Heips!
Arvatkaa mitä meillä syötiin lauantaina päivälliseksi! Oluthiivahiutalekuorrutettua tofua, perunaa ja -tadaa! - nokkoskastiketta! Kevät on täällä! Ihanaa! Olin kitkemässä kukkapenkkiä, josta meinaan kyllä tehdä kasvimaan tämän kesän aikana - sorry vaan kukkivat kasvit ja naapurit! Niin, kitkemässä olin ja törmäsin nokkoseen. Kuvitteellisesta naapureiden painostuksesta napsin ne pois, ja totesin sitten, että kamalaa haaskausta heittää ne kokonaan pois, joten mehän syötiin ne! Hip hei! Kauan eläköön nokkonen ja hyötyajattelu!
Pitkä viikonloppu meni puutarhuroidessa ja ommellessa. Puutarhuroiminen oli ihanaa ja niin palkitsevaa. Ompelu oli alkuun nihkeää, mutta pienen tauon jälkeen se maistuikin makealta ja lopulta innostuin niin, että oli hankalaa keskeyttää.
Todella tehokas ja kaikin puolin hieno viikonloppu! Sain alkuun aivan loistavia pussukoita, nyt ne odottelee että postissa tulisi uudet tagini, jotka ompelen kiinni ennen seuraavaa vaihetta. Loistavia niistä tekee yllättävät kngaskombinaatiot, nauhat ja applikaatiot, siis sellaiset silitettävät ja päälle ommeltavat kuviot. Josta tuli mieleeni, että eilen illalla keksin (omasta mielestäni) loistoidean "kiitoslahjaksi" asiakkaille. Silitettävä kangasmerkki jostain minun hienosta kankaasta! Ja mielellään vielä samasta kankaasta, kuin mistä asiakas on tilannut pussukkansakin! Loistavaa!
Puutarhassa sain kitkettyä todella paljon, ihastelin (omast mielestäni) loistavaa multaani, kaivelin ja kuopsuttelin oikein sydämeni kyllyydestä. Istutin myös juureksia, sekä lähes tulkoon kaikki omistamani siemenet pistin purkkeihin itämään. Olen pitkään kerännyt vessapaperirullan hylsyjä, mutta nehän loppui kesken heti alkuunsa. Jatkoin sitten kaikilla paperipusseilla ja pahvikoteloilla jotka löysin. Jossain kohden havahduin siihen, että eihän mulla riitä pihalla maata näille kaikille! Kääk! No, katsotaan miten ongelma ratkaistaan sitten kun sen aika on. En kylvänyt hervottomia määriä oikeastaan mitään, ei ole tulossa viittäkymmentä tomaatintainta tms. Sopivasti kaikkea. Toivottavasti riittävästi. Liitän vähemmän kauniin kuvan kylvöistäni. Ei mitään kuvakirja laatua, mutta söpö! Sisällä, niin nämä siis puolikylmässä (lämmittämättömässä) eteisessä, on vielä joitakin arempia kasveja. Mm. ananaskirsikka, jonka istutin tieteämättömänä 2 kk liian myöhään.
Sitten oli yksi vähemmän fiksu nukkeosto. Oikeesti se oli fiksuveto, sain nuken n. satasen halvemmalla mitä se normaalisti halvimmillaan liikkuu : D Mut ei mun pitänyt mitään uusia nukkeja kyllä ostaa. Eikä kankaitakaan, mutta ostin niitäkin. Ei voinut mitään, kun oli niiiin hienoja! Kankaat ja nukke! :) Sitten sain tänään nähdä kauneushoitolassa olleen nukkeni valmiina. Tämä oli siis se epäonninen tapaus, joka murskautui kuljetuksessa. Itella korvasi siitä vähän, mutta ei suinkaan koko nuken arvoa. Niillä on joku kolmenkympin maksimikorvaus kirjatuille kirjeille, jona tämä oli postitettu. Mutta nukkeni sai siis uuden kasvo-osan (faceplate), ja tälläinen siitä sitten tuli!
Eikö ole ihana!?!
Olikohan vielä jotain? Muistaako kukaan? Keksin mitä ehkä haluan tehdä isona, mutten kyllä kerro siitä vielä yhtään mitään. Ei tähän päähän ole luottaminen! Tuuliviiri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti