Avautuminen on kivaa!

Ei pitäis, mutta just sen takia turhan usein asioita teenkin.

Ehkä noin kuukausi sitten mun piti tehdä joku aikajana juttu ja kirjallinen selvitys siitä, miksi koen bipolaarisen diagnoosini vääräksi. Ja mun piti vielä aika ripeästi saada se toimitettua hoitsulle, että se sais sen koneelle ennen kuin lääkäri soittaa. Aikajanan sain valmiiksi, mut sitä toista en. Ja lääkärin soitonkin missasin. Oli muuten hassua, että se soitti kerran ja siinä se. Sen jälkeen en ole kuullut hoitajastani taikka lääkäristäni pihahdustakaan. Hassua. Ja mielestäni kyllä huolimatonta.

No, olen tässä taas ollut helisemässä itseni kanssa viime aikoina enemmänkin. Oikea elämä tuntuu aivan mahdottomalta. Ajatus siitä, että vielä joskus olisin jälleen se jalat tukevasti maassa seisova, tervehenkinen, vahva ja ennen kaikkea onnellinen ihminen tuntuu niin utopistiselta.. Että minä vielä joskus löytäisin työn ja mielekkyyttä tähän kaikkeen...unelmaa.

En voi ymmärtää, että miksi elämäni on tällä lailla muuttunut. Onhan mulla aiemminkin ollut euforisia jaksoja, mutta niistä en ole romahtanut jonnekin kuilun pohjalle niin kuin nykyään. Ehkä säryin silloin työpaikan ollessa muutosten kourissa, työnantajan vaihtuessa ja tietynlaisen turvan kadotessa. Samoihin aikoihin menin naimisiin, ensimmäinen kirja julkaistiin, koira kuoli. Ehkä siinä oli sitten vaan liikaa? Mutta miten sen sitten saisi korjattua?

Mä oon yrittänyt sitä robottivaihettakin saada käyntiin, että vaan suorittaisin asioita, joista kuvittelen, etten suoriudu. Kun ei muutenkaan mikään ihmeemmin innosta, niin yhtä lailla voisi tehdä epämiellyttäviä asioita. Ja vaan suorittaa sitä päivää, ja samalla elämää eteenpäin. Mutta ei. Mä vaan jään kökkimään tänne, ja välttelen kaikkea.

Onneksi perjantaina oli työkkärin järjestämä pakollinen luento tms. Ei siitä itsestään ollut mitään hyötyä, mutta se olikin tarkoitettu meidän avuntarpeen kartoittamiseksi. Ja apua minä tarvitsen. Paljon.

Nyt mä olen alkanut haaveielemaan kirjan kirjoittamisesta/tekemisestä. Enkä siis todellakaan mistään romaanista, vaan ehkä enempi jostain novellikokoelmasta ja kuvakertomuksista. Mutta idea joka mulla on on kyllä ihan älytön. Ei sellaista kukaan julkaisisi/ostaisi. Enkä mä sais sitä kuitenkaan edes tehtyä. Mutta ainakin mulla on kaksi otsikkoa ja yksi sisältö. Hyvä alku?

Hups! Niin, siis siihen mistä kirjoitin aluksi. Avautumiseen. Eilen illalla sitten jostain kumman syystä sain inspiraation kirjoittaa sen selvityksen. Sain sen tehtyä ja lisäksi monta ranskalaista viivallista avautumista. Tekipä hyvää. Nyt pitäis saada se vielä eteenpäin ennen kuin muutan mieleni.

Nukkerintamalta kuuluu hyvää :) Minulla on nyt toistaiseksi kaikki minulle kuuluvat nuket kasassa, Watarukin tuli eilen. Ja kuulkaa, se onkin ihan erilainen homo kuin mitä odotin. Ensikshän mulla oli mielessä sellainen kypsy, sensuelli kaveri. Ja sitten se olikin ajatuksissani, kiitos kaikkien teidän glitter-kommenttien sellainen räiskyvä överi. Mutta eilen kun siihen tutustuin, niin se olikin aika ujo ja nuori ja ehkä ei vielä ihan sinut koko suuntauksensa kanssa. Ei vielä edes kaapista ulostullut, vaikka kaikki sen kaverit tietääkin sen "salaisuuden". Ja sillä on ehdottomasti kaikista paras kauneudentaju. Mutta se olis siis just sellanen muiden perässä, tai sivussa kulkeva, eikä joukon etunenässä kovaan ääneen kailottava - näin vertauskuvallisesti. Siitä piti tulla Fabio/Flavio, mut nyt se on enemmänkin Peter/Bruce/Kevin. Jää nähtäväksi.

Olen myös tehnyt Mollylle, Goldie, josta olen kertonut, melko hupaisan tarinan. Mollyn luonnehan on ollut jo pitkään tiedossa, jo paljon ennen kuin se on kotiutunut. Ja etukäteismielikuvani sen kuin vahvistui Mollyn tullessa. Melkoinen partyanimal, joka vaihtaa miestä useammin kuin sukkia. Olen etekmässä sille kuvatarinaa, joka kohta puolin on päättymässä. Siitä tulee hauska :) Osa on saattanut sitä seurata facebookissa tai Flickerissä.

Mutta johon tässä on tullut ihan liikaa jo kerrottua kaikkea sellaista, minkä fiksu ihminen pitäisi tiukasti sisällään, paitsi eihän tälläisiä asioita fiksulla ihmisellä ole laisinkaan. Niin tai näin, nyt siivoamaan ja ompelemaan. (hah ha! varmaan...telkkarin eteen säkkituoliin lojumaan, ja planeettamme ihmeitä dvd:ltä katselemaan)

Son moro!

xoxo,
Rais

a

Ruuvit löysällä, eikä taida olla ihan oikeilla paikoillakaan

Heissuli vei!

Eilinen oli niin kummallinen päivä, että välillä täytyi ihan ääneen nauraa. Sinkoilin paikasta toiseen, tein puoli minuuttia yhtä asiaa, sitten joku toinen napsaisi tarkkaavaisuuden ja olinkin hetkessä tekemässä jotain ihan muuta eikä aikaakaan kun olin kolmannen puhteen kimpussa, lopulta niin että olin poraillut reikiä kaapin seinään ja saanut sillä aikaan kamalan katastrofin nukketalossa, silitysrauta oli päällä, mutten yhtään muisanut että mitä varten, kangasta oli siellä täällä, välillä kävin alakerrassa ihmettelemässä olikohan joku juttu täällä kesken, unohdin ihan syödä kun ei ollut C muistuttamassa, järkkäsin nauhalaatikon ja helmet, kun yritin vältellä järkevien asioden tekoa. Tein siis oikeesti miljoonaa asiaa, enkä oikein mistään saanut valmista. Onneksi olen jälleen alkanut tekemään "To Do" listaa, jota seuraamalla sain edes jotain ihan oikeaakin tehtyä. Mutta ihan ääneen naurettavaa se oli. Ja silti mua väsytti samanaikaisesti.

Läksyjen teko oli hankalaa, mutta niinhän se aina. Koulussa oli, aiheen mielenkiintoisuudesta huolimatta (solun kemiallinen rakenne) ihan kamalan tylsää. Mietin vaan, että mitä voisin tehdä, että aika menis nopeammin. Voi ei, mulla oli joku juttu tohon ajan kulkuun. Ehkä siitä, kuinka lapsena muistan olleeni jollain tapaa enempi läsnä elämässä, ei aika tällä lailla kiitänyt ikään kuin ohi. Silloin siinä oli mukana. Onhan niitä hetkiä vieläkin, sellaisia kun tuntuu, että aika pysähtyy. Hassua, että niitä on sekä huonoja, että hyviä. Kaksi esimerkkiä: poliisit pysäytti kun ajoin punasia päin (mitä mä oon aina täällä jankuttanut:kaikki autoilijat on ku**päitä!) ja toinen siellä Viipuri Koiratarhalla. Eka oli siis paha ja toinen hyvä. On hyvä välillä tunte olevansa jollain tapaa juurtunut tähän elämään, olla hetkessä läsnä, tuntea elävänsä. Kun muutoin vaan kiitää ja taas huomaa kuinka onkin jo elokuun loppu ja sit onkin syyskuun puoliväli ja kohtahan onkin jo joulu ja sun lapses menee ripille. Vaikkei mun lapseni menekään.

Eilen siis porasin jonkun systeemin kiinni nukketaloon, helpottamaan silitystä. Inhoan sitä kun se johto tulee alhaalta, kun silitysraudan johdon kuuluisi tulla ylhäältä. Ehkä tämä sitten auttaa. Vaikka vähän ärsyttävältä sekin vaikuttaa. En kuitenkaan uskalla kiinnittää siihen johtoon mitään lenkkiä, kun se pitäis ommella johdon läpi. Ja niin ei käsittääkseni saa tehdä. Entä teippi? Hmmm...Niin, mutta samalla sain aikaan maanjäristyksen, joka enimmäkseen koetteli yläkerran asuntoa. Siellä itseasiassa seinät siirtyili paikoiltaan, ja tavarat tietenkin sen mukaisesti. ALoin sitten jotain pistään takaisin paikoilleen, kunnes tuli mieleeni, että ehkä nyt oli shyvä hetki tehdä siitä tyttöjen huoneesta mieluisampi. En sitten tiedä vielä mitä tulen tekemään.

Tein kuitenkin eilen Ensimmäisen Mekon! Siis kokeilin sitä mekkoa, josta haluan "nimikkomekkoni". Tuli ihan nätti, aika kamalaa jälkeä vielä, paljon hiottavaa, mutta pidän mallista. Hihoja en saa kyllä vielä mitenkään onnistumaan. En vaan käsitä miten ne saumat saa piiloon. Yritin jättää  asian hautumaan yön yli, yleensä aamulla ratkaisut on melko kirkkaina valmiita noukittavaksi. Nyt oli taas niin levoton yö, ettei ratkaisua kuulunut. Prkl. Kiinnostaako tietää mikä yöstä teki niin levottoman?

No, kiinnostaako?


Olen pikkuhiljaa saamassa nukkeasioita jonkinmoiseen järjestykseen, kaksi edelleen myymättä olevaa nukkea saattaisivat olla löytämässä kodit, minä olen saanut omia tulevia tyttöjäni maksettua, enkä ole uusia edes tosissani katsellut. Mä en kenellekään ala mitään vakuuttelemaan, kun en niihin usko enää itsekään. Mutta aika tylsä vaihe ollut, tai siis eihän se tylsää ole, muta jos suurin jännite on siinä uuden nuken löytämisessä ja niistä asioista sopimisessa, niin istä ei ole ollut vähään aikaan. Kait. Vähä aikakin on niin suhteellista. (oikeesti, kyllästytän jo itseänikin!) Plaaah, plaaah, plaah. Eilen sitten yhdessä ryhmässä, johon toivoisin saavani porttarin, ihan niinko Kasinollekin voi saada omasta pyynnöstään, oli myynnissä nukkeja, joita ei juuri koskaan tule esiin, ei mitään valmiita tehdastekeleitä, vaan kustomoituja ihanaisia. Yleensä mä en kustomoiduista nukeista juurikaan välitä, toisin kuin 80% harrastajista, vaan tykkään nukeistani sellaisina kuin CWC/Hasbro on ne meille tarkoittanut. Mutta toki tähän on muutamia poikkeuksia: rikkinäisiä tai muulla tapaa epäkurantteja tyttöjä voi korjailla, Tiina tai Vainilladolly custom kelpaisi mulle koska vaan. Ja eilen siis liikkeellä oli kahdeksan Tiina customia! Kaikki ei olleet Blythejä. Yhtään mitään miettimättä laitoin myyjälle viestiä, hintatiedostelua kahdesta minua eniten viehättävästä tytöstä. Koko yön olen sitten sitä tuskaillut, kun olen näitä asioita vihdoin ja viimein saamassa järjestykseen, mutta järkeillyt että kun kerta tälläinen tilaisuus jne. Aamulla kuitenkin pätin, etten voi sitä ostaa. Hinta on niillä varmasti niin kova, etten siihen millään pysty. Asetin kuitenkin itselleni hintarajan, ja niinhän siinä sitten kävi, että pyynti jäi alle sen ja nyt odotan, että siellä Jenkkilässä herätään ja saan kuulla, että kuuluuko nukke minulle vai ei.

Olin ihan innoissani FB uusista ryhmistä, nyt ne on alkaneet ahdistaa. Koko ajan miljoona päivitystä, niihin ryhmiin liittyen. Tulee taas sellainen "pää kääntyy koko ajan johonkin suuntaan" -olo.

xoxo,
Raisa

Translucent beauties

Booooooooooooriiiiiiiiiiiiing!

Voi tauti. Ihan älyttömän tylsää! Tekis mieli kirkua, huutaa ja karjua. Kaikki päivät ihan samanlaisia. Aamulla kun herää tietää tasn tarkkaan mitä sinä päivänä tulee tekemään, millä tuulella, kenen kanssa ja missä järjestyksessä. Mä haluan sinne Japaniin! Nyt! Mä haluan istua täyteen ahdetussa lentokoneessa, perhosia vatsassa ja pää täynnä suunnitelmia! Mä haluan jännitystä! Jännitettä! Potkua! Jotain! Pois tästä tylsyydestä, tasapaksuudesta, harmaudesta, yllätyksettömyydestä. Mä haluan innostua. Ja just sen ne haluais minusta pois. Kaiken hauskan ja kivan.

Uudet nuketkin on uusia vaan niin kauan kun ne on matkalla, mut sit kun ne on otettu paketeistaan, niin enää ei jaksa edes oikein muistaa, että kukas sieltä viimeksi tulikaan. Viime viikolla tuli iso läjä vaatteita, nyt ne on laitettu omille paikoilleen, ainoastaan muutaman jaksoin laittaa nukeille päälle. Kaikkea vaan pitäis haalia, mutta se itse tekeminen, se mitä varten ne asiat loppujen lopuksi on tehty - se ei sitten kiinnostakaan niin kovasti. Tärkeintä on saada jotain uutta ja sit taas onkin uudet jutut jo kierroksessa. Ihan kamalaa. Mutta yleistähän tollanen on. Joten varmasti siihen on olemassa myös syy ja ehkä jotain parannustakin?

Mulla näitä haluttavia asioita on: kankaat, askartelukirjat, nuket, kaikki nukkeihin liittyvä, kirjat, ja aina johonkin uuteen harrastukseen liittyvät härpäkkeet. Kauhee arsenaali tarvikkeita pitää olla, mut sit aina ei niin huvittais niitä käyttää. Ja sit ne lopulta päätyy kirppikselle. No ei ihan noin suoraviivaisesti. Mulla onneksi? nää asiat menee aaltoina, joten jossain vaiheessa tulee hetki, kun on aika tehdä. Silloin on ihanaa, kun on kertynyt nurkat täyteen vaikka pitsejä taikka erilaisia muovailuvahamuotteja. Yleensä ne asiat on alunperin ostettu jotain ihan muuta tarkoitusta varten, mutta sopivatkin johonkin uuteen projektiin loistavasti. Kuten vaikka skräppisälä nyt näihin nukenvaatteisiin. Vaikken taaskaan oli niitä vaatteita ihan kauheesti (lue yhtään) viime aikoina tehnyt. Viikonloppuna yritin jotain juttua, mutta heitin lopulta roskiin, kun meni ihan solmuun. Mutta nyt mulla on kyllä yksi ihan huippukaava, jota haluan kokeilla. Ja todella yllättävä kangas siihen: harmaa!

Olen yrittänyt miettiä sitä, et missä oon hyvä. No skräppäämisessä, eli siinä rimpsujen ja rampsujen sommittelussa. Enkä nyt tiedä, että hyvä, mutta mulla on siinä selkeästi "oma" tyyli, ja ehkä Pinkkiksessäkin, mutta kun ne on kuitenkin kaikki valmiita kankaita, joita kuka tahansa muukin voi ostaa, niin ei sillä erotu. Niin, olen sitten ajatellut, että kehittäisin tota "kankaalla skräppäämistä" ja hioisin sitä mekkoa samanaikaisesti, ja sit kun kummatkin on todella hyvät, niin voisin kokeilla siipiäni ihan oikeasti nukenvaatteiden myynnissäkin. Tai sitten en :D Voipi olla, että innostus on hiipunut jo siinä vaiheessa. Ymmärrän, jos teitä naurattaa ajatus nukenvaatteiden myymisestä, tai siis (harha)kuvitelmista että sillä tekis rahaakin, mutta kyllä aika moni sillä ihan kivat ylimääräiset rahat ansaitsee. Totuus on kuitenkin se, että niitäkin yrittäjiä on tuolla Etsyssä pilvin pimein.

 Mitäköhän oli muuta? Tänään alkaa koulu!!! Apua! En muista mitä kaikkea oli tälle päivälle, mut ainakin espanjaa!! Mitä siihen sanotte!?! Saato olla, et Bilsaa kans ja odotan sit suurella innolla! On mikroskooppisen pienten asioiden kurssi, solut, geenit jne. Huikeeta! Oikeesti on ihanaa saada taas jotain rytmiä ja tavallaan stressiä, siis painetta arkeen. Ettei ihan pelkkää joutenoloa vaan. Vaikkakin se myös hirvittää. Ja hirvittää myös kaikkia asiat, joita unohtanut kirjoittaa kalenteriini ja nyt ne alkaakin törmäilemaan mannerlaattojen tavoin ja toinen joutuu taipumaan sinne toisen alle. No, elämää se vaan on ja siitä selvitään!

Kun kokkaaminen ei maistu on hyvä turvautua japanilaiseen ruokaan.

Michikoa pelottaa! Puput voivat olla niin arvaamattomia!

Oon, kerroinko jo?, jatkanut taas pussukoiden ompelua. Ekaks tein just niitä skräppijuttuja, ja eilen sillalla sitten ihan perushommeleita. Sekin on ollut kivaa! Itse asiassa niin kivaa, että on meinannut ruoanlaitto unohtua. Mikään elämän pienistä ärsytyksistä ei ole niin inhaa kuin alkaa laittaa ruokaa silloin kun on ihan muut jutut meneillään. Siis ihan superärsyttävää! Twin Peaksia katsoessa olen myös jonkin verran saanut kankaita leikattua. Mutta se on täytynyt jättää aika vähälle, kun täytyy pitää katse ruudussa, ettei missaa mitään ihmeellisyyksiä. Mutta sekin on siis hyvä merkki ihan tavallisista asioista.

Mutta nyt tää taas menee! Paljon kaikkea tälle päivälle! Mm. hammaslääkäri, Dextre, kynien terotus ja repun pakkaaminen! Ehkä se tylsyyskin väistyy kun koulu alkaa!

xoxo,
Raisa

Tästä se alkaa!

Eilen juttelin puhelimitse lääkärin kanssa, verikokeiden tuloksista. Ent iedä mitä kaikkea olivat mitanneet, mutta sain kuulla olevani oikein terve, niin terve, että lääkitys voidaan aloittaa. En ymmärrä. Jos olen kerta terve, mihin sitä lääkitystä tarvitaan? Nii joo, tuli mieleeni, että viime viikolla kun puhuin, että oli tälle viikolle kalenterimerkintä/merkintöjä, niin se olikin vaan toi lääkärinsoittoaika :) Vaikka onhan Taiteidenyökin ja PKS tapaaminen, mut niitä en ollut merkinnyt.

Jotenkin se, että tarvii lääkettä johonkin tekee siitä niin paljon vakavampaa. Mutta kyllä nää rallikiemurat täällä alkaa olemaan niin rasittavia, että kaipaan jotain "kättä pidempää" avuksi. Kävin sitte ensimmäistä kertaa hakemassa sähköisellä reseptillä lääkkeitä. Nää on ensisijaisesti epilepsian hoitoon, mutta käytetään siis muuhunkin. Niin, ei mulla epilepsiaa ole.

Kohta mä olen sitten sellainen iloton "tavis", joka ei tasan tarkkaan enää innostu mistään, ei hermostu mistään, on vaan ja möllöttää. Sitäkö te haluatte? Voi tylsyyksien tylsyys!  No, ei tästä tämän enempää. Jos postaukset alkavat näyttämään tältä: __________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
__________________________________________________________________________________
.........................................................................................................................................................................................
.........................................................................................................................................................................................
niin tiedätte sitten mistä johtuu ;)

Niin, lääkkeistä vielä sen verran, että inhoan niitä. Monestakin syystä. Eläinkokeet, lääkefirmojen hirmuvalta ja kaikenlainen kusetus, normaalien muutosten lääkitseminen (en muista sitä sanaa, mutta siis se, kun tavallisista asioista tehdään "sairauksia", joita "kuuluu" lääkitä, kiitos lääkeyhtiöiden), lääkejäämät pissavesien mukana vesistöihin ja sit ärsyttää ihan kamalasti se, että mistään ei meinata selvitä ilman lääkkeitä. Kun vähän itkettää tai ahdistaa, niin ei selvitä niistä murheista ilman apua. Ei luonnossa tälläinen peli vetelis. Mutta! olen kyllä ihan vakuuttunut siitäkin, että meidän elinolot on niin luonnottomat, että ei ihme, että tulee kaiken maailman masennukset ja muut epätasapainotilat.
Mullakin on oikeesti lääkärin määräämiä pillereitä otettavaksi silloin, kun alkaa pikkasen liikaa joku jännittämään/ahdistamaan/pelottamaan. Niin että kun vaikka pidän koulussa esitelmän, tai lennän lentokoneella taikka työpaikan kehityskeskustelussa olenkin entisen hermoraunion sijaan vetelän rento, se johtuu niistä pillereistä! Ja se, että niitä on olemassa tekee niiden ottamisesta ihan älyttömän helppoa. Emmä silti niitä ota kuin muutamia kertoja vuodessa. Mutta kuitenkin, just tollaset vie meitä entistä kauemmas sellaisesta ihanteellisesta, tervehenkisestä "saaristolaisesta" (eikös kaikki saaristossa asuvat ole todella terveitä, punaposkisia, tasapainoisia jne?).

Ehkä mä vaan kelailen asioita liikaa.

Eiliseen. Eilen oli miehen syntymäpäivän aatto. Kiireinen päivä siis! Kävin kaupassa, ostin kaikkea tätä päivää varten. Ostin myös pienen kilin (repsahdus), jota voin kuvata tyttöjen kanssa :)

Kotona sitten C alkoi tekemään kahdenlaisia muffineita, toisia päivällisen kanssa syötäväksi ja toiset tänään aamupalaksi sekä päivälliseksi keittoa.
Minä taas tein kakkupohjan ja sipulipiirakan Ravintolapäivästä ylijääneillä sipuleilla. Kehittelin ihan oman hyydykkeen siihen piirakkaan, ja siitä tuli niin hyvä tuoksu, että teki mieli avata kaikki ikkunat ja ovet ja laittaa läjä tuulettimia puhaltamaan tuoksut kaikelle kansalle ihailtaviksi, että näin hyvältä tuoksuu vegaaninen ruoka! Lopuksi vielä paahdoin suklaa-rusinamysliä muksuja varten. Jos ei muuta, niin ainakin mä ruokin niitä rakkaudella :) Ehkä niillä ei ole parhaat pelit ja vehkeet käytössä, mutta ruoka on terveellistä ja ennen kaikkea puhdasta. Eikä mitään teollista roskaa, joka valmistetaan mahdollisimman nopeasti ja ennen kaikkea halvalla. Vaikka kyllähän ne aika paljon karkkia syö. Meillä on vieläkin käytössä karkkipäivä, mutta milläs jonkun teinin perään katsot kun se ennen kouluun menoa onkii pinseteillä rahaa säästöpossustaan ja käyttää saldorahatkin herkkuihin.

Tänään on sitten C:n synttärit, joten se on tietenkin saanut kasapäin lahjoja. Tässä niistä tärkein :)

Eipä tässä sitten muuta! Pysytään tiukkina!

xoxo,
Raisa

Suosikkipakettini. Koira kirppikseltä, paperi talteenotettu pakkauspaperi, nauha uutta, pussi uusiokäytössä, sin. kartonki skräppisilppua.

Kaikki paketoitu jollain tapaa "kestävästi". Lahjanauhoina käytin mm. suikaletta vanhasta t-paidasta ja Dymo-teipin takanauhaa. Ja silti ihan nätisti paketoitu :)

Ravintolapäivä ja muuta yhtä vinkeetä!

Heips!

Ravintolapäivä tuli ja meni! oli todella hienoo! Lauantai meni pääasiassa Animalian toimistolla, leipoessa ja kaiken maailman juttuja järkkäilessä. Tein mm. ekaa kertaa hampurilaiskastikkeen, ilman että kukaan olis avittanut. Se vaan jäi mun harteille ja olin vähän kauhuissani, kun en yhtään tiennyt että mitä siihen oltiin ajateltu laitettavaksi. Yritin saada pääkokkia kiinni, tuloksetta. joten ei muut akuin yrityksen ja erhdyksen kautta kokeilemaan. Jääkaappiin sitä laittaessani en ollut ollenkaan vakuuttunut sen onnistuneisuudesta, hulautin vähän turhan reippaasti savupaprikaa ja se oli niin dominoivaa, ettei edes yksi purkki majoneesia auttanut. No, aina ei voi onnistua! Ja sehän menee sinne purilaisen sisään, ei sitä kukaan huomaa. Ja sitten se olikin se, mitä asiakkaat innostuivat kehumaan :D Tehee! Maut oli yön aikana pehmentyneet, raikastuneet, mitä lie, täydellistyneet ja se olikin tosi hyvää. Tai ehkä keittiömestari olikin fiksannut sitä ennen mun tuloa :)

Lola avittamassa keksien myynnissä ja julistamssa eläinten pelastamisen puolesta

Multa meinas oikeesti jäädä osallistuminen väliin, sillä olin yhtäkkiä kehittänyt jostain ihan järkyn vatsakivun. Onneksi sitä ei sit tuntia kauempaa kestänyt, ja pääsin lähtemään. Ja onneksi se sitte pysyi myös poissa!

Itse Ravintolapäivä meni yllättävän hyvin, hermoilematta. Tai no, kyllähän siellä aina joku hermoilee, mutta kun siihen osaa suhtautua itse rennosti, niin ei tule mitään ihmeempiä paniikkeja. Meillä oli niin hyvin kaikki saatu jo edellisenä iltana tehtyä, ettei tapahtumassa sitten ollut mitään hätää. Kaikille oli nimetty omat tehtävät ja yllättävän hyvin porukka pysyi niissä. Asiakkailta saatiin paljon kehuja, melkein kaikki ruokakin myytiin, omenapiirakkaa jäi sit yllättävän paljon, mutta olihan sitä myös 15 kertainen annos tehtykin ;) Saatiin sitten keittiön puolellakin nauttia tekeleitämme.

Meidän listalla oli siis Hernepihvi(josta mainittava, että ekaa kertaa söin näitä j aolivat älyttömän hyviä! Saatiin lahjoitus Nofulta.)-purilainen, jonka asiakas sai itse täyttää haluamillaan lisukkeilla, joita olivat: tomaatti, avocado, salaatti, itsetehty kastike, kaupan kastikkeita, itse tehtyä juustoa (tää oli ihan uusi tuttavuus, siis semmonen hyydytetty juustontapainen, jota saattoi höylällä työstää!) suolakurkkuu ja mitä vielä, kaikki ne perushommelit + vähän ekstraa :), coleslaw, omenapiirakka itsetehdyllä vaniljajäätelöllä, keksejä, itsetehtyä sitruunalimonaadia, mehua, limua, kahvia ja teetä. Todella hyvät tarjottavat siis! Kaiken kaikkiaan mainio Ravintolapäivä jälleen!

Kotiin päästyäni olin melko lailla väsynyt ja täällä sitten mies alkoi vaatimaan ruokaa, koska on minun vuoroni kokata. Vähän alko kyllä ketuttamaan. Se on ollut koko päivän kotona, mitä nyt tuli (mun rahoilla!) syömään sinne meidän kahvilaan) ja sit se odottaa, että minä alan sille laittamaan ruokaa seitsemän aikoihin, oltuani koko päivän Ravintolapäivän pyörteissä. No, en laittanut ruokaa. Ent iedä mitä se söi. Illalla katsottiin joku elokuva, jossa Marky Mark. En millään saa päähäni sen nimeä. Joku aika lyhyt se oli. Ehkä Pain and gain? Melkoista sekoilua. En tiedä johtuiko siitä, vai elokuvan jälkeen alkaneesta raivoisasta riidasta (suljin ikkunan, jonka C avasi heti perään, jonka minä uudestaan suljin. Tällä pilasin kuulemma C:n huomisen syntymäpäivän...) näin ihan hirveitä unia.

http://minminmushroom.blogspot.fi/2011/11/blythe-bl-1-mondrian-ysl-matt-face-ver.html

Mutta muita, mukavempia asioita: Perjantaina käytiin leffassa, Kick-ass 2 katsomassa. Ihan ok, ei kuitenkaan erityisemmin suosittelemisen arvoinen. Mutta leffanautintoa vähän häiritsi Mondrian -nukke, jonka olin onnistunut varaamaan ihan vaan tunteja aiemmin. Mondrian on toinen koskaan tehty uuden tuotannon Blythe! Siitä ensimmäisestä pyydetään yli tuhatta euroa, tästä toisesta ainoastaan murto-osa siitä. Näiden suosioon vaikuttaa niin merkilliset asiat. On monta nukkea, jotka tehty tämän jälkeen, mutta samana vuonna kuitenkin, ja niistä pyydetään tuplasti enemmän kuin mitä minä tästä maksan. Mutta tämä on ihana! Ja sain sen sellaiseen hintaan, että joku siinä ryhmässäkin kommentoi, ettei ole koskaan nähnyt sitä myytävän noin halvalla. Se myyjä ei ollutkaan erityisesti harrastaja, oli vaan ilmeisesti joskus Malesian reissulta sellaisen ostanut, huvin vuoksi. Minä osuin apajille hyvään aikaan :) Niin, nukkeani sitten lähes tyhjässä salissa mietin.

Lauantaina voitin Pinpulalle uuden pyrän huutonetistä! Jee! On hiukan harmittanut niiden pyörättömyys. Olen luvannut hankkia niille uudet pyörät, mutta niiden tulee itse etsiä ne (netistä). Yllättävän nihkeetä on ollut etsiminen. Ehkä hapzikin P:n pyörästä innostuu ja pistää vauhtia omansa paikallistamiseen.

La-su välisenä yönä neljä nuorta poikaa (mun oman pojan ikäsiä) kävivät kahden ja kuuden aikoihin (siis yöllä!) huutelemassa kadulla mun poikaa! Jos sen nimi olis vaikka Pirkka, niin ne huusivat Pirkka perkele! Mutta se ei silti kuulostanut aggressiiviselta, ehkä. Kun ne kuudelta tulivat uudelleen, lähti C niidne perään. Ja otti niistä valokuvia. Nyt tiedetään ainakin kolme niistä. Tuli vaan mieleen, että olsiko ne olleet asialla myös silloin kun lasten pyörät katos. C oli alun alkaen sitä mieltä, että kyseessä on ollut lapset (koska meiltä pöllityn pyörän irtonaisen lukon löytöpaikalla oli melko pieni lasten pyörä, joka oli siis ilmeisesti pöllitty jostain aiemmin ja vaihdettu sitten isompaan) ja mä olin ehdottomasti sitä mieltä, ettei mikään lapsi ole siihen aikaan ulkona (unohdin ihan kokonaan millainen lapsi itse olen ollut...). No, näköjään osa lapsista on. Ehkä kukin ollut toinen toisensa luona yötä ja nukkumisen sijaan remunneet naapuristossa. Ajattelin ottaa yhteyttä niiden kouluun, että sieltä informoisivat vanhempia. Ehkä ne vanhemmat eivät vois vähempää kiinnostua, mutta kyllä mä ainkin haluaisin tietää jos mun lapset riekkuis öitä ulkona tolleen.

Joo, ei kai sitten muuta. En tiedä mitä pitäis nyt niiden synttäreiden suhteen tehdä. Ärsyttää. Koska se kakku pitäis kyllä aloittaa tänään, mut sit mun täytyis lähteä tonne sateeseen ostamaan no-eggiä. Prkl. Löytäisinköhän mä ohjeen johon ei tarvittais sitä?

Ylisöpöä -taulu oli lainassa kahdelta taiteilijalta. Nukke ei ollut esillä tapahtuman aikana.

Lisää ommeltuja nukenvaatteita!

Minun luu. Sain sen Pupupupulta.

xoxo,
Raisa

jk. Välillä koirat uneksii juoksemisesta yhtäaikaa. Ovat todella hupaisan näköisiä juostessaan unissaan jonkun aarteen perässä, samanaikaisesti.

Tylsyys!! (syvällistä avautumista, itsetutkiskelua jne.) + hillitöntä mässäilyä häissä.

Kävin viime viikolla(?) siellä mun henk.koht. hoitajan luona, ja se sanoi kutsuvansa mut vähäksi aikaa (voipi olla, että puhui puolesta vuodesta, tai toisaalta voipi olla, että keksin sen ihan itse) tylsyyteen. Mä en tiedä miten se meinaa sen tehdä, kovasti se ainakin niiden lääkkeiden puolesta puhui. Mutta tiiättekö mitä? Mä tiedän mitä se tylsyys on! Se on just sitä, kun ei ole mistään tulossa mitään kiksejä. Ei mitään. Pelkkää tasapaksua harmaata arkea. Ja sille mä sanon plääh! Plääh! PLÄÄH! 

Mä olen kuulkaa keksinyt syyn sillekin, miksi koko ajan tilailen kaikkea. No just niiden kiksien! Ja kun nettishoppailusta niitä on luvassa useammassa erää, niin juuri sen takia shoppailen netissä, enkä konkreettisissa kaupoissa.
Ensin iskee joku tavara: Ton mä haluan! Sitten selvitetään mistä sen sais halvimmalla, mahdollisesti neuvotellaan erinäisistä asioista, laitetaan huuto sisään ja sit jännitetään sitä, et miten käy. Jos ja kun tuote voitetaan ollaan ihan huumassa ja sit jännitetään sitä, että jämähtääkö se tulliin. Ja lopulta sitä, että koska se tulee. Viime aikoina tavaran kotiintulemisen kiksit ovat pienentyneet, niin että melkeimpä hauskinta on ollut kaikki se edeltänyt. Aika pöljää. Nyt niihin on taas alkanut tulemaan niin mittavia syyllisyyden tunteita, että sekin osaltaan syö sitä uuden tavaran viehätystä. Eikä mun mielestä enää uuden tavaran paikoilleen laittaminenkaan ole hauskaa, kun aiemmin se oli myös keino saada kiksejä. Nykyään se on vaan työlästä, ja saattaa viedä jopa viikkoja. Mikä kertoo jo jostain ihan älyttömästä.

Niin, en tiedä onko tämä merkki siitä, että shoppailuni olisivat tulleet tiensä päätökseen? Ainakin toivon niin! Jospa sitä sitten suuntaisi tarmonsa johonkin vähän fiksumpaan, tai ainakin kehittävämpään ja edullisempaan. Tai edes yleisesti hyväksyttävämpään. (mulla on ihan tajuttoman pitkät kynnet! En voi ymmärtää miten ne nyt yhtäkkiä kasvavat katkeilematta niin kamalan pitkiksi, ei silloin nuorempana kun halusin ne millään suostuneet moiseen.) Jospa sitä alkais taas tekemään jotain, siis ihan itse. Sen sijaan, että ostais kaiken valmiina. Vois vaihteeksi kokeilla moista. Tai siis just ennen kaikkea nauttia niistä, mitä jo on.

On ollut tosi paljon kaikkea ihanaa syömistä viime aikoina. Ainakin siltä se tuntuu, vaikkei niitä paria enempää tainnut ollakaan. No, ainakin lauantaina oli ihan luksus syömingit, kun oli kaverin häät. Niitä juhlittiin Bistro Helsinki 15:sta. Meille eläintenystäville oli ihan ikioma, printattu menumme :) Se oli musta ihan älyttömän hieno yksityiskohta, sillä yleensähän on yksi printattu menu (jos sitäkään) ja sit ruokavaliovammaset saa halutessaan ihan itse kirjoittaa siihen lihamenuuseen omat ruokansa. Mutta oli siis ihan meitä neljää varten printattu omat! Jee! Ruoka oli viimesen päälle hyvää! Alkuun oli antipesto/antipasta häh? Mikä se nyt on?? Sitte tuorehernokeitto. Sitte paistettu kanttarelleja ja sahramirisotto ja lakritisia. Sitte paistettu tofu (miten ne olivatkaan saaneet siitä niin herkullista!), lopuksi shampanjasorbetti ja encorena vielä marjoja ja vaniljaa. Todella kissakurnauskis! Ihanat, herkulliset häät.

Kotiin matkattiin vasta puolen yön jälkeen ja oltiin ihan ihmeissään Helsingin vireästä yöelämstä. Niin paljon ihmisiä liikkeellä. Junassa oli melko koomista, kun siellä oli niin humalaista porukkaa tekemässä ihan älyttömiä muuveja. Oltiin ihan superväsyneitä ja väsymys vaan jatkui seuraavan päivän puolella. Oli ihan krapulainen olo, vaikkei krapulaa tietenkään ollut. Mutta se väsymys! Mutta ei auttanut! Oli tulossa kaveri palkittavaksi koirien kusetuksesta silloin kun oltiin Ameriikassa. C leipo vadelma unelmia ja minä tein raakaruokakirjasta Hernes -nimisen salaatin, bataatti"ranskalaisia", papupihvejä ja quinoa-maissi -lisäkkeen. Oli hyvää, ja uudetkin ruoat onnistuivat hyvin :) Syöminen on ihanaa!

Häistä vielä. Olin aika kauhuissani asustani. Olin ihan varma, ettei kenelläkään muulla ole mustaa päällä, että mekkoni on aivan liian lyhyt, että kaikilla muilla on pitkät hihat, että minä erotun epäedukseni joukosta. Ja se totta puhuakseni latisti lähtötunnelmaakin. Kun tiesin, että kaikki muut olisivat aivan varmsti viimesen päälle etiketin mukaan pukeutuneita ja minä en etiketeistä tiedä muuta, kuin että usein ne saa irti liottamalla kuumassa vedessä.

Huoleni oli tietenkin aivan turha. Eihän kukaan saanut katsettaan irti säteilevästä morsiamesta ja tämän komeasta sulhosta. Ja jos saikin, niin katseet imeytyivät muihin mustiin mekkoihin! En suinkaan ollut ainoa! Eika morsianta lukuunottamatta kenelläkään ollut pitkiä hihoja. Ainakaan minun tuttavistani. Eikä helmanikaan ollut sen korkeammalla kuin muillakaan. Eli ihan turhaan hermoilin! Sain jopa kehuja niin kampauksesta kuin mekostakin! 

Mitä tästä opimme? Jos Stockalla sanotaan, että se on ok häihin, niin silloin se on ok häihin!

Menen nyt leikkaamaan nämä hervottomat kynteni!

xoxo,
Raisa

Hyrrä!

Lapset leipoo kun äiti ei jaksa.

Herra ja Rouva Pink. Mulla oli juhlaan ihan oikeat korkokengät, kävelyyn noi tennarit.Huom! Käsilaukku!

Aikuinen! Ja aikuisen vimpan päälle fiinit korvikset!

Dexter was here!

Eeek! She's going to eat us!!

Joutavanpäiväistä. Kiireiset älköön vaivautuko.

Ei mitään asiaa. Ainakaan painavaa asiaa, ihan ilmassa leijuvan pölyhiukkasen keveitä kirjaimia tässä vaan.
 Vieressäni, aamiaispöydässä maata pötköttää nude nukke. Uusin tulokas. Mrs. Retro Mama.


Eikö ole ihana videokin? Oi joi, on ne nuket ihania!

Olen ommellut ja skräpännyt. Sain yhden albumin niin valmiiksi kuin vain mahdollista, se on häihin joihin olen viikonloppuna menossa. Voi rähmä, kuulisittepa nää lauseet mun pään sisällä ennen kuin ne tulee ulos. Mistä tämä asiallisuus taas tulee?

Olet tässä (nuolen osoittamassa kohdassa)

Luen kesän viimeistä kirjaa. Se on aivan mielettömän hyvä, uuh..mutta nimeä en saa päähäni. No onneksi google-täti riensi apuun. Lyhyt historia lähes kaikesta. Bill Brysonilta. En kerro tästä vielä tämän enempää, kun on niin pahasti vielä kesken. Mutta kyllä tämä monen monta kesän aikana lukemaani kirjaa päihittää. Vaikka yllättävän hyviä kirjoja olen onnistunut lukulistalleni haalimaan. Sellaisia, jotka jää pitkäksi aikaa mieleen pyörimään.

Mieleen jäi pyörimään myös eilisiltainen dokumentti kolmen 8-vuotiaan pojan murhasta. Todella huono juttu katsottavaksi juuri ennen nukkumaanmenoa. Uudesta, täydellisestä (niin, se on jopa vaaleanpunainen!) tyynystäni huolimatta nukuin huonosti. West of Memphis taitaa olla dokkarin nimi. Mielenkiintoinen, mutta aivan kamala. Enemmän kuitenkin keskittyy syyllisiin/syyttömiin, ei niinkään uhreihin. Silti. Dokkarin jälkeen väiteltiin C.n kanssa siitä, tarvittaisko jotain Dexterin kaltaista Oikeuden ulkopuolelle, joidenkin typerien pykälien tms. jäävien "selkeiden" rikollisten rankaisijaa. Ei ehkä kummatkaan oltu sitä mieltä että joo, mutta mä olin aika kimpaantunut siitä, että ne tärähtäneet ihmiset, jotka suunnittelee vaikka just jotain presidentin listimistä taikka joidenkin julkkisten, koska niiden sisällä on ääniä jotka käskee niitä tms. Miksei ne vois vaikka jonkun John Lennonin sijaan tähdätä esim. ton dokkarin kovasti syyllisen oloiseksi tekemää tyyppiä? Niin, tietenkin kenestä tahansa sais syyllisen oloisen, jos siihen kovasti keskittyis. Siis tollasessa elokuvassa mehän ollaan aikalailla ohjaajan ja muitten ammattilaisten vietävissä. Kerrotaan ja jätetään kertomatta mitä halutaan. Mulla on tänään näköjään aika hankalaa taas muodostaa selkeitä lauseita.

Maanantaina olin Animalian kampanja kokouksessa. Matkalla sinne näin mustan kissan, jolla valkoista. Ja muistin nähneeni ilmoituksen kadonneesta mustasta kissasta, jossa valkoista. Joten ei auttanut muuta, kuin lähteä etsimään sitä ilmoitusta. Onneks muistin hämärästi missä olin sellaisen nähnyt. Löysin ja soitin annettuun puhelinnumeroon. Ei ollut kyseinen kissa, sillä mun näkemällä oli kaulapanta, kadonneella ei ollut. Niin, eikä ne olleet vieläkään löytäneet pikkukissaansa. Tosi surullista.

Joo, myöhästyin sitten vähän kokouksesta, vaikka olin lähtenyt niin hyvissä ajoin, että olis pitänyt ennättää sinne Punnitse ja Säästäänkin. En ehtinyt, ennen kuin vasta kokouksen jälkeen. Siitä lisää kohta.
Siellä kokouksessa tuli tosi ristiriitasia tunteita. Ensiks et ei hitto! Eihän meillä ole mitään hätää, jos eläinten hyvinvointi on tälläisten ihmisten käsissä. Niin fiksua porukkaa, niin paljon tietoa, niin paljon kaikkea. Mut sit kun sai kuulla kaikesta, mitä on vastassa...plääh. Ei ketään kiinnosta vaikka meillä olis Albert Einstein ajamassa meidä (tai siis eläinten) asiaa. Tai kyllä ketään kiinnostaa, mutta kun se on raha joka ratkaisee, niin ihan sama mitä vasta-argumentteja esitetään. Ne on ne isot kihot jotka päättää, ja nehän päättää niitä suosien, joilla rahaa ja valtaa on. Ja meillä ei sitä ole. Niin, että se siitä. Mietittiin siis tulevan mahdollisen lakimuutoksen sisältöä. Hienoja asioita, mitä siihen lisätä. Kuten vaikka porsimishäkkien kieltäminen. Mutta sitten meitä innokkaita infottiin enemmän politiikkaa seuraavan taholta, että pitäis ennen kaikkea keskittyä siihen, että lakiuudistus saatais tällä kaudella työn alle. Niin, ettei se siirtyis tälläisistä pehmeistä arvoista vähemmän kiinnostuneen uuden hallituksen päätettäväksi. Tai jotain. Mulla ei toi politiikka termistöineen ole kovin hyvin hallussa, mutta saitte ehkä sen ydinajatuksen sieltä? Siis että ei edes taistella hyvästä sisällöstä, vaan siitä, että jotain muutosta edes tulis. Sillä kun muutos tulee se ei voi olla tämän huonompi.

Koukouksesta poljin sinne P &S:ään. Niiden jääkaappi oli aivan tyhjä! Prkl! No, kun nakkeja oli saatava ei auttanut muu kuin polkea Ekoloon. No voi harmin paikka, EKolo oli kiinni. No, nakkeja oli saatava! Keskustaan Ruohonjuureen. Samperi! Siellä olikin niin paljon kaikkea, mitä oli saatava, nakkien lisäksi että menikin sitten vanhaa rahaa viissataa. Huh huh. Sieltä sitten lopulta kotiin. Kamala väsy.

Niin, olen siis kaksi nukkeakin myynyt :) Olen tosi tyytyväinen, että sain ne hyvään kotiin. Jonnekkin, jossa niille on antaa vähän enemmän aikaa. Sillä aikaa nämä nuket vaativat!

Mun mielessä koko ajan pyörii joku juttu, mistä mun piti kirjoittaa, mut en millään saa siitä kiinni. Ha!!! Sainpas!

Olen jatkanut karsintaa. Täältä sain taas pienen kipinän! Mullahan tämä on siis hyvin on/off toimintaa. Tärkeintä varmaan olis tyrehdyttää se tavaravirta kotiinpäin, mutta se on myös se kaikista tylsin kohta. Joten mulla tämä etenee niin, että kun on oikea aika ostaa minä ostan ja sitä sitten hiukan viiveellä seuraa aika karsia. Toivottavsti pitkällä aikavälillä karsiminen on tehokkaampaa kuin ostaminen :) Joka tapauksessa tällä hetkellä karsiminen tuntuu hyvältä. Linkin ohjeen mukainen yksi tavara päivässä on aivan liian hidas tahti minulle tällä hetkellä, joten karsin sydämeni kyllyydestä, mutta ehkä sitten kun pahin on ohi voin siirtyä maltillisempaan tahtiin. Skräppikamojakin käyn läpi sillä silmällä. Aika vähän niissä kyllä on mitään, kun olen niin tehokkaasti onnistunut kutistamaan varastojani ihan perinteisesti käyttämällä niitä. :D Nukkejutut on vielä liian *jotain*, jotta niitä pystyisin yhtään karsimaan, päin vastoin siinä maailmassa on aivan väärä kulkusuunta: tavaraa vaan kerääntyy lisää ja lisää. Joskus myöhemmin sitten! Innolla kuitenkin odotan, että alkaisin nukenvaatteita karsimaan. Ihan liikaa on sellaisia, joita ehkä joskus jos tietynlaisen kuvan haluaisin ottaa voisin tarvita.

Mutta nyt menen! Sekä ompelemaan, että uudella nukella leikkimään ja varmasti myös karsimaan!

Heipp! Ai niin, syvällisen itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen johtopäätökseen, etten ehkä olisikaan hullu, saan vaan mielettömät kiksit siitä jännitteestä, joka syntyy nettihuutokaupoista ja kaikesta siitä tavaran odottelusta jne. Ja kun jännite taas purkautuu tuntuu kaikki todella tylsältä. Ja lisäksi johtuen jostain mistä olen ehkä lapsena jäänyt paitsi, taikka parista lujast aiskusta ppähän herkässä kasvuiässä (putoaminen tuolilta ja myöhemmin hevosen selästä ikävästi asfaltille) minä yksinkertaisesti tarvitsen enemmän *vähän kaikkea* ollakseni tyytyväinen. Mutta taas toisaalta kun olen tyytyväinen se on supertyytyväisyyttä, sillä perustyytyväisyys ei tunnu mitlään superin rinnalla. Miksi voi tyytyä vähään kun voi saada niin paljon enemmän?

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä postaus.

xoxo,
Raisa

Ennakkoluulotautinen

Voi video! Voi levysoitin sentään! Sehän on ihan tärähtänyt! Mutta on sillä sentään päämäärä.

Mutta ei siitä sen enempää!

Joo, otetaan pari askelta taaksepäin ja puhutaan jostain ihan muusta. Mä olen pieneen Hello Kitty muistikirjaani kirjoittanut ennakkoluuloista ja mitä ne nyt on, sellasista etukäteisuskomuksista, että niistä vois postata. Mut emmä tiiä viittinkö. No ehkä sit kuitenkin.

Olin kirjoittanut siitä, kuinka "mustalaiset on kaikki varkaita", "mustilla on isommat vehkeet", "homot on parempia naisia", "espoolaiset on kaikki rikkaita", "suomenruotsalaiset on parempia", "nuoret hulttioita", "venäläiset epärehellisiä ja epäkohteliaita" ja niin edelleen.

Miten herkästi kaikki lokeroidaan, ja miten usein ei tarvita kuin muutama esimerkkitapaus ja se tosiaan leimaa kaikki, jonkun silmin nähtävät ryhmän, edustajat. Sekä hyvässä että pahassa.

Mutta onko niissä mitään perää? Ihan varmasti prosentteina homoissa on enemmän taiteellisia, kauneuden tajua enemmän omaavia henkilöitä kuin heteroissa. Ja ihan varmasti suomenruotsalaisetkin on kaikin tavoin meitä "perusjuntteja" parempia. Asuvatkin hienommin.

Mutta entä sitten noi ikävämmät yleistykset? Onko niissä perää? Mistä ne kumpuaa? Just kaikki vegaanijututkin, siitä kuinka kaikki vegaanit on ituhippejä, ilonpilaajia. Ollaanko me? No kyllä mun mielestä ainakin! Ainakin jotkut, välillä. Mutta että kaikki ja koko ajan?

Mut miksi pitäis kaikkia koko ajan ajatella yksilöinä?

Tiiättekö, minusta ei nyt ole tälläistä ajattelutyötä vaativaat tehtävään. Lähdetään ruokaostoksille, ja minun pitää ostaa huuhteluainetta tyttöjen hiuksiin.

Jost atuli mieleeni, että nukkeihmiset huomio! Jos tarviitte paplareita, niitä permanenttimallisia, niin mä voin jokusen postittaa :) Sain sen verran paljon kun FB:ssä niiden perään huutelin :D Ihania ihmisiä maailma pullollaan!

Kyselin myös Barbien Beauty -koiran kellerävän pennun perään, tuloksetta. Sattuisko kellään olemaan teistä lukijoist asitä? Maksaisin 5-10 euroa, kunnosta riippuen. Harmaa mulla jo on, mutta kultainen puuttuu. Ja se oli niistä just se mulle tärkeämpi :)

Uusi nukkekin tuli eilen. Se oli iloinen asia :) Muista asioista sitten joskus toiste. Nyt täytyy mennä.

xoxo,

Ahcahcum zukin

Tämän kultaista versiota etsiskelen!

Hemmottelua

Oltiin eilen viettämässä kaverin polttareita, ensin Hakaniemessä, laiturilla piknikillä (mansikoita, herneitä, patonkia, kirsikoita [saan muuten edelleen kirsikan varren solmuun suussani ;)] ja kuohuvaa juomaa, holitontakin), sitten vähän vilvoittelemaan sisätiloihin, mattimyöhäsiä odotellessa katsottiin videoita ja kuvia Uudesta Seelannista delfiinien kanssa kajakoinnista, benji hypyistä, koskista jne. Sieltä sitten Casinolle, jossa innostuin ihan kauheesti kun kysyttiin henkkareita, mutta ei se ollutkaan iän takia :/ Muut pelaili rulettia, ensin voitokkaasti ja lopulta kukaan ei voittanut mitään. Minä en pelannut, kun en yhtään tykkää tuollaisesta jännityksestä. Mulle on ihan tarpeeksi huutokauppajännitykset netissä...
Kasinolta Pure Bistroon syömään. Keittiötä oli infottu yhdestä lakto-ovovegestä ja yhdestä vegaanista. Sain parasta pastaa ikinä. Oikeesti, en ole ikinä syönyt niin hyvää pastaa. Alkuun olin jopa vähän harmissani siitä, että mulle oli ajateltu pastaa, kun on vaan jotenkin niin tylsää mennä "hienoon" ravintolaan syömään pastaa. Pasta on pastaa ja sitä voi tehdä kotonakin. Mutta ei näin hyvää pastaa kyllä. Ihan siis älyttömän hyvää. Niin, ja se oli vielä sienipastaa...sitä just aina kotonakin tehdään, kun ei mitään muuta keksi. Mutta ei kyllä tälläistä. Vo pojat. Oli älyttömän hyvää! Koitan huomiseksi saada kuvia, siitä ja alku- ja jälkiruoastanikin. Oli vaan niin hyvää. Oiken miellyttävä kokemus, vaikkakin oli aika meluisa ja yllättävän pahan hajuinen paikka. Välillä tuntu, ettei saanut kunnolla hengitettyä, kun ne hajut oli jotenkin niin tukkosia. Mut joku toinen meidän seurueesta oli sit taas sitä mieltä, että oli ihana tuoksu ja yritti arvuutella mikä ruokalaji oli kyseessä, että olis omalle lautaselleen saanut hajun lähteen. Onneks ei saatu sitä kuitenkaan meidän pöytään. S eoli siis kait joku juusto joka löyhkäs.

Tiiättekö, viime yönä menetin sen nuken, jonka varassa olen tässä joitakin päiviä liihotellut. Niin perseestä. Mut ei silti syössyt mua tältä hyvältä raiteelta mihinkään epätoivoon. Harmittaa vaan. Ja sit keksin oikein neronleimauksen: Milläs sitä itseään paremmin lohduttais kuin jollain toisella nukella! Ja jos ostais halvemman, niin vois sit ostaa jotain muutakin siihen lisäksi! Tuskassa alkoin penkomaan nettiä, etsien ja verraten eri hintoja. Onneks tuli vessahätä siinä tohinassa ja sain sen huuman katkaistua sillä. Nyt suljin kaikki muut ikkunat, enkä aio olla kauaa tässä koneella enää, ettei vaan taas ajatukset lähde harhailemaan. Ihan kamalaa. Mut onneks ainakin hetkeksi järkiinnyin.

Muutama yöhän sitten heräsin kolmelta, kun tunnin päästä oli ilmoitettu alkavaksi pinkkitukkaisen unelmien nuken ennakkomyynti. Vartin siinä jouduin odottelemaan, tai siis tunnin ja vartin. Ekan tunnin odottelin et se tulis myyntiin, olin siis etuajassa siksi, kun pelkäsin et ne olis etuajassa (aiempi yöllinen ennakkomyynti, johon olin osallistunut alkoi jo yhdeksältä, joten ajattelin, että jos ilmoituksesta poiketen tämäkin olisi alkanut jo tuntia aiemmin. No ei alkanut, ja tunnin siis latailin kuvia kamerasta, ostelin vähän jotain muuta ja aloinkin päivittelemään istä sivua satojen? muiden tavoin, sillä alko oleen melkoisesti trafiikkia siellä. Kesti siis vartin saada se tilattua, kun oli niin tukossa niiden sivu. Onnistuin siis kuitenkin saamaan sen, ja jälkeen päin totesin, että herääminen kannatti -- nukke oli myyty loppuun alle tunnissa. Toi on just se kaikista halutuin ihotyyppi, joka menee kuin kuumille kiville. No, minä sain tilaukseni tehtyä ja olinkin sitten aivan liian täpinöissä nukahtaakseni ainakaan tuntiin. Ja seitsemältä soittelikin jo Pinpula, kun se kaipiali uimapukuaan. Sovittiin, että lähtis vasta kahdeksalta sitä junalla hakemaan ja minä siis asemalle sitä tuomaan. En saanut kuitenkaan enää nukuttua, vaan pyörisn siinä sitten vähän vajaan tunnin. Vähän ennen kahdeksaa nousin, viisi tuntia unta mittarissa, viemään uimapukua Puistolan asemalle. No, saipa Risto samalla mukavan aamulenkin. Olin aamupäivästä ihan jumalattoman väsynyt, ihan sellanen krapulainen olo. Siitä huolimatta aloin leipomaan ja tekemään mysliä, jälleen kerran onnistuin unohtamaan myslin uuniin, tällä kertaa vielä niin, että lämpöä oli tulevia kesäkurpitsaleipiä varten nostettu melkoisesti. Sehän sitten paloi siitä pinnalta iloisesti. Prkl! No, kuorin pahimmat pois ja pistin muut talteen. Leipomisen ohella valmistelin päiväruokaa, sillä halusin tarjota tulevalle vieraallemme jäähdytettyjä nuudeleita dippikastikkeella. Kastikkeesta ei kuitenkaan tullut niin hyvää kuin toivoin, enkä muistanut laittaa sitä ajoissa jääkaappiin, niin ettei se ollut niin kylmää kuin olis pitänyt. Whatever. Ihansama. Illalla menin kymmeneltä nukkumaan ja nukuin 9½ tuntia.

Ja nyt taas jostain syystä viimeyönä nukuin kuusi tuntia. Se johtu kylläa inakin osittain siitä jännityksestä, nukkejännityksestä siis. Näin siitä jotain uniakin. Oikeesti, viikko sitten niitä nukkeja oli kolme myynnissä. Minä tartuin parhaaseen tarjoukseen, ja jäin siihen roikkumaan. Ja sitten kävi niin, että ne kaksi muuta nukkea myytiin (Buy it now) ja minä olin edelleen korkein huutaja siinä ekassa nukessa. Ja viime yönä joku sitten huusi kympin enemmän kuin mun maksimihuutoni. Ja nyt niitä ei sitten taas ole missään. No, ehkä joskus vielä onnistaa. Osa minusta oli kyllä ihan hyvillään, on se melko iso säästö.

Mutta tohon hemmotteluun, josta mun ei enää edes tee niin mieli kirjoittaa. Kun väsyttää niin. Eilen multa kysyttiin, että miten C hemmottelee mua. Ja mä en keksinyt mitään! Ihan kauheeta. Kun se on kuitenkin niin kiltti ja hieno ihminen, huomaavainenkin. Ja mä en keksinyt mitään. Illalla, kun tulin kotiin niin kysyin siltä sitten itseltää, ja kyllähän se alkoi hieman pahastuneena luettelemaan vaikka mitä, mut jotenkin ne oli kaikki sellaisia, et myös se itse hyöty niistä jotenkin. Ehkä se, että se antaa silloin harvoin kuin ylimääräistä unta tarvitsen, mun nukkua pitkään ja hoitaa koirat ja kaiken. Mut ei meillä oikein ole sellaista, et se vaikka leipois just mulle. Kyllähän C paljon leipoo, mutta itselleen. Ja se hieroo mun hartioita tosi paljon, mutta sekin aina maksaa. Sit mä eloin itse miettimään, et mitä mä sit muka teen. Emmäkään oikein keksinyt muuta, kuin että ostan sille usein kahvia, kun jossain jotain erikoisen reilua tms. näen. Ja joo, kyllä mä tykkään ostaa sille lahjoja. Onhan mulla kyllä enempi rahaa käytettävissäkin kuin sillä, mut kyllä mä myös enempi maksan kaikkea. Mut ehkä ne herkut (kahvi, suklaa) on niitä mun keinoja sen hemmotteluun. Mut aika paljon enempikin vois kyllä tehdä, ja just ennen kaikkea sellaista, mikä olis vaan sille. Tavallaan niinko multa pois ja sille lisää. Mietin niitä meidän treffi-iltoja. Niihinkin on vähän tullut se, et sit mä vien sut nyt ulos, mutta odotan sit kans, et sä viet mut seuraavaksi. Ja se, että ihan turhan usein C vie mut katsomaan elokuvia, jotka se itse haluaa nähdä ja vaan uskottelee mulle, että kyllä säkin tästä tykkäät.

Onko meistä tulossa mälsä pari? Sellainen, joka koostuu kahdesta, omaa etuaan tavoittelevasta yksiköstä? Ehkä tähänkin vois vähän panostaa? Välillä vois yrittää olla toiselle tosi kiva.


Miten teillä, hemmotellaanko? Kuinka usien? Miten?

Moi!! Oon Nana, ja oon just saanut kokonaan uuden kropan!

Katsokaa kuinka nätisti taivun malkoilemaankin!

Moi. Oon Alex. Oon täydellinen ja kaikki haluu mut.

Moi! Oon Pepper, kiipijä!

Kaksi nukkea, jotka tulossa ovat saamassa nimet Marilynin roolihahmojen mukaan. Disco Boogie, joka on tulossa täyttämään EBL kolosta saa nimeksi Pola (How to marry a millionare) ja pinkkitukkainen prinsessa Sugar Kane (Some like it hot). Polan sukunimeksi jattelin kyllä Sugarin sukunimea Kowalczyk, mut emmä taida osata edes lausua sitä. AIka harvalla mun nukella on sukunimeä, joten eiköhän Polakin pärjää ilman. Niin, eihän mulla edes ollut valmiina nimeä sille, jonka viime yönä menetin ;)

Moikkaloikka nyt tältä viikolta!

xoxo,
Raisa

Toimivampi maailma

Tätä luvattiin aamulla näkemäni auton kyljessä. Ja vieressä oli heppu pukeutuneena suoja-asuun ja myrkyttämässä liikennekorokkeen (?) rikkakasveja. Siinä teille toimivampi maailma.

Katkin ihmettelee, mikä niitä oikeita ihmisiä vaivaa

Ihminen on mielestäni kyllä aivan megalomaanisen täydellisesti saavuttanut kaiken sen, mitä kuvitella saattaa, noin niinko evoluution kannalta: Me hallitaan aivan kaikkea, mitä nyt luonto joissain asioissa on vielä meidän hallitsemattomissa (tulivuoren purkaukset, tsunamit, maanjäristykset, metsäpalot, tulvat, jne.), mutta siis muuten ei varmasti mikään muu eläin ole levinnyt yhtä laajalle, mikään ei ole muokannut ympäristöä mieleisekseen niinko ihminen, eikä varmaan mikään ole myöskään tehnyt niin paljon tuhoa ja haittaa, kuin ihminen ottaessaan koko maapallon haltuunsa. Me määritetään kuka saa lisääntyä ja kuka ei, me määritetään kenet tapetaan ja kuka saa jatkaa elämistä, me määritetään missä me halutaan asua ja sieltähän täytyy tietenkin kaikkien muiden sitten poistua. Me määritetään missä kasvit saa kasvaa ja missä ei. Me päätetään ihan kaikesta, ja mitä enemmän tekniikka ja tiede kehittyy, sitä enemmän se lisää meidän valtaa. Kohta me oikeesti pystytään määrittämään missä ja milloin maa järisee. Ja jos sen on järistävä, niin se varmasti tekee sen siellä, kenellä on pienimmät mahdollisuudet (vähiten rahaa, koska rahahan on ihan kaikki) asiaan vaikuttaa.

Ihminen on tehnyt elämästään niin turvallista, suojattua ja jotenkin steriiliä, että kaikki luonnollinen katsotaan jollain tapaa vialliseksi ja äkkiä poistettavaksi. Just vaikka jotku ihokarvat taikka rypyt.

Emmä kyllä tiedä miten pitäis elää, mikä olis sopiva vaihtoehto, mut tää nykymeno, jossa kaikki meidän (tai joidenkin päättäjien) mielestä epämieluisa vaan myrkytetään pois, toimivamman maailman tieltä, on kyllä huono vaihtoehto.

Nuppu leikaa kyntensä, ei tässä enää muukaan auta

Tiesittekö, että silloin kun Jenkeissä, en nyt millään saa päähäni sitä, et mikä sen mestan nimi oli, jossain etelässä päin, johon jengi menee tiettyyn aikaan vuodesta vetään lärvit ja kerään jotain helminauhoja, kun siellä oli ne hillittömät tulvat ja melkein koko kaupunki jouduttiin evakuoimaan. Ja sit kun ihmiset, syystä tai toisesta, jätti koiria (ja tietty kaikkia muitakin lemmikeitään) jälkeensä, niin ne koirat pikku hiljaa kerääntyi laumoihin (eikä kun hittolainen, olikohan tää sittenkin yhdestä dokumentista, jossa ihmiset vaan katos maan päältä kesken kaiken, mut jos näin oli, niin siinä kyllä melko varmasti viitattiin siihen tulva-alueeseen, et näin siellä kävi? Sorry, meni ihan reisille nyt tää...no, ainakin se olis voinut mennä näin! ;) ja isot koirat selviytyi, syömällä pienemmät koirat. Ei siis lauman jäseniä, kun ei ne pienet ikinä edes kerinneet laumanjäseniksi asti.

Ihan on ihmiskunta sekaisin.

Emmä tiedä miks mä ton nyt esille toin. Ehkä mulla oli siinä taustalla joku vaikutin, mutten kyllä enää muista sitä. Ehkä ajattelin jotain, et jos ihminen ei ole koko aikaa määrittämässä niitä rajoja, niin luotno ihan itse osaa kyllä muokkautua sellaiseksi toimivaksi. Niin, että pikku hiljaa koirat alkaa ensin kokonsa, ehkä sitten myös muutenkin ulkonäöllisesti taas enemmän ja enemmän muistuttamaan sutta. Kun ei ole ihminen määrittämässä, että halutaan lyhyttä kuonoa tai pitkää karvaa. Mitä enemmän ihminen muokkaa, sitä huonommat mahdollisuudet millään olis selviytyä ilman meitä. Onkohan se ihan noin yksinkertaista?

Mä meen nyt tekemään eväitä Porvoon reissua varten. On jotenkin syyllinen olo, että lähetään sinne heti, kun lapset ovat menneet isälleen, mutta ette usko kuinka mukavaa on välillä olla ilman sitä jatkuvaa riitelyä ja nahistelua, ja silleen siis mennä jonnekin. Olkoonkin kuinka "lapsiystävällinen" mesta.

Mut joo, meen nyt pois.

xoxo,
Raisa