![]() |
| 2004 |
![]() |
| 2006 |
Hetki sitten sain tiedon, että varaukseni onnistunut/hyväksytty!! Jee! Aivan siis mahtavan ihanaa!! Eilen jotain liimailin ja käytin viimeisiä rippeitä liimasta, jonka olen muistaakseni ostanut ensimmäiseltä matkalta melkein 10 vuotta sitten ja tuli jotenkin niin hieno tunne. Kohta ollaan siellä taas ja kaikki on niin hienoa! Ah! Se on kyllä ihan ykkösmesta!
![]() | |
| 2007 |
Niin, olen ommellut ihan hirveesti. Siis todella paljon, melkeinpä robotinomaisesti. Sillä tajusin, ettei ne tule valmiiksi, ellen niitä tee :) Tajusin myös, että voin saada kaiken valmiiksi, jos vaan alan hommiin. Ja nyt on vetoketjut loppu. On vielä ommeltavaa, mutta jollain tapaa helpottavaa, kun ei tarvi enää miettiä,
että tekisinkö lisää vai en. Kun ei kerta voi. Tilasin kyllä hetki sitten toistasataa ketjua. Vetskarit on ihania. Tilasin myös monta metriä karvakangasta. Ja joululahjaherkkuja Vegetukusta.
Puuvillakankaita olin just tilaamaisillani, kunnes jotenkin älysin, että mulla on vielä aika paljon kukkaroihin ja muihin pussukoihin soveltuvia kankaita ja sit taas toisaalta ehkä niihin Blythe pussukoihin ei niitä niin paljoa kannata ostaa, kun ne karvamallit menee niin paljon paremmin kaupaksi. Ja ostetaan sitten Japanista senkin edestä. Tiesittekö, että Tokiossa on kokonainen kaupunginosa varattuna kankaille?! Fabric Town! Paratiisi!Olen muuten ihan hivenen harmissani siitä, etten aiemmista kerroista poiketen menekään Kayabacho Pearl Hotelliin. Olen ollut siellä joka ikisellä kerralla :) Joten tunnen paikan. No, aika opetella Shinjukua vähän paremmin.
Pakko mennä! Pinkkis odottaa! Ihanan paljon tilauksia :) Tulkaa viikonloppuna, siis Sunnuntaina Ofeliaan! Jos tunnistatte mukana olevan nuken saatte 10 % alennusta kaikista Pinkkis -ostoistanne!! Ofelia Market!
xoxo,
Raisa



Aika jännä kun ruikutat aina,miten vähissä rahat on.Tokion matkoihin ja niinkin turhaan asiaan,kuin tatuointiin on kyllä varaa...
VastaaPoistaMusta on tosi söpöö, et se jännittää sua tolleen.
PoistaIhanaa kun pääset Shinjukulle. Ei vois paljoa parempaa mestaa olla Tokion matkaajalle :)
VastaaPoistaJoo, aika innoissani olen siellä asumisesta! Vaikkakin "vanhoja hoodeja" tuleekin ehkä vähän ikävä :) Vaan voinhan mä käydä siellä muuten vaan hengaamassa, vaikkei siellä kyllä yhtään mitään "käymisen arvoista" silleen ollutkaan. Puhun siis Kayabachosta.
PoistaKiitos Laura, olet oikea muru!
xoxo,
Raisa