Enkun koe oli kamala. Ja lisäksi tulin vielä kipeäksi. Ja vielä pisteeksi i:n päälle minua vaivaa näkymättömyys. Olemattomuus. En kestä. Japanissa olisi paljon paremmin. Siellä olisi lämmintä, kiusallisen kuumaa jopa, siellä olisi ymmärrettävää olla näkymätön, sillä siellä ei olisi vastaavanlaista reflektoivaa pintaa kuin täällä. Siis ystävät ja tuttavat toimii täällä niinä heijastavina pintoina. Ja kun niistä ei heijastukaan mitään on se aika rankaa.
Olen kyllästynyt hallitsemattomaan köyhyyteen, joten olen tehnyt pyhän päätöksen muuttua, jälleen kerran. Kunhan pöly tästä tasaantuu aion ottaa ohjat käsiini ja alkaa jälleen hallitsemaan raha-asioitani, ilman että ne hallitsisivat minua. Kyllästyttää jatkuva solmu mahassa. Laitoin kahdesta nukkefoorumista facebookissa itseni uutisvirran ulkopuolelle. En ihan pistänyt itseäni ulos, sillä ehkä haluan osan nukeistani pistää kiertoon. Ja se ei onnistu, jos ei ole siellä jäsenenä.
Nuikuin älyttömän huonosti. Kamalia painajaisia ja hirveä kurkkukipu.
Syyskauden aloitti Emmi Itärannan Teemestarin Kirja. Olen muutaman sivun päässä lopusta, ihan hyvä kirja ollut. Paikoitellen hidas ja semmoinen haahuileva. Ärsyttää, kun jotkut kirjailijat on sellaisia, ettei ne saa asiaansa kerrottua ilman seitsemää korulausetta. No, joka tapauksessa luettava kirja.
Multa on lähes kaikki tee loppu. Onneksi Damista ostin jotain kurkkukiputeetä. Siitä varmaan se kurkkukipukin tullut ;) Mutta se on saanut aikaan sen, että olen jälleen alkanut hyödyntämään kasvimaan villinä rehottavaa minttua. Aina kun juon sitä laskeskelen mielessäni kuinka paljon säästän rahaa ja luontoa :) Toissapäivänä pakastin hervottoman säkin lehtikaalia, ja sitä tehdessä myöskin myhäilin rahan ja luonnon säästymistä. Ennen kaikkea pinaatti sillä korvataan talvisin, eikä se pinaatti nyt niin kamalan kallista kyllä ole, mut silti! Jos maailma nyt pelastu, niin tiedätte ketä tulla kiittämään!
Mä olin viime viikonloppuna 20-30 muun aktiivin kanssa juonimassa kaikkea kivaa muun maailman päänmenoksi Tuusulan Rusutjärvellä. Kerron siitä sitten enemmän ja kuvien kanssa, kun voin paremmin. Kerroinko muuten jo, että se bilsakin meni ihan päin helvettiä?
Hitto, onkohan mitään mikä ei olis päin helvettiä? Huomenna on taas hammaslääkärikin. No, onneksi lapset tulee tänään kotiin, tai no, Hapsi tuli jo eilen, leirikoulusta. Jouduin heittämään sen aamulla autolla kouluun, kun oli niin pahasti myöhässä ja bussilippukin kateissa. Joutuu reppana kävelemään kotiin. Ihan varmaan menee pummilla. Mistä lyödään vetoa. Siltikin ne lapset on se ankkkuri. Vaikken mistään äitien lapsi-lällyn-lällyn -jutuista välitäkään. Silti.
moi nyt.
Hei, mullakin on kurkku kipeä ja niisk ja pärsk. Luulen, että mun pitää jättää se viikonlopun miitti väliin, koska flunssa ja pöpöt. :( Harmittaa kovin. Tsemppiä kurjuuksiin. Mielenkiinnolla odotan Rusutjärven rapsaa, mitähän olet puuhannut siellä?
VastaaPoista