Melkein kokonaan tekopirteä postaus

Jotenkin ihan kökkö viikko, tai kaksi, tai kuukausi tms. takana, mutta tästä huolimatta aion tehdä iloisen (teeskennellyn) postauksen.

Ensiksi iloista asiaa ruoasta. Eikä tarvii edes teeskennellä. Muutama ilta sitten tein ihan käsittämättömän hyvää "japanilaista" ruokaa.  "Katsu" leikkeitä, kaalisalaattia ja riisiä. Enkä ottanut kuvaa. Jännitti kovasti, useastakin, tai no - kahdesta, syystä. Meillä oli lapsivieras syömässä. Se on aina kuumottavaa, kun lapset ei yleensä ole innoissaan meidän kummallisista ruoista. Kerroinko tytöstä, joka oli oksentamaisillaan porkkanoista hernekeitossa? Sen mielestä oli ihan käsittämätöntä, että hernekeitossa olis porkkanoita. Masentavaa. No mutta, siis nyt tarjosin näitä juttuja, joita en ollut aiemmin näillä nimenomaisilla resepteillä tehnyt ja sitten kun kävi vielä niin, että seitan, jota mun piti siihen katsuun tehdä (katsu on siis perinteisesti sian lihaksista leikeltyjä paloja, jotka leivitetään ja paistetaan öljyssä ja tarjotaan tonkatsu-kastikkeen kera) olis kestänyt yli kaksi tuntia ja mä aloin kokkaamaan joskus kuuden aikoihin...Niin, ajattelin sitten kypsentää sen eri tavalla ja vaan toivoa parasta. Kaalisalaatissakin oli ihan hirveesti kaalia ja joitakin aineksia, joita meillä ei ollut, jotka jouduin sitten korvaamaan muilla, enkä yhtään tiennyt tuleeko mistään muusta kuin riisistä hyvää. Ja saateri, se oli ihan saatanan hyvää! Seitan ei ollut yhtään kosteaa, vaan just sellasta älyttömän rapeaa, olematta yhtään kuivaa. Just täydellistä. Ja lapsivieraskin tykkäs :D

Eilen sitten halusin viedä Herra C:n ulos, mutta koska sitä ravintolaa ei vielä ole olemassa mihin halusin sen viedä joduin soveltamaan. Tein sen ravintolan kotiin :) Tarjolla oli oluttaikinaisia sipulirenkaita, mustapapupihvejä hampurilaistyyliin ja spesiaalilimut.Ihan älyttömän hyvää. C sanoi, että sipulirenkaat ehkä parasta mitä koskaan tehnyt.
Tossa lautasella muuten pieni nokare siitä aiemmin kertomastani kaalisalaatista, joka siis sekin oli hyvää ja sopi hyvin rasvaisten leikkeiden kanssa.

Sitten niihin väkisin kaivettuihin asioihin. Raha. Olen ollut maailman tylsin, mitä tulee raha-asioihin! Ja tylsähän siis aina tarkoittaa vastuullista ja harkitsevaa, hiljaista ja harmaata. En ole ostanut mitään, en ole törsännyt, enkä pistellyt menemään. Yhteen nukkeen säästin, kunnes yksi yö vaan tajusin, etten sitä tarvitse. Enkä halua sitä tullijännitystä ja harmistusta. En ole näitä nykyisiänikään ennättänyt hoivata ja kuvata. Johon on kyllä tulossa ihan muutaman tunnin päästä muutos, kun mennään kaverin kanssa Kaivariin kuvaamaan tyttöjä :D Mutta siis, olen hienosti saanut kirittyä. Tai no, en vielä. Mutta siis ajatuksissani jo. Ja kun tilille on tullut rahaa, niin se ei ole tarkoittanut sitä, että se olis ihan saman tien sieltä kadonnut kaiken maailman rästien makseluun. Tai no, on se melkein. Mutta olen kuitenkin kartalla raha-asioistani ja ne ei tällä hetkellä ahdista yhtään, vaan päinvastoin tuovat jopa mielihyvää.
Postimerkkejä tilasin. Ja eilen koruosia. Kankaita olin tilaamassa, mutta ajattelin, että käytetään nyt noi mitä on. Vaikkakin nyt kun teen noita Blythe pussukoita, niin tarvii aika lailla erilaisia kankaita. Olen muuten saanut ihan hillittömän määrän aiemmin huiveja (älä kysy!) varten ostamaani fleeceä käytettyä loppuun asti. Hiukanko siistiä!?! Nyt sunnuntaina saan laittaa taas YTK:lle (mikäli se nyt oli sen nimi) sen "apuraha-anomukseni" ja en yhtään sitä ole odottanut. Toisin kuin viime kuussa, jolloin laskin tunteja, minuutteja ja lopulta ehkä jopa sekunteja siihen, että sais sen pistettyä eteenpäin ja sit ne muutamat päivät, ennen kuin se raha tuli tilille oli sellaista varjoissa luikkimista, ettei velkojat vaan huomaisi...Nyt on siis ihan eri ääni kellossa! Ja se on kuulkaa hienoa se!

Oikeasti asiat on siis hyvin, minulla taas joku juttu meneillään. Viime yönä joku yritti puukottaa mua, meillä kotona, joten onneksi oli veitsetkin meidän veitsien mukaisesti niin tylsät, ettei niillä muuta saanut aikaiseksi kuin pienet nirhaisut. Minä sain veitset itselleni, mutten kuitenkaan halunnut vuorostani sitten iskeä minua puukottanutta, joten löin häntä (nainen, jonka lapsi huusi vieressä) veitsien kädensijalla päähän.

Niin, loppua kohden tajusin, ettei tämä läheskään kokonaan tekopirteä ollutkaan. Tätä kirjoittaessa facebookharmitus laantunut ja nyt hyvillä mielin lähden laittamaan nukkeja valokuvauskuntoon :)

xoxo,
Raisa
j.k. Ihanaa, ja ihanan sekavaa kun on syysloma!