Paketteja ja ei paketteja :D ja :(

Eilen, vai toissapäivänä? mun puhelin alkoi toimimaan. Pääsin lukemaan kaikki tekstiviestit ja soittamaan ihmisille, joille en ole pystynyt soittamaan sen tähden, etten ole pystynyt käyttämään puhelimen numeromuistia. soitin yhdelle ihmiselle, akku loppu kesken ja sit seuraavana päivänä juteltiin vähän aikaa ja koska mun piti mennä tunnille lopetettiin kesken kaiken ja kun mun piti myöhemmin illalla soittaa uudelleen, ei mun puhelin enää toiminutkaan :( Oli niin mukavaa, kun oli kaikki numerot käytössä ja ihmiset siinä käden ulottuvilla. Ulkopuolisuuden tunne ei ollut niin voimakas, kun mitä sen on tässä puhelittomana ollut. Tai siis onhan mull apuhelin, mutta se toimii niinko lankapuhelimet toimi, eli siihen voi vastata ja voi soittaa niihin numeroihin mitkä sulla on jossain ylhäällä. Nyt se aina välillä näyttää joitain elpymisen merkkejä, hetkittäin. Eilen sain sen tuunin ajaksi äänettömälle ja sit en saanutkaan enää ääniä takas. Ja se vasta syvältä oli sollut, että se olis jäänyt vielä äänettömäksikin. Eli pystyisin vastaamaan ainoastaan silloin, kun näen että se soi...

Tänään aamulla se toimi sen verran, että sain äänet takas päälle. Ehkä se ei muuten tykkää kylmästä ilmasta, ihan niinko mun pyöräkään! Olenko siitä jo vinkunut täällä? Mun pyörä on ihan paska. C suuttuis jos tietäis että haukun sitä täällä. Siis pyörääni. On kuulemma hyvä pyörä, minä vaan pidän siitä huonoa huolta. Katinkontit. Silloin kun mulla on ollut ns. yksinkertaiisa pyöriä, en muista että ne olis koskaan tolleen jäätynyt. Nyt mun pyörä tekee siis sitä, että se jäätyy ja jäätyessään polkee vaan tyhjää.  Pääsen sillä kouluun (koska olen ottanut pyöräni hyvissä ajoin sisälle sulamaan) ja koulusta pääsen tuurilla kotiin, jos onnistun polkemaan tauotta koko matkan. Se nimittäin ensimmäisen polkaisun toimii, mutta jos hetkeksikään pysähtyy polkemasta se aloittaa sen tyhjän polkemisen. Kuulostaa paljon helpommalta kuin oikeasti on. Ja must aon tullut siinä mestari. Enkä ihan kauheasti mene edes punaisia päin, vaan ennakoin ja pyörin ympyröitä ja vaihtelen reittiä. Yhdessä kohtaa on todell ahaastavaa, kun siinä on melkoinen pomppu. On vaikeaa mennä pompun yli, tai laskeutua sitä samalla polkien koko ajan, mutta olen oppinut tekemään senkin.
Välillä se tyhjän polkeminne on alkanut jo koulun pihalta, siihen ei siis oikeasti vaadita kuin lähdössä epäonnistuminen ja sit mun pitää taluttaa koko kotimatka (n. 2,5 km?) ja se on tosi mälsää. Ja silti menen sillä joka ilta kouluun. Pitäis viedä se korjattavaks, mutta kun kaikki rahat mennyt noihin nukkeihin ja siihen samperin lämmityssoktuun. Ärsyttävää.

Paketeista. Tänään tuli yllättävä paketti Vaasasta!! *sydän* Nämä oli oikeasti Pinkkikselle, mutta paketin sisältöä ryntäs heti lauma pieniä isopäisiä tyttöjä tutkailemaan ja omiansa viemään...että voipi olla , että osan tulette näkemään muissa yhteyksissa otetuissa kuvissa. Ne miniatyyrit, joita mulla yleensä nukketalossa käytössä on ihan hivenen pienempää kokoluokkaa ja nää on ihanan kookkaitta, sopii just hyvin tollasiin amerikkalaistyyppisiin herkkuihin. Hampurilaisen kuuluu olla iso! Kiitos Inkeri!!

Tuli myös pakettikortti jostain, mikä on tulossa Taiwanista. En yhtään muista mitä siellä vois olla. En siis yhtään. Ihan kummaa. Tällä viikolla tullut siis melkeinpä päivittäin jotain tosi kivaa, mutta ei siltikään sitä yhtä, jota kaikista eniten olen odottanut. Eilen ja tänään aamulla käyttänyt vielä kaikki silmäripsi-toivomukset ja tikkaiden kiertämiset (jouduin tekemään melkoisen mutkan, kun tien yli kurottautui sellainen nosturikori, ja kun ei tikkaiden, joksi se tietenkin luetaan, ali saa mennä), että Martha saapuisi tänään (niin olisin halunnut ottaa sen mukaan huomiseen Blythe miittiin), mutta ei. Ei auttanut. Nyt täytyy miettiä huomiset seuraneidit uusiksi. Tietenkin otan Nanan (koska on sen kuukausikin) ja Alexin, koska se on niin upea, mutta kenet muut?? Niin, siinäpä vasta pulma.

Sain just sähköpostia Animals Asialta. Ovat tässä kuussa saaneet tarhalle kuusi uutta asukkia. Mikä on aina tietenkin ihan maailman paras asia. Mutta ne kuusi uutta eivät tietenkään tulleet sinne mitenkään erityisen hyvässä kunnossa. Ja nyt olen sitten itkusta turvonneena ja silmät kirveltävinä täällä puhumassa teille nukkeongelmastani. Ehkä se on vaan sitä, kun maailma on niin kamalan synkkä paikka niin täytyy suojata itseään muovimuurilla?

Jos joku blogini lukijoista haluaa osallistua keräykseen näiden ihmeellisten eläinten auttamiseksi, tässä linkki Animals Asia Käytössä täytyy olla Paypal tili. Ja jos jollain ei ole sitä tiliä, mutta haluais tehdä lahjoituksen, niin voin kyllä auttaa asiassa. Ottakaa silloin yhteys sähköpostitse pinkkisfun(at)gmail.com. Mä en tiedä miks, mutta siitä lähtien kun näistä karhuista olen ensimmäisen kerran lukenut, on niiden asia mennyt ykköseksi Viipurin Koirien ohella.

Loppuun jotain vähän kepeämpää. Eilen aloin tekemään ehkä maailman hienoimpia koruja. Niissä siis vielä paljon hiomista, mutta alku jo hyvin lupaava. Ja näistä korujutuista mulle tuli mieleen, että luoko luovuus levottomuutta, vaiko luoko levottomuus luovuutta? Mulle nimittäis tulee aina niin sellainen levoton olo näistä kaikista innostuneimmista jutuista. Siis kun vaikka jotain Pinkkistä teen oikein tunteella (siis tosi innostuneesti - uudet kankaat tai koruosat usein aiheuttaa tätä), luovuus kukkii ja silleen, niin silloin mulle tulee kaikista voimakkaimmin sellainen olo, että meen niin lujaa, ettei jalat muuta kuin hipaise maata, ajatukset laukkaa ja törmäilee pään sisässä toisiinsa. Niinä hetkinä muuten noi nuket auttaa, siis uusi nukke vähän pysäyttää. (miten ihmeessä musta on tullut tälläinen, näin materialistinen) Vaikka ehkä kyse ei olekaan just materiasta, vaan siitä innostumisesta, johonkin pitää suunnata kaikki tämä energia ja sit kun se oikein läiskyy yli, niin silloin tarvitaan jotain muuta ankkuriksi? No, ihan kohta mulla on se lääkäri.

Tää on ihan superhieno! Kuvassa liima on vielä märkää, kuivuttuaan se asettu paremmin tohon alustaan ja noi pallot erottuu paremmin. Aivan mielettömän ihana. Tein toisenkin, lumimaiseman, mutta siinä on kaksi peuraa ja ehkä niille tuli sit vähän ahdasta tai jotain.

Taas tätä! Blogger itse kääntelee näitä kuvia. Grr. Sormuksista on tulossa ehkä maailman hienoimmat. Nyt ne on siis vasta pohjat, mutta tohon kimalteeseen aion liimata ainakin pupuja. Noista isommista tulee tod.näk. kaulakoruja, mietin, että pitäis keksiä toisenlaiset ketjut, ehkä jotain nauhaa?, eikä niitä aplloketjuja, joita yleensä käytän.

Kuukauden kalenterityttö Nana pelaa pleikkarilla Skipperin kanssa. Skipper on ihan ylivoimainen ja sekös Nanaa kismittää. Huomatkaa sen (nanan uusi mekko! Vaikka huomionarvoista on kyllä myös Skipperin asu, se on yksi hienoimmista stock -vaatteista, eli siis nuken mukana tulleista asuista. Tuli toisena vaatteena Marabelle Melodyn mukana, sillä oli siis kaksi asua, kun se oli Anniversary nukke)

Tänään tulossa mielenkiintoinen päivä! Yhdet kemian tehtävät tulee tehdä palautuskuntoon, sitten Kallioon/Alppilaan/Sörnäisiin, ensin kirppikselle, Punnitse & Säästään, minikauppaan, Animalian koiraryhmän kokoukseen ja sit vielä neiti Salaman kanssa syömään :D

Kaikkea kivaa myös teille!! Pahoittelut kaikista kirjoitusvirheistä. Tiedän, että ne on tosi ärsyttäviä.

xoxo,

Viipurin Koirat ja mitä Sinä voit tehdä niiden hyväksi :)

En aio pitää esitelmää Viipurin Koirista, mutta lyhyesti sanottuna, koiria on paljon, talvi on tulossa - apua tarvitaan! Itse olen siis juuri näiden koirien avustusjärjestön kanssa satunnaisesti tekemisissä, ennen kaikkea Animalian Koiraryhmän kautta. Ko. ryhmä auttaa siis muitakin järjestöjä, mutta itse en ole päässyt mukaan oikein muihin kun tähän VK toimintaan. Joten ne Karjalan koirat lähimpänä sydäntä, kun olen niitä tavannutkin. Mm. Kodittomien Koirien Ystävät tiedän erittäin hyväksi järjestöksi. Ja aivan varmasti moni muukin järjestö on, minä vaan en niiden toiminnasta niin tiedä. Joten keskitytään siihen mitä tiedän :)

Ennen kuin olin yhdessäkään kokouksessa ollut, ennen kuin olin niistä tietoinenkaan, keräsin kaveripiirissä, siis sen kummemmin kotoa poistumatta, puhelinta jä sähköpostia apuna käyttäen Viipuriin vietäväksi alla olevan kuvan mukaiset tavarat.

Ennen kaikkea keräsin rahaa, jota sainkin n. 250 euroa. Lisäksi koiralliset kaverit luovuttivat vanhoja lääkkeitä ja leluja. Rahalla ostin koiranruokaa ja herkkuja, sekä kirppikseltä lisää leluja, hihnoja ja ruokakuppeja. Todella pienellä vaivalla noin paljon hyvää.
Nyt jälkiviisaana voin sanoa, että parempi olis ollut antaa raha suoraan järjestölle, näin niillä ei tule ongelmia ruoan kuljetuksen kanssa, vaan voivat ostaa ruoan paikan päältä. Mutta silloin en tuntenut ketään kyseisestä järjestöstä, enkä ollut ihan varma, että voiko niihin luottaa. Nyt tiedän, että kyllä voi. Viipurin Koirat eivät anna rahaa koiratarhoja pyörittäville ihmisille, vaan auttavat konkreettisemmin, eli viemällä koiranruokaa, koppeja, rakentamalla ja korjaamalla aitoja. Näin rahat päätyvät sinne, minne oli tarkoituskin. Toki siinäkin on vielä monta mutkaa matkassa: Viipurissa on niin käsittämättömän köyhiä ihmisiä, jotka oikeasti kamppailevat eloonjäämisestään ja se tarkoittaa sitä, että kaikki mikä irtoaa lähtee mukaan, jos sillä on vähänkään arvoa. Joten järjestöt tuovat ja vievät työkalut mukanaan (ja siltikin meidän siellä olo aikana lapio lähti pihasta), lahjoitetusta koiranruoasta pidetään kirjaa ja jos kulutus yhtäkkiä kasvaa, syyt selvitetään ja eläinlääkärikin, joka steriloi narttuja järjestön piikkiin, saa maksun vain jokaisesta klinikalla käyneestä koirasta. Näistäkin on järjestön edustaja paikan päällä pitämässä kirjaa. Eli ihan kauheasti ei ole luottaminen paikan päällä toimiviin ihmisiin (eikä se johdu siitä, että ne olis huonoja ihmisiä, mutta olosuhteet vaan nyt ovat sellaiset), mutta onneksi heistä suurin osa on sen verran fiksuja, että tajuavat että menettäessään järjestön luottamuksen, menettävät myös järjestön tuoman suunnattoman avun.

Eli hyvillä mielin Viipurin Koiria auttamaan. Jos haluat järjestää vaikka työpaikallasi, koulussa taikka kaveripiirissä keräyksen täältä löydät lisää neuvoja!  Ja heräs jotain kysymyksiä, haluat lisää tietoa järjestön toiminnasta tms. voit ottaa yhteyttä tänne info(at)viipurinkoirat.fi.

Tässä vielä järjestön jäseneltä terveisiä teikäläisille :  Kaikki apu on tervetullutta. Erityinen hätätilanne Viipurissa on nyt
riittämättömien suojien vuoksi. Monet vanhoista kopeista ja katoksista
ovat purkukunnossa, eikä osalla koirista ole mitään suojaa säätä
vastaan, eikä myöskään kuivaa makuupaikkaa. Yhdistys aikoo ostaa
koppeja, kun niitä ei nyt tähän hätään voida talkoilla tehdä. Mutta
tähän tarvitaan varoja. Ruuasta on myös aina huutava pula. Lelut,
pannat, suuret ruoka-astiat (mallia vauvan muoviamme) ovat
tervetulleita, kuten myös matolääkkeet ja ulkoloishäädöt.
Makuualustojen ja patjojen kanssa on aina vähän hankalaa, kun meillä
on niin vähän säilytystilaa. Kylminä vuodenaikoina kopeissa käytetään
pääasiassa pehmusti/rutirex -kuivikkeita, jotka ovat tosi hyviä.
Näiden ostamiseen meillä onkin juuri keräys meneillään.

Kaikki apu on lämpimästi tervetullutta!

Ja tietenkin yksi hienoimmista keinoista auttaa, on muutenkin koiranhankintaa miettiville, koiran adoptoiminen tarhalta *iso sydän* kasvattajalta ostamisen sijaan.

Hitto! Nyt niitä oravia on kolme! Normaalisti täytin linnunruoka-automaatin viikon, kahden välein, nyt pitää täyttää kahdesti viikossa. Samperin samperi!

Liikuntaelimistö kutsuu!

xoxo,

Puputyttö

Parempi olo, parempi mieli. Ja haasteen alustusta!

Eilinen meni sitten vähän poskelleen, sain kyllä omenoita kerättyä, samoin kuin lehtikaalia, nokkosta ja pinaattiakin, mutta säilömisessä en päässyt lehtikaalia pidemmälle. No, tänään sitten loput.
Eilen lintsasin koulusta, äikän tunnilta, jonne olisin halunnut ihan oikeasti mennä, mutta skräppäys hyvässä seurassa vei voiton. Ensin en meinannut millään jaksaa lähteä - onneksi lähdin, oli nimittäin tosi mukavaa ja voimauttavaa. Luulin tulevani etuajassa kotiin, etten olisi jaksanut olla loppuun asti, mutta lopulta kävikin niin että minuahan siellä jouduttiin odottamaan, että saatiin ovet lukkoon :)

Ja sitten viikonloppuun. Perjantaina poljin Kallioon/Sörnäisiin. Mentiin Veganissimoon syömään. Ihan ok ruokaa, mutta ei sellaista, jolla hurmaisi sekasyöjän. Ruokailun jälkeen Animalian toimistolle leipomaan lauantaista rescuekoira tapahtumaa varten. Leivottiin jättikasa suklaakeksejä, mun lähtiessä alettiin leipomaan tofu-pinaattipiirakoita. Oli oikein mukavaa, meitä oli sen verran pieni porukka, ettei tullut harmillista ryysistä tms. Vaikkakin se eilen mainitsemani harmistus liittyi juuri Animaliaan. Oli Chrisin viimeinen työharjoittelupäivä siellä, eikä sitä juhlittu millään lailla. C:stä näki miten sitä harmitti :( Ja kyllä muakin otti päähän aika rankasti. C kertoi miten edellinen harjoittelija sai lahjan ja juhlat. Mä en kuullut, että kukaan olis edes kiittänyt sitä, eikä kukaan tullut hyvästelemään, C itse kävi hyvästelemässä. Jotenkin tosi kurjaa.
Ennen kotiinmenoa käytiin sitten katsomassa Helunan lukittua ovea ja poikettiin Punnitse & Säästässä. Ostin vähän täydennystä tyhjyyttä kumisevaan herkkulootaani :)
Lauantaina suht huonosti nukutun yön jälkeen heräsin niin myöhään, että heti aamupalan jälkeen tulikin jo lähteä polkemaan kohti Alppilaa. Siellä olikin kova tohina päällä ja paljon koiria :) Ihanaa. Mun vuoro venyi vähän sovitusta, mutta oli sen verran mukavaa ja paljon hommaa, ettei päässyt aiemmin irtautumaan. Oli oikeesti aivan ihana tapahtuma!! En ole aiemmilla kerroilla ollut, joten katsoin kaikkea ensikertalaisen silmin. Animalian Koiraryhmä siis piti kahvilaa ja siellä minäkin sitten hommissa. ALkuun järkkäilin kaikennäköistä ja sitten olin vastuussa lämpimien voileipien paistosta. Kirkon tilat olivat aivan loistavat, keittiö SUURI ja hyvin varusteltu, tarjosivat vielä kahvit ja mehut kaikille työmyyrille. Iso kiitos heille!Oman vuoroni jälkeen jäin vielä hetkeksi nauttimaan kahvilan antimista ja nauttimaan uskomattomasta tunnelmasta. Toivottavasti jokainen joskus saa syödä ihania vegaanisia herkkuja, ihanien koirien ja hyvien ihmisten ympäröimänä :) Oikeesti niiden ihmisten määrä antoi toivoa. Kun niin usein näkee ihmisiä ulkoiluttamassa rotukoiria tulee sellainen olo, etteivätkö ihanat superpersoonalliset sekarotuiset kelpaakaan. Kyllä näille ihmisille ainakin kelpasi! Ei siellä tietenkään kaikki koirat olleet monirotuisia, mukaan mahtui myös rotukoiria, enemmistön kuitenkin ollessa "seropeja".
Sieltä poljin keskustaa, Pimpulaa tapaamaan. Yritettiin etsiä yhtä kirjakauppaa, jonka sijaintia en enää yhtäkkiä muistanutkaan. Vähän kuumottavaa, sillä olinhan käynyt siellä muutamaa viikkoa aiemmin...hmmm...ehkä se sittenkin oli Hakaniemessä?
No, käytiin Hobby Pointissa ihastelemassa nukkekotitarvikkeita, erityisesti soittimia. Mutta ne oli niin kalliita, ettei ostettu mitään. Eikä me kyllä muutenkaan oltu ostoksilla, katselemassa vain. Ostettiin kyllä savea, kun sietä ei kotona enää ollut. Ja tykätään aina välillä muovailla :)
Kotona katsottiin Corpse Bride enkä muista mitä syötiin. Paitsi että muistanpas. Makaronia ja Juustoa - nam. Ja taas nukuin huonosti
Sunnuntaina oli oikein touhukas päivä! Leivoin kolme leipää aivan liian rapeiksi. Unohdin ne uuniin kun menin puutarhaan touhuilemaan. Ja sitten tulin pelastamaan mitä pelastettavissa oli (Chrisin hälyttämänä) ja laitoin ne vielä jälkilämpöön ilman vuokiaan ja unohdin sinnekin...ei pitäis tehdä niin montaa asiaa yhtäaikaan. Ja kun uunin kerran lämmitin, niin tein myös seitankökön. (anteeksi kamala sana, en oikein keksinyt muutakaan).
Kerättiin lasten kanssa kauheesti omenia. Suurin osa meni kyllä pupujen herkuiksi, mutta melkoinen läjä saatiin myös kellariin kypsymään. Pimpulan kanssa niitä sitten keittiön lattialla sanomalehtiin käärittiin. Eilen skräppi-illassa yks nainen sanoi, ettei häntä kiinnosta omavaraisuus yhtään, omenoiden säilöminen harmittaa, hänelle riittää vallan mainiosti että kauppa on lähellä - mulla taas just päinvastoin. Omavaraisuus tuo niin hienon turvallisuuden tunteen että! Mä hykertelen mielihyvästä, kun pakastan lehtikaalia tai säilön omeniani :) Ja sekin on ihan huippua, että se ruoka ei ole matkannut paria metriä enempää, sitä ei tarvitse pakata kertakäyttöisiin kääreisiin, se ei riistä ketään eikä sitä ole lannoitettu kemiallisilla lannoitteilla eikä käsitelty torjunta-aineilla! Luksusta!
Olen suunnitellut huikean hienoa taideprojektia ja vähän alkanut sitä jo työstämäänkin. Odottakaa vain, pian näette! Pari korttiakin tein, joihin ehkäpä ensimmäistä kertaa käytin ompelukonetta paperiaskarteluun. Oli hauskaa, vaikkakin vähän hidasta - paperi kun ei anna virheitä anteeksi. Muutoin en ole (eilistä lukuunottamatta) tehnyt mitään luovaa, mutta sitäkin enemmän kaikkea käytännöllistä. Ai niin, toisen essunkin sain valmiiksi. Ensimmäinen essu onkin ennättänyt jo käyttäjlleen, pienelle hiiritytölle. Tässä kuva! Aikas söpö!

Anteeksi, en millään saa tätä käännettyä oikein päin...siinä teille hyvä taukojumppa, kun kääntelette päätänne :)

Mulla on varmaan meneillään ns. krapulavaihe kulutushysteerisen kuukauden jäljiltä ja olen taas kovasti maailmaa pelastamassa. Kirjastostakin lainasin taas monta asiaan paneutunutta innostavaa kirjaa. Ja niistä sainkin idean: Maailmanpelastus Haaste! Entä jos vaikka kuukauden ajan jokainen meistä pistäis näille asiolle vähän enemmän arvoa? Jos meillä olis vaikka teemaviikot, tyyliin 1. ruoka, 2. jäte, 3. transportaatio (ok, ei ole oikea sana, olisko liikkuminen?) ja 4. kulutus (vaikka se liittyykin kaikkii edellisiinkin, enemmänkin tarkoitan tavarashoppailua). Tähän vois osallistua joko näkyvästi (elikkä kommentoimalla) tai näkymättömästi (muille siitä kertomatta, vaikka tietenkin näin hieno asia kannattaisi jakaa muiden kanssa, vaikka oikeassa elämässä). Innostuisko kukaan? Voisitte lähettää omia vinkkejänne ja mä postaisin ne sitten seuraavana päivänä. Lukemani mukaan kaikki maailman ihmiset kuluttavat keskimäärin n. 25% yli sen, mitä maapallo pystyy vuosittain meille tarjoamaan. Eli siis neljännes kaikesta otetaan ikään kuin velaksi, eikä me kyllä sitä velkaa näillä näkymin pystytä maksamaan takaisin. Tietenkin keskivertosuomalainen kuluttaa paljon enemmän kuin ton 25%, sillä yli puolet väestöstä kuluttaa vähemmän kuin "voisi", johtuen köyhyydestä. Laskelmieni mukaan meikäläiset kuluttaa yli 50% (n. 66%) enemmän kuin olis kestävää. Aika paljon petrattavaa. Mutta jo toi neljännes olis huikeen hyvä juttu, ja sitä mä ajattelin ehdottaa teillekin! Entä jos jokainen meistä yrittäis kuukauden aikana nipistää neljänneksellä meidän ympäristölle vähemmän myönteisistä teoista ja lisätä vuorostaan niitä tekoja, mitkä eivät ympäristö silleen kuormita. Kuten vaikka jos käy kaupassa kolmesti viikossa autolla (kamalan usein, sanon minä!) niin a) vähentääkin käyntikerrat kahteen tai b) käy kahdesti autolla ja kerran pyörällä tai jos on tapana ottaa viiden minuutin suihku, niin sen sijaan suihkuttelisikin kolmessa minuutissa. Joo, tiedetään ei mene prosentit ihan oikein, mutta sinne päin ;) Ei mitään suuria uhrauksia, vaan pieniä tekoja, joista me kaikki helposti selviydyttäis :D Ja annettais meidän kauniille kotiplaneetallemme pieni hengähdystauko. (no just joo, mun blogissa käy keskimäärin 100 lukijaa, jos kaikki te lähtisitte mukaan niin ei se silti olis edes kärpäsenkakka valtameressä, mutta aina sekin parempi kuin ei mitään!Toivoa ei saa menettää!) Aika harva meistä pystyy todella suuriin yksittäisiin tekoihin, mutta kaikki me kyllä pystytään tekemään pieniä asioita ja kun meitä on paljon ja niitä pieniä asioitakin alkaa olemaan paljon, niin niistä tuleekin todella isoja ja merkityksellisiä. Uskokaa pois!

Mutta nyt tää menis taiteilemaan :)

Hauskaa tiistaipäivää kaikille! Innolla odotan josko teistä joku innostuis haasteestani! Ja kaikki ideat mitä teille tulee mieleen otetaan riemumielin vastaan!

Sydän,

Puputyttö

Itku pitkästä ilosta ja pari sanaa veganismista.

Ihan alkuun, töttöröö! Huomenna, lauantaina on LÖYTÖKOIRALAUANTAI!!! täällä Helsingissä. Kaikki sinne siis :) Itse olen paikalla 11-13.15, se kyllä alkaa vasta klo 12, eli tulkaa vasta puolen päivän jälkeen :) En tiedä mitä kaikkea ohjelmaa siellä on, mutta varmasti paljon kaikkea kivaa! Ja meillä, edustetaan siis Animalian Koiraryhmää, on ainakin ihan superihania leivonnaisia, vohveleita ja muita herkkuja myynnissä. Tämä siis huomenna, Lauantaina 1.9 klo 12 alkaen, päättyy klo 16, Helsingissä Alppilan kirkon hollilla, kotkankatu 2.
Tänään leivontatalkoot Animalian toimistolla. Tottapuhuakseni en tiedä mihin aikaan, sillä olen taas omasta päästä keksinyt sähköposteja, joissa osallistuja kertoneet mihin aikoihin tulevat, eikä näin ole oikeasti kuitenkaan tapahtunut...hmmm...Ainakin sinne on joku menossa klo 16. Itse pyrin menemään jo klo 12, mutta jos siellä ei olekaan muita, niin ei minusta varmaan mihinkään yksin ole. Täytyy nyt katsoa.

Sitten itkuun ja pitkään iloon. Muistatte varmaan kesän alusta herkkurasiani. Hmm...siis...niin, siis sen peltisen laatikon, joka oli täynnä toinen toistaan ihanampia herkkuja ympäri maailmaa (tai no, suomesta, ruotsista ja amerikasta). Nyt se rasia on tyhjä :( Eilen söin viimeset lakut (yllätys, että lakut jääneet viimeisiksi)

Vähän on kyllä tyhjä olo. Mitä nyt? Mitä tämän jälkeen?
No, ei syytä huoleen! Tänään on (viimeinen) tilipäivä (vaikkei erorahani varsinaisesti palkkaa olekaan), ja olen menossa Kallio-Hakaniemi suunnalle, jossa on ehkä Helsingin paras vegaanisten herkkujen keskittymä. Eiköhän sieltä löydy lohduketta tähän suruun ja tyhjyyden tunteeseen.

Eiliseen! Käytiin Tikkurilan kirjastossa. C käy melkein aina siellä, ja minä taas Suutarilassa. Suutarilan kirjaston on ihan minikokoinen j aTikkurilan taas valtava. En ole koskaan käynyt Tikkurilassa ajan kanssa, tälläkään kertaa en päässyt muutamaan hyllyriviä pidemmälle, sillä C hoputti palaamaan autoon, koirien takia. Eipä siinä mitään, sylini oli jo täynnä kirjoja! Tikkurilan kirjasto on niin ihana! Tuntuu kuin niillä olis aina esillä ja oikein tyrkyllä kirjoja just mua varten! Nytkin yks pöytä oli varattu japanilaiselle kauneudelle!
Lainasin ennen kaikkea askartelukirjoja. Aivan ihania, innostavia askartelukirjoja. Nyt jo pää pursuaa ideoita! Mutta edelleen harmittaa, että suomesta puuttuu sellainen "isojen tyttöjen" askartelukirja. Enkä nyt siis tarkoita XL tai XXX -askartelukirjaa, vaan sellaista jossa olis munaa! Nytkin lainaamani olivat kyllä enimmäkseen ihania, mutta tavattoman tavanomaisia. Tai siis sellaisia pikkusieviä, vähän pöljiä. Siis minun mielestäni. Aivan varmasti enemmistö askartelukirjojen lukijoista tykkää niistä kovasti, eikä ajattele niitä yhtään pöljinä. Yhden askartelukirjan lainasin vähän vasten tahtoani, mutta uteliaisuudesta. Kasatessa kirjoja syliini  ja lainauskoneen viereen pöytätasolle pidin tarkkaan huolen, ettei ko. kirja ollut koskaan päällimäisenä, ettei kukaan vaan näkisi minun lainaavan A.H:n tekemää yhtään mitään. En voi sietää A.H.a. Ei saa kysyä miksi, sillä en itsekään tiedä, enkä ainakaan kehtaisi myöntää, että sen johtuvan minkäänlaisesta kateudesta sitä kohtaan, että hän on onnistunut (?) siinä, mistä minä en uskalla edes unelmoida. !
Mutta takaisin kirjastoon! Siellä oli niin ihanaa. Ja se johtui siitä, että ne kirjat olivat minulle niin uusia ja niitä oli niin paljon ja niin moni oli niistä supermielenkiintoinen! Oikeastaan vielä parempaa kuin kirjakaupassa (vaikka ehkä Akateemisessa vois päästä samaan tunnelmaan, kun siellä on niin paljon myös ulkomaisia kirjoja), sillä valikoima oli niin suuri. Eikä ne maksa mitään! Ja virhelainaukset voi palauttaa tosta noin vaan, vaikka seuraavana päivänä. Ja jos joku kirja oikein kolahti sen voi sitten hankkia omaksi kirjakaupasta tms.

Aamusta ompelin kolikkokukkaroita. On se vaan niin mukavaa puuhaa :) Sain melkoisen läjän taas ommeltua! Hyvä hyvä! Vaikkakin olin jostain syystä tosi väsynyt. Niin väsynyt, etten jaksanut tehdä oikeaa lounasta, vaan söin ensiksi luumun. Sitten ison kattilallisen popcornia katsoessani Maameren tarinoita (kolmas? kerta kun aloitin, en koskaan ole pysynyt hereillä loppuun asti), nukahdin . nukuin n. tunnin, heräsin, söin loput lakuni ja katsoin elokuvan loppuun. (ihan ok, muttei minkään erikoismaininnan arvoinen, kuten vaikka Totoro tai Yamadat). Päikkäreitten jälkeen en ollut enää niin väsy. Inhoan kyllä päiväunia. Mutta tykkään nukahtaa silloin kun tilanne on vähän sopimaton, mutta väsymys on niin suuri, ettei sille voi mitään. Kun yrittää taistella vastaan ja lopulta luovuttaa, kun tajuaa että nukahtaminen on väistämätöntä. Taisteluvaiheesta en kyllä tykkää, mutta luovuttamisesta kovasti :)

Ei kai muuta. Täytyy lopettaa lyhyeen (?) tänään, kun on niin aikainen lähtö sinne Animaliaan. Olen aikeissa viedä C:n syömään joko Veganissimoon tai sitten Silvopleehen ennen leipomaan ryhtymistä.

Loppuun pari sanaa veganismista. Syylliset saa tehdä mitä vaan, mutta syyllistää EI saa!
Keksin ton eilen polkiessani koulusta kotiin, ja omasta mielestä se on tosi nerokas, mutta nyt en ole ollenkaan varma ymmärtääkö sitä muut. Ymmärtääkö?

Sydän,
Puputyttö

j.k. Tästälähin kirjoitan Puputyttönä (vaikka kuka haluaisi tulla kutsuttavan puputytöksi? kysyi Vegaia lehden toimittaja, kun toisen kirjani pystyyn haukkui...Kuka kumma EI haluaisi tulla kutsutuksi puputytöksi???! on oma vastakysymykseni)

j.k.2 Yleensä kun nousen sängystä tms. odotan hetken, että se huippaus menis ohi, mutta tänään aamulla kävelinkin siinä sumussa aina keittiöön asti ja se olikin tosi hauskaa! Tietenkin tulee varoa, ettei satuta itseään tai muita, mutta suosittelen kokeilemaan reipasta kävelyä pää huippauksesta sumeana :) Mutta nyt askartelemaan!

Oli mulla varmaan taas joku vaahtoamisen aihe, mutta luin hesaria melkein koko lounastuntini, ettei enää oikein edes ennätä, enkä kyllä enää muistakaan. Ajatukset pyörii vaan maapähkinävoikuppien ympärillä. Saatiin Chrisin ystävältä vuosipäivän kunniaksi pieni laatikollinen herkkuja ja niitä kuppeja oli siis mukana. Kaksi hetki sitten söin, vaikka toinen piti jättää "kahvi"tauolle. Ahne paskiainen.

eilen oli koiraryhmän tapaaminen. Meitä oli mukavan paljon paikalla, yksi uusikin, vaikka mulle oli kyllä kolme uutta. Anyways, oli hauskaa ja tuntu, että saatiin paljon aikaseksi. Meidän hieno sterilointikampanja (arvatkaa oliko minun aloitteesta!) on vihdoin ja viimein saanut hieman tuulta purjeisiinsa ja toukokuussa saadaan ekat 10 koiraa steriloitua. Matkassa on kyllä monta mutkaa, isoin ehkä se, että miten me saadaan syrjäkylien mummelit tuomaan koiransa sinne klinikalle. No, toivottavasti saadaan se 10 koiraa kasaan. Sen jälkeen olis tarkoitus mahdollisesti tehdä tätä säännöllisesti vaikka kerran kk. Niin, että me kerätään raha ja siellä Venäjällä el.lääkäri hoitaa steriloinnin.

Kotimatkalla hain aikoja sitten tilaamani siemenet postista. Tulispa jo kesä! Meillä on töissä kesälomien ilmoittaminen/anominen (!!) tehty niin hankalaksi, että mua jo epäilyttää lomailenko tänä kesänä laisinkaan. ----.

Perin hankala, todella helppo säästövinkki, jonka avulla säästät rahaa nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa: Työmatkapyöräily. Kelitkin alkaa olemaan aamuisin todella ihanat, on valoisaa ja aurinkoista. Linnun laulaa ja tiet alkaa olemaan sulia. Ei mene rahaa dösälippuihin, bensaan ja lopuksi vielä se ISO säästö: kunto pysyy hyvänä ja pitkällä tähtäimellä säästää paljon rahaa terveyskuluissa. Eikä tarvitse erikseen maksaa kuntosalijäsenyyksiä tms. Tietenkin pyöräilyssä on myös riskinsä: voi loukkaantua jäädessään idioottimaisen autoilijan alle tai kaatuessaan pöljien jalankulkijoiden tukkiessa tien. Pyöräily tekee sinusta myös kauniimman ja viisaamman. Ja lisäksi se on ympäristöystävällistä. Nyt täytyy mennä. Moi!

♥ Raisa

Hirveesti tekstiä eikä yhtään kuvaa

Jälleen säästämisestä. Kun se vaan nyt on niin kivaa ja ajatuksissa niin usein/paljon. Edelleen välillä saan pieniä kiksejä ajatuksesta, että kohta pääsen shoppailemaan oikein olan takaa. Ikään kuin unohtuu uusi minä ja se vanha tuhlari siellä lymyilee odottaen vuoroaan. Hop! Oikeasti en tarvitse mitään, enkä edes halua, nykyinenkin roinamäärä on ihan liikaa. Mutta joku niissä uusissa tavaroissa ja nyt jostain kumman syystä nyt  myös vaatteissa on, mikä hullaannuttaa. Voi voi. Mutta yksi asia on hyvin selkeä, on ihan supertylsää maksella jälkikäteen shoppailujaan. Niin kuin siis nyt makselen luottokorttia tyhjäksi. Mitään en saa, mutta kauheesti menee rahaa. Mutta tämän päivän jälkeen on reilusti alle puolet jäljellä! Kaksi kuukautta tästä, niin mulla ei pitäis juurikaan luottokorttivelkaa olla! Tästäkin olen välillä niitä shoppailukiksejä saanut, että sittenhän mulla on kuukausittain se samainen summa käytettävissä muuhun, eli uusien asioiden haalimiseen. Mutta ei! Siirrän ne rahat sitten joustoluoton maksuun kaikkinensa. Ja eipä aikaakaan kun sekin on pois maksettu (eli häät ja hihatatska). Kesän lopulla vapautuu n. 600 euroa omaan käyttöön! Mutta sillä aionkin lisätä asuntolainan lyhennystä sekä alkaa aktiivisesti lyhentämään velkaani äidille, jota toistaiseksi olen lyhentänyt ainoastaan, jos jostain on tullut ”isosti” rahaa (veronpalautukset, lomarahat, kirjat). 15 vuotta kitkuteltuani mulla ei ole lainaa ollenkaan :D Eikä yhtään ehjää vaatetta, eikä varmaan minkäänlaista elämääkään J Oikeesti en kyllä nytkään yhtään kitkuttele. En vaan törsää, ja yritän käyttää niitä asioita joita meillä jo on paremmin hyödykseni. Mä olen just niitä, jotka ostaa ensin vaikka kolme pakettia teetä (kun kaikki vaikutti niin herkullisilta), tykästyi niistä kahteen, käytti ne melkein kokonaan, ostaa pari uutta, käyttää niitä vähän, löytää jonkun uuden herkullisen yhdistelmän, ostaa sitä, saa tunnettuna teenystävänä teetä myös lahjaksi…lopulta teetä olis vaikka muille jakaa, eikä mikään enää jaksa innostaa, kun pitää saada sitä uutta! Teen kohdalle voi laittaa vaikka minkä tuotteen. Nyt olen just esim. noita teitä alkanut oikeasti käyttämään. Enkä ole enää aikoihin ostanut kaupasta. Paitsi ne kaksi pakettia joulukuussa, kun etsin sitä oikeaa tulsia. Nyt todellakin juon niitä kesällä keräämiäni aineksia, oikein hyvältä maistuvat. Töihinkin olen tuonut kaksi teetä kotoota, kun täällä join vaan Liptoneita kuppikaupalla. Nyt juon teevarastoni tyhjiksi, jotta kesällä voin hamstrata uudet varastot J Siis luonnosta. Kutsun siis teeksi kaikkia vadelmanlehtiä ja muita, jotka eivät ole teepensasta nähneetkään. Minä muuten olen, Japanissa J Ainakin luulisin niin.

Mikähän asioiden loppuun kuluttamisessa aiheuttaa mielihyvää? Luulis, että jonkun loppuminen ennemminkin tuntuis pahalta. Hmm…Ajatuksia? Kellään? Mä eilen illalla laskeskelin ihastuneena tulevia säästösaldojani ja mietin voiko rahasta puhua niin avoimesti, että vois täällä ihan lukuja ilmoittaa. Ajattelin, että totta hitossa, jos te kerta kaikesta muustakin tiedätte, niin voitte kyllä niistä numeroistakin tietää. Mut nyt mulle iski ujous, ehkä ne mun sataset ei niin kovin ihmeellisiä olekaan. No ihmeellistä oli se, että eilen, päivä ennen tilin tuloa, en ollut joutunut lainaamaan rahaa keneltäkään, käyttötilillä oli rahaa, luottokortissa yli tonni ”tyhjää” ja säästötileillä yli 500 euroa. Monelle tommonen voi olla huit hait, pilipali juttu ja ehkä enemmänkin kauhistus, että miten noin vähän/paljon (riippuen onko kyse säästöistä vai velasta) mutta minulle, joka vielä pari kuukautta sitten olin ihan toivoton säästäjä (tai siis onnistuin säästämään korkeintaan 100 euroa, joka olikin heti sitten käytettävä paikkaamaan vajetta jossain muualla), käytin luottokorttia ”pysyäkseni hengissä” ja kaikkea muuta sellaista mukamas huoletonta, oikeasti melko lailla murskaavaa, rahankäyttöä, tämä on ihan huikea saavutus.

Isoin juttu on kuitenkin oivallus siitä, että kun rahaa saa säästöön jostain, niin se ei tarkoita sitä, että sen säästetyn rahan voikin käyttää johonkin toiseen hömppään. Vaan se säästetään oikeasti. Käsikädessä tämän oivalluksen kanssa kulkee sen ymmärtäminen, että minun ei tarvitse saada kaikkia asioita, joista minä pidän. Minun ei tarvitse omistaa kaikkea, jotka viekoittelevasti kuiskuttelevat nimeäni. Ei ei ei! Ei tarvitse. Tätä harjoittelen vielä kovasti. Ja siltikin pystyn nauttimaan elämästäni ihan niin kuin enennenkin. Väittäisin, että jopa paremmin, kun ei ole jatkuvaa huolta siitä, että miten saa rahat riittämään.

Budjettia en ole vielä onnistunut laatimaan. Ehkä on ihan hyvä hetken aikaa seurata mihin mä käytän rahojani ja sitten alkaa sitä etukäteen suunnittelemaan. Ihan hirveen innostunut en ole ajatuksesta, joten ehkä jätän sen tekemättä. Edelleen seuraan ja merkitsen menojani. Koen sen hauskaksi. Kohta olen varmaan valmis olemaan ilmankin noin tarkkaa seurantaa, mutta niin kauan kun se on mielekästä niin mikä ettei. Olen tehnyt myös lainataulukoita. Niitä jaksan tuijotella ilta toisensa perään. Sitä, miten ne lainat pienenee.  Asuntolainan seuraamisesta ei juurikaan riemua revitä, kun se on niin kamalan iso. Mutta kyllä sekin siitä kuukausi kuukaudelta kutistuu.

Kaikissa lukemissani talouskirjoissa on puhuttu sijoittamisesta. Sanotaanko näin, minua ei rikastuminen sinäänsä kiinnosta, en halua ottaa riskejä, joten en myöskään ole yhtään innostunut sijoittamisesta. Haluan vaan, että säästämäni rahat ovat turvassa, eivätkä menetä arvoaan. Inflaatio tietenkin syö pottiani, mutta korot toivon mukaan jotenkin pienentävät tuota menetystä. Ihan sama. Sijoittamaan en kuitenkaan ole ryhtymässä tässä vaiheessa.

Eilen oltiin kolmen sepän patsaalla kahden muun Animaalin kanssa keräyslippaiden ja marianne –karkkikorin kanssa. Ohikulkijat oli todella välinpitämättömällä tuulella. Välillä mietin, et miks mäkin tätä teen, olin ihan jäässä, kotona lapset ja mies aloittelemassa päivällistä, kiukutti kaikki, jotka vaan katsoivat poispäin. Mut sit tuli niitä, jotka jäivät juttelemaan (pupuasuista Animaalia ei oikeesti kannata kauheesti jututtaa, sinne pään sisään ei kuulu oikeen mitään, eikä sieltä pysty kunnolla puhumaan – siksi haluankin aina olla asussa!), kiittivät hyvästä työstä ja antoivat rahaa. Useimmat kolikoita, mutta osa myös seteleitä, yksikin nuori mies tuli katsomaan, et mikäs tää on, huomas Animalia-liivin ja antoi 20 euroa. Olihan meillä tietty huono tuuri kelin suhteen, ihmiset ei ehkä halunneet pysähtyä lumipyryssä. Niillä oli kiire stockalle törsäämään…

Omat hyväntekeväisyyskohteeni tässä kuussa: Pinkkis teki oman osuutensa, luovuttamalla Animalialle myyntiin eläinaiheisia koruja ja muutaman pussukan. Sekä edelleen viemällä askartelutarvikkeita Hesylle.

Minä itse olin mukana Animalian Vegan Cafessa, tienattiin sievoinen summa rahaa, oltais kyllä tienattu ilman minuakin, mutta silti. Olen myöskin vienyt tavaraa sinne Hesylle. Rahalahjoituksia 5 euroa Animalian lippaaseen, 50 euroa animaliankoiraryhmälle (tästä kyllä myös hyödyn, sillä yksi toinen koiraryhmäläinen on virkannut/neulonut nukenvaatteita, jotka siis ”ostan” häneltä antamalla rahat koiraryhmälle. Lisäksi aion laittaa Viipurin Koirien tilille rahaa, varmaankin 45 euroa. Summat eivät ole suuria, varmasti enemmänkin voisin laittaa, mutten halua tehdä tästä itselleni liian raskasta, vaan nyt ainakin toistaiseksi anna kevyesti. Näistäkin vois ehkä pitää jonkin laista listaa, että voi sitten vuoden lopuksi hehkuttaa, kuinka paljon onkaan tehnyt hyvää J Sillä kyllähän hyväntekeväisyydestä saa hyvän mielen. Ja saa saadakin!  Enkä mä täällä kerro näistä sen takia, että olenpas taas hyvä tyyppi kun annan, vaan jotta rohkaisisin ja muistuttaisin muita antamaan myös! Summilla ei niinkään merkitystä, vaan sillä että mahdollisimman moni osallistuu! Koiraryhmä on maaliskuun alussa menossa Viipuriin, silloin olis hyvä että niillä on paljon rahaa ostaa koiranruokaa. Eli just nyt kannattaa lahjottaa Viipurin Koirille erityisesti!  Miten lahjoittaa? Jos kaikki mun blogissa tänään käyneet laittais vaikka 5 euroa, niin sillä ruokittais aika monta koiraa vaikka viikon ajan!

Puputyttöö kiittaa ja kumartaa. Vaikka mä olenkin oikeasti niiailija.

Lumista tilipäivää!

♥ Raisa

Muutos

Voiko ihminen oikeasti muuttua? Mä en ihan hirveesti siihen usko, mutta kyllähän se hittolainen tuntuu kuitenkin olevan mahdollista. Ihan elävä esimerkki: Minä! Vielä 5 vuotta sitten (muistaakseni) mä RAKASTIN tupakointia. Se oli ihan ykkösjuttu! Harrastus! Toki sitä myös ajoittain inhosin, yritin monesti lopettaa, mutta kyllä se vaan oli niin hauskaa, etten siitä raaskinut luopua. Olin jopa niin kamala,e tten ollut edes koko raskausaikaa polttamatta. Kummallakaan kertaa.
Kunnes sitten ihan yks kaks yllättäen, lopetin tupakoinnin - ja siitä tulee maaliskuun lopulla VIISI vuotta! Ja nyt ajatus tupakoinnista ja kaikesta siihen liittyvästä tuntuu ihan vieralta ja epämiellyttävältä.
Ja sit olen kuullut (noloa, en yhtään muista mistä, Chrisiltä vaiko jostain lehdestä - näitä on kyllä varmaan useampiakin tapauksia) keski-ikäisestä, perusköriläästä, jolla perin epäterveet elämäntavat - ja sit yks kaks yllättäen kelkka kääntyikin kokonaan ja nyt samainen mies juoksee maratoneita, syö terveellisesti (mikäli kuulin tästä C:ltä, niin varmaankin on vegaani). Nämä kaksi esimerkkiä aukottomasti todistavat muutoksen olevan mahdollista. Eli minusta, huithapelista voi tulla maltillinen? Voihan? Mutta mitä Minusta silloin jää jäljelle? Jos punaisesta tuleekin sininen, niin eihän se silloin enää ole punainen.

Emmä tiedä, en kyllä oikeesti ole kauhean huolissani siitä, ettenkö olisi enää minä, jos (lisätty jälkeenpäin: KUN!!) oikeasti pystyisin lisäämään omaa maltillisuuttani. Olemaan vähän harkitsevaisempi. Mä olen niin monimutkainen, että vaikka oikein urakalla yksinkertaistettaisiin, olisin siltikin vielä kovasti mutkalla :)

Eilen oli se koiraryhmän tapaaminen. Mua ujostutti. En puhunut mitään. Paitsi vähän Innalle (ette usko kuinka hienoa on viitata täällä "siihen" Innaan, kaikkien kotimaisten vegaanikokkien esikuvaan!, koska Inna istui vieressä ja sillä on hyvä huumorintaju :).

Ajoin pyörän junaan ja tulin sähköllä kotiin. Kotona söin C:n tekemää pizzaa, jota söin hetki sitten myös lounaaksi - oikein hyvää. Pinja näytti joululahjanukkeaan - Spectraa. Todella hieno. Alla netistä otettu kuva, josta ei kyllä ihan käy ilmi sen aavemaisuus, sillä esim. sen kädet ja jalat on läpikuultavat!

Tänään PKS -kokous. Tykkään sanoa niitä kokouksiksi, koska se saa minut kuulostamaan aikuisemmalta. Ajattelin, että en postaisi enää päivittäin, ettäs tiedätte.

♥ Raisa

Huomenna saan Bakan, eli pitkään kustomoitavana olleen tyttöni kotiin! Vähän jännittää!!

Ihana, kaunis Helsinki

On vähän pääkaupunkikeskeinen postaus. Varoitus.

Vitsi, eilen olosuhteiden pakosta jouduin muuttamaan tuttua pyöräilyreittiäni ja sitä kautta eksyin Helsingin idyllisimmälle kadulle! Oli niin ihanaa, että kotiin pääsyn viivästyminenkään ei yhtään harmittanut. Olin ymmärtääkseni jossain päin länsi pakilaa. Oli yks kadun pätkä, joka oli reunustettu kokonaan ihanilla, kauniilla rintamamiestaloilla. Ei yhtään tylsää uutta taloa missään. Varmaan yhtä lailla sykähdyttävä näky kesällä, kun kaikki on vehreää. Talo on kyllä niin ihania, silloin kun ne on ihania :)



Kotona oli keittiön lattia valmis ja Chris laittanut jo ison osan kalusteistakin paikoilleen. Syötiin päivällinen kamalan myöhään (kun olin taas ollut töissä ihan liian pitkään!), mutta kuitenkin keittiön pöydän ääressä!

Kuvassa samainen pöytä, mutta vähän eri ihmisten ympäröimänä. Eikä meidän päivällinen ollut ollenkaan noin hirveä ;) C oli tehnyt yhtä bravuuriaan, dalia. Nam!

Tänään on koiraryhmän kokous, siellä keskustellaan ainakin tulevasta Viipurin reissusta. Mä päätin, etten ainakaan automaattisesti ole lähdössä mukaan. Täytyy nyt katsoa, kyllä mä siis kovasti haluaisin, mutta vähän hirvittää olla kotoota pois, varsinkin jos lapset on silloin kotona. Viime vuosi, varsinkin syksy meni ihan pipariks ton asian suhteen, kauheen usein mulla oli kaiken maailman menoja just silloin kun lapset oli kotona. Tänä vuonna en aio tehdä samaa virhettä. Hyvä alku, lapset tulee tänään isältään kotiin ja mulla tosiaan koiraryhmän kokous ja huomenna PKS -kokous. Lauantaina kolme tärkeää tapaamista, joista kaksi liittyy työhön ja yksi  minun hyvinvointiini (syömään ja leffaan). Säästäväisenä mietin hetken aikaa tota leffaan ja syömään menoa, mutta mulla on vielä käyttämättömiä virikeseteleitä, niin hyvin voin mennä, eikös vaan? Varsinkin, kun aion olla muuten tosi tiukkana :)

Välillä, kun mietin sitä, että aikanaan saan luottokortin maksettua, niin mulle siltikin tulee semmonen sadasosasekuntin kestävä riemu, et sit mä voin ostaa vaikka mitä!¨
 Mulla oikeesti, vaikka olenkin ihan kamala raha-asioissa on joku pieni sisäinen suojelumekanismi noissa jutuissa (malttakaa hetki, tää kyllä liittyy jollain tapaa tohon mitä just kirjotin, tai ei ehkä, mut ääk, jotain), sillä esim. luottokortin hankkimisen kanssa vitkuttelin tosi pitkään, koska tiesin, että olisin ihan holtiton sellainen taskussani. Lopulta "jouduin" sellaisen hankkimaan, kun hetkellisesti erosin silloisesta avomiehestäni (jonka kortilla olin hoitanut "pakolliset" Hello Kitty nettiostokseni) ja vaikka palattiin yhteen joksikin aikaa, en kortistani enää luopunut... taannoin pankissa yritin vaihtaa korttini sellaiseen, jossa ainoastaan pankkikorttiominaisuus, pankkivirkailija oli ehdottomasti sitä vastaan, sillä silloin olisin jotunut maksamaan parinkympin vuosimaksun kortistani, visa -ominaisuus taas teki kortista "maksuttoman" - hitto mitä kusetusta. Ja mä vielä sanoin, että olen tosi huono korttini kanssa. Mut just sellasestahan ne tykkää, niin kauan kun laskunsa pystyy maksamaan ja aina minä olen pystynyt. Kaikesta huolimatta en ole joutunut maksuvaikeuksiin tai muuta ikävää.

Aamulla meillä oli makkarissa 27 astetta lämmintä. Ihan kamalaa. Tuli kiire tuulettaa pupujen huonetta, sillä se on semmonen pieni koppero, joka lämpenee tosi kuumaks, jos on lämmetäkseen. Muutenkin sai avata ikkunoita ja tuuletella, kun oli niin läkähdyttävää.

Joop. Ei muuta. Edelleen tosi hyvä olo :D Hassua, mutta mulla on rauhallisempi olo, silleen niinko hiljasempi. En tiedä voiko uusi vuosi, tai sen tiedostaminen, oikeasti vaikuttaa näin isosti. Mukavaa on joka tapauksessa.

♥ Raisa

Maailman pelastusta, osa 275.

Eilen oli mun blogihistorian toisiks eniten kävijöitä. Eilisen edellä oli joku kummallinen päivä, kun kävijöitä oli tullut jostain jenkkiläiseltä sivulta, joten oikeesti sitä ei pitäis edes laskea. Eli ensimmäinen negatiivinen kommenttini teki tehtävänsä. Sillä, että postauksen aiheena oli Arvonta (tai haaste) ei tietenkään ollut asian kanssa mitään tekemistä ;)

Eilen facebookissa oli mainos uusimmasta Studio Ghibli elokuvasta!Ostin saman tien liput! Olenkin sitä viime keväisestä Japanin reissusta lähtien odottanut. Siellä sain tietää, että uusin elokuva on tullut (jo edell. kesänä). Mä pikaisesti luin mistä se kertoo, mut huonomuistisena en kauheen hyvin sitä enää muista. Siinä oli jotain pieniä ihmisiä, jotka asui talon lattian alla, tähän taloon sitten muuttaa perhe, jonka lapsi ystävystyy näiden pienten ihmisten kanssa. Mielenkiintoista!

Katoin just trailerin ja oikein ihanalta vaikuttaa :) Leffalipuista iinostuneena päätin katsoa josko löytäisin jostain Ponyon suht edeullisesti. Cittarissa on ain välillä Ghiblin elokuvia edullisesti, mutten ole vielä törmännyt Ponyoon. No, nyt löysin sen! Tilasin vielä kolme muuta, jotka meiltä puuttui suomenkielisinä. Ponyoo lukuunottamatta (niin ja sitä neighbours vai mikä se nyt oli, semmonen kummallinen piirretty) meillä on ollut kaikki, mutta osa on ollut "laittomia" miksikäniitänytkutsutaan, kopioita, joissa on surkeahko englanninkielinen tekstitys ja osa sitten ihan virallisia myyntikappaleita, mutta ilman suomen kielistä tekstiä/puhetta.. Mutta pikku hiljaa olen haalinut kaikki myös "lapsiystävällisinä" versioina. Nyt mulla saattaa olla jostain leffasta kolme levyä, kun on feikki, englantilainen ja kotimainen versio.
Aluks mä inhosin Henkien Kätkemää, ja koko animebuumia. Ihan vaan sen hypen takia. En mä sitä leffaa edes vaivautunut katsomaan, kun se vaikutti niin ärsyttävälle. Ekalla reissulla japanissa ihastuin Totoroon, ostin leffan ja oheisrompetta ja siitä se sitten lähti :)

Eilen oli illemmalla sitten Koiraryhmän kokous. Mä olin omasta mielestä vielä tarkistanut ajan, mut olin silti puoli tuntia etuajassa. Pöh! Harmillista, kun olisin voinut vaikka kaupassa käydä tai töitäkin tehdä, kun eilen meni niin paljon aikaa hukkaan sen nettivian takia. No, lopulta kello oli sen mitä pitikin ja kokous saattoi alkaa. Oli kivaa kun nyt iso osa ihmisistä oli "tuttuja", siis niitä jonka kanssa oli siellä Viipurissa käymässä. Ihan pakko myöntää, että kokous oli vähän sekava, ehkä eniten puhuttiin mahdollisesta reissusta Romaniaan, mulle ei ehkä ihan selvinnyt syy, et mitä sinne mentäis tekemään, kun siellä ne järjestöt hoitaa kaiken itse niin hyvin, eikä innokkaista auttajista ole sillä lailla hyötyä, kuin esim. Viipurissa, jossa meitä oikeasti tarvitaan. Sain myös kuulla, että yksi pennuista (hop! siis Viipurissa, tarhalla olleista pennuista) oli nimetty minun mukaani! ♥
Hänestä tuli Raisa. Raisa on saanut jo kodin ♥ Kaikkea hyvää ihanalle pikku-Raisalle! Kuvassa Raisa hyppii Raisaa vastaan :) Vaikkei se vielä silloin ollutkaan Raisa.
Se, mikä mielestäni oli kokouksen parasta antia, oli uuden Viipurin reissun suunnittelu, tehtäis se oikein sydäntä särkevään aikaan, eli tammikuun lopussa. Mä en ole vielä ihan varma olisko minusta siihen. On. Ja vielä parempaa, mutta mahdollisesti mahdotonta, antia oli steriloinnin suunnittelu. Eli me pistettäis pystyyn keräys, joka rahottais eläinlääkärin palkkaamisen, joka sitten avustajineen sterilois ihmisten koiria ilmaiseksi. Näin ehkä saatais koirakantaa pienenemään. Mutta siinäkin oli niin monta mutkaa matkassa...maailman pelastaminen on niin vaikeeta! Romanian koirista puhuttiin paljon. siellä on oikeesti saatu todella paljon aikaiseksi koiraparkojen avuksi. Mutta siellä sitä työsarkaa sitten onkin, kun ihmiset kohtelee eläimiä niiiiin huonosti. Kerrottiin, että jo praktiikkaansa harjoittavia eläinlääkäreitä opastetaan, että koira tulisi nukuttaa ennen sterilointia/kastraatiota...niin, että se ei välttämättä ole itsestään selvyys! Mä en voi käsittää sitä kärsimyksen määrää, jota me ihmiset eläimille aiheutetaan. Toki aiheutetaan sitä myös muille ihmisille, mutta kyllä ne eläimet suurimpia kärsijöitä on. Romaniassakin, jotta nämä koiraihmiset voivat auttaa koiria, heidän täytyy pitää huoli yhteisön ihmisistä ensiksi, ja sitten he pääsevät vasta hoitamaan koiria, kissoja, hevosia ja aaseja.

Inna oli leiponut ihania mpvoi-banaanikeksejä. Nam. Lisäksi oli tarjolla suklaata. Ja mulla itellä oli yks makkara ja patukka. Olin niistä kyllä oikeesti ihan täynnä, enkä sitten muuta syönytkään sinä iltana. Inhoon yksittäispakattuja ruokia, mutta kun ne on niin käteviä! Ne makkaratkin säilyy avaamattomana huoneenlämmössä! Niin kätevää.
Dexter on kirjastossa, noudettavissa!! Mutta...C ei halua alkaa katsomaan sitä ennen suomen kielen koettaan, joka on perjantaina. Ja perjantaina minä taas menen lasten kanssa leffaan. C oikeesti ottaa kokeensa niin tosissaan! Se opiskelee sitä varten koko ajan! Ja riivaa sillä mua!

Mä luulen, että mulla on ihan oikeasti syysväsymystä. Jo monena vuonna syksyisin unen tarve lisääntyy ainakin tunnilla. Onko se normaalia? Viimeyönäkin olen nukkunut (hyvin) yhdeksän tuntia, enkä siltikään meinannut päästä ylös sängystä, ja nytkin vaan väsyttää. Mitä asialle vois tehdä? Ei mulla ole aikaa nukkua, varsinkaan nyt kun on kaikenmaailman myyjäisetkin tulossa! Eilen illalla, kokoukse jälkeen, väsymystä uhmaten menin vielä hetkeksi yläkertaan, en saanut ommeltua, mutta vähän katsottua valmiiksi tulevia ompeluksia.

Mun kameralaukku on tullut, tulliin :( PÖH!

Ei mulla sitte muuta. Te, jotka ette vielä tykkää, käykää tykkäämässä!!

Haaste/arvonta!

En ymmärrä miksi nyt vasta tajusin tän – Arvonta, tai paremminkin Haaste, jonka lopuksi arvotaan yksi Puputytön Juhlakirja!


Elikkä, haaste kuuluu: Marraskuun ensimmäinen päivä on Vegaani-Päivä! Vietä yksi päivä (1.11.11) vegaanina (tai vielä parempaa, koko loppuelämäsi!) ja kommentoi 2.11.11 postaustani kertomalla mitä vegaanisia herkkuja söit ja olet mukana kirjan arvonnassa!

Muistin just, että viikonloppuna kun Pinjan kanssa leivottiin, nähtiin meidän pihalla olevassa jossain tuntemattomassa marjapuussa (marjat on kuin pieniä kirsikoita, mutta jotenkin jauhoisen makuisia) n. 15 tilheä! Niin hienoja! Siinä kohtaa kun tajusin ajatella kameraa, oli parvi jo pyrähtänyt pois. Myöhemminkin samaiset kauniit linnut ovat olleet meidän lähistöllä herkuttelemassa alueen marjoilla. Ihan parhaita hetkiä tollaset! Oonko jo kertonut, mikä on ollut yksi menneen kesän parhaita juttuja? Villirucola! Toissakesänä olin jonkun onnettoman puskan ostanut kaupasta ja iskenyt sitten mun kukkapenkkiin. Ei siitä mitään tullut. Kunnes sitten tänä kesänä se puski esiin hillittömällä voimalla! Mahtava rucolapensas siitä tuli! Ja niiiiiin taivaallisen hyvän makuinen! Loppukesästä se oli tietenkin ihan liian kitkerä, kun se oli kukkinut. Mutta otin siitä ison läjän siemeniä talteen, meinaan kasvattaa niitä oikein urakalla. Samoin olen ottanut paljon muitakin siemeniä talteen, ensi kesää varten. Toivottavasti silloin tekee mieli puutarhuroida! Tänä kesänä se tuli vähän liian myöhään.

Ihan hassua! Meillä ei koko toimistossa toimi nettiyhteys, eikä puhelinkaan ole enemmälti soinut (tiedän että puhelimet oikeasti toimii), on hauskaa leikkiä, että ongelma olisi sama kaikilla. Kukaan ei pystyis kommunikoimaan muutoin kuin kasvotusten tai vanhanaikaisesti kirjeitse. Mut oikeesti on vähän avuton olo. Töitäkään en pysty tekemään, kun kaikki ohjelmat toimii netissä. Jotain papereita, joita olen hillonnut, sain järjestettyä ja muuta tollasta, mut vähän peukaloiden pyöritykseksi menee tää päivä.

Eilen tuli kolme pakettia! Tai jos ei paketteja, niin ainakin tilaamiani asioita! Eka oli Vegetukusta, ruokaa. Sen kanssa kävi taas vähän kiusallisesti; sain tekstiviestin paketin saapumisesta, menin sitä Valintatalosta (matkahuolto) hakemaan, sain myyjänkin jo vähän hätääntymään, kun mun pakettia ei löytynyt (ihmiset mun takana hermostu odottamaan ja meni toiselle kassalle) lopulta tajusin, ettei mun paketti ollutkaan tullut Matkahuollon kautta, vaan postin…pahoittelin suuresti ja menin postiin. Kotona oli Uppvegistä tilaamani Vegnews lehdet ♥ ja yksi japanilainen ”mook”, kaavakirja. Mulla on vielä tuloillaan kameralaukkuni ja ehkä joskus tulee Thaimaasta tilaamiani nukenvaate-tilpehööriä. Tilaus on tehty n. kaksi kk sitten, se on myyjän sanojen mukaan lähetetty kahdesti, mutta vieläkään ei ole mitään tietoa siitä. Myyjä kyllä lopulta perui tilauksen, eli siis palautti rahat. Mutta jossain päin maailmaa harhailee yksinäisiä pieniä solkia ja velcroa :(







Mä sain eilen ensimmäisen negatiivisen kommenttini! Sen voi käydä lukemassa tuolta Uimahallissa –postauksen kommenteista.Totta kai mua harmitti (miten joku voi olla pitämättä minusta!?!!pah!), mutta enemmän olin innoissani – hyvällä blogilla tulee olla negatiivista palautetta. Vaikkakin tämä palaute ei koskenutkaan blogiani, vaan minua. Mut silti. Mä rupesin tietenkin heti miettimään, että mistä se johtuu, mikä saa jonkun lukemaan blogiani ja lopulta kertomaan, ettei pidä minusta? Oliko se kissapaljastus liikaa? Ällöttävätkö likaiset farkkuni tätä lukijaa niin paljon? Vai liittykö se edes siihen postaukseen, jota hän kommentoi? Ja ennen kaikkea, onko tämä anonyymi kommentoija joku, jonka tunnen? Olenko tavannut hänet?

No joo, enough! Eilen innostuin taas ompelemaan. Olen tekemässä Pinkkikselle My Little Pony viirejä myyntiin, niistä tulee ihania! Lisäksi tuli Animalialta jälleen tilaus ♥ Mutta sitä en alkanut työstämään vielä, kun siihen pitää leikata kankaita ja sitä voin tehdä ahmiessani Dexteriä (jonka kolmas kausi on kohtapuoliin meidän dvd-soittimessa!) Lisäksi ompelin pari kännykkäpussia, ne on tosi hauskoja ja simppeleitä tehdä. Totesin etsiessä sopivaa kangasta, että mulla on ihan kamalasti kankaita, vieläkään en saa tilata uusia. Multa voi mennä vaikka mitä ihanuuksia nyt sivu suun, kun olen kieltänyt itseltäni uudet kankaat :(

Tänään on Animalian koiraryhmän kokous – hauskaa! On kiva alkaa suunnittelemaan seuraavaa projektia, viimeksihän vietiin sinne Viipuriin ryhmän rakentamia koppeja ja yli tuhat kiloa koiranruokaa. Mitä seuraavaksi?

Eilen syötiin riisiä ja paistettua ja maustettua tofua. Chris on edelleen suuri riisifani, vaikkakin olen vähän saanut käännytettyä ohranystäväksi.

Ei mulla muuta, kirjotan tätä nyt Wordiin, ja toivon, että saan joskus laitettua blogiini. Haa! Nyt toimii taas!

Menkää ulos haistelemaan syksyä!



♥ Raisa

Myyty!

Terveisiä Viipurista, erityisesti Viipurin koiratarhoilta!

Nyt kun on liat ja haavat pesty, ja pikkiriikkisen saanut etäisyyttä tohon, niin voin tyynesti todeta, että olipas onnistunut viikonloppu.

Mulla on paljon painavaa asiaa, mutta pää sen verran kipeä, etten ole ihan varma saanko asiaani oikein ulos. Kokeillaan.

Lauantaina huonohkosti nukutun yön jälkeen aamuyöstä 5.05 heräsin ja pelkäsin, että oon myöhässä, on väärä päivä tai jotain muuta vinksallaan, niin etten pääse mukaan Viipuriin matkaavaan dösään. Lojuin sängyssä kuitenkin siihen asti kunnes puhelin alkoi herättään 5.45. Jostain kummallisesta vammasta johtuen en ollut kyennyt pakkaamaan kaikkea edellisenä iltana (mulla on aina sama juttu, ehkä perinyt sen äidiltäni, joka myöskään ei osaa pakata ajoissa) vaan jouduin hätäpäissäni kasaamaan romppeita. Angelinan olin kyllä paketoinut huolella jo edellisenä iltana. Mä olin yöllä kirjoittanut joitain asioita paperille, ne ainakin sitten pakkasin. c heitti mut Mellunmäen metropysäkille, ei meinattu ensiks löytää ja hermotkin meinas mennä. No, kuten arvata saattaa, pääsin mukaan ja sitten lähettiin kohti Viipuria. Matka meni suit sait sukkelaan, välillä jopa nukkuen (suu auki, mut toivottavasti ääneti!). Kaikki rajanylitykset, passien vilauttelut ja muut meni ongelmitta. Ja niin me oltiin Venäjällä! Oh! ja Voih! Se oli niin hienoa ja eksoottista! Ja super roskasta! 90 % taloista ja muista rakennelmista oli ihan todella räjähtäneitä ja kulahtaneita. Mielettömän hienon näköisiä. Väliin pieni huomio kuvista, mulla oli siis kamera mukana, mutta se ei ollut oma, vaan C:n kevyt taskukokoinen laite ja siitäkin loppu akku alta aikayksikön, loput kuvat on otettu kännykkäkameralla, joka on ihan vihon viimeinen keino ikuistaa yhtään mitään. Piirtämisen jälkeen. Ja tietenkään yhtä ainuttakaan kuvaa ei ole vielä missään muualla kuin kamerassa. Mä en edes osaa siirtää kuvia kännykästä koneelle...Mutta siis takas Venäjälle. Pihoilla oli lähes kaikissa puutarhat, eikä ne ollut mitään koristejuttuja vaan tiukkaa tavaraa täynnä, eli hyötykasveja. Hienoa!

Bussin madeltua kuoppaisen hiekkatien päähän saavuttiin Irinan tarhalle. Kuravaatteet päälle ja kumpparit jalkaan! Ihan eka tuli itku, kun näki haukkuvat ja meistä kovasti hermostuneet koiralaumat. Itketti, koska mietin miten meidän pojat olivat olleet samassa paikassa, ilman jokapäiväsisä rapsuttelu ja hellittelytuokioita. Vaikka varmasti Irina apujoukkoineen pitää koirista niin hyvää huolta kuin vain niissä puitteissa mahdollista. Reipastuin, kun hävetti niin kovasti itkeä. Muuten ehkä vieläkin vollottaisin siellä.
Alkuun oli kamala hälinä, tyhjennettiin bussia, koirat haukku ja ihmisiä tuli ja meni.
 Mä en aio kuvata seikkaperäisesti joka ikistä askelta jonka tarhalla otin, joka ikistä koiraa jonka tapasin enkä joka ikistä ajatusta, joka mielessäni kävi, mutta sanotaanko, että siellä oli toistasataa koiraa toinen toistaan ihanampia, mulla särky sydän monesta kohtaa, sain puremia (rakkaudesta ja kauhusta, kauhupuremat tuli kyllä vasta sunnuntaina), taitavat rakentajat sai kopit pystyyn, minä tein erittäin tärkeää työtä pidellessäni pentuja sylissäni. Varmaan 10 pentua tuli pusutettua ja silitettyä. Lauantaina poislähtiessä oli semmonen tyhjä, toivoton olo.

Mä en oikeesti kerkiä kertoo nyt enempää. Meni taas ihan plörinäks. Ei vielä sitä painavaa asiaa, enempi tämmönen päiväkirjamainen postaus. Tsori.

Illalla/huomenna lisää, painavan asian ja kuvien kera?

Pikakelaus tähän päivään, tähän hetkeen. Elämä tuntuu merkityksellisemmältä. Minulla on monta tassun jälkeä sydämessä. Mulla ei ole mikään hinku tilailla nukkeja tai niille vaatteita tms.

Huomiseen!

♥ raisa

Miu.

Siellä ollaan taas ihan piukeenä, että mitä tänään olis tarjolla. Mulla oli joku juttu mielessä, mut mä unohdin sen. Varmaan taas jotain siitä, miten mainiota pyöräily on autoiluun verrattuna. Mut siitä on kyllä varmaan ihan tarpeeks tässäkin blogissa jauhettu, joten voisin postata välillä noista kauniista Japanilaisista isosilmäisistä Blythe nukeista! Vaihteen vuoksi.

Eilen oli siis Lola mukana töissä. Mulla oli oikein hauskaa sen kanssa täällä. Tää on ihan hassua (koko nukketouhu on ihan hassua, mut kelatkaa miten tylsää olis, jos hassuja asioita ei olis ollenkaan! Ihan kamalaa! Joten minä olen täällä hassuttelemassa teidän kaikkien puolesta), mutta noi mun tytöt on kaikki ihan erilaisia. Eikä siis ainoastaan ulkonäöllisesti, mutta ne luonteet mitä mä olen niille kehittänyt vaikuttaa alitajuisesti siihen minkälaisia kuvia mä niistä otan.

Käytännön esimerkki. Lola on porukan nuorin, ja katsokaa millasia kuvia siitä tuli otettua eilen, kun se oli täällä.








Ihan mahdoton tyttö! Koita siinä nyt sitten tehdä töitä kun toinen pomppii joka puolella! :) Ette usko kuin hyvältä tuntuu olla ihan avoimesti super pöljä! Siinähän vähättelette (ette tietenkään te, mutta muu maailma ja kaikki ne silmiensä pyörittelijät!), mutta minä nautin tästä :)

Töistä menin Animalian Koiratyhmän tapaamiseen ja taas oli jotenkin niin ihanaa. Meitä ei ollut tällä kertaa niin montaa paikalla, joten se oli jollain tavalla vielä ekaa kertaa ihanampaa, lämpimämpää. Musta tuntuu tosi hyvälle että saan olla noin hienossa porukassa mukana! Meillä on tämmönen FB kampanja meneillään, käykää ihmeessä katsomassa ja laittamassa vitonen koppihankkeeseen!Koppeja Viipurin paleleville koirille toivottavasti toi linkki pelittää. Tää on hyvää tasapainottelua mun vaaleanpunaiselle muovimaailmalleni.

Tapaamisen jälkeen poljin kotiin etsien samalla hyviä kuvauspaikkoja. Arabiasta niitä löysin :)



 



Kotiin tulin tavattuani Pinzan ensin matkalla! Soitin siis sille ja sovittiin että nähdään jossain lähellä niiden isää. Lapset ovat siis olleet isällään puoltoista viikkoa, melkonen ikävä. Vaikka pakko myöntää, että ihanan rauhallista on ollut :) Mut kyllä mä ne kotiin jo haluaisin. Halasin Pinpua varmaan 10 kertaa, kun se oli niin ihanaa. Onneks mulla oli Lola mukana, jotta P sai nähdä sen. Kovasti toivon, että saatais sille oma nukke kans, mutta kun silläkin on niin monta eri kohdetta mihin säästää...sähkökitarasta Japanin matkaan...

Kotona olin joskus yhdeksän aikaan, ehkä vähän ennen. Huikee nälkä. Onneks C oli tehnyt hyvää ruokaa. Katottiin hetki Being John Malcovichiä, se oli hauskaa. Ja sit nukkumaan ja aamulla töihin tekemään tokavikaa työpäivää ennen lomaa!!!

Kaikkea hauskaa ja ihanan pehmeää!

♥ Raisa