Suomi on kummallinen maa. Opiskelusta ja aamupalaresepti

Ulkomailla, tai no, siis ainakin Jenkeissä tykätään hirveesti kaikesta sellaisesta todella iloisesta ja onnellisesta. Hinnasta viis. Kunhan hymyillään ja ollaan tosi täydellisiä. Mutta Suomessa, täällä hapannaamojen luvatussa maassa, jossa aina vielä on niin samperin kylmäkin. Niin, täällä asian laita on aivan toisin. Mitä enemmän valitetaan sen parempaa ja hauskempaa se on. Katsoin eilen facebookin kautta jonkun lyhyen dokumentin poikasen jonkun suositun blogin kirjoittajasta, joka nyt on siis kirjoittamassa (kirjoittanut jo?) kirjan siitä samaisesta aiheesta. Nimittäin paskasta äidistä. Ja sama juttu on kaikista muistakin rutkuttajista, jotka mollaa milloin mitäkin. Kunhan jaksetaan valittaa, niin jengillä on hauskaa.

On hirveen trendikästä olla "huono äiti", olla väsynyt ja viitsimätön. Ilman, että Oikeasti oltais huonoja äitejä. Loppupeleissä olis äärettömän noloa olla ihan oikeasti huono äiti. Siis jättää lapsi heitteille tms. Niitäkin tietenkin on, äitejä jotka lähtee bilettään kun lapset on nukkumassa jne. Mutta ei kukaan sellaisista halua lukea, eikä varmaan kyllä kirjoittaakaan.

Mutta siitä kyllä, kuinka ei jakseta olla koko aikaa läsnä tai kokkailla huippuaterioita joka päivä. Ja se on niin hauskaa. Tai se, kuinka äiti juo lasin viiniä. Hohhoijaa. Oikeesti? En ymmärrä onko tarkoitus tehdä pilkkaa niistä, jotka "elävät lapsilleen" vai hälventää omaa huonoa omaatuntoa siitä, että kun sisimmässään kuitenkin ajattelee, ettei sais olla lasten ulkopuolista elämää, ja sit kun sitä kuitenkin sattuu olemaan, niin sit siitä pitää tehdä tollainen ylikorostettu show.

Toinen juttu on toi paskat kirppislöydöt. Jota itse seuraan kyllä innolla. Välillä on kyllä niin järkkyjä "löytöjä". Mut sekin siis perustuu sille, et nauretaan muille. Etsimällä etsitään mahdollisimman kamalia asioita, ja tuodaan niitä sit esille.

Mikä meistä suomalaisia kiinnostaa valittamisessa? Enkä mä tällä tarkoita sitä, että lukisin itseni jotenkin tän ulkopuolelle. Samanlainen valittaja olen minäkin. Mut emmä kyllä tiiä siitä, et epätäydellisyydestä ollaan tekemässä uutta täydellisyyttä. Mun mielestä ei ole tosi makeeta, että teillä ruokitaan lapset tänään einespizzalla. Tietenkin se on ok, tärkeintä että ruokitaan, mutta miks sillä "rehvastellaan" että et jaksa nähdä sen vertaa vaivaa, että laittaisit oikeaa ruokaa? Yksittäistapauksena tietenkin ok, kenenkään ravitsemus ei siitä kärsi, jos se silloin tällöin syö jotain ravintoköyhää. Mutta jos se on pikemminkin sääntö, kuin poikkeus niin silloin se on väärin kasvavaa lasta kohtaan. Eikä sitä tulis mainostaa tuhansille lukijoille.

Tietenkin on hienoa, että äidit "vapautuu" itserakentamistaan "täydellisyysvankiloista", mut miks sen pitäis sitten heilahtaa heti sinne toiseen päähän?

No, tulipahan taas avauduttua...Mutta siis, miksei keskityttäis enempi niihin hyviin (siis iloisiin ja värikkäisiin) asioihin? Vielä korostaisin sitä, etten peräänkuuluta mitään täydellisyyden tavoittelua, vaan tavallista arkea sotkuineen, kiireineen ja iloineen. Mutta siis myös iloineen.

Ja sit mun epätäydelliseen elämääni.

Tämä kuva ei liity mihinkään. Mutta on söpö. Meillä toukatkin nukketalokokoa.

Olin eilen siellä ammatinvalintapsykologilla. Olisin yhtä hyvin voinut mennä vaikka kirjastoon tai kaverille. Ihan yhtä tyhjän kanssa. En edes ottanut esille tekemääni paperilappusta. Ei mitään ohjausta, ei mitään. Ihan kiva täti, mut ei se kyllä työtänsä osannut. Se olis oikeesti voinut olla ihan kuka tahansa. H:gin Yliopiston sivuiltakaan se ei meinannut löytää jotain mitä kysyin. Ehkä enemmän sain "apua" siitä, kun itse puhuin ja mahdollisesti sitä kautta selkiytin asioita itselleni. Tänään kuitenkin laitan hakupaperit etiäppäin.  Ja ainakin kahteen paikkaan. Rohkeaa ja työlästä? Ehei, sillä kumpaankaan ei ole pääsykoekirjoja, ainoastaan bilsan ja kemian tai vaan bilsan osaaminen. Hip hei! Eli lukemalla toiseen luen samalla toiseen! Kyllä tämä tästä. Ajattelin myös ottavani yhteyttä kemian opeen, että saisinko suosiolla siirtää tämän kurssin aikataulua niin, että tähtäisin uusintakokeeseen, eli saisin pari kolme viikkoa lisäaikaa.



Kyllä tämä tästä! Mulle aina välillä iskee into opiskella, ja sit kun olis aika ottaa kirjat esille niin se onkin jo kadonnut. Mokoma!

Eilen sain taas vähän ommeltua, mutta vasta koulusta tultuani, eli aika myöhäseksi meni. Ja sit C halus katsoa elokuvan, niin ei mulle oikeastaan jäänyt aikaa juuri muuhun kuin silittämiseen. Mutta hyvä sekin. En kauheesti pidä silittämisestä, mutta jonkunhan sekin on tehtävä. Vaatteita en kyllä silitä juuri koskaan. Mulla oli maatalouskoulussa opettaja, joka silitti kaiken. Alusvaatteista lähtien. Mutta se myös pisti kolmivuotiaan poikansa imuroimaan. En tiedä kuka ne äitin pikkarit silitti. (pikkarit=pikkuhousut=alushousut=nimettömät)

Katsottiin elokuva miehestä joka osti eläintarhan. Parin vuoden takainen, tositapahtumiin perustuva. Oli ihan hyvä.

En tiedä nyt kuinka vakavissani olen tämän kanssa, mutta mulla on taas sellainen tunne, että voisin elää vähän säästeliäämmin. Ihan jo senkin takia, että kohta koittaa aika, jolloin en saa enää ansiosidonnaista, vaan ihan perus työttömyyskorvausta tai ehkä kuitenkin mieluummin opintotukea. Ja se kyllä romahduttaa meidän tulot. Niin siihen olis ehkä aiheellista alkaa pikkuhiljaa varautumaan. Jos ei mitenkään muuten, niin ainakin luottokortti olis pakko saada maksettua pois. Ja tällä kertaa sit myös alennettua sitä kattoa. En voi pitää sitä samassa kuin missä se oli mun ollessa töissä!

Tulispa meidän muutamasta marjapensaasta marjoja! Ja omenapuusta paljon omenia. Nyt tiedän pakastaa niitä paljon enemmän. Vaikka kuinka olen käärinyt niitä paperiin ja pitänyt kylmässä kellarissa, niin huonoksihan ne on menneet. Mutta kaikki pakastetut on jo syöty. Omenasosekin mennyt aika huonosti kaupaksi. No, onhan tässä vielä aikaa. Perunaa aion kasvattaa paljon lisää, se tuntuu menestyvän minunkin epäpätevässä hoidossani. Ja on niin hienoa syödä omia perunoita. Vaikka ne poikani mielestä olikin jotenkin ihan kamalia. Likaisia ja kaikin puolin viallisia. Enkä muuten saa enää kutsua poikaani lempinimillä. Enhän mä edes meinaa muistaa sen oikeaa nimeä, kun aina kutsun niitä joksikin muuksi. Mutta enää en siis saa, kun se on niin lapsellista....Elämä on.

Loppuun vielä teille, jotka tänne asti jaksoitte! Meidän aamupalaraakapuuro.

1:lle

1 dl kotimaista kokonaista tattaria (saa ainakin citymarketeista)
kourallinen saksanpähkinöitä (tai oikeastaan mitä vaan pähkinöitä/siemeniä)

puoli dl taateleita (tai muita makeita kuivattuja hedelmiä)
1 rkl pellavansiemeniä

1 banaani
2-3 dl pakastemarjoja

Huuhtele tattari huolella! Kylmällä, kuumalla ja vielä kerran kylmällä vedellä. Laita väljään veteen yön yli likoomaan yhdessä pähkinöiden kanssa

Liota taateleita ja pellavansimeniä yön yli, vettä sen verran että kaikki peittyvät

Kaada tattarista vesi pois, huuhtele vielä kertaalleen, niin että vesi suht kirkasta.

Pistä jäiset marjat tehosekoittimen pohjalle ja kippaa muut aianekset päälle, hedelmät liousvesineen.

Surauta huolella sekaisin. Lisää tarvittaessa vettä.

Tän voi tehdä myös niin, että tekee puuron ja marjahöystön erikseen ja kaataa kulhoon päällekäin.

Ripottele pinnalle vielä raakasuklaata rouhittuna.

Nom nom nom.


xoxo,
 Raisa

Uusi jakso - uudet kujeet?

Maanantaina pitkästä aikaan jotain uutta, matikkaa. Kemian yksityisopetuksessa onneksi opin samalla jotain yhtälöistä, ja kun niitä käsiteltiin tunnilla (oli niitä ekassakin matikan kurssissa, mutten oppinut niitä millään) niin oli mulla pieni etulyöntiasema. Siis itseeni nähden. Kyllähän suurin osa muista oppilaista ne varmaan jo osas. Enkä mä kyllä siltikään voi sanoa niitä osanneeni, mutta en ollut ihan hukassa. Siis aianakaan ihan totaalisen. Tänään täytyis tehdä kotiläksyt, saa nähdä miten niiden kanssa käy.

Eilen olis ollut enkkua ja äikkää, mutten äidin synttäreiden takia ennättänyt kuin äikän tunnille. Pidän äikästä. En kieliopista enkä säännöistä, mutta äikästä kyllä. Ennätin näkemään bilsan opettajankin, ja sain sovittua että suoritan bilsa 2:n etänä. Jee, ei tarvii enää pähkäillä sen toisen open supermutkikkaita juttuja netissä. Vaan voi ihan vaan perinteisesti lukea kirjaa, tehdä luvun lopussa olevat tehtävät ja osallistua kokeeseen.  Ei mitään kuunneltavia juttuja, oppimispäiväkirjoja ja videoita ja muuta. Vanhaa kunnon pänttäämistä :)

Olen ollut allapäin, ei ole ollut mitään mistä innostua. Mutta nyt ehkä taas alkaa vähän asiat selkiytymään, kasat purkautumaan (niin no, kunhan käyn niihin käsiksi) ja aurinkokin paistaa niin kauniisti, ettei viitsi mököttää. Ja lauantaille ollaan järkkäämässä minimiittiäkin, ja tällä kertaa tavataan meillä. Yks meistä ei pääse, mutta minun lisäkseni on kaksi, joista toinen on jo nähnyt nukketaloni, mutta ainoastaan pikaisesti. Ette usko kuinka odotan, että saan esitellä sitä sellaisille ihmisille, jotka osaa sitä arvostaa!!! Kyllähän sitä muutkin tietenkin ihmettelee, asiaan vihkiytymätönkin näkee, että siihen on pistetty melkoisesti aikaa (ja rakkautta). Mutta entäpä sellainen, joka itse tykkää samanlaisista asioista! Oi autuutta! Olispa jo lauantai. Täytyy pitää huoli, että talo on siisti ja tytöillä jotain tarjottavaa! (hassua, kun yleensähän hermoillaan oikean kodin ja oikeiden tarjoilujen kanssa... :)

Olen ihan harmissani kaikista viimeaikaisista tilailuista. Tai siis oikeesti en yhtään, harmittaa vaan se, kun en voi tilata nyt vähään aikaan mitään, kun täytyy saada viimeisin nukke maksettua. Mutta siis leikitään, että omatunto soimais tai jotain vastaavaa. Siis kyllähän harmittaa rahan käytön holtittomuus. Ja se, ettei ole yhtään säästöjä. Näistäkin asioista voi täällä kuukaudesta toiseen narista, tai sitten asialle vois tehdä jotain. Mut sit aina tulee jotain, joka on just niin mahtavan ihanaa, että ilman sitä ei voi enää elää normaalia elämää. Ehkä noiden nukkejenkaan kanssa ei koskaan tule sellaista hetkeä, että no nyt mulla on kaikki ne nuket, jotka olen aina halunnuktin. Niin, että tää tunne, kun jossain on vielä yhden nuken mentävä rako, onkin se, jonka kanssa mun tulis opetella elämään. Tai sitten vaan odotella sitä, että kyllästyn. Raaskinkohan sitten myydä noita? Mitäköhän sen kyllästymisen jälkeen tulee? Mikäköhän se uusi juttu tulee olemaan? No, nyt se on noi nuket. Ajattelin taas jos yrittäisin vähän vähentää tilailuja. Leikkaisn luottokortinkin :D Olis se kyllä huomisesta kyllä mennt vanhaksiskin. Mutta symbolinen ele kuitenkin.

Tätä en kyllä ommellut eilen. Mutta tilkkuja kuiteski.

Eilen taas ompelin pitkästä aikaan. Ihan alkuun oli jo vähän sellainen olo, et mitens tää nyt menikään. Hassua. Kyllä se siitä sitten lähti luistamaan, ja oli todella mukavaa. Pidän itsestäni ommellessa. Sekin on hassua. On niin hassua, että minä, joka olen teini-iässä ollut ihan kauhean kamala, olen nyt aikuisena innostunut nukeista ja omeplusta. (enkä jaksa korjata tota, ennemmin kirjoitan pitkän rimpsun, että huomaatte minun huomanneeni kirjoitusvirheen...) Näin se elämä heittelee meitä ihan mihin sattuu. Omeplusta (hitto, taas!) vielä: katselin taas kankaitani.  Vaikkei oikeasti olis tarvinnut, kosk aolin jo valmiiksi ottanut esille seuraavat ommeltavat. Katselin kuitenkin, ihan vaan kiksien toivossa. On ne niin ihania! Vaikka niihin kakista kangasrikkaimpiin aikoihin nähden mulla on kangasvarastot puoliintuneet, kun yritän saada noita pikkuhiljaa pois, (että vois sitte taas oikein urakalla tilailla.) Ne on ihania samalla tapaa kuin vaikka skräppipaperit (jos siitä tykkää), mutta silti vielä ihanampia, kun niistä voi tehdä niin paljon enemmän. Menee nt todella runolliseksi, mutta kangas on ikään kuin lupaus jostain tulevasta. Mitä kaikkea siitä voikaan tehdä. Niin, ja sit mä teen niitä iänikuisia pussukoita, kun en pysty ompelemaan oikeita vaatteita. En ole usklatautunut enää nukenvaatteitakaan omeplemaan. Vähän niinko pienet lapste, näen asian paljon hienompana mielessäni ja sit kun lopputulos onkin jotain harakanvarpaita (vaikka tietenkin kauniita nekin omalla tavallaan) niin sitä turhautuu ja harmistuu. Mutta kyllä mä vielä niihin nukenvaatteisiin palaan. Ja ehkä saan joskus taas aikaiseksi ommella jotain muutakin kuin tuttuja pussukoita. Mulla on ollut ikuisuusprojektina tilkkutyö. Oeln siis vaan ommellut tilkkuja yhteen, tietämättä mitä niillä teen. Ehkä kassin. Ehkä en. Meinasin sanoa, että kun olis vaan enemmän aikaa...huh huh. Tästä vielä enemmän aikaa? No ihan oikeesti mua stressaa toi koulujuttu aika lailla. Olen alkanut inhoamaan kemiaa. Mutta ei auta. Ja hitto! Pitäis pikkuhiljaa alkaa ottaa selvää pääsykokeista ja muusta. Samperi! Inhoan asioiden hoitoa. On kyllä älyttömän hienoa, kun ne on hoidettu. Mut se aika sitä ennen. Painajaismaista!

Joo, mun pitäis mennä tekemään sekä matikan, että kemian läksyjä. Joko sanoin, että kemia on perseestä. Inhoan ioneita. Matikkaa ehkä vähän odotan innolla, sillä on vähän sellainen kutina, että voisin osata. Ja matikka on oikeasti todella kivaa, jos sitä osaa.

Toissapäivänä tuli ne tarrat, joista olen jo täällä vähän intoillutkin! Aivan ihania!  Näitä siis tulossa Pinkkis -tilausten mukana! Heti paikalla tilailemaan. Madeby:ta ajattelin pitää vielä maaliskuun elossa, ja sit vedän piuhat seinästä. Siis otan loputkin tuotteet sieltä pois. Etsy taas on saanut tuotteita sisuksiinsa aivan liian verkkaiseen tahtiin, kun C on ollut kipeä j anyt sillä on joku projekti meneillään ja se tarkoittaa automaattisesti sitä, että minä j aminun projektini jäävät jalkoihin. Pöh! Mutta kyllä se vielä täyttyy! Malttakaa pois!

Ja kyllähän niitä ihanuuksia on siellä jo nyt. Pari on myynyt pois, mutta nekin "tiskin alta". Nyt täytyy vaan keksiä se keino, millä saan enempi näkyvyyttä. Ideoita? Yks minkä eilen keksin on laittaa C:n ottamia kuvia tuotteista myös mun Flickr sivuille. Näin sain paljon uusia "ihailuja". Kyllä mä kirjastostakin varasin yhden aiheeseen liittyvän kirjan, kylläkin C:lle luettavaksi. Ja onhan mulla niitä itselläkin.

 Iso ongelma mulla on aina verkostoituminen. Olen siinä niin huono. Kaikilla foorumeilla hilluminen ja kaikkien kanssa kaveeraaminen. Yks juttu, missä oikeasti kaipaisin paljon viisaampien apua on Pinterest! Osaisko kukaan auttaa mua alkuun sen kanssa? Mulla on jonkun kaverin kutsusta tms. sielä luotuna jotain, mutta kun en jaksanut opetella asiaa niin se vaan jäi. Asiaan vihkiytyneet osaavat ehkä sanoa, että voisko se olla paikka, jossa kannattais jakaa kuvia esim. niistä miniatyyrikoruista? Mikä se mesta ylipäätään on?

Mä taas pähkäilen sen kanssa, että pitäiskö tässä mun blogissa olla jotain järkeä. Samoin siinä englannin kielisessä. Et olis vaan "asiallisia" postauksia, liittyen yhteen aiheeseen. Mut ihan oikeesti, en mä ikinä pystyis siihen. Tai ehkä just jonkun viikon. Mut kun mä en oikein ymmärrä tänkään blogin tarkoitusta. Miks mä jaan näitä asioita muille. Tokihan tätä kautta on tullut paljon kaikkea hyvääkin, nyt olis kiikarissa hiustenleikkuukin! Ja olen saanut tätä kautta kengät, tytöille kaikkia ihanuuksia, ja markkinoitua sekä omia kirjojani että Pinkkis tuotteita ja sit ainakin välillä innostettua osaa lukijoitsa joihinkin juttuihin, joista olen itse innostunut. Mut silti. Emmä tiedä, ehkä mua vaan harmittaa tää "hiljaisuus". Olkoot. Ei muutoksia näkyvissä.

Nyt tahtoo ompelemaan! Plääh! Mulla on pikkuveljelle ommeltavana yks laukku, tai siihen jotain "koristeita", enkä pysty ompelemaan niitä koneella, kun se laukku on ihan väärän mallinen ja aivan liian iso. Yritin eilen niin, että seisoin, C kannattelee laukkua ja minä yritän repiä sitä paininjalan alle, muttei siitä tullut mitään. Mun täytyy ommella se käsin! Jaiks!
Lisäksi on tullut joitakin koruosia. Kolmet viimeisimmät myyjäiset veti varastot kyllä ihan tyhjiksi. Nyt on ihan luvalla tullut tilailtua uusia. Niitäkin olis kiva päästä työstämään. Mut sit mua alkaa ahdistamaan ne kotiläkst ja sit tulenkin jo alakertaan, ja yritän jotain laskea/lukea ja koska se on niin vaikeeta, niin sit haen lohdutusta netistä ja sit olenkin haaskannut koko päivän ja on mentävä kouluun, enkä ole tehnyt läksyjä...

Koiruuksia!

 Moikkis nyt sitte!

xoxo,

Hyvispostaus

Tämän vuoden ensimmäinen Hyvis-, eli hyväntekeväisyyspostaus. Tässäkin nyt pienoista nuukailun makua, vaikka ihan oikeasti sitä se ei ole.
Varsinaisen rahalahjoituksen sijaan kyseessä on nyt järjestöihin liittymisestä. Minun omat kohteeni ovat:
Fauna
Animalia
Maan ystävät
Vegaaniliitto
Hop! Meinasin unohtaa!!! Tämä ei ole hyväntekeväisyyttä, ehkä. Mikä on ja mikä ei? Liian syvällistä! Joka tapauksessa, liityin Vihreisiin!! Tarkasti ottaen Vihreisiin Naisiin. Nyt olen poliittisesti aktivoitu. Hauskaa! Tunnen itseni tosi viisaaksi ja vakavaksi.

Petaa vielä harkitsen. Olen pari vuotta ollut jäsen, mutta niiden aggressiivisuus häiritsee minua. Vaikka siis ehdottomasti hyvää työtä tekevät. Kyllä mä varmaan sen jäsenmaksun maksan.

Lahjoitus tapahtuu tällä kertaa tavaran muodossa sinne Hesylle. Mä eilenkin suoraan töistä tultuani aloin käymään keittiön laatikoita läpi. Laitoin pois paljon japani-ihanuuksia, joita mä olen ostanut ihan vaan sen takia kun ne on niin ihania ja olen miettinyt, että jos joskus laittaisinkin lapsille eväät kouluun tai johonkin, siis jotain itse tehtyä ruokahommelia. Lapset on nyt 10 ja 12, ne ei varmaan kauheesti innostu pienistä ankkatikuista tai muista tökättynä soijapyöryköihinsä. Joita mä en siis koskaan ole edes laittanut niille evääksi yhtään minnekkään...voi minua. Totesin kuitenkin, että jos mä löytäisin niitä mun aarteita kirppikseltä, mä varmaan kuolisin onnesta...keittokirjojakin laitoin pois, kun tajusin, että en ole sellainen, joksi itseni haaveilin niitä kirjoja ostaessani. Edelleen on paljon lisäkarsittavaa, mutta en halua mennä vielä tämä pidemmälle. Seuraavallekin kierrokselle täytyy jättää jotain :) En kuitenkaan ole vielä lopettanut tätä kierrosta.
Tuntuu uskomattoman hyvältä karsia tavaroita. Ne, jotka päättää jättää vaikuttaa paljon hienommilta kuin aiemmin. Vaatekaappia katsoin pintapuolisesti...voi kuinka sielläkin on paljon sellasta, jota olis kiva käyttää jos vaan olis sellanen ihminen joka niitä käyttäis...ja miks ihmeessä mulla pitää olla n.25
t-paitaa?
Yöllä näin painajaisen, jossa laskuja (liittyen keittiön lattiaan) vaan kasaantu ja kasaantu. Muistan huutaneeni sille miehelle, joka niistä oli vastuussa ihan hulluna. Se oli kamalaa. Toisessa unessa puput säikähti jotain ja Sokeri haukahti niin kuin koira, mutta tuli kuitenkin minulta hakemaan turvaa. Se oli ihanaa :)

Säästämisestä vielä, uudesta lempparistani :) Mihin mä säästän? Mitä tarkoitusta varten ihmiset ylipäätään säästää? Säästetäänkö, että sitte päästään törsäämään? Säästetään, että päästään kuitenkin loppupeleissä käyttämään ne rahat? Mulla on alkuun ihan konkreettisia tavoitteita: pienten lainojen pois maksu, pienillä tarkoitan siis luottokortti-, opinto- ja joustoluottolainaa. Ainoastaan opintolaina näistä on oikeasti pieni, 109 euroa :) Aion käyttää kesään asti lumipallo efektiä ja sen avulla maksaa noi em. lainat pois ja siitä edelleen jatkaa lumipallon pyöritystä kohti isompia lainoja. Aika ajoin (3 kk välein) siirrän vastaavan "ylimääräisen" lyhennyssumman pian avattavalle tilille, johon en hanki korttia enkä nettipankkitunnuksia, talletuksia pystyn tekemään netistä, mutta nostot vain ja ainoastaan konttorista. Sinne on tarkoitus kerätä turvarahasto, jos ja kun jotain taloudellisesti kamalaa tapahtuu. Summa minkä sinne aion on kyllä niin iso, että se vähän hirvittää...kyllä tämä tästä. Nyt katse kohti tyhjää luottokorttia ja olematonta joustoluottoa!

Mitä sillä kaikella säästyneellä rahalla sitten aion tehdä? Totuusta on se, ettei sitä rahaa siis ole yhtään sen enempää kuin muulloinkaan, eli ei sitä huimasti säästöönkään saa, mutta (iso MUTTA) nyt opettelen käyttämään pakollisten menojen jälkeen jäljelle jäänyttä summaa fiksummin ja myös maksan pois niitä etukäteen käytettyjä rahoja. Ja tietenkin säästämään. En pyri elämään säästeliäämmin ihan vaan säästämisen ilosta, vaikka totuuden nimissä mainittava, että kyllä siitäkin kiksejä saan, vaan ehkä enemmänkin, ainakin näin alkuun, kääntääkseni hillittömän kulutuskelkkani suuntaa johonkin turvallisempaan. Tiedostan, että sisälläni edelleen asuu kohtuuton kuluttaja, joka janoaa päästä matkustamaan, sillä ulkomailla minulta unohtuu kaikki varovaisuus mitä rahankäyttöön tulee ja minun on ostettava kaikki, mikä vähänkin kivalta näyttää, sen "järjen äänen" suomin turvin, joka korvaani kuiskuttaa, että tätä et myöhemmin saa, kuinka paljon tämän ostamatta jättäminen harmittaakaan sitten kotona...joten on onni, ettei minulla ole vielä säästössä tarpeeksi mitään matkaa varten. Säästämisessä saatan olla konkari, mutta kohtuudessa olen vielä raakile.
No hups! Tulipa taas kaunosieluista tekstiä, kun mun piti todistella, etten säästä päästäkseni kunnolla törsäämään. Vaikka sitä aina välillä ajattelenkin. Olen oikeasti huolissani siitä, että mitä seuraavalla kerralla Japaniin matkustaessani siellä voisin tehdä, jos pääosassa ei olekaan kaupoissa kiertely. Samaa mietin kun sinne ekaa kertaa menin, pääosassa silloin Hello Kitty. Yritin saada itseäni innostumaan itse Japanista, kulttuurista ja sellaisesta yleisesti hyväksyttävästä, ei niin pinnallisesta. Lopulta onnistuin siinä niin, että minusta tuli japanifriikki. Edelleen pidän maasta kovin, mutta vegaaniuden myötä sädekehä saarivaltion ympäriltä on hälvennyt. Hargs! Asiaan!
Säästökohteeni:
1. Ennakkoon eletyn elämän takaisinmaksu
2a. Koko perhe Jenkkeihin sukuloimaan ja hulluna törsäämään. Eikä!!! Sukuloimaan ja hillitysti Amerikan ihmeitä ostelemaan ja Michael's askartelukauppaan visaa vinguttamaan! EIKÄ!!! No, Jenkkeihin kuitenkin.
2b. Asuntolainojen ylimääräiset lyhennykset (nyt kun korot on vielä matalat tämä on hyvin palkitsevaa)
2c. Turvarahasto, josta voi käyttää rahaa talouskatastrofeihin (kirjoitin ekalla kerralla oikein! Mutta jouduin vähän hidastamaan ja miettimään)

Siinä noin viidelle vuodelle suunnitelma :) Joskus toiste siitä, miten tähän suunnitelmaan päästään.
Sain eilen Perintäkirjeen! Vakuutusyhtiöni (pian entinen!) Tapiola ei vieläkään maksanut keittiön vesivahingosta tullutta korjauslaskua. Todella rasittavaa. soitin sinne tietenkin heti aamulla, oikea henkilö ei juuri silloin ollut paikalla, luvattiin jättää soittopyyntö. Mä tietekin laitoin verkon kautta palautetta ja toisessa viestissä pyysin saada tietooni kaikki vakuutukset, jotka mulla Tapiolassa toistaiseksi on. Sitten otin yhteyttä (s.postitse) Svea Perintään, kerroin kärsimästäni vääryydestä, hermostuin entisestään viestiäni kirjoittaessa, niine ttä lopulta laitoin kopion vielä Tapiolan toimarille. Vaikka olenkin ihan hassun näköinen vaaleanpunaisen tukkani ja värikkäitten vaatteitteni kanssa mua ei siltikään kannata pitää täysin vaarattomana. Kerran laitoin palautetta baarista, jossa oli mielestäni huono dj. Tokkopa sillä mitään painoarvoa on, mutta olen kyllästynyt pelkästään äänestämään jaloillani. Haluan, että ainakin osa tietää miksi asiakkuuteni vien heiltä pois.

Ei kai sitte muuta. Mjau!

♥ Raisa