perjantai 22. huhtikuuta 2011

Päivitystä (kilometripostaus)

Ok, tässä nyt vähän sitten jotain päivitystä viikontakaisesta.

Perjantaina, 15. pvä täytin 36 vuotta! Chris oli tehnyt mulle hillotäytteisiä pikkukakkusia ja muutenkin teki aivan ihanan aamupalan! Lahjaksi sain tämän tietokoneen, jolla tätäkin kirjoitan - huomaatteko äät ja ööt - niitäkin löytyy! Tähän lahjaan osallistui C:n lisäksi hänen äitinsä, minun äiti ja ehkä myös vähän minä itse. Se ostettiin Pinzan luokkakaverin isältä. Lapsilta sain laatikollisen herkkuja joista pidän ja aivan ihanan kortin!
Väkertelin siinä sitten aika lailla Bambin kanssa (on tulossa lähiaikoina ihania kuvia, kunhan saan ne koneelle) ja sitten olikin jo pakattava ja lähdettävä laivalle.

Satamassa minua odotti kuuden hengen kuoro Hello Kitty hatut päässä, he laulaa luikauttivat minulle syntymäpäivälaulun! Ja töräyttelivät HK pilleillä siihen perään. Se oli ihanaa. Uskoisin saavani jossain kohti kuvia tästäkin. En kyllä tiedä onko niitä sitten enää siinä kohtaa mielekästä postata, mutta ihan sama.

Laivalla meillä oli kaksi kokoussviittiä ja yksi tavis huone varattuna. Harmiksemme meidän kokoushuoneiden välissä oli lauma laulutaidottomia köriläitä, jotka puutteestaan huolimatta lauloivat ja soittivat kitaraa koko helvetin yön, paitsi jossain kohdin kyllä poistuivat yökerhoon. Kuulemma jatkoivat möykkäämistä yökerhosta palattuaan, mutta tässä vaiheessa minä olin jo hytissämme uneksimassa sateenkaarista ja yksisarvisista.

Mulla oli reissusta tosi kovat odotukset (mun on ihan pakko tähän kohtaan sanoa, että mun leuka on kipee, ja siinä on jopa ruhje kun olin eilen hammaslääkärissä j ase yritti vääntää sitä paikoilleen, kun joku kohta ei ole ihan siellä missä pitäis. Melko kovakourasta touhua!) ja vähän petyin siihen skräppiantiin. Siis tarkoitan sitä, että meillä oli sit kuitenkin aika vähän aikaa itse skräppäämiseen, kun laukkujen purkamiseen, pakkaamiseen, purkamiseen, pakkaamiseen, syömiseen, nukkumiseen ja shoppailuun meni niin paljon aikaa. Mä otin kuvia tekemistäni sivuista, mutta ne on toisessa kamerassa. Mulla oli Chrisin pieni kamera mukana, siitä sitten myös johtuu, että kuvat ei ole niin hyviä. Mä olin ihan oikeasti unohtanut millaisia kuvia vähemmän hyvillä kameroilla otetaan. Siis sisäkuvista tulee rakeisia. Pöh! Rakeet on hauskoja, muttei valokuvissa.
Picture-2553

Enkä ole edes kovin tyytyväinen tekemiini sivuihin, lukumäärästä puhumattakaan. Hassua, että mulla on jopa tälläisessä harrastuksessa mukana se iänikuinen tehokkuusajattelu...pöljä. Mä laitan ainakin osasta sivuja kuvia, kunhan C saa ne koneelle.
Picture-2543

Ihanan ekana, kun laivalle oltiin päästy ja romppeet viety hytteihin, minä ja ystävättäreni mentiin syömään. Oltiin etukäteen kerrottu, että on tällänen ruokavammanen tulossa, en tiedä vaikuttiko se ruokani laadukkuuteen, vai olisko niillä ollut joka tapauksessa tarjota niin hyvä ateria, mutta joka tapauksessa sain, ihan vain sanottuani, että olen vegaani, löytyisikö teiltä minulle jotain, eteeni täysipainoisen aterian. Siis jossa oli myös huomioitu, että vegaanikin tarvitsee proteiineja.
Picture-2467

Tässä lauantaina ostamiani skräppitavaroita, kuvasta puuttuu paperit, niitäkin siis ostin. 
Picture-2536

Ja tässä muita aarteita lauantailta. Kävin yhteensä kolmessa eri skräppikaupassa, kolmella kirpputorilla, Retro kaupassa, lastenvaatekaupassa (sieltä ostin sen dinosaurus mekonkin), lelukaupassa katsomassa nukkekoti juttuja, karkkikaupassa ja södermalmin ihanissa pikkukaupoissa. 

Picture-2537

Ekan kaupan kävin yhdessä parin seurueemme ihastuttavan naisen kanssa, mutta siitä tiemme sitten erkani, sillä minulla oli hyvin selvät kuviot matkan varalle, ja niihin ei mahtunut kaikki alueen skräppikaupat. Mutta lopulta meillä oli yhteinen tapaaminen maailman ihanimmassa ravintolassa, Hermansissa, kello 5. Sitä ennen olin päätynyt seikkailullani Goodstoreen, joka on siis aivan ihana vegaaninen ruokakauppa melko lähellä Hermansia. Ostin sieltä paljon kaikkea sellaista, jota ei suomesta saa. Kylmäsäilytyksen vaativat tuotteeni säilytin hotellin respassa. (arvatkaa unohdinko ne sinne j amuistin vasta laivalla! Kyllä unohdin, mutta onneks hotellin oli ihna siinä laivan vieressä, joten kävelin putkea pitkin sinne takas ja sitte uudestaan laivaan).

Hermansilla ruoka oli ihanaa! Niillä oli aasialainen menu. Ensimmäistä kertaa pääruoka oli parempaa kuin salaatit ja muut pikkupöperrykset, jotka yleensä on olleet mun suosikkeja. Mutta nyt kaikki pähkinäkastikkeet ja muut ihanuudet oli niiiiin ihania! Jälkkäriksi ostin kaksi kookospalloa, säästin ne kyllä kotiin viemisiksi. Onneksi seurueessa oli sellaisia, jotka ostivat hillittömiä paloja kakkuja, eivätkä jaksaneet syödä ihan kaikkea...näin minäkin sain suuni makeaksi :)

Picture-2544Sunnuntaina lähettiin "kämppiksen" kanssa pyörällä keskustaan, Panduroon ja Åhlensille. Pandurossa kävin ekaa kertaa. Siellä oli paljon kaikkea kivaa, ostin mm. kankaita, värillisiä lasitiiliä Bambille ja nauhoja.


Oh! Mieheni heräsi ja alkaa pian vaatimaan ruokaa, ulkoilutettuaan ensin pojat. Täytyy mennä. Mutta siinä se meidän matka oikeastaan olikin. Maanataina laivalta suoraan töihin, oli ihan mega hienoa.

Ei sitten muuta nyt tällä kertaa. Mulla on takataskussa vielä Pinkkikseen liittyviä uutisia sekä valivali juttuja sieltä helvetistä.

Hauskaa pääsiäsitä. Pääsiäistä. (mä en ole onnistunut kirjoittamaan tota kertaakaan oikein ekalla yrittämällä tänä vuonna!)


Sydän, Raisa (en osaa tehdä tällä sydämiä)


1 kommentti:

  1. Kiitos sullekin ainutlaatuisesta ihanasta seurastasi! Kyllä meillä oli niin mukavaa :)

    VastaaPoista