Blogi muuttaa!

Hei taas!

Tämä on nyt sitten viimeinen kirjoitukseni tässä osoitteessa. Jatkan näitä puhkikaluttuja jaaritteluitani osoitteessa www.pinkkis.fi. (jahka opin käyttämään wordpressiä.) Älkää kysykö miksi blogini muuttaa. Vastaus nimittäin olisi niinkin tyhjentävä kuin, että en tiedä. Kysykää sen sijaan sitä miheltäni. Ehkä se kyllästyi kiukutteluuni bloggerin kanssa. Onhan tää aika hankala käyttää, varsinkaan jos ei oikein osaa mitään. Kuvat menee miten sattuu, teksti muokkautuu miten sattuu.

Mä olen edelleen siellä Uravalmennus kurssilla ja siis saatana että meinaa mennä hermot. Ihan hyvää harjoitusta mulle, että osaan olla erilaisten ja erilailla toimivien, tai toimimattomien ihmisten kanssa, sitten kun täältä kuplasta on lopullisesti tultava ulos. Eilen oli työhaastatteluharjoitus. Se meni niin päin helvettiä että. Ei minun osalta. Enhän minä kerinnyt edes haastateltavaksi, kun haastateltavani vastasi yksinkertaisiin kysymyksiin puolen tunnin vastauksilla... Että silleen. Meinas niin mennä hermot. Tauon alkaessa juttu vaan jatkui. Minä vääntelin lyijykynää kädessäni ja haastateltavani vain valittaa, kuinka suomalaiset eivät halua puhua hänen kanssaan (suomea huonosti puhuva maahanmuuttaja) ja kuinka hän ei saa töitä. No, jos hän oikeassakin työhaastattelussa jaarittelee ja valittaa samalla tavalla, niin ei ihme, ettei saa töitä. Okei, mä olen kamalan ilkeä. Mutta kyllä mä käytin sen taukoni hänen kuuntelemiseen, ja yritin kasvojen liikkeitäkin asetella niin, että olisin jutussa mukana. Oikeasti mietin, että sattuisikohan se jos päälläni poksauttaisin häntä päähän. Niin kuin elokuvissa.

Elokuvista tuli mieleen, että viikko sitten meni lasten joululahjaksi saamat leffaliput vanhoiksi, ja nehän piti sitten käyttää pois. Pinpula vaihtoi omasa karkkiin. Menin katsomaan jotain japanilaista leffaa. Ehkä nimeltään Isän poika. Jouduin lähtemään puolituntia etuajassa tunnilta. Hain leffalipun ja kävin Hesessä syömässä. Nauratti, vaikka olihan muutkin siinä kohtaa jo  päässeet tunnilta, mut silti. Juuri tuollaista elämän pitäis olla. Ihan kutkuttavampia kuvitelmia on sellaiset, joissa joku tosi kunnollinen/tunnollinen tekeekin jotain tuhmaa. Mä jaksan vieläkin naureskella hiljaa mielessäni mielikuvalle siitä, kuinka toimistossa asiakkaan aurinkolasit katoaa, ja sit niitä kuumeisesti etsitään, ja kaikista kuumeisimmin ja nöyrimmin ja tehokkaimmin niitä etsii joku kiltti respan täti (tms.). Laseja ei sitten löydy, ja asiakas poistuu kiukkuisena. Päivän päätteeksi respan täti lähtee työpaikaltaan, menee autoon ja autossa laittaa ne lasit silmilleen. Meillä melkein työpaikalla kävi näin, vaikkei niitä laseja kyllä koskaan löytynyt. Mutta mua alkoi jälkeenpäin kutkuttaa ajatus siitä, että olisinkin ottanut ne :D. Siis aikuisten oikeesti en ottanut. Mutta kaikista eniten niitä kyllä etsin. (se asiakas oli täys mulkku, et ihan oikein sille.)   Niin joo, elokuva oli ihan ok. En tarvitse kuitenkaan kotiin ostaa.

Ootte varmaan kuulleet Älä osta mitään -päivästä? Vietetään joskus marraskuussa, muistaakseni. Havahduttamaan ihmisiä ostamisen lumosta. C ärsyttää tommoset, emmä kyllä muista miksi. Mun mielestä on ihanaa kun ihmiset jaksaa yrittää saada jotain muutosta aikaiseksi. Vaikkakin taas palataan tähän, et oikeesti ihan se ja sama, ylivoima ja enemmistö on niillä, jotka vähät välittää. Just vaikka joku Tokio. Siis se oli niin tupaten täynnä krääsää, ja kaikki oli sitä ostamassa. Ja kaikki ostokset pakattiin niin miljoonaan pussiin. Ja kaikilla oli kaikki koko ajan uutta ja kiiltävää. En nähnyt omia koipia lukuunottamatta kenelläkään vanhoja kenkiä. Ja mä sentään tiesin tarkkailla jalkoja, juuri tämän takia. No, taisin mä yhdet taikka kahdet vähän kuluneemmat kengät nähdä, mutta 95% oli puti puhtaita ja uutuuttaan kiilteleviä kenkiä. Ja laukut kans. Ja tietty vaatteet. Tiesittekö, että suur Tokion alueella on enemmän asukkaita kuin Pohjoismaissa? Itse asiassa kaikki pohjoismaan asukkaat ja Suomi vielä toiseen kertaan. Käsittämätöntä. Niin, et vaikka kaikki Pohjoismaalaiset vähentäis ja kierrättäis ja uusiokäyttäis, niin silti suur Tokion alueella on enemmän ihnmisiä jotka sitä ei tee. Emmä tietenkään voi väittää, että siellä ei kukaan ei tekis asian eteen mitään, mut siltä se turistin silmään näytti. Ja taas toisaalta, tää on mun blogi, mähän voin väitää täällä vaikka mitä. :)

Mutta siitä Älä osta mitään päivästä mä sain idean Älä heitä mitään roskiin päivään. Ajattelin kerran viikossa viettää tälläistä päivää. Ja sen ajatteleminen on aktivoinut mua pyrkimään jätteen vähentämiseen muinakin päivinä. Mä en tiedä miksi, mutta mulle on tosi tärkeä juttu toi jätteen vähentäminen. Jotenkin vaan ajatus siitä, että me heitetään niin paljon kaikkea pois, kaatopaikoille on pöyristyttävää. Just se, ettei luonnossa  tälläistä tapahdu ollenkaan. Siellä materia kiertää. Mikään ei ole turhaa. Mutta meillä (luonnottomilla) sitä on pilvin pimein. Ja minä siellä etunenässä. En kyllä oikeasti ole etunenässä. Tiedän antavani itsestäni tosi muovisen kuvan, ja siis olenhan mä kova krääsän perään. Mut silti. Ostan paljon käytettynä, korjaan vaatteita, kasvatan itse ruokaani, enkä mä kaupoista "ostele" huvin vuoksi, niin kuin monet tekee. En käy kattelemassa ja shoppaile siinä samalla aikani kuluksi. Ja sit heitä pois. Et kyllä mussa pieni vihreä tyttökin asuu. Sen muovisen pinkin nuken rinnalla :D

Mutta taas siihen päivään. Ideana vaan se, että jo kaupassa valkkaa niitä tuotteita, joiden kierrättäminen ja pakkausten kierrättäminen myös, onnistuu helposti. Ettei menis roskiin niin paljoa. Aina en jaksa sipsipusseja pestä (niistähän saa siis ihan oikeesti pestynä ja nurin päin käännettynä hienon hopeisen lahjapussin!), mutta Älä heitä mitään roskiin päivänä aivan varmasti sen pesen! :) Kaikkea tollasta, että meidän jätekasat pienenis. Edes vähän.

Mitähän muuta? Olen ommellut paljon, ja vihdoin ja viimein sain uusia tuotteita taas kauppaankin! Niitä nukkepussukoita. Kovasti odotan Englandiasta tilaamiani tagejä, että saisin ne ommeltua pikkupussukoihin, ja pikkupussukat lopulta valmiiksi ja kuvauksen jälkeen kauppaan! Oon kovin tykästynyt niihin ja jännittyneenä odotan muiden reaktiota!

Osa siemenistä on alkanut itämään! AIvan ihanaa! Nyt kun noi ilmat vielä lämpenis niin pääsis pihallakin kasvu vauhtiin. Puutarhasuunnitelmat ei muutoin edistyneet oikein mitenkään. Odotellaan vaan kasvua. Olen pyytänyt Ylioppilasonnittelukukkien sijaan vierailta marjapensaita. Hyötyajatteluni ulottuu tänne asti. Kaikesta pitää aina hyötyä. Mikähän siinäkin on? Paitsi että nyt vähän himoitsisin Särkynyttä sydäntä. Se olis kyllä niin hieno!

Ai niin! Musta tuli täti!! Pikkuveli sai pikkiriikkisen prinsessan viime lauantaina!! Aivan mahtavaa! Pikkaista on odotettu jo jonkin aikaa, ja nyt se sitten koki, et olis hyvä aika tulla. Ja niin olikin. <3 ett="" innolla="" katsomaan="" odotam="" p="" see="" sit="">
Mut hei! Nyt tää menee tästä pelistä pois! Toivottavasti nähdään siell toisessa blogissa sitten. Tässä vielä tarkempi osoite http://pinkkisfun.wordpress.com/pinkkis-blog/. Huomasin juuri, että sinne ei ole siirretty ihan viimeisimpiä postauksia täältä. En tiedä meinaako mies niitä sinne siirtääkään.

Loppuun vielä harvinainen kuva nukketalosta, vain omine asukkaineen. Eli otin kaikki kodittomat nukkeparat pois, kuvauksen ajaksi, ja jäljelle jäi ainoastaan ne nuket, jotka siellä asuu. Holly ja ehkä Dawn ei tietenkään asu tuolla karkkikaupassa, mutta saivat jäädä tunnelmaa luomaan.

xoxo,
Raisa

Blogeista ja syyllistämisestä.

Vilpitön, ei hyökkävä, utelias kysymys: Miksi luette (siis jos luette) ruoka-, meikki-, puutarha-, tyyli-, sisustus- tai käsityöblogeja? Ymmärtääkseni kaikista suosituimmat/luetuimmat blogit on just tälläisiä, yhteen juttuun keskittyviä. Ja mä en voi käsittää, että miksi. Koska mähän siis ymmärrän vaan hyvin kapea-alaisesti niitä asioita, joista itse tykkään. Ja blogien saralla se on yllättäen ihminen itse, joka mua kiinnostaa. Kaikista säännöllisesti lukemistani blogeista, jopa siitä yhdestä tyyliblogista (terkkuja Tampereelle/Ouluun!) ja yhdestä askartelublogista (terveisiä Tokioon) yritän mahdollisuuksien mukaan kaivaa sen elämän, jostain rivien välistä, jos ei muuten. Vaikkakin aiheina muuten noista monikin kiinnostaa, mut ei blogimuodossa. Miksei?

On hassua miten minä, joka en kyllä muuten ihmisitä juuri välitä, itse asiassa suurimman osan koen aika ärsyttäviksi. Ei tarvii kuin kauppaan pyöräillä liikenneympyrän kautta niin olen taas suurta vihaa täynnä koko ihmiskuntaa kohtaan, tai ainakin tyhmiä vantaalaiskuskeja, jotka eivät voi käsittää, että jos liikennemerkki sanoo, että niiden on väistettävä ympyrään tultaessa myös kevyttäliikennetteä, että niiden oikeasti pitäis sitä merkkiä noudattaa. Ei mene kaikille jakeluun. Ja sitten ihmetellään ja tööttäillään, kun joku typerä punapää kehtaa kaikesta huolimatta kurvata siihen eteen. Siis oikeesti, jos ennen liikenneympyrää on suojatie, ja kolmion alapuolella sellainen suorakaitten muotoinen liikennemerkki, jossa pyöräilijöiden kuva, niin se tarkoittaa sitä, että ne pyöräilijät menee ensin. Liikenneympyrään menevän väistämisvelvollisuus alkaa jo siitä suojatiestä. Vitun pahvit. Siis ne autoilijat, ette te. Te olette ihania. Pusi pusi. :)

Niin, tästä ihmisvihasta (ei se oikeesti ainakaan aina ole vihaa, mut emmä keksinyt muutakaan) huolimatta luen kaikista mieluiten blogeja ihmisistä itsestään. Ja mitä enemmän kerrotaan sen parempi :) Vaikka ehkä se hormonikierukan asennus olis sittenkin saanut jäädä kertomatta ;) Ihmissuhteet kiinnostaa ehkä eniten. Mä niin haluaisin tietää Hello Sanwich blogin Ebonyn suhteesta sen mieheen! Ja samoin jos on jotain vähänkään erikoista, niin mulle pitäis kyllä kertoa. (terveisiä Tampereelle/Ouluun! Tee postaus teidän tapaamisesta, suhteen alkuajoista jne!) Niin, siis just erityisesti mulle, ei niillä muilla lukijoilla niin väliä.

Ja hassusti mun lempilukemisenikin on elämänkerrat. Mistä tämä ihmismyönteisyys oikein kumpuaa? Mitä tämä tarkoittaa? Just vielä senkin takia, kun tykkään (aika ajoin) ruoanlaitosta, käsitöistä, puutarhuroinnista (aika ajoin). Miksen sitten lukisi sellaisia blogeja? Ihan kummaa. Elämää ja yhtä asiaa yhdistävä blogimuoto on tietenkin elämäntapablogit, niistä pidän myös. Vaikken taida kuin yhtä sellaista tällä hetkellä seurata. Ehkä. En ole ihan varma. Mutta siis Keidas -blogi on tälläinen. Sitä jaksan kyllä seurata ongelmitta, kun se myös vilauttelee Lotan oikeaa elämää. Ai niin, jonkin aikaa sitten oli myös Blythe -blogi, jota innolla seurasin, ja sehän oli kyllä ihan puhtaasti nukeista, ei yhtään oikeasta elämästä kertova. Ja silti jaksoin olla kiinnostunut. Mut sekin hauskuus on nyt päättynyt.

Sitten tosta syyllistämisestä. Mulle tulee aina jotenkin ihan mälsä olo siitä, kun ajattelen miten täällä blogissa syyllistän ihmisiä eläinten massamurhista jne. Ja sit ehkä vielä jostain ympäristö- ja joskus ihmisoikeusjutuistakin. You know, kaikesta siitä paskasta mistä aina jaksan jauhaa. Niin, ja sit kaikki muutkin vegaanit aina tekee sitä ja sit kukaan ei jaksa kuunnella niitä, kun ne on aina syyllistämässä muita ja olevinaan itse niin älyttömän täydellisiä ja puhtaita ja oikeita vittu pyhimyksiä. Ja kun siitä syyllistämisestä tulee vielä niin paha mielikin. Ei oikein haluta kuunnella/katsoa, just sen takia. Kun tulee paha mieli. Ei saa syyllistää. Niin. Ei saa. Ei.

Mutta tappaminen ja sen järkyttävän kidutuskierteen ylläpitäminen on kyllä ihan ok. Ja on ihan yleisesti hyväksyttävää, että me "vahvemman oikeudella" (ihan pakko tähän laittaa, kun jossain yleisessä vessassa oli sellanen sika tarra, jossa luollut sika elävien joukossa ja teksti: Millä oikeudella. Siihen oli joku viksu tyttö kirjoittanut: Vahvemman. Samalla oikeudella sais iso paha setä myös tehdä tälle viksulle tytölle ihan mitä se haluais, koska se on kuitenkin vahvempi. Niin.)  viedään vuosittain miljoonilta muilta oikeus mielekkääseen, elämisen arvoiseen elämään. Mut hittolainen, ei saa syllistää! Siitä tulee syyllisille paha mieli.

Vitsi, mä en sana tarkkaan muista et mitä Anu Silfverberg (?) kirjoitti aiheest Luonto Pakastimessa teokseensa, mutta siinä oli kuitenkin tästä samasta asiasta, ja jotain siitä et ei se syyllistäminen sit loppupeleissä oliskaan niin huono homma, jotain et siitä kuitenkin vois kummuta se halu muutokseen. Ja arvon lukijat, just siitä on kyse. Aika harva EO (siis eläinoikeus) ihminen/vegaani/viherpiipertäjähippi/mikälie on pönkittämässä itseään ja omaa "hyvyyttään", vaan kokee asiansa niin tärkeäksi, että haluaa mukaan samaan veneeseen mahdollisimman monta muutakin. Mä ainakin haluaisin jakaa mun veneeni (tai siis eihän se mun vene ole, mut se missä minäkin olen) aivan teidän kaikkien kanssa :) Ja sit voitais kaikki olla yhtä ihania ja hyviä kuin minä :D

Mua kans aina välillä kuumottaa ne vastaväitteet tähän koko veganismiin. Kun ihmisillä on, ihan oikeutetusti, niin paljon vasta-argumentteja. Tosi paljon kaikkee kummaa, ja turhan usein just ennen kaikkea riidanhaastomielessä. Niinko et ei niitä oikeesti kiinnosta tietää, mistä sä saat proteeinis/kalsiumis/b12 vitmaiinis. Mut ne vaan haluaa saada pientä jännitettä omaan elämäänsä kuvittelemalla, et ne kuumottelee sua jollain älyttömän nerokkailla kysymyksillä. Kuten vaikka se, et mitä niille työttömien turkistarhaajien lapsille sit käy...just joo. Ja sit jotain saattaa oikeestikin askarruttaa tollaset asiat, et mitä niille kyselijöille sit vastais. Mua ainakin, kun mä tiedän, et mulla menee niin nopeesti hermot tollaseen, missä vastapuolta ei yhtään kiinnosta se, mitä sä vastaat. Ainoastaan se itse tilanne, taistelu. Sen voittaminen. Niinko sitä pystyis sitten käyttämään sen oman käytöksen oikeutuksena. Kun mä nyt päihitin ton vegen (kun ei se voi saada sitä B 12 vitamiiniaan mistään muualta kuin sillä vitamiinilla rikastetuista tuoteista tai pillereistä! Hah! Mokoma!) niin mä voin vallan mainiosti jatkaa hyvillä mielin tätä siasta tehdyn jauhomakkaran jyystämistä. Niin, mut siis se pointti tähän oli se, et eläinten kasvattaminen ruoaksi, koe-eläimiksi, raaka-aineksi, miksikä tahansa ihmisen hyödykkeeksi on väärin. Ei sitä tarvii sen kummemmin selitellä. Lopetetaan ensin kaikki se, ja keksitään sitten tai saman aikaisesti ratkaisut niihin kaikkia kyselijöitä askarruttaviin pulmiin. Ei se ole mikään oikeutus jatkaa eläinkokeita, että sillä voidaan pelastaa ihmishenkiä. Niille kokeille pitää vaan kehittää entistä paremmat vaihtoehdot, ilman eläimiä. Mun mielestä vangit olis tähän aivan loistava vaihtoehto! Niille tarjotaan mahdollisuutta lyhentää vankeusrangaistustaan tarjoutumalla testattavaksi. Ja jos joku olis liian kivuliasta jopa vangeille, niin miten ihmeessä ne vois soveltua sitten täysin viattomille eläimille?

Ah! ja voi! Taas meni tähän. Just tästä mä en tykkää yhtään. Veganismi on ihana asia, ei kaikki käy koko aikaa päänsä sisässä tollasta taistelua kuviteellisia länkyttäjiä vastaan. Tai muita. Mä en tiedä minkä verran ihmiset ajattelee ruokansa alkuperää, mut vegaanina se on todella ihanaa ja kepeää. Äh! Totta kai vegaanit syö myös kaikkee kökköö, kovetettuja kasvirasvoja, munakoisoa ja retiisejä, ja osa varmasti juo epäreilua kahvia ja muutenkin aika moni "oikeuttaa" epäreilun suklaan, sen takia kun on muutenkin jo niin vaikee löytää vegaanista suklaata. Minä myös ostan epäreilua suklaata, jos reilu on liian vaikeasti saatavilla, tai epäreilusta sattuu olemaan käsittämättömän hyviä makuja tarjolla. (erityisesti ulkomailla) Mut sit aika ajoin keksin jotain inhokkimerkkejä, joita boikotoin ilman mitään kovin perusteellista syytä, kuten nyt vaikka Nestle ja nyt uusimpana Panda. Vaikka niiden Hurmaava Tumma on todella hyvää ja olen sitä aiemmin suositellut ihan joka paikassa. Enää en sitä osta, kun minun uutispimentoonikin kantautuu siitä jatkuvasti (tai no, kaksi kertaa) pahaa sanottavaa. Niillä siis vaikuttais olevan täysin välinpitämätön suhtautuminen koko asiaan. Luin artikkelin, enka kyllä edes kokonaan, jossa lisää aiheesta. Yllättäen siellä Nestle pärjännyt aika hyvin ;) Sielläkin sanottiin, että isompi merkitys olis kuitenkin boikottien sijaan sillä, että ottaa yhteyttä ko. firmaan. Paitsi, että jos saa jonkun ison boikotin aikaseksi, niin kyllä se varmasti ketuttaa suklaatehtailijoita enemmän kuin se, että asiakkaat alkaa kirjeitse kyselemään tuotteiden alkuperää, ja samalla jatkaen tuotteen ostoa. Boikottiin vaan! Ihan kaikki! Porkkanatkin, sillä jos ne on luomua niin silloin niissä on varmasti käytetty tehomaataloudesta peräisin olevaa karjanlantaa lannoitteena ja jos ei ole luomua, niin sit on jotain tehotuotettua. Eli boikottiin kaikki vaan! Paitsi itsekasvatettu. Ehkä siinäkin saattaa olla kyseenalaiset työolot ja liian pitkät työajat, liian lyhyet tauot jne.

Kamala postaus. Loppuun kirkastukseksi eilisestä, josta tulikin aika hilpeä päivä. Paitsi että riitaannuttiin C:n kanssa. Jostain sain aamusta energiaa ja sitten siivosin. Imuroinkin! Yleensä en imuroi, jätän sen C:lle. Nyt imuroin jopa pakastimen! Siis tyhjänä olleen talvisäilöpakastimen. Ja siivosin kirjahyllyä, joka turhan usein kuvastaa sisäistä minää tms. Menee sotkuun samaan tahtiin minun kanssa. Nyt on enää yksi sekainen hylly. Annan sen olla, ettei ole epäuskottavan täydellistä. Sitten siirryin Tehtaalle. Tein valmiikis yhden skräppisivun ja aloin järjestelemään skräppikamojani. Järjestin kaikki silppupaperit, ja omistin yhdne hyllykön kokonaan skräppikamalle, niin ettei ne ole hujan hajan kaikkialla. Oli mukavaa. Ja laoin sitten tekemään vielä uuttakin sivua. Ja siitäkin on tulossa hieno.

 Lisäksi innostuin entistä enemmän nukeista. Toin kolme nukkea alakertaan: yhden ottaakseni siitä kuvan avunpyyntöä varten (pudotin aikoja sitten kaikista arvokkaimman nukkeni lattialle ja sen naamaan, keskeiselle kohdalle tuli jälki, ei naarmu vaan jälki siihen pintaan iso PRKL) ja kaksi lasipalatsiin laitettavaksi, tukkimasta yläkerran asuntoa. Ne oli kyllä molemmat niitä, joita aikoinaan ajattelin myytäväksi. Nyt en enää tiedä. Mutta sitten innostuin niistä vaarallisesti. Halusin alkaa ostamaan lisää. Ja nyt kärtän ebaytä siihen malliin, ettei tästä hyvää seuraa. Osittain ainakin johtuu amerikanmatkan pihtailustani. Siitä tavaramäärästä huolimatta minkä kotiin sieltä raahasin jäi luottokortille paljon tyhjää ja nyt se polttelee. Ihan kamalaa. Nyt tietenkin odotan sitä unelmieni nukkea, mut sit aloin himoitsemaan jotain muitakin ja nyt vaan sekoan. Ehkä parasta mennä nyt pois koneelta, kun tekee niin kovasti mieli yhtä nukkea, ja sit jo toistakin.

Loppuun random kuvia, kun ei mulla ole oikeen mitään aiheeseen liittyvää. 

Paketteja neljävuotiaalle. Nämä vielä silkkipaperin suojissa lahjakassiin. Eikä ollenkaan niin haaskaavaa, kuin miltä näyttää/kuulostaa, kun iso osa kuitenkin uudelleen käytössä :)

Tässä näitä tarroja, kortteja mitä yhteen aikaan tilasin paljon. Eikö ole ihania!! Ja noi on kaikki tehty värihiekalla! Ei siis piirrettyjä/tusseilla väritettyjä.

Näin somasti paketoin tuparilahjan. Lahja sisällä talossa, muistaakseni lautasliinoja. Ja sit toi tarjotin.

Aivan mahtavia japanilaisia askartelukirjoja, jotka yllättävän vähän on toistaiseksi jaksaneet innostaa. Koirien karva aolen kyllä ahkerasti kerännyt huovutusta varten. Ja pupuilt akans :)

Lisää niitä värihiekkatöitä. Tai nää on tietnkin printtejä niistä alkuperäisistä. 

Moikkarallaa! Luulin et oli perjantai, mut olikin vasta torstai!

xoxo,
Raisa

Uudet tuulet puhaltaa

Eikö ole joku biisi, missä lauletaan tuulet puhaltaa? Ehkä jopa Hanna Pakariselta? Eikä, kun eiks se laulanut enkuks? No ihan sama, olen muistavinani vähän miten se biisi menee ja sit kun siihen tunkeekin vielä ton uudet -sanan niin siitä tulee aika hassu :).

Tämän hyllyn järjestin.

Tämän myös. (mun viisaudenhampaat)

Joo, mutta siis täällä on taas ihan uusi minä jälleen! Ja voi että kuinka toivonkaan, että tää nyt ei ole vaan joku vähän isompi palanen, joka kohta lähtee ajelehtimaan jonnekkin, ja sit ollaan taas ihan hukassa. Aamulla heräsin ja suorastaan ponkasin ylös sängystä, siivoamaan ja järkkäilemään. Tunnen itseni oikeesti uudeksi ja paljon eheämmäksi. (onko hienoo seurata sivusta tätä poukkoilua?)

Ja kuulkaa! (on ihana sanoa kuulkaa! se saa tulevan kuulostamaan niin tärkeältä!) ehkä olen keksinyt blogiinikin sen punaisen langan? Voi olla, että se lanka on kahden viikon mittainen, jos sitäkään. Mutta ainahan sitä voi yrittää. Kun siis se, että täällä päiväkirjamaisesti tilitän omasta epäelämästäni on ehkä vähän outoa? Ei siinä, oudot asiat on välillä tosi hienoja, mut välillä ei. Ja ehkä tää mun bloggailu menee siihen jälkimmäiseen. Niin, mutta tämän idean sain siitä, kun eilen luin jonkun nettijutun siitä, kuinka meidän syömä ruoka on yhtä kuraa. (yritin etsiä sitä artikkelia, mut turhaan.) Pointtina kuitenkin se, et me syödään, tai siis jotkut teistä syötte lihapullia, joissa on kanannahalla korvattu osa jauhelihasta ja joissain mehuissa ei vettä lukuunottamatta ole mitään muuta kuin lisäaineita jne. Ja sitten oli pieni pätkä siitä, kuinka kaupassa myytävässä guacamolessa ei ole avocadoa kuin 0,7 % (Pirkka), parhaimmassa oli jotain all e10% kuitenkin. Siis guacamole, joka tehdään avocadoista, punasipulista, sitruunasta ja tuliko siihen nyt vielä jotain muuta. Mut siis ennen kaikkea avocadoista. Niin, että kaupan sörsselit tehdäänkin sitten vähän mistä sattuu, mut ei ainakaan avocadoista. Niin, ja tästä siis siihen oivallukseen. siinä mainittiin joku blogi, joka oli siitä ensimmäisenä kirjoittanut. Ja sit se oli siitä levinnyt ja ihmiset oli kauhuissaan. Niin, siis tälläisistäkin asioista vois blogata, tai siis bloginsa niille omistaa. Epäkohdista. Eikä vaan ruokaohjeita, meikkejä ja yhdenillanjuttuja. Oikeesti en ole kyllä ikinä nähnyt blogia, joka paneutuis ;) yhdenillanjuttuihin. (onneks blogeja ei ollut 20-25 vuotta sitten!). Mähän rakastan epäkohtia ja niiden kaivelua!! Mähän voisin alkaa kirjoittaa oikeista aiheista, eikä aina vaan minusta itsestäni! Ja koska olen kuitenkin aika lailla sitä mieltä, että negatiivisten asioiden viljely lisää negatiivisuutta, vaikkakin epäkohtia pitää nostaa esille, jotta niille voitaisiin jotain tehdä, niin haluaisin kuitenkin kirjoittaa myös niistä asioista, jotka on hienosti. Mitäs sanotte? Olisko aika uudenlaiselle, vähän järkevämmälle blogille? Enkä mä tietenkään luovu kirjoitusvirheistä ja kaikesta höösäämisestä, mutta jos välillä kokeilis jotain uutta. Tai siis ei häröilis ympäriinsä, vaan keskittyis enempi yhten asiaan?

Nämä vaihtamassa kotia

Mulla oikeassakin elämässä tuntuu siltä (taas ollaan täällä, minussa!), että  vois keskittyä vähän kapeammalle alalle, eikä niin maailmanlaajuisesti kaikkialle. Ja siitä pääsin siihen siivoamiseenkin. Ehkä olis taas aika karsia? Mullahan on siis ihan hirveet määrät krääsää, ja olen ollut aika sinut sen kanssa nyt viime aikoina, tai ainakin joskus. Koska mä nyt vaan satun tykkäämään krääsästä. Kaikenlaisesta. Minkäs sille sitten teet? Ei kaikki voi olla sellaisia siistejä pöh! en millään saa sitä sanaa mieleeni (yllätys, kun ei se juurikaan minun elämääni kuulu) sellaisia askeettisia, joilla on kolme tavaraa esillä ja niistä sit pyyhitään pölyt kahdesti päivässä ja samalla vähän meditoitaan. Mutta siis nyt ehkä vois taas vähän kesyttää sitä rönsyilyä. Ei tietenkään mikskään täysin päinvastaiseksi, mutta jos nyt kuitenkin edes vähän? Ja se auttaa siihenkin, kun ollaan C:n kanssa mietitty josko perustais Etsyyn toisen kaupan, jossa myytäis vintagee. Ja sitähän meillä (mulla!) on 115 neliöö täynnä! Olen nyt sit alkanut kartuttamaan meidän kaupan varastoa siis :) Ja se on kuulkaa mukavaa ja motivoivaa! Ihan erilailla raaskii luopua, kun ajattelee, että niistä vois saada jotain rahaakin. Kyllä mä ihan mielelläni sinne Hesyllekin vien, ei siinä. Mut silti.

Ja jotta tää nyt ei lipsuis taas niille entisille urilleen, on ehkä aika minun poistua tältä päivältä! Seuraava postaus on sitten aiheesta! Ja koska elämä on niin makoisaa, taidan aloittaa marmattamisen sijaan kehumalla jotain!

Eilen, ennen kuin oli näin hyvä olo, tilasin kaksi yksisarvista ja leimasimia, etikettejä ja tarroja!
Ja niiden tilaamisesta tuli hyvä olo. Vaikkakin sarvisten kohdalla mietin, että olisinko kirppiksellä maksanut niistä noin paljoa (yht. postikuluineen kympin) - en olis. Mut ostin silti. Kun vaikuttavat aika hienoilta. Mutta oikeesti kyllä aika pitkään niiden ostoa pohdin. Noitten muiden ostoa ei tarvinnut kauheesti miettiä. Ne oli just eikä melkein. Mutta huomaatteko niissäkin ehkä pienoista kypsymistä? Ei ole niin pinkkejä ja lapsellisia kuin aiemmat ostokset. Sorry, etten saanut niitä tuon paremmin aseteltua. Blogger... 







 



xoxo,
 Raisa
 

Uusi jakso - uudet kujeet?

Maanantaina pitkästä aikaan jotain uutta, matikkaa. Kemian yksityisopetuksessa onneksi opin samalla jotain yhtälöistä, ja kun niitä käsiteltiin tunnilla (oli niitä ekassakin matikan kurssissa, mutten oppinut niitä millään) niin oli mulla pieni etulyöntiasema. Siis itseeni nähden. Kyllähän suurin osa muista oppilaista ne varmaan jo osas. Enkä mä kyllä siltikään voi sanoa niitä osanneeni, mutta en ollut ihan hukassa. Siis aianakaan ihan totaalisen. Tänään täytyis tehdä kotiläksyt, saa nähdä miten niiden kanssa käy.

Eilen olis ollut enkkua ja äikkää, mutten äidin synttäreiden takia ennättänyt kuin äikän tunnille. Pidän äikästä. En kieliopista enkä säännöistä, mutta äikästä kyllä. Ennätin näkemään bilsan opettajankin, ja sain sovittua että suoritan bilsa 2:n etänä. Jee, ei tarvii enää pähkäillä sen toisen open supermutkikkaita juttuja netissä. Vaan voi ihan vaan perinteisesti lukea kirjaa, tehdä luvun lopussa olevat tehtävät ja osallistua kokeeseen.  Ei mitään kuunneltavia juttuja, oppimispäiväkirjoja ja videoita ja muuta. Vanhaa kunnon pänttäämistä :)

Olen ollut allapäin, ei ole ollut mitään mistä innostua. Mutta nyt ehkä taas alkaa vähän asiat selkiytymään, kasat purkautumaan (niin no, kunhan käyn niihin käsiksi) ja aurinkokin paistaa niin kauniisti, ettei viitsi mököttää. Ja lauantaille ollaan järkkäämässä minimiittiäkin, ja tällä kertaa tavataan meillä. Yks meistä ei pääse, mutta minun lisäkseni on kaksi, joista toinen on jo nähnyt nukketaloni, mutta ainoastaan pikaisesti. Ette usko kuinka odotan, että saan esitellä sitä sellaisille ihmisille, jotka osaa sitä arvostaa!!! Kyllähän sitä muutkin tietenkin ihmettelee, asiaan vihkiytymätönkin näkee, että siihen on pistetty melkoisesti aikaa (ja rakkautta). Mutta entäpä sellainen, joka itse tykkää samanlaisista asioista! Oi autuutta! Olispa jo lauantai. Täytyy pitää huoli, että talo on siisti ja tytöillä jotain tarjottavaa! (hassua, kun yleensähän hermoillaan oikean kodin ja oikeiden tarjoilujen kanssa... :)

Olen ihan harmissani kaikista viimeaikaisista tilailuista. Tai siis oikeesti en yhtään, harmittaa vaan se, kun en voi tilata nyt vähään aikaan mitään, kun täytyy saada viimeisin nukke maksettua. Mutta siis leikitään, että omatunto soimais tai jotain vastaavaa. Siis kyllähän harmittaa rahan käytön holtittomuus. Ja se, ettei ole yhtään säästöjä. Näistäkin asioista voi täällä kuukaudesta toiseen narista, tai sitten asialle vois tehdä jotain. Mut sit aina tulee jotain, joka on just niin mahtavan ihanaa, että ilman sitä ei voi enää elää normaalia elämää. Ehkä noiden nukkejenkaan kanssa ei koskaan tule sellaista hetkeä, että no nyt mulla on kaikki ne nuket, jotka olen aina halunnuktin. Niin, että tää tunne, kun jossain on vielä yhden nuken mentävä rako, onkin se, jonka kanssa mun tulis opetella elämään. Tai sitten vaan odotella sitä, että kyllästyn. Raaskinkohan sitten myydä noita? Mitäköhän sen kyllästymisen jälkeen tulee? Mikäköhän se uusi juttu tulee olemaan? No, nyt se on noi nuket. Ajattelin taas jos yrittäisin vähän vähentää tilailuja. Leikkaisn luottokortinkin :D Olis se kyllä huomisesta kyllä mennt vanhaksiskin. Mutta symbolinen ele kuitenkin.

Tätä en kyllä ommellut eilen. Mutta tilkkuja kuiteski.

Eilen taas ompelin pitkästä aikaan. Ihan alkuun oli jo vähän sellainen olo, et mitens tää nyt menikään. Hassua. Kyllä se siitä sitten lähti luistamaan, ja oli todella mukavaa. Pidän itsestäni ommellessa. Sekin on hassua. On niin hassua, että minä, joka olen teini-iässä ollut ihan kauhean kamala, olen nyt aikuisena innostunut nukeista ja omeplusta. (enkä jaksa korjata tota, ennemmin kirjoitan pitkän rimpsun, että huomaatte minun huomanneeni kirjoitusvirheen...) Näin se elämä heittelee meitä ihan mihin sattuu. Omeplusta (hitto, taas!) vielä: katselin taas kankaitani.  Vaikkei oikeasti olis tarvinnut, kosk aolin jo valmiiksi ottanut esille seuraavat ommeltavat. Katselin kuitenkin, ihan vaan kiksien toivossa. On ne niin ihania! Vaikka niihin kakista kangasrikkaimpiin aikoihin nähden mulla on kangasvarastot puoliintuneet, kun yritän saada noita pikkuhiljaa pois, (että vois sitte taas oikein urakalla tilailla.) Ne on ihania samalla tapaa kuin vaikka skräppipaperit (jos siitä tykkää), mutta silti vielä ihanampia, kun niistä voi tehdä niin paljon enemmän. Menee nt todella runolliseksi, mutta kangas on ikään kuin lupaus jostain tulevasta. Mitä kaikkea siitä voikaan tehdä. Niin, ja sit mä teen niitä iänikuisia pussukoita, kun en pysty ompelemaan oikeita vaatteita. En ole usklatautunut enää nukenvaatteitakaan omeplemaan. Vähän niinko pienet lapste, näen asian paljon hienompana mielessäni ja sit kun lopputulos onkin jotain harakanvarpaita (vaikka tietenkin kauniita nekin omalla tavallaan) niin sitä turhautuu ja harmistuu. Mutta kyllä mä vielä niihin nukenvaatteisiin palaan. Ja ehkä saan joskus taas aikaiseksi ommella jotain muutakin kuin tuttuja pussukoita. Mulla on ollut ikuisuusprojektina tilkkutyö. Oeln siis vaan ommellut tilkkuja yhteen, tietämättä mitä niillä teen. Ehkä kassin. Ehkä en. Meinasin sanoa, että kun olis vaan enemmän aikaa...huh huh. Tästä vielä enemmän aikaa? No ihan oikeesti mua stressaa toi koulujuttu aika lailla. Olen alkanut inhoamaan kemiaa. Mutta ei auta. Ja hitto! Pitäis pikkuhiljaa alkaa ottaa selvää pääsykokeista ja muusta. Samperi! Inhoan asioiden hoitoa. On kyllä älyttömän hienoa, kun ne on hoidettu. Mut se aika sitä ennen. Painajaismaista!

Joo, mun pitäis mennä tekemään sekä matikan, että kemian läksyjä. Joko sanoin, että kemia on perseestä. Inhoan ioneita. Matikkaa ehkä vähän odotan innolla, sillä on vähän sellainen kutina, että voisin osata. Ja matikka on oikeasti todella kivaa, jos sitä osaa.

Toissapäivänä tuli ne tarrat, joista olen jo täällä vähän intoillutkin! Aivan ihania!  Näitä siis tulossa Pinkkis -tilausten mukana! Heti paikalla tilailemaan. Madeby:ta ajattelin pitää vielä maaliskuun elossa, ja sit vedän piuhat seinästä. Siis otan loputkin tuotteet sieltä pois. Etsy taas on saanut tuotteita sisuksiinsa aivan liian verkkaiseen tahtiin, kun C on ollut kipeä j anyt sillä on joku projekti meneillään ja se tarkoittaa automaattisesti sitä, että minä j aminun projektini jäävät jalkoihin. Pöh! Mutta kyllä se vielä täyttyy! Malttakaa pois!

Ja kyllähän niitä ihanuuksia on siellä jo nyt. Pari on myynyt pois, mutta nekin "tiskin alta". Nyt täytyy vaan keksiä se keino, millä saan enempi näkyvyyttä. Ideoita? Yks minkä eilen keksin on laittaa C:n ottamia kuvia tuotteista myös mun Flickr sivuille. Näin sain paljon uusia "ihailuja". Kyllä mä kirjastostakin varasin yhden aiheeseen liittyvän kirjan, kylläkin C:lle luettavaksi. Ja onhan mulla niitä itselläkin.

 Iso ongelma mulla on aina verkostoituminen. Olen siinä niin huono. Kaikilla foorumeilla hilluminen ja kaikkien kanssa kaveeraaminen. Yks juttu, missä oikeasti kaipaisin paljon viisaampien apua on Pinterest! Osaisko kukaan auttaa mua alkuun sen kanssa? Mulla on jonkun kaverin kutsusta tms. sielä luotuna jotain, mutta kun en jaksanut opetella asiaa niin se vaan jäi. Asiaan vihkiytyneet osaavat ehkä sanoa, että voisko se olla paikka, jossa kannattais jakaa kuvia esim. niistä miniatyyrikoruista? Mikä se mesta ylipäätään on?

Mä taas pähkäilen sen kanssa, että pitäiskö tässä mun blogissa olla jotain järkeä. Samoin siinä englannin kielisessä. Et olis vaan "asiallisia" postauksia, liittyen yhteen aiheeseen. Mut ihan oikeesti, en mä ikinä pystyis siihen. Tai ehkä just jonkun viikon. Mut kun mä en oikein ymmärrä tänkään blogin tarkoitusta. Miks mä jaan näitä asioita muille. Tokihan tätä kautta on tullut paljon kaikkea hyvääkin, nyt olis kiikarissa hiustenleikkuukin! Ja olen saanut tätä kautta kengät, tytöille kaikkia ihanuuksia, ja markkinoitua sekä omia kirjojani että Pinkkis tuotteita ja sit ainakin välillä innostettua osaa lukijoitsa joihinkin juttuihin, joista olen itse innostunut. Mut silti. Emmä tiedä, ehkä mua vaan harmittaa tää "hiljaisuus". Olkoot. Ei muutoksia näkyvissä.

Nyt tahtoo ompelemaan! Plääh! Mulla on pikkuveljelle ommeltavana yks laukku, tai siihen jotain "koristeita", enkä pysty ompelemaan niitä koneella, kun se laukku on ihan väärän mallinen ja aivan liian iso. Yritin eilen niin, että seisoin, C kannattelee laukkua ja minä yritän repiä sitä paininjalan alle, muttei siitä tullut mitään. Mun täytyy ommella se käsin! Jaiks!
Lisäksi on tullut joitakin koruosia. Kolmet viimeisimmät myyjäiset veti varastot kyllä ihan tyhjiksi. Nyt on ihan luvalla tullut tilailtua uusia. Niitäkin olis kiva päästä työstämään. Mut sit mua alkaa ahdistamaan ne kotiläkst ja sit tulenkin jo alakertaan, ja yritän jotain laskea/lukea ja koska se on niin vaikeeta, niin sit haen lohdutusta netistä ja sit olenkin haaskannut koko päivän ja on mentävä kouluun, enkä ole tehnyt läksyjä...

Koiruuksia!

 Moikkis nyt sitte!

xoxo,

Kirja-arvostelu ja tunnustus

Voi rähmä, tuli tosta tunnustuksesta mieleen, että mulla on odottamassa kaksi haastetta/jotain muuta blogijuttua! En ole unohtaJnut niitä, olen vaan vähän huono muistamaan niitä silloin kun pitää ja ohjeiden lukeminen on niin vaikeaa ja seli seli. Kyllä niihin joskus vielä tartun.

No, nyt ihan alkuun kuitenkin kirja-arvostelu, jota olen lupaillut (itselleni) jo jonkin aikaa. Tässä on voimakkaasti oma lehmä ojassa, mutta koittakaa kestää ;)

Puputytön Juhlakirja

Puputytön juhlakirja.

Sain kirjan käsiini ensimmäisen kerran ennen kuin se oli ilmestynyt kauppoihin (kirjailijan etuuksia) ja täytyy myöntää, että vähän säikähdin. Jopa minun makuuni vähän liian hörhelöinen ulkoasu. Ongelmana ehkä eniten se, että taittaja jatkoi samalla linjalla kuin ensimmäisen Puputyttö kirjan kanssa, jossa taas oli täysin erilaiset kuvat, kun oli eri kuvaajakin eikä huippuhienoa studiota käytettävissä, niin kuin siis ekassa kirjassa.

Kuvistakin olin ensi alkuun vähän kauhuissani, kun ei ollutkaan Sarin (Tammikari) ottamia superkauniita, viimesen päälle viilattuja kuvia (Saria mm. häiritsi peukaloitteni asento ja niitä väänneltiin kunnes kaikki oli kunnossa. Juhlakirjan kuvaaja Sami Perttilä taas ei kertaakaan korjaillut mitään, asiat kuvattiin niin kuin ne oli. Kumpaakaan en siis sano pahalla, vaan korostaakseni näiden erilaisuutta), vaan huomattavasti ronskimmin räiskittyjä vauhdikkaita otoksia. Ja sitten keksin, että sehän on vaan hyvä asia! Sillä vegaanit eivät yleisestä sopimuksesta saa olla liian söpöjä tai hörhelöisiä ilman että uskottavuus kärsii. Joten Samin ottamat kuvathan toisivat kirjalle katu-uskottavuutta. Mutta sitten taitto tehtiinkin mukailemaan ensimmäistä kirjaa, eikä kuvien mukaan, joten osaset ei ihan loksahtaneet kohdille.

Joka tapauksessa, se kirjan ulkoasusta. Paitsi että vielä kannesta. Katsokaapa kuinka kauniisti rintakehän luut kuultavat :) Mutta älkää katsoko, kuinka kulahtaneet rintsikkani näkyvät (Sarilta ei ikinä, koskaan olis päässyt tuollainen kuva läpi! ;)

Itse sisältöön! Kirja on hyvä! Reseptit ovat hyviä! Ja niitä on helppo seurata. Reseptit siis mukailevat vuoden juhlakiertokulkua. Alkaen Ystävänpäivästä ja päättyen Uuden Vuoden kekkereistä Juhlan jälkeen (krapulaosio), joka jäi tilanpuutteesta melko tyngäksi, tavallaan ei edes kunnolla omaksi osiokseen.

Vaikka kyseessä on juhlakirja, ei se tarkoita sitä, että reseptit olisivat liian juhlallisia arkikäyttöön. Melkeinpä kaikki sopivat kyllä ihan tavalliseen arkikäyttöön, vaikke niitä makeita juttuja kannata ehkä ihan päivittäin väännellä. Mutta vaikka joku Joulun Kunkkukin sopisi vallan mainiosti kesällä syötäväksi, ei ehkä ihan perusarkipäivänä, mutta viikonloppuna kun on vähän enemmän aikaa ruoanlaittoon.

Pikniksalaatti

Salaatteja kirjassa on aika paljon, siis sellaisia öö...niinko perunasalaattia ja einessalaatin tyylisiä, vaikkakin on ihan kamala sana. Ja ne on aikas kivoja.

Halloween Herkkuja

Lisäksi kovasti tykkään kirjassa olevista lämpimistä ruoista. No onhan ne meillä paljon syötyjä, joten aika lailla automaattisesti niistä tykkään. Erityisesti haluaisin mainita Kissa vieköön, että on hyvää! (Soijasuikalepastavuoka), Koska olet sen arvoinen (Paistetut soijaleikkeet, jos ette mitään muuta niin kokeilkaa näitä!) ja T.O.F.U (paistetut tofuleikkeet). Muista resepteistä haluaisin nostaa  esille Limonaadin, Päivänsäteen (porkkanahummus), Tuhti (valkosuklaa-maapähkinäkeksit), Marjahuttu (marjajälkkäri), Tonnikalatttoman Salaatin sekä Lumipallot (kookospallo) ai niin ja ehdottomasti Ranskattaren Paahtoleivän ja Tofukkaan (munakasta parempi).

Ensimmäisen Puputyttö kirjan tyyliin tässäkin on aika paljon kertoilevaa tekstiä. Se johtuu siitä, että itse tykkään lukea keittokirjoja, ihan siis vaikka iltalukemisena. En tietenkään niitä ainesosaluetteloita, vaan niitä tarinoita reseptien synnystä tms. Ja siksi halusin niitä omaankin kirjaan. Sillä kyllä keittokirjaan kuuluu pieni kepeyskin, ja minultahan se tulee aina huumorin kautta ulos.

Ranskattaren Paahtoleipä

Huumorista tulikin mieleeni, että lupaus kirjan alussa siitä, että ainakin osa kirjan tuotoista käytetään vegaanisten juhlien järjestämiseen ja uusiin tatuointeihin oli vitsi. Siis ihan oikeesti tästä on joku jo herneen nenäänsä vetänyt. No, toivottavasti meni syvälle ja jäi sinne ;)
Näissähän siis kuuluisi olla mainostus siitä, kuinka luovutetaan osa tuotosta eläinten suojelutöhön. No, minä olen vitsiniekka ja väänsin siitä tälläisen jutun. Enkä ole kirjan tuotoilla ottanut uusia tatuointeja, eikä niistä oikein juhliinkaan tainnut mennä. Hyväntekeväisyyteen meni kuitenkin. Että silleen.

Kirjan ulkoasusta huolimatta antaisin kirjalle 9-. Ja ostaisin, jos en olis sitä ilmaiseksi saanut :D

Eläinten Päivän herkut on kaikki nimetty mua koskettaneiden eläinten mukaan. Tässä Hyrrä.

Kirjassa kerrottu kaikista juhlista vähän jotain taustatietoa.

Tunnustukseen.

Pari päivää sitten kirjoitin siitä, kuinka elämä on harmaata jä väritöntä koska olen ollut tilailematta mitään. Ja sen postauksen jälkeen menin sitten ostamaan yhden nuken. Ja olin siitä koko päivän ja vähän eilisestäkin ihan kikseissä. Ja vieläkin innoissani. Saan sen viikon päästä. Ostin sen siis kaverilta, ja nehän on vähän eri asia kuin netistä tilaaminen. Ja sit ihan vähän vastoin omaa tahtoani tilasin myös (tai laitoin huudon, joka voitti) yhden teesetin, siis teeastiaston. En tiedä miksi. Mutta sitä ihan oikeasti pähkäilin ja olin sitä mieltäkin, etten sitä tarvitse. En sitten tiedä mitä tapahtui kun se kuitenkin minulle on nyt tulossa. Ehkä ton viimeisimmän nuken ostaminen on kuitenkin jollain tapaa hyväksyttävämpää, koska siitä ei tullut sitä hullua jännitystä, että saanko vai en saa, vaikkakin vähän odottelin sähköpostin äärellä, että mitä siitä tytöstä pyydetään. Ja saattaa olla että myyjää vähän hoputtelin.

Eilen olin taas opiskelemassa kemiaa ja nyt oikeasti uskon, että olen niitä asioita oppinut. En niin, että uskaltaisin alkaa sitä hehkuttamaan, mutta silleen nöyrästi kuitenkin. Pystyn ainakin joitain laskuja itsenäisesti laskemaan ja olen oppinut jotain matikan perusjuttuja siinä samalla. Tuntuu silleen hyvältä, mutta samalla kyllä vähän hirvittää alkaa laskemaan niitä laskuja oikein urakalla itsenäisesti. Ja tiedän, että pitäis. JA pian. Kohta on koe ja sitä ennen täyty kyllä ehdottomasti saada varmempi pohja tähän ja sit vielä sekin, että en ole lähimainkaan lukenut koko kurssialuetta, niin että korvautumisreaktiot ja sublimoitumiset ja sen sellaiset ovat ihan pimennossa.Pitäis siis vielä paljon lukea. Ja laskea. Ja arvatkaa huvittaako yhtään!?! 

Meikäläinen aamupuurolla.

Ja tänään oli svielä Nanan synttärit! Niistä pitää ottaa paljon kuvia, koska olen aika paljon nähnyt vaivaakin niiden eteen.

Eilen illalla puettuja juhlavieraita. Melkoinen homma kaikissa sukissa ja sukkahousuissa!

Aamulla sattu yks hauska juttu kun oltiin Riston kanssa kävelyllä. C ja Keani olivat meenneet jo aiemmin juoksemaan ja Risto haisto ne, siis niiden jäljet. Risto innostui siitä niin, että alkoi juoksemaan ja haukkumaan. Niin me sitten juostiin aina sillalle asti, Risto koko ajan innosta haukkuen. Ja siitä me sitten jatkettiin eri matkaa kuin mitä C ja Kenai olivat menneet. Ja koko loppumatka Risto-reppana yritti etsiä niiden jälkiä, jotka sitten jatkuivat taas kotipihalla, kun pojat oli tulleet kotiin ennen meitä. Täytyis joskus tehdä niin, että C jäiskin meitä jonnekin odottamaan, niin että Risto sais etsiä ja löytää ne.

Risto on niin ihana. Tekisin sydämen, mutta tää on heti sitä mieltä, että joku html koodi on rikki ja kaikki menee ihan vnksin vonksin.

Ai niin! Pinaj on tehnyt oman bloginsa!! Käykää ihmeessä katsomassa, ja olis tosi kiva jos sille lukijoitakin tulis :D Jos vaan ketään jaksaa noi nukkejutut kiinnostaa :)

Pinjan Blythe-linna

Muistakaa Pinkkiksen huikea alennusmyynti!! 


xoxo,

Kaaos

Aina välillä mietin sitä, että pitäiskö mun blogin keksittyä yhteen asiaan ja kaikki postaukset pyöriä sen ympärillä. Niin kuin kaikki suositut blogit tuntuu tekevät. Niissä on joku punainen lanka, joka yhdistää kaikkia postauksia. Ehkä silleen olis helpompi saada lukiojoita (joka tuntuu bloggaamisessa olevan kaikista tärkeintä - että sun blogillas on ainakin miljoona lukijaa ja sata miljoonaa päivittäistä kävijää), kun postaukset olis jollain tapaa järkevämpiä, vaikka kertoisivatkin ihan jostain pöljästä asiasta, kuten vaikka vaatteista, meikeistä, sisustuksesta tms. Mut mä oikeasti en voi käsittää miten joku pystyy keskittymään vaan yhteen asiaan. Jos mä olisin vuoden alusta perustanut blogin, joka keskittyy yhteen asiaan, niin sehän olis tietenkin ollut säästäminen, ja tietynlainen itsekuriin perustuva niukkuus/nuukailu blogi. Miten sen olis käynyt nytten? Mullahan on ollut tämänkin blogin olemassaolon aikana niin miljoona eri projektia meneillään, ettei se millään olis ollut mahdollista. Siis tehdän yhden asian ympärillä pyörivää blogia. Ruokakin, välillä olen siihen niin älyttömän kyllästynyt, etten oikeesti meinaa saada mitään sapuskaa aikaiseksi, vaan joudun kaiken maailman lahjontakeinoja käyttämään, että saisin C.n kokkaamaan mun vuorolla. Ja välillä ihan kaikki pyörii ruoan ympärillä. Sama juttu kaiken kanssa, askartelu, Pinkkis, nuket, lelut, valokuvaus, lukeminen (se on kyllä varmaan ainoa asia, johon en ole vielä kertaakaan kyllästynyt, kirjojen aiheisiin kun mahtuu kaikki maan ja taivaan väliltä, ja vähän ylikin), kuntonyrkkeily, juokseminen (hihii, kaikki urheiluun liittyvä, monivuotista ratsastusta lukuunottamatta, ei kyllä kovinkaan montaa sivua täyttäis ;), vapaaehtoishommelit, jne. Enhän mä mistään jaksa täysillä tykätä kovinkaan kauaa. Joten blogini on tälläinen sillisalaatti. Ja siksi en meinaa saada amerikan kielistä blogiani millään täydennettyä. Kun en pääse yli ajatuksesta, että sen pitäis olla jollain tapaa järkevä.

Joop. Koulurintamalle kuuluu ihan kamalaa. Kemia ei edisty. Yhtään. Mä luen. Ja sit mä luen lisää. Ja sit mä törmään seinään. Ja sit mä taas luen. Törmään seinään. Luen. Törmään. Luentörmään. Törlue.Plääh. Sit soitin kaverille, joka saattais osata auttaa, ja jos se ei, niin sen mies ainakin. Joten mulla on maanantaille kemiantreffit.

Turhauduin tosta touhusta niin, että halusin pois. Lähettiin Jumboon ja hakemaan uutta teräosaa siihen meidän Kitchen Aidiin, johon siis just saatiin kuukausien odottelun jälkeen uusi lasikannu. Ja sit terää paikoilleen laitettaessa  hajos se saamarin terä. No, uusi terä maksoi 45 euroa. Vähänkö ketutti. Lasikannukin maksoi reilu 30 euroo. No, nyt se toimii ja on ihana.

Jumbossa kävin pitkästä aikaan Tiimarissa. Ja arvatkaa mitä, siellä ei ole enää niitä lasipurkkeja, joissa koristeellisia lyijykyniä on aiemmin myyty. Mikä pettymys! Muistan kuinka pienenä (siis n. 30 vuotta sitten!) niitä lyijäreitä valkkailin ja se oli niin ihanaa. Japanissakin on ainakin joissain lelukaupoissa ja sit Hello Kitty kaupoissa  lyijäreitä silleen esillä. Ja ne on niiiiiin ihania! Luulin, että Tiimarissakin olis ollut, mutta ei. :( Pöh! Tyhmä Tiimari. Se oli kyllä niin täynnä kaiken maailman sälää. No, mutta siis mä hain sieltä piippurassia. Miksi ihmeessä? No tämän takia :)

Ok, on aika kamala kuva. Taustalla Halloweenista jäänyt luurankokäsikin...Kyseessä siis kuitenkin nukketaloon tehty joulukuusi(ohje ja paljon kauniimpi kuva täältä,) tai siis kaksi kuusta. Ja nyt haluan niitä lisää. Tietenkin. Enhän mä vois kahteen tyytyä kun nukkejakin on niin monta :) Tiimarissa ei kuitenkaan ollut kovinkaan hyviä värivalikoimia. Ostin vaan punasta ja valkoista, enkä tota metallinhohtosta, vaan niitä nukkasia. Ostin poistokorista pikkiriikkisiä enkeleitä ja muutamia muita jouluaiheisia juttuja, pilkkahintaan ja sit ostin kans kamalan kalliita mini glitterpalloja. Nekin tytöille.Tai emmä tiedä onko ne muidne mielestä kamalan kalliita, mutta kun en yleensä osta joulukoristeita, varsinkaan mistään tiimarista, niin se kun niistä ihan tavallisista asioista pitääkin maksaa jotain niin se on aika kallista.

On hupaisaa, etten saa oikeaan kotiin joulukoristeita, mutta nukkekotiin sitäkin enemmän. No, ei ole ainakaan niin kova työ koristeiden pois ottamisessa.

Tiimarista Cittariin. (oikeesti ostin Tiimarista vielä kaksi mini Laloopsya. ettekä arvaa kenelle.) Sieltä postin kautta kotiin (vihdoin ja viimein herkkutilaukseni Vegetukusta oli noudettavissa! Sitä suklaan määrää!!). Kotona tajusin, että on meillä meni aivan liian pitkään, enkä ehtinyt tekemään bilsan läksyjä! Ei siinä, että ope olis edes meille antanut läksyjä, mutta mä olen ottanut tavaksi tehdä niitä joka tapauksessa, kun haluan oppia paremmin (kuin muut).

Olen opiskelujeni kanssa ihan hunningolla. Ymmärrän, ettei se ehkä ihan siltä kuulosta, mutta varsinkin tällä viikolla olen käyttänyt koulun ulkopuolella aikaa enemmän läksyistä ja lukemisesta puhumiseen täällä enemmän aikaa kuin siihen itse asiaan. Ihan kamala kaaos taas kaikkialla, varsinkin nyt kun piti mennä tekemään kookospalloja linnuille ja oraville kesken aamupalan. Kookosrasvaa ja linnunsiemeniä joka puolella. Ja kirjoja. Kirjoja varsinkin. Haalin niitä kirjastosta niin kuin ne olis nukkeja. Lisää lisää lisää! Enkä ennätä lukemaan kaikkia. Pitäis vähän rauhoittaa tätä. Hoitaa yksi asia kerralla, kunnoll aloppuun asti. Mutta kun ei malta. Noi nuketkin. Arvatkaa olenko oikeasti tehnyt niiden kanssa yhtään mitään pitkiin aikoihin. No en ole. En laittanut kotia, en ottanut kuvia, en ommellut vaatteita. Haalin vaan uutta. Toissailtana otin kyllä kolme tyttöä esille, tarkoituksena mennä pihalle niitä kuvaamaan lumeen. Saa nähdä koska saan senkin aikaiseksi. Ensin pitäis kyllä saada sotkukaaos taltutettua ja sit vähän opiskella. Oikeesti opiskella, eikä vaan puhua siitä.

Bilsan tunnilla olin silti kaikista paras, vaikken ainoana äänessä. Kyllä ne muutkin alkaa sieltä ehkä vähän lämpiämään. Joku poika ties joitakin vastauksia, ja se "kovaan ääneen" kuiski niitä. En ymmärrä miksi. Se ei siis sanonut niitä ääneen, vaan kuiskas, silleen et osan opettaja kuuli, osaa ei. Ihan kummallista.

Onko täällä ketään, joka olis Facebookissa, muttei olis vielä tykänny Pinkkiksestä? Käykää ihmeessä tykkäämässä, jospa saisin 100 tykkääjää rikki vielä tämän vuoden puolella! (viisi puuttuu, ei mikään mahdoton tehtävä, vaikkakin niitä aika hiljakseen on sinne tullut. Pitäis ehkä olla mielenkiintoisempi tai aktiivisempi tai jotain)

Mutta joo. Olettehan tulossa Helsinkiin Eettisille Joulumarkkinoille nyt tulevana viikonloppuna?! Siellä on varmasti hurjan mukavaa! Nyt viikonloppuna, Postitalolla. Koko päivän, molempina päivinä. Nähdään siellä. Blogin lukijoille 10 % alennusta, jos ilkeätte sanoa olevanne lukijoita :D

Kaaosta selvittämään! Sitä ennen kuitenkin vielä pari joulukuusta tehtävänä. Aion kyllä siis vielä koristella kuuset ja laittaa ne sinne taloon. Ois tietty ollut kiva näyttää pelkästään kuva kuusista silloin, kun ne ovat vähän nätimmät, mutta kun en malttanut.

xoxo,

Otsikoiden haastavuus

Pahus soikoon! Kuukauden ajan sain mekaanisesti kirjoittaa otsikon, se oli aina sama kuin edellisessäkin postauksessa, ainoastaan numerot vähän muuttuivat. Mutta nyt taas pitäis keksiä jotain vetävää. Enkä mä edes tiedä mitä tulen kirjoittamaan, otsikoi sitten semmoista!

Olen tänään menossa katsomaan mummoani, joka on sairaalassa ja melko huonossa kunnossa. Mua vähän pelottaa, sillä en ole nähnyt häntä vuosiin. Oikeasti, koko sen ajan kun olen ollut C:n kanssa olen ollut mummo-pimennossa. Se on nimittäin aika kova syyllistämään, siitä kun siellä ei käydä. Ja se tekee jokaikisestä vierailusta aina vaan vaikeamman. Kurjaa. Olis vaan pitänyt mennä ja sulkea korvat niiltä syytöksiltä. Ehkä ne syytökset osittain oli myös oman pään sisällä, itse tuntee huonoa omaatuntoa siitä, ettei käy tarpeeksi usein. Toisen, nyt jo edesmenneen, mummini kanssa käytiin paljon yhdessä ulkona syömässä. Se oli hauskaa. Vaikkakin sain aina kuulla kasvissyönnistäni. Ja siitä, että serkkuni, joka silloin opiskeli Jenkeissä ravitsemustiedettä, aina sanoo että pitää syödä myös kalaa. Isovanhemmat on aika metka juttu. Ennen kuin vasta viime aikoina, en ole tajunnut sitä, että se on tuleville/tuoreille isovanhemmille aika katkeransuloinen asia. Lapsenlapset ovat ihania, mutta...se on myös eräänlainen merkki omasta ikääntymisestä. Ihmiset taitaa olla aika herkkiä vanhenemiselle. Kun ajattelee kuinka suuri bisnes on ryppyvoiteet, kiristykset ja kohotukset, kaikki sellainen, hupsuttelu. Mua itseäni häiritsee erityisesti se, että olen yllättäen aika vanhan näköinen. Tai siis kun minusta harva uskoisi, että olen näin vanha, mutta sitten ne kuitenkin näkee, etten olekaan ihan niin nuori, kuin ensinäkemältä olis voinut kuvitella. Niin kuin olisinkin vanha huijari.

Mummo vierailun lomassa aion käydä äitylillä siivoamassa. Edelleen keittiötä. Kohta se alkaa kyllä olemaan valmis ja jotenkin kauhulla odotan sitä, kun pitää yrittää "väkisin" karsia olohuoneesta ja ruokailuhuoneesta. Ehkä mun pitäis vaan antaa sen itsensä käydä se homma läpi, ja jos se ei halua erota siitä krääsästä, niin jättää se sitten niin. Vaikeeta. Sillä haluan sille lisää tilaa ja helpommin hoidettavan kodin. Ja keventää sen lastia.

Illalla olis äikän kokeen palautus. Kuinkahan kävi? Kerroinko jo, että lainasin kirjastosta, joka nykyisin suosikkipaikkani Tikkurilassa :), oppimista käsittelevän kirjan. jospa sitä kautta innostuisin opiskelemaan oikein tosissani, eikä vaan tälläistä löysäilyä, niin kuin tämä eka kurssi on ollut. Mutta toisaalta taas luotan siihen, että kunhan pääsen opiskelemaan biologiaa, niin kyllä tämä tästä. Kemia huolestuttaa enemmän kuin vähän, sillä opiskelu tapahtuu etänä, eikä mulla ole hajuakaan miten se käytännössä tapahtuu. Mulle on aina uudet asiat alkuun niin kamalan vaikeita. Uh...fuck...yritän tässä samalla opiskella sitä etälukioasiaa. wilmaa ja fronteria...uh...mä niin paljon mieluummin hoitaisin asiat niin kuin ne on aiemminkin hoidettu, kasvokkain. Kohta maailma on täynnä eri nettipaikkoja, joissa täytyy olla osallisena, ja mikä pahinta, aktiivisesti. On facebook, pinterest, Linke-jotain, Wilma, Fronter, blogger, gmail, flicker...ja mitä vielä. En pysy kärryillä. Ja joka puolella on ihan sikana tietoa, jolla suurimmalla osalla et tee yhtään mitään. Kyllähän ne sitten on ok, kun niiden käytön on oppinut, mutta sitä ennen ne ei muuta tee kun harmauttaa ihmisten hiuksia. On mulla muutakin tekemistä kuin poimia yksittäisiä tiedonjyviä liittyen mun koulunkäyntiin.

Muista tekemisistä puheenollen...eilen aloitin remontin :) Tai siis onhan maalauskin remonttia, mutta nyt on siis jotain näytettävää :D

 Aikas hienolta näyttää, eikö totta! Olisin halunnut ottaa kuvan esim. Bakasta remontoimassa, mutta en sitten jaksanut alkaa väkertää.

Eilen tein lisää Halloween kutsuja, ihan kamala homma niissäkin. Vaikka osalle sainkin laitettua valmiit, nettikaupasta ostetut älyttömän hienot kutsut, mutta niissäkin paljon kirjoitettavaa, teippaamista ja ne osoitteet! Saati sitten itse tehdyt kutsut. Ollaan niitä Pimpulan kanssa väkerretty, leikkaamista, leimaamista, sizzixiä, mustetta ja mitä vielä...No, kohta olen saanut kaikki matkaan. Hillittömän läjän ihmisiä kutsumassa.

Lapset tulee tänään kotiin, joten tein aamulla soijamaidon, että saavat kaakaota :) Maito on hennon lilaa, käytin taas niitä värjättyjä sokereita. No, Pinja ainakin kokee sen huvittavaksi. Lassin mielestä se on varmaan jotenkin kuumottavaa. Se on kyllä niin metka tapaus. Ostin sille joulalahjaksi repun, hyväntekeväisyys-sellaisen. Reppu on nyt jo korjauksen tarpeessa, laadullisesti siis aivan pa**a. Lassi veikkasi, että on varmaan tehty jostain kierrätysmateriaalista. Mä en ymmärrä mistä se näitä juttujaan oppii, kuka niitä sille tuputtaa. Vähän sama, kun joskus reilu 10 vuotta sitten yhden kaverin äiti ei voinut juoda luomumaitoa, koska siinä on lehmän kakkaa...Aikuinen ihminen!

Tästäkin on pitänyt muistuttaa! Ehkä huomenna lisää.

Aloitin eilen uuden blogin! Pinkkisworld - Pinkkistä englanniksi. Tämä C:n kehoituksesta. Ehkä joskus palaan vielä Etsyynkin.

Ai nii, eilen oli pieni taloudellinen kriisi. Tuli jostain ihan puskista reilu 600 euron lasku! Jostain, jonka eksä kavereineen tilannut meidän kotiin viisi vuotta sitten. Jotain hiton LVI piirustuksia. Samaiselta firmalta on laskuja tipahdellut aika ajoin, mutta aiemmin ne ovat olleet satasen luokkaa. Olen kiltisti maksanut, sillä en pysy tälläisistä asioista hyvin kärryillä. Mutta 600 euroa jostain viiden vuoden takaisesta on kyllä vähän liikaa. Kun en hitto soikoon saa tän kuun lainaakaan maksettua, saati sitten jotain tollasta. Ikinä ei niitä piirustuksia mihinkään tarvittu, se raksamies (eksän kaveri) vaan tilaili kaikkea ja teki hienoja suunnitelmia, kysymättä kertaakaan mihin meillä on varaa. 

Kuulkaa, nyt täytyy mennä! Elämä odottaa!

xoxo,

Puputyttö

Pata kattilaa soimaa ja kalaa pannussa ja pannun reunalla

Eilen oli laskelmien mukaan se päivä, kun oltiin käytetty kaikki ne luonnonvarat mitä maapallo vuodessa tuottaa. Eli tänään eletään ikään kuin velaksi. Ja sitä velkaa ei pystytä maksamaan. Tässä linkki, tai siis siellä enemmän asiasta.

Mä olen ehkä maailman viimeisin ihminen saarnaamaan tästä, enkä mä siis oikeesti yhtään saarnaakkaan. Mä myönnän olevani niin epätäydellinen tämän asian suhteen kuin mahdollista. Mutta ehkä mä voin sitten kirjoittaa kokemuksen syvällä rintaäänellä ;)

Hitto, eihän mulla edes ole mitään asiaa tästä...mikähän juttu tääkin nyt oli? Plääh. Jos mä kerron mitä mä teen "oikein ja väärin"? (mikään mun jutuista ei sitten päde matkusteluun - silloin mä olen ihan holtiton - onneks köyhän ei ole varaa matkustella usein)

Hyvä Raisa
Ostaa melkeinpä kaikki omat ja lastensa vaatteet käytettyinä
Liikkuu todella paljon pyörällä ja silloin kun liikkuu autolla, hoitaa ainaki 20 asiaa yhellä kertaa!
On kasvissyöjä
Kasvattaa ja keräilee itse osan ruoastaan
Kierrättää paperia, lasia, metallia, biojätteitä, kangassilppua, kartonkia
Kerää sadevettä puutarhan hoitoon
Muutenkin säästää vettä keinoilla, joista ette halua kuulla
Tekee paljon itse, uusiokäyttöön otetuista materiaaleista
Vie omat tarpeettomaksi käyneet vaatteet jne. kirpputorille
Korjaa rikkimenneitä vaatteita
Shoppailee kirppiksillä
Ei harrasta kaupoissa kiertelyä (ja näin lankea kaikkiin houkutuksiin)
Ei joudu tv:n mainosten pauloihin (ja näin lankea kaikkiin houkutuksiin)
Suosii ja tietoisesti hakee kotimaista ja lähellä tuotettua ruokaa
Suosii luomua
Viimeiseen saakka välttää ruoan poisheittämistä
Kirjoittaa blogiinsa näistä asioista kannustaakseen muita :)

Tuhma Raisa
On ihan mahdoton.

Tää oli nyt sit taas sarjassa ihan älyttömät postaukset, jotka tulis jättää postaamatta kokonaan.

Eilen sain asioita aikaiseksi ja olin niistä hyvilläni. Tänään aamulla ihastelin syksyn tuoksua. Se tuoksuu lapsuuden metsiltä ♥

 



Ai nii!! Kerroinko jo, että olen nähnyt enemmän kuin vaan vilauksia tulevasta kirjasta!?!! Graafikko on siis kovaa vauhtia tekemässä siitä kirjan näköistä. Ei minkä tahansa kirjan, vaan erityisesti MINUN kirjan näköistä vaaleanpunaista Puputytön hattaraa :)

Mun pitäis tehdä itselleni joku viitta (vanhasta lakanasta tai verhosta tai pöytäliinasta, joka tapauksessa semmonen vähän reppana), jonka mä voisin aina laittaa päälleni "pelastaessani maailmaa". Eli aina kun mä vaikka vien kierrätys juttuja keräysastioihin tai käyn järjestötapaamisissa. Vitsi! Ajatelkaa jos niissä Viipurin kuvissa olisitte nähneet minut viitta päällä! Ihana ajatus!

Huono päivä blogille tämä päivä.

♥ Raisa