Vihdoinkin!

Olen "aina" salaa ihaillut/haaveillut kollaaseista, en ikinä niitä oikein ymmärtänyt, enkä koskaan kokeillut. Ainakaan tietoisesti. Vaikka onhan skräppäyskin aika pitkälti just sitä. Muttei kuitenkaan. Skräppäys ei ole taidetta. Ja se on kait se erottava tekijä sitten.

Niin, olen aina tykännyt paperisilpusta, kerroksellisuudesta, oudosta taiteesta ja sekavuudesta = kollaaseista. Mutta jostain syystä en ole niitä tehnyt. Ja muutenkin multa on aika pitkälti jäänyt taiteellinen puoli itsestäni käyttämättä. Koska en osaa piirtää, maalata, muovata, oikeastaan oikein mitään, mihin vaaditaan käsiltä jotain kurinalaisuutta. Multa ei mene aivoista suoraa linjaa käsiin, vaan se on sellaisella mutkalla, että tekee minusta kuumottavan huonon piirtäjän. Mun käsialakin on aikas kammottavaa verratuna peruskauniiseen käsialaan. Kesti aika pitkään se hyväksyä, nythän siitä on tullut jo iso osa minua. Varsinkin kiemuraisesta ja haparoivasta kaunokirjoituksestani :) Olishan se ihan tylsää, jos käsiala ei vastais ihmistä muuten ;) Niin, mutta siis se taiteellisuus. Tää on tosi kummaa, mutta mä aika ajoin haaveillen sellaisesta rajattomasta taiteesta. Siis ehkä niinku sellasta omien rajojen yli menevää, ei mitään kehyksiin ripustettavaa, vaan ehkä enemmän terapeuttista, vaikka käsillä maalin levittämistä isolle alueelle. Siis sellasta purkamista. Niin, en ole kuitenkaan sellaista tehnt. Joskus lasten ollessa pieniä antanut kyllä niiden tehdä sitä kylppärissä. Ei ihme, että Hapzista on tullut niin taiteellinen. Not. No, ehkä se on saanut lapsena taiteilla niin paljon, ettei enää teininä tarvitse ;)

Koen, että Pinkkiskin on ollut sellaista sievää ja rajojen sisällä pysyvää. Kyllähän niihinkin saa tekemisen tarvetta purettua, ja hyvin saakin. Mutta se taiteellisuus, omaleimaisuus. Ehkä joissain koruissa saattaa olla jotain häivähdyksiä siitä, mut enimmäkseen ei.

Kollaaseista haaveilun ohella olen harmitellut jäykkyyttäni ompelijana. En skräppäyksessäkään käytä ompelukonetta hyödykseni, vaikka se ainakin jossain kohtaa oli kovinkin trendikästä. Ei, minä pysyn tiukasti laatikossani, enkä muuta kuin vähän kurkin sieltä ulos. Jonkin aikaa sitten tein pikkusieviä onnittelukortteja ommellen, huopalintuja kartongilla. Wohoo! Miten omaperäistä ja räiskyvää!

Kunnes sitten lainasin jonkin aikaa sitten kirjastosta vapaakirjonnasta (?) kertovan kirjan. Muistan ajatelleeni kirjan lainausta tuumiessani, että just jostain tälläisestä mä voisin tykätä. Kirja on ollut Tehtaalla kohta kuukauden, enkä kertaakaan ole sitä avannut. Siellä se vaan nököttää, ja odottaa saavansa vähän huomiota. Mutta jo ihan pelkkä olemassa olonsa sai aikaan sen, että vihdoin ja viimein viimeistelin mun Pinkkis -pupuprojektin. Siis se uusi pupu, jonka ihana Emmi mulle piirsi, niin siitä olin tekemässä kolmiulotteista pehmoa. Pehmo epäonnistui surkeasti, se näytti vielä littanana hyvälle, oikeinkin lupaavalle. Mutta 3d:nä ei sitten yhtään. Pitäis muokata sitä kaavaa jotenkin, mutta ei minusta ole sellaiseen, ainakaan nyt. Koska se altistaisi taas uusille epäonnistumisille. Joten pupu tyhjäksi, takakappale irti, etukappaleen nurjalle puolelle vähän liimaharsoa ja pupu kiinni Pinkkiksen pöytäliinaan. Ja siksakkia päälle. Näitä tarvitaan ehdottomasti lisää, jos ei pupuja niin ainakin niitä muita koristeita, mitä Emmi piirsi. Pupujakin, jos vaan jaksaisin/viitsisin. Tämä oli siis alku. Muttei vieläkään sytyttänyt kunnolla.

Eilen sitten ommellessani suoraa viivaa, suh, suh, suuh osui katseeni pöydänkulmalla keikkuvaan sydämeen. Joku leimasinharjoitelma kankaalle. Ja koska mulla oli ikävästi rullastaan irronnut lankamöykky koneessa, jota ei voinut enää siirtää yhtään mihinkään, oli pakko saada vihreä lanka johonkin käytettyä, joten ompelin sen sydämen ympäri. Ensin kerran, ja koska se ei näyttänyt silleen oikeen miltään, mut silti kiehtovalta, niin aloin sitten ompelee oikein sydämeni kyllyydestä. Ees taas, ees taas. Kylläpä tuli hieno sydän! Ja koska lankaa oli vieläkin jäljellä kirjoitin omalla ihanalla käsialallani sydämen päälle IDIOT ja ompelin senkin ees taas, ees taas. Tsäk tsäk tsäk sanoi omeplukone. Ja mulla oli niin hauskaa! Sydämelle en kuitenkaan keksinyt mitään käyttöä, joten mietin, että mitä voisin tällä uudella harrastuksellani tehdä. Siis jotain hyödullistä, sillä hyödyllisyys on päivän sana. Ja sitten sen keksin! Kävin läpi jämäkankaita, valkkasin niistä sopivia, leikkelin, silittelin liimaharsot, sommittelin ja hitto soikoon! Jostain vielä keksin ainkain viisi pitkää vetoketjua! Ja tsadaa! Tein älyttömän (saako niin sanoa?) ihanan meikkipussin!!

Olen tuotokseeni hyvin tyytyväinen ja aion ehdottomasti tehdä näitä lisää! Flickerissä ne sai heti huomiota osakseen, samoin Facebookissa löytyi jo ostajia :D

Ai niin, lisäksi ISO uutinen, eiliseltä sekin. Pian ilmestyvä kirjani on nyt saanut alustavan taiton, eli pääsin kurkistamaan kirjan tulevaan sisältöön. Siis siihen, että miltä se tulee näyttämään. Ja ei voi muuta sanoa, kuin että Miljan kuvat ovat niin kauniita!! Vai mitä sanotte esim. tästä ----->

Hieno!!

Mutta tässä nyt kaikki tältä erää. Yläkerrasta kuuluu ompelukoneen yksinäistä ulinaa, täytyy mennä pitämään sille seuraa!

Intoa ja piykeyttä sinne teillekin! Koko viikonlopuksi! Ai niin, se alun pitkä kollaasiintro liitty siis tohon ompelukollaasiin. Vaikkakaan en ole ihan varma täyttääkö se kollaasin tunnusmerkit :) Ja eilen oli niin hyvää ruokaa (kerrankin minun tekemää), että siitä pitää postata. Ehkä huomenna? Oli siis BLT (bacon, lettuce, tomato) leivistä maukas vegeversio.

xoxo,

Raisa