Jee! Eilen oltiin Cakeyn kanssa käymässä tukussa, piti ostaa kaikkea leipomusurakkaa varten...Kassa-alueelle päästyämme huomasin kiinnittäneeni kassa-neidin huomion, tai itseasiassa heitä oli kaksi, jotka minua tuijottivat. Ja oikeesti ne ei edes tuijottanut mua, vaan kaulassani roikkuvaa Sokeria, siis valkoista pupu-kaulaliinaani! Kävi ilmi, että kassa-neiti oli armoton puputyttö, jolla kotona 44 silkinpehmeää pupun korvaa (siis yht. 22 pupua)! Ja hän on monessa pupujutussa mukana ja olisi valmis ottamaan pupukaulaliinoja myytäväksi mukaan näihin tapahtumiin! Wohooo!!
Näin ne asiat etenee!
Illalla aloin sitten työstämään jo tilattuja pupuja, ja täytyyhän mun oikeesti saada niitä nettiikin jo myyntiin. Ja Puluun ja Tampereelle. Ens viikon voin sitten työstää niitä oikein urakalla! Tällä viikolla täytyy vielä keskittyä leipomuksiin. Ja kaikkihan muistaa viikonlopun Kasviskekkerit, eikös totta! Sitten kun olen saanut pupja myyntiin asti voisin kokeilla muita eläimiä. Kissaa on jo kysytty.
Kissiltä on tullut uusi levy. Vähän kuulostaa näin ensi kuulemalta ponnettomalta.
Last night we went to this wholesale store (I got access there because of my very important business ;) ) and when we got to the cashier area I noticed somebody was stearing at me. Actually there were two cashiers stareing at me. And they weren't even looking at me, their eyes were glued on Sokeri around my neck (the white bunny scarf). I found out our cashier is hard core bunny lover, she's got 22 two bunnies, which is 44 silky ears! 44 round rear legs...mmmmm...bunny hop!
uh, sorry! Anyways, lets make it really short...she's involved in lots of bunny related happenings and would be interested of selling my scarves in them! Wohooo!!!
So last night I continued of cutting the fabric to actually make more bunnies, I still haven't listed any of them on Etsy! And of course to complete the orders I already have. Lots of work! But it's so much fun!! Bunnies are so much fun!
Kiss has released new album. It doesn't sound very promising (sp?) .
I'm thinking about a new tattoo! On my wrist. But I'm worried about the extremely thin skin. I hope it's ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti