Jännitystä ja matkakuumetta ilmassa!

Kuulkaa! Mä olen niin täpinöissäni siitä matkasta, ja nyt sitten vielä yksi ihana on ystävällisesti tuuppasemassa mua vinyylileikkuria apunakäyttäen kankaanpainantaan. Mulle kankaan kuvioiminen on ehkä yksi maailman isoimmista asioista. Tätä on ihan tosi vaikea selittää. Mutta kangas ja sen alteroiminen, tai siis niinko muokkaaminen ne on isoja asioita. Kankaanpainanta on musta melkeinpä piirtämisen osaamiseen verrattavissa oleva "maailman hienoin juttu". Olen joskus sitä kokeillut koulussa, mutta siitä on jo melkein 20 vuotta, ettei kovinkaan kummoista muistikuvaa siitä ole. Nykyiset kankaanpainantani teen pääsääntöisesti sabluunoilla, ja se on kyllä vähän hidasta ja sotkuista puuhaa. Hidasta erityisesti sabluunan leikkaamisen vuoksi.

Pahus, nyt näyttääkin siltä, että se leikkuri olis varattuna just silloin kun mä pääsisin keskustaan. No, ainakin tämä on nyt päässäni muhimassa. Mulla ei siis ole minkäänmoista tajua graafisesta suunnittelusta, mä vaan sotken ja hutkin. Ja sen takia en onnistu saamaan kaunista, harmonista pintaa. Ehkä senkin takia tää on semmoinen peikko. Mutta siis joo, teitä ihan varmaan kauheesti tää kiinnostaa... Mutta tätä oli siis se otsikon jännitys.

Matkakuume nyt kertoo sananakin jo enemmän. Se on kuulkaa melkoista jo! Jatkuvasti perhosparvia vatsassa! Jännitystä, ja pelkoa myös. Saamarin kadonneet lentokoneet! Tsunamit! Maanjärjistykset! Ja se helvetillinen eksyminen. Oikeesti, mulla on todella huono suuntavaisto ja se kun yhdistetään yhteen maailman suurimmista kaupungeista, missä ihmiset ei puhu juurikaan englantia...Mä inhoan epätietoisuutta, epävarmuutta ja epäjärjestystä (sen takia en juuri muista Aasian maista niin tykkääkään, mulle pitää asioiden olla hyvässä järjestyksessä.) ja just sitä se loputon etsiminen on. Eka se on ihan hauskaa, mutta kun sitä jatkuu tunnista toiseen, päivästä toiseen. Joka ikisellä kerralla se on ollut just sitä etsimistä, turhautumista ja lopulta luovuttamista. Ok, nyt olen saamassa kaverilta jonkun katuoppaan, jonka avulla se on onnistunut suunnistamaan siellä. Ehkä se tepsii minullekin!

Niin, ja mua on alkanut vaivaamaan sekin että olen menossa sinne yksin. Mähän tulen olemaan ihan yksinäinen! Ei se ole mua aiemmin haitannut, mutta nyt se kismittää. Illat yksin vieraassa asunnossa, vieraiden ihmisten ympäröimänä. (ne on tietenkin omissa asunnoissaan!) Yksin syömässä, yksin ravaamassa hulluna kaupoissa (sekin on alkanut ahdistamaan! Hillitön shoppailu! Mä ostan kuitenkin kaikkea turhaa!), yksin museoissa ja nähtävyyksiä katsomassa. Yksin, yksin, yksin! Byhyy!!

Okrait! Mun täytyy lähteä viemään Napsuka kouluun, Pimpula pitää siitä esitelmän. Silloin kun minä pidin ala-asteella esitelmän meidän koirasta minä jouduin kyllä hakemaan ja palauttamaan koiran ihan itse...

Viikolla meillä syötiin maanantaina viikonlopun tähteitä, tiistaina vihdoin ja viimein niitä tacoja ja eilen perunavelliä ja Herra Hankalan vihreiytä papuja. Tacot on muuten älyttömän helppo tehdä vegaanisena. Jauhelihan sijaan vaan soijarouhe, maustuu sillä peruskitin mausteseoksella (ei tarvii lisätä muita mausteita) ja lehmäntissimaitojuuston sijaan soijajuustoa (ainakin meillä päin sitä myydään mm. S-marketissa/Prismassa, ihan valmiina raasteena, joka onkin yllättäen halvempaa kilohinnaltaa kuin kiinteä kiekko.). Ja tosi hyvää tulee! Perunavelliin ja papuihin ohje Kasvisseikkailu -kirjasta.

Mut nyt tää menee!!

xoxo,
Raisa

Kaupassa

Olin perjantaina hurjan reipas ja poljin Tammistoon. Ensiksi Eurokankaaseen, josta ostin kahdeksalla kympillä järkyn säkin teddyä. No, pyörän tarakalla se meni ihan kivasti. Sitten ruokakauppaan. Mulla oli tietenkin säästäväisenä tyttönä lista, jota aika hyvin noudatin. Citymarket on huono paikka säästäväiselle, kun se on Prismaa paljon houkuttelevampi. Ja kalliimpi?

Ostin mantelimaidon, joka oli vähän luomusoijamaitoa halvempi. Ostin molemmat. Kun teki mieli. Prismassa olis ollut melkein euron halvempaa, enkä olis sieltä ostanut mantelimaitoa. Mun ostokset maksoi viisikymppiä, mikä oli 30 euroa enemmän kuin olin ajatellut. Ei kai 50 euroa silti paljoa ole viikon lopun ruokaostoksista? Ei.

Mutta kun kuittiani tarkastellaan vähän lähemmin, niin voi huomata, että linnun ruoka maksoi vähän yli 20 euroa. Ja tee, siis jäätelön maustamiseen käyttämäni matcha tee maksoi kympin. Se oli luomua :D Lisäksi ostin toisen teen, ei luomua eikä reilun kaupan :( Mutta japanilaistyyppinen vihreä tee kuitenkin. Ja olen koukussa niihin. Eli jos olisin ollut oiekin kurinalainen ja askeettinen (joka siis ei ole tarkoitukseni mitä ruokaan tulee!!) olsin tehnyt viikonlopun ruokaostokset reilusti alle kahden kympin! Ha! Repikää siitä!

No mitä me sitten syötiin?

Perjantaina okonomiyaki, joka on siis suikaloitua kaalia, vehnäjauhoa, ripaus kutakin: kikhernejauhoa, merilevähiutaleita, suolaa, kalatonta maustetta. Ja vettä. Käytin tähän myös kaikkee, mitä jääkaapista löysin: palan juustoa, puolikkaan punasipulin. ja ehkä muuta. Sekoitetaan ja paistetaan pannulla kiinteiksi pannukakuiksi. Tarjoillaan okonomiyaki kastikkeen, tässä tapauksessa Bull Dogin, majoneesin ja merilevähiutaleiden kera. Lisänä salaattia, josta enin osa itse kasvatettua: ituja, krassia ja auringonkukan versoja, lisäksi porkkanaa, appelsiinia ja jotain. Itsetehdyn salaatinkastikkeen kera.

Vanha kuva, mut sama jälkkäri.

Lauantaina tofu-sieni-makaronipaistos ja suklaavanukas, itse tehty. + Kermavaahto. Ruoka ei ollut hyvää :( Jälkkäri kyllä :)

Sunnuntai kermaperunat, seitanpihvit, itsetehty maustevoi. Leivoin lisäksi neljä leipää.

Näin meillä köyhäillään :)

Kaunis lopetus tähän vielä, että tilasin eilen pitkästä(?) aikaa tytöille vaatteita. jotain, jonka olin luvannut itselleni palkinnoksi, kunhan myyntejä on tarpeeksi. Ja nyt mua hotsittais ethdä vaateita taas itse!

Hyvä hyvä! Biologia ahdistaa ihan kauheesti (laiska vaihe taas meneillään sen suhteen - yikes!) mutta muuten kaikki taas älyttömän hyvin! jotenkin tosi varma ja hyvä vaihde päällä :D

xoxo,
Raisa

Päivitys

Snip snap. Tänne ei kuulu mitään ihmeempää, kaikki yllättävän hyvin. Viikonloppu oli mainio - lauantaina vein C:n ulos, ensiks Mayaan syömään ja sieltä yllätyksenä Harjun nuorisotalolle katsomaan kun Pinzan bändillä oli keikkasimulaatio :) Mäkään en ollut koskaan nähnyt Pimpulan bändin esiintyvän, tai no siis eihän ne koskaan edes olleet esiintyneet. Tää oli eka kerta, eikä tääkään ollut oikea keikka. Mut ihanaa oli silti. Olin niin ylpeä, ja se koko bändi oli ihana.

Niin, ja ennen kun edes C:n kanssa treffattiin olin mä jo kaupungilla shoppailemassa. Oli niin hauskaa katsoa ilosia ihmisiä kauppakassejensa kanssa ja itse iloisena liittyä niihin. Vaikkei mulla ollutkaan vaatekauppojen kasseja, niin kuin useimmilla. Mulla itse asiassa oli oma kassi, mut ihan sama :) Kävin Hobby Pointista hakemassa lautoja uuden nukketalo ulkolaudoitukseen, sekä pienen pientä jalkalistaa (ihanaa!). Lisäksi ostin sieltä jotain kiinalaista makrame -lankaa, jonka toivoin sopivan sleepsackien vetimiksi (en tiedä mitä silloin oikein ajattelin, ei se todellakaan sopinut, kun eihän siitä men yksikään pienimmistä helmistä läpi. Pöljä.). Hobby Pointista Sinelliin, josta ostin, sleepsackeihin myöskin, ihania nauhoja. Ja kun vielä kerta aikaa oli kävin vielä Eurokankaassa, josta ostin (vaikkei pitänyt) trikoota sukkahousuihin ja trikoisiin, puuvillaa mekkoihin ja flanellia sleepsackeihin. Ihan(an) turhat ostokset. Mutta oli kivaa :)

Sen jälkeen olikin aika tavata komea aviomieheni. Saatiin jonkin aikaa odottaa pöytää, kun eivät ota lauantaisin lainkaan varauksia. Ja melkeinpä heti kun oltiin saatu pöytä ravintola tyhjenikin yllättäen. Ei siis kokonaan, mutta paljon oli tyhjiä pöytiä. Je mun mielestä me oltiin vielä tosi aikasessa liikkeellä. No en tiedä. Ehkä muutkin?

Sunnuntaina ompelin hurjasti. Ja leikkelin kankaita. Mulla on niin ihanat ompelukset meneillään, että kaikenlainen keskeyttäminen on harmillista. Mutta reippaasti olen kuitenkin laittanut ruokaa, tehnyt jälkkäreitäkin j aleiponut. Sunnuntaina Pinpu teki Rhino-muffineita, minä makaronilaatikon ja jättiläismäisen leivän. Harmittaa, etten ottanut siitä kuvaa. Se oli kuitenkin tosi hieno. Ja maukas. olen nyt parina viikonloppuna taas leiponut leipää/sämpylöitä. Ja ihan ilman ohjeita tai mittaamisia. Veden ja hiivan määrän olen laittanut tarkasti, mut kaiken muun vaan kaatanut suoraan sekaan. Ja hyvää on tullut :) Makaronilaatikkokin oli niin hyvää, että syötiin kerralla pois, viimeiseen makaroniin.

Maanantaina ilmoitin lopettavani Espanjan kurssin. Valtava helpotus. Oon jäänyt niin pahasti jälkeen siinä, aina lupaan itselleni, että tänään opiskelen sitä, mut sit en kuitenkaan opiskele. Motivaatiotakaan ei ole. Ja ihan oikeasti bilsaan menee niin paljon energiaa, etten vaan jaksa. No nyt olen kyllä muutaman päivän pitänyt vapaata bilsastakin, kun sain pitkän odotuksen jälkeen kirjastosta Alice Munron Dear Life novellikokoelman. C oli ihan ihmeissään, etä mitä mä luen novelleita, ja vielä englanniksi. Luen kyllä paljon kirjoja englanniksi, mutta melkeinpä kaikki on jotain "tietokirjoja". Siis tyyliin oppaita tms. Tai elämänkertoja. Niitä luen eniten, suomeksi ja enkuksi. Novelleita runojen jälkeen vähiten. Ne on niin lyhyitä, että just kun on vauhtiin päässyt, niin se jo loppuukin ja alkaa jo uusi. Mutta nää on olleet todella koukuttavia, ja see uusi on aina korvannut sen vanhan, niin ettei ole jäänyt kuumeisesti kaipaamaan sitä edellistä.

Olen samalla työstänyt valokuvia Flickrissä ja myynytkin kolme!! sleepsackiä. Normaalisti ei mene kyllä yhtä hyvin kaupaksi, tai siis tollasta vauhtia, mutta kuten sanottua olen viime aikoina ommellut paljon ja eilen ja tänään saanut ne uutukaiset kauppaan. Nyt ne ovatkin sitten melkein jo menneet. Kolme on vielä varattuna, kunhan ne ostetaan, niin kaikki kahdeksan jotka saanut tehtyä ovat menneet. Ja juuri näin sen pitäisi ollakin! Ei niin, että ne jää nurkkiin pyörimään.

Mitkä nyt menneet kaupaksi erityisen hyvin/vauhdikkaasti on ne eläinhahmoiset pussukat. ALuksi tein nalleja, nyt sitten uutuutena pupuja. Pari muuta eläintä olis vielä tulossa, kunhan saan oikeat kankaat niihin.

Hmm..mitähän vielä. Välillä naurattaa kun mietin meidän perheen toimintaa. Siis kaikkea "kummaa" mitä me tehdään. Tai siis niinko oikeastaan se, että asiat joita me tehdään, tekee meistä kummia. Kun loppupeleissä ennemminkin muiden toiminta on kummaa. Kuten vaikka se, että me etsitään kaupasta ne hedelmäpussit, jotka muut ovat pudottaneet lattialle, ja käytetään niitä. Kun muuten ne vaan heitettäis roskiin. Tokihan meillä on myös kestopusseja, mutta kun tarvitaan koirien kakkapusseiksi niin paljon pieniä pusseja, että on pakko käyttää myös hedelmäpusseja. Vaikka on äitikin valjastettu pusseja keräämään. Ei silti riitä. Niin, miks me ollaan kummia, mut ei ne, jotka pakkaa ostoksensakin pieniin hedelmäpusseihin ja sit kotona heittää ne roskiin? Miks me ollaan kummia, kun me pyöräillään talvellakin, mut ei ne, jotka ajaa autolla ihan muutaman kilometrin matkatkin?

Mut nyt tällä kummalla on nälkä, ja tekee ihan tosissaan mieli saada mun Twin Peaks sleepsack valmiiksi, samoin kuin se avaruusaiheinen ja kaikki ne muutkin, mitä Tehtaalla odottavat!

Illalla olen menossa Etsy tapaamiseen. Sillä tiedän mitä haluan tehdä isona, mutten millään keksi miten sillä tekis myös rahaa :D

Ei muuta, täytyy mennä. Moottoritie on kuuma. Tossa kun etsin noita kuvia, niin myin vielä kaksi. Hyvä hyvä! Ekolossa oli taas juustoa kaupan, hiukan tekis mieli. Ja te, joilla on rahaa, niin Palonissa (googleta) olis loppuunmyynti. Ja jos jaksatte, niin etsikää se blogikirjoitus, jossa se kertoo miksi lopettaa liikkeen. Taas tuli sellanen olo, et me suomalaiset ollaan ihan paskoja kun annetaan tollasten aarteiden kuolla. No, mulla ainakin on aivan liian kallis harrastus, että mulla olis varaa ostaa uusia ja kotimaisia vaatteita. Mutta ehkä te muut ette harrasta nukkeja, te varmaan voisitte mennä ostoksille. Niin, mutta siis en mä niitä halpoja rytkyjään ostele, siis tyyliin kaikki ketjut mitä tuolla keskustassa on. Pääsee helpolla, kun ei osta ollenkaan :D

Ihan pakko vielä vähän! Olen edelleen elänyt hyvin säästeliäästi, jopa niin, että Paypal tilini, joka on siis minun leikkirahojani. Tai siis luvalla saan käyttää ne rahat hömpötyksiini, niin ettei luottokortilla ostettais enää oikeastaan mitään. Niin sieltä tililtä olen jopa kotiuttanut rahaa (ihan vähän vaan, mut kuitenkin) omalle tililleni, niin että ainakin nyt ne viikonlopun nukketalon puutavara ja Pinkkiksen nauhat ja kankaat sain niillä katettua. Enkä siis ostanut uusia vaatteita nukeilleni, vaikka mieli teki. Älyttömän hyvä minä. Ja olen myös tehnyt viikonlopun ruokalistan ja kauppalistan etukäteen, ja pysynyt siinä. Tiesittekö, että nelihenkinen perhe voi syödä (hyvin) pe, la ja su reilusti alle 10 euroa/pvä. :D Eipä siinä, että ruoasta alkaisin tinkimään, en ennen kuin on pakko. Luomua ja reilun kaupan niin paljon kuin mahdollista. Ja silti pääsee noin halvalla, kun ei osta turhuuksia :)

xoxo,
Raisa

T-paidasta tehty

To Do -listat

Kazam! Eilen illalla tein pitkästä aikaa "Tehtävä" listan (muistutus itselle: Etsi puhelin!) ja nyt tuntuu, että on ihan erilailla virtaa kuin aiemmin. Siis on ollut paljon virtaa muulloinkin, mutta kun kaikki on ollut niin jäsentämätöntä ja sekavaa, niin tuntuu, ettei mitään sais aikaiseksi. Siis paska, vahingossa poistin kaiken mitä olin kirjoittanut. Ja vaikkei sitä edes ollut niin paljoa, niin jotenkin se aina vie innon kirjoittaa yhtään mitään muuta. Joo, siis lista aolin jakamassa.

* viimeistele 5 sleepsackiä
* tee matikanläksyt
* bilsa 1 kpl
* x-asiakkaan tilaus
* uuden sleepsackin ideointia
* kynnet (niiden leikkaus. Mulla on ihan järkyn pitkät kynnet, joita inhoan. Inhoan niitä melkein yhtä paljon kuin kynsien leikkausta ja reunojen hiomista.)
* nukketaloon pyörät.

Sain joululahjaksi C:ltä lupauksen tehdä nukketalonurkkaus. Siis ei koko taloa neljine seinineen, vaan nurkkauksen jossa kaksi seinää, lattia ja kaksi kerrosta. Ja terassi ja parveke. Siitä tulee kuulkaa hiano!! On ihanaa kun on projekti, jonka parissa touhuta. Vaikken olekaan hyvä keskeneräisten asioiden kanssa. Oikeastaan ihan kamala. Ne kummittelee mielessä koko ajan ja syö miestä. Mutta juuri siksi onkin äärimmäisen hyvä, että mulla sellainen on.

Eilen näin netissä jotain, joka tutisutti mun turvallisuudentunnettani ja ties mitä. Kyse ei ole niinkään siitä, mitä näin (sleepsackin, jonka kuvittelen olevan ideoitu MINUN tuotteestani), vaan se miten siihen suhtauduin. Siis aivan naurettavaa, mutta silti sellainen kasvun paikka. Uh...tätä on tosi vaikea pukea sanoiksi. Ei se ole kateutta, mutta huonoa itsetuntoako? Vai onko se sittenkin kateutta? Kiva höpistä täällä kaikkien kuullen, kun en avaa asiaa tän enempää ;) Mutta siis jos sä teet jotain ja sitten joku toinen muokkaa siitä sun tekeleestä jotain, mistä nyt ainakin kolme ihmistä jo kohisee (kolme ei kuulosta miltään, mutta kun kaikilla kolmella on ainakin 200 kaveria niin kyllähän se leviää. Ihan sama) ja mikä tietenkin on ainakin sata kertaa hienompaa, kuin se mitä sä teit niin onhan siinä jotain. Yritän katsoa tätä vähän kauempaa, niinko mitä sanoisin jos vastaava sattuis jollekin kaverille. Olen oikeesti tosi hyvä löytämään hyvää ihan paskimmastakin asiasta. Ihan extremeasioista en edes minä, mutta normihankaluuksista joo. Mutta en saa omista sanoistani oikein mitään lohtua. Miksi se onkin niin, että itse voi vakuutella itselleen olevansa kuinka hyvä/huono tahansa, mutta kun saman kuulee jonkun toisen suusta on sillä paljon enemmän painoarvoa?

Niin, kyllähän mä tiedän, että tästä pitäis nostaa pää pystyyn, ja kehittää omasta tuotteesta vielä hienompi (kts. To Do lista, viides tähti) ja ottaa tämä haasteena. Mut ku emmä haluu!

Uutta nukketaloa varten olen maalaillut yhtä keittiö-miksikäs-niitä-komplekseja-kutsutaan-? Ja jotta sain kaapinovista eri väriset kuin itse hökötyksestä, jouduin tietty irrottamaan ne. Ja samalla hajotin niistä jokaikisen :D Hahah! Ihan hyvä! No, ehkä ne pysyy vielä kiinni.

Postissa tuli tänään yksi joululahja minulle ja yksi joulunjälkeinen lahja miehelle. Mulle Pommepommen mekko :) ja siipalle Bookhouse Boys -hihamerkki. Sellainen, jonka Dale Cooper sai Harryltä Twin Peaksissa. Lisäksi mulle tuli Pinkkis tageja, pussukoihin ommeltaviksi. 

Tehtävä listan lisäksi aloin kirjaamaan ylös ostettavien asioiden listaa Japanin reissua varten. Tämäkin siksi, ettei mene ihan hulinaksi siellä. Tai siis menee se kuitenkin, mutta että tulis ainakin ne oikeasti tarvittavat asiat ostettua, kaiken muun ihanan lisäksi. Tee täytyy muistaa lisätä listaan.

Mutta jottei mene ihan jaaritteluksi koko päivä on parasta alkaa suorittamaan listaa!!!

En muista mitä kuvia Mollysta jo julkaissut, tässä kuitenkin jotain .

xoxo, Raisa

EMMA, Espoon Modernin Taiteen Museo

Heipsis!

Perjantaina kaveri kutsui, ja lauantaina kaverin kanssa mentiin EMMAan. Siellä oli "Jotakin sinistä, jotakin söpöä" minilelunäyttely, jonka oli pistänyt kasaan aikuisten keikistä väitöskirjan tehnyt Katriina Heljakka. Samaan aikaan siellä oli myös mekkopaja nukeille, sinne me ennen kaikkea oltiinkin menossa. Tai no, sitä lelutohtoria tapaamaan.

Oli oikein mukava, ja nopeasti vierähtävä kaksituntinen vakavasti otettavan leikkijän seurassa. Kiittelinkin häntä siitä, että oli tehnyt meidän "hömppäjutusta" vakavasti otettavan, ihan oikean asian.
Mekkopajan jälkeen (olin muuten ainoa, joka sai kolttunsa valmiiksi, tai sai yksi toinenkin, mutta se ei huolitellut, ja minä tietenkin huolittelin, ja tein vielä sellaisen olkalämmittimen, jonka nimeä en millään muista) kierreltiin vielä näyttelyitä, ja kuvattiin nukkeja. Oli oikein hauskaa. Siellä oli myös jonkun edesmenneen naisen "matkamuisto" näyttely, tai siis museo. Jossain ohikiitävässä videopätkässä se kuului arvostelevan länsimaita kulutuskeskeisyydestä. Ja kun katsoi niitä kamoja, mitä se oli ympärimaailmaa roudannut ei voinut muuta kuin todeta sen naiseen olleen tosi länkkäri ;)

Tää on nyt kamalan lyhyt ja persoonaton postaus, mulla on monta tilausta paketoitavana ja matikan läksyt tehtävänä, ja Homelandin finaali katsomatta. Katsomisesta tuli mieleen, että katottiin ehkä perjantaina elokuva, jonka nimi saattoi olla Prisoners (tarkistin, oli se). Se oli ihan sairaan hyvä. Suosittelen.

Ai nii, on pitänyt jo pitkään mainostaa, että mun kautta saa taas ostaa kaikkia kolmea kirjaani. Keskimmäistä, eli Puputytön Juhlakirjaa en laita postin kautta. Tai voin laittaa, mut sen postikulut ei sisälly hintaan ;)
Pehmeäkantinen Puputyttö ja Vohvelisankari 13,40 postitettuna (10 € ilman)
Juhlakirja 15 €
Kasvisseikkailu 20 € postitettuna tai ilman
Ilman=nouto tms.

Olen taas ommellut paljon, enimmäkseen, tai siis ainoastaan sleepsackejä. Ja nyt niitä on ihan kivasti valmistumassa useita kerralla :D Eilen sain kolme valmiiksi. Tänään ehkä toiset kolme. Tai sitten en :)

Moi ny! Huomenna Animalian Pikkujoulut ja täysin turha tatuointi!

xoxo, Raisa

Kun menee hyvin menee hyvin! Ja muita näppäriä elämänviisauksia!

Heipp!

Oli pakko kirjoittaa, kun tajusin tänään aamulla jotain. Kun olen itse monessa mukana ja kaikkalla aktiivisena touhuamassa tulee sitä postiivista palautettakin sellaisella vauhdilla, ettei aina kerkiä edes vastaanottamaan. "Koko ajan" jossain joku kehuu tai kiittelee ja sitten sitä ollaan pitkän aikaa mielein kielin ja niin tyytyväisiä että. Silleen, että lähtee kierrokset ihan itsestään nousemaan ja nukkuminen vaikeutuu kun pyörii niin monta asiaa mielessä ja itseluottamustakin taas löytyy ja ideoita ja varmuutta uusien asioiden toteuttamiseen. Ja sit jossain kohden mikään ei enää riitäkkään, tulee olo, ettei kukaan enää huomaakaan, muuttuu ihan värittömäksi ja olemattomaksi. Ja surkeaksi.

Niin, emmä tiedä onko tossa nyt mitään opetusta sitten.

Mutta niin tai näin, mulla meni äikkä ja enkku ihan saatanan hyvin! Sain molemmista E:t! Mitäs siihen sanotte!? En ollut tajunnut, että ne arvosanat on tulleet, mulle itse asiassa opo soitti eilen (vastasin, koska odotin tatuointisedän soittoa) ja kysy, että tiesinkö että kevään kirjoituksiin olis pitänyt ilmoittautua jo? No en tiennyt. Onneksi tänään on koulusihteeri vielä koululla, vaik normaalisti ei ole perjantaisin, joten ennätän vielä! Huh! Ja sit se kysy, et tiedänkö jo arvosanani. No en tiennyt niitäkään. Ja se kuulkaa ihan innostui kun katto koneelta ne mun tulokset! Mä sitten vähän siinä olin että jee, mut en rityisemmin, koska mulla ei ole ne kirjainarvosanat päässäni missään järjestyksessä, luulin saaneeni sen kolmanneksi parhaan. Mitä olin odottanut. Mut sitte joku kavereista sano, et sehän on toisiks paras, vastaa entistä L:ää. Wohoo! Siitähän riemu synty! Emmä ollutkaan mikään keskinkertainen, vaan oikeesti tosi hyvä!! No tokihan mä olen sitten kerinnyt sitä mitätöimään, syitä sille miksi pärjäsin niin hyvin. Ja helppohan noissa aineissa, joihin ei voi mitenkään lukea , on pärjätä. Bilsahan ei mennyt lähimainkaan niin hyvin, siitä tuli C, jota olen kyllä keväällä korottamassa. Mut joo, jos pitää lukea ja opetella asioita ulkoa niin ei se ole ollenkaan mun juttu. Mut jos riittää et hirveesti vaan kirjottaa ja yrittää selittää, niin sellaisessa mä kyllä voin pärjätä :)

Mutta, nyt taas mentävä! Anteeksi, etten ole vastannut kommentteihinne! Vastaan kyllä, kunhan juna vähän hiljentää! Oikeesti , on nyt niin monta kirjaakin lukusessa, elokuvia ja dokumentteja katsottavana (katottiin The Devil's Double - huh huh! Hyvä leffa!!), kukkaroita ja muuta Pinkkis pussukkaa ommeltavana, kankaita leikattavana ja ihan kaikkee. Kaiken maailman paikkoja käytävänä, tatuointeja otettavana.  Ei vaan ennätä!

xoxo,
Raisa

Katsokaa tää ja ällistykää! http://twistedsifter.com/2012/08/extreme-close-ups-of-the-human-eye/

Lopun alku

Heippa! Ja heippa! Onkin hassua, miten äänenpainoa muuttamalla saa yhdestä ja samasta sanasta kaksi täysin eri asiaa tarkoittavaa sanaa. Tai no, ehkä heipan mieltää enemmän hyvästelyksi kuin tervehdykseksi. Ihan sama. Joskus töissä moikkasin tervehdysäänenpainolla hyvästiksi ja se oli aika kuumottavaa ja muita häiritsevää. Ja koska tykkään sellaisesta voisinkin ottaa sen käyttöön :D

Mutta. Olen ajatellut pitää taas pientä taukoa. Minut tuntien se voi kestää kahdesta tunnista kahteen ja puoleen vuoteen. No ei sentään vuosia. Taas toisaalta voihan olla, etten enää ikinä jaksa jakaa sisältöäni muille. Tiiättekö, nyt aion ihan pikkasen syyllistää myös teitä, lukijoita. Mikä on tietenkin ihan todella noloa ja vastoin kaikkea coolia. Mutta sellasestakin mä välillä tykkään.

Niin, asiaan. Kommentointi. Se toimii bensana tälle moottorille ja kun tarpeeksi kauan täällä jauhaa ilman mitään vastakaikua, ei edes tykkää nappulaa käytetä, muuta kuin Risto postauksille (niitäkö pitäis koko ajan tehdä?)m niin kyllähän se bensatankki sitten aikanaan tyhjenee. Ihan tollanen fysiikan peruslaki, eikö? Ne harvat blogit, joita itse luen (harvat, koska en vaan löydä, tai siis kukaan ei ole niitä kotiovelle tuonut, en siis tiedä mistä etsiä), niin niissä on lähes aina joku kommentoinut jotain. Eikä sen siis tarvitse olla mikään jatkokertomus, vaan aiheesta riippuen jotain rohkaisevaa, pieni hymähdys, vastarannankiiskeilyä - jotain.

Koska se tykkää kolokin pysyy kerta toisensa jälkeen aina vaan tyhjänä, saa siitä sellaisen käsityksen, ettei siitä tekstistä oikein sillä kertaa välitetty. Ja kun se tosiaan on Risto postauksia lukuunottamatta aina tyhjä antaa se vähän kuumottavaa kuvaa siitä, ettei oikein mikään olis teidän mieleen. Joten mitä tässä omaa aikaa suotta haaskaamaan tyhjän päiväisiin lätinöihin, jos ei niitä kukaan halua lukea.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, tämä ei nyt ole mikään itsesäälipostaus, jos olis, niin mä en kyllä rohkenis sitä postata. Mä oon itse järkeillyt tämän niin, että vika on kuitenkin minussa, tai siis tyylissäni kirjoittaa. Ettei se rohkaisis ottamaan kantaa, kertomaan omaa mielipidettään. Itse ainakin tykkään jättää muiden blogeihin jonkinlaisen viestin siitä, että luettu on ja samaa mieltä ollaan tms. Paitsi jos koen kirjoituksen ihan turhanpäiväiseksi. Silloin poistun jälkiä jättämättä. Tai jos on tosi suosittu blogi, silloin saatan välttää pieneen hetkelliseen valokeilaan nousemista omalla kommentillani. IHAN SAMA!

Nyt riitti toi! Samperi! Oon tässä samalla tehnyt kaikkea muuta ja aikaakin vierähtänyt. Enää mun ei tee tietenkään mieli postata koko valitusta. Mut just sen takia mä aion sen tehdä.

Mutta muihin asioihin. Olen viime aikoina nukkunut todella huonosti. Mikä on kaltaiselleni todella hyvin nukkujalle uutta ja ihmeellistä. Siis ihmeellisen kamalaa. Siippani Hra C on kamalan huono nukkuja ja yritän varoa häiritsemästä sitä pyörimisellä, lukuvalolla, kirjoittamisella jne. joten makaan vaan paikoillani ja yritän miettiä erilaisia listoja. Usein listaan asioita, joita olen tilannut. Se on ehkä hauskinta. Välillä myös nukkejani pistän aikajärjestykseen. Nykyään se on mahdotonta. Niitä on niin paljon, eikä kaikilla ole edes nimiä, osa on muuttanut uusiin koteihin. Silti yritän. Ja sitten jää jotain uupumaan ja olen entistä jännittyneempi j akierroksilla. Äskön kiipeili orava seinää pitkin ja kurkisti sisään ikkunasta.

Toimelias viikonloppu edessä: ompelua ja korujen tekoa tulevaa Ofeliaa varten, tänään ja sunnuntaina Elma-messuille, lauantaina kaverilla peli-ilta. On kivaa, kun on tekemistä.

Ei mulla sitten muuta. Aion ehkä vähän aktiivisemmin kirjoittaa enkkublogiini, koska sillä on eri tarkoitus kuin tällä blogilla. Tämän blogin tarkoitus on jo unohtunut, sen toisen blogin ei vielä.

Kuulkaa, hassu juttu. Tarjosin nukkekuvitusta erään poliittisesti sitoutuneen järjestön käyttöön ja ne kelpuuttivat sen :D Kerron tästä lisää kun kerrottavaa on. Siis ihan täysin ilman mitään korvausta ne kuvat. Ihan vaan oma panokseni ko. järjestön toimintaan.

Voikaa paksusti! Ja vielä ystävällismielinen muistutus, kun kerta täällä ollaan: Pinkkikseltä saa ehkä vähän eettisempiä joululahjoja kuin monesta muusta paikasta. Ostamalla pieneltä yritykseltä voi vaikuttaa isosti :)

xoxo,
Raisa

Alun loppu.

Lisää lahjonnasta

Joulu alkaa lähestymään ja sen mukana sitten tietenkin joululahjalistat ja muutenkin kaikki lahjoihin liittyvä. Näistä sitten tyttären kanssa keskusteltiin, tai siis siitä, kuinka myös aikuisia tulee huomioida. Eikä vaan edellisenä iltana, tai vielä pahempaa, juuri ennen H-hetkeä kyhätyllä hökötyksellä/kortilla.

Mun mielestä lapsuuteen kyllä kuuluu tietynlainen omaan napaan tuijottaminen, joka iän/kasvatuksen? mukana alkaa ehkä vähän haihtumaan, ja vaihtumaan myös muiden huomioon ottamiseen. Mutta kyllä lastenkin tulee huomioida muita, eikä vaan olettaa, että aikuiset kantaa selkä vääränä niille lahjoja, ilman, että niiden itsensä tulee tehdä yhtään mitään niille, joilta lahjoja odottaa saavansa.

Esim. kummitoiminta on tästä hyvä esimerkki. Harvapa ajattelee sitä alkuperäisessä muodossaan, eli kirkollisilla ihmisillä niitä jeesusopetuksien eteenpäin viemisenä (eikös se sitä ollut?) tai kirkottomilla tavallaan varavanhempina toimimisena, eli jos lapsen omille vanhemmille sattuu jotain, on kummit valittu etukäteen huolehtimaan lapsen kasvatuksesta. Tai jotain. Mutta ei. Kummit on vaan lahja-automaatteja, ja sä olet huono kummi, jos kypsyt siihen, etkä enää jatkakaan tätä ikiaikaista perinnettä.

Mä olen itse kummi pienelle pojalle, ja kerran kun olin niillä vierailemassa näin tälle ko. nuorelle miehelle tehdyn kuvakirjan (jossa oli siis papereille liimattuja lehdistä leikattuja kuvia - aivan ihana idea!) ja siellä kirjassa oli myös minun kuva. Se tuntu niin hyvälle! Ja siellä ei siis ollut kaikkia sen elämään liittyviä ihmisiä, mutta minä ja toinen kummi ja tais olla äiti ja iskä, ehkä isovanhempiakin. Mutta siis myös minä. Ja sillä opetetaan pojalle, että maailmassa on virtahepoja, sateenvarjoja, leijoja ja kummitätejä :) Ja kyllä mä itse ainakin usutan lapsiani aina tekemään jotain myös kummeilleen lahjaksi. Pinzula saattaa kyllä omalleen älytä tehdä ihan itsekin, esim. häälahjan se halus tehdä. Ja se on kuulkaa hienoa se! Hapsimakkara ei sitten taas toisaalta millään meinaa huomioida yhtään ketään. Se ihan oikeesti lähtee kouluunkin aamuisin sanomatta yhtään mitään...

Niin, siis oikeastaan mun pointti on se, että myös aikuiset rakastaa lahjoja. Jos ihan pieni lapsi on saamistaan leluista haltioissaan ja saattaa jopa hihkua ja taputtaa käsiään ja taas toisaalta teini on hyvillään ja ehkä jopa vähän hymyilee, niin kyllä aikuinenkin on aika lailla riemuissaan. Tai siis pitäis olla. Mä en voi ymmärtää mikä meitä pidättelee? Kun mä oon oikein riehakkaalla tuulella, ja saan silloin lahjoja, niin kyllä mäkin saatan hihkua, ja ehkä jopa pikkase taputtaa käsiänikin. Tietenkin jos oon allapäin, tai sellasessa typerässä kuopassa, niin saadessani lahjoja käyttäydyn ehkä sitten enempi teinin tavoin. Mutta kyllä lahjat ilahduttaa, aina. Ennen kaikkea se, että joku huomioi sinua, joku jaksaa nähdä vaivaa ihan vaan ilahduttaakseen sinua :) Kurrrr. Ihanaa!

Jotenka olen ottanut ihan sydämen asiaksi opettaakseni edes omat lapseni lahjomaan minua oikein toden teolla :D Eikä. Mutta siis sitä kuitenkin, että jos odottaa saavansa muilta jotain, saa kyllä itsekin sitten vuorostaan tehdä muille vastaavasti. Jos haluu saada on pakko antaa :)

Miten muilla, vieläkö jaksatte innostua lahjoista? Saamisesta? Antamisesta?

xoxo,
Raisa


Ja tässä vielä mun lahja teille: Hyrrän loikka :)

Nyt loppuu lorvailu!

En ole viitsinyt kertoa aiemmin, ettei kukaan vaan käyttäisi tilaisuutta hyväkseen, mutta olen ollut yksin kotona reilun viikon. Tai siis onhan lapset täällä aina silloin kun eivät ole isällää/koulussa, mutta miehettä olen siis ollut. Ja se on tälläiselle arkajalalle aikamoinen juttu! Etukäteen jännitin, että kuinka kauhuissani tulen olemaan. Ja yllättävän hyvin on mennyt, siis sillä pelottomuuden saralla. En muista, että olisin kertaakaan ollut kunnolla paniikissa. Tietenkin olen valinnut kaikki katsottavat DVD:t hyvin tarkkaan, enimmäkseen luontodokkareita ja muutama lasten elokuva :)

Mutta tuohon se reippauteni sitten jäikin. On ollut aivan kamalaa huomata, kuinka aikaansaamaton minusta tulee, kun ei ole ketään vahtimassa! Tosiaankin telkkaria on tullut tuijotettua tuntikausia päivässä, vaikkakin ihan "opettavaisia" ohjelmia ovatkin olleet. Olen lukenut puolitoista kirjaa, vanhoja Tieteen Kuvalehtiä ja ommellut ehkä koko viikon aikana yhteensä tunnin...Aina kun menen yläkertaan jaksan siellä vähän aikaa pyöriä, ehkä kehitellä jotain hassua Mollyn tarinaan, ommella (väkisin) kaksi saumaa ja sitten valahdankin jo alakertaan. En ole juurikaan jaksanut laittaa ruokaa, joten olen syönyt leipää. Onneksi silloin kun lapset on kotona on ollut pakko ryhdistäytyä. Lauantaina sain siivottuakin, tai no maksoin lapsille, että ne siivoais mun kanssa. Yhden kerran olen käynyt koulussa. Tavallaan kaksi, koska se tunti peruttiin open ollessa sairaana. SAin kyllä läksyt tehtyä.

Eilistä lukuunottamatta en ole jättänyt Kenaita hetkeksikään yksin. Sillä se on ollut aika hajalla, ehkä vielä enemmän kuin minä, nyt kun C ei ole kotona. Eilen sitten käytiin pitkällä lenkillä, jonka jälkeen ruokin ne ja siitä sitten hiljalleen hipsin ulos ja karautin pyörällä hakemaan ravintolasta itselleni lohturuokaa. Ravintolassa olin ihan hukassa, luin kiivaasti ruokalistaa, enkä saanut siitä mitään tolkkua. Missä oli meidän suosikkiannokset? Mitä oli tapahtunut? Kääntelin sitä kummastuneena, eikä mitään löytynyt. Ja sit tajusin, ettei se ollut enää se meidän tuttu thai ravintola, siitä olikin tullut kiinalainen. Pöh! Vieressä oli toinen kiinalainen ja parin korttelin päässä kolmas. Ihan mälsää. Jouduin sitten ottamaan tofua currykastikkeessa, kun en keksinyt mitään muutakaan. Olisin halunnut paistettua riisiä, tofua ja kasviksia, ilman kananmunaa. No, ei voinut mitään.

Kotona odotti hyvin kiihtynyt koira. En huomionut sitä mitenkään, mikä oli aika vaikeaa kun se hyppi ilmaan ja haukku ja vinku. No, kyllä se siitä rauhoittu, eikä ollut tehnyt mitään tuhoja.

Ruoka oli ihan ok, mutten halua sinne toiste. En tykkää kiinalaisesta tofusta, ellei se ole paistettua, tai jollain tapaa kuivaa. Mun mielestä se sellainen ohuessa liemessä oleva tosi nestepitoinen tofu on vähän kuvottavaa. No, mut tää maistu ihan hyvälle, joten se siitä sitte. Ja ainakin sain syötyä jotain muuta kuin leipää. Lihattoman Lokakuun jälkeen joku oli keksinyt Muovipussittoman Marraskuun ja koska se kuulosti mun mielestä hauskalle liityin siihen, ja nyt sieltä ravintolasta se ruoka tuli muovipussissa. Harmitti, mutten kehdannut antaa sitä takasinkaan. Ja onneks en antanut, sillä olin iloisesti saanut sen ohuen kastikkeen leviämään sinne pussiin.

Joop. Tänään mun mies kuitenkin tulee kotiin ja mun elämä palautuu taas omille tutuille raiteilleen. Ihanaa. Sen kunniaksi tein taas aamupalaksi raakapuuroa, enkä syönyt leipää :)

Lady Gagan uusin levy ilmesty tänään. Mun tekis mieli ostaa se, mutten halunnut käyttää luottokorttia siihen. Ehkä kuitenkin käytän. Ehkä kannattais odottaa pari kuukautta, niin se hinta puolittuis.? No, jää nähtäväksi.

Ei mulla sitten muuta. Onneks kello on jo noin paljon, kolmen tunnin päästä voin lähteä jo kentälle :D Ja sitä ennen voin syödä eilisiä jämiä ja vähän lisää leipää :) Leivän päälle laitan peniksen muotoista suolakurkkua :)

Tässä vielä Mollyn tarinaa kuvina, enää en jaksa kirjoittaa niitä tekstejä, oon niitä niin moneen paikkaan jo kirjoittanut, ettei vaan jaksa neljättä kertaa enää. 

Tämä kuva ei liity tarinaan mitenkään. Tässä Wataru, josta tulikin sitten Kevin.

xoxo,
R

Avautuminen on kivaa!

Ei pitäis, mutta just sen takia turhan usein asioita teenkin.

Ehkä noin kuukausi sitten mun piti tehdä joku aikajana juttu ja kirjallinen selvitys siitä, miksi koen bipolaarisen diagnoosini vääräksi. Ja mun piti vielä aika ripeästi saada se toimitettua hoitsulle, että se sais sen koneelle ennen kuin lääkäri soittaa. Aikajanan sain valmiiksi, mut sitä toista en. Ja lääkärin soitonkin missasin. Oli muuten hassua, että se soitti kerran ja siinä se. Sen jälkeen en ole kuullut hoitajastani taikka lääkäristäni pihahdustakaan. Hassua. Ja mielestäni kyllä huolimatonta.

No, olen tässä taas ollut helisemässä itseni kanssa viime aikoina enemmänkin. Oikea elämä tuntuu aivan mahdottomalta. Ajatus siitä, että vielä joskus olisin jälleen se jalat tukevasti maassa seisova, tervehenkinen, vahva ja ennen kaikkea onnellinen ihminen tuntuu niin utopistiselta.. Että minä vielä joskus löytäisin työn ja mielekkyyttä tähän kaikkeen...unelmaa.

En voi ymmärtää, että miksi elämäni on tällä lailla muuttunut. Onhan mulla aiemminkin ollut euforisia jaksoja, mutta niistä en ole romahtanut jonnekin kuilun pohjalle niin kuin nykyään. Ehkä säryin silloin työpaikan ollessa muutosten kourissa, työnantajan vaihtuessa ja tietynlaisen turvan kadotessa. Samoihin aikoihin menin naimisiin, ensimmäinen kirja julkaistiin, koira kuoli. Ehkä siinä oli sitten vaan liikaa? Mutta miten sen sitten saisi korjattua?

Mä oon yrittänyt sitä robottivaihettakin saada käyntiin, että vaan suorittaisin asioita, joista kuvittelen, etten suoriudu. Kun ei muutenkaan mikään ihmeemmin innosta, niin yhtä lailla voisi tehdä epämiellyttäviä asioita. Ja vaan suorittaa sitä päivää, ja samalla elämää eteenpäin. Mutta ei. Mä vaan jään kökkimään tänne, ja välttelen kaikkea.

Onneksi perjantaina oli työkkärin järjestämä pakollinen luento tms. Ei siitä itsestään ollut mitään hyötyä, mutta se olikin tarkoitettu meidän avuntarpeen kartoittamiseksi. Ja apua minä tarvitsen. Paljon.

Nyt mä olen alkanut haaveielemaan kirjan kirjoittamisesta/tekemisestä. Enkä siis todellakaan mistään romaanista, vaan ehkä enempi jostain novellikokoelmasta ja kuvakertomuksista. Mutta idea joka mulla on on kyllä ihan älytön. Ei sellaista kukaan julkaisisi/ostaisi. Enkä mä sais sitä kuitenkaan edes tehtyä. Mutta ainakin mulla on kaksi otsikkoa ja yksi sisältö. Hyvä alku?

Hups! Niin, siis siihen mistä kirjoitin aluksi. Avautumiseen. Eilen illalla sitten jostain kumman syystä sain inspiraation kirjoittaa sen selvityksen. Sain sen tehtyä ja lisäksi monta ranskalaista viivallista avautumista. Tekipä hyvää. Nyt pitäis saada se vielä eteenpäin ennen kuin muutan mieleni.

Nukkerintamalta kuuluu hyvää :) Minulla on nyt toistaiseksi kaikki minulle kuuluvat nuket kasassa, Watarukin tuli eilen. Ja kuulkaa, se onkin ihan erilainen homo kuin mitä odotin. Ensikshän mulla oli mielessä sellainen kypsy, sensuelli kaveri. Ja sitten se olikin ajatuksissani, kiitos kaikkien teidän glitter-kommenttien sellainen räiskyvä överi. Mutta eilen kun siihen tutustuin, niin se olikin aika ujo ja nuori ja ehkä ei vielä ihan sinut koko suuntauksensa kanssa. Ei vielä edes kaapista ulostullut, vaikka kaikki sen kaverit tietääkin sen "salaisuuden". Ja sillä on ehdottomasti kaikista paras kauneudentaju. Mutta se olis siis just sellanen muiden perässä, tai sivussa kulkeva, eikä joukon etunenässä kovaan ääneen kailottava - näin vertauskuvallisesti. Siitä piti tulla Fabio/Flavio, mut nyt se on enemmänkin Peter/Bruce/Kevin. Jää nähtäväksi.

Olen myös tehnyt Mollylle, Goldie, josta olen kertonut, melko hupaisan tarinan. Mollyn luonnehan on ollut jo pitkään tiedossa, jo paljon ennen kuin se on kotiutunut. Ja etukäteismielikuvani sen kuin vahvistui Mollyn tullessa. Melkoinen partyanimal, joka vaihtaa miestä useammin kuin sukkia. Olen etekmässä sille kuvatarinaa, joka kohta puolin on päättymässä. Siitä tulee hauska :) Osa on saattanut sitä seurata facebookissa tai Flickerissä.

Mutta johon tässä on tullut ihan liikaa jo kerrottua kaikkea sellaista, minkä fiksu ihminen pitäisi tiukasti sisällään, paitsi eihän tälläisiä asioita fiksulla ihmisellä ole laisinkaan. Niin tai näin, nyt siivoamaan ja ompelemaan. (hah ha! varmaan...telkkarin eteen säkkituoliin lojumaan, ja planeettamme ihmeitä dvd:ltä katselemaan)

Son moro!

xoxo,
Rais

a

Suuri Seikkailijatar

Kaikki on varmaan lukenut/kuullut suurista seikkailuista; siitä kuinka uusia mantereita ja kaukaisia kyliä on löydetty. Kuinka sata-parisataa vuotta sitten varakkaat ihmiset matkas kaukaisiin maihin tutustumaan täysin vieraisiin kulttuureihin, ennennäkemättömiin ihmisiin ja kaikkeen kummaan ja eksoottiseen. Ja ne oli kuulkaa todella isoja juttuja. Matkoilla vietettiin jo ihan pelkän matkustamisen hitauden vuoksi kuukausia, ellei jopa vuosia.

Toista on nykyään. Kaikki on käyneet kaikkialla. Safareilla Afrikassa, viidakossa Etelä-Amerikassa, pilvenpiirtäjän huipulla Hong Kongissa, puhumattakaan jostain Thaimaan hiekkarannoista. Maapallon toiselle puolen lentää puolessa vuorokaudessa. Mikään ei ole enää mitään. Kaikki on jo nähty ja koettu. T-paitakin hankittu. Ja tämäkös minua on viime aikoina kismittänyt. Ajatuksissani olisin niin mielelläni ollut mukana Indiana Jones -tyylisissä seikkailuissa, etsimässä jotain uutta ja mystistä. Mutta ei. Kaikki on jo löydetty. Kaikkialla on jo käyty. Ja netti levittää kaiken tuon tiedon meidän eteen napin painalluksella. Kuulemma sellaiseen vauhtiin, että jos kaiken mitä verkkoon syötetään printtais paperille, kasvais tuo paperipino minuutissa 7 metriä, siis pelkästään siitä uudesta tiedosta. Melko huikeeta.

Niin, siis jotenkin toi kaikki tuntuu niin epäreilulta. Meille on kaikki jo niin valmista. Kunnes muistin taas ajatella sitä, mitäköhän ihmiset sadan vuoden päästä ajattelis meistä. Sillonhan ihan varmasti tiedetään taas niin paljon enemmän ihan kaikesta kuin mitä nytten. Just vaikka joku Alkuräjähdys. Mistä kaikki on saanut alkunsa? Mitä reittejä ensimmäiset ihmiset tuli Amerikkaan? Saati sitten kaikki fysiikkaan liittyvät hiukkasasiat, joilla luotais määrättömiä määriä (voiko noin sanoa?) energiaa jne. Meillähän on siis meneillään ihan mieletön seikkailu tälläkin hetkellä. Eikä se, ettei kaikki siihen osallistu tee siitä mitenkään vähempiarvoista. Eihän nekään seikkailut mistä aiemmin puhuin olleet suinkaan kaikille mahdollisia, eikä varmasti edes suurinta osaa ihmisistä koskettanut millään lailla. Niin kuin ei meidänkään nykyiset tieteen saavutukset. Tai siis koskettaahan ne ihan koko ajan, kun melkeinpä kaikki on jollain lailla sidoksissa luonnontieteisiin, muttei suurinta osaa kiinnosta mut kuin ne lopputuotteet.

Joten ehkä tähän olisi sitten tyytyminen. Suuria seikkailuja on koko ajan ympärillä! Harmi, ettei mulla itsellä ole minkäännäköisiä lahjoja noilla aloilla. Kyllä ne kiinnostaa, muttei ole olemassa oikein minkäännäköistä tieto-taitopohjaa johon uutta tietoa ankkuroida. Ja olen laiska ja hidas oppimaan, joten aika mahdottomalta tuntuisi minun osallistumiseni noihin seikkailuihin.

Viikonlopun aikana olen katsonut dokumenttisarjan siitä, kuinka ihminen on asuttanut maapallon. Siinäpä vasta seikkailu. Mutta seikkailua oli myös sarjan tekemisessä. Ja jotenkin sitä katsoessa mua alko naurattamaan, että miten minä haaveilen jostain sademetsissä rämpimisestä ja kylmyydestä/kuumuudesta, kun olen oikeasti niin domestikoitunut kuin olla voi. Pelkään hämähäkkejä, en kestä oikein mitään hyönteisiä iholla, en mitään vieraita kosketuksia (siis just vaikka niitä hyönteisiä, puun oksia, lehtiä tms.) iholla, en kuumuutta, enkä varsinkaan kylmyyttä, pelkään pimeää, en kestä nälkää, en pysty syömään pahaa ruokaa, olen arka, pelkään vettä, enkä varmasti sukeltaisi tuntemattomassa luonnon vedessä, ainakaan mihinkään luolaan. Luolaan en muutenkaan menis, kun pelkäisin, että ahtaan paikan kammo iskis. Ja suuntavaistoni on aivan kamala. Ei kuulosta suurelta seikkailijattarelta. Ainoat hyveeni olisi tiedonhalu, pieni koko ja tietynlainen sitkeys (jääräpäisyys).

Taidan tyytyä muiden seikkailuista lukemiseen. Japanin epäkohdista kertova kirja on tällä hetkellä niin tylsässä kohdassa (vaikka talouskuplan yli loikkasinkin), että aion siirtyä uuteen kirjaan: This Land Is Their Land: Reports From a Divided Nation (2008) - Barbara Ehrenreich. Yhden kirjan tältä tädiltä olen lukenut aiemmin Nickel and Dimed, ja se oli niin hyvä, että melko innolla odotan tätä. Japani kirja oli todella masentava. Kirjan nimi siis Dogs and Demons, The fall of modern Japan - Alex Kerr. Jäin jumiin kohtaan jossa kerrotaan vaikutusvallasta ja etuoikeuksista. Politiikka ei nyt vaan ole mun juttu. Vaikkakin kirjassa on ollut paljon mielenkiintoistakin luettavaa, joka isosti linkitetty politiikkaan. Silti. Ehkä ton jenkkikirjan kälkeen siirryn takas Japaniin, ja loikkaan ton kohdan yli ja luen Retikoille tarkoitetuista lentokentistä. Ihan oikeesti, seuraava kappale on tolla nimellä. :)

Mutta nyt tää menee tekeen jotain ihan muuta! Tervetuloa uusille lukijoille!


xoxo,
Raisa

jk. Tuolla aiemmin mainitsin niista safareista ja pilevnpiirtäjistä. Itse en ole käynyt yhdessäkään mainitsemastani kohteesta. Mut silti.

Varpuset on fiksumpia kuin sinitiaiset ja pari sanaa elämästä

Joudun päivittäin täyttämään kaksi lintulautaa, kun meillä käy niin paljon lintuja ja oravia syömässä. Ehkä tämä olis sittenkin se mun vegaaninen diner?

Nytkin siellä on yks fasaani, kymmenkunta varpusta, orava ja muutama rastas. Varpuset on siitä fiksuja, että niistä yksi on lintulaudalla ja viskoo siemeniä alas, ja maassa sitten odottelee nälkäinen parvi taivaalta tulevaa siemensadetta, siinä kun tali- ja sinitiaiset käy hakemassa yksi kerrallaan siemenen ja pyrähtää kauemmas sitä syömään ja sitten odottelevat taas vuoroaan.

Mä en tiedä mikä on mulla meneillään, mutta olen aika *jotain*. Tässäkö tää elämä nyt on? Jotenkin musta tuntuu, että elämää olis ihan kamalasti mainostettu, silleen et tulee tunne, et sen olis oltava jotain ihan älyttömän hienoa. Sellaista kuin elokuvissakin, lämpöistä ihanaa ja kodikasta. Kylmäkin tuntuis raikkaalta ja sellaiselta, joka antais luvan käyttää (mukamas) ihania huiveja ja hattuja, eikä koskaan sellaiselta joka vaan ja ainoastaan vituttaa.

Kaikki päivät on suht samanlaisia, mielekkyydestä ei tietoakaan. CD-soitin ei toimi, eikä radiokanava pysy kohillaan. Tulevaisuus ahdistaa. Radiosta, silloin kun ei mene hermot siihen rätinään kuuluu välillä biisi, jonka sanoissa puhutaan siitä, kuinka elämässä on tärkeintä tehdä listoja Hämähäkkimiehen vihollisista. Ja just tohonhan se on mennyt. Ei siinä, emmä tiedä mitä sitten pitäis tehdä, mut ei nyt ainakaan jotain noin älytöntä. Ihmiset rakentelee jotain musiikkilistoja päivät pitkät, aakkostaa niiden DVD elokuvia, pätee jollain nippelitiedoilla. Ja sitä kutsutaan elämksi. Ja edelleen korostaisin sitä, ettei tämä missään tapauksessa ole hyökkäys ketään kohtaan. Paitsi ehkä elämää. Omani nyt on ihan joku surkeuden huippu. En edes kehtaa kertoa miten omaa elämääni välttelen.

 Siis ihan aikuisten oikeesti - Tässäkö tää nyt on?

Olen kuitenkin ommellut, aika paljonkin viimeaikoina. Ja hyvin järjestelmällisesti, jopa tehdasmaisesti. Ja saanut paljon aikaiseksi. Ennen kaikkea siis niitä Blythe pusseja. Ne menee kuulkaa hyvin kaupaksi :) Ja mikä parasta, usein ihmiset ostaa niidne mukana sitten jotain muutakin :D Mä kerroin siitä nukesta, jota en aio ostaa. Mutta kerroinko siitä toisesta, josta olen haaveillut jo pitkän aikaa, Goldiesta. Se olis nyt myynnissä, Euroopassa vielä. Ja kelpo hintaankin. Pari päivää vielä odotettava ja sit nähdään kuinka kävi.

Eipä tässä sitten muuta. Kiitos kun jaksoitte lukea.

Raisa

Miksi purkaminen vie sata kertaa enemmän aikaa kuin uuden tekeminen?

Miksi on helpompaa tehdä vanhoja asioita (väärin) kuin uusia asioita (oikein)?

Paidan poisottaminenkin on helpompaa suunnitelman kanssa

Oikeesti, olen ommellut alkaneella viikolla aika paljon, tai ollut siis yläkerrassa ja yrittänyt ommella. Koko ajan menee joku pieleen ja joudun purkamaan. Ja purkaminen on ihan älyttömän hidasta. Ja siitä tuli mieleen, että eikös sen energian tulis olla jollain lailla vakio? Hmm. Vaan eikös siihenkin mene energiaa, kun se ompelukone tehdään ja ompelukone itsessäänkin käyttää energiaa. Joten kyllähän siihen purkamiseen tulisikin kulua enemmän energiaa, kuin ompelukoneella surrutteluun.

Entä sitten vaikka siivoaminen jonkun täystuhon jäljiltä? Jos ajatellaan, että pyörähtää tavarapaljossa huoneessa, ja siellä asiat lentelee. Se on hauskaa, eikä energiaa juuri kulu, mutta sitten kun sitä täytyykin alkaa siivoamaan niin hauskuus on kaukana ja energiaakin kuluu ihan väsymiseen asti. Miksi?

Ilman suunnitelmaa siihen saattaa jäädä jumiin.

Entä joku juopottelu ja sitten krapula? Tupakointi ja sen lopettaminen? Ensin tosi hauskaa ja helppoa ja sitten ihan kamalaa.

Entä sitten vanhojen virheiden toistaminen. Siis se, kuinka paljon helpompaa on tehdä aina vaan sitä yhtä ja samaa, kulkea niitä samoja raiteita pitkin, aina vaan, vaikkakin ne veis umpikujaan. Kuin se, että vaihtaiskin suuntaa, jonka päätepysäkistä ei ehkä oliskaan varmuutta, mutta ainakin se olis oikeaan suuntaan. Miksi sellainen on niin pelottavaa, että se melkein lamauttaa ja saa pupun pöksyyn? (puput on kyllä ihania.)

Mä sain kaverilta eilen tekstiviestin, että se oli antanut mun yhteystiedot erääseen paikkaan, jolla saattais olla mulle käyttöä. Joo, ihan kiva. eihän kukaan tollasiin tartu, joten olin ihan huoleti. Ei aikaakaan kun puhelin sitten oikeasti soi. Ja hittolainen! Siellä ei vielä edes alustavasti, mutta jotain sinne päin, tarjottiin työntynkää. Ja jälleen niin, että jos joku ulkopuolinen pääsis määrittelemään mulle unelmahomman, niin se vois olla jotain just tälläistä :D

No, onneksi aina on Pinkkis.

Mutta, monta mutkaa matkassa ja silleen, joka tapauksessa paniikki on jo iskemässä. Apua! Sehän tarkottais ihan uusia kuvioita, ihan uusia ihmisiä, ihan uusia vastuita ja kaikkee. Kääk! Eikö olis helpompaa vaan kökkiä kotona ja tehdä niitä samoja vanhoja juttuja.

No, aika näyttää. Anteeksi, etten kerro asiasta enempää. Kerron sitten, kun tiedän jotain varmaa, että tuleeko vai ei.

Huh! Meinaspa tämäkin taas unohtua! En tiedä mikä sai mut tekemään muita hommia, mutta olin jo aikeissa suleka koneen ja lähtemään ihan muihin puuhiin.

xoxo,
Raisa

Tylsyydestä

Eilisessä postauksessa taas voivottelin sitä, kun on niiiiiiin kamalan tylsäääääää. Koskaan ei tapahdu mitään.

Nuuksio

Ja oikeesti, ei tarttis kuin yksi tiede -lehti lukea, niin johan olis maailma taas ihmeitä täynnä. Kaikki samat ihmeelliset reaktiot, joiden käsittämätöntä hienoutta vielä pari (??) kuukautta sitten olen täällä toitottanut, siinähän ne on kaikki, ympärillä. Se, miten lämpö minustakin sikoilee eteenpäin, leviten huonetilaan ympärilläni - koko ajan tapahtuu kaikkea ihan älyttömän hienoa. Miten puut imevät lehtivihreän itseensä selviytyäkseen talvesta, ja lehdistä tulee kauniin puna-keltaisia. (mä en oikeesti tiedä miten se tapahtuu, kasvit kiinnostaa mua yllättävän vähän).

Jos mikrotasolta siirrytään makroon, niin siellähän vasta mielenkiintoista onkin. Kosminen suhina ja kohina, joka alkuräjähdyksen ajoilta on vielä kuultavissa ja kaikki ajan kaareutuvuus ja muut ihan täysin käsittämättömät asiat. Siinä oli tekemistä itse kullekin alkaa ottamaan niistä selvää.

Helsinki-Vantaa

Mutta ei!! Mä haluan helppoja, paketoituja jännityksiä. Mä haluan ulkomaanmatkan, ravintolaillallisia, uusia asioita ja remontin. Jos en olis onnellisesti naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa niin haluaisin jonkun jännittävän suhteen. Mä haluan säpinää ja suihketta. Haluan hajuvettä, joka ei imeydy verenkiertoon! Mä haluan uran ja jakkupuvun! Uudet lenkkarit ja kuntosalikortin. Kalenterin täyteen menoja ja sähäkkää seuraa baari-iltoihin.Manikyyrin ja kasvohoidon! Hiusten leikkuun myös! Uutta leipää ja pakastimen täyteen kalliita ruokia Ruohonjuuresta. Jääkaapin joka pursuilee nakkeja ja leikkeleitä ja valmisruokia! Uusia innostavia harrastuksia, kavereita joiden kanssa istua iltaa ja jutella henkeviä, samalla kun siemaillaan punaviiniä.

Pöllitty kuva. Osoite niin pitkä, ettei mahtunut. Sorry!

Minä haluan japaniin. Haluan lämpöön, juoma-automaattien ympäröimäksi. Haluan shoppailemaan täysin ilman huolta huomisesta. (sillä ei kai yksi törsäysreissu nyt sentään maapallon tilaa voi keikauttaa...) Haluan, haluan, haluan!!

Martha's Vineyard.

Todella ärsyttävää, kun ei vaan voi tyytyä *tähän*! Mutta! Jos sellainen olis tapana, niin tokkopa oltais koskaan edes sieltä puusta laskeuduttu. Tai ainakaan ihan käsittämättömiä vaaroja kaihtamatta (sanotaanko se noin?) lähetty Afrikan savanneilta levittäytymään ympäri maailmaa. Kyllä meissä kaikissa (?) asuu pieni tyytymätön alkuasukas, jonka veri vetää *jonnekin*. Ei voi pysähtyä. Kyllähän kaikki tietää mitä tapahtuu kivelle kun se lakkaa pyörimästä, tai seisahtaneelle vedelle. Ehkä ihmisenkään ei kuulu jämähtää tälleen paikoilleen? On ok tehdä lapset ja hoitaa ne pysöhdyksissä, mut sit pitäiskin taas jatkaa matkaa. Eikö?

Ajatelkaa matkailua jotain sata-kaksisataa vuotta sitten. Kun ihmiset oikeesti meni seikkailuihin. Nythän lähes kaikkialle pääsee turvallisesti paketoituna. Mutta mulle siis riittäis ihan oma pieni vaaleanpunainen, muovinen matka Japaniin. En pidä viidakoista tai muista, missä asiat ovat kaoottisesti, epäjärjestyksessä, sattumanvaraisesti, valmiita yllättämään. Tai kyl mä varmaan tykkäisin, olen vaan hyönteisten kanssa niin huono.

Mutta! Seikkailut Husqvarnan kanssa odottavat!

xoxo,
Raisa

Japanissa olis paljon paremmin.

Enkun koe oli kamala. Ja lisäksi tulin vielä kipeäksi. Ja vielä pisteeksi i:n päälle minua vaivaa näkymättömyys. Olemattomuus. En kestä. Japanissa olisi paljon paremmin. Siellä olisi lämmintä, kiusallisen kuumaa jopa, siellä olisi ymmärrettävää olla näkymätön, sillä siellä ei olisi vastaavanlaista reflektoivaa pintaa kuin täällä. Siis ystävät ja tuttavat toimii täällä niinä heijastavina pintoina. Ja kun niistä ei heijastukaan mitään on se aika rankaa.

Olen kyllästynyt hallitsemattomaan köyhyyteen, joten olen tehnyt pyhän päätöksen muuttua, jälleen kerran. Kunhan pöly tästä tasaantuu aion ottaa ohjat käsiini ja alkaa jälleen hallitsemaan raha-asioitani, ilman että ne hallitsisivat minua. Kyllästyttää jatkuva solmu mahassa. Laitoin kahdesta nukkefoorumista facebookissa itseni uutisvirran ulkopuolelle. En ihan pistänyt itseäni ulos, sillä ehkä haluan osan nukeistani pistää kiertoon. Ja se ei onnistu, jos ei ole siellä jäsenenä.

Nuikuin älyttömän huonosti. Kamalia painajaisia ja hirveä kurkkukipu.

Syyskauden aloitti Emmi Itärannan Teemestarin Kirja. Olen muutaman sivun päässä lopusta, ihan hyvä kirja ollut. Paikoitellen hidas ja semmoinen haahuileva. Ärsyttää, kun jotkut kirjailijat on sellaisia, ettei ne saa asiaansa kerrottua ilman seitsemää korulausetta. No, joka tapauksessa luettava kirja.

Multa on lähes kaikki tee loppu. Onneksi Damista ostin jotain kurkkukiputeetä. Siitä varmaan se kurkkukipukin tullut ;) Mutta se on saanut aikaan sen, että olen jälleen alkanut hyödyntämään kasvimaan villinä rehottavaa minttua. Aina kun juon sitä laskeskelen mielessäni kuinka paljon säästän rahaa ja luontoa :)  Toissapäivänä pakastin hervottoman säkin lehtikaalia, ja sitä tehdessä myöskin myhäilin rahan ja luonnon säästymistä. Ennen kaikkea pinaatti sillä korvataan talvisin, eikä se pinaatti nyt niin kamalan kallista kyllä ole, mut silti! Jos maailma nyt pelastu, niin tiedätte ketä tulla kiittämään!

Mä olin viime viikonloppuna 20-30 muun aktiivin kanssa juonimassa kaikkea kivaa muun maailman päänmenoksi Tuusulan Rusutjärvellä. Kerron siitä sitten enemmän ja kuvien kanssa, kun voin paremmin. Kerroinko muuten jo, että se bilsakin meni ihan päin helvettiä?

Hitto, onkohan mitään mikä ei olis päin helvettiä? Huomenna on taas hammaslääkärikin. No, onneksi lapset tulee tänään kotiin, tai no, Hapsi tuli jo eilen, leirikoulusta. Jouduin heittämään sen aamulla autolla kouluun, kun oli niin pahasti myöhässä ja bussilippukin kateissa. Joutuu reppana kävelemään kotiin. Ihan varmaan menee pummilla. Mistä lyödään vetoa. Siltikin ne lapset on se ankkkuri. Vaikken mistään äitien lapsi-lällyn-lällyn -jutuista välitäkään. Silti.

moi nyt.

Kesäkauden lopetus

Mun piti tehdä tää postaus jo ainakin kolme viikkoa sitten, mutta en millään saanut yhtä tiettyä kirjaa luettua. Ja kesän lopetus liittyi siihen kirjaan. Ja sen piti tietenkin olla vähän hassua silloin kun kesä melko selvästi oli vielä meneillään. Nythän ei enää kukaan pistä kampoihin, jos väitän kesän päättyneen. Niin, se hauskuushan liittyi siihen, että minä määrittäisin kesäkirjojeni lukemisen loppumisella vuodenaikojen vaihtelun. No, en kai sitten määritä, seuraan lampaan tavoin kaikkia muita, ja vielä vähän jälkijunassa!

Joka tapauksessa, joskus tuossa kesän alkumetreillä julistin kesäkauden alkaneeksi, ja kehuin lukevani läjän kirjoja, joilla ei ole mitään tekemistä koulun kanssa. Kesän tuli aloittaa en muista enää edes nimeä, sukunimi! Muistanpas! Caitlyn Moran! Ehkä ei ihan oikein kirjoitettuna, mutta ymmärrätte kenestä kyse. Kirjan nimi saattoi olla naisena olemisen taito. Tms. Ja kesäkauden tuli lopettaa Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta. Jolla itse asiassa hyvinkin paljon tekemistä koulun kanssa, ainakin biologian.  Vähän kiusallista tässä on se, etten millään muista, mitä muita kirjoja luin. Ainakin kaksi kirjaa oli siitä lukiolaisten kirjaston lukulistalta, mutta enhän mä muista tekijöitä tai kirjojen nimiä. Toisen kirjan nimi oli Kimpassa ja sillä oli ranskalainen kirjoittaja. Auttaako? Toisen oli kirjoittanut japanilainen, ja se kertoi pariskunnasta, jonka toinen osapuoli oli juoppo ja toinen homo. Auttoko?

Ai nii, Marilyn! Ehkä kuulkaa se kesän, eikä kun piti mennä siitä Moranista Marilyniin ja lopulta sitten mutkien kautta siihen historiaan. Anteeksi, tämä sekoilu on ihan älytöntä. Joo, kesän alkuun luin paksun fiktiota ja faktaa sekoittavan kirjan Marilynistä. Ja siitä syttyi kunnon MM roihu, jota tyydytin kirjaston runsailla antimilla. Katsoin paljon MM:n elokuvia, luin ihan oikean elämänkerran ja paljon sellasia faktapitoisia kuvakirjoja ja lisäksi hänen itsensä kirjoittamia juttuja. Yritin jotain äänihommeleitakin kuunnella, mutta joku oli tuhonnut sen levyn täysin.

Niin, Marilynistä sitten siirryin vähän korkeampaan kulttuuriin, eli siihen lukiolaisten listaan. :)

Tavallaan MM tuttavuus oli suurinta antia, mutta kuitenkin isoimmat elämykset tuli Bill Brysonin kirjasta. Siis siitä lyhyestä historiasta lähes kaikesta. Jos kirja ei ole tuttu, älkää antako nimen hämätä! Se ei ole siis sodista ja muusta yhtä kutkuttavasta, vaan maailmankaikkeuden synnystä, biologiasta, fysiikasta ja kemiasta ennen kaikkea; ja erittäin kansantajuisesti kirjoitettu. Ja mä olen sieltä jotain ihmeellisyyksiä merkinnyt lapuillakin, ihan kuulkaa teitä varten!!

Joten, sen  pidemmittä jaaritteluitta, saanko esitellä, omavalitsemiani kutkuttavimpia kohtia Bill Brysonin Lyhyestä historiasta lähes kaikesta:Atomeista: "Jokainen atomi meissä kaikissa on ollut lähes varmasti useissa tähdissä ja miljoonissa eri organismeissa ennen kuin se on tullut osaksi meitä. ---meissä on runsaasti atomeja, jotka ovat olleet aikanaan osa Shakespearea - on väitetty että jopa miljardi atomia itse kussakin. ---ja ketä tahansa mieleen tulevaa historiallista hahmoa. (Tämä tosin pätee vain historiallisiin henkilöihin, sillä ilmeisesti atomien kierrätys kestää muutamia vuosikymmeniä:vaikka kuinka toivoisimme, emme voi olla yhtä Elvis Presleyn kanssa.)"
Atomeista vielä lisää, vähän selvennöstä niiden koosta:" atomin mittakaava:kymmenesmiljoonasosa millimetristä. --- yhden atomin suhde yllä mainittuun millimetrin pituiseen viivaan on sama kuin paperiarkin paksuuden suhde 381 metriä korkeaan Empire State Buildingiin." (siis Empire State Building olis se millimetri ja atomi paperiarkki. Huh huh. Mistä kukaan voi tollasta edes tietää?)

Ilmamolekyyleistä ja auringonsäteilystä: "Auringonvalo antaa atomeille puhtia. Sen säteily panee atomeihin vauhtia ja kiihtyneessä tilassaan ne törmäilevät toisiinsa vapauttaen lämpöä. Kun kesäpäivän aurinko lämmittää niskaamme, tunnemme itse asiassa riehaantuneiden atomien lämmön." Ajatus siitä, että lämpö on riehaantuneita atomeita törmäilemässä toisiinsa on vaan niin ihana! Välillä minäkin haluasin riehaantua ja törmäillä toisiin kaltaisiini.

Salamoinnista ja ukonilmasta: "Salama etenee 435 000 kilometrin tuntinopeudella ja se voi kuumentaa ympäröivän ilman 28 000-asteiseksi, mikä ylittää auringon pintalämpötilan moninkertaisesti. Maailmassa on joka hetki käynnissä 1 800 ukkosmyrskyä ja vuorokaudessa niitä kertyy noin 40 000. Öin ja päivin ympäri maailmaa maahan iskeytyy joka sekunti noin sata salamaa."

Sumusta tai pilvistä, mutta sumun takia tästä tykkäsin: "Pilvien aineettomuudesta saa jonkinlaisen käsityksen kävelemällä sumussa - joka on itse asiassa pilvi, joka ei jaksa kohota lentoon." Söpöä.

Soluista olin myös tehnyt jonkun merkinnän, mutta mun mielestä siinä tekstissä ei ollut enää mitään sellasta Oho!-tekijää. Joten viimeiseen, eli todistukseen siitä, että kaikki me ollaan täällä itseämme varten. Meillä on arvo ja elämisellemme oikeutus, joka ei tule siitä, että joku toinen siitä hyötyisi. Eli viimeistään tähän sitten sopisi eläinten hyväksikäyttö päättää.

Jäkälistä ja elämän tarkoituksesta: "Kuten useimmat muutkin karuissa oloissa viihtyvät elämänmuodot, jäkälät kasvavat hyvin hitaasti. Jäkälän kasvaminen paidannapin kokoiseksi saattaa kestää puolivuosisataa. ---Vähäeleisempää olemassaolon muotoa on vaikea kuvitella. "Ne vain ovat", Attenborough jatkaa. "Ja olemassaolollaan ne todistavat, että yksinkertaisimmatkin elämänmuodot elävät pelkästään itsensä tähden." On helppo unohtaa, että elolliset olennot yksinkertaisesti elävät. Ihmisinä olemme taipuvaisia ajattelemaan, että elämällä täytyy olla tarkoitus. Meillä on suunnitelmia, tavoitteita ja haaveita. Haluamme ottaa kaiken irti juovuttavasta olemassaolostamme. Mutta millaista on jäkälän elämä? Sen elämänhalu on yhtä vahva kuin meidänkin. Perustellusti voidaan väittää, että se on jopa vahvempi. Jos saisin kuulla, että minun pitäisi viettää seuraavat vuosikymmenet repaleisena kasvustona kiven kyljessä keskellä metsää, luultavasti en haluaisi enää elää."

Mun mielestä ton valossa on jotenkin entistä rankempaa se, että me koetaan oikeudeksemme riistää niin monen muun eliön oikeus omaan elämäänsä. Eikä edes niin se tappaminen, vaan kaikki se mikä sitä edeltää. Vankeus ja huono kohtelu, kaikkien oikeuksien riisto. Me ollaan yksi eliölaji muiden joukossa, mutta me ollaan otettu, tai siis pyritään ottamaan, ihan kaikki haltuumme ja hyödynnettäväksemme. Meitä on täällä ihan liikaa, me vaaditaan koko ajan ihan liikaa, mikään ei meille riitä.

Mutta joo, lukekaa se kirja! Tosi tosi hyvä!

Syyskauden aloituksesta? Ideoita? Siis luettaviksi kirjoiksi?

xoxo,
Raisa

Nuolen kärjessä pilkottaa maa. Ei ole oma kuva ;)

To Do -lista tiistaille

1. Juhli Lehtikaalipäivää!
  * smoothiessa
  * lounaalla höyrytettynä valkosipulikastikkeessa
  * päivälliseksi lehtikaalirisottoa

2. Leivo Panamaan
   * mpvoi-suklaa pikkareita
   * Marianne Ihastus -keksejä

3. Ompele 1 mekko

4. Tee läksyt
   * matikka (yök!)
   * espanja
   * kertaa bilsaa

5. Postitus
  * Monique Magnifique
  * pieni penaali

6. Tee To Do -lista huomiselle

Näiden mukaan mä olen nyt elänyt ehkä viikon verran, ja paljon enemmän saan aikaiseksi :) Ommeltuakin tulee paljon enemmän, kun on joku tietty laskettavissa oleva tavoite. Esim. 10 saumaa, joka on mulla aika yleinen. En tiedä miksi välttämättä haluan tehdä "liukuhihnalla" näitä ompeluksiani, ehkä siksi kun se on niin paljon tehokkaampaa, mutta kun ompelisin kuitenkin mieluummin "pussukoita" enkä "saumoja".

Hassu juttu, musiikkiin liittyen. Mun tytärhän on siis musaluokalla. Eli sillä on lahjoja sillä(kin) osa-alueella. Ja se ei kestä, kun mä kuuntelen Dresden Dollsia! Sen mielestä Amanda ei osaa yhtään laulaa, pianoa kyllä soittaa. Mut sitä laulua se ei kestä. Joten, mä kuuntelen Dresden Dollsia silloin kun lapset ovat isällään, ja jotain taidokkaampia artisteja silloin kun lapsoset on kotona. Nurinkurista.

Moi nyt!

xoxo,
Raisa

Hyvän Tuulen Ylläpito -postaus

Siis sellaisen keskikepeän masennuksen poistoon/torjuntaan.

1. Noudat rutiineita. Vaikka mikä olisi. Vaikkei yhtään huvittaisi. Peseydy. Kapmaa tukka. Harjaa hampaat. Pistä puhtaat vaatteet. Tiskaa. Pakottaudu pitämään tollasista yksinkertaisista asioista huolta. Vaikkei siis mikäään vois kiinnostaa vähempää.

2. Pyri säilyttämään normaali aktiivisuus ja unirytmi. Älä nuku liikaa. Tai liian vähän.

Meillä oli pitkästä aikaa tacoja! Hitto, että ne oli hyviä!

3. Syä hyvin. Vältä väärällä tavalla epäterveellisiä asioita (esim. irtokarkkeja ja limsoja), syö suklaata ja lakua, jos jotain tuhmaa pitää syödä. Oikeesti, vaikkei huvittaiskaan, syö silti herkullisen terveellisesti.

4. Järjestä sosiaalisia tapahtumia. Siis treffaa ihmisiä. Kahvittele, osallistu hyväntekeväisyyteen, pidä itsesi kiireisenä.

5. Tee sellaisia asioita, jotka ainakin aiemmin tuoneet mielihyvää ja tuntuneet mielekkäiltä.

6. Tee jotain, jonka tiedät osaavasi. Pistä tässä kohtaa rima mieluummin liian alas kuin liian ylös. Nyt ei kaivata elämää kummempaa haastetta, nyt kaivataan onnistumisia.

7. Tee "To Do -listoja" pysyäksesi kärryillä, pitääksesi itsesi liikkeellä.

8. Liiku. Olkoonkin kuinka tylsää tahansa, liiku. Kävele, pyöräile mitä lie. Kunhan olet liikkeessä joka päivä ainakin jonkin aikaa.

mun mielestä silloin, kun mikään ei huvita, eikä mikään maistu miltään, on hyvä kuvitella olevansa robotti, joka vaan tekee niitä hommiaan ja pistää illalla pariston lataukseen. Ei sen kummempaa. Kyllä se elämänilo ja -riemu sieltä taas kohta takasin tulee. Kunhan vaan suorittaa noita tehtäviään. Tää ei varmaankaan toimi enää siinä vaiheessa, kun ollaan ylitetty joku tietty näkymätön raja, mutta just sellaiseen kotihoidolla parannettavaan alakuloon varmasti tepsii. Mälsä toteamus, mutta ei aina voi olla hauskaa. Mikä on kyllä ihan persuksista, sillä kyllä pitäis olla. Ja aina pitäis olla myös tulisesti rakastunut (muistatteko vielä sitä ihan käsittämättömän kutkuttavaa tunnetta, kun on korvannipukoita myöten ihan jumalattoman rakastunut?!) ja jälkiruoankin maistua joka suupalalta yhtä hyvältä kuin se ensimmäisen.

Valitettavasti elämä vaan ei ole pelkästään niitä vuoristoradan huippuja. Huisi viikko edessä, toivottavasti pysyn kyydissä! Nyt mennään!

Tervetuloa maanantai!!

xoxo,
Raisa

j.k. Tacoista vielä. Vegaanisen version tekeminen on niin helppoa! Jauhelihan sijaan soijarouhetta, tai puritaanit laittaa hernerouhetta ja lehmäntissimaitojuuston sijaan uutta tulista chilijuustoa Cheezlyltä! Siinä se!! Hellpoa kuin lapselta tikkarin vieminen!

Rosollia

Silppua, sekalaista.

Eilen polkiessani hammaslääkäriin (valitsin hammaslääkärikseni halvimman naisen. Sukupuolesta jouduin maksamaan melkein 50 euroa, mutta ajatus miehen sormista suussani - ei kiitos!) näin menomatkalla jotain, mikä näytti suihkuverhon renkaalta. Yläkerran vessa, joka on pieni koppero, jossa aikanaan ollut liukuovi, joka suistunut raiteeltaan korjauskelvottomaan? kuntoon, on saanut ovekseen suihkuverhon ja tuosta verhosta lapset ovat onnistuneet saamaan kaksi rengasta rikki. Joten ehkä tämän takia ylipäätään bongasin sen renkulan.

Hammaslääkärissä oli hirveetä. Oikeesti, ihan kamalaa. Piti puuduttaa alaleuka, sieltä takaata. Mikään ei taida olla niin kauheeta. Tarvittiin kaksi puudutuspiikkiä, eikä siltikään vienyt kaikkea vihlontaa pois. Ekan puudutuspiikin vielä vanhingossa tunsin kielelläni niin, että kun se piikki oli siellä lihassani liikutin kieltäni ja se osui siihen neulaan. Ihan todella kuvottavaa. Ja jotta se ssamperin leuka puutuis se lääkäri joutui survomaan sitä neulaa ties kuinka syvälle ja se oli kamalaa. Ja siltikin poraaminen sattui!

Kotiin poljin Viivoanin kautta. Tarvittiin maapähkinävoita, ja mukaan tarttui paljon kaikkea muutakin. Mikä oli harmillista, sillä mulla ei ollut reppua, enkä uskaltanut laittaa lasisia purkkeja tarakalle, vaan jouduin roikottamaan niitä 15 km ohjaustangosta, joka haittas ajamista melkoisesti. Ja kun vielä muutenkin oli ihan tosi unelias (uuden lääkityksen syytä) ja surkea (hammaslääkärin syytä) olo, ei kotimatkassa ollut juurikaan hurraamista. Ja sitten vielä joku mulkku meinas liikenneympyrään tullessaan ajaa mun päälle. No, onneksi sillä oli ikkuna auki...

Niin, kotimatkalla taas näin sen renkulan, ja arvatkaapas mitä! Nyt se on yläkerran vessassa! Aika hassua!

Kotiinpäästyäni vaan voivottelin ja nuokuin, kunnes ruoka oli valmista. En pystynyt juurikaan syömään, sillä puudutus oli enimmäkseen pois ja leuan liikuttaminen, siis suun aukaiseminen sattui. Plääh. Ei muuta kuin kouluun. Mun pitää koulumatkakin valita tarkkaan, että tulee mahdollisimman vähän kohita, joissa pyöräilijöillä etuajo-oikeus autoilijoihin nähden. Esim. Lidln parkkipaikan ulosajoaukko on yks vältettävistä kohdista. Siellä tuntuu käyvän täsyin ajotaidotonta porukkaa, jotka eivät ole kuulleet siitä, että parkkipaikalta tultaessa kuuluu viheliäisiä pyöräilijöitä väistää. Toinen on tietenkin iso liikenneympyrä heti Helsingistä Tikkurilaan mentäessä. Hassu juttu muuten, että kun pyöräilijä ajaa sääntöjen mukaan, ja osoittaa mieltään siitä, kun joku toinen ei tätä tee, vaan holtittomalla ajollaan vaarantaa pyöräilijän terveyden, se on pyöräilijä joka on mulkku. Ei se mulkku autoilija. Eilen sitten nautiskelin ajatuksesta, että otettais käyttöön uusia liikennesääntöjä. Herkullisin oli mielestäni se, että autoilijoiden tulee pysähtyä AINA nähdessään pyöräilijä. Jos näin ei tapahdu, on pyöräilijän oikeus, ei, velvollisuus! ampua autoilijaa. Aaah! Menikö jo vähän överiksi? Pistetään liiallisen Twin Peaksin piikkiin.

Mä olin jotenkin kuvitellut, että mulla on koko viikon tunnit maanantaina, mut eihän näin tietenkään ollut. Ainoastaan bilsaa oli eilen. Bilsa on ihanaa. Vaikka olinkin ihan tokkurassa. Aloitin kouluvuoden loistokkaasti. Olin siis tunnilla ihan ässä. Varmaan muiden mielestä todella ärsyttävä. Annettuani yhden nerokkaan vastauksen enemmänkin kemiaan liittyvästä kysymyksestä etupenkissä istuva tyttö kääntyi katsomaan, että kuka siellä takapenkissä on niin viisas! Ha! Minä! Yleensä istun etupenkissä, kun muuten alan touhuamaan kaikkea muuta, mutta nyt minun paikallani istui jo joku lukio-opintonsa vasta aloittanut. Pöh. Taas tein sitä viivytysvastaustekniikkaa, niin että odotan josko joku muukin tietäisi vastauksen, ja jos koko luokka on hiljaa, niin sitten ikään kuin pelastan muut pinteestä oikeine vastauksineni :) Ah! Tätä itsevarmuutta! No, kuten jo aiemmin mainitsin, tänään on espanjaa ja matikkaa. Ei tarvite loistaa enää.

En ole muuten varmaan vähään aikaan mitään tästä sanonut, mutta edelleen jatkan mun karsintaprojektiani. ELi tavara päivässä lähtee pois. Enimmäkseen, ehkä jopa 90%, menee kirppiskasaan, osa roskiin tai kierrätykseen. Se tuntuu tosi kivalle. Mä en tiedä auttaako se yhtään, mutta ainakin ajtuksena joo, siihen, että ei tekis niin paljon mieli ostaa uutta, kun saman aikaisesti pistää koko ajan vanhaa pois. Pinpula, jonka huone on usein myös kuin kaatopaikka, ennen kaikkea minun kaatopaikkani, on otettu (väkisin?) tähän mukaan. Välillä laitetaan pois joku pieni koru, välillä isompia asioita. Tärkeintä, että koko ajan jotain. Ja aikaa myöten helpottuu myös "tunteellisten" tavaroiden poislaitto. Mulla ainakin on ihan kauheesti sellasta tunnelatautunutta krääsää, jota vaan ei raaski laittaa pois. Vaikka eihän ne ihmiset niissä tavaroissa ole. Eikä siis kuitenkana ole tarkoitus mitään rakasta/tärkeää/itselle arvokasta laittaa pois, vaan niitä turhia tilavarkaita.

Mutta nyt lentokentälle! Kuopus lähtee leirikouluun!!

Sain hetki sitten maksettua vikä erän yhdestä "Graalin Maljasta"!! Wohoo!

xoxo,
Raisa

Murrosikäisen äidin ajatelmia + misc.

Hip hei. Huom. Ilman huutomerkkiä.

Eilen tai toissapäivänä poikani kysyi, suuttuneena, miksei sillä voi olla normaalia äitiä. Miks sen äidillä pitää olla pinkki tukka, MLP tatuointi ja miks sen pitää olla "joku vegaani". Niin, voi voi. Elämä on. Rankkaa nuorelle miehelle, jonka mielestä täydellinen äiti olis sitten varmaan suomalaisittain vaalea, lihava ja sellainen, joka pistelis elämänsä aikana keskimäärin 500 lintua, 40 sikaa, 7 nautaa ja yhden lampaan poskeensa (http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento5.html). Ja ennen kaikkea antais riekkua ulkona, kouluitoinakin, yömyöhään. Kesällä poikanen selitti sitä, että syy siihen miksi on nyt niin paljon kaverilla, on se, että ymmärtää itsekin, että sitten kun koulu alkaa ei enää voi olla niin paljoa. Paskapuhetta.

Tottahan mä olen itsekin ollut teini-ikäinen, ja ihan hirveä sellainen olinkin. Siltikään en voi ymmärtää tota irrallisuutta, ja jotenkin perheeseen kuulumattomuutta mikä niitä tuntuu riivaavan. Koti on kuin joku majatalo, missä palkattu siivooja kyllä hoitaa kaikki niiden sotkut ja keskeneräiset projektit, kokki laittaa ruoan (mielellään tietenkin asukkaiden ääneen lausumattomien toiveiden mukaisesti, ja hitto soikoon jos menee vikaan!), missä vaihdetaan likaiset vaatteet puhtaisiin (se samainen siivooja tietenkin pesee ja viikkaa vaatteet) ja ladataan akkuja, kun kerta pakko on sekin välillä tehdä. Ja sit jos joku kehtaa pyytää osallistumaan jollain tapaa, viemään vaikka roskat tai harjaamaan koiran, niin johan siitä sota syntyy. Kun ei kerta kukaan muukaan, koskaan joudu ikinä yhtään mitään tekemään! Mutta meillä majatalon asiakkaita kohdellaan kuin orjia! Kutsukaa nyt ihmeessä joku jotkut majatalon asukkaiden puolia pitävä taho pelastamaan nämä raukat!

Meillä onneksi ei ole vielä, ainakaan tietääkseni, mitään "isojen poikien juttuja" ole ollut. Tokihan niidenkin aika tulee, Suomessa kun asutaan, ja kun kyseessä on noinkin riitaisa ja kavereiden aivoilla ajatteleva otus. Mutta toistaiseksi ongelmana on enemmänkin siis juuri tämä täysin välinpitämätön käytös ja melkoinen epärehellisyys. Enhän mä voi äitinä sanoa, ainakaan ääneen, mitä odotan, mutta kyllä siihen muuttolaatikoita liittyy. Siis ei siinä, että tollasta raakiletta uskaltaisin yhtään mihinkään päästää, mutta että aikaa kuluis, säilyttäis kaikki hengissä ja sit vois auttaa sen oman elämän alkuun. Näkis, että se kuitenkin ehkä pärjäis omillaan, voitais katsella toisiamme pienen välimatkan päästä ja olla ehkä taas kavereita. Mutta ei äidit tietenkään tälläistä odota. Ainakaan kunnolliset äidit. Lapsilleen omistautuva, kaiken oman kivan uhraava äiti, tietenkin vaan itkee kohtaloaan ja menetettyä kultaista lastaan, eikä ole missään tapauksessa oikeutettu iloitsemaan ajatuksesta, että kohta tämä piina päättyy ja tiet eroavat.

Joo, tälläistä meillä täällä taas. Nyt se haluaa lisäksi lopettaa harrastuksensa, jalkapallon. Enhän voi sitä pakottaakaan, mutta kyllä se vähän kauhistuttaa. Mitä tulee tilalle? Urheiluluokalla se kuitenkin on, eikös sellaisella pitäis olla jotain urheilullista tekemistäkin? Tyttärellä ei ole ikinä oikein ollut mitään, kaikke ollaan kokeiltu, mutta korkeintaan yhden kauden se jaksaa ja sit ei enää huvita. Mä niin kauheasti toivoisin, että se alkais "push" sen piirtelyä seuraavalle tasolle, ottais sen jotenkin vähän tehokkaammin. Vähän painetta siihen.

Eilen olin kaverin ja 31 nuken kanssa piknikillä. Nuket sai kyllä odottaa kääreissään sillä aikaa kun me syötiin. Pastasalaattia ja niitä C:n muffineita. Sitten alettiin hommiin. Oltiin Pinpulan kanssa jo edellisenä iltana puettu kaikki, ja mä olin pakannut sukkia ja kenkiä ja muuta tilpehööriä mukaan, että vois sitten paikan päällä laittaa, mutta tehtävä osoittautui ihan mahdottomaksi, sillä tuuli ihan kamalasti, aurinko paitois liian terävästi, nuket ei suostuneet pysymään pystyssä (istualtaan) ja se oli yksi sekamelska. Joten levitettiin vaan kaikki huovalle (jonka olin edellisenä päivänä pessyt) ja toivottiin parasta. Kyllähän se oli aika kaukana siitä, mitä mulla oli mielessä, mutta ei näin isoa porukkaa saa tuolla luonnon helmassa millään aisoihin. Piknikkään ei niiltä onnistunut, sillä se rinki missä ne istui paisui ihan mahdottoman suureksi, eikä ne ruoat olis millään sopineet siihen keskelle nököttämään. Ja sit toinen kuva, joka mulla oli mielessä ei oikein onnistunut, koska en jaksanut raahata niitä nukkeja varjoon, vaan kuvattiin päiväunetkin siinä auringonpaisteessa. Sentään penkkikuva onnistui. Oli silti kivaa :)


Kivaa myös se, että Etsy myynnit jatkuvat! Aivan mahtavaa oikeesti! Ei siltikään niin, että edes viikon myynneillä "eläis" yhden päivän, mutta onpahan ainakin jotain, millä kustantaa uusia materiaaleja :) Toissayönä tuli Australiasta neljän tuotteen tilaus, ja viime yönä Englannista yhden ja Jenkeistä samoin. Jee!! tää tekee sitäkin, että mun on sitten paljon mielekkäämpää tehdä niitä lisää, kun liikkuvatkin jonnekin. Ja saan niitä kertyneitä pakkausmateriaalejakin eteenpäin :) (siis pelastettua maailman...just eilen sanoin kaverille, että miten nurinkurista on olla niin innoissaan siitä, että uudelleen käyttää saamiaan pakkauksia tms ja sitä kautta omalta osaltaan vaikuttaa ympäristön tilaan, kun sata kertaa tehokkaampaa olis ollut jättää ne tuotteet kokonaan tilaamatta ja ostaa sitten vaikka postista ihan neitseelliset pakkausmateriaalit. Vaikkakin iso osa nukkekrääsästä onkin second handina ostettua. Silti.

Joo, kaveri toi palkkiona marsujen hoidosta Oreo-keksejä, flapjackin ja Hello Kitty limun <3 :="" ihanaa="" kiitos="" neiti="" p="" s="">
Olen jälleen menettänyt yhden lukijan! Ja juuri kun musta alkoi tuntumaan, että tää homma on alkanut pelittämään! Että on hyvä tahti kirjoittamisessa ja "puhun" muustakin kuin pakkomielteistäni (nukeista, tarroista, tilailusta jne.)Mutta ei! Kaikkia ei vaan voi miellyttää! Elämä on!

Tänään vuorossa nukenvaatteiden halua postista, Animalian PKS tapaaminen sekä sieltä sitten Taiteiden yöhön, ihan en ole varma mun osuudesta, että onko mulla jotain roolia vai ei, mutta eiköhän se selviä.

Nukkeilusta palattuani lähdettiin Espoosta hakemaan Pinpulan pyörää. Ihan kelpo Jop, vähän kyllä ottanut iskua vuosien saatossa, mutta ihan ok. P:kin tykkäsi. Aikoo kyllä yrittää maalta umpeen niitä "arpia".

Mutta nyt on mentävä!

xoxo,
Raisa