Suomi on kummallinen maa. Opiskelusta ja aamupalaresepti

Ulkomailla, tai no, siis ainakin Jenkeissä tykätään hirveesti kaikesta sellaisesta todella iloisesta ja onnellisesta. Hinnasta viis. Kunhan hymyillään ja ollaan tosi täydellisiä. Mutta Suomessa, täällä hapannaamojen luvatussa maassa, jossa aina vielä on niin samperin kylmäkin. Niin, täällä asian laita on aivan toisin. Mitä enemmän valitetaan sen parempaa ja hauskempaa se on. Katsoin eilen facebookin kautta jonkun lyhyen dokumentin poikasen jonkun suositun blogin kirjoittajasta, joka nyt on siis kirjoittamassa (kirjoittanut jo?) kirjan siitä samaisesta aiheesta. Nimittäin paskasta äidistä. Ja sama juttu on kaikista muistakin rutkuttajista, jotka mollaa milloin mitäkin. Kunhan jaksetaan valittaa, niin jengillä on hauskaa.

On hirveen trendikästä olla "huono äiti", olla väsynyt ja viitsimätön. Ilman, että Oikeasti oltais huonoja äitejä. Loppupeleissä olis äärettömän noloa olla ihan oikeasti huono äiti. Siis jättää lapsi heitteille tms. Niitäkin tietenkin on, äitejä jotka lähtee bilettään kun lapset on nukkumassa jne. Mutta ei kukaan sellaisista halua lukea, eikä varmaan kyllä kirjoittaakaan.

Mutta siitä kyllä, kuinka ei jakseta olla koko aikaa läsnä tai kokkailla huippuaterioita joka päivä. Ja se on niin hauskaa. Tai se, kuinka äiti juo lasin viiniä. Hohhoijaa. Oikeesti? En ymmärrä onko tarkoitus tehdä pilkkaa niistä, jotka "elävät lapsilleen" vai hälventää omaa huonoa omaatuntoa siitä, että kun sisimmässään kuitenkin ajattelee, ettei sais olla lasten ulkopuolista elämää, ja sit kun sitä kuitenkin sattuu olemaan, niin sit siitä pitää tehdä tollainen ylikorostettu show.

Toinen juttu on toi paskat kirppislöydöt. Jota itse seuraan kyllä innolla. Välillä on kyllä niin järkkyjä "löytöjä". Mut sekin siis perustuu sille, et nauretaan muille. Etsimällä etsitään mahdollisimman kamalia asioita, ja tuodaan niitä sit esille.

Mikä meistä suomalaisia kiinnostaa valittamisessa? Enkä mä tällä tarkoita sitä, että lukisin itseni jotenkin tän ulkopuolelle. Samanlainen valittaja olen minäkin. Mut emmä kyllä tiiä siitä, et epätäydellisyydestä ollaan tekemässä uutta täydellisyyttä. Mun mielestä ei ole tosi makeeta, että teillä ruokitaan lapset tänään einespizzalla. Tietenkin se on ok, tärkeintä että ruokitaan, mutta miks sillä "rehvastellaan" että et jaksa nähdä sen vertaa vaivaa, että laittaisit oikeaa ruokaa? Yksittäistapauksena tietenkin ok, kenenkään ravitsemus ei siitä kärsi, jos se silloin tällöin syö jotain ravintoköyhää. Mutta jos se on pikemminkin sääntö, kuin poikkeus niin silloin se on väärin kasvavaa lasta kohtaan. Eikä sitä tulis mainostaa tuhansille lukijoille.

Tietenkin on hienoa, että äidit "vapautuu" itserakentamistaan "täydellisyysvankiloista", mut miks sen pitäis sitten heilahtaa heti sinne toiseen päähän?

No, tulipahan taas avauduttua...Mutta siis, miksei keskityttäis enempi niihin hyviin (siis iloisiin ja värikkäisiin) asioihin? Vielä korostaisin sitä, etten peräänkuuluta mitään täydellisyyden tavoittelua, vaan tavallista arkea sotkuineen, kiireineen ja iloineen. Mutta siis myös iloineen.

Ja sit mun epätäydelliseen elämääni.

Tämä kuva ei liity mihinkään. Mutta on söpö. Meillä toukatkin nukketalokokoa.

Olin eilen siellä ammatinvalintapsykologilla. Olisin yhtä hyvin voinut mennä vaikka kirjastoon tai kaverille. Ihan yhtä tyhjän kanssa. En edes ottanut esille tekemääni paperilappusta. Ei mitään ohjausta, ei mitään. Ihan kiva täti, mut ei se kyllä työtänsä osannut. Se olis oikeesti voinut olla ihan kuka tahansa. H:gin Yliopiston sivuiltakaan se ei meinannut löytää jotain mitä kysyin. Ehkä enemmän sain "apua" siitä, kun itse puhuin ja mahdollisesti sitä kautta selkiytin asioita itselleni. Tänään kuitenkin laitan hakupaperit etiäppäin.  Ja ainakin kahteen paikkaan. Rohkeaa ja työlästä? Ehei, sillä kumpaankaan ei ole pääsykoekirjoja, ainoastaan bilsan ja kemian tai vaan bilsan osaaminen. Hip hei! Eli lukemalla toiseen luen samalla toiseen! Kyllä tämä tästä. Ajattelin myös ottavani yhteyttä kemian opeen, että saisinko suosiolla siirtää tämän kurssin aikataulua niin, että tähtäisin uusintakokeeseen, eli saisin pari kolme viikkoa lisäaikaa.



Kyllä tämä tästä! Mulle aina välillä iskee into opiskella, ja sit kun olis aika ottaa kirjat esille niin se onkin jo kadonnut. Mokoma!

Eilen sain taas vähän ommeltua, mutta vasta koulusta tultuani, eli aika myöhäseksi meni. Ja sit C halus katsoa elokuvan, niin ei mulle oikeastaan jäänyt aikaa juuri muuhun kuin silittämiseen. Mutta hyvä sekin. En kauheesti pidä silittämisestä, mutta jonkunhan sekin on tehtävä. Vaatteita en kyllä silitä juuri koskaan. Mulla oli maatalouskoulussa opettaja, joka silitti kaiken. Alusvaatteista lähtien. Mutta se myös pisti kolmivuotiaan poikansa imuroimaan. En tiedä kuka ne äitin pikkarit silitti. (pikkarit=pikkuhousut=alushousut=nimettömät)

Katsottiin elokuva miehestä joka osti eläintarhan. Parin vuoden takainen, tositapahtumiin perustuva. Oli ihan hyvä.

En tiedä nyt kuinka vakavissani olen tämän kanssa, mutta mulla on taas sellainen tunne, että voisin elää vähän säästeliäämmin. Ihan jo senkin takia, että kohta koittaa aika, jolloin en saa enää ansiosidonnaista, vaan ihan perus työttömyyskorvausta tai ehkä kuitenkin mieluummin opintotukea. Ja se kyllä romahduttaa meidän tulot. Niin siihen olis ehkä aiheellista alkaa pikkuhiljaa varautumaan. Jos ei mitenkään muuten, niin ainakin luottokortti olis pakko saada maksettua pois. Ja tällä kertaa sit myös alennettua sitä kattoa. En voi pitää sitä samassa kuin missä se oli mun ollessa töissä!

Tulispa meidän muutamasta marjapensaasta marjoja! Ja omenapuusta paljon omenia. Nyt tiedän pakastaa niitä paljon enemmän. Vaikka kuinka olen käärinyt niitä paperiin ja pitänyt kylmässä kellarissa, niin huonoksihan ne on menneet. Mutta kaikki pakastetut on jo syöty. Omenasosekin mennyt aika huonosti kaupaksi. No, onhan tässä vielä aikaa. Perunaa aion kasvattaa paljon lisää, se tuntuu menestyvän minunkin epäpätevässä hoidossani. Ja on niin hienoa syödä omia perunoita. Vaikka ne poikani mielestä olikin jotenkin ihan kamalia. Likaisia ja kaikin puolin viallisia. Enkä muuten saa enää kutsua poikaani lempinimillä. Enhän mä edes meinaa muistaa sen oikeaa nimeä, kun aina kutsun niitä joksikin muuksi. Mutta enää en siis saa, kun se on niin lapsellista....Elämä on.

Loppuun vielä teille, jotka tänne asti jaksoitte! Meidän aamupalaraakapuuro.

1:lle

1 dl kotimaista kokonaista tattaria (saa ainakin citymarketeista)
kourallinen saksanpähkinöitä (tai oikeastaan mitä vaan pähkinöitä/siemeniä)

puoli dl taateleita (tai muita makeita kuivattuja hedelmiä)
1 rkl pellavansiemeniä

1 banaani
2-3 dl pakastemarjoja

Huuhtele tattari huolella! Kylmällä, kuumalla ja vielä kerran kylmällä vedellä. Laita väljään veteen yön yli likoomaan yhdessä pähkinöiden kanssa

Liota taateleita ja pellavansimeniä yön yli, vettä sen verran että kaikki peittyvät

Kaada tattarista vesi pois, huuhtele vielä kertaalleen, niin että vesi suht kirkasta.

Pistä jäiset marjat tehosekoittimen pohjalle ja kippaa muut aianekset päälle, hedelmät liousvesineen.

Surauta huolella sekaisin. Lisää tarvittaessa vettä.

Tän voi tehdä myös niin, että tekee puuron ja marjahöystön erikseen ja kaataa kulhoon päällekäin.

Ripottele pinnalle vielä raakasuklaata rouhittuna.

Nom nom nom.


xoxo,
 Raisa