Blogi muuttaa!

Hei taas!

Tämä on nyt sitten viimeinen kirjoitukseni tässä osoitteessa. Jatkan näitä puhkikaluttuja jaaritteluitani osoitteessa www.pinkkis.fi. (jahka opin käyttämään wordpressiä.) Älkää kysykö miksi blogini muuttaa. Vastaus nimittäin olisi niinkin tyhjentävä kuin, että en tiedä. Kysykää sen sijaan sitä miheltäni. Ehkä se kyllästyi kiukutteluuni bloggerin kanssa. Onhan tää aika hankala käyttää, varsinkaan jos ei oikein osaa mitään. Kuvat menee miten sattuu, teksti muokkautuu miten sattuu.

Mä olen edelleen siellä Uravalmennus kurssilla ja siis saatana että meinaa mennä hermot. Ihan hyvää harjoitusta mulle, että osaan olla erilaisten ja erilailla toimivien, tai toimimattomien ihmisten kanssa, sitten kun täältä kuplasta on lopullisesti tultava ulos. Eilen oli työhaastatteluharjoitus. Se meni niin päin helvettiä että. Ei minun osalta. Enhän minä kerinnyt edes haastateltavaksi, kun haastateltavani vastasi yksinkertaisiin kysymyksiin puolen tunnin vastauksilla... Että silleen. Meinas niin mennä hermot. Tauon alkaessa juttu vaan jatkui. Minä vääntelin lyijykynää kädessäni ja haastateltavani vain valittaa, kuinka suomalaiset eivät halua puhua hänen kanssaan (suomea huonosti puhuva maahanmuuttaja) ja kuinka hän ei saa töitä. No, jos hän oikeassakin työhaastattelussa jaarittelee ja valittaa samalla tavalla, niin ei ihme, ettei saa töitä. Okei, mä olen kamalan ilkeä. Mutta kyllä mä käytin sen taukoni hänen kuuntelemiseen, ja yritin kasvojen liikkeitäkin asetella niin, että olisin jutussa mukana. Oikeasti mietin, että sattuisikohan se jos päälläni poksauttaisin häntä päähän. Niin kuin elokuvissa.

Elokuvista tuli mieleen, että viikko sitten meni lasten joululahjaksi saamat leffaliput vanhoiksi, ja nehän piti sitten käyttää pois. Pinpula vaihtoi omasa karkkiin. Menin katsomaan jotain japanilaista leffaa. Ehkä nimeltään Isän poika. Jouduin lähtemään puolituntia etuajassa tunnilta. Hain leffalipun ja kävin Hesessä syömässä. Nauratti, vaikka olihan muutkin siinä kohtaa jo  päässeet tunnilta, mut silti. Juuri tuollaista elämän pitäis olla. Ihan kutkuttavampia kuvitelmia on sellaiset, joissa joku tosi kunnollinen/tunnollinen tekeekin jotain tuhmaa. Mä jaksan vieläkin naureskella hiljaa mielessäni mielikuvalle siitä, kuinka toimistossa asiakkaan aurinkolasit katoaa, ja sit niitä kuumeisesti etsitään, ja kaikista kuumeisimmin ja nöyrimmin ja tehokkaimmin niitä etsii joku kiltti respan täti (tms.). Laseja ei sitten löydy, ja asiakas poistuu kiukkuisena. Päivän päätteeksi respan täti lähtee työpaikaltaan, menee autoon ja autossa laittaa ne lasit silmilleen. Meillä melkein työpaikalla kävi näin, vaikkei niitä laseja kyllä koskaan löytynyt. Mutta mua alkoi jälkeenpäin kutkuttaa ajatus siitä, että olisinkin ottanut ne :D. Siis aikuisten oikeesti en ottanut. Mutta kaikista eniten niitä kyllä etsin. (se asiakas oli täys mulkku, et ihan oikein sille.)   Niin joo, elokuva oli ihan ok. En tarvitse kuitenkaan kotiin ostaa.

Ootte varmaan kuulleet Älä osta mitään -päivästä? Vietetään joskus marraskuussa, muistaakseni. Havahduttamaan ihmisiä ostamisen lumosta. C ärsyttää tommoset, emmä kyllä muista miksi. Mun mielestä on ihanaa kun ihmiset jaksaa yrittää saada jotain muutosta aikaiseksi. Vaikkakin taas palataan tähän, et oikeesti ihan se ja sama, ylivoima ja enemmistö on niillä, jotka vähät välittää. Just vaikka joku Tokio. Siis se oli niin tupaten täynnä krääsää, ja kaikki oli sitä ostamassa. Ja kaikki ostokset pakattiin niin miljoonaan pussiin. Ja kaikilla oli kaikki koko ajan uutta ja kiiltävää. En nähnyt omia koipia lukuunottamatta kenelläkään vanhoja kenkiä. Ja mä sentään tiesin tarkkailla jalkoja, juuri tämän takia. No, taisin mä yhdet taikka kahdet vähän kuluneemmat kengät nähdä, mutta 95% oli puti puhtaita ja uutuuttaan kiilteleviä kenkiä. Ja laukut kans. Ja tietty vaatteet. Tiesittekö, että suur Tokion alueella on enemmän asukkaita kuin Pohjoismaissa? Itse asiassa kaikki pohjoismaan asukkaat ja Suomi vielä toiseen kertaan. Käsittämätöntä. Niin, et vaikka kaikki Pohjoismaalaiset vähentäis ja kierrättäis ja uusiokäyttäis, niin silti suur Tokion alueella on enemmän ihnmisiä jotka sitä ei tee. Emmä tietenkään voi väittää, että siellä ei kukaan ei tekis asian eteen mitään, mut siltä se turistin silmään näytti. Ja taas toisaalta, tää on mun blogi, mähän voin väitää täällä vaikka mitä. :)

Mutta siitä Älä osta mitään päivästä mä sain idean Älä heitä mitään roskiin päivään. Ajattelin kerran viikossa viettää tälläistä päivää. Ja sen ajatteleminen on aktivoinut mua pyrkimään jätteen vähentämiseen muinakin päivinä. Mä en tiedä miksi, mutta mulle on tosi tärkeä juttu toi jätteen vähentäminen. Jotenkin vaan ajatus siitä, että me heitetään niin paljon kaikkea pois, kaatopaikoille on pöyristyttävää. Just se, ettei luonnossa  tälläistä tapahdu ollenkaan. Siellä materia kiertää. Mikään ei ole turhaa. Mutta meillä (luonnottomilla) sitä on pilvin pimein. Ja minä siellä etunenässä. En kyllä oikeasti ole etunenässä. Tiedän antavani itsestäni tosi muovisen kuvan, ja siis olenhan mä kova krääsän perään. Mut silti. Ostan paljon käytettynä, korjaan vaatteita, kasvatan itse ruokaani, enkä mä kaupoista "ostele" huvin vuoksi, niin kuin monet tekee. En käy kattelemassa ja shoppaile siinä samalla aikani kuluksi. Ja sit heitä pois. Et kyllä mussa pieni vihreä tyttökin asuu. Sen muovisen pinkin nuken rinnalla :D

Mutta taas siihen päivään. Ideana vaan se, että jo kaupassa valkkaa niitä tuotteita, joiden kierrättäminen ja pakkausten kierrättäminen myös, onnistuu helposti. Ettei menis roskiin niin paljoa. Aina en jaksa sipsipusseja pestä (niistähän saa siis ihan oikeesti pestynä ja nurin päin käännettynä hienon hopeisen lahjapussin!), mutta Älä heitä mitään roskiin päivänä aivan varmasti sen pesen! :) Kaikkea tollasta, että meidän jätekasat pienenis. Edes vähän.

Mitähän muuta? Olen ommellut paljon, ja vihdoin ja viimein sain uusia tuotteita taas kauppaankin! Niitä nukkepussukoita. Kovasti odotan Englandiasta tilaamiani tagejä, että saisin ne ommeltua pikkupussukoihin, ja pikkupussukat lopulta valmiiksi ja kuvauksen jälkeen kauppaan! Oon kovin tykästynyt niihin ja jännittyneenä odotan muiden reaktiota!

Osa siemenistä on alkanut itämään! AIvan ihanaa! Nyt kun noi ilmat vielä lämpenis niin pääsis pihallakin kasvu vauhtiin. Puutarhasuunnitelmat ei muutoin edistyneet oikein mitenkään. Odotellaan vaan kasvua. Olen pyytänyt Ylioppilasonnittelukukkien sijaan vierailta marjapensaita. Hyötyajatteluni ulottuu tänne asti. Kaikesta pitää aina hyötyä. Mikähän siinäkin on? Paitsi että nyt vähän himoitsisin Särkynyttä sydäntä. Se olis kyllä niin hieno!

Ai niin! Musta tuli täti!! Pikkuveli sai pikkiriikkisen prinsessan viime lauantaina!! Aivan mahtavaa! Pikkaista on odotettu jo jonkin aikaa, ja nyt se sitten koki, et olis hyvä aika tulla. Ja niin olikin. <3 ett="" innolla="" katsomaan="" odotam="" p="" see="" sit="">
Mut hei! Nyt tää menee tästä pelistä pois! Toivottavasti nähdään siell toisessa blogissa sitten. Tässä vielä tarkempi osoite http://pinkkisfun.wordpress.com/pinkkis-blog/. Huomasin juuri, että sinne ei ole siirretty ihan viimeisimpiä postauksia täältä. En tiedä meinaako mies niitä sinne siirtääkään.

Loppuun vielä harvinainen kuva nukketalosta, vain omine asukkaineen. Eli otin kaikki kodittomat nukkeparat pois, kuvauksen ajaksi, ja jäljelle jäi ainoastaan ne nuket, jotka siellä asuu. Holly ja ehkä Dawn ei tietenkään asu tuolla karkkikaupassa, mutta saivat jäädä tunnelmaa luomaan.

xoxo,
Raisa

Puutarhassa!

Heips!

Arvatkaa mitä meillä syötiin lauantaina päivälliseksi! Oluthiivahiutalekuorrutettua tofua, perunaa ja -tadaa! - nokkoskastiketta! Kevät on täällä! Ihanaa! Olin kitkemässä kukkapenkkiä, josta meinaan kyllä tehdä kasvimaan tämän kesän aikana - sorry vaan kukkivat kasvit ja naapurit! Niin, kitkemässä olin ja törmäsin nokkoseen. Kuvitteellisesta naapureiden painostuksesta napsin ne pois, ja totesin sitten, että kamalaa haaskausta heittää ne kokonaan pois, joten mehän syötiin ne! Hip hei! Kauan eläköön nokkonen ja hyötyajattelu!

Pitkä viikonloppu meni puutarhuroidessa ja ommellessa. Puutarhuroiminen oli ihanaa ja niin palkitsevaa. Ompelu oli alkuun nihkeää, mutta pienen tauon jälkeen se maistuikin makealta ja lopulta innostuin niin, että oli hankalaa keskeyttää.

Todella tehokas ja kaikin puolin hieno viikonloppu! Sain alkuun aivan loistavia pussukoita, nyt ne odottelee että postissa tulisi uudet tagini, jotka ompelen kiinni ennen seuraavaa vaihetta. Loistavia niistä tekee yllättävät kngaskombinaatiot, nauhat ja applikaatiot, siis sellaiset silitettävät ja päälle ommeltavat kuviot. Josta tuli mieleeni, että eilen illalla keksin (omasta mielestäni) loistoidean "kiitoslahjaksi" asiakkaille. Silitettävä kangasmerkki jostain minun hienosta kankaasta! Ja mielellään vielä samasta kankaasta, kuin mistä asiakas on tilannut pussukkansakin! Loistavaa!

Puutarhassa sain kitkettyä todella paljon, ihastelin (omast mielestäni) loistavaa multaani, kaivelin ja kuopsuttelin oikein sydämeni kyllyydestä. Istutin myös juureksia, sekä lähes tulkoon kaikki omistamani siemenet pistin purkkeihin itämään. Olen pitkään kerännyt vessapaperirullan hylsyjä, mutta nehän loppui kesken heti alkuunsa. Jatkoin sitten kaikilla paperipusseilla ja pahvikoteloilla jotka löysin. Jossain kohden havahduin siihen, että eihän mulla riitä pihalla maata näille kaikille! Kääk! No, katsotaan miten ongelma ratkaistaan sitten kun sen aika on. En kylvänyt hervottomia määriä oikeastaan mitään, ei ole tulossa viittäkymmentä tomaatintainta tms. Sopivasti kaikkea. Toivottavasti riittävästi. Liitän vähemmän kauniin kuvan kylvöistäni. Ei mitään kuvakirja laatua, mutta söpö! Sisällä, niin nämä siis puolikylmässä (lämmittämättömässä) eteisessä, on vielä joitakin arempia kasveja. Mm. ananaskirsikka, jonka istutin tieteämättömänä 2 kk liian myöhään.

Sitten oli yksi vähemmän fiksu nukkeosto. Oikeesti se oli fiksuveto, sain nuken n. satasen halvemmalla mitä se normaalisti halvimmillaan liikkuu : D Mut ei mun pitänyt mitään uusia nukkeja kyllä ostaa. Eikä kankaitakaan, mutta ostin niitäkin. Ei voinut mitään, kun oli niiiin hienoja! Kankaat ja nukke! :) Sitten sain tänään nähdä kauneushoitolassa olleen nukkeni valmiina. Tämä oli siis se epäonninen tapaus, joka murskautui kuljetuksessa. Itella korvasi siitä vähän, mutta ei suinkaan koko nuken arvoa. Niillä on joku kolmenkympin maksimikorvaus kirjatuille kirjeille, jona tämä oli postitettu. Mutta nukkeni sai siis uuden kasvo-osan (faceplate), ja tälläinen siitä sitten tuli!

Eikö ole ihana!?!

Olikohan vielä jotain? Muistaako kukaan? Keksin mitä ehkä haluan tehdä isona, mutten kyllä kerro siitä vielä yhtään mitään. Ei tähän päähän ole luottaminen! Tuuliviiri.

pikapäivitys

Hello!

Hengissä ollaan! Japanin matka takana, synttärit takana, pääsiäinen takana, skräppiviikonloppu takana, viikko aikuisten uravalmennusta takana ja noin kuusi viikkoa vielä edessä. Ja toivottavasti edessä myös paljon muuta!

Kerron kaikesta lisää, ajan kanssa. Nyt olen täällä koulutuksessa ja sain jo ansioluetteloni valmiiksi, joten loppupäivä taitaa olla sisällöltään aika tyhjää. (=surffailua.)

Matka oli mainio, mutta mukavaa oli myös palata kotiin. Aikaeroväsymys on kyllä ollut melkoinen! Eilen oli ensimmäinen normaaliin verrattavissa oleva päivä, muut menneet kamalan väsymyksen kourissa. Skräppiviikonloppukin. Joka oli siis viime viikonloppuna, tapahtumapaikkana Tampere, Murikka? -opisto. Oli kivaa, melkein mitään en kyllä saanut aikaiseksi. Olin jollain kurssillakin, se oli kyllä aika turha. Tai siis hmm..ei sitä, mitä olisin halunnut. En saanut kurssityötä valmiiksi, ja tiedän etten sitä tule koskaan loppuunviemäänkään. Mikä on ihan syvältä. Ja lisäksi siellä oli koko ajan sellainen olo, etten osaa enkä ymmärrä yhtään mitään. Ei kiva olo askarrellessa. No, sai sieltä inspiraatiota tulevan varalle. Ja käytin sitten kurssin jälkeen oppimaani muissa töissä. Koko viikonloppua kuitenkin vaivasi väsymys, eikä kuvatkaan oikein inspiroineet. En ennättänyt tulostamaan tuoreita kuvia. No, sainpa tehtyä vanhempia kuvia.

Se, mistä viikonlopun aikana innostuin oli krääsän karsiminen. Skräppääjälle, ihan niin kuin minkä tahansa asian harrastajalle, kertyy kauheesti kamaa ja osa niistä "vanhenee". Näistä vanhentuneista kamoista hankkiuduin eroon. Ja radikaalisti heitin roskiin. En edes tarjonnut muille, kun oli niin kamalaa paskaa. Kirjaimista heitin kaikki setit, joissa vaan Z, X, Y ja vastaavaa jäljellä. Hittoako niillä tekee.

Vähän jatkoin karsintaa kotonakin, mutta kun ollut niin väsynyt, niin melko vähäiseksi jäänyt mikään aktiivinen tekeminen. Niin, täällä kurssilla/ohjauksessa menee siis 7 tuntia päivässä. Muuta aikaa en oikein ole ollutkaan hereillä. Ainakaan kunnolla. Horroksessa vaan.

Toiset sanoo, että on paljon helpompaa matkustaa länteen, mutta minulla asia on päinvastoin. Aina Jenkeissäkin olen ihan unessa, usein koko matkan ajan. (koita siinä tehdä hyvää vaikutusta tulevaan poikaystävään/appivanhempiin...)

No, eilen siis hyvä, hereillä oleva päivä. Sain ommeltua. Ompelu on parasta. Pian pääsen uusien kankaiden pariin. Tai siis olen uusia kankaita jo ommellut, mutta tilaustöitä. Himoitsen päästä kokeilemaan jotain ihan uutta. Mulla on ompleukoneen edessä, hyllyllä pieniä paloja uutta kangasta, tyrkyllä, kiusaamassa. Ompelen ja katselen niitä, välillä koskettelen, kun se kangas nyt vaan on niin ihanaa. (hupsu.)

Mitä mä sanoinkaan siitä matkasta jo? Se oli loistava. Tehokas, shoppailuntäytteinen ja maukas. Kävin neljästi ulkona syömässä, kolmessa eri kasvisravintolassa. Kaksi näistä oli tuttuja mestoja, kolmas oli uusi tuttavuus. Deva Deva Cafe. Tästä uudesta tuttavuudesta tykkäsin kaikista eniten! Nom nom nom! Söin Teriyaki "Chicken Burgerin, luomukolan kera, jälkkäriksi kakkua. Supermaukasta. Kuvia myöhemmin. Kaikesta.

Synttärit meni tosiaan siellä Tokiossa, yksin. Yksinäisesti. Muutenkin olin aiemmista reissuista poiketen yksinäinen. Mälsää. Perhettä oli ikävä, iltaisin ja aamuisin. Ei tietenkään silloin kun hurjana shoppailin. Ostin paljon. Mutta ainakin osittain fiksusti. Vähemmän? fiksusti ostin kolme Neo Blytheä, yhden Middien ja yhden Petiten, yhden pienen Momokon (joka poikkeaa täysin isosta, en tiedä onko niillä mitään tekoa keskenään, tietääkö joku muu?) näistäkin kuvat sit myöhemmin. Ostin myös Dambon :D

Kangasta ostin kaikista eniten. Ja muutenkin kangaskaupat oli kaikista hienoimmat! Kerroskaupalla mitä hienoimpia kankaita! Yhdessä kaupassa myytiin vaaleanpunaista kuplamuovia, jossa kuplat oli sydämenmuotoisia! Epäreilua. Muutenkin niin epäreilua, että niillä on siellä kaikkea niin paljon, ja meillä niin vähän. Vaikka riittävästi täälläkin. Eikä se tietenkään tuntuis enää niin hienolta, jos täälläkin olis kaikkea yllin kyllin.

Todella inspiroiva reissu.

Ei nyt muuta, halusin vaan pikaisesti ilmoittaa, että täällä ollaan, ja postaus tulossa jossain vaiheessa. Pikaisesti. Kohta puolin.

xoxo,
Raisa  

Lopun alku

Heippa! Ja heippa! Onkin hassua, miten äänenpainoa muuttamalla saa yhdestä ja samasta sanasta kaksi täysin eri asiaa tarkoittavaa sanaa. Tai no, ehkä heipan mieltää enemmän hyvästelyksi kuin tervehdykseksi. Ihan sama. Joskus töissä moikkasin tervehdysäänenpainolla hyvästiksi ja se oli aika kuumottavaa ja muita häiritsevää. Ja koska tykkään sellaisesta voisinkin ottaa sen käyttöön :D

Mutta. Olen ajatellut pitää taas pientä taukoa. Minut tuntien se voi kestää kahdesta tunnista kahteen ja puoleen vuoteen. No ei sentään vuosia. Taas toisaalta voihan olla, etten enää ikinä jaksa jakaa sisältöäni muille. Tiiättekö, nyt aion ihan pikkasen syyllistää myös teitä, lukijoita. Mikä on tietenkin ihan todella noloa ja vastoin kaikkea coolia. Mutta sellasestakin mä välillä tykkään.

Niin, asiaan. Kommentointi. Se toimii bensana tälle moottorille ja kun tarpeeksi kauan täällä jauhaa ilman mitään vastakaikua, ei edes tykkää nappulaa käytetä, muuta kuin Risto postauksille (niitäkö pitäis koko ajan tehdä?)m niin kyllähän se bensatankki sitten aikanaan tyhjenee. Ihan tollanen fysiikan peruslaki, eikö? Ne harvat blogit, joita itse luen (harvat, koska en vaan löydä, tai siis kukaan ei ole niitä kotiovelle tuonut, en siis tiedä mistä etsiä), niin niissä on lähes aina joku kommentoinut jotain. Eikä sen siis tarvitse olla mikään jatkokertomus, vaan aiheesta riippuen jotain rohkaisevaa, pieni hymähdys, vastarannankiiskeilyä - jotain.

Koska se tykkää kolokin pysyy kerta toisensa jälkeen aina vaan tyhjänä, saa siitä sellaisen käsityksen, ettei siitä tekstistä oikein sillä kertaa välitetty. Ja kun se tosiaan on Risto postauksia lukuunottamatta aina tyhjä antaa se vähän kuumottavaa kuvaa siitä, ettei oikein mikään olis teidän mieleen. Joten mitä tässä omaa aikaa suotta haaskaamaan tyhjän päiväisiin lätinöihin, jos ei niitä kukaan halua lukea.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, tämä ei nyt ole mikään itsesäälipostaus, jos olis, niin mä en kyllä rohkenis sitä postata. Mä oon itse järkeillyt tämän niin, että vika on kuitenkin minussa, tai siis tyylissäni kirjoittaa. Ettei se rohkaisis ottamaan kantaa, kertomaan omaa mielipidettään. Itse ainakin tykkään jättää muiden blogeihin jonkinlaisen viestin siitä, että luettu on ja samaa mieltä ollaan tms. Paitsi jos koen kirjoituksen ihan turhanpäiväiseksi. Silloin poistun jälkiä jättämättä. Tai jos on tosi suosittu blogi, silloin saatan välttää pieneen hetkelliseen valokeilaan nousemista omalla kommentillani. IHAN SAMA!

Nyt riitti toi! Samperi! Oon tässä samalla tehnyt kaikkea muuta ja aikaakin vierähtänyt. Enää mun ei tee tietenkään mieli postata koko valitusta. Mut just sen takia mä aion sen tehdä.

Mutta muihin asioihin. Olen viime aikoina nukkunut todella huonosti. Mikä on kaltaiselleni todella hyvin nukkujalle uutta ja ihmeellistä. Siis ihmeellisen kamalaa. Siippani Hra C on kamalan huono nukkuja ja yritän varoa häiritsemästä sitä pyörimisellä, lukuvalolla, kirjoittamisella jne. joten makaan vaan paikoillani ja yritän miettiä erilaisia listoja. Usein listaan asioita, joita olen tilannut. Se on ehkä hauskinta. Välillä myös nukkejani pistän aikajärjestykseen. Nykyään se on mahdotonta. Niitä on niin paljon, eikä kaikilla ole edes nimiä, osa on muuttanut uusiin koteihin. Silti yritän. Ja sitten jää jotain uupumaan ja olen entistä jännittyneempi j akierroksilla. Äskön kiipeili orava seinää pitkin ja kurkisti sisään ikkunasta.

Toimelias viikonloppu edessä: ompelua ja korujen tekoa tulevaa Ofeliaa varten, tänään ja sunnuntaina Elma-messuille, lauantaina kaverilla peli-ilta. On kivaa, kun on tekemistä.

Ei mulla sitten muuta. Aion ehkä vähän aktiivisemmin kirjoittaa enkkublogiini, koska sillä on eri tarkoitus kuin tällä blogilla. Tämän blogin tarkoitus on jo unohtunut, sen toisen blogin ei vielä.

Kuulkaa, hassu juttu. Tarjosin nukkekuvitusta erään poliittisesti sitoutuneen järjestön käyttöön ja ne kelpuuttivat sen :D Kerron tästä lisää kun kerrottavaa on. Siis ihan täysin ilman mitään korvausta ne kuvat. Ihan vaan oma panokseni ko. järjestön toimintaan.

Voikaa paksusti! Ja vielä ystävällismielinen muistutus, kun kerta täällä ollaan: Pinkkikseltä saa ehkä vähän eettisempiä joululahjoja kuin monesta muusta paikasta. Ostamalla pieneltä yritykseltä voi vaikuttaa isosti :)

xoxo,
Raisa

Alun loppu.

Viikonloppu, osa x

Kuulkaa! Niin siinä sitten kävi, että minä voitin sen nuken. Tai siis eihän sitä niin sanota, sillä kyllä minä joudun siitä maksamaan täyden hinnan, mutta voitin huudon ja sain luvan maksaa nuken. Ja lähti vielä sillä alkuhuudolla. Eli halvalla. Hip hei! Ja sepäs vasta meikäläistä piristi! Ja innosti ostamaan teippejä, sekä washia (tikulla silmään sitä, joka ei tiedä mitä on washi teippi) että decora-teippejä. Ja ihan oikeaan, jopa huutavaan tarpeeseen. Ei ehkä ne washit, mutta decorat, sillä mulla on ihan vaan muutama rulla jäljellä, ja vielä pari kuukautta sitten niitä oli varmaan toistakymmentä. Ja käytän teippiä paljon. Teipit on ihania. Oli hassua, kun lapset tarvitsi teippiä johonkin, ja mulla oli muovilaatikollinen niitä, mutta tavallisen, kirkkaan teipin paikallistaminen ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa. Kyllä sitäkin sitten löytyi.

Joten olen vähän päässyt shoppailemaan, joka lähes aina piristää minua. Ja jotenkin se sai nostettua sieltä kurimuksen kuopasta niin, että nyt, vaikken olekaan jatkanut shoppailua, enkä tunne tarvetta siihen, pystyn taas jatkamaan kepeämmällä ja iloisemmalla tiellä. Eläköön shoppailu!!

Tai no, lauantaina kävin kangaskaupassa ja pistin vihreän setelin edestä pankkikorttia laulamaan. Pääasiassa vuorimateriaalia Blythe pussukoille. Siellä oli myös Bridal -tekoturkista, joka maksoi 79 euroa metri, mutta se oli ehkä maailman pehmeintä ja pörheintä. Melkein kuin samojediä isossa rullassa. En ostanut sitä. Ja sunnuntaina ostin jotain skräppikamaa, siitä vielä myöhemmin.

En haluais kuulostaa ihan niin pinnalliselta, kuin miltä saatan. Tai siis ehkä se onkin vaan teidän korvissa/silmissä/ajatuksissa miltä mä kuulostan, mutta siis vakaasti (tulipas toi nyt vahvasti sanottua! En vakaasti usko, mut jotenkin kuitenkin) uskon siihen, että alakulon ollessa tulossa ihminen itse pystyy vielä jotenkin vaikuttamaan siihen, niin että joku pieni pomppu ylöspäin (olkoonkin vaikka jotain niinkin pöljää kuin shoppailu, tai vaikka hurvittelu tms. kunhan siitä ei seuraa mitään henkistä krapulaa) voi auttaa vaihtamaan suunnan ylöspäin. Tai siis edes tasaiselle maalle sieltä alamäestä. Kunhan vaan tosiaan keksii mikä se pomppu vois olla. Mulla se oli siis pitkään ja hartaasti odotettu Goldie, jota seuras teipit, kangas ja perjantaina olleet Halloween -juhlat, jotka sai meidät ihmisten ilmoille ja sit vielä eilinen pikatrippi Tampereelle skräppäämään :D

Tunnen oloni aivan kuin uudeksi ihmiseksi verratuna vaikka viikontakaiseen Raisaan :)

Perjantaina oli siis kaverin Halloween bileet, joihin meidät oli kutsuttu. Esimurkku Pinzago ei halunnutkaan tulla mukaan, ja se oli tosi ärsyttävää, kun siellä olis ollut paljon muitakin lapsia/nuoria. No, ihan sama. C pukeutui hevariksi ja mä olin sitä mieltä, etten pukeudu ollenkaan, koska se oli vapaaehtoista eikä mulla ollut oikein mitään ideaa. Jotain kokeilin, muttei mikään oikein innostanut, kunnes keksin, että tietenkin olisin C:n tyttöystävä!

Kemut oli hauskat, söin liikaa sipsejä ja viinirypäleitä. Tanssin kaikkien ihmisten edessä Wii laitteella jotain tanssipeliä, onneksi oli sentään hauska biisi "Time warp" Rocky horror picture showsta. Mä tiedän, että jotkut ihmiset tekee tollasia asioita mielellään, mutta mä olen oikeasti ihan kamalan estoinen ja miten sen nyt sanois, no, ihan mahdoton mitä tollaseen tulee. En ole esim. ikinä, koskaan laulanut karaokea. En edes kaikista kauheimmassa humalassa, vaikka tosi monet kaverit olis kuinka pyydelleet mukaansa. Ei vaan pysty. No, mä sain kauhutehtäväksi kuitenkin tollasen julkisen nolatuksitulemisen ihanan tunteen. Mietin, että kumpi olis nolompaa, lähteä siinä kohtaa kotiin vai tanssia. Jäin tanssimaan.

Ja kuulkaa! Se olikin ihan tosi hauskaa. Meidän ei tarvinnut tanssia yksin, vaan meitä oli neljä kilpailijaa samaan aikaan tanssimassa. En tiedä tanssittiinko me täsmälleen samaa tanssia, kun mä olin niin uppoutunut siihen omaani, mutta se oli siis tosiaan ihan älyttömän hauskaa. Just ton uppoutumisen takia. Johtuen just jostain, mä harvoin pytyn uppoutumaan niin syvälle, että voisin unohtaa ympärillä olevat ihmiset. Ja sitten mä vielä voitin :D Mikä oli tietenkin tärkeintä! (tiedoksi niille, jotka ei vielä osaa lukea mua, etten oikeesti tarkota sitä).

Lauantai meni sitten siellä kaupoissa. Ja mitäköhän muuta. Illalla tein pekonia. Hullun hyvää! Ohje täältä 
Sunnuntaina lähettiin aamulla kaverin autolla Tampereelle, me aikuiset ja meidän kolme tyttöä. Pysähdyttiin jossain hassussa kahvilassa ja siitä sitten ajettiin melko lailla suoraa tietä meidän skräppipaikkaan, joka oli Ruokahuone Oliivipuussa tai jotain sinnepäin. Saatiin loistopöytä loistopaikalta. Todella valoisa. Mutta kylmä!

Sain päivän aikana kait kuusi sivua tehtyä, olen tähän oikein tyytyväinen. Lisäksi tein ostoksia (vähän vaan) ja päällystin Blythe -albumini. Siinä on aina ollut kiusallisen ruskeat kannet, nyt on etukansi sentään päällystetty hauskalla Smashbook washiteipillä, jossa lukee teemaan sopivasti "I really really really like it, FAB! I need it" etc. Uskokaa pois, se on hauska.

Meidän naurettavan edulliseen pöytäpaikan hintaan kuului myös lounas, joka tosin tarjottiin aivan liian myöhään, vast ajoskus kolmen aikoihin. Ruoka oli silti hyvää ja vegaaniuteni oli hienosti otettu huomioon. Oli ilo huomata, että meidän n. 20 hlön ryhmästä neljä söi kasvisruoan! Hienoa!

Iltapäivällä viiden aikoihin tapahtuma sitten loppui, tai oli ilmoitettu loppuvaksi, mutta halutessaan sai jäädä vielä ylimääräiseksi tunniksi, siis siksi aikaa, kun sen ruokapaikan pitäjältä meni kaikkien paikkojen kuntoonlaittamiseen. Ja tietty me jäätiin niin pitkäksi aikaa kuin vaan mahdollista :)

Oli oikein hauska ja tuottoisa päivä. Loppumatkalla pysähdyttiin vielä Hämeenlinnassa syömässä, kaveri oli etukäteen älypuhelimellaan etsinyt vegaanista ruokaa tarjoavan ravintolan ja sinne se puhelin meidät sitten ohjasi. Oikein herkullinen thaimaalainen ravintola ihan Hämeenlinnan keskustassa. Ja ne annokset, joihin eläinpalasten sijaan otettiinkin tofua, niin suloinen tarjoilija automaattisesti osasi kysyä että tuleeko kananmunaa. Niin, jos siihen annokseen siis kuului kananmunaa.

Että silleen :)

Ja kun tultiin takas bileistä, niin auton eturengas hajos moottoritiellä. Jippii!

xoxo,
Raisa

Melkein kokonaan tekopirteä postaus

Jotenkin ihan kökkö viikko, tai kaksi, tai kuukausi tms. takana, mutta tästä huolimatta aion tehdä iloisen (teeskennellyn) postauksen.

Ensiksi iloista asiaa ruoasta. Eikä tarvii edes teeskennellä. Muutama ilta sitten tein ihan käsittämättömän hyvää "japanilaista" ruokaa.  "Katsu" leikkeitä, kaalisalaattia ja riisiä. Enkä ottanut kuvaa. Jännitti kovasti, useastakin, tai no - kahdesta, syystä. Meillä oli lapsivieras syömässä. Se on aina kuumottavaa, kun lapset ei yleensä ole innoissaan meidän kummallisista ruoista. Kerroinko tytöstä, joka oli oksentamaisillaan porkkanoista hernekeitossa? Sen mielestä oli ihan käsittämätöntä, että hernekeitossa olis porkkanoita. Masentavaa. No mutta, siis nyt tarjosin näitä juttuja, joita en ollut aiemmin näillä nimenomaisilla resepteillä tehnyt ja sitten kun kävi vielä niin, että seitan, jota mun piti siihen katsuun tehdä (katsu on siis perinteisesti sian lihaksista leikeltyjä paloja, jotka leivitetään ja paistetaan öljyssä ja tarjotaan tonkatsu-kastikkeen kera) olis kestänyt yli kaksi tuntia ja mä aloin kokkaamaan joskus kuuden aikoihin...Niin, ajattelin sitten kypsentää sen eri tavalla ja vaan toivoa parasta. Kaalisalaatissakin oli ihan hirveesti kaalia ja joitakin aineksia, joita meillä ei ollut, jotka jouduin sitten korvaamaan muilla, enkä yhtään tiennyt tuleeko mistään muusta kuin riisistä hyvää. Ja saateri, se oli ihan saatanan hyvää! Seitan ei ollut yhtään kosteaa, vaan just sellasta älyttömän rapeaa, olematta yhtään kuivaa. Just täydellistä. Ja lapsivieraskin tykkäs :D

Eilen sitten halusin viedä Herra C:n ulos, mutta koska sitä ravintolaa ei vielä ole olemassa mihin halusin sen viedä joduin soveltamaan. Tein sen ravintolan kotiin :) Tarjolla oli oluttaikinaisia sipulirenkaita, mustapapupihvejä hampurilaistyyliin ja spesiaalilimut.Ihan älyttömän hyvää. C sanoi, että sipulirenkaat ehkä parasta mitä koskaan tehnyt.
Tossa lautasella muuten pieni nokare siitä aiemmin kertomastani kaalisalaatista, joka siis sekin oli hyvää ja sopi hyvin rasvaisten leikkeiden kanssa.

Sitten niihin väkisin kaivettuihin asioihin. Raha. Olen ollut maailman tylsin, mitä tulee raha-asioihin! Ja tylsähän siis aina tarkoittaa vastuullista ja harkitsevaa, hiljaista ja harmaata. En ole ostanut mitään, en ole törsännyt, enkä pistellyt menemään. Yhteen nukkeen säästin, kunnes yksi yö vaan tajusin, etten sitä tarvitse. Enkä halua sitä tullijännitystä ja harmistusta. En ole näitä nykyisiänikään ennättänyt hoivata ja kuvata. Johon on kyllä tulossa ihan muutaman tunnin päästä muutos, kun mennään kaverin kanssa Kaivariin kuvaamaan tyttöjä :D Mutta siis, olen hienosti saanut kirittyä. Tai no, en vielä. Mutta siis ajatuksissani jo. Ja kun tilille on tullut rahaa, niin se ei ole tarkoittanut sitä, että se olis ihan saman tien sieltä kadonnut kaiken maailman rästien makseluun. Tai no, on se melkein. Mutta olen kuitenkin kartalla raha-asioistani ja ne ei tällä hetkellä ahdista yhtään, vaan päinvastoin tuovat jopa mielihyvää.
Postimerkkejä tilasin. Ja eilen koruosia. Kankaita olin tilaamassa, mutta ajattelin, että käytetään nyt noi mitä on. Vaikkakin nyt kun teen noita Blythe pussukoita, niin tarvii aika lailla erilaisia kankaita. Olen muuten saanut ihan hillittömän määrän aiemmin huiveja (älä kysy!) varten ostamaani fleeceä käytettyä loppuun asti. Hiukanko siistiä!?! Nyt sunnuntaina saan laittaa taas YTK:lle (mikäli se nyt oli sen nimi) sen "apuraha-anomukseni" ja en yhtään sitä ole odottanut. Toisin kuin viime kuussa, jolloin laskin tunteja, minuutteja ja lopulta ehkä jopa sekunteja siihen, että sais sen pistettyä eteenpäin ja sit ne muutamat päivät, ennen kuin se raha tuli tilille oli sellaista varjoissa luikkimista, ettei velkojat vaan huomaisi...Nyt on siis ihan eri ääni kellossa! Ja se on kuulkaa hienoa se!

Oikeasti asiat on siis hyvin, minulla taas joku juttu meneillään. Viime yönä joku yritti puukottaa mua, meillä kotona, joten onneksi oli veitsetkin meidän veitsien mukaisesti niin tylsät, ettei niillä muuta saanut aikaiseksi kuin pienet nirhaisut. Minä sain veitset itselleni, mutten kuitenkaan halunnut vuorostani sitten iskeä minua puukottanutta, joten löin häntä (nainen, jonka lapsi huusi vieressä) veitsien kädensijalla päähän.

Niin, loppua kohden tajusin, ettei tämä läheskään kokonaan tekopirteä ollutkaan. Tätä kirjoittaessa facebookharmitus laantunut ja nyt hyvillä mielin lähden laittamaan nukkeja valokuvauskuntoon :)

xoxo,
Raisa
j.k. Ihanaa, ja ihanan sekavaa kun on syysloma!

Kamalaa tyytymättömyyttä taas

Hassua, olen omasta tyytymättömyydestäni vähän innoissani. Sillä vanhastaan tiedän, että tästä (ehkä) seuraa jotain. Ei kukaan tälläisenä tylsimyksenä ikuisuuksia jaksa. Joten jonkin muutoksen on jossain kohden tultava.

Työttömyys on ihanaa, mutta en kyllä millään jaksais tätä enää. Pitää olla jotain tekemistä. Vaikka kyllähän mä paljon teen ja silleen, mut silti. Tahtois elämälle taas jonkun tarkoituksen. Työn, jolla olis jotain merkitystä. Eikä niin, että istuis jossain yhdeksästä viiteen vaan palkan takia.

 Kuva löyty kun googletin diner. Riittääkö creditiksi?

 

Jos mulla olis rahaa, tai jos en pelkäis (mitä?) niin kamalasti, niin arvatkaa mitä haluaisin!!! Arvatkaa! Amerikkalaistyylisen dinerin. Sen mä haluaisin. Ja siellä tarjottais tosi perinteisiä amerikkalaisia ruokia. Vegaanisisina, tietty. Ja siellä tarjoilijat hymyilis.

En tiedä tarjottaisko siellä arkiaamuisin aamupalaa, mut viikonloppuisin ainakin! PAnnukakkuja ja ranskattaren paahtoleipää. Ehkä raakapuuroa Mr. C:lle ja muille kaltaisilleen. Lounaaksi keittoja, hampurilaisia, ranskalaisia ja mitä muuta amerikkalaista sitten keksisinkään. Jälkkäriksi Twin Peaks tyyliin kaupungin parhaat piirakat. Pirtelöitä ja jäätelöannoksia. Päivällistä siellä ei ehkä tarjottais ollenkaan? Niin, että ehkä se olis auki vaikka seitsemästä kolmeen. Eikä, kun eihän nuoret vois sitten siellä notkua juomassa kolajuomia pillillä. Täytyy hioa tätä vielä.

Mutta ei. Sehän voisi epäonnistua. Ja mitä sitten tapahtuisi. Maailma vähintään loppuisi. Menisi talo alta ja ihmiset pilkkaisivat.

Niin, mutta siis kamalan tylsää täällä taas ja jotain ajatusleikkejä pitää kehitellä. Oikeasti tyytymättömyydestä voi kummuta paljon hyvääkin. Enkös siitä just eilen kirjottanut, että jos me vaan tyytyväisinä möllöteltäis kaiket päivät, niin ei maailmassa mikään muuttuis. Eipä siinä, että kaikki meidän aikaan saamat muutokset aina niin hyviä olis...

Eilen vähän selvittelin raha-asioitani.Sain jotain ihmetemppuja tehden raavittua kaikilta tileiltäni kasaan sen verran, että lainanlyhennys on nyt turvattu. Seuraavana päivän lankeavat vesi ja sähkö ovatkin sitten eri juttu. Mutta ainkain C:lle pitäis tulla rahaa ennen kuin niitä aletaan karhuamaan, joten eiköhän nekin saada hoidettua. Laitoin kaiken paperille, velat ja tulevat rahat. Kyllä se tästä oikeaan suuntaan on menossa, kunhan pysyttelen hyvin kaidalla, nukettomalla polulla. Mutta aikuisten oikeasti mun ei edes tee uutta nukkea nyt mieli. Ompeluissa, koulussa ja lukemisessa menee niin paljon aikaa, etten oikein edes ennätä leikkimään nykyisillä nukeillani. Eds Goldie, se "viimeinen" nukke, joka minun on ihan pakko saada, ei vaikuta tällä hetkellä yhtään niin himoittavalta.

Yleensähän tässä vaiheessa, kun on näin kamalan tylsää viihdytän itseäni tilailemalla netistä ties mitä, uutta ja ihanaa. Joita odotellessa saakin mukavasti jännitettä ihan tavallisen tylsäänkin päivään. Nyt ajattelin ihan vaan kärvistellä tämän tylsän kauden läpi, ilman shoppailua.

On muuten hyvä, ainakin siellä kaaoksen keskellä, kirjata menoja, velkoja ja tuloja ylös. Vaikka se olisi kuinka masentavaa. Ainakin niin pysyy vähän kärryillä, ja jos jotain katastrofaalista on tapahtumassa on siihen paremmat mahdollisuudet vaikuttaa etukäteen, esim. soittamalla vaikka laskun lähettäjälle ja pyytämällä lisää maksuaikaa tms.

Mutta hei, nyt tää lälläri menee yläkertaan ompelemaan. Eilen sain valmiiksi neljän Blythe pussia, joista kaksi päätyi epäonnistuneina omaan käyttöön! Hargs! Miten tylsää!! Fleece on kamala materiaali (ommella ja työstää)! Ennen kaikkea harmittaa, kun niiden tekeminen on niin hidasta ja sit käy noin, että ihan siinä viime metreillä huomaan, että tää on kyllä ihan vinossa. Ei auta. Purkaminenkin on niin mahdottoman hidasta, että aika pian tulee se raja vastaan, missä on nopeampaa tehdä kokonaan uusi kuin korjata. Mutta on ne hienoja! Sitten kun ovat hienoja! Mua pelottaa täällä kerskua myynneillä, kun ties kuka lukee, mutta sanotaanko, että nyt valehtelen, yritän tehdä vaikutusta teihin: 5 min sitten myin kaksi Blythe pussia Australiaan (niitä oli kolme myynnissä), yksi tilaus odottaa, että C kuvaa sen ja laittaa myyntiin, eilen tuli mittatyötilaus kannettavalle kaiuttimelle, samoin eilen meni yksi tilaustyö kaupaksi ja lisäksi oli tullut vielä kyselyä teepussi lompakosta :). Ai nii, ja vielä yksi Blythe pussukka on tilattu eilen :D, ei suoraan kaupasta ostettu, vaan tietystä kankaasta pyydetty.

Ei se tietenkään aina ole näin vilkasta, mutta välillä tää tuntuu ihan oikealta työltäkin. No, jotta jatkossakin tulisi tilauksia ja saisin jotain uutta ja ihanaa kauppaankin myyntiin, niin nyt täytyy jo mennä!

xoxo,
Raisa

Ruuvit löysällä, eikä taida olla ihan oikeilla paikoillakaan

Heissuli vei!

Eilinen oli niin kummallinen päivä, että välillä täytyi ihan ääneen nauraa. Sinkoilin paikasta toiseen, tein puoli minuuttia yhtä asiaa, sitten joku toinen napsaisi tarkkaavaisuuden ja olinkin hetkessä tekemässä jotain ihan muuta eikä aikaakaan kun olin kolmannen puhteen kimpussa, lopulta niin että olin poraillut reikiä kaapin seinään ja saanut sillä aikaan kamalan katastrofin nukketalossa, silitysrauta oli päällä, mutten yhtään muisanut että mitä varten, kangasta oli siellä täällä, välillä kävin alakerrassa ihmettelemässä olikohan joku juttu täällä kesken, unohdin ihan syödä kun ei ollut C muistuttamassa, järkkäsin nauhalaatikon ja helmet, kun yritin vältellä järkevien asioden tekoa. Tein siis oikeesti miljoonaa asiaa, enkä oikein mistään saanut valmista. Onneksi olen jälleen alkanut tekemään "To Do" listaa, jota seuraamalla sain edes jotain ihan oikeaakin tehtyä. Mutta ihan ääneen naurettavaa se oli. Ja silti mua väsytti samanaikaisesti.

Läksyjen teko oli hankalaa, mutta niinhän se aina. Koulussa oli, aiheen mielenkiintoisuudesta huolimatta (solun kemiallinen rakenne) ihan kamalan tylsää. Mietin vaan, että mitä voisin tehdä, että aika menis nopeammin. Voi ei, mulla oli joku juttu tohon ajan kulkuun. Ehkä siitä, kuinka lapsena muistan olleeni jollain tapaa enempi läsnä elämässä, ei aika tällä lailla kiitänyt ikään kuin ohi. Silloin siinä oli mukana. Onhan niitä hetkiä vieläkin, sellaisia kun tuntuu, että aika pysähtyy. Hassua, että niitä on sekä huonoja, että hyviä. Kaksi esimerkkiä: poliisit pysäytti kun ajoin punasia päin (mitä mä oon aina täällä jankuttanut:kaikki autoilijat on ku**päitä!) ja toinen siellä Viipuri Koiratarhalla. Eka oli siis paha ja toinen hyvä. On hyvä välillä tunte olevansa jollain tapaa juurtunut tähän elämään, olla hetkessä läsnä, tuntea elävänsä. Kun muutoin vaan kiitää ja taas huomaa kuinka onkin jo elokuun loppu ja sit onkin syyskuun puoliväli ja kohtahan onkin jo joulu ja sun lapses menee ripille. Vaikkei mun lapseni menekään.

Eilen siis porasin jonkun systeemin kiinni nukketaloon, helpottamaan silitystä. Inhoan sitä kun se johto tulee alhaalta, kun silitysraudan johdon kuuluisi tulla ylhäältä. Ehkä tämä sitten auttaa. Vaikka vähän ärsyttävältä sekin vaikuttaa. En kuitenkaan uskalla kiinnittää siihen johtoon mitään lenkkiä, kun se pitäis ommella johdon läpi. Ja niin ei käsittääkseni saa tehdä. Entä teippi? Hmmm...Niin, mutta samalla sain aikaan maanjäristyksen, joka enimmäkseen koetteli yläkerran asuntoa. Siellä itseasiassa seinät siirtyili paikoiltaan, ja tavarat tietenkin sen mukaisesti. ALoin sitten jotain pistään takaisin paikoilleen, kunnes tuli mieleeni, että ehkä nyt oli shyvä hetki tehdä siitä tyttöjen huoneesta mieluisampi. En sitten tiedä vielä mitä tulen tekemään.

Tein kuitenkin eilen Ensimmäisen Mekon! Siis kokeilin sitä mekkoa, josta haluan "nimikkomekkoni". Tuli ihan nätti, aika kamalaa jälkeä vielä, paljon hiottavaa, mutta pidän mallista. Hihoja en saa kyllä vielä mitenkään onnistumaan. En vaan käsitä miten ne saumat saa piiloon. Yritin jättää  asian hautumaan yön yli, yleensä aamulla ratkaisut on melko kirkkaina valmiita noukittavaksi. Nyt oli taas niin levoton yö, ettei ratkaisua kuulunut. Prkl. Kiinnostaako tietää mikä yöstä teki niin levottoman?

No, kiinnostaako?


Olen pikkuhiljaa saamassa nukkeasioita jonkinmoiseen järjestykseen, kaksi edelleen myymättä olevaa nukkea saattaisivat olla löytämässä kodit, minä olen saanut omia tulevia tyttöjäni maksettua, enkä ole uusia edes tosissani katsellut. Mä en kenellekään ala mitään vakuuttelemaan, kun en niihin usko enää itsekään. Mutta aika tylsä vaihe ollut, tai siis eihän se tylsää ole, muta jos suurin jännite on siinä uuden nuken löytämisessä ja niistä asioista sopimisessa, niin istä ei ole ollut vähään aikaan. Kait. Vähä aikakin on niin suhteellista. (oikeesti, kyllästytän jo itseänikin!) Plaaah, plaaah, plaah. Eilen sitten yhdessä ryhmässä, johon toivoisin saavani porttarin, ihan niinko Kasinollekin voi saada omasta pyynnöstään, oli myynnissä nukkeja, joita ei juuri koskaan tule esiin, ei mitään valmiita tehdastekeleitä, vaan kustomoituja ihanaisia. Yleensä mä en kustomoiduista nukeista juurikaan välitä, toisin kuin 80% harrastajista, vaan tykkään nukeistani sellaisina kuin CWC/Hasbro on ne meille tarkoittanut. Mutta toki tähän on muutamia poikkeuksia: rikkinäisiä tai muulla tapaa epäkurantteja tyttöjä voi korjailla, Tiina tai Vainilladolly custom kelpaisi mulle koska vaan. Ja eilen siis liikkeellä oli kahdeksan Tiina customia! Kaikki ei olleet Blythejä. Yhtään mitään miettimättä laitoin myyjälle viestiä, hintatiedostelua kahdesta minua eniten viehättävästä tytöstä. Koko yön olen sitten sitä tuskaillut, kun olen näitä asioita vihdoin ja viimein saamassa järjestykseen, mutta järkeillyt että kun kerta tälläinen tilaisuus jne. Aamulla kuitenkin pätin, etten voi sitä ostaa. Hinta on niillä varmasti niin kova, etten siihen millään pysty. Asetin kuitenkin itselleni hintarajan, ja niinhän siinä sitten kävi, että pyynti jäi alle sen ja nyt odotan, että siellä Jenkkilässä herätään ja saan kuulla, että kuuluuko nukke minulle vai ei.

Olin ihan innoissani FB uusista ryhmistä, nyt ne on alkaneet ahdistaa. Koko ajan miljoona päivitystä, niihin ryhmiin liittyen. Tulee taas sellainen "pää kääntyy koko ajan johonkin suuntaan" -olo.

xoxo,
Raisa

Translucent beauties

Booooooooooooriiiiiiiiiiiiing!

Voi tauti. Ihan älyttömän tylsää! Tekis mieli kirkua, huutaa ja karjua. Kaikki päivät ihan samanlaisia. Aamulla kun herää tietää tasn tarkkaan mitä sinä päivänä tulee tekemään, millä tuulella, kenen kanssa ja missä järjestyksessä. Mä haluan sinne Japaniin! Nyt! Mä haluan istua täyteen ahdetussa lentokoneessa, perhosia vatsassa ja pää täynnä suunnitelmia! Mä haluan jännitystä! Jännitettä! Potkua! Jotain! Pois tästä tylsyydestä, tasapaksuudesta, harmaudesta, yllätyksettömyydestä. Mä haluan innostua. Ja just sen ne haluais minusta pois. Kaiken hauskan ja kivan.

Uudet nuketkin on uusia vaan niin kauan kun ne on matkalla, mut sit kun ne on otettu paketeistaan, niin enää ei jaksa edes oikein muistaa, että kukas sieltä viimeksi tulikaan. Viime viikolla tuli iso läjä vaatteita, nyt ne on laitettu omille paikoilleen, ainoastaan muutaman jaksoin laittaa nukeille päälle. Kaikkea vaan pitäis haalia, mutta se itse tekeminen, se mitä varten ne asiat loppujen lopuksi on tehty - se ei sitten kiinnostakaan niin kovasti. Tärkeintä on saada jotain uutta ja sit taas onkin uudet jutut jo kierroksessa. Ihan kamalaa. Mutta yleistähän tollanen on. Joten varmasti siihen on olemassa myös syy ja ehkä jotain parannustakin?

Mulla näitä haluttavia asioita on: kankaat, askartelukirjat, nuket, kaikki nukkeihin liittyvä, kirjat, ja aina johonkin uuteen harrastukseen liittyvät härpäkkeet. Kauhee arsenaali tarvikkeita pitää olla, mut sit aina ei niin huvittais niitä käyttää. Ja sit ne lopulta päätyy kirppikselle. No ei ihan noin suoraviivaisesti. Mulla onneksi? nää asiat menee aaltoina, joten jossain vaiheessa tulee hetki, kun on aika tehdä. Silloin on ihanaa, kun on kertynyt nurkat täyteen vaikka pitsejä taikka erilaisia muovailuvahamuotteja. Yleensä ne asiat on alunperin ostettu jotain ihan muuta tarkoitusta varten, mutta sopivatkin johonkin uuteen projektiin loistavasti. Kuten vaikka skräppisälä nyt näihin nukenvaatteisiin. Vaikken taaskaan oli niitä vaatteita ihan kauheesti (lue yhtään) viime aikoina tehnyt. Viikonloppuna yritin jotain juttua, mutta heitin lopulta roskiin, kun meni ihan solmuun. Mutta nyt mulla on kyllä yksi ihan huippukaava, jota haluan kokeilla. Ja todella yllättävä kangas siihen: harmaa!

Olen yrittänyt miettiä sitä, et missä oon hyvä. No skräppäämisessä, eli siinä rimpsujen ja rampsujen sommittelussa. Enkä nyt tiedä, että hyvä, mutta mulla on siinä selkeästi "oma" tyyli, ja ehkä Pinkkiksessäkin, mutta kun ne on kuitenkin kaikki valmiita kankaita, joita kuka tahansa muukin voi ostaa, niin ei sillä erotu. Niin, olen sitten ajatellut, että kehittäisin tota "kankaalla skräppäämistä" ja hioisin sitä mekkoa samanaikaisesti, ja sit kun kummatkin on todella hyvät, niin voisin kokeilla siipiäni ihan oikeasti nukenvaatteiden myynnissäkin. Tai sitten en :D Voipi olla, että innostus on hiipunut jo siinä vaiheessa. Ymmärrän, jos teitä naurattaa ajatus nukenvaatteiden myymisestä, tai siis (harha)kuvitelmista että sillä tekis rahaakin, mutta kyllä aika moni sillä ihan kivat ylimääräiset rahat ansaitsee. Totuus on kuitenkin se, että niitäkin yrittäjiä on tuolla Etsyssä pilvin pimein.

 Mitäköhän oli muuta? Tänään alkaa koulu!!! Apua! En muista mitä kaikkea oli tälle päivälle, mut ainakin espanjaa!! Mitä siihen sanotte!?! Saato olla, et Bilsaa kans ja odotan sit suurella innolla! On mikroskooppisen pienten asioiden kurssi, solut, geenit jne. Huikeeta! Oikeesti on ihanaa saada taas jotain rytmiä ja tavallaan stressiä, siis painetta arkeen. Ettei ihan pelkkää joutenoloa vaan. Vaikkakin se myös hirvittää. Ja hirvittää myös kaikkia asiat, joita unohtanut kirjoittaa kalenteriini ja nyt ne alkaakin törmäilemaan mannerlaattojen tavoin ja toinen joutuu taipumaan sinne toisen alle. No, elämää se vaan on ja siitä selvitään!

Kun kokkaaminen ei maistu on hyvä turvautua japanilaiseen ruokaan.

Michikoa pelottaa! Puput voivat olla niin arvaamattomia!

Oon, kerroinko jo?, jatkanut taas pussukoiden ompelua. Ekaks tein just niitä skräppijuttuja, ja eilen sillalla sitten ihan perushommeleita. Sekin on ollut kivaa! Itse asiassa niin kivaa, että on meinannut ruoanlaitto unohtua. Mikään elämän pienistä ärsytyksistä ei ole niin inhaa kuin alkaa laittaa ruokaa silloin kun on ihan muut jutut meneillään. Siis ihan superärsyttävää! Twin Peaksia katsoessa olen myös jonkin verran saanut kankaita leikattua. Mutta se on täytynyt jättää aika vähälle, kun täytyy pitää katse ruudussa, ettei missaa mitään ihmeellisyyksiä. Mutta sekin on siis hyvä merkki ihan tavallisista asioista.

Mutta nyt tää taas menee! Paljon kaikkea tälle päivälle! Mm. hammaslääkäri, Dextre, kynien terotus ja repun pakkaaminen! Ehkä se tylsyyskin väistyy kun koulu alkaa!

xoxo,
Raisa

Tylsyys!! (syvällistä avautumista, itsetutkiskelua jne.) + hillitöntä mässäilyä häissä.

Kävin viime viikolla(?) siellä mun henk.koht. hoitajan luona, ja se sanoi kutsuvansa mut vähäksi aikaa (voipi olla, että puhui puolesta vuodesta, tai toisaalta voipi olla, että keksin sen ihan itse) tylsyyteen. Mä en tiedä miten se meinaa sen tehdä, kovasti se ainakin niiden lääkkeiden puolesta puhui. Mutta tiiättekö mitä? Mä tiedän mitä se tylsyys on! Se on just sitä, kun ei ole mistään tulossa mitään kiksejä. Ei mitään. Pelkkää tasapaksua harmaata arkea. Ja sille mä sanon plääh! Plääh! PLÄÄH! 

Mä olen kuulkaa keksinyt syyn sillekin, miksi koko ajan tilailen kaikkea. No just niiden kiksien! Ja kun nettishoppailusta niitä on luvassa useammassa erää, niin juuri sen takia shoppailen netissä, enkä konkreettisissa kaupoissa.
Ensin iskee joku tavara: Ton mä haluan! Sitten selvitetään mistä sen sais halvimmalla, mahdollisesti neuvotellaan erinäisistä asioista, laitetaan huuto sisään ja sit jännitetään sitä, et miten käy. Jos ja kun tuote voitetaan ollaan ihan huumassa ja sit jännitetään sitä, että jämähtääkö se tulliin. Ja lopulta sitä, että koska se tulee. Viime aikoina tavaran kotiintulemisen kiksit ovat pienentyneet, niin että melkeimpä hauskinta on ollut kaikki se edeltänyt. Aika pöljää. Nyt niihin on taas alkanut tulemaan niin mittavia syyllisyyden tunteita, että sekin osaltaan syö sitä uuden tavaran viehätystä. Eikä mun mielestä enää uuden tavaran paikoilleen laittaminenkaan ole hauskaa, kun aiemmin se oli myös keino saada kiksejä. Nykyään se on vaan työlästä, ja saattaa viedä jopa viikkoja. Mikä kertoo jo jostain ihan älyttömästä.

Niin, en tiedä onko tämä merkki siitä, että shoppailuni olisivat tulleet tiensä päätökseen? Ainakin toivon niin! Jospa sitä sitten suuntaisi tarmonsa johonkin vähän fiksumpaan, tai ainakin kehittävämpään ja edullisempaan. Tai edes yleisesti hyväksyttävämpään. (mulla on ihan tajuttoman pitkät kynnet! En voi ymmärtää miten ne nyt yhtäkkiä kasvavat katkeilematta niin kamalan pitkiksi, ei silloin nuorempana kun halusin ne millään suostuneet moiseen.) Jospa sitä alkais taas tekemään jotain, siis ihan itse. Sen sijaan, että ostais kaiken valmiina. Vois vaihteeksi kokeilla moista. Tai siis just ennen kaikkea nauttia niistä, mitä jo on.

On ollut tosi paljon kaikkea ihanaa syömistä viime aikoina. Ainakin siltä se tuntuu, vaikkei niitä paria enempää tainnut ollakaan. No, ainakin lauantaina oli ihan luksus syömingit, kun oli kaverin häät. Niitä juhlittiin Bistro Helsinki 15:sta. Meille eläintenystäville oli ihan ikioma, printattu menumme :) Se oli musta ihan älyttömän hieno yksityiskohta, sillä yleensähän on yksi printattu menu (jos sitäkään) ja sit ruokavaliovammaset saa halutessaan ihan itse kirjoittaa siihen lihamenuuseen omat ruokansa. Mutta oli siis ihan meitä neljää varten printattu omat! Jee! Ruoka oli viimesen päälle hyvää! Alkuun oli antipesto/antipasta häh? Mikä se nyt on?? Sitte tuorehernokeitto. Sitte paistettu kanttarelleja ja sahramirisotto ja lakritisia. Sitte paistettu tofu (miten ne olivatkaan saaneet siitä niin herkullista!), lopuksi shampanjasorbetti ja encorena vielä marjoja ja vaniljaa. Todella kissakurnauskis! Ihanat, herkulliset häät.

Kotiin matkattiin vasta puolen yön jälkeen ja oltiin ihan ihmeissään Helsingin vireästä yöelämstä. Niin paljon ihmisiä liikkeellä. Junassa oli melko koomista, kun siellä oli niin humalaista porukkaa tekemässä ihan älyttömiä muuveja. Oltiin ihan superväsyneitä ja väsymys vaan jatkui seuraavan päivän puolella. Oli ihan krapulainen olo, vaikkei krapulaa tietenkään ollut. Mutta se väsymys! Mutta ei auttanut! Oli tulossa kaveri palkittavaksi koirien kusetuksesta silloin kun oltiin Ameriikassa. C leipo vadelma unelmia ja minä tein raakaruokakirjasta Hernes -nimisen salaatin, bataatti"ranskalaisia", papupihvejä ja quinoa-maissi -lisäkkeen. Oli hyvää, ja uudetkin ruoat onnistuivat hyvin :) Syöminen on ihanaa!

Häistä vielä. Olin aika kauhuissani asustani. Olin ihan varma, ettei kenelläkään muulla ole mustaa päällä, että mekkoni on aivan liian lyhyt, että kaikilla muilla on pitkät hihat, että minä erotun epäedukseni joukosta. Ja se totta puhuakseni latisti lähtötunnelmaakin. Kun tiesin, että kaikki muut olisivat aivan varmsti viimesen päälle etiketin mukaan pukeutuneita ja minä en etiketeistä tiedä muuta, kuin että usein ne saa irti liottamalla kuumassa vedessä.

Huoleni oli tietenkin aivan turha. Eihän kukaan saanut katsettaan irti säteilevästä morsiamesta ja tämän komeasta sulhosta. Ja jos saikin, niin katseet imeytyivät muihin mustiin mekkoihin! En suinkaan ollut ainoa! Eika morsianta lukuunottamatta kenelläkään ollut pitkiä hihoja. Ainakaan minun tuttavistani. Eikä helmanikaan ollut sen korkeammalla kuin muillakaan. Eli ihan turhaan hermoilin! Sain jopa kehuja niin kampauksesta kuin mekostakin! 

Mitä tästä opimme? Jos Stockalla sanotaan, että se on ok häihin, niin silloin se on ok häihin!

Menen nyt leikkaamaan nämä hervottomat kynteni!

xoxo,
Raisa

Hyrrä!

Lapset leipoo kun äiti ei jaksa.

Herra ja Rouva Pink. Mulla oli juhlaan ihan oikeat korkokengät, kävelyyn noi tennarit.Huom! Käsilaukku!

Aikuinen! Ja aikuisen vimpan päälle fiinit korvikset!

Dexter was here!

Eeek! She's going to eat us!!

Joutavanpäiväistä. Kiireiset älköön vaivautuko.

Ei mitään asiaa. Ainakaan painavaa asiaa, ihan ilmassa leijuvan pölyhiukkasen keveitä kirjaimia tässä vaan.
 Vieressäni, aamiaispöydässä maata pötköttää nude nukke. Uusin tulokas. Mrs. Retro Mama.


Eikö ole ihana videokin? Oi joi, on ne nuket ihania!

Olen ommellut ja skräpännyt. Sain yhden albumin niin valmiiksi kuin vain mahdollista, se on häihin joihin olen viikonloppuna menossa. Voi rähmä, kuulisittepa nää lauseet mun pään sisällä ennen kuin ne tulee ulos. Mistä tämä asiallisuus taas tulee?

Olet tässä (nuolen osoittamassa kohdassa)

Luen kesän viimeistä kirjaa. Se on aivan mielettömän hyvä, uuh..mutta nimeä en saa päähäni. No onneksi google-täti riensi apuun. Lyhyt historia lähes kaikesta. Bill Brysonilta. En kerro tästä vielä tämän enempää, kun on niin pahasti vielä kesken. Mutta kyllä tämä monen monta kesän aikana lukemaani kirjaa päihittää. Vaikka yllättävän hyviä kirjoja olen onnistunut lukulistalleni haalimaan. Sellaisia, jotka jää pitkäksi aikaa mieleen pyörimään.

Mieleen jäi pyörimään myös eilisiltainen dokumentti kolmen 8-vuotiaan pojan murhasta. Todella huono juttu katsottavaksi juuri ennen nukkumaanmenoa. Uudesta, täydellisestä (niin, se on jopa vaaleanpunainen!) tyynystäni huolimatta nukuin huonosti. West of Memphis taitaa olla dokkarin nimi. Mielenkiintoinen, mutta aivan kamala. Enemmän kuitenkin keskittyy syyllisiin/syyttömiin, ei niinkään uhreihin. Silti. Dokkarin jälkeen väiteltiin C.n kanssa siitä, tarvittaisko jotain Dexterin kaltaista Oikeuden ulkopuolelle, joidenkin typerien pykälien tms. jäävien "selkeiden" rikollisten rankaisijaa. Ei ehkä kummatkaan oltu sitä mieltä että joo, mutta mä olin aika kimpaantunut siitä, että ne tärähtäneet ihmiset, jotka suunnittelee vaikka just jotain presidentin listimistä taikka joidenkin julkkisten, koska niiden sisällä on ääniä jotka käskee niitä tms. Miksei ne vois vaikka jonkun John Lennonin sijaan tähdätä esim. ton dokkarin kovasti syyllisen oloiseksi tekemää tyyppiä? Niin, tietenkin kenestä tahansa sais syyllisen oloisen, jos siihen kovasti keskittyis. Siis tollasessa elokuvassa mehän ollaan aikalailla ohjaajan ja muitten ammattilaisten vietävissä. Kerrotaan ja jätetään kertomatta mitä halutaan. Mulla on tänään näköjään aika hankalaa taas muodostaa selkeitä lauseita.

Maanantaina olin Animalian kampanja kokouksessa. Matkalla sinne näin mustan kissan, jolla valkoista. Ja muistin nähneeni ilmoituksen kadonneesta mustasta kissasta, jossa valkoista. Joten ei auttanut muuta, kuin lähteä etsimään sitä ilmoitusta. Onneks muistin hämärästi missä olin sellaisen nähnyt. Löysin ja soitin annettuun puhelinnumeroon. Ei ollut kyseinen kissa, sillä mun näkemällä oli kaulapanta, kadonneella ei ollut. Niin, eikä ne olleet vieläkään löytäneet pikkukissaansa. Tosi surullista.

Joo, myöhästyin sitten vähän kokouksesta, vaikka olin lähtenyt niin hyvissä ajoin, että olis pitänyt ennättää sinne Punnitse ja Säästäänkin. En ehtinyt, ennen kuin vasta kokouksen jälkeen. Siitä lisää kohta.
Siellä kokouksessa tuli tosi ristiriitasia tunteita. Ensiks et ei hitto! Eihän meillä ole mitään hätää, jos eläinten hyvinvointi on tälläisten ihmisten käsissä. Niin fiksua porukkaa, niin paljon tietoa, niin paljon kaikkea. Mut sit kun sai kuulla kaikesta, mitä on vastassa...plääh. Ei ketään kiinnosta vaikka meillä olis Albert Einstein ajamassa meidä (tai siis eläinten) asiaa. Tai kyllä ketään kiinnostaa, mutta kun se on raha joka ratkaisee, niin ihan sama mitä vasta-argumentteja esitetään. Ne on ne isot kihot jotka päättää, ja nehän päättää niitä suosien, joilla rahaa ja valtaa on. Ja meillä ei sitä ole. Niin, että se siitä. Mietittiin siis tulevan mahdollisen lakimuutoksen sisältöä. Hienoja asioita, mitä siihen lisätä. Kuten vaikka porsimishäkkien kieltäminen. Mutta sitten meitä innokkaita infottiin enemmän politiikkaa seuraavan taholta, että pitäis ennen kaikkea keskittyä siihen, että lakiuudistus saatais tällä kaudella työn alle. Niin, ettei se siirtyis tälläisistä pehmeistä arvoista vähemmän kiinnostuneen uuden hallituksen päätettäväksi. Tai jotain. Mulla ei toi politiikka termistöineen ole kovin hyvin hallussa, mutta saitte ehkä sen ydinajatuksen sieltä? Siis että ei edes taistella hyvästä sisällöstä, vaan siitä, että jotain muutosta edes tulis. Sillä kun muutos tulee se ei voi olla tämän huonompi.

Koukouksesta poljin sinne P &S:ään. Niiden jääkaappi oli aivan tyhjä! Prkl! No, kun nakkeja oli saatava ei auttanut muu kuin polkea Ekoloon. No voi harmin paikka, EKolo oli kiinni. No, nakkeja oli saatava! Keskustaan Ruohonjuureen. Samperi! Siellä olikin niin paljon kaikkea, mitä oli saatava, nakkien lisäksi että menikin sitten vanhaa rahaa viissataa. Huh huh. Sieltä sitten lopulta kotiin. Kamala väsy.

Niin, olen siis kaksi nukkeakin myynyt :) Olen tosi tyytyväinen, että sain ne hyvään kotiin. Jonnekkin, jossa niille on antaa vähän enemmän aikaa. Sillä aikaa nämä nuket vaativat!

Mun mielessä koko ajan pyörii joku juttu, mistä mun piti kirjoittaa, mut en millään saa siitä kiinni. Ha!!! Sainpas!

Olen jatkanut karsintaa. Täältä sain taas pienen kipinän! Mullahan tämä on siis hyvin on/off toimintaa. Tärkeintä varmaan olis tyrehdyttää se tavaravirta kotiinpäin, mutta se on myös se kaikista tylsin kohta. Joten mulla tämä etenee niin, että kun on oikea aika ostaa minä ostan ja sitä sitten hiukan viiveellä seuraa aika karsia. Toivottavsti pitkällä aikavälillä karsiminen on tehokkaampaa kuin ostaminen :) Joka tapauksessa tällä hetkellä karsiminen tuntuu hyvältä. Linkin ohjeen mukainen yksi tavara päivässä on aivan liian hidas tahti minulle tällä hetkellä, joten karsin sydämeni kyllyydestä, mutta ehkä sitten kun pahin on ohi voin siirtyä maltillisempaan tahtiin. Skräppikamojakin käyn läpi sillä silmällä. Aika vähän niissä kyllä on mitään, kun olen niin tehokkaasti onnistunut kutistamaan varastojani ihan perinteisesti käyttämällä niitä. :D Nukkejutut on vielä liian *jotain*, jotta niitä pystyisin yhtään karsimaan, päin vastoin siinä maailmassa on aivan väärä kulkusuunta: tavaraa vaan kerääntyy lisää ja lisää. Joskus myöhemmin sitten! Innolla kuitenkin odotan, että alkaisin nukenvaatteita karsimaan. Ihan liikaa on sellaisia, joita ehkä joskus jos tietynlaisen kuvan haluaisin ottaa voisin tarvita.

Mutta nyt menen! Sekä ompelemaan, että uudella nukella leikkimään ja varmasti myös karsimaan!

Heipp! Ai niin, syvällisen itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen johtopäätökseen, etten ehkä olisikaan hullu, saan vaan mielettömät kiksit siitä jännitteestä, joka syntyy nettihuutokaupoista ja kaikesta siitä tavaran odottelusta jne. Ja kun jännite taas purkautuu tuntuu kaikki todella tylsältä. Ja lisäksi johtuen jostain mistä olen ehkä lapsena jäänyt paitsi, taikka parista lujast aiskusta ppähän herkässä kasvuiässä (putoaminen tuolilta ja myöhemmin hevosen selästä ikävästi asfaltille) minä yksinkertaisesti tarvitsen enemmän *vähän kaikkea* ollakseni tyytyväinen. Mutta taas toisaalta kun olen tyytyväinen se on supertyytyväisyyttä, sillä perustyytyväisyys ei tunnu mitlään superin rinnalla. Miksi voi tyytyä vähään kun voi saada niin paljon enemmän?

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä postaus.

xoxo,
Raisa

Terveisiä metsän keskeltä!

Johtuen jonkinasteisesta vastenmielisyydestä tätä kirjoittelua kohtaan kirjaan tähän nyt lyhyesti ja ytimekkäästi näitä asioita.

Torstaina olin kaverin ja Pollyn kanssa ensiksi Japanilaisten kirjojen näyttelyssä. https://www.facebook.com/events/541733432539979/ Vielä kaksi päivää aikaa käydä katsomassa jotain todella erilaista. Valitettavasti suosikkikirjaseni oli loppuunmyyty, joten en ostanut sitten mitään. En tiedä olisinko ostanut sitä, jos se olisi ollut paikalla, mutta nyt on helppo sanoa...

Sieltä mentiin Huuto -galleriaan, jossa oli Tamperelaisen taiteilijan teoksia. Ystäväni, joka varmasti ymmärtää paremmin näitä hommeleita (on itsekin vähän niinko sillä alalla), sanoi että oli hieno näyttely, joten sanotaan sitten näin. Itse en pitänyt, vaikka oli tosi vaaleanpunainen.

Ja sieltä sitten syömään, Kotoon. Kun oli kerta jo vähän japanilaistunnelmat muutenkin. Alkuun edamame ja pääruoaksi sushia. (avocado, kurkku, inari).

Ja sieltä sitten vielä kaverin kotiin, vään nukeilla leikkimään ja sitten hakemaan yksi nukke uuteen kotiin, eli siis meille! Disco Boogie. Ensimmäinen EBL:läni. En ole yhtään tykännyt ebl:listä, mutta kyllähän jokaisella täytyy yksi olla ja sitten kävi vielä niin, että juuri tämä kyseinen nukke olikin aikas soma ja kun se on viellä Disco Boogie ja sillä on voimakkaan siniset silmämeikit niin siitähän tulikin sitten sellainen reivien kuningatar ja ** viihdekäyttäjä.

Sitten hain lapset isältään ja mentiin yhdessä kotiin.

Perjantaina olin melkein koko päivän toisella kaverilla skräppäämässä. Oli todella kivaa! Sain taas viimevuotisia sivuja tehtyä ja se on niin hienoa! Ja sain itseasiassa aukeaman vuodelta 2011 tehtyä!

Lauantaista en oikein muista, ainakin nukuin parin tunnin päiväunet, joka aina on niin ärsyttävää. Tulen niistä jotenkin tosi kärttyisäksi ja jotain. Muutenkin nukkunut taas paljon enemmän ja silti olen väsynyt ja kärttyisä.

Eilen poljin Ikeaan, tunsin itseni todella hyväksi ihmiseksi polkiessani kehä 3:n varrella, kun kaikki muut huristeli ohi autoilla ja minun hiilidioksidipäästöni olivat 0kg! Ja sitten menin Ikeaan ja ne päästöt kasvoivat :/
Ostin kaksi settiä niiden uusia nukkekodin kalusteita! Sannan blogissa niistä ekan kerran kuulin, ja sitten näinkin Flickerissä jollain oli nukeillaan ne ja lopulta uskoin, että ne ihan oikeasti on tehty isommille nukeille, eivätkä siis ole perinteistä nukkekotikokoluokkaa, vaan 1:6! Iso JEE!! Osan niistä laitoinkin sitten nukketaloon, mutta ihan kaikelle ei ole vielä löytynyt paikkaa. Ehkä säästän ainakin osan tulevaan  taloon.

Sen jälkeen aloin tekemään ruokaa piknikkiä varten. Tein kylmää nuudelia maustekastikkeella, todella maukasta tofua, lisäksi oli eilistä mansikka-raparperipiirakkaa, porkkanoita, sipsejä jenkeistä (sweet chili, joissa oli sokeria ihan näkyvinä kiteinä, eikä ainakaan mun mielestä yhtään suolaa, ja ihan liikaa chiliä. No, säästypähän nekin kalorit!) ja wasabiherneitä, joista en niistäkään tykännyt.

Sitten lähdettiin Nuuksioon. Ja matkalla alkoi satamaan...No, onneksi perille päästyämme ei enää satanut. Ja sadekuuro oli huuhtonut mennessään suurimman osan patikoijista, joten saatiin koko metsä melkein pelkästään meille :) Koska kello oli jo niin paljon, ja meillä kova nälkä päätettiin syödä heti. Käveltiin siihen infotuvan edessä olevaan saareen ja syötiin siellä. Yritin ottaa jotain nukkekuvia, mut ei siitä mitään tullut kun vene ei pitänytkään vettä vaan alkoi uppoamaan heti. Pöh! Ja muutenkaan ei mun citykissat sopineet niihin maisemiin yhtään, joten samalla kun vietiin eväsromppeet autoon vein myös Lilan ja Venuksenkin veneineen.

Koska minä olin tehnyt ruoan olin sitä mieltä, ettei minun tarvitse taluttaa koiria, joten Pinpula ja C hoiti ne. Kenaita saattoi pitää pitkiä pätkiä vapaana, kun ei se uskalla lähteä minnekään. Pinza hoiti Riston. Ja minä saatoin keskittyä metsästä, sen äänistä ja tuoksuista nauttimiseen. Ja myös sen marja-antimista! Niin mahtavan ihania mustikoita!! Ja Ristokin tykkäs niistä! Hassu venäläinen marjanpoimijamies.

Käveltiin neljän kilsan lenkki ja nautin joka hetkestä. Kotiin mentiin hyvin väsyneinä, erityisesti Kenai,  joka oli niin virtaa piukassa juossut siellä edes takaisin. Nyt se nukkui koko kotimatkan. Kotimatkan, jolloin taivaalle ilmestyi suuren suuri sateenkaari :D

Kotona patistettiin lapset nukkumaan, niin Hapsimakkara oli siis jäänyt kotiin, ja katsottiin itse puolikuolleina Wes Andersonin Bottle Rocket. Oli hauska ja piti meidät hereillä.

Metsässä oli ihanaa!

xoxo,
Venäläisen marjanpoimijamiehen adoptioäippä.

Wreck this blog!

Tilasin viime viikolla, kaiken muun ohella!, Playltä kirjan nimeltä Wreck this journal. Siellä on mm. seuraavanlaisia sivuja: A page for four-letter words, Hang the journal in a public place. Invite people to draw here, Collect fruit stickers here, drawkcab etirW, Rub here with dirt ja niin edelleen. Eli se täytetään itse ja melko lailla hulvattomasti. Vähän niinko tää blogikin...
Eilen tuli yksi asusetti Nanalle. Nana on siis se, joka sai uuden kropan. Toi on kyllä kooltaan sellainen, että menis perus-Blythellekin, mutta tyyliltään kyllä tosi pikkutyttömäinen.

Joop. Eilen myös Coco Collette ja Stella Savannah. Niin, ja poljin keskustaan, Minimaailman kautta -- todetakseni että se on maanantaisin suljettu -- Hobby Pointiin, Kampin -kauppaan, joka on valikoimiltaan kyllä melkoinen super! sekä Tokyokaniin. Käytin aivan liikaa luottokorttiani. Mutta minulla oli hauskaa. Ostin mm. tulevaan nukkekotiin ikkunoita ja joitain listoja. Ja uudet, pienet sakset. Mulla on nyt yhdet todella hyvät (pinkit!) kangassakset, yhdet kohtalaisen hyvät (niissä ruuvi löystynyt) ja yhdet kelvolliset kangassakset, muttei yksiäkään todella hyviä pikkusaksia. Tai ei siis ollut, nyt on. Rakastan saksia. Pitäis kyllä laittaa pois niitä onnettomia askartelusaksia, sillä mikään ei ole niin ärsyttävää, kun tökkiä jotain tylsien saksien kanssa. Tai siis enhän mä niillä mitään töki, vaikka olen kyllä kerran saanut kärjen aika syvälle peukalon ja etusormen väliin, mutta siis kaikki leikkely olkoon nyt siis tökkimistä.

Tokyokanin edessä huomasin Ikaron (ekan tamagotchini sen hetkisen tyypin) poikasen kuolleen. Siis voi vittu! Siinä meni taas kaikki kerätyt items! Lentolippukin! Noita pieniä on niin ärsyttävä hoitaa, kun sais olla ihan koko ajan ruokkimassa ja paijaamassa. No, Tokyokanin edessä huomasin myös näyteikkunassa, jo pois lähtiessäni, panda-mukin! Mä otan siitä varmaan jossain vaiheessa kuvan, eikä kun löysinkin sen netistä :) Mulla ei ole panda-innostusta, mutta myönnettäköön, että Panda-tytön (terveisiä Tampereelle) tunteminen varmasti vaikutti mukin ostamiseen :) Join mukista ekaa kertaa tänään aamulla, ja kyllä tee maistui hyvälle pienestä pandakupposesta hörpittynä :)

Sekä etu- että takamatkalla. Hahhahha! Siis meno ja takastulo. pysähdyin ottamaan valokuvia. Mulla oli Skipper mukana, kun sillä oli ehkä iloisimmat vaatteet. Tykkään Skipperistä todella paljon. Mulla on niin monta nukkea, joista tykkään todella paljon. Ne on vaan niin hienoja.

Illalla kun katsottiin jotain ajanhaaskaus elokuvaa samlla veivasin Big Shotilla muutaman tarran ostamastani tarrarullasta. Siis kaksipuoleista teippiä rullana. Ei sano mitään? voi voi. Ja leikkelin vähän kankaita, niitä uusia mitä olin tilannut anopille. Pitäis taas alkaa ompelemaan. Ja kyllä mua huvittaakin, mutta kun on niin paljon asioita, jotka huvittais. Mut mikään ei ole silleen imaissut ihan täysin mukaansa. Ehkä eniten nuket, mutta niissä on kuitenkin vähän se, ettei se uudistunut Flicker jaksa silleen innostaa. Pitäis keksiä jotain uutta. No, nyt sain kutsun Coco Collette -ihmiseltä FB ryhmään, ehkä siitä jaksais sitten innostua. Ja ihan varmasti siitä kun päästään tekemään sitä taloa. Kunhan nyt vaan joskus sinne asti päästäis!

Tänään pitäis käydä kirjastossa ja hakemassa sipulia kastikkeeseen: Tiedossa on 10 kilon tomaattisatsin keittäminen kastikkeeksi ja sen tölkitys. Huh huh! Ja ehkä C alkaa tekemään vanilja-aromiakin. mä mietin, että tekisin minttuetikkaa. Käytetään siis etikkaa huuhteluaineena ja kaikkia hajuöljyjä, joita mulla vielä jonkin verran saippuantekoajoilta jäljellä, pyykin tuoksuttamiseen. Niin, entä jos tekiskin pihalla kasvavasta mintusta tuoksuvaa etikkaa? Mitähän muuta siitä vois tehdä? Teetä tietenkin, mutta mulla on sitä niin paljon, että pitää muutakin keksiä. Samoin sitruunamelissasta.

No mutta, nyt menen. Kellekkään ei tullut mitään                  hemmottelujuttuja mieleen? Mitens nää alla olevat? Ruokakuvat sieltä Pure Bistrosta. Suklaa Jenkeistä, eikö olekin hieno? Merisuolalla maustettu!

 xoxo,
Raisa