Tylsyys!! (syvällistä avautumista, itsetutkiskelua jne.) + hillitöntä mässäilyä häissä.

Kävin viime viikolla(?) siellä mun henk.koht. hoitajan luona, ja se sanoi kutsuvansa mut vähäksi aikaa (voipi olla, että puhui puolesta vuodesta, tai toisaalta voipi olla, että keksin sen ihan itse) tylsyyteen. Mä en tiedä miten se meinaa sen tehdä, kovasti se ainakin niiden lääkkeiden puolesta puhui. Mutta tiiättekö mitä? Mä tiedän mitä se tylsyys on! Se on just sitä, kun ei ole mistään tulossa mitään kiksejä. Ei mitään. Pelkkää tasapaksua harmaata arkea. Ja sille mä sanon plääh! Plääh! PLÄÄH!

Mä olen kuulkaa keksinyt syyn sillekin, miksi koko ajan tilailen kaikkea. No just niiden kiksien! Ja kun nettishoppailusta niitä on luvassa useammassa erää, niin juuri sen takia shoppailen netissä, enkä konkreettisissa kaupoissa.
Ensin iskee joku tavara: Ton mä haluan! Sitten selvitetään mistä sen sais halvimmalla, mahdollisesti neuvotellaan erinäisistä asioista, laitetaan huuto sisään ja sit jännitetään sitä, et miten käy. Jos ja kun tuote voitetaan ollaan ihan huumassa ja sit jännitetään sitä, että jämähtääkö se tulliin. Ja lopulta sitä, että koska se tulee. Viime aikoina tavaran kotiintulemisen kiksit ovat pienentyneet, niin että melkeimpä hauskinta on ollut kaikki se edeltänyt. Aika pöljää. Nyt niihin on taas alkanut tulemaan niin mittavia syyllisyyden tunteita, että sekin osaltaan syö sitä uuden tavaran viehätystä. Eikä mun mielestä enää uuden tavaran paikoilleen laittaminenkaan ole hauskaa, kun aiemmin se oli myös keino saada kiksejä. Nykyään se on vaan työlästä, ja saattaa viedä jopa viikkoja. Mikä kertoo jo jostain ihan älyttömästä.

Niin, en tiedä onko tämä merkki siitä, että shoppailuni olisivat tulleet tiensä päätökseen? Ainakin toivon niin! Jospa sitä sitten suuntaisi tarmonsa johonkin vähän fiksumpaan, tai ainakin kehittävämpään ja edullisempaan. Tai edes yleisesti hyväksyttävämpään. (mulla on ihan tajuttoman pitkät kynnet! En voi ymmärtää miten ne nyt yhtäkkiä kasvavat katkeilematta niin kamalan pitkiksi, ei silloin nuorempana kun halusin ne millään suostuneet moiseen.) Jospa sitä alkais taas tekemään jotain, siis ihan itse. Sen sijaan, että ostais kaiken valmiina. Vois vaihteeksi kokeilla moista. Tai siis just ennen kaikkea nauttia niistä, mitä jo on.

On ollut tosi paljon kaikkea ihanaa syömistä viime aikoina. Ainakin siltä se tuntuu, vaikkei niitä paria enempää tainnut ollakaan. No, ainakin lauantaina oli ihan luksus syömingit, kun oli kaverin häät. Niitä juhlittiin Bistro Helsinki 15:sta. Meille eläintenystäville oli ihan ikioma, printattu menumme :) Se oli musta ihan älyttömän hieno yksityiskohta, sillä yleensähän on yksi printattu menu (jos sitäkään) ja sit ruokavaliovammaset saa halutessaan ihan itse kirjoittaa siihen lihamenuuseen omat ruokansa. Mutta oli siis ihan meitä neljää varten printattu omat! Jee! Ruoka oli viimesen päälle hyvää! Alkuun oli antipesto/antipasta häh? Mikä se nyt on?? Sitte tuorehernokeitto. Sitte paistettu kanttarelleja ja sahramirisotto ja lakritisia. Sitte paistettu tofu (miten ne olivatkaan saaneet siitä niin herkullista!), lopuksi shampanjasorbetti ja encorena vielä marjoja ja vaniljaa. Todella kissakurnauskis! Ihanat, herkulliset häät.

Kotiin matkattiin vasta puolen yön jälkeen ja oltiin ihan ihmeissään Helsingin vireästä yöelämstä. Niin paljon ihmisiä liikkeellä. Junassa oli melko koomista, kun siellä oli niin humalaista porukkaa tekemässä ihan älyttömiä muuveja. Oltiin ihan superväsyneitä ja väsymys vaan jatkui seuraavan päivän puolella. Oli ihan krapulainen olo, vaikkei krapulaa tietenkään ollut. Mutta se väsymys! Mutta ei auttanut! Oli tulossa kaveri palkittavaksi koirien kusetuksesta silloin kun oltiin Ameriikassa. C leipo vadelma unelmia ja minä tein raakaruokakirjasta Hernes -nimisen salaatin, bataatti"ranskalaisia", papupihvejä ja quinoa-maissi -lisäkkeen. Oli hyvää, ja uudetkin ruoat onnistuivat hyvin :) Syöminen on ihanaa!

Häistä vielä. Olin aika kauhuissani asustani. Olin ihan varma, ettei kenelläkään muulla ole mustaa päällä, että mekkoni on aivan liian lyhyt, että kaikilla muilla on pitkät hihat, että minä erotun epäedukseni joukosta. Ja se totta puhuakseni latisti lähtötunnelmaakin. Kun tiesin, että kaikki muut olisivat aivan varmsti viimesen päälle etiketin mukaan pukeutuneita ja minä en etiketeistä tiedä muuta, kuin että usein ne saa irti liottamalla kuumassa vedessä.

Huoleni oli tietenkin aivan turha. Eihän kukaan saanut katsettaan irti säteilevästä morsiamesta ja tämän komeasta sulhosta. Ja jos saikin, niin katseet imeytyivät muihin mustiin mekkoihin! En suinkaan ollut ainoa! Eika morsianta lukuunottamatta kenelläkään ollut pitkiä hihoja. Ainakaan minun tuttavistani. Eikä helmanikaan ollut sen korkeammalla kuin muillakaan. Eli ihan turhaan hermoilin! Sain jopa kehuja niin kampauksesta kuin mekostakin!

Mitä tästä opimme? Jos Stockalla sanotaan, että se on ok häihin, niin silloin se on ok häihin!