Nukuin toissayönä parhaiten ikinä uuden tyynyni kanssa. Heräsin hymy huulilla: Olin yöllä pussaillut Mr. Golsingin kanssa. Todella viattomasti ja suloisesti. Eilen illalla toivoin, että olis taas yölliset treffit Ryanin kanssa. Ei ollut, ehkä sillä oli jotain filmitähden kiireitä. Illalla kuitenkin mietin, että mitä jos voiskin elää toista elämää unissaan. Niinko et aina yö toisensa perään palais siihen, mihin edellisenä aamuna herätessään jäi. Olisko se sitten jo pettämistä? Moraalitonta? Väärin? Kyseenalaista? Ihanaa? Toinen mahdolllisuus?
Onko ihan kamalaa "haaveilla" jostain starasta, vaikka onkin naimisissa? Ja vielä onnellisesti naimisissa sen maailman ihanimman miehen (joka just nyt imuroi ja hetki sitten kävi ompelemassa koiran petiin uuden päällisen!!) kanssa. Eikös se ole vähän sama, kuin haaveilla lottovoitosta, paitsi että siinäkin voittamismahikset on kyllä aika paljon paremmat kuin Ryan Goslingin saamisessa.
Ennemmin kuitenkin, jos yhden epärealistisen asian saisin valita, Ryan Goslingin sijaan ottaisin asumisen Japanissa. Ja ennen kaikkea unelmieni Japanissa. Siis sellaisen, joka on täynnä seikkailuja eikä yhtään tylsää, tasapaksua harmautta. Siis saa olla, ja pitääkin, hiljaisia, seisahtaneita hetkiä, mutta ei tätä kaiken arkipäiväisyyttä. Miksi täällä on niin tylsää? Siis ennen kaikkea miksi minulla on näin tylsää? Vaikkei siis oikeasti edes ole, ja aika harvoin olen nyt viime aikoina sitä ajatellutkaan, mutta kun ajattelen Japania ja siellä olemista, niin kaikki tuntuu yhdeltä suurelta seikkailuta ja jotenkin taianomaiselta. 
Kyllä mä sen ymmärrän, että "vika" on minun korvien välissä. Ei tietty levottomuus ja tylsistyminen sillä paranisi ikihyviksi, että muuttaisin jonnekin paratiisiin. Paitsi Japaniin muutettaessa kyllä. Ehkä mun joku magneettikenttä tai jotkut värähtelyt on Japanissa just kohdillaan. Ja kaikki mutkat oikenis ja solmut suoristuis :)Oikeesti mä kyllä tykkään omasta elämästäni, pienine kuvioineen ja omine ihmisineni, ihan tosi kovasti. Nyt vaan taas tämmönen muutoksen kaipuu. Tai ehkä kuitenkin ennen kaikkea kaukokaipuu. Japani nyt vaan on niin mahtipaikka.
Oi joi, en yönä voisin kyllä muuttaa Japaniin Ryan Goslingin kanssa ;)
Kauniita unia!
xoxo,
Raisa
Ei silleen ole sama juttu, mutta havahduin eilen siihen, kuinka tietoisesti aloin katsoa jotain duudsonjuttua telkkarista ihan vaan, kun yksi niistä on niin söpö(!). (se on se yksi niistä yleensä enempi taka-alla olevista, onkohan sen nimi Jarno tai jotain...) Jäin vaan miettimään, että onkohan tämä nyt merkki siitä, että pitäisi saada joku roti tähän touhuun. Ei sillä, että julkkisihastuksissa olisi mitään pahaa, mutta joku taso niissäkin voisi olla! Eipä sillä, että kyseisestä henkilöstä mitään tietäisin, mutta jotenkin veikkaan, ettei ehkä ole se kaikista fiksuin eikä silleen mitenkään siisti...
VastaaPoistaLevottomuutta on täälläkin päin ilmassa. Luulen, että se on tämä syksy tai ainakin itellä tulee aina syksyisin hirveä tarve aloitta/tehdä jotain uutta ja jännää plus nyt muutenkin tuntuu vaan siltä, että elämä polkee paikallaan. Pitäisi tapahtua jotain siistiä, jännää, mullistavaa, MUTTA KUN MITÄÄN EI TAPAHDU. Sitten vielä se, kun oikein odottaa ja pyörii siinä levottomuudessaan, niin ei kyllä vahingossakaan tapahdu mitään.
Ha hah! Ihanaa, en ole siis yksin julkkisihastuksineni. Tai ei siis tietenkään olla ainoita, mutta että aikuiset naiset...Epäilyttävää ;) Mä tykkäsin ehkä joskus 10 vuotta sitten, (silloin kun olin siis lähempänä sun ikästä!) ihan hulluna Apulannan Tonista! Eikä se ole mun mielestä yhtään hyvännäköinen! Mut jopa keräilin siitä kuvia ja liimailin yhteen kirjaan...huh huh.
PoistaJoo, ehkä se on tää syksy. Vuodenaikojen vaihtuminen. Mulla on sellainen olo, kun olis painekattilassa joka ei koskaan päästä niitä paineita ulos. Tai ainakaan silleen, että tuntuu. Just se levottomuus vaan kasaantuu ja kasaantuu, mut ei kuitenkaan posahda ulos silleen, et itse lopulta tekis asialle jotain. Koska siitähän ne seikkailutkin on kiinni, että MINÄ ITSE tekisin asialle jotain. Mutta ei. Kotona odotan, että ne löytää mut täältä. Just joo.
xoxo,
Raisa