maanantai 14. lokakuuta 2013

Päivä kaupungilla ja ilta keittiössä.

Pitäis olla ompelemassa ja pitäis kirjoittaa lääkärille/hoitsulle ylös syitä, miksi minusta tuntuu, että diagnoosini on väärä. Mutta tässä mä taas oon. Eikä aamulla edes yhtään tehnyt mieli avata konetta.

Kerroinko? Bilsan kokeesta 9 ja espanjasta 6½! Huh huh! Ei olis pitänyt mennä ollenkaan. Ei siinä että se olis mua masentanut, en ole sitä oikein jaksanut (kirjoitusten?) takia treenata aktiivisesti ja kokeisiin nyt en ainakaan lukenut kun oli muutakin tekemistä (mm. hammaslääkärin innoittamana olen joka ilta joko langoittanut purukalustoni tai sitten sellaisella pienen pienellä hammasväliharjalla ne jyystänyt, ja siihen kuulkaa menee aikaa!). Bilsan ysi oli ihan kiva, mutta myös minimivaatimus.

Tässä jaksossa ehkä vaan kaksi käytävää kurssia, matikka ja espanja 2. Ehkä voisin miettiä maantietoakin, kunhan ei tarvii ostaa kirjaa.

Eilen kävin kaupungilla. Otin yhden nuken ja ison kamerani mukaan. Ja kameralle ison pehmustetun laukun. En ottanut yhtä ainuttakaan kuvaa. Matkan varrella oli paljon kauniita ruskaisia kohtia, mutten malttanut pysähtyä niitä nuken kanssa kuvailemaan, eikä aikaakaan ollut hukattavana. Kun oli siis sovittu tapaaminen. Ja kaupungilla ei ollut ruskaisia puita! Plääh! Enkä tee -kuvia viittinyt ottaa, kun ei ollut seura sellaista, eikä mulla ollut Astridille edes omia teevermeitä mukana. Nähtiin sentään Julia, jolla oli oma uusi nukkensa mukana, ja saatiin meistä (Julian kameralla) yhteiskuva.

Kotiin meninkin sitten junalla, sillä kahvittelussa olikin mennyt melkein kolme tuntia ja minun piti pikaisesti päästä kotiin ruokkimaan pesuettani. Olen jälleen aika innoissani ruoanlaitosta. Johtuen diner innostuksestani :) Perjantaina tein parsakaalipiirakan ja suklaapiirakan maapähkinävoipohjalla, lauantaina  tonnikalattoman vuoan. (C sanoi, että se on tosi "white trash" ruokaa). Ja sunnuntaina "Salisbury-style" seitan pihvit perunamuussilla ja sienikastikkeella. Leipääkin olen leiponut ja juustoa tehnyt.

Eipä kait muuta, täytyy mennä ompelemaan. Ja katsomaan tämänhetkistä suosikkisarjaani Homeland. Vaikka ehkä siltikin tykkään enempi Modern Familystä. En kyllä oikeesti, mutta melkein kummiskin.

Ristolta terkkuja.  Kattokaa nyt miten sen tassu on. Ihme pöljä.

xoxo,
Raisa



2 kommenttia:

  1. Ai Julia on saanut nyt nuken, mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja siis itse asiassa tämä on jo toinen! Se ennätti ennen matkaansa saamaan sen tilaamansa nuken ja sitten kävi vielä niin, että matkapaikassaan sattumoisin oli Blythe Con UK, joten ei muuta kuin sinne siis! Mikä sattuma!!
      xoxo,
      Raisa

      Poista