maanantai 29. kesäkuuta 2009

Loistoviikonloppu takana - After a great weekend

:) Tosi kiva viikonloppu oli! Perjantaina estekurssin vika päivä, harjoteltiin uusintaratoja, ennen kaikkea lyhyitä teitä ja juuri niistä minä pidän!
Lauantaina olis ollut gay parade ja Tuska festarit, joita olisin halunnut viedä Poikaystävän ja lapset ihmettelemään, mutta jotenkin kaupungille lähtö olis vaatinut niin paljon, että se jäi. Sen sijaan ompelin ja siivosin ihan vimmalla. Aloin tekemään myös penaaleita! Pitkään pähkäilin pohjan ompleun kanssa, väänsin paperista mallia mutta ei onnistunut. Lopulta se sitten selkis (olikin melko yksinkertainen ratkaisu) ja johan alkoi ompelukone laulamaan! Siivosin askarteluhuonetta koko viikonlopun, ensin ompelupöydän ja lopulta koko huoneen ja olen lopputulokseen todella tyytyväinen! Kaapit on vielä kaoottiset, mutta ne kerkiää myöhemminkin. Ompelin monta pussukkaa ja korujakin tein. Lauantaina sain kaupaksi spraypullo kaulakorun (se meni Australiaan)!
Sunnuntai-aamuna herkuteltiin (ai nii, heräsin 6.20 kun olin niin malttamaton sen ompelun suhteen!) toden teolla. Söin ruisleipää jossa oli keijua, papulevitettä, kasvispekonia (nam!), avocadoviipaleita ja sitruunapippuria ja tietty suolaa. Oli niin hyvää! Totesin, että tälläisinä aamuina on ihanaa olla vegaani. Toki sekäsyöjäkin voi tehdä vastaavat herkut, mutta osaako se niin arvostaa sitä? Tokkopa.
Aamupalan jälkeen lähettiin Hietsun kirppikselle, jossa en ollut käynyt moneen vuoteen. Halusin kuitenkin Poikaystävälle näyttää. Sieltä löytyi aivan ihana posliininen pupu. Mulla on siitä kuva, jonka mielelläni tänne laittaisin, samoin kuin viikonlopun tuotoksista ja siististä huoneesta, mutta otin vahingossa väärän piuhan mukaan, enkä näin ollen voi ladata niitä. Illalla sitten. Pupun lisäksi löysin edullisa vetskareita (ne on kaupassa niin kalliita) ja sain kuulla aivan ihanan uutisen: yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni on löytänyt mieleisensä miehen!!! Loistavaa!

Kirppiksen jälkeen mentiin kotiin, vähän huilimaan (heikot) ja siivoamaan ja ompelemaan (touhukkaat). Ja sitten lähdettiin Jäkeen syömään äidin ja pikkuveljen kanssa. Mukana oli kolikkopussukoita, penaaleita ja joitakin koruja. Tienasin 70 euroa :) Veli osti kihlatulleen Hello Kitty kukkarot ja parit korvikset ja äiti joitain. Nyt kun vaan keksis sen kanavan millä niitä juttuja sais myytyä muillekkin kun sukulaisille ja kavereille. Syötiin kiinalaisessa. Ja sitten kotiin. Ompelemaan ja siivoamaan.

Ihan loistava viikonloppu.

I had a great weekend! On Friday I had the last day of my jumping course and I had so much fun there. Since I don't know english riding terms that well I'm gonna cut it short...it was super fun! On Saturday there was gay parade and Tuska festival (lots of funny looking gothic people to look at) and I'd liked to take the kids and Poikaystävä there, but then again didn't really wanna go anywhere. So we stayed at home instead. I started to clean up my crafting space, or actually the sewing desk. And then it spreaded to the whole room. It took me two days to make it really nice, but it was so worth it. I took pictures but accidently took the wrong cord for the camera, so can't post pics yet. I also sewed a lot, figured out how to make flat bottom (gusset?) and made pencil pouches (if that's what they are called). So that was my sweet Saturday.
On Sunday I woke up at 6.20 am. Was too excited to sleep. Too excited of the sewing... So I sewed and cleaned until everyone was awake and then made really nice breakfast. I hade rye bread, veggie bacon, avocado and lemony pepper and salt on top of it all. Yummy!
After that we went to Hietsun kirppis, which is huge outdoor fleamarket in the city. It was so hot and crowded. I managed to find some zippers and extremely cute bunny ....um...thing. (picture later). While there I also heard great news: one of my best friends had found a man!!
After that back to home, some more cleaning (bunny room and craft space some more) and sewing. Later on went to Järvenpää (small town north from Helsinki) to have early dinner with my mom and brother. We had Chinese. I made 70 euros by selling some stuff to them :) Oh, I also sold spray bottle pendant to Australia! Yay! I just wish to find the way to really sell my stuff. Not just to friends and family, but to other people as well. And not just one thing a week or so.

Anyway, great weekend!

♥ Raisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti