Kaikkien kaveri

Tää on taas niitä postauksia, jotka olis parasta jättää ihan vaan omaan päähän hautumaan. Mutta kun olen tälläinen totuuden torvi, niin uloshan tämäkin tulee. Vähän sama, kun viime vuonna synttäreillä kehuttiin Limonaadia, niin olihan mun siihen pakko sanoa, että se on kyllä sitten tosi pahaksi hampaille. Kaikkien teki ihan hirveesti mieli juoda sitä sitten. Mutta mä halusin kertoa asian, niin kuin se oikeasti on. Enkä salailla mitään. Vaikka kyllä mä aika paljon salailen, ainakin itseltäni.

Ai nii, hitto. Ennen tohon itse asiaan menoa haluan pikaisesti kirjoittaa vanhenemisesta. Toissa-aamuna tai ihan tässä lähiaikoina kuitenkin iski oikein kovaa, että siitä on ihan pian 20 vuotta kun mä olen täyttänyt 20! Apua! Silloin sitä kuvitteli olevansa jo tosi iso, ja jotenkin sellainen täysin haavoittumaton ja voittamaton. Mitkään murheet maailmassa eivät yltäneet kakskymppiseen asti. Vaikka olinkin aika sekaisin ja kasvissyöjäkin (sama asia?) Ja kohta olen ollut jo 20 vuotta "aikuinen". No itseasiassa nes kuussa virallisesti aikuinen viimeiset 20 v. Uh huh. Kuumottavaa. Ja niin vanhaa. En tiedä mikä siinä on kaikista kamalinta, ehkä se et kaikki menee vaan niin kovaa vauhtia, ja jotenkin sitä itse on vähän tipahtanut kyydistä, enkä kyllä yhtään tiedä, että miten sinne pääsi kapuamaan takaisin. Varsinkaan tämmöinen, joka osaa kyllä päätöksiä tehdä (olen ihan oikeasti todella hyvä siinä!) muttei yhtään pitkäjänteisesti niissä päätöksissä pysyä. Ainakaan niissä tärkeimmissä. Kun mieli vaihtuu ja tulee uudet kuviot. Plääh. Taas mennä hypähti vähän sivuraiteille. En oikein meinaa kestää ulkoistakaan vanhenemista. Vaikkakin melko armollisesti aika on meikäläistä kohdellut. Ehkä. Mikähän siinä vanhenemisessa kaikkia niin kamalasti kuumottaa? Sivu suun menneet/menevät mahdollisuudet? Kohtahan tän pitäis olla ihan parhaimmillaan, kun lapsetkin alkaa olla niin isoja, ettei kaikki pyöri koko aikaa niiden ympärillä, vaan voi enempi keskittyä omaan elämäänsä. Vai onko just se kurjaa? Et sit pitäis alkaa kehittelee sitä elämää lasten ulkopuolelta?

Joo, mut siihen mitä ei pitäis edes postata. Kun mulla on kerta toi yritys, jonka tietenkin soisin menestyvän ja ehkä joskus alkavan tekemään ihan oikeaa rahaakin. Kun nythän ne mitä tulee niin aika tarkalleen myös menee ihan siihen itseensä. Kiitos kirjojen tilanne on ollut vähän parempi viime vuosina, mut ei siltikään niin että sellaisilla rahoilla pystyis elämään. Tiedän, että on ihan utopista kuvitella, että Pinkkis vois joskus mut elättää, mutta mahdotonta se ei ole. On ihmisiä, jotka pystyvät noilla Etsy ja muilla  myynneillä ihan oikeasti tekemään rahaa. Ja mä niin kovasti haluaisin olla semmoinen. Tai siis haluaisin Pinkkiksen olevan semmoinen. En himoitse mitään rikkauksia, mutta sellaisen menestyksen, että tilauksia olis päivittäin useita. Netissä törmää näihin menestyjiin, ja sitä aina miettii ja ihmettelee, että miten ne on siihen päässeet. Tietenkin niillä on hyvät tuotteet (ja niin on Pinkkikselläkin!) mutta matkassa on myös ripaus onnea ja sit se, mikä mun mielestä on ehkä tärkeintä, tietynlainen persoona siellä niiden tuotteiden takana. Sen ei vättämättä tarvitse olla edes oikea henkilö, vaan se voi olla oikean henkilön luoma "julkisivu", mutta joka tapauksessa se on jotain sellaista, mihin potentiaaliset asiakkaat törmää ja josta ne kiinnostuu. Ja sen, et mikä saa sen potentiaalisen asiakkaan koukkuun, miettiminen on musta niin kiehtovaa. Kun se saattaa olla ihan mitä vaan. Se voi olla vaikka erikoinen tatuointi, jota muut esiin tulevat asiat sitten tukevat. Tai sitten se saattaa olla vaan jonkun ystävällisyys, ja "näkyminen" vähän kaikkialla, joka sit lähtee pikkuhiljaa kasvattamaan sitä suosiota ja kun sitä on tarpeeksi, itse suosio/menestys toimii oikein tehokkaana koukkuna. Näistä syistä mä usein mietin tän bloginkin "järkeistämistä". Et jos piilottais niitä omia säröjä, ja olis "täydellisempi" ja sais sitä kautta ihmiset haluamaan Pinkkistä, kun nekin haluaa oll atäydellisiä. (ja tota mun ei ainakaan pitänyt kertoa!) Niin, olen sitten viime aikoina, kun on se Etsykin uudelleen käynnistetty, ollut todella aktiivisesti Flickerissä, joka on parhaimmillaan ihan mahdottoman hyvä keino promota sun tuotteita, ja sinne Pinterestiinkin aktivoiduin, ja ehkä vähän enemmän siellä Facebookissakin olen ollut. Ja ollut niin *piipisti* kaikkien kaveri. Varsinainen karavaanari (kuka muistaa sen biisin, karavaanari, kaikkien kaveri tms.?). Ja kun se ei ole oikein mun luonteen mukaista. Kyllä tykkään tietyistä nettiyhteisöistä ihan kamalasti, kunhan olen päässyt niihin "sisään" ja tunnen siellä olevat ihmiset kavereikseni. Olenhan esim. Japanissa yhden Australialaisen neidonkin HK foorumilta tavannut. Ja yhdne toisen kanssa ollaan vieläkin tekemisissä. Mutta kaikki sellainen hännystely ja mielistely...hargs! Ei jaksa! Ei pysty! Ja silti on vaan yritettävä. Ja kyllähän se sit taas, jos jonkun kanssa "kemiat kohtaa" ja saattais alkaa vaikka sähköpostiosoitteita vaihtelemaan ja etunimeltä toista kutsumaan. Vähän sama kun haluaisin osata virkata, mutta en missään tapauksessa kestäis sitä opettelua. Haluaisin olla pro heti ekalta silmukalta. Niin netissäkin. En jaksais kasvattaa sitä ihmisjoukkoa ympärilläni, vaan haluaisin olla se, jonka kaikki haluavat kaverikis. Tai en minä, mutta Pinkkis. Aika avointa tilitystä. Sorry. Tämä olkoon Amanda Palmerin videon syytä. Avoimuus ja haavoittuvuus on niin epähip. Joop. Koittakaa kestää.

C ehdotti, että laitettais muutamia miniatyyri dioramoja Madebyhin myyntiin. Ja niin sitten eilen illalla laitettiin ja nyt on jo yksi niistä myyty! Hip hei! Ensimmäinen diorama matkaa kohti uutta kotiaan! Ihqua! Vaikka siltikin soisin sen tapahtuvat tuolla Etsyssä.

Kiitos muuten kaikille numeronsa tekstanneille!! Eiköhän siinä ollutkin jo tärkeimmät numerot ;) (tämä olkoon piikkinä niille, jotka lukevat mutteivat viitsi "paljastaa" sitä. Whatever.)

Jostain sain eilen myös kimmokkeen netistä vaatteita etsiskelemään. Ja löysin mekon!!  Ja sit toisenkin! Minä, vähän vaatevammainen löysin kaksi mekkoa, jotka haluaisin. Ja pian on synttärit tulossa, joten eiköhän toinen (parempi, tietty) mekoista pian minun ylleni päädy! Mä tykkäsin enempi tuosta vihreästä, jossa pilkkuja. Vaikka on tuo lilakin aivan mahtava. Toivottovasti ne ei ole liian lyhyitä, ettei tule liikoja vilauteltua! Molemmat Modclothista. En edes uskaltautunut katsomaan mitä kaikkea muuta niilä on, kun noi mekotkin jo oli niin hienoja. Ja turhaan mä vaatteista villiinnyn, hetken jaksan pukeutua vähän nätimmin ja sit mulla onkin jo farkut ja t-paita ja joku napitettava juttu siinä päällä. Tai vielä pahempaa - huppari.

Pari muutakin kuvaa, kun on muutamia uusia juttuja, joko postissa tulleita tai sit viime su kirppikseltä. Tai sit ihan ite tehtyjä :D Ja pari nukkea, jotka eivät juuri ole saaneet palstatilaa, käsittämättömän kauniista ulkonäöstään huolimatta.

Ai nii, sekin vielä, et kiitos tosi paljon todella hyvistä postausehdotuksista!1 Toteuttamisen arvoisia jokaikinen! Ja voin melkeimpä luvata, että joka ikisestä tulen postauksen tekemään. Tai siis niitä ruoka juttuja sit lisätä tänne enempi. Me nimittäis syödään tosi hyvin :) Vaikkei kumpikaan erityisesti nautita ruoanlaitosta (mä saatan välillä innostua siitä, mutta noin niinko pitkässä juoksussa se on puuduttavan tylsää ja mulla olis usein paljon parempaakin tekemistä, kuin laittaa ruokaa) Niin, mut C on ihanan reipas kokkaamaan uusia juttuja kirjoista, mä sävellän paljon enempi, kun en jaksa stressata ainesten hankinnan kanssa tms. Mutta arvonta on vielä avoinna, koko tämän viikon vielä. Eli käykäähän muutkin laittamassa toiveitanne, ehdotuksia ja muuta eilisen päivän postaukseen, otsikolla Arvonta!, niin olette mukana sen hedelmäsalaatti tölkin arvonnassa!

Ja nyt niitä kuvia!

Kirppikseltä, 4 euroa. Niin, kuvasta ei käy kokoluokka ilmi, mutta on siis todella iso. Pari kolme kertaa perusponin kokoinen.

Mercedez, uskomattoman kaunis tyttö, jonka kuukausi tämän piti olla, mut sit tuli Polly ja vei kaiken huomion. Mokoma.

Muutaman (3-5) sentin korkuinen valokuvakehys. Oli sellanen tinan värinen, maalasin spraymaalilla. Kirppikseltä, euron.

Penny, eniten Pimpulan näköinen nukkeni. Aivan mahtavan kaunis tämäkin. Suuressa nykkerytäkässä jäänyt vähän jalkoihin. Onneks nyt vähän hiljentynyt, niin ovi saada enemmän huomiota. Jonka kaiken kyllä ansaitsee. Tossa muuten se kirjoituskone, josta aiemmin puhuin. Vai olikohan se siellä enkkublogissa?

Tein pari lisää näitä sormuksia. Ihania!

Uusia kankaita! *sydän* Kankaat on niin ihania! Toi yläreunassa oleva on aivan mahtava, mutta noita söpöjä eläimiä on ainoastaan alareunassa. Muuten oli ankanpoikasia ja sydämiä tai palloja.

Ihan loppuun vielä kun kerta muistin! Huomenna Animalian PKS ryhmän uusien ilta! Kaikki sinne siis!! Itse en pääse, kun on äikkää ja enkkua, mutta hauskaa on varmasti ilman minuakin ;)
xoxo,

Raisa