Ehkä noin kuukausi sitten mun piti tehdä joku aikajana juttu ja kirjallinen selvitys siitä, miksi koen bipolaarisen diagnoosini vääräksi. Ja mun piti vielä aika ripeästi saada se toimitettua hoitsulle, että se sais sen koneelle ennen kuin lääkäri soittaa. Aikajanan sain valmiiksi, mut sitä toista en. Ja lääkärin soitonkin missasin. Oli muuten hassua, että se soitti kerran ja siinä se. Sen jälkeen en ole kuullut hoitajastani taikka lääkäristäni pihahdustakaan. Hassua. Ja mielestäni kyllä huolimatonta.
No, olen tässä taas ollut helisemässä itseni kanssa viime aikoina enemmänkin. Oikea elämä tuntuu aivan mahdottomalta. Ajatus siitä, että vielä joskus olisin jälleen se jalat tukevasti maassa seisova, tervehenkinen, vahva ja ennen kaikkea onnellinen ihminen tuntuu niin utopistiselta.. Että minä vielä joskus löytäisin työn ja mielekkyyttä tähän kaikkeen...unelmaa.
En voi ymmärtää, että miksi elämäni on tällä lailla muuttunut. Onhan mulla aiemminkin ollut euforisia jaksoja, mutta niistä en ole romahtanut jonnekin kuilun pohjalle niin kuin nykyään. Ehkä säryin silloin työpaikan ollessa muutosten kourissa, työnantajan vaihtuessa ja tietynlaisen turvan kadotessa. Samoihin aikoihin menin naimisiin, ensimmäinen kirja julkaistiin, koira kuoli. Ehkä siinä oli sitten vaan liikaa? Mutta miten sen sitten saisi korjattua?
Mä oon yrittänyt sitä robottivaihettakin saada käyntiin, että vaan suorittaisin asioita, joista kuvittelen, etten suoriudu. Kun ei muutenkaan mikään ihmeemmin innosta, niin yhtä lailla voisi tehdä epämiellyttäviä asioita. Ja vaan suorittaa sitä päivää, ja samalla elämää eteenpäin. Mutta ei. Mä vaan jään kökkimään tänne, ja välttelen kaikkea.
Onneksi perjantaina oli työkkärin järjestämä pakollinen luento tms. Ei siitä itsestään ollut mitään hyötyä, mutta se olikin tarkoitettu meidän avuntarpeen kartoittamiseksi. Ja apua minä tarvitsen. Paljon.
Nyt mä olen alkanut haaveielemaan kirjan kirjoittamisesta/tekemisestä. Enkä siis todellakaan mistään romaanista, vaan ehkä enempi jostain novellikokoelmasta ja kuvakertomuksista. Mutta idea joka mulla on on kyllä ihan älytön. Ei sellaista kukaan julkaisisi/ostaisi. Enkä mä sais sitä kuitenkaan edes tehtyä. Mutta ainakin mulla on kaksi otsikkoa ja yksi sisältö. Hyvä alku?
Hups! Niin, siis siihen mistä kirjoitin aluksi. Avautumiseen. Eilen illalla sitten jostain kumman syystä sain inspiraation kirjoittaa sen selvityksen. Sain sen tehtyä ja lisäksi monta ranskalaista viivallista avautumista. Tekipä hyvää. Nyt pitäis saada se vielä eteenpäin ennen kuin muutan mieleni.
Nukkerintamalta kuuluu hyvää :) Minulla on nyt toistaiseksi kaikki minulle kuuluvat nuket kasassa, Watarukin tuli eilen. Ja kuulkaa, se onkin ihan erilainen homo kuin mitä odotin. Ensikshän mulla oli mielessä sellainen kypsy, sensuelli kaveri. Ja sitten se olikin ajatuksissani, kiitos kaikkien teidän glitter-kommenttien sellainen räiskyvä överi. Mutta eilen kun siihen tutustuin, niin se olikin aika ujo ja nuori ja ehkä ei vielä ihan sinut koko suuntauksensa kanssa. Ei vielä edes kaapista ulostullut, vaikka kaikki sen kaverit tietääkin sen "salaisuuden". Ja sillä on ehdottomasti kaikista paras kauneudentaju. Mutta se olis siis just sellanen muiden perässä, tai sivussa kulkeva, eikä joukon etunenässä kovaan ääneen kailottava - näin vertauskuvallisesti. Siitä piti tulla Fabio/Flavio, mut nyt se on enemmänkin Peter/Bruce/Kevin. Jää nähtäväksi.
Olen myös tehnyt Mollylle, Goldie, josta olen kertonut, melko hupaisan tarinan. Mollyn luonnehan on ollut jo pitkään tiedossa, jo paljon ennen kuin se on kotiutunut. Ja etukäteismielikuvani sen kuin vahvistui Mollyn tullessa. Melkoinen partyanimal, joka vaihtaa miestä useammin kuin sukkia. Olen etekmässä sille kuvatarinaa, joka kohta puolin on päättymässä. Siitä tulee hauska :) Osa on saattanut sitä seurata facebookissa tai Flickerissä.
Mutta johon tässä on tullut ihan liikaa jo kerrottua kaikkea sellaista, minkä fiksu ihminen pitäisi tiukasti sisällään, paitsi eihän tälläisiä asioita fiksulla ihmisellä ole laisinkaan. Niin tai näin, nyt siivoamaan ja ompelemaan. (hah ha! varmaan...telkkarin eteen säkkituoliin lojumaan, ja planeettamme ihmeitä dvd:ltä katselemaan)
Son moro!
xoxo,
Rais
Hienoa, että joku muukin avautuu… Olen muuten huomannut oman blogini tilastoista, että tilityspostaukset on niitä luetuimpia vaikka ei välttis kommentoiduimpia. Sosiaalipornoko kiinnostaa, heheee? Anyway, hymiöt tähän: ;) ja <3
VastaaPoistaMahtavaa tuo miten nuken persoona onkin eri kun on odottanut. Nämä kun elävät ihan omaa elämäänsä ja jopa nimeävät itse itsensä. Mun Nicky Ladilla ei ole vielä nimeä ja oikeasti pelkään, että hän sanoo olevansa joku… no ties mikä! xD
Välillä kamalasti mietityttää, että pitäiskö ollenkaan toolasia postailla, kun ei sitä tiedä kuka lukee, välillä omat lapsetkin, eksä, sisko, täti jne. Mut ihan sama, jos se yhtään helpottaa omaa oloa niin antaa mennä vaan. Emmä kyllä tiedä helpottaako, varsinkaan jos ei meinaa minkäänlaista tukea tulla mistään suunnalta. Ehkä toisten on vaan hankala niihin sanoa yhtään mitään, ehkei olla totuttu sellaiseen. Mut kyllä niistä pitäsi pystyä puhumaan, kait?
VastaaPoistaJoo, on ne nuket hassuja! Ja että me ihan tosissaan puhutaan niiden persoonista. Siis ihan aikuisten oikeesti. Mut minkä teet jos se niin paistaa läpi, että pöljempikin huomaa :) Veikkaan, että sieltä Nicky Ladiltakin tulee vielä se nimi, ja siihen ei sulla olekaan sitten mitään vastaan sanomista.
Hauskaa nukkeilua! Pian nähdään!
xoxo,
R