Orava syö pihalla auringonkukan siemeniä. Kerroinko, kuinka yks päivä oli neljä punatulkkua? Ne oli ihania. Olen alkanut lukemaan bilsaa. En saa millään päähäni, mikä sen kurssin nimi oli, mut kovasti se soluihin ja geeniteknologiaan keskittyy. Olen sitä kirjaa nyt jonkin aikaa lukenut, ilmat että yksikään asia olisi päähän jäänyt. Sen muistan, että esitumaisilla öttiäisillä ne "karvat" on piluksia nimeltään. On todella turhauttavaa lukea, lukea, lukealukealukea ja sit tajuta, ettei ole tajunnut yhtään mitään. Lukee vaan ja kaikki kimpoaa jostain pois, eikä mikään uppoa. Joskus olen tehnyt sitä, että samalla kun mukamas luen kirjoitan sanoja ylös, siis sellaisia keskeisiä sanoja, ja sit alan tekemään niistä jotain käsitekarttaa. Mutta kun olen niin pirun laiska. Mutta joka tapauksessa olen nyt aloittanut kirjoituksiin lukemisen virallisesti. Tässä on nyt siis kolme kuukautta ilman kirjoja. Siis ns. turhia kirjoja. Sain juuri päätökseen Urban Homestead kirjan, josta tykkäsin kovin, ja joka innosti suunnittelemaan kasvimaan laajennusta ja muuta puutarhurointiin liittyvää.
Olen tehnyt myös Smash Bookiani, joka asiasta tietämättömille, on siis kuin skräppääminen, mutta rennompaa ja nopeammin etenevää, eikä ollenkaan niin pikkutarkkaa. Näin minä siis sen koen. Päiväkirjamaista, mutta kuvitettuna ja koristeltuna. Kunnes tuli sisällöstä riitaa ja meni maku koko touhuun. Japanin matkaa varten mull aon kyllä pieni Smash book, jonka voin ottaa mukaan ja tehdä sitä mukaa kun tarina etenee.
Tunnistatko? |
Vilkas reissu tulossa! |
Joo, mutta se siitä. Ei voi mitään. Olen ihan tuskassa ostanut nyt postimerkkejä, kun vielä "halvalla" saa...
Päätin, että tänään olen tehokas. Ulkoilutin koirat, kun oli vielä pimeää, ja nyt aion mennä ompelemaan. Pitäis kaverilla nukenvaatteitakin tehdä. Nukenvaatteista päästään vaarallisille vesille...eilen illalla taas lisäsin vinon pinon ihania nukenvaatteita suosikkilistoilleni. Toivottavasti en täältä poistuttuani mene nukkienkustomointiin säästämiäni rahoja Etsyyn tuhlaamaan....ai jai jai. Perjantaina hain yli kuukauden matkalla olleet nukenvaatteet postista. Designer -vaatteita :) Eurotrash ja BA mekkoja sekä yksi "leikkiasu". Aivan ihania *sydän* Aion kirjoittaa postauksen nukenvaatemuodista enkkublogiini tässä joskus. Eipä siinä, olen nukenvaatemuodissakin ihan ulalla. Tykkään kuumeisesti jostain, enkä ymmärrä mitä muut vaahtoaa jostain järkynhintasista haaleanvaalean värisistä "herkistä" vaatteista :D
Mutta moi nyt!
xoxo,
Raisa
Arielin joulupipari |
Sain anopilta! |
Mihin laittais tän hyllyn, kun kaikki seinät on jo täynnä?! |
Mun pitäisi ommella trikoosta Blytheille sukkia. Mulla lähtee pieni nukenvaatetilaus heti tammikuun alussa. 2 obitsua jo tilasin Mollamaniasta, saan vihdoin nivelletyt kropat Licoille. Mä olen muuten unohtanut mun Liccojen nimet. :o Niin vähän olen niillä "leikkinyt", hyi hyi. Pitääkin mennä Flickriin lunttaamaan mitkä ne nimet olivat.
VastaaPoistaOnneks on Flickr josta luntata! Nukenvaatteiden tekeminen ja erityisesti tilaaminen on ihanaa!! Mä lähetin eilen kaksi tyttöä Espanjaan kustomoitavaksi, ja pyysin, että saanko maksaa osan nyt jo, kun oli kerta Paypal tilillä varoja ja ne niin poltteli "taskuja". Juurikin nukenvaatteita olen kovasti silmäillyt. Sain luvan maksaa jo etukäteen, ja lopuilla sitten tilasinkin yhden ihanan neuletakin ja sukat :)
PoistaInnolla odotan, että näen sun Licatkin livenä!
Hauskaa vuoden vaihdetta!
xoxo,
Raisa