Juuri oikeanlaista lahjontaa

Rakastan lahjoja! Niiden antamista ja saamista. Enkä aina osaa päättää, että kummasta tykkäisin enemmän. Molempia suorastaan rakastan hyvin lapsekkaalla tavalla. Vaikkei lapset taida lahjojen antamisesta ihan kauheasti tykätäkään, korkeintaan siitä Ooh! ja Aaah!:sta, mitä niidne antamat lahjat saattavat saada aikaiseksi.

(aloin muuten eilen ruokkimaan lintuja ja oravia, kun yksi talitintti tuli meidän takaoven ovenkahvalle ruokaa vaatimaan! Se lensi siihen ainakin 7 kertaa katsomaan meidän touhuja, ymmärsin siitä sitten, että on aika aloittaa talviruokinta. Nyt on piha taas entiseen malliin täynnä vilinää ja vilsekttä.Ehkä tietynlaista lahjontaa tämäkin?)

Niin, mulla on joitakin sellaisia kavereita, jotka aina silloin tällöin muistaa mua jollain ihanalla pienellä, ja ennen kaikkea sellaisella, josta ne ei ole itse joutuneet maksamaan. Tai siis ovat tietenkin, mutta niin ettei niitä ole aikoinaan ostettua minua varten. Esimerkki A. Olen nyt kahdesti saanut Järvenpäästä viestiä, että olisi barbien "sälää" kerättynä minua varten. Ja molemmilla kerroilla olen saanut sellaisia nostalgiapläjäyksiä, että ne ovat kannatelleet minua viikkoja! Eilen illalla juuri purin yhtä tälläistä kassia, jonka aiemmin päivällä olin käynyt hakemassa. Siellä oli Daisyn ruokapöytään, joka minullakin joskus ollut, tallella vielä kaikki viini- ja konjakkilasit, muutama vesi- ja shampanjalasikin oli, ja tarjotin ja kulho. Ihanat! Ja paljon, paljon kaikkea muuta!

Esimerkki B. Kaveri palautti kakkukupuja jne. ja samalla toi pienen nipun kankaita. Ihan siis pieniä palasia, ei mitään pakkoja, vaan pieniä somia palasia japanilaisia kankaita, jotka ovat juuri omiaan nukenvaatteiden tekoon. Samaiselta kaverilta sain joskus RE-ment mansikkasetin, joka hänellä itsellään oli jo kertaalleen.

Tälläisten lahjojen vastaanottaminen on ihanaa, kun ne oikeasti ilahduttaa, niistä ei tule sellaista oloa, että voi hitto, nyt mun pitää hommata sille jotain ja kun tietää, että hyvässä lykyssä lahjan antaminen saattaa vielä hyödyttää sitä toistakin osapuolta. Usein joo, esim tapauksessa A annettiin turhaa tavaraa pois omista nurkista. Ehkä esimerkissä B kankaille olisi löytynyt omaakin käyttöä, mutta ainkain antaja sai antamisen ilon :)

Ja mulla taas päätynyt niin paljon niistä saaduista aarteista ihan kunniapaikoille, erityisesti nukketalossa. Ettei ne missään tapauksessa ole sellaisia, jotka päätyy täällä sitten meidän nurkkia tukkimaan. Ne, mitkä ei käyttöön jää jatkaa sitten matkaansa eteenpäin. Paitsi, että Barbien ruokatarvikkeita en vaan raaski laittaa kirppiskasaan, vaan ne, jotka ei tule omaan käyttöön päätyy muovikassiin, johon kerään "näitä en pysty laittamaan pois" tavaroita. Ehkä joskus? (ehkä ei!)

Ja saaduista kankaistakin on niin paljon hauskempi ommella kuin kaupasta ostetuilla. Nytkin on kaksi mekkoa tekeillä, joista toinen (onnistuttuaan) päätyy hyvinkin mahdollisesti kankaiden antajan nukkejen ylle :)

Mitä nyt sitten yritän tällä postauksellani sanoa, että sellainen pyyteetön lahjonta on ihanaa. On ihanaa antaa ja on ihanaa saada. Ei aina tarvitse tilien olla tasan, eikä niitä tilejä tarvitse edes seurata. Mutta lahjojen pakolla ostaminen ei taas ole yhtään kivaa. Esim. jouluna tuskassa etsiä jotain, joka ei saisi lahjan saajaa kiusalliseen tilanteeseen, että missä mä nyt säilytän tätä siihen saakka, kun toi tulee uudestaan käymään...Ruoka on muuten aina todella hyvä keino lahjoa. Kunhan on tietoinen saajansa ruokarajoitteista :D

Ei muuta! Hauskaa alkanutta viikkoa! Mulla muuten toista viikkoa oikeassa kädessä erittäin todennäköisesti jännetupentulehdus. Melko syvältä. En ole malttanut lepuuttaa sitä, vaan tehnyt puutarhahommia ja kanniskellut asioita ja leikellyt kankaita (lopulta jouduin kyllä pyytämään Mr. C:n apuun, kun ei vaan onnistunut ilman vihlovaa kipua), lopulta niin, että se pe? iltana narisi! Oikeesti. Kun väänsin rannetta, kuului siitä lihaksesta ranteen ja kyynärpään välissä natinaa.

Oltiin muuten treiffeilläkin, siitä vaikka huomenna. Nyt mentävä!

Eläinten päivän tunnelmia perjantailta.

Phoenix on hiukan liika katsonut piirrettyjä

Uusin (ja viimeinen?) tyttö Astrid

Ihana diorama

xoxo,
Raisa

Voihan tissiliivi! + bonuksena täydellinen elämä

Siinä Caitlin Moranin kirjassa, jonka hiljattain luin, mikäköhän sen nimi olikaan? niin siinä oli ehkä kokonainen luku omistettu rintsikoille. En ole ihan varma, eikä sillä ole edes mitään merkitystä oliko vai ei.Okrait, tuostahan näkee kirjan nimen: Naisena olemisen taito. Ja myös sen, että oli oma luku pelkille tisukkaliiveillekin: ;
Minun pitää saada rintsikat! Että tuli nyt sitten viimesen päälle kuranttia tietoa.
En tiedä miksi, mutta nyt kovasti toivon, ettei tätä kovinkaan moni mies lukisi. Mutta ehkä siitä on pitänyt huolen puolisen vuotta sitten jatkuvalla syötöllä syötetyt nukkehöpinät.

Rintaliivit. Rintsikat. Tissiliivit. Yleensä rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta miksei näillä ole tämän enempää? Minä ainakin, vaikkei mulla juuri tota etumusta olekaan (kuppikoon ollessa 70-75 A), rakastan liivejäni. Tai no en kyllä rakasta, mutta tykkään niistä kuitenkin. Rahaa en kyllä niihin käytä juurikaan, uusimmat ovat kirpputorilta ostetut... ja nyt niissä on yhteensä 7 reikää. Tulee mieleen se yöpaita, josta en millään meinannut raaskia luopua, jossa oli yli 20 reikää.
Nääkin kyllä jakaa naiset niin kahteen leiriin: on niitä, jotka käyttää alusvaatteisiinsa paljon rahaa, ja sitten on niitä, jotka ei käytä. Siipan harmiksi (?) en voi sietää mitään pitsihepeniä ja Gossardin Wonderbraitakaan en arkikäytössä jaksa. Mulla on yhdet tosi nätit japanista ostetut rintsikat, jotka on vielä just oikeaa kokoakin, mutta hitto että ne kutittaa! En ymmärrä miten se on mahdollista, kun sisäpuolelta tuntuisivat olevan ihan tasaista kangasta, mutta joku niissä on.

Noilla kirjan sivuilla, jos ette jaksaneet lukea, on siitä, kuinka ihanaa on iltaisin ottaa tietyt rintsikat pois. Kaikkihan ei suinkaan aiheuta mitään kärsimystä, mutta just ne parhaimman näköiset usein on just sellaisia mitkä tarkoituksellakin kiristää ja puristaa, tietenkin juuri oikeista kohdista.

Mä muistan, miten joskus nuorempana, silloin kun mulla oli kaksi kuppikokoa enemmän tavaraa laittaakin niihin kuppeihin (ei uskois, mutta mulla on parikymppisenä ollut todella vetävännäköinen kroppa! Äh! miten toi saikaan mut kuulostamaan todella vanhalta!), mulla oli rintsikat, joita jostain kumman syystä käytin, vaikka se oli yhtä tuskaa. Ja aina olin niitä riisumassa, tai odotin sitä, että pääsisin niistä eroon. Ja sit kerran mun kaveri sanoi, et ei ehkä kannattais käyttää niitä, jos se on noin tukalaa. Ja niinhän se oli! Mitä niitä käyttämään, jos ne aiheutti sellaista kärsimystä! Enkä sitte enää käyttänyt.
Eikä mun mielestä tarttis kenenkään muunkaan sellaisia käyttää. Rintsikoiden ei kuulu olla epämukavat. 

Muistan yhden todella hassun, näin jälkikäteen, kohtauksen, taas sieltä nuoruudesta. Olin kavereiden kanssa kaupungilla, ja mun toinen kaarituki tuli läpi siitä etupuolelta, niin et se tuli paidan (avonaisesta) kauluksesta näkyviin. Sen sitten huomas pari ihmistä, ja ihmetteli et mikä se on. Ja koska en ollut itse ikinä nähnyt kaaritukea "paljaana" en todellakaan tiennyt mikä se on. Mulle tuli todella kuumottunut olo, tuntui kuin olisin paljastunut robottiksi, josta just irtos joku osa. En muista miten se tilanne meni ohi, tunginko sen vaan takasin, vai vedinkö kokonaan irti vai mitä. Mut se oli todella järkyttävää.

Mun pitäis ostaa uudet rintsikat, näiden reikästen tilalle. Mutta kun se on niin vaikeeta! Niitä pitäis sovittaa, ja inhoon jo ihan päällysvaatteiden sovittamista, saati sitten jotain alusvaatetta. Ja haluaisin sellaiset, jotka on oikeasti hyvät ja ehkä vielä jotenkin eettisetkin, vaikkakin aika pienestä vaatekappaleesta on kyse. Eli vois kuvitella, ettei se vaikutuskaan ole niin suuren suuri. Ja siltikään en halua mitään  vimpan päälle käsintehtyjä taideteoksiakaan. On se niin vaikeaa.

Ette usko miten olen empinyt tämän postauksen kanssa. Kun ei tässä taaskaan ole päätä eikä häntää; ei mitään todellista syytä tämän julkaisuun. Ehkä korkeintaan pienet naurut tolle robotti-jutulle, mut muuten ihan yhtä tyhjän kanssa. Yritän korvata tämän surkeuden bonuspostauksella!

Bonuspostaus: Täydellinen elämä.

Tiiättekö kenellä on ainakin minun mielestäni täydellinen elämä?! No Hello Sandwich -blogin Ebonyllä. Se tekee työkseen sitä mistä se tykkää, se asuu ulkomaalaisena Tokiossa, kolme vuotta jo takana, sillä on avo?puoliso ja ainakin blogistansa välittyy sellainen kuva, että se on todella onnellinen.
Tosta työjutusta: se siis suunnittelee kuoseja MT washi teippeihin, promoaa Martha Stewartia japanilaisille, vetää askartelukursseja, tekee askartelukirjoja, suunnittelee erilaisia printtejä. Voisko hienompaa olla? Ja asua vielä Tokiossa. Hitto, jos itsekin osais suhtautua omaan asuinpaikkaansa samanmoisella kiitollisuudell aja riemulla. Mutta mä ainakin otan tän niin itsestään selvyytenä ja jotenkin tylsänä. Vaikka Helsingissa ainoastaan tylsää taidan olla minä. Täällä on niin usein kaikkea meneillään, pitäis vaan viitsiä itse vähän enemmän. Mennä ja kokea. Mutta jos on tälläinen kotikökkö, niin minkäs teet. Ehkä mä en siellä Tokiossakaan ensimmäisen viiden vuoden jälkeen jaksais enää mennä ja kirmata? (kyllä jaksaisin!)

Kenellä teidän mielestä olis täydellinen elämä? (Ja joo, eihän täydellisyyttä ole olemassakaan, ruusuissa on piikkejä tiedetään tiedetään, ei tarvii saivarrella siellä)

Mutta nyt meen tekemään sudokuita, kun luin että ne pitää aivot virkeinä ja toimintakykyisinä! Tästä bloggaamisesta ei ole varmaan muuta kuin haittaa..

Nauttikaa elostanne! Ja ottakaa ilo irti omasta kaupungistanne!

xoxo,
Raisa

Ai nii, tein eilen ekat sivut siihen Smashiin! Todella hauskaa!

Nyt tulee sanomista! (+ pizzaa!)

Kuulkaa, tajusin eilen, luettuani siitä ensin yhdestä kirjasta (the anti 9 to 5 guide), että ennemmin olen köyhä ja kurja kuin hyväpalkkaisessa työssä joka vie minusta kaiken sen hyvän, joka tekee minusta minut.

Mun piti lukea se siis jonkun toisen kirjoittamana, ennen kuin itse tajusin kuinka älyttömän hyvää mun elämä nykyisin on, verrattuna vuoden takaiseen. Kaiken tämän taloudellisen (itseaiheutetun) kaaoksen keskeltäkin voin nostaa pääni, ja sanoa että Hitto soikoon! On sen arvoista! Ja eihän näin saisi tietenkään ajatella. Totta kai kaikkien täytyy käydä töissä ja kantaa oma kortensa kekoon, eikä lojua päivät pitkät kotona muiden kustanuksella. Ja vielä hittolainen, nauttia siitä ja rehvastella sillä julkisesti! Mokoma! Mä tiedän sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat mun (ja C:n?) tilanteesta näin, mut mitä sitten? Toivottavasti meni päivä pilalle! Hah!

Eihän tietenkään työttömyys ole mikään ratkaisu, enkä mä missään tapauksessa halua olla työtön, enkä nauti olla työttömänä. Mutta en kyllä suostu myöskään haaskaamaan elämääni tekemällä työtä jota vihaan. Ja mä ihan oikeasti viimeiset kaksi vuotta vihasin sitä. En joka päivä, en koko aikaa, mutta loppua kohden enemmän ja enemmän. Ehkä ennen kaikkea osaa niistä ihmisistä, joiden kanssa jouduin tekemisiin, mutta en mä siitä työstäkään saanut mitään irti.

Ehkä tää vuosi, mikä nyt on meneillään, siis aika työttömänä, on välivuosi, sellainen jota nuoret ihmisetkin pitää, kun ne haluaa miettiä vaihtoehtojaan ja mieltymyksiään. Ja ihan hyvä vuosihan tämä on ollut. Vaikkakin melkoista vuoristorataa aina välillä ;)

Mutta siis kaikki se mielenrauha, ahdistuksen puute ja jopa onnellisuuskin, kaikki ovat tulleet työttömyyden myötä. Tai ennen kaikkea hirveän työn loppumisen ansiosta. Ei vielä ainakaan sen ansiosta, että tekisin sitä mitä haluaisin. Koska en vieläkään tiedä mitä se on. Toi kemia on kyllä niin kamalaa, että ehkä se ravitsemus ei sitten olekaan mun juttu? Maanantaina mulla on se ammatinvalinta -tapaaminen. Olen jotain jo paperillekin kirjoittanut, yksittäisiä asioita joissa olen hyvä, joista pidän. En halua miettiä niitä asioita, joita en ainakaan halua. Liian negatiivista näin aurinkoiseen päivään :)

Oon hirmu iloinen, että on perjantai! Se tarkoittaa, ettei ole illalla koulua. Ajattelin pakottautua lukemaan kemiaa. Hiton ionit. Ajattelin myös ommella. Ette usko kuinka mukavaa sekin on, silloin kun ei ole mikään pakko. Mä niin nautin siitä, kun saan niitä saumoja suhautella. Ja tehtyjen pinon kasvamaan. Ompeluinnostus tässä kohtaa on vähän turhaa, kun ei ole mitään myyjäisiäkään tulossa, enkä ole noita nettikauppoja onnistunut saamaan vielä aktivoitua niin, että niihin menis niitä sitä vauhtia mitä niitä täällä päässä valmistan. Mutta onpahan sitten valmiina, kun jotain tulee :) Toistaiseksi olen ommellut ainoastaan kolikkokukkaroita, mutta ehkä jo ens viikolla pääsen uusien vetoketjujeni saavuttua penaalien ja muiden kimppuun!

Kävi tiistaina hassu juttu. Odottelin Malmilla kirpputorin avautumista, kello oli vähän vaille kymmenen, ja olin just tullut tapaamasta Hapsimakkaran opettajaa. Soitin yhdelle kaverille siinä ajan kuluksi; ihmettelin kun se vastas jotenkin niin vaikeesti. Ajattelin, että mokoma oli vielä nukkumassa kun niin hiljaa puhui. Mut ei se ollutkaan enää nukkumassa. Arvatkaa missä se oli! No, arvaatteko? Ihan hassua! Se oli töissä!! Hahhahaa! Tuli ihan yllätyksenä, et näinhän ne asiat oikeasti on! Itse elän jossain satumaailmassa tällä hetkellä ja muut paiskii töitä. :)

Siitä pitsasta vielä! Kiitos kun jaksoitte tänne asti.

Meillä siis tehdään älyttömän hyvää pizzaa! C tekee sen aina kaupan pakastepohjiin, mä taas en ikinä muist aostaa niitä, ja ihan oikeesti siihen nähden miten helppoa sellainen pohja on pyöräyttää, en kyllä näe mitään syytä ostaa ulkomaisia pakasteita. Joten minä teen pohjan itse. Ehkä sen takia en pizzaa teekään sitten niin usein kuin C ;)

Pohjan voi tehdä millä tahansa ohjeella, niissä ei kait kauheesti eroa ole. Mä aika ajoin laitan jotain yrttiä tai muuta makua siihen pohjataikinaa, mut paras tulee ihan perusohjeella.

Puputytön Paras Pizza, iso pellillinen

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja (mitä vähemmän kikkailet täysjyväjauhojen kanssa sen parempi, vaikka aina käytän edes osan)
puoli pakettia hiivaa
2 dl vettä
1 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa

Murenna hiiva ja liuota se haaleaan vesitilkkaan.  Lisää loput vedestä sekä kaikki muut ainekset. Sekoita huolella. Alusta jauhotetulla pöydällä huolella.  Pistä takas kulhoon ja liina päälle, laita lämpimään kohoamaan noin tunniksi.

Vaivaa kohonnutta taikinaa jauhotetulla pöydällä kunnes se on kimmoisaa. Kauli pellin kokoiseksi ohueksi letuksi, miel. leivinpaperin päällä niin saat kätevästi nostettua pellille.

Tomaattikastike:
1 sipuli, halutessa valkosipulia, kuorittuna
öljyä paistamiseen
1 prk tomaattimurskaa
sokeria, suolaa, pippuria
yrttejä

Silppua sipuli(t), paista niitä öljyssä viitisen minuuttia, lisää tomaatit, keitä n. puoli tuntia hiljaisella tulella, lisää sokeri, suola, pippuri. Keitä vielä 10 min, lisää yrtit. Jos koostumus sopivaa niin käytä sellaisenaan, jos liian vetistä niin keitä vielä vähän aikaa. Tätä vois siis keittää vaikka pari tuntia ja aina vaan maku paranee. Keitä siis ilman kantta.

Paras pizzajuusto ikinä, ohje vegaanin uudest akeittokirjasta
1 kiekko sulavaa soijajuustoa
1 prk  kaurakermaa (maitokin toimii)

keitä molemmat ainekset pienessä kattilassa kunnes juusto sulanut. Pidä käyttöön asti lämpimässä, kovettuu (siis ei ole enää juoksevaa) helposti

Nokkospesto, Puputytön juhlakirjasta

5 dl tuoretta nokkosta (tai muita yrttejä/lehtikaalia)
5 dl basilikaa
2 valkosipulin kynttä murskattuna
0,5 -1 dl oliiviöljyä
0,5 dl pinjansiemeniä (rasvaiset pähkinät, kuten makadamia tai saksanpähk. käy myös)
0,5 dl oluthiivahiutaleita
1 tl sitruunamehua (oliskohan sittenkin pitänyt olla 1 rkl? aika pieni määrä muuten)
1 tl suolaa

Ryöppää nokkonen ja valuta. Pane kaikki ainekset tehosekoittimeen (käytä ensin puoli desiä öljyä ja lisää sitten sekoittaessa lisää jos tarvii). Surauta kaikki sekaisin, kunnes pinjansiemenet "kadonneet". Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sitruunamehua ja tai suolaa.

Näitä sitten ladotaan pizzan päälle, pizza kuumaan uuniin n. 10 minuutiksi. Joskus tein tota ylemmässä kuvassa näkyvää juustoa itse, mutta kyllä toi perinteisempi pizzajuusto on enempi mun makuun. Joskus C paistaa tofua pizzan päälle, minä taas teen aika usein joko soija- tai härkäpapurouhekastikkeen tomaattikastikkeen sijaan. Usein laitetaan myös isoja siivuja punasipulia pizzan päälle. Ja aina vaan on hyvää!! Teesen mozzarella juusto toimii myös hyvin pizzajuustona.

Hyvää pizzaperjantaita! Niin, tällä viikolla jouduin heittämään pienen määrän salaattia ja leivän lopun pois, ne jäi syömättä kun tuli kiire sinne Jakomäkeen. enkä muistanut/halunnut syödä niitä jälkikäteen.

Yks juttu vielä! Viime yönä, ensi kovasti uneksittuani nukeista ja niiden ostamisesta, heräsin herätyskelloon, kovin vasten tahtoisesti, kello 2. Ei auttanut, ylös oli noustava. Sillä The Nukke oli saatava! Olin jo onnistunut kaksi aiempaa preorderia missaamaan, tätä viimeistä en kyllä missaisi. Jos ihan totta puhutaan, niin odoteltuani tätä päivää jo ainakin kuukauden, siitä hetkestä lähtien kun ekan kerran kuvan tästä nukesta näin, niin oli innostus päässyt jo vähän laantumaan. Ja kun toi taloudelline tilannekin on mitä on, niin kävipä jo mielessä, että josko jättäisin tämän ostamatta. Kysyin ihan C:nkin mielipidettä. Ja se oli sitä mieltä, että osta. Sijoitusmielessä. Oiekasti uskon, että tämä saattaisi nostaa hintaansa ajan saatossa. Tämä on muuten ensimmäinen keskikokoinen nukkeni. Ennen kaikkea tykkään niistä isoista, pienet (petitet) ovat enemmänkin koristeita ja näistä keskikokoisista en ole aiemmin kyllä yhtään innostunut. Nyt tästä uudesta kyllä. Musta se on aika hieno. Ja oli ihan jännää olla siihen aikaan yöstä hereillä, päivittelemässä Junie Moonin sivua aina minuutin välein. Olinkin sitte ihan kärppänä tilaamassa omaani. Kädet täristen näpyttelin luottokortin tietoja yön pimeydessä, kasvot kuvaruudun sinisestä valosta hohtaen. Mitä enemmän mä sitä katson, sitä vähemmän mä näen siinä sijoituskohdetta ja enemmän muovista perheenjäsentä...pahus.

Ihanan aurinkoista ja iloista viikonloppua ihan kaikille, myös niille joiden mielestä olen väärässä! Ja nyt kohti viikonlopun seikkailuja!

xoxo,

Raisa

 

Talvileskenä

Heipskukkuu!!

Mies otti ja läks! Viikoksi reissuun, kaverinsa luokse Sveitsiin. En tiedä miten sen sanois, ettei siitä sais vääränlaista käsitystä meidän suhteesta ja onnellisuudesta, mutta oi tätä autuutta!! Ihan parasta! Musta on niin ihanaa olla itse vastuussa kaikesta, ei mene yhtään energiaa siihen, että kinastellaan siitä, kuka siivoaa tai vie koirat ulos, koska mun täytyy itse hoitaa kaikki. Tai no, tokihan lapset on täällä ja nekin tekevät oman osansa, ja ainakin toinen vielä vähän enemmän. Eikä tää tietenkään olis näin hauskaa, jos se olis mennyt pidemmäksi aikaa, mutta nyt kun tiedän et tää on vaan tälläinen pikkupyrähdys, niin tästä voi nauttia täysin siemauksin!

Pinpula päätti eilen, että koska ei ole nähnt mummoa vähään aikaan voisi mennä käymään ja viedä jotain leipomiaan herkkuja. Nyt meillä sitten leivotaan :) En tiedä oliko saanut idean ilahduttamiseen täältä, vai ihan omasta pääsään, mutta lopputulos kuitenkin se, että on sopinut mummon kanssa treffit tälle päivälle. Ihanaa.

Minäkin sitten toissapäivänä yllätin itseni ja tein myös naapureiden puolelta lumityöt. En siis kyllä mennyt niiden pihalle, mutta kun lumiaura oli vetänyt melko hillittömän vuoren lunta meidän yhteiselle ajotielle, niin en poistanut lunta ainoastaan meidän puolelta, vaan ihan koko alueelta. Ja koko ajan toivoin, että jompi kumpi naapureista näkisi! Ei nähnyt. Ja nyt tuntuu, että hukkaan meni! Mikä ei siis tietenkään pidä paikkaansa!

Eli tämän viikon Hyvä teko olkoon tuo lumen luominen. Ensi viikolla teen jotain hyvää tuntemattomalle. Ideoita? Ehdotuksia? (aika kamalaa muuten, että olen ajautunut sellaiseen elämään, jossa täytyy etukäteen suunnitella ja tietoisesti tehdä jotain hyvää, niin ettei se tule ikään kuin automaattisesti. No, parempi tämäkin kun ei mitään)

Eilen siivosin, opiskelin bilsaa, kävin kaupassa, katsoin paljon telkkaria (loppuun japanilaisen tv-sarjani ja lasten kanssa illalla elokuvan). Olin tossa laskeskellut, että kunhan saan tän bilsan kokeen alta pois, on mulla sitten ainakin puoltoista viikkoa aikaa löysäillä, kunnes huomasin, että hittolainen! Neljäs kemian kurssi on jo alkanut, ja koska otin bilsan kakkoskurssin etänä samasta koulusta, on sekin varmaan sitten jo alkanut. Se siitä löysäilystä. : / Mä en ole vielä vilkaissutkaan tämän kurssin kemian kirjaa, mutta tiedän että se on metalleista. OHlen ollut tästä jotenkin tosi onnellinen, sillä eihän metallit ole oikein muuta kuin sellaisia kökköjä. Eihän niihin voi liittyä mitään kamalan monimutkaisia juttuja, eihän? Mutta sitä mä en käsitä, että miten meillä on kokonainen opintoviikko niitä paikallaan pysyviä kökköjä. Ehkä mulla on vääränlaiset ennakkokäsitykset alkaneen kurssin sisällöstä?

Ai nii, torstaina, eli päivää liian aikaisin! tuli postipaketti. Jos sitä tilatessa olin laskeskellut, että sen pitäis kaiken järjen mukaan tulla silloin, kun nukeista nalkuttava mieheni olisi matkoilla. Tulliselvityslappu tuli alkuviikosta, odotin keskiviikkoon ennen kuin maksoin se, olettaen että kyllä siinä kaksi päivää menis, ennen kuin pakettikortti postiluukusta sujahtaisi. Ja mikäli kävisi niin, että se tulisikin jo torstaina, saisin minä sen kiikutettua sisään niin, ettei siippa sitä huomaisi. Ja itse nuken hakisin vasta perjantaina, kun siippa olisi jo kaukana poissa. Miksen sitten pelannut varman päälle, ja odottanut tullimaksujen kanssa siihen, että mies olis jo reissussa? No älä hupsuile! Minäkö odottaisin nuken kanssa yhtään pidempään kuin on pakko?! Varsinkin kun oli viikonloppu tulossa, en halunnut kärvistellä koko viikonloppua ilman sitä!


Sain myös sen aiemmin mainitsemani ikuisuusprojektin tehtyä! Ja mulla on siitä kuviakin!! Jo vain on paljon hienompi nyt kuin aiemmin. Olisin toivonut, että mulla olis ollut tulostettuna omia kuvia, mutta niiden puutteessa laitoin sitten Japanista ostamiani valokuvakisan voittajista tehtyjä postikortteja. Siellä on myös yksi suomalainen osallistuja :) (Tamperelainen Megi, joka tekee aivan ihania vaatteita nukeille)

Tämän kuvan (vas.) laitoin, kun halusin jakaa mun Ukin teidän kanssa. Ukki on koalista keskimmäinen, ja se on ainakin 30 vuotta vanha. Ukki laitettiin mummilla verhoon roikkumaan sen jälkeen kun oikea ukki oli kuollut ja se oli mulle niin kova paikka, että tarvittiin korvike. Mä en ole ihan varma, et sainko sen sit omaksi sen jälkeen kun mummikin kuoli, vai jo aiemmin.

Tämä kuva taas uusimmasta nukesta, ihan kamala kuva, jota ei pitäis edes julkasta, mutta kun en malttanut odottaa, että laittaisin sille vaatteet päälle (se tuli nakkena) ja halusin kuitenkin näyttää kuinka kaunis se oikein on!

Oi joi, Pimpshöör ei jaksaiskaan enää leipoa, haluais laittaa taikinan jääkaappiin...ai dont tink sou...

Mutta nyt mun täytyy mennä tekemään raparperipirakkaa, pakastin on aivan liian täynnä reparperinvarsia. Pitäis kait simaakin niistä tehdä.

Moikka nyt! Muistakaa olla ystävällisiä! Ai nii!! Ostin eilen ekaa kertaa xx vuoteen merkkareita! Jostain olin lukenut, että on tullut vegaanisia merkkareita, enkä kyllä edes muista että olisin erityisemmin edes katsonut, että onko merkkarit vegaanisia vai ei, mutta nyt kun niistä olin siis lukenut, niin ajattelin katsastaa pussin kaupassa. Tai en siis kyllä yhtään olis sitä muistanut, mutta kun kert amerkkaripussin kaupassa näin, niin siitä sitten muistin. Ja olihan sellainen pussi sitten ostettava. Hitto! että ne on hyviä!!! Wohoo! Todella hyviä! Ehkä uusia suosikkeja! Keltaiset ja mustat ovat ihan parhaita!! Syökää lapset merkkareita! Ai nii, joo ei sitten käytetty mun superhienoa slogania niihin Animlaian juttuihin. Niihin tuli jotain runoja, ja reseptejä. Ja mainos...Mutta mä tulen itse käyttämään sen sloganin ihan puhki!

xoxo,

torstai 16.9

Vitsi, olen tässä nyt jonkin aikaa yrittänyt päästä Ravintokoodi -palveluun, mut joku hitto siinä tökkii. Eikä ole eka kerta. En ymmärrä mikä siinä on. Ihan sama!

Eilen oli tullut mun uusi käsilaukku ja omenakello.♥ Laukku on ihana ja kello tosi söpö. On mukavaa laittaa uusi lompakko uuteen käsilaukkuun :) Kuvia sitte joskus...

Tässä yks mun etukäteen miettimistä aiheista: Elämänlaadun parantaminen!

Eikö ole aika iso juttu! Ihan oikeasti olen siihen taas viime aikoina panostanut oikein kunnolla. Jokaisella siihen kuuluu tietysti itselle ne tärkeät asiat, eikä ole oikeanlaista listaa, vaikka mun listani on kyllä varmasti oikeampi kuin muiden, mikäli niiden listat mun listoista poikkeaa ;)

Mun muutostyölistalla on:
* autoilu
* ruoka
* työ
* liikunta
* kiire

Ja näille niitä muutosjuttuja on suunnitteilla/tekeillä/tehty:
* autosta luopuminen (tapahtuu tämän kuun lopussa!)
* entistä enemmän panosta tuoreeseen ja ravintorikkaaseen ruokaan kevyttuotteiden, vehnäjauhojen ja sokereiden kustannuksella (noi luonnottomat kevyttuotteet tekee kyllä taas tuloaan, kun olen semmonen mussuttajapossu)
* kuumeisesti pähkäilen, miten tästä työkurimuksesta pääsis, eikä siihen oikein ole mitään kovin toimivaa ratkaisua. Olen kuitenkin omaa ahneuttani saanut kukistettua sen verran, että pidän kaksi palkatonta vapaapäivää kuukaudessa. Eihän se paljoa ole, mutta ihan hirveästi kuitenkin :)
* entisenä sohvaperunana mun oli hyvin hankalaa kuvitella, että saisin itseäni liikkeelle, mutta toisin siinä kävi. Kyse ei ole siitä, että olisin erityisen laiska. En vain pidä liikkumisesta sen itsensä vuoksi. Mutta asioiden hoitaminen liikkuen on minun juttuni. Mieluusti kävelen portaat hissin sijaan jne. Ja nyt poljen 30 km päivässä töihin ja takas. Ja harrastan kuntonyrkkeilyä pitääkseni selkäni kunnossa. Ja se on ratsastuksen tavoin niin hauskaa, ettei se tunnu liikunnalta.
* hidastaminen on mulla ollut sellanen ikuisuusprojekti. En usko, että musta koskaan tulee sellasta tasasen rauhallista ihmeihmistä, mutta yrittää aina voi. Aamuisin syön kuitenkin aamupalani aivan kaikessa rauhassa ja työmatkallekkin jätän riittävästi aikaa, ettei tarvitse polkea verenmaku suussa. Kyllä nekin on mun mielestä parantanut mun päiviäni. Mutta kyllä mulle viikonlopuiks kerääntyy todella paljon hoidettavia hommia, joita en viikolla ennätä kaikkien kiireitteni takia hoitaa loppuun. Lapsiinkin olis hienoa taas panostaa, mutta ku...

Mutta siis mun pointti on se, että myös itse matkasta täytyy pystyä nauttimaan, eikä vaan tähdätä siihen määränpäähän. Tehdä niitä asioita mistä sinulle tulee hyvä olo. Välillä ehkä joutuu tekemään asioita, joista kaikki ei tykkää, mutta tämä on sinun elämäsi. Tai siis tämähän on minun elämäni ja tuo toinen on sinun...ymmärsit varmaan.

Panosta itseesi ja nauti elämästäsi!

♥ Raisa