Nyt se selvis...

siis kaikki Ristoon liittyvä kummallinen käytös, jähmettyneet hetket, jatkuva mmmmm -huokaukset.

Eilen illalla saatiin tietää, että Risto on kuulunut Venäjän Kuninkaalliseen Laivastoon ja niillä seikkailuilla päätynyt sitten Jamaicalle. Jamaicalla se on rannalla tavannut jonkun rastafarin, joka on myynyt sille kookospähkinän. Niistä oli sitten tullut kavereita, kookospähkinästä kookosmaitoa lipittävästä Mmmmm-Ristosta ja siitä pipopäisestä päivettyneestä rennosta miehestä. Laivasto meni menojaan, ja Risto jäi rannalle maitoa litkimään. Aurinko paistoi ja elämä oli ihanaa.

Kunnes laivasto palasi hakemaan loikkaria. Meinasivat lähettää Riston Siperiaan työleirille, mutta armahtivat ja sen sijaan sulkivatkin tarhalle Viipuriin. Josta se sitten meille päätyi.

Ollaan nyt pari vuotta ihmetelty, miten Risto aina välillä jähmettyy, ihan kun sillä ajatus katkeais ja se vaan unohtuu tuijottamaan tyhjyyteen. Ja usein levätessään se huokailee jotenkin niin kaihoisasti ja silti tyytyväisenä Mmmmmmmmm. Nyt tiedetään mistä on kyse. Se muistelee päiviään Jamaican porottavan auringon alla, kaislamatolla pötköttelyä ja kookosmaidon ihanaa makua.

Voi Risto.

Päivä kaupungilla ja ilta keittiössä.

Pitäis olla ompelemassa ja pitäis kirjoittaa lääkärille/hoitsulle ylös syitä, miksi minusta tuntuu, että diagnoosini on väärä. Mutta tässä mä taas oon. Eikä aamulla edes yhtään tehnyt mieli avata konetta.

Kerroinko? Bilsan kokeesta 9 ja espanjasta 6½! Huh huh! Ei olis pitänyt mennä ollenkaan. Ei siinä että se olis mua masentanut, en ole sitä oikein jaksanut (kirjoitusten?) takia treenata aktiivisesti ja kokeisiin nyt en ainakaan lukenut kun oli muutakin tekemistä (mm. hammaslääkärin innoittamana olen joka ilta joko langoittanut purukalustoni tai sitten sellaisella pienen pienellä hammasväliharjalla ne jyystänyt, ja siihen kuulkaa menee aikaa!). Bilsan ysi oli ihan kiva, mutta myös minimivaatimus.

Tässä jaksossa ehkä vaan kaksi käytävää kurssia, matikka ja espanja 2. Ehkä voisin miettiä maantietoakin, kunhan ei tarvii ostaa kirjaa.

Eilen kävin kaupungilla. Otin yhden nuken ja ison kamerani mukaan. Ja kameralle ison pehmustetun laukun. En ottanut yhtä ainuttakaan kuvaa. Matkan varrella oli paljon kauniita ruskaisia kohtia, mutten malttanut pysähtyä niitä nuken kanssa kuvailemaan, eikä aikaakaan ollut hukattavana. Kun oli siis sovittu tapaaminen. Ja kaupungilla ei ollut ruskaisia puita! Plääh! Enkä tee -kuvia viittinyt ottaa, kun ei ollut seura sellaista, eikä mulla ollut Astridille edes omia teevermeitä mukana. Nähtiin sentään Julia, jolla oli oma uusi nukkensa mukana, ja saatiin meistä (Julian kameralla) yhteiskuva.

Kotiin meninkin sitten junalla, sillä kahvittelussa olikin mennyt melkein kolme tuntia ja minun piti pikaisesti päästä kotiin ruokkimaan pesuettani. Olen jälleen aika innoissani ruoanlaitosta. Johtuen diner innostuksestani :) Perjantaina tein parsakaalipiirakan ja suklaapiirakan maapähkinävoipohjalla, lauantaina  tonnikalattoman vuoan. (C sanoi, että se on tosi "white trash" ruokaa). Ja sunnuntaina "Salisbury-style" seitan pihvit perunamuussilla ja sienikastikkeella. Leipääkin olen leiponut ja juustoa tehnyt.

Eipä kait muuta, täytyy mennä ompelemaan. Ja katsomaan tämänhetkistä suosikkisarjaani Homeland. Vaikka ehkä siltikin tykkään enempi Modern Familystä. En kyllä oikeesti, mutta melkein kummiskin.

Ristolta terkkuja.  Kattokaa nyt miten sen tassu on. Ihme pöljä.

xoxo,
Raisa

Kalenteri täyttyy

Koska olen, mieheni sanoja lainatakseni, "tuulliviirri" (tuuliviiri) -ihminen olen tänään tätä ja huomenna jo jotain aivan muuta mieltä. Joskus teininä-nuorena aikuisena ihailin Niken? mainosten täysinäisiä

http://girlmeetspaper.com/what-does-busy-really-mean/

kalentereita. Kalenterin kuvitteellisen omistajan elämä vaikutti ihanan tärkeältä ja täydeltä. Joka päivä jotain, ei aikaa jäädä paikoilleen, jämähtämään. Sillä siitähän elämässä on kyse, että ennättää saada mahdollisimman paljon aikaan ennen kuin on liian myöhäistä. Eikö? Ai ei vai? No mistä sitten?

Mulla on itsellä käytössä Moleskine? kalenteri, tykkään sen eleettömyydestä. Mikä taas on ihan hassua, kun olen muuten mieltynyt niin tursuilevaan tyyliin. No, tuulliviirri mikä tuulliviirri. Olen älyttömän huono käyttämään kalenteria, se on kyllä melkein aina käsilaukussa, mutta aina en muista missä käsilaukku on tai minulla onkin väärä laukku käytössä. Ja silloin kirjoitan asioita käteeni. Kättä en toki koskaan hukkaa, mutta kyllähän ne tekstit siitä ajan myötä katoaa. Yllättävän hyvin olen silti selvinnyt tähän saakka. En tietääkseni ole kovin suuria tapahtumia missannut, eikä niillä pienillä kait sitten niin väliä.

Niin, mutta siis se pointti. Kalenterimerkinnät. Tykätä vaiko ei tykätä? Nykyinen minä varovaisesti kurkistaa sunnuntaisin seuraavan viikon aukeamaa. Hivutan sivuja auki, samalla hokien: ole tyhjä, ole tyhjä. Ja jos se on, tiedän saaneeni vielä yhden viikon kesäistä rauhaa. Ja jos ei, niin vatsasta kirpaisee miettiessäni, että miten selviän tästä kaikesta touhotuksesta. Hammaslääkäreistä ja oikeasta elämästä. Tapaamisista ja velvotteista. Aikatauluista ja kelloon vilkuilusta. Tarvitsisin sihteerin, joka pitää huolta minusta.

Samalla kuitenkin toinen minä, ehkä se järkevämpi, enemmän jalat maassa oleva minä, sopii menoja, ilmoittautuu vapaaehtoiseksi leipomustalkoisiin ja tiskaamaan. Ja kaikkea mahdollista. Mitä enemmän sitä varmemmin pysyy liikkeessä, eikä jämähdä kotiin. Sitä varmemmin elämä pysyy hauskana ja mielekkäänä. Paitsi ei ne hammaslääkärit kyllä hauskoja ole.

Tää viikko on ollut ihan tyhjää, vaikkakin tänään ollaan menossa leffaan, huomenna muksut mun veljelle,

http://shop.rocksolidinc.com/bare-blank-calendar-p498.aspx

minä Animalian leipomustalkoisiin ja sunnuntaina Ravintolapäivä, ja minä lupautunut käytettäväksi vaikka koko päiväksi. Mutta mitään en ole näistä kirjoittanut ylös, joten niitä ei lasketa? Ens viikolle onkin sitten merkitty menoja ja muistettavaa. En tiedä mitä, mutta näin ne vilaukselta viime viikolla. Nipistelee.

Ja silti haluaan jännittävän, seikkailuntäyteisen elämän...hoh hoijaa...En selvästikään ole sellaiseen valmis.

Okrait. Kevyempään asiaan. Olen siis ommellut paljon nukeille viime aikoina. Tai no, suhteessa paljon. Suhteutettuna siihen, etten vuoteen ommellut niille yhtään mitään. Toissapäivänä tiesin haukanneeni liian suuren palan. ALoin ompelemaan sellaisesta henkäyksen ohuesta kankaasta puseroa 1:6 koossa. Viikkoa aiemmin olin kuolannut simppeleiden kaavakirjojen perään, kun harmitti miten kaikki minun kaavani ovat niin komplikkaita. (tilasin muuten sen kirjan eilen).

En pystynyt leikkaamaan niin ohutta kangasta harkkosaksilla (tiedätte varmaan miten vaikeaa on esim. silkkipaperia leikata tylsillä saksilla, sama juttu tämän kanssa), joten jouduin leikkaamaan osat irti ihan tavallisilla saksilla. Tai siis tietenkin uusilla pinkeillä Singer -saksillani :) Ja koska se kangas oli sellaista hötöä, niin sehän lähti purkautumaan hengitykseni tahdissa. Ja minä sitkeästi jatkoin projektiani. (olen muuten välillä just semmonen. Seinä on tullut vastaan, mutta jostain kumman syystä minä kieltäydyn näkemästä sitä ja jatkan sitkeästi pään lyömistä siihen). Enemmän tuli varmaan purettua kuin ommeltua saumaa. Ja siitähän se kangas tykkäs...sain miehustaan reiän! ja silti jatkoin sen ompelua. Hihojen resorit tein neljään kertaan (ihan oikeesti, siinä kohtaa jouduin kyllä jo leikkaamaan uudet kappaleet, kun ei kangas kestänyt niin montaa purkamista). C sitten pelasti kutsumalla katsomaan elokuvaa (Anna Karenina - tykkäsin toteutuksesta oikein kovin, hyvin teatterimainen, vaikken teatterista oikein kyllä tykkääkään, mutta se sopi siis tähän tosi hyvin, ja olikin sen parasta antia), joten paita jäi kesken.

Ja eilen minä sitten palasin sen pariin! Yksi syy, miksi sitä näin sitkeästi tein, oli se, että pelkäsin ompeluinnostukseni katoavan sen siliän tien jos ompelut jäävät tälläiseen epäonniseen kokeiluun. Joten ei muuta kuin uudelleen hapsottavan kankaan kimppuun. Ja taas vähän purettiin, kun en ymmärtänyt kuvan perusteella ommella oikein. Niin, mulla on siis käytössäni kaavakirjoja, niissä on kuva valmiista vaatteesta, kaavat ja sitten sellainen havainne-kuva(??) , johon merkitty numerojärjestykseen ommeltavat saumat. Mutta kaikki ohjeet on japaniksi ja ööö...en osaa ihan vielä lukea japania.

Niin, eilen kun C taas huhuili mua alkaertaan, viimeistelemään se elokuva, niin en voinut ihan heti rientää

Nuppu on tietenkin ihan väärän värinen tämän väriseen paitaan.

sohvalle pönöttämään, sillä oli vielä pari ommelta ommeltavana. Mutta hitto soikoon! Minä sain sen puseron valmiiksi! Ja siitä tuli ihan kelpo. Vaikka miehustassa onkin reikä. Se ei onneksi erityisemmin siitä näy, ja paitaa voi sitten käyttää vaikka jonkun korun kanssa. Ei sitä kyllä ihan hirveästi käytellä, sillä se purkautuu koko ajan.

Nämä ovat niitä onnistuneita tekeleitä. Pollyn (oik. reunassa) vaatteista pidän erityisesti

Olen siis kuitenkin kaiken kaikkiaan onnistunut yllättävän hyvin viimeaikaisten ompelujen kanssa. Yksi tai kaksi kehnoa mekkoa, mutta useampia onnistuneita niitä paikkaamaan. Ja osa vaatteista jopa sellaisia, joista ihan oikeasti tykkään, ja joita varmasti nukeillani tulen käyttämään. Ja viime vuoteen nähden todella paljon kehitystä siisteydessä. Todell ahyvä minä! Laitoinkohan niistä jo kuvia? Laitan joka tapauksessa uudelleen. Ja sen puseron kans, sillä kävin siitä ihan teitä varten napsasemassa kuvan!

Mutta, koska ompelu on niin kivaa ja mulla alkaa juttu olemaan lopussa on ehkä parempi päättää nyt tähän ja siirtyä Tehtaan puolelle. Ai niin. Ihan hassu, ihana asia! Pinkkiksellä on Etsy tahti piiiiitkään ollut tosi verkkaista, en ole ollut siitä kamalasti huolissani, se ottaa oman aikansa ja suurin osa ei koskaan "lyö läpi". Miksi siis minä? Vaikka Pinkkis- aarteet ovatkin aivan ihania ja hyvin hinnoiteltuja. Silti, liikettä siellä vaan on niiin paljon, että isoin osa jää vaan varjoon. Mutta nyt kolmena viime päivänä on tullut kolme tilausta. Siis päivittäin :) Yksi tilas vielä kolme tuotetta kerralla :D Todella ihanaa! Ehkä se tästä! Ihan pöljää on tietenkin se, että saman tien, kun mun paypal tilillä on vähänkään rahaa, se polttaa niin vimmatusti, että multa meinaa läppärikin hajota siihen kuumuuteen. Ja mun on ihan pakko se käyttää johonkin huuhaapuuhaan. Nytkin olen saanut nuken myytyä, niin eiköhän se raha ole melkein jo käytetty, kun piti torjua sitä tylsyyttä tilaamalla kaksi kirjaa, kaksi stock-vaatetta, Licca-chanin vaatteita Pollylle (yhdellä mun nukeista on Licca-vartalo, ja se on aavistuksen sirompi, kuin Takara-vartalo, joten oiva tekosyy tilata kokonaan uusi vaatekerta...) j akun kerta halvalla sai, niin melkoinen läjä käytettyjä nukenvaatteita...Ja kun niitä Liccoja katselee, niin ne näyttää päivä päivältä vaan söpömmiltä ja söpömmiltä ja sit kun ne on vielä niin halpoja! Alle kahdenkympin sais tosi söpön nuken.

Argh! Nyt pois!

Olette ihania. Erityisterkut Vaasaan!

xoxo,
Raisa

Ihana Risto.

Tässä vielä havannointikuva, mistä niitä nukenvaatteita oikein teen :) Vaikka kangasta menee näihin ihan pikkiriikkisen, on silti palkitsevaa tehdä niitä vanhoista vaatteista. Erityisesti reikäisistä ja/tai tahraisista ryökäleistä, joita jotkut onnettomat vievät hyväntekeväisyyskirppiksille. Mokomat!

Pikkulasten paidan hihasta tekeillä lötköpötköhaalari. Sugarin päällä tuolla ylemmässä kuvassa.

Kummallinen aamukävely Riston kanssa

Oltiin aamulla tuttuun tapaan Ripan kanssa lenkillä. Tai ei ihan tuttuun, sillä se ontu nivelongelmista johtuen aika pahasti. Ajattelin, että tehdään sitten lyhyempi lenkki, ettei sen tarvitse nilkuttaa niin paljoa. Kun oltiin sitten kääntymässä lyhyemmän lenkin suuntaan Risto löi jarrut pohjaan ja kieltäytyi liikkumasta. Ja kuten aiemmin jo kertonut, on aamulenkit sen aikaa joten en viitsi sitä kauheasti "pakottaa" mihinkään. Joten menin sitten Riston luokse ja se lähti sitten jatkamaan matkaa eteenpäin. Eikä siis edes siihen suuntaan, mistä olis jatkunut meidän normaali pitkälenkki vaan ihan "uuteen" suuntaan. Ja niin mä kävelin Riston perässä ihan kummallista reittiä. Aina kun yritin kääntyä, et voitais pikku hiljaa alkaa suuntaamaan kotiin päin se pysähty ja kieltäytyi liikkumasta. Ja muutenkin se käveli melkein koko ajan mun edellä, kun normaalisti sitä joutuu jopa vähän hoputtamaan. En tiedä mihin se oli menossa, kun ei se tuntunut erityisemmin mitään jälkeäkään seuraavan. Lopulta kuitenkin päädyttiin kotiin. Outoa se oli. Ja jotenkin mulle tuli sellainen olo, että olisko jo aika tatuoida sen tassunjälki johonkin.

Vaikka toi Riston käytös vähän huolestuttaa, niin oon muuten tosi hyvällä tuulella. Eilen illalla äikän tunnilla keksin, että koska madeby lopettaa toimintansa laittaisin entisille asiakkailleni viestiä siitä, että Pinkkis on kuitenkin jatkossa Etsyssä   ja alennuskoodinkin (sen PARTYON) laitoin viestin mukaan. Ihan kaikille en viestiä laittanut, kun Pinkkiksellä olikin ollut aika mittava määrä asiakkaita tässä vuosien saatossa. Mutta tästä siis tuli oikein hyvä mieli, kun keksin näin hyvän tavan ottaa yhteyttä vanhoihin asiakkaisiin :)

Muitakin iloisia asioita on! Alkuviikosta tilasin ehkä isoimman läjän kankaita ikinä! Ne kyllä menee sinne anopin luokse Jenkkilään ja saan ne vasta kesällä. Samoin kuin jo tilaamani ketjut ja ihan piakkoin tilaamani muut koruosat. Kipeästi niitä kyllä jo tarvitsisin, mutta kun se säästö on niin iso jos ei joudu maksaan postimaksuja ulkomaille. Lisäksi otin yhteyttä yhteen liikkeeseen, josta en kyllä odota vastausta, mutta ainakin sain sen tehtyä, ettei enää tarvitse miettiä että pitäis tehdä se.

Tässä toistaiseksi valmiit, mutta lisää tulee!

Omellutkin olen! Ja saanut asioita valmiiksi. Nyt on kuukuppipusseja Etsyyn asti laitettavaksi, samoin Graffiti-Craft meikkipusseja, ja niihinkin kaksi uutta hauskaa ideaa. Kaikki uusi on hienoa. Olkoonkin vanhaa ja kierrätettyä, mutta uutuuden tunne on tärkeä.

Eipä mulla sit muuta. Menin niin paljon aikaa niiden s.postiosoitteiden kaivamisessa, että alkaa akkukin loppumaan!

Keväisen aurinkoista viikonloppua!! (ai nii! Eilen kun tulin koulusta satoi aika rankasti, niin että kastuin ja tuli kylmä. Ja se oli vaan ihanaa. Miten epäreilua loppusyksyä kohtaan, kun samainen sade silloin on vaan niin kamalaa ja masentavaa. Kaikki suhtautuu kevätsateeseen niin riehakkaan iloisesti. Ja taas syyssateeseen happamasti. Mä taidan alkaa boikotoimaan kevätsateesta iloitsemista ja puhumaan syyssateiden hienouden puolesta.)

xoxo,

Raisa
 




Katsokaa kun Ryan laittoi mun enkkublogiin mulle viestin. Eikö oo ihana!

 

ELokuvissa x 2, kirppiksellä ja ihan liikaa netissä!

Cowabunga! Tai jotain sinnne päin. Paljon taas kaikkea, ehkä. Voi olla ettei sit loppu peleissä niin paljoa ollutkaan, mutta ainakin nyt tuntuu siltä!

Perjantaina Pinzulalla oli kaverisynttärit. Pääsisäisen takia olivat melkein viikon myöhässä. Jouduin irrottautumaan koneelta ja olemaan oikeasti olemassa. Raskasta. Mutta palkitsevaa. Leivoin ja järkkäilin. Meillä oli ehkä maailman hienoimmat pikkukakkuset, joita lapset eivät arvostaneet juuri lainkaan. Mokomat. No, me syötiin ne sitte ite. Olen kyllä jaellut niitä vähän etiäppäin, kun ei itse pysty ihan kaikkea napaansa ahtamaan. Mulla on itse asiassa aika pieni napa.

No joo. Sateenkaaripikkareiden leipominen oli kait aika helppoa, mutta tosi työlästä. Tein yhden ison taikinan, jonka jaoin sitten neljään osaan. Jokaisen osan värjäsin eriväriseksi ja levitin sitten varovasti kerroksittain vuokiin. Varovaisuus oli ehkä turhaa, sillä ne ei paistettaessa pysyneet siististi kerroksittain, vaan sekoittu. Kuten tosta "avatusta" kuvasta näkyy. Mut voi olla et ne olis olleet vielä sekaisemmin, jos en olis laittanut niitä kerroksittain.

Kuorrutteen kanssa olikin sit vähän vaikeampaa, kun piti tunkea tursottimeen ne värit mahdollisimman tasaisesti. Olen kyllä lopputulokseen todella tyytyväinen. Ihanan näköiset. Makuun en ollut kylä yhtään niin tyytyväinen, ne oli liian makeita. Vanilja-ananas. Ananasta ei ollut tarpeeksi tuomaan jotain "särmää" niihin, joten ne oli vaan makeita. Mut silti ihania.


Lisäksi tein, tai oikeastaan Pinpula ne teki, mokkapaloja. Rakastan noitten nonparellejen ripottelua! Ne on niin kauniita. On tylsää kun suomesta ei saa noita monivärisiä vegaanisena. Mutta onneks niitä voi aina tilata muualta :D

Tarjolla oli myös karkkia (vegaanisia on kyllä aika nihkeesti tarjolla, mikä on harmi, kun en halua että lapset joutuu omia juhliaan millään tapaa harmittelamaan. Onneks on kuitenkin jotain, ettei tarvii tummaa suklaata ja lakua tarjota ;) Nii, ja vohveleitakin oli. Niitä onneks löytyy hyvin vegaanisinakin. Ja ne maistuu lapsille aina.
Pinjalla oli hyvät juhlat ja vierailla hauskaa, joten mikäs sen mukavampaa. Läksiäislahjoiksi oli P itse tehnyt lankarullista, helmistä ja kangaspaloista pienet ukkelit, jotka ainakin hiusten väreiltään vähän muistuttivat saajiaan. Lisäksi oli lakupötkö ja mun "tekemät" timantti-kännykkäkorut.(alla kuva näistäkin)

 Lauantaina muksut meni isälleen, P ensin kyllä mummon kautta. Oli siellä vielä juhlimassa syntymäänsä, kävivät elokuvissa, syömässä sushia ja mummelilla oli sit vielä lettukestit.Melkoista juhlintaa!

Ei ehkä herkkujen painosta pöytä ihan notkunut...

Lauantai meni varmaan koneella. Olen oikeasti ihan kamalasti ollut koneella nyt viime päivinä. Oikeastaan kaikki johtuu tosta Etsystä, jotenkin ihan vimmalla haluaisin saada sen toimimaan. Jos teillä muuten on Etsy tiliä, niin käykää ihmeessä tykkäämässä mun tuotteista, vaikka ette ostoksia tekisikään. Ne tykkäämiset vaikuttaa siihen millasta näkyvyyttä mun tuotteet saa asiakkaiden etsiessä tietynlaisia tuotteita. Tykkääminen siis ei maksa mitään, tai no klikkauksen vaivan, mutta siitä on Pinkkikselle hyötyä. :) Klik klik. Kuulun siis kuitenkin eri ryhmiin, ja kaikilla tarkoitus nostaa ryhmäläistensä näkyvyyttä tuolla massiivisessa Etsymaailmassa. Osa ryhmistä on ihan täysin persoonattomia, ja osa on sitten hyvinkin ihmisläheisiä. Ja ne ihmisläheisimmät on just niitä kaikista pahimpia! Siis ajankäytön suhteen. Voisin siellä riekkua tuntikausia klikkailemassa muiden tuotteita ja kommentoimassa jne. Nyt laitoin itselleni ajastimen. Ettei mene ihan plörinäksi tämäkin aamu. onneks herään aika aikaisin. Puoli tuntia vielä aikaa :)

La illalla C vei mut elokuviin. En muista elokuvan nimeä, mutta siinä oli silmänruokana Ryan Gosling. Vaikkei kyllä ihan niin hyvännäköisenä kuin olisi voinut olla. Leffa oli aivan liian pitkä, siihen oli tungettu kolme elokuvaa  ja mä olin valmis lähtemään kotiin ekan jälkeen. Olin maustanut mun popcornitkin liian tulisiksi.

Sunnuntaina herättiin myöhäisestä nukkumaanmenosta huolimatta aikaisin, tai minä heräsin ja herätin kaikki muutkin, kun en malttanut jäädä sänkyyn lojumaan, ja yksin on niin tylsää nousta. C:n ollessa juoksentelemassa (mä olin jo ulkoiluttanut Riston, löysin lenkillä yhden aivan täydellisen osittain jäätyneen lätäkön. Sellaisen, joka oli pinnalta jäässä ja ihan kirkas, virheetön. Ja sit kun sen päälle astui vesi pohjalla liikkui ja samalla liikkui viime vuotiset lehtien rippeet ja se natisi silleen kivasti, muttei säröillyt. Ihan mahtavaa. Olin siinä ties kuinka kauan.) mä täytin auton kierrätyskamoilla ja hesyyn menevillä kirppiskamoilla. Syötiin aamupala ja sit lähettiin Jäähallin kirppikselle. Oltiin siellä kerrankin ajoissa. Mikä oli ehkä vähän vikatikki, koska siellä oli paljon enempi ihmisiä kuin normaalisti. Ja kaikkihan tietää, ettei eläinaktivistit tykkää ihmisistä! Mä löysin heti ekasta pöydästä barbien veneen eurolla. Siitä puuttui ratti ja se oli muutenkin aika kökkö, mutta olen etsinyt venettä jo tosi pitkään, niin se oli kuitenkin sit ihan loistava. Sit löysin itselle yhden tosi napakan paidan, musta jossa keskikokoisia valkoisia sydämiä, P:lle PF pipon (tykkääköhän nuoret vielä Paul Frankista?), tytöille tosi hienon (ja kalliin! 15€) vanhanaikaisen pyörän. Hesyn kirppikseltä löysin kans jotain sälää, mm. barbien kaupan kassan. Mä jonkin aikaa sitten löysin niitä kaupan hyllyjä, nyt olis sitte ruokakaupan kassakin. Projekti etenee.

Kotimatkalla käytiin vielä kaupassa ja vaikka meidän piti hakea ainoastaan juustoa ja salsaa, niin meidän ostokset maksoi yli 80 euroa. Mutku...

kotona sit notkuin taas koneella, kunnes oli aika laittautua ja lähteä Bio Rexiin katsomaan Farewell, my queen. Aitiosta.Vähänks fiiniä. Kaveri oli voittanut liput jostain, ja tietäen kuinka tykkään Marie Antoinettesta ja noista tietyn ajan Ranskan kuninkaallisista niin kutsui sitten minut mukaansa. Elokuva oli hieno, "kuvakulma" oli hieno (palvelijattaren näkökulma), mutta jotain siitä puuttui. Oli vähän pitkäveteinen. Mutta se oli hienoa, että se oli puhuttu ranskaksi ja että se kertoi just muidenkin kuin ihan vaan sen ylimmän hovin asioista. Siitä, et miten Versaillesin linnan asukkaat elivät niitä kuninkaallisia ja muuta ylimystöä varten. Oli hieno kokemus. Muistakaa kuitenkin, että Bio Rexiin omat herkut mukaan, siellä ei niitä myydä!

Kotona roikuin sit vielä vähän (suhteellinen käsite) aikaa koneella, C:n karjuessa mua nukkumaan. Luin sitte hetken aikaa ja mentiin sit untenmaille melko aikasin.

Vedenpitävällä kankaalla vuoritettu isohko eväspussukka

Tänään heräsinkin sitten työttömyyteen nähden aika aikasin, ja nyt olen jo kävelyttänyt Riston oikein maltillisesti odeotellen, kun se haistelee aivan kaikkea, käynyt suihkussa, syönyt aamupalan ja roikkunut aamun annoksen koneellakin. Tämän vielä tästä lopettelen ja sit painun Tehtaalle. Uusi idea koruihin!! Ja myös uusia pusseja! Tein sellasen kosteutta pitävän eväspussin. Toki se sopii myös muiden kuin eväiden säilytykseen. Sain idean siihen Eettisillä Joulumarkkinoilla naapuripöydän pitäjältä, jolla oli vastaavanlainen. Minä vaan tein omastani tosi Pinkkismäisen söpön. Niin, se oli siis osatnut sen netistä.

Loppuun vielä kuvia.

Yhdellä lenkillä löysin 3½ kotiloa! Olen aiemmin löytänyt ainoastaan yhden tyhjän, mutta nyt kokoelmani 3,5 kertaistui. Nää on niin hienoja! Mutta vaan ja ainoastaan tyhjät!

Oonko jo tän näyttänyt? Kunhan saan vielä sen kuukuppi pussin tehtyä "virheettömänä" niin sit se on kyllä kaikista paras, mutta sitä odotellessa kyllä tää taitaa olla. Ihan tämän takia haluaisin kuukautiset. Myyn näitä hintaan 3 euroa, jos joku haluaa ostaa :)

Kirppiskierroksen jälkeen ei jaksettu laittaa oikeaa ruokaa, vaan ainoastaan super herkullista.

Raita-Risto

Risto vähän haikeana

Risto ihan väsyneenä aamulenkin jälkeen.

Hauskaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa ihan kaikille!!

xoxo,

Raisa

Linkkejä ja muitten kuvia ja omia kuvia ja omia asioita.

Moip!

Eilen jatkui tämä Adhd/Add/mikälie selvitys sairaanhoitajan luona. Meinas mennä ihan pipariksi sekin juttu, tätähän on siis siirretty ja peruttu ja uudelleen järkkäilty ties kuinka pitkään ja moneen otteeseen. Mä nimittäin jostain kuvittelin (koska edellinen aika, joka siis siirrettiin oli siihen aikaan)et se olis ollut 14.30, olin alkamassa syömään 12.30, päätin kuitenkin tarkistaa tapaamisajan sitä ennen ja oltiinkin sovittu se 13.15. Damn! Söin sitte kauheella kiireellä ja poljin harhaan kauheella kiireellä. Käännyin sitte oikeaan suuntaan ja pääsin lopulta Jakomäkeen viisi minsaa myöhässä. Kysyin sitte joltain hoitsulta käytäntöä, että odotanko kiltisti, vai koputanko oveen. Se sano, et odota. Ja minä odotin. Ja lopulta, en tiedä kuinka paljon myöhemmin, nuorehko nainen tuli kysymään, et olenko mä mä. Ja kyllähän mä olin, joten sisään sitten vaan. Ja kauhiasti oli se harmissaan, etten ollut koputtanut oveen, kun nyt meillä olis vähemmän aikaa käytettävissä minuun. No, elämä on. Mä olen stressannut myöhästymisiä elämäni aikana niin kauheesti, ihan silleen fyysisen pahan olon kera, ett olen oppinut et kyllä elämä odottaa meitä mattimyöhäsiäkin. Tokihan se on epämiellyttävää ja epäkohteliasta, mut ei kaikki voi olla täydellisiä kaiken aikaa.

No niin, asiaan. Ehkä en tässä kuitenkaan käy läpi kaikkea mitä siellä, mutta nyt sitten aletaan penkomaan lapsuuden neuvolajuttuja ja koulupapereita jne. Sinänsä ihan hassua, kun ei siihen aikaan tietenkään ollut mitään vastaavia diagnooseja. Ja emmä kyllä lapsena ole ollut mitenkään ylivilkas. Tai hankala. No mutta, asia siis etenee, ainkain jollain tasolla. Edelleenkään en ole mitään apua keskittymisongelmaan saanut, joten eikö se ole vähän niinkuin (teko)syy olla lukematta koulukirjoja? Olen ihan himpun verran lukenut kemiaa päivittäin, mutta siis todella vähän. Tietenkin sekin paljon parempi kuin ei mitään, ja ehkä olen sieltä jotain oppinutkin, mutta tosiasia on se, että olen ainakin kaksi viikkoa jäljessä. Ja se on syvältä ja stressaavaa!

 Ommellut olen kuitenkin ja leikellyt kankaita. Ja jotain koruhommeleitakin aikaiseksi. Eli ihan lorvilinjalle en ole ratkennut. En oikeastaan yhtään. Melko hyvä ja aktiivinen vaihe meneillään. Ja kun on se Marie Antoinettekin ihan lopuillaan, niin en ole siihenkään niin kauheasti pistänyt aikaa. Kun se loppu on kuitenkin aika ikävää luettavaa. olen sitten alkanut jälleen lukemaan noita kuvan kirjoja. Saadakseni niistä potkua tän toiminnan kick-starttiin. Mua aina ärsyttää englanninkielisten sanontojen liiallinen viljely, mutta aika ajoin ne kyllä löytyy käyttöö helpommin kuin vastaavat suomenkieliset. eikä ihan aina edes vastaavia suomenkielisiä olekaan. On hassua, miten töissä ollessani olin ihan vakuuttunut siitä, et jos mulla vaan olis enempi aikaa, niin saisin paljon enemmän tehtyä "saadakseni nimeä".Just niin. Nyt kun on ollut aikaa, en ole saanut edes sitä vähää aikaiseksi, mitä aiemmin. En ole edes etsinyt uusia liikkeitä, jonne Pinkkista tarjoaisin. No jos totta puhutaan, niin enää en kyllä tilimyynteihin edes suostuisi. Sen verran huonoja kokemuksia kertynyt niistä. Ei tietenkään kaikista, mutta joistain, josta rahoja ei sitten tilitetäkään takaisin päin. Mikä on tietenkin minimaalisen pienelle yritykselle aika kurjasti tehty. No, ne on niitä kantapään kautta opittavia asioita! :)

En tiedä onko se toi jatkuvasti lisääntyvä valo (aamulla pystyy jo lukemaan ilman, että laittaa valot päälle, vaikka on sälekaihtimet edessä!) vai mikä, kun saa taas askeleen nousemaan kevyemmin ja ajatukset vilisemään päässä. Nyt kuitenkin taas innostais saada jotain uutta Pinkkikselle. Jotain menoa ja meininkiä. Tietenkin voi olla, että tili, joka on kiitos Ytk:n viivästyneen maksun ikävästi miinuksen puolella ja huomenna vielä lankeaisi asuntolainan lyhennys, luottokorttilyhennys ja vesilaskukin tuli ja meni jo eräpäivineen, on osallisena tähän innostukseen.  On kuitenkin vähän oheisen kuvan mukaiset tunnelmat...

Oltiin aamulla Riston kanssa lenkillä, reippaampien perheen jäsenten juoksennellessa ympäriinsä. Risto seuras taas Kenain ja C:n jälkiä j aoli ihan innoissaan menossa niiden perässä. Se oikeesti nuortuu ihan silmissä aina kun innostuu jostain; korvat nousee hörölle, tai miten ne nyt tollasella lerppukorvalla voi hörölle nousta ja askel kevenee. Ihana Risto! Ollaan pariin otteeseen nyt nähty nuori äiti ulkoiluttamassa kahta lasta ja kahta Shiba Inua (shibat on rotukoirista ehdottomia suosikkejani, ottaisin sellaisen heti paikalla, jos vaan koditon tulisi jostain vastaan), ja ne shibat saa Riston aina riehaantumaan. Yleensä Risto ei juurikaan muista koirista välitä, ohittaa ne (usein) nenä kiinni maassa, ajatukset muissa jutuissa. Mutta näille kahdelle aina antaa pienen tanssiesityksen ja ääninäytteen. Ihan hupsu! tällä hetkellä molemmat pötköttelee eri puolilla alakertaa. Välillä vaihdellen paikkaa, sillä C imuroi, eikä ainakaan Kenai uskalla olla samassa huomeessa imurin kanssa. Noi on kyllä niin mainioita koiria! Nytkin Ripalla on pää mun polvella *sydän*

Joop, kutsen otsikossakin lupailin, olis mulla tarjota teille linkkejä! koska mun kone koomailee (siis kait nykykielellä lagaa) ihan omiaan, niin osa on kadonnut johonkin bittiavaruuteen. Mutta ainakin pari on vielä jäljellä, tai löydettävissä koneen sammumisen jälkeenkin.

Ensimmäinen, tärkeämpi! on linkki Laran Blogiin!, jossa mahti postaus meikkiksen Pinkkiksestä! Toki taustalla on hienoista lahjontaa, mutta miten Lara muuten tietäisi kuinka ihania Pinkkikset on ihan käytännössä! Ja kyllä sieltä on mun mielstä ihan aidosti havaittavissa, että Lara tykkäsi saamisistaan. Eikä vaan sano tykänneensä syystä x. Mä muutenkin voin suositella Laran blogia, vaikka siellä onkin aika paljon vaatejuttuja, joihin en itse jaksa niin paneutua, mutta on siellä paljon "painavaakin" asiaa. Sinne siis! Luettuasi tämän ensin loppuun, tiätty! (hupsu.)

Toinen on linkki ihmeellisiin kuviin. Näitähän netti on pullollaan. Ja niitä on yllättävän mukavaa (ja aikalailla turhaa) katsella. Tuolla kuitenkin hienoja kuvia, tai ennen kaikkea hienosti ajoitettuja. (mun jalka on ihan puutunut tosta Ristosta, mutten raaski sitä poiskaan pistää, kun selkeästi uneksii jostain juoksuhommelista, jalat nytkyy siihen malliin). Muitten kuvat oli sit ehkä toi optimismi juttu ja sit noi linkin takana olevat kuvat.

Eilen julkaistut Teenage Mutant Ninja Turtles kuvat ovat saaneet paljon huomiota osakseen :D Tuntuu hyvältä, kun niistä ollaan niin kiinnostuneita :) Siis niistä pussukoista.

Mutta jottei tämä päivä menisi ihan pelkästään koneella roikkumiseksi on aika siirtyä muihin puuhiin! Tai edes toiselle koneelle, nimittäin ompelusellaiselle!

Moikka nyt taas tältä erää! Ainii, meillä oli eilen pizzaa, ja se kyllä ansaitsee oman postauksen. SIllä kuten jo jossain aikaisemmassa yhteydessä väitetty, meillä syödään ihan parasta pizzaa!

xoxo,

Raisa

When the pigs fly. Kirppikseltä 2 euroo.

Aurinko paistaa ja pakkanen paukkuu, taitaa olla talvi.

Aina lopputalvesta ärsyttää, kun ihan kikseissä odottaa kevättä ja sit on lämpimiä päiviä ja lumi ja jää alkaa sulamaan ja sit tuleekin ihan kamalat pakkaset ja lisää lunta. Plääh! Mene talvi pois. Nyt riittää jo! Täällä kaivataan kevättä ja ennen kaikkea kesää! No, kyllä se sieltä poikkeuksetta on aina tullut. Eiköhän siis tänäkin vuonna.

Eilen olin oikein tomera ja hoidin asioita, joiden hoitoa olen mestarillisesti lykännyt. Sain varattua työkkäristä opinto/ammatinvalinta-ohjaajalta ajan. Jee! Hyvä hyvä! Sain synttäreitä varten (tätä en ollut kyllä lykännyt, mutta olin kuitenkin harmissani, kun se asia roikkui) tulostutettua (siis tilattua tulosteet?) pikkukakkusia varten koristeet, ja C teki kutsutkin. Meinasin tänään aamulla laittaa ne eteenpäin, kunnes tajusin, että synttäreihin on vielä viisi viikkoa aikaa...tallensin sitte vaan luonnoksen ja laitan vasta huhtikuussa eteenpäin. Mutta kuten huomaatte: innolla odotan. Eikä ole kyse pyöreistä. Niitä en ehkä sitte juhlista ollenkaan, kun olen niin masentunut. Vaikkei oikeasti olis syytä. Koska ikääntyminen tuo mukanaan jotain sellaista, mitä ei rahallakaan saa, jotain sellaista, mistä teinihepsankeikat eivät osaa edes unelmoida, nimittäin...ööö... unohdin mitä se olikaan ;) Eikä, viisautta se on. Vaikkakin kun ajattelen joitakin tuntemiani yli 40 v. ihmisiä en tuosta viisaudesta ole niin vakuuttunut. Ehkä se ei vain kaikilla näy päällepäin. Mutta siis mä odotan sitä päivää, että täytän neljäkymmentä ja musta tulee viisas. Plop.


Mutta siis näistä eilisistä tarmonpuuskista johtuen olen edelleen oikein hyvällä tuulella, Ja sit vielä hoksasin facebookista, että on naistenpäivä. Ihanaa naisten päivää kaikille lukijoilleni. Myönnettäköön, että feministi minussa ei ihan ymmärrä mistä on kyse, mutta se osa joka prinsessoistakin tykkää hulluna osaa kyllä tälläistä päivää arvostaa! Naiset on niin paljon mielenkiintoisempiakin kuin miehet. Miehet on vähän sellaisia kökköjä. Niin, että nauttikaa päivästänne! Tai siis nauttikaamme! Aiheeseen hyvin sopivat eilen illalla Pollysta ottamani kuvat. Avaan tätä teille muille vähän. Ensimmäiset uudelleen tuotantoon otetut Blythe -nuket oli vartaloiltaan erilaisia, kuin mitä nämä nykyiset. Niitä taidettiin tehdä n. 10 ens alkuun Licca -vartalolla ja sit siitä eteenpäin ovat kaikki olleet Takara -vartaloisia (licca on samaa kokoluokkaa oleva toinen japanilainen nukke, - paljon pienempi pää ;). Ja kuten alla olevista kuvist a tarkkanäköisimmät saattavat huomata, on Pollylla aivan omanlaisensa vartalo vrt. Bunnyn vartaloon. Ja tämäkös itsevarmaa Australiatarta järkyttää. Se on se herkkä ikä, kun ei olla vielä nelikymppisiä, eikä edes kaksikymppisiäkään ;)

Yks hassu asia, mitä aika ajoin ihmettelen, on se miten hyvin nykyajannuoret osaa enkkua. Oikeesti ihan älyttömän hyvin, varsinkin kun vertaa aikuisiin, joita munkin enkuntunnilla on. Mut siis ne nuoret, jotka osaa enkkua, osaa yleensä sitä ihan käsittämättömän hyvin. Aikuisissa, siis tosi aikuisissa on varmaan jotain elimellistä tai rakenteellsita vikaa, ettei ne millään enää meinaa taipua sellaiseen luontevuuteen, jota todella hyvä kielitaito edyllyttäis. Kun ajatellaan vaikka mua, mä joudun ton siipan takia puhumaan enkkua päivittäin, ja siltikään en puhu pitkiä lauseita sujuvasti, enkä todellakaan ymmärrä mitä britit puhuu. Ja sit taas nuorille riittä, et ne on puoli vuotta jossain vaihdossa ja ne puhuu paremmin kuin natiivit. Ent iedä mistä keksin ton puoli vuotta vaihdossa, mutta siis en tiedä ketään joka olis ollut puoli vuotta vaihdossa. Mutta siis nuoret, olette ihania kun puhutte niin hyvää enkkua. Muuten olettekin sitten ihan kamalia, just koska olette niin nuoria ja puhutte niin hyvää enkkua. Nim. katkera vanhus vm. -75.

Eilen oli enkun sanakoe. Unohdin lukea (oikeasti en vaan jaksanut), ja kun sain paperin eteeni löi päässä ihan tyhjää. En meinannut muistaa ensimmäistä sanaa (famous) ja siitä järkytyksestä johtuen ensimmäiset viisi kohtaa meinasivat jäädä tyhjiksi. Onneks ne alkoi jostain sitten tulee mieleen. Mut aika järkkyä oli. Mä en voi ymmärtää, miksen mä C:n kautta opi enempää/paremmin. Tulee vähän sellainen olo, että opinko mä enää yhtään mitään. Voiko vanha koira oppia uusia temppuja?

Koulun jälkeen (enkun jälkeen oli tappavan tylsä äikän tunti) kotona odotti Sokerin pyydystys ja sen kynsien leikkuu. Nyt siis vähän asiaa pupuista :) Hyrrän kynnet olin leikannut itsekseni jo aiemmin, mutta Sokerin pyydystäminen on aina niin mahdotonta, että annan sen mieluusti lasten tehtäväksi. Se on muutenkin helpompaa kun on kaksi. Sokeri, joka on edelleen ihan järkyttävän ihmisarka, on kynsien luikkuun suhteen kyllä tosi helppo, sillä se on kauhusta niin jäykkänä että sen jalat sojottaa suoraan ylöspäin ja kynnet on hyvin esillä :) Lisäksi sillä on hyvin läpikuultavat kynnet, joista näkee sen leikattavat osa hyvin.
Hyrrän kynnet leikkaan aina silleen, et se on huolella paketoitu pyyhkeen sisään, sillä se kyllä alkaa rimpuilemaan ja saattaa purrakin, kun siltä menee hermot.

Yritin ottaa niistä kuvia omassa "huoneessaan" mutta huonon valaistuksen takia siitä ei tullut mitään. Niiden huoneena on siis sitä lappeetilaa, mitä vanhoissa taloissa on usein. Ihan mukavat oltavat kaneille :) Hyrrä, huomattavasti rohkeampana seikkailee usein myös lastenhuoneessa, mutta Sokeri-parka ei ole koskaan tullut oma-aloitteisesti pois pupuhuoneesta. Reppana. Se ehkä ihan hitusen on rohkaistunut meillä ollessaan, mutta edelleen siis todella arka. Ja ollaan kyllä aika pitkäjänteisesti sitä yritetty "kesyttää", mutta näköjään turhaan. Hyrräkin vähän hankaloittaa näitä yrityksiä, sillä jos saadaan Sokeria vähän lähetsymään meidän herkkuja tarjoavaa kättä, tulee Hyrrä ajamaan Sokerin pois :(

Olen tehnyt paljon uusia koruja, ja ehkä vihdoin ja viimein keksinyt keinon käyttää niitä barbien osia tehokkaasti. Eiemmin yrityksiä hankaloitti epäsiisti leikkuujälki. Ehkä olen nyt siis ratkaissut ongelman! Täytyy vaan katsoa miten kestävät uunia...

En ole pitkään aikaan tilannut mitään, mitä nyt eilen joitakin koruosia, sekä omia että Pinpulan synttäreitä varten. Ja sit ihan pikkasen muutakin, mutta kun halvalla sai niin se on ok. ;) Eilen tuli viimeisimmät koruosat, ja niissä oli kaksi rikkinäistä! Tosi harmillista! Ja vielä niin, että ne oli pakattu rikkinäisinä! Siis niitä osia ei ollut siellä paketissa, että ne olis matkalla rikkoutuneet. Ehkä ne oli vahingossa pakattu mukaan, siis ettei myyjä ollut huomannut lähettävänsä mulle rikkinäisiä tuotteita. Mutta koska tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi (sain kyllä uuden ehjän tilalle, mutten juurikaan mitään pahoittelua tms. lohdutusta) taisi olla viimeinen tilaus siitä paikasta. Pöh.

Eilen oli todella hyvää ruokaa! Puputytön Juhlakirjassa on ohje Vegan Outreachin makaronijuustovuokaan. Mä olen itse aika ajoin siihen lisäillyt jotain, esim. nakkeja, mutta siltikin sitä mieltä, että alkuperäinen versio on ihan lyömätön. Eilen meillä oli kuitenkin itsetehtyä tomaattikastiketta avattu tölkki, joka piti käyttää piakkoin pois. C sanoi käyttävänsä sen makaronijuustovuokaan. Ajatus kuulosti aika epäilyttävältä, mut kun oli kerta sen vuoro kokata, niin ihan sama. Ja kun tulin kotiin, odotti minua paras makaronijuustovuoka ikinä!!

Ei voi olla vegaanista!

Makaroni-”juusto” vuoka 6:lle

Törmäsin tähän reseptiin Vegan Outreaching sivuilla, joskus vuosia sitten. Resepti on alun perin kirjasta The New Farm Vegetarian Cookbook, kirj. L. Hagler ja D. Bates .Olen kokeillut reseptistä erilaisia versioita, lisännyt kasvinakkeja ja muuta, mutta aina palaan tähän simppeliin, aluperäiseen versioon takaisin.

500g raakaa makaronia

kastike

100 g vegaanista margariinia

1 dl jauhoja

8 dl kiehuvaa vettä

1,5 tl suolaa

1,5 tl valkosipulijauhetta

ripaus kurkumaa

0,5 dl rypsiöljyä

2 dl oluthiivahiutaleita

paprikajauhetta

Tarjolle tuoretta tomaattia

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja laita uunivuokaan. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sulata margariini isossa kattilassa keskilämmöllä. Vispilöi sekaan jauhot, jatka sekoittelua, kunnes seos kuplii.

Kaada kattilaan kuuma vesi, soijakastike, valkosipuli ja kurkuma. Sekoita huolella. Keitä kastiketta, kunnes se sakenee, lisää sitten öljy ja oluthiivahiutaleet.

Kaada n. puolet kastikkeesta makaronien päälle, sekoita. Kaada loput kastikkeesta vuoan pinnalle. Ripottele päälle paprikajauhetta.

Paista uunissa n. 15 minuuttia. Tarjoile tomaattilohkojen kera.

Tossa siis perusresepti, johon C oli lisännyt vaaleaa soijarouhetta ja n. 4 dl tomaattikastiketta. Ne siis vaan heitetään sellaisenaan muiden ainesten joukkoon ennen uuniin laittamista.

En jaksa enkä viitsi, eikä edes huvita siivota jääkaappia eikä postata siitä mitään kuvia. Mutta kuluneella viikolla ollaan heitetty yksi appelsiini pois, enkä ole kyllä ihan vakuuttunut, että se oli meidän moka. Tais olla pilalla jo ennen kotiutumistaan. Ne oli sellaisessa valmiissa pussissa. Ja jostain syystä, ainakin mun mielestä, Reilun Kaupan appelsiinit on aina todella kypsiä kun ne ostaa.

Mut nyt toi akku huutaa sen verran, että on parasta viedä kone piuhaan kiinni.

Viikonlopun iloksi vielä Ripa ja Napsuka.

xoxo,

Raisa