Kalenteri täyttyy

Koska olen, mieheni sanoja lainatakseni, "tuulliviirri" (tuuliviiri) -ihminen olen tänään tätä ja huomenna jo jotain aivan muuta mieltä. Joskus teininä-nuorena aikuisena ihailin Niken? mainosten täysinäisiä

http://girlmeetspaper.com/what-does-busy-really-mean/

kalentereita. Kalenterin kuvitteellisen omistajan elämä vaikutti ihanan tärkeältä ja täydeltä. Joka päivä jotain, ei aikaa jäädä paikoilleen, jämähtämään. Sillä siitähän elämässä on kyse, että ennättää saada mahdollisimman paljon aikaan ennen kuin on liian myöhäistä. Eikö? Ai ei vai? No mistä sitten?

Mulla on itsellä käytössä Moleskine? kalenteri, tykkään sen eleettömyydestä. Mikä taas on ihan hassua, kun olen muuten mieltynyt niin tursuilevaan tyyliin. No, tuulliviirri mikä tuulliviirri. Olen älyttömän huono käyttämään kalenteria, se on kyllä melkein aina käsilaukussa, mutta aina en muista missä käsilaukku on tai minulla onkin väärä laukku käytössä. Ja silloin kirjoitan asioita käteeni. Kättä en toki koskaan hukkaa, mutta kyllähän ne tekstit siitä ajan myötä katoaa. Yllättävän hyvin olen silti selvinnyt tähän saakka. En tietääkseni ole kovin suuria tapahtumia missannut, eikä niillä pienillä kait sitten niin väliä.

Niin, mutta siis se pointti. Kalenterimerkinnät. Tykätä vaiko ei tykätä? Nykyinen minä varovaisesti kurkistaa sunnuntaisin seuraavan viikon aukeamaa. Hivutan sivuja auki, samalla hokien: ole tyhjä, ole tyhjä. Ja jos se on, tiedän saaneeni vielä yhden viikon kesäistä rauhaa. Ja jos ei, niin vatsasta kirpaisee miettiessäni, että miten selviän tästä kaikesta touhotuksesta. Hammaslääkäreistä ja oikeasta elämästä. Tapaamisista ja velvotteista. Aikatauluista ja kelloon vilkuilusta. Tarvitsisin sihteerin, joka pitää huolta minusta.

Samalla kuitenkin toinen minä, ehkä se järkevämpi, enemmän jalat maassa oleva minä, sopii menoja, ilmoittautuu vapaaehtoiseksi leipomustalkoisiin ja tiskaamaan. Ja kaikkea mahdollista. Mitä enemmän sitä varmemmin pysyy liikkeessä, eikä jämähdä kotiin. Sitä varmemmin elämä pysyy hauskana ja mielekkäänä. Paitsi ei ne hammaslääkärit kyllä hauskoja ole.

Tää viikko on ollut ihan tyhjää, vaikkakin tänään ollaan menossa leffaan, huomenna muksut mun veljelle,

http://shop.rocksolidinc.com/bare-blank-calendar-p498.aspx

minä Animalian leipomustalkoisiin ja sunnuntaina Ravintolapäivä, ja minä lupautunut käytettäväksi vaikka koko päiväksi. Mutta mitään en ole näistä kirjoittanut ylös, joten niitä ei lasketa? Ens viikolle onkin sitten merkitty menoja ja muistettavaa. En tiedä mitä, mutta näin ne vilaukselta viime viikolla. Nipistelee.

Ja silti haluaan jännittävän, seikkailuntäyteisen elämän...hoh hoijaa...En selvästikään ole sellaiseen valmis.

Okrait. Kevyempään asiaan. Olen siis ommellut paljon nukeille viime aikoina. Tai no, suhteessa paljon. Suhteutettuna siihen, etten vuoteen ommellut niille yhtään mitään. Toissapäivänä tiesin haukanneeni liian suuren palan. ALoin ompelemaan sellaisesta henkäyksen ohuesta kankaasta puseroa 1:6 koossa. Viikkoa aiemmin olin kuolannut simppeleiden kaavakirjojen perään, kun harmitti miten kaikki minun kaavani ovat niin komplikkaita. (tilasin muuten sen kirjan eilen).

En pystynyt leikkaamaan niin ohutta kangasta harkkosaksilla (tiedätte varmaan miten vaikeaa on esim. silkkipaperia leikata tylsillä saksilla, sama juttu tämän kanssa), joten jouduin leikkaamaan osat irti ihan tavallisilla saksilla. Tai siis tietenkin uusilla pinkeillä Singer -saksillani :) Ja koska se kangas oli sellaista hötöä, niin sehän lähti purkautumaan hengitykseni tahdissa. Ja minä sitkeästi jatkoin projektiani. (olen muuten välillä just semmonen. Seinä on tullut vastaan, mutta jostain kumman syystä minä kieltäydyn näkemästä sitä ja jatkan sitkeästi pään lyömistä siihen). Enemmän tuli varmaan purettua kuin ommeltua saumaa. Ja siitähän se kangas tykkäs...sain miehustaan reiän! ja silti jatkoin sen ompelua. Hihojen resorit tein neljään kertaan (ihan oikeesti, siinä kohtaa jouduin kyllä jo leikkaamaan uudet kappaleet, kun ei kangas kestänyt niin montaa purkamista). C sitten pelasti kutsumalla katsomaan elokuvaa (Anna Karenina - tykkäsin toteutuksesta oikein kovin, hyvin teatterimainen, vaikken teatterista oikein kyllä tykkääkään, mutta se sopi siis tähän tosi hyvin, ja olikin sen parasta antia), joten paita jäi kesken.

Ja eilen minä sitten palasin sen pariin! Yksi syy, miksi sitä näin sitkeästi tein, oli se, että pelkäsin ompeluinnostukseni katoavan sen siliän tien jos ompelut jäävät tälläiseen epäonniseen kokeiluun. Joten ei muuta kuin uudelleen hapsottavan kankaan kimppuun. Ja taas vähän purettiin, kun en ymmärtänyt kuvan perusteella ommella oikein. Niin, mulla on siis käytössäni kaavakirjoja, niissä on kuva valmiista vaatteesta, kaavat ja sitten sellainen havainne-kuva(??) , johon merkitty numerojärjestykseen ommeltavat saumat. Mutta kaikki ohjeet on japaniksi ja ööö...en osaa ihan vielä lukea japania.

Niin, eilen kun C taas huhuili mua alkaertaan, viimeistelemään se elokuva, niin en voinut ihan heti rientää

Nuppu on tietenkin ihan väärän värinen tämän väriseen paitaan.

sohvalle pönöttämään, sillä oli vielä pari ommelta ommeltavana. Mutta hitto soikoon! Minä sain sen puseron valmiiksi! Ja siitä tuli ihan kelpo. Vaikka miehustassa onkin reikä. Se ei onneksi erityisemmin siitä näy, ja paitaa voi sitten käyttää vaikka jonkun korun kanssa. Ei sitä kyllä ihan hirveästi käytellä, sillä se purkautuu koko ajan.

Nämä ovat niitä onnistuneita tekeleitä. Pollyn (oik. reunassa) vaatteista pidän erityisesti

Olen siis kuitenkin kaiken kaikkiaan onnistunut yllättävän hyvin viimeaikaisten ompelujen kanssa. Yksi tai kaksi kehnoa mekkoa, mutta useampia onnistuneita niitä paikkaamaan. Ja osa vaatteista jopa sellaisia, joista ihan oikeasti tykkään, ja joita varmasti nukeillani tulen käyttämään. Ja viime vuoteen nähden todella paljon kehitystä siisteydessä. Todell ahyvä minä! Laitoinkohan niistä jo kuvia? Laitan joka tapauksessa uudelleen. Ja sen puseron kans, sillä kävin siitä ihan teitä varten napsasemassa kuvan!

Mutta, koska ompelu on niin kivaa ja mulla alkaa juttu olemaan lopussa on ehkä parempi päättää nyt tähän ja siirtyä Tehtaan puolelle. Ai niin. Ihan hassu, ihana asia! Pinkkiksellä on Etsy tahti piiiiitkään ollut tosi verkkaista, en ole ollut siitä kamalasti huolissani, se ottaa oman aikansa ja suurin osa ei koskaan "lyö läpi". Miksi siis minä? Vaikka Pinkkis- aarteet ovatkin aivan ihania ja hyvin hinnoiteltuja. Silti, liikettä siellä vaan on niiin paljon, että isoin osa jää vaan varjoon. Mutta nyt kolmena viime päivänä on tullut kolme tilausta. Siis päivittäin :) Yksi tilas vielä kolme tuotetta kerralla :D Todella ihanaa! Ehkä se tästä! Ihan pöljää on tietenkin se, että saman tien, kun mun paypal tilillä on vähänkään rahaa, se polttaa niin vimmatusti, että multa meinaa läppärikin hajota siihen kuumuuteen. Ja mun on ihan pakko se käyttää johonkin huuhaapuuhaan. Nytkin olen saanut nuken myytyä, niin eiköhän se raha ole melkein jo käytetty, kun piti torjua sitä tylsyyttä tilaamalla kaksi kirjaa, kaksi stock-vaatetta, Licca-chanin vaatteita Pollylle (yhdellä mun nukeista on Licca-vartalo, ja se on aavistuksen sirompi, kuin Takara-vartalo, joten oiva tekosyy tilata kokonaan uusi vaatekerta...) j akun kerta halvalla sai, niin melkoinen läjä käytettyjä nukenvaatteita...Ja kun niitä Liccoja katselee, niin ne näyttää päivä päivältä vaan söpömmiltä ja söpömmiltä ja sit kun ne on vielä niin halpoja! Alle kahdenkympin sais tosi söpön nuken.

Argh! Nyt pois!

Olette ihania. Erityisterkut Vaasaan!

xoxo,
Raisa

Ihana Risto.

Tässä vielä havannointikuva, mistä niitä nukenvaatteita oikein teen :) Vaikka kangasta menee näihin ihan pikkiriikkisen, on silti palkitsevaa tehdä niitä vanhoista vaatteista. Erityisesti reikäisistä ja/tai tahraisista ryökäleistä, joita jotkut onnettomat vievät hyväntekeväisyyskirppiksille. Mokomat!

Pikkulasten paidan hihasta tekeillä lötköpötköhaalari. Sugarin päällä tuolla ylemmässä kuvassa.