa nähdä miten sen kanssa käy, kun sitä himoitsee niin moni muukin) mutta sitäkin enemmän koruosia. Ne on tietenkin aina paljon hyväksyttävämpää kuin nuket, jotka on ihan puhdasta turhuutta, mutta kun se aina ryöpsähtää käsistä. No, nyt olen siis kuitenkin tehnyt kaksi tilausta pinneistä ja muoviosista sekä aivan huikeen löydön! Tai siis olen kyllä löytänyt sen jo aikoja sitten, mutta nyt vasta raaskin tilata, kun ne on kuitenkin aika tyyriitä. Mutta siis sellaisia vähän niinko lasivitriineitä joita kannetaan kaulassa. Siis lasi (vaikka onkin ehkä akryyliä)kupuja, joiden sisään voi laittaa jotain pientä. Tilasin niitä setin erikokoisia ja muotoisia. Ihan älyttömän hienoja!

Mutta kun vois taas keskittyä siihen säästämiseen. Miten se oli vuosi sitten niin helppoa ja hauskaa?! Mistä saisin sen potkun taas säästämiselle? No, ehkä tämäkin tästä vielä laantuu?

Nanalla uusi asu :)
Pari kuvaa (tilaamistani asioista)

Hei, ei oonistu nyt! Mentävä!

xoxo

Puputyttö

4 kommenttia:

  1. Hei ne kuvut kuulostaa tosi hauskoilta! Vähän niinkun 3d- medaljonki siis. Mulle heti kiitos sellainen sit kun ne tulee! Voiks sitä juttua siellä sisällä siis vaihtaa? Niin ja mun pitäiskin ostaa sulta myös uusi meikkipussi, oisko joku hyvä tummahko mutta höpsö kangas? Mun kassi on nimittäin sellainen roskapussi että sinne ei kantsi mitään vaaleeta laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pistä korvan taakse sun kupu tilauksen! Niitä on montaa eri kokoa ja muotoa, pääset valkkaamaan siitä päältä sitten parhaan :)
      Mä katon ton meikkipussi jutun ja laitan sulle vaikka sähköpostiin kangasvaihtoehtoja valittavaksi.

      xoxo,

      Raisa

      Poista
  2. Ravitsemustiede pääainekesi ja ymppi sivuaineeksi? Kyl semmosiakin ihmisiä varmasti tarvitaan hei!

    Meillä on ryöstäytynyt maanantaiveganismi aivan käsistä! ;-) Ainakin kolme-neljä päivää oon kokannut vegaanista pelkästään. Taidankin hypätä suoraan kotivegaaniksi. Kun toi kyläily ja ulkona syöminen on niin mahdottoman mahdotonta.

    Mirri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää tälläisiä ryöstäytymisiä!! ;) Ymmärrän kyllä ton kyläily/ulkonasyömisongelman, kyllä sen kanssa pärjää, mutta aika paljon vaivaa saa sen eteen nähdä. Mutta kotiveganismikin on aivan loistavaa!!

      Mä oon taas niin vaiheilla koko yliopiston kanssa, tai siis en oikeesti, mutta miten ihmeessä mä sinne sisään pääsisin, kun niitä pyrkijöitä on miljoona ja niillä on varmasti paremmin kemian ja biologian opit hallussa kuin mulla :(

      xoxo,

      Raisa

      Poista