sunnuntai 25. elokuuta 2013

11-11-11-haaste

Sain haasteen! Olen joskus aiemminkin saanut, mutta unohtanut vastata tms. Tänään tekee mieli jotain kirjotaa, mutta en jaksa sen kummemmin miettiä, että mitä, joten tämä tuli juuri oikeaan aikaan!

Haasteen sain Liioliiltä. 

Tässä suoraan kopioidut ohjeet:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan antamiin 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastettaville

Apua! Näihin tulee aina semmonen paine, niinko et on pakko keksiä jotain tosi kuvaavaa ja hauskaa ja uutta. Kokeillaan!

1. Mielestäni basilika tuoksuu uskomattoman hyvälle. 
2. Hello Kitty on suosikkihahmoni, odotan vaan että innostus täällä laantuu, että on jotain haastetta keräilyssä. Yläkerran vessa on kuorrutettu HK krääsällä. HK oli syy ensimmäiseen Japanin-matkaanikin.
3. Toivoisin oppivani sekä virkkaamaan, että käyttämään kameraani ilman ärsyttävää opettelua.
4. Toivoisin olevani täsmällinen ja tarkka. En ole kumpaakaan.
5. Pidän teestä ja mielestäni kahvinjuojat haisevat pahalle, tai no. Jos niitä siis pussaa niiden juuri juotua kahvia.
6. En tiedä mitä eroa on iphonella, ipadilla, älypuhelimella, kindlellä, blackberryllä, mitä on appsit.
7. Tamagotchini kuoli eilen, ja olin siitä vain hyvilläni.
8. Olen allerginen pupuille ja meillä on kaksi pupua. Poikani on niille myös allerginen, samoin koirille ja meillä on kaksi koiraa.
9. Olen melkein yhtä innokas karsimaan, kuin haalimaan karsittavia tavaroita.
10. Olen mieltynyt numeroon 2.
11. Minulla on toivoton matkakuume.

Sitten vuorossa Liioliin kysymykset! 


1. Minne haluaisit matkustaa kotimaassa? Tampereelle! Tampere on ihana paikka, ihananmpi kuin Helsinki. Tampereella on paljon tuttuja ja hyviä ruokapaikkoja ja Runsaudensarvi.
2. Suhteesi käsitöihin? Onko se muuttunut ajan kuluessa? Rakastan käsitöitä. Käteni eivät ole kovin tarkat ja vakaat, joten "käsialani" ei ole kovin kummoinen, mutta se ei estä minua tekemästä käsilläni koko ajan jotain. Nuorena en arvostanut käsintehtyjä asioita yhtään, iän ja oman tekemisen myötä sitäkin enemmän.
3. Mikä on lempipaikkasi? Miksi? Oma koti. Turvallisuuden. Tai Tokio. Vilinän, pysähtymättömyyden ja lentoon lähdön takia.
4. Kumpi on mieluisampi uimapaikka, meri vai järvi? Vai uima-allas? Uima-allas. Pelkään kaloja, luonnon vesien näkymätöntä pohjaa, enkä kestä kylmää vettä.
5. Onko sinulla tavoitteita? Minkälaisia? On, mutta ne vaihtelee koko ajan, enkä meinaa itse pysyä perässä. Haluan olla onnellinen, löytää paikkani ja tehdä jotain, joka tuntuu omalta.
6. Mikä on lempiruokasi ja -juomasi? Oi joi. Rakastan ruokaa! Ehkä Herman's kasvisruokaravintola Tukholmassa tarjoaa herkkuruokaani. Siis kaikki sieltä, ei niinkään pelkän maun, mutta myös tunnelman ja Tukholman ihanuuden takia. Juoma? Hyvä, japanilainen tee, tai jääkylmä vanilja-kokis, ensimmäinen hörppy heti tölkin avattua.
7. Mikä eläin kuvaa sinua parhaiten? Pupu. Arka, mutta yllättävän nopea ja sitkeä ja tarpeen tullen uskaltaa puolustaa itseään, läheisiään.
8. Suosittele minulle hyvää kirjaa. Voi voi. Niitä on niin monia. Tällä hetkellä luen Lyhyt historia lähes kaikesta, ja se on todella hyvä. Sitä ennen luin romaanin nimeltä Kimpassa, joka oli helppolukuinen ja todella mukaansa tempaava. Jompikumpi näistä? Itse haluan lukea seuraavaksi Pilluparven. Luin sen n. 10 vuotta sitten ja nyt tuntuu, että olisi jälleen aika.
9. Minkä yliluonnollisen kyvyn haluaisit? Syödä mitä vaan lihoomatta taikka ilman epämiellyttäviä terveysvaikutuksia.
10. Missä asiassa tunnet olevasi tosi hyvä? Vähän noloa, mutta olen hyvä arvioimaan esim. pussin sisällön mahtumista lasipurkkiin.
11. Uskaltaisitko hypätä benji-hypyn tai (tandem)laskuvarjohypyn? En. Jos lasten tms. henki olisi siitä riippuvainen niin silloin ehkä, muuten en missään tapauksessa. Ei pupukaan hyppäisi.

Ja minä haastan Laran ja Lotan! Ollaan muuten kaikki kolme naimisissa ulkomaailaisen kanssa :) On se kumma kun ei suomalainen mies kelpaa ;) Ja kun kerta just muistin, niin haastan Saijankin!

Niin, sitten vielä kysymykset näille rouville.

1. No, miltä nyt tuntuu?
2. Mikä Twin Peaks -hahmo olisit?
3. Kuka teillä siivoaa ja missä tilanteessa?
4. Kuka laittaa ruoan?
5. Kultainen keskitie vai laidasta laitaan?
6. Aikuinen lastenvaatteissa vai lapsi aikuisen?
7. Jos olisi lapsia, tai lapset olisivat "siinä" iässä, määräisitkö kotiintuloaikoja? 
8. Liian tiukka vai hällä väliä?
9. Pidätkö mustekaloista?
10. Tunnetko sympatiaa mustekaloja kohtaan?
11. Tiesitkö, ettei mörköjä oikeasti ole olemassa?
Bonus: Miltä NYT tuntuu?

Lounas ja Twin Peaks aika!

xoxo, 
Raisa

2 kommenttia:

  1. Hei jos tuut Tampereelle niin kerro mulle niin nähdään :D!
    Kiitos haasteesta :)! Heitit sitte kysymykset.. :D Vastaan tässä joku väli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ehdottomasti! Olis kyllä kiva nähdä ihan oikeastikin!

      xoxo,
      Raisa

      Poista