Ennen matkaa.

Voi räkä. Mulla on ollut oikeesti aika ison työn takana matkajännityksen ja innostuksen virittäminen, tänään aamulla sit jotain kutkutusta oli ilmassa. Kunnes huomattiin, että molempien lasten pyörät oli pöllitty. Mä tiedän, mä olen itse joskus pöllinyt pyörän, ja oon katunut sitä ihan kauheesti ja jollain tapaa ajatellut, että ne meiltä pöllityt pyörät on takaisinmaksua siitä, mut kyllä mun mielestä neljä pyörää yhdestä lastenpyörästä olis jo ihan tarpeeksi, niin että nää viime yönä pöllityt kaksi on jo ylimääräistä. Minä olen rikokseni jo kärsinyt! Onni onnettomuudessa -- mun pyörää ei viety, vaikka ne oli kaikki samssa paikassa, niin ja auki. En pidä pyörääni enää auki, eli ihan turha tulla yrittämään. Mun pyörän pelasti varmaan se tarra: You touch you die

Todella usein öisin mietin sitä, aina kun kadulta kuuluu jotain ääniä, jotka unen läpi porautuu mun tajuntaan, et kuinka meidän pyörät pöllitään. Olen kuulevinani askeleita meidän pihasta. Mut sit aina olen tuudittautunut siihen, et kyl Kenai reagois moiseen epärehelliseen toimintaan nostamalla kamalan metakan. Saateri soikoon, ei siitä koirasta sitten ollutkaan vahtikoiraksi!

No, ei voi mitään. Elämä on ja kaikkee muuta latteeta. Mut miks just tänään?! Mua niin kuvottaa ajatus siitä, et joku on ollut meidän pihalla, ihan muutaman metrin päässä meistä, kun me nukutaan. Ja sit vie mun lasten pyörät. Mulla on kuvia P:sta pyöränsä kanssa, se oli niin onnellinen saadessaan sen 10 v. lahjaksi. Ja nyt joku mulkku ajaa sen pyörällä. Niin katkera!

No, ainakin opimme tästä lukitsemaan jatkossa pyörämme, myös omalla pihalla. Tai no, eihan lapsilla ole enää pyöriä, joita lukita. Että silleen. Nyt ei auta muu kuin kivuta tämän vastoinkäymisen yli. Jos on pakko varastaa, niin veis edes sellaisilta, joilla on rahaa ostaa uudet tilalle sen kummempia murehtimatta. Kunnon anti-Robin Hoodit ollut liikkeellä. Saatana.

Next!

Kaikenlaista kivaa aktiviteettia ollut viikonloppuna. Lauanataina käytiin Jäkessä, katsomassa veljen uutta kotia, äitin luona viemässä sille kirjoja ja kerjäämässä rahaa (saatiin kaikki 20 euroa hyvistä todistuksistamme :D ), sit "main reason" kummipojan 1 v. synttäreille, jossa melkeinpä kaikki tarjottava oli vegaanista. Tosta tulee aina niin hyvä mieli! Poikane oli kasvanut todella paljon, oli jo ihan oikean ihmisen elkeitä! Ei enää mikään pikkuvauva, vaan jo ihan ihmismäinen otus. Pidin sitä sylissäkin. On muuten hassua, miten se vauvakauhu iskee niihinkin, joilla on omia lapsia. No kun mun on jo niin isot ja särkymättömät. Tollaset venkulavauvat on tietenkin ihan eriasia ja siitä on niin pitkä aika kun on sellaisia pidellyt. Onhan se kummallista ja vähän pelottavaakin. Toisaalta lapsettomat saattaa olla kovin luontevia sylittelijöitä. No, mä en ole. Mut ei mulla niitä vastaankaan ole, ne vaan on niin arvaamattomia. Vähän kun vierasta kania pitäis sylissä. Pureeko se?

Synttäreiltä sielä isän luokse, jotian paperia viemään. Ja lapset tietenkin matkakassaansa kartuttamaan. Lopulta kotiin. Sunnuntaina meille tuli ruokavieraita. Ruokavieraat on ihan parhaita, varsinkin jos ne on ihania ruokavieraita. Ja nämä ruokavieraat olivat *sydän*. C:kin, jäykistelevä epäamerikkalainen ihmisiä kammoksuva mieheni tykkäsi näiden seurasta. Ruokana oli Jere Niemeisen Vegaanin kotiruoka (??) keittokirjasta, joka on kyllä niin ykkönen! pihvit kermakastikkeella, lohkoperunoita (liian kypsiä), Herran Hankalan vihreät pavut Kasvisseikkailusta, Sitruunalimonaadia Puputytön Juhlakirjasta ja jälkkäriksi mpvoi-suklaa mousse piirakka Vegan pie in the sky -kirjasta. Todell ahyvää!!Ja vieraatkin tykkäs. Ja koska mä olin hyvissä ajoin aloittanut kaiken, ei tullut paniikkia ja saatiin siivottuakin!

Illalla olen vältellyt pakkaamista, ja tänään sama juttu. Skräppikamat tämän päiväiseen skräppi-iltaan kyllä sain kasaan. Hyvä alku sekin. Olen ehkä vähän ahdistunut siitä, kuinka paljon matkalaukkuni tulee painamaan takasin tulellessa. Onhan se hyvä stressata sitä jo tässä vaiheessa.

Tänään tosiaan vielä pakkaaminen ja se skräppi-ilta. Ja huomenna ennen viittä kentälle. Ensin Amsterdamiin ja sieltä Atlantin yli Bostoniin. Ja sieltä autolla ja lopulta vielä lautalla saareen. Hip hei! Pitkä reissu edessä. Tarkistin tossa juuri, et miten on kirjontaneulan kanssa, et voiko sellasta viedä koneeseen. Pitäis kat onnistua, i ekai ne nyt pientä neulaa voi huomata kaiken muun krääsän seasta, mut jaksanko sit sitäkin jännittää? No, ehkä sellaisen vois uhrata? Mut millä sen langan sais poikki? Siis kirjontalangan? Ehkä en sit ota mukaan.

Löysin hauskan skräppisivun.Katsokaa, kuinka paljas on tuo nykyisin tatuoinnilla peitetty käteni! Hi hii!


xoxo, Raisa