Jännitystä ja matkakuumetta ilmassa!

Kuulkaa! Mä olen niin täpinöissäni siitä matkasta, ja nyt sitten vielä yksi ihana on ystävällisesti tuuppasemassa mua vinyylileikkuria apunakäyttäen kankaanpainantaan. Mulle kankaan kuvioiminen on ehkä yksi maailman isoimmista asioista. Tätä on ihan tosi vaikea selittää. Mutta kangas ja sen alteroiminen, tai siis niinko muokkaaminen ne on isoja asioita. Kankaanpainanta on musta melkeinpä piirtämisen osaamiseen verrattavissa oleva "maailman hienoin juttu". Olen joskus sitä kokeillut koulussa, mutta siitä on jo melkein 20 vuotta, ettei kovinkaan kummoista muistikuvaa siitä ole. Nykyiset kankaanpainantani teen pääsääntöisesti sabluunoilla, ja se on kyllä vähän hidasta ja sotkuista puuhaa. Hidasta erityisesti sabluunan leikkaamisen vuoksi.

Pahus, nyt näyttääkin siltä, että se leikkuri olis varattuna just silloin kun mä pääsisin keskustaan. No, ainakin tämä on nyt päässäni muhimassa. Mulla ei siis ole minkäänmoista tajua graafisesta suunnittelusta, mä vaan sotken ja hutkin. Ja sen takia en onnistu saamaan kaunista, harmonista pintaa. Ehkä senkin takia tää on semmoinen peikko. Mutta siis joo, teitä ihan varmaan kauheesti tää kiinnostaa... Mutta tätä oli siis se otsikon jännitys.

Matkakuume nyt kertoo sananakin jo enemmän. Se on kuulkaa melkoista jo! Jatkuvasti perhosparvia vatsassa! Jännitystä, ja pelkoa myös. Saamarin kadonneet lentokoneet! Tsunamit! Maanjärjistykset! Ja se helvetillinen eksyminen. Oikeesti, mulla on todella huono suuntavaisto ja se kun yhdistetään yhteen maailman suurimmista kaupungeista, missä ihmiset ei puhu juurikaan englantia...Mä inhoan epätietoisuutta, epävarmuutta ja epäjärjestystä (sen takia en juuri muista Aasian maista niin tykkääkään, mulle pitää asioiden olla hyvässä järjestyksessä.) ja just sitä se loputon etsiminen on. Eka se on ihan hauskaa, mutta kun sitä jatkuu tunnista toiseen, päivästä toiseen. Joka ikisellä kerralla se on ollut just sitä etsimistä, turhautumista ja lopulta luovuttamista. Ok, nyt olen saamassa kaverilta jonkun katuoppaan, jonka avulla se on onnistunut suunnistamaan siellä. Ehkä se tepsii minullekin!

Niin, ja mua on alkanut vaivaamaan sekin että olen menossa sinne yksin. Mähän tulen olemaan ihan yksinäinen! Ei se ole mua aiemmin haitannut, mutta nyt se kismittää. Illat yksin vieraassa asunnossa, vieraiden ihmisten ympäröimänä. (ne on tietenkin omissa asunnoissaan!) Yksin syömässä, yksin ravaamassa hulluna kaupoissa (sekin on alkanut ahdistamaan! Hillitön shoppailu! Mä ostan kuitenkin kaikkea turhaa!), yksin museoissa ja nähtävyyksiä katsomassa. Yksin, yksin, yksin! Byhyy!!

Okrait! Mun täytyy lähteä viemään Napsuka kouluun, Pimpula pitää siitä esitelmän. Silloin kun minä pidin ala-asteella esitelmän meidän koirasta minä jouduin kyllä hakemaan ja palauttamaan koiran ihan itse...

Viikolla meillä syötiin maanantaina viikonlopun tähteitä, tiistaina vihdoin ja viimein niitä tacoja ja eilen perunavelliä ja Herra Hankalan vihreiytä papuja. Tacot on muuten älyttömän helppo tehdä vegaanisena. Jauhelihan sijaan vaan soijarouhe, maustuu sillä peruskitin mausteseoksella (ei tarvii lisätä muita mausteita) ja lehmäntissimaitojuuston sijaan soijajuustoa (ainakin meillä päin sitä myydään mm. S-marketissa/Prismassa, ihan valmiina raasteena, joka onkin yllättäen halvempaa kilohinnaltaa kuin kiinteä kiekko.). Ja tosi hyvää tulee! Perunavelliin ja papuihin ohje Kasvisseikkailu -kirjasta.

Mut nyt tää menee!!

xoxo,
Raisa