Näytetään tekstit, joissa on tunniste dexter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dexter. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. syyskuuta 2013

Dexter ja muuta soopaa

Ei mulla mitään oo! Se oli se toinen joka otti! En mä!
En tiedä onko kukaan kiinnittänyt huomiota siihen, etten ole Dexteriä maininnut täällä viime aikoina. Vaikka viimeinen kausi ja kaikkee. En muista oliko se viimestä edellinen vai sitä edeltänyt kausi, kun siinä alkoi taas pitkästä aikaan oleen ihan pirusti jännitettä ja muisti syyn sille, miksi se oli niin älyttömän hyvä sarja. Joten tota vikaa kautta odotti melkoisesti, ihan vaan sen takia, kun siihen olis mahdollista ladata sitten niiin paljon kaikkee.

Pari viikkoa sitten tuli vika jakso ja siis vittu mikä mahalasku. Ei Dexteristä sitten sen enempää.

Mulla on ollut paljon ommeltavaa ja olen siis paljon ommellutkin. Viikonloppuna tuli sitten iso takaisku, kun mun oikee käsi alkoi vihottelemaan jostain oikein todenteolla. En tiedä mikä sitä vaivaa, mutta samanlaista ongelmaa mulla on ollut aika ajoin ranteissakin. Mutta tää on nyt enemmänkin lihaksessa. Esim. saksilla leikkaaminen tapahtuu niin, että vasemmalla kädellä avaan sakset, oikealla laitan ne oikeaan paikkaan kankaalla ja sitten molemmilla käsillä leikkaan. Aika syvältä tommonen. Jotai pystyn tekemään ihan normaalisti ja sit taas toiset asiat vihloo ihan perkuleesti. Olen silti ommellut ja leikellyt. Hah! Mutta yrittänyt välillä myös lepuuttaa kättä. Ja lepuuttaminen yleensä tarkoittaa meidän perheessä elokuvien katsomista. Mutta! Mulla on kirjastosta niin älyttömän mielenkiintoinen kirja, ettei millään malttais C:n elokuvia katsella. Se on hassu, se tosi usein on valkkaavinaan elokuvat silleen, et mitä mä haluaisin katsoa, ja sit ne on aina jotain synkkiä äijäleffoja, tai muuten jotain ankeita. Ja jos jotain, niin mun elokuvien tulee olla kirkkaanvärisiä ja kauniisti kuvattuja. Sisällöstä viis. Mutta semmonen ankeus ja likaisuus. Ei kiitos. Niin, no siis asiaan. Eilen katsottiin Bling Ring. Tähän liittyi yksi hauska juttu. Katsottiin se jo kerran aiemmin, ja C huomasi (en minä!! Mitä kertoo minusta?) että tässä on nyt kyllä jotain häikkää. Niin, vahingossa katsottiin (puoleenväliin) TV elokuvaa, joka oli tehty pari vuotta sitten, eikä ollenkaan Sofia Coppolan ohjaamaa elokuvaa...Hups! Niin, eilen sitten isolla rahalla tehty pätkä. Olihan niissä toki eroa, vaikka tarina oli tietenkin sama. Mutta paljon ylellisempi oli tämä uusi versio. Ja aika ilo silmälle. Vaikka niitten nuorten elämän sisältö vähän kummastutti. Mutta mitä tälläinen vanhus tietää?

Minä olen täydellinen, ala rakastua.
Eilen illalla sitten alettiin katsomaan, ennen nukkumaan menoa, The Great Gatsbya. Vaikken Toby Maguiresta kovasti pidäkään, niin tässä elokuvassa ainakin on paljon väriä ja lennokkaita kohtauksia. Nukahdin kyllä melko pian, mutta se johtui väsymyksestä, ei elokuvan tylsyydestä. Vaikkakin C kysyi jossain vaiheessa, että tykkäänkö tästä, siihen tyyliin että voitais kyllä lopettaa katsominen. Mutta kyllä tykkäsin. Mä tykkään tosi paljon siitä, kuinka eri aikakausilla leikitellään. Siis vaikka tää elokuva tapahtuu jossain 1920-luvulla, niin siellä kuuluu modernia räppiä ja Sofia Coppolan Marie Antoinettessa jossain kohdin vilahtaa Converset.

Niin, siis jälleen ei mitään järkeä tässä postauksessa. Halusin vaan kertoa mielipiteeni tosta Dexteristä ja jottei jäis postaus ihan mahdottoman lyhyeksi ajattelin kertoa noista muista tuijotuksista, mutta enhän mä niistä osaa mitään kertoa. Mutta kuin että hyvä taikka huono. Eikö se riitä? Eikö teille riitä mikään? ;)

Välillä haluan syödä fiinejä aikuisten ruokia.
Huomenna Animalian PKS ryhmä järjestää Kiina-illan! Olettehan tulossa?! Illan aikana Animalian toiminnanjohtaja Salla kertoo Kiinan eläinsuojelutilanteesta. Musta aihe ihan älyttömän mielenkiintoinen!! Koska itse en ainakaan koe mitään maata yhtä "vaar allisena" eläinten oikeuksien kannalta kuin juurikin Kiinan. Johtuen siitä, että niitä on siellä niin jumalattoman paljon, niillä on niin paljon ihmisoikeuksiinkin liittyviä ongelmia, että tietenkin eläimet tulee vasta siellä hännän huippuna, ja nyt vielä kun ne on vaurastumassa, niin kalliimpiin eläinperäisiin tuotteisiin on entistä enemmän varaa. Mutta!! Samalla kun vauraus lisääntyy tuntuu myös tietynlainen toisista välittäminenkin lisääntyvän, eikö totta? Joo, mutta se siis huomenna. Tänään toisenlaiset kuviot. Jotain mekkoja haluaisin ommella, olen onnistunut ne leikkaamaan jo valmiiksi, eli enköhän ne pysty tällä kipeällä kädelläkin tekemään.

Että sellaista!

xoxo,
Raisa

j.k. Veropäätöslappunen tuli! Tämä tyttö lähtee, ellei nyt asioitaa onnistu ennen istä totaalisesti sotkemaan, ensi keväänä Japaniin!!! 


Välillä en :)

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kamalaa myrkkyä, Marilynin runoja ja Adele.

Moikkaloikka!

Mulla alkaa ihanasti virtaa kihisemään kropassa! Tai toiselta nimeltään innostusta, pinkeyttä. Se nukkehomma alkaa taas innostamaan! Ihan kamalasti. Voi olla että se sit lopulta vaan posahtaa pannukakun lailla, enkä oikeen ennätä aloittamaan mitään niiden kanssa. Nyt koko ajan lykkään nukketalon ovien avaamisen kanssa, teen ensin kaikkea muuta ja sit lopulta, kun alkaa olla aika lähteä jonnekin/mennä nukkumaan/tms. kurkistan sinne. Ja valokuvia lajitellessa (tilasisn siis Ifolorilta melkein 200 kuvaa, kahdelta viime vuodelta) törmään koko ajan nukkekuviin, ja ne on vaan niin hienoja. Ääh! Ei kestä. Ja mitä sitten tapahtui? Niin, no. On yksi nukke...tai siis ensin oli yksi toinen nukke, jota hetken haeskelin. Onneksi tajusin millainen rahasumma kyseessä oikeasti oli, nukuttuani asian päälle yön yli enkä tehnyt mitään älytöntä. Ja sit muistin, kun olin tarpeeksi kauan hakenut jotain, johon ankkuroida tämä kihinä, että on yksi nukke, joka saa sydämen läpättämään. Oooh! Ja niitä oli kaksi kappaletta myynnissä. Toinen vielä alkuhinnaltaan ihan naurettavan alhainen. Laitoin huudon sisään. Vielä kahdeksan päivää aikaa odotella, että ahneemmat syövät huutoni. Kaksi huutoa tullut siihen perään, omaan maksimihuutooni on enää viitisenkymppiä. Mutta! Voipi olla, että sitten kohdistaisinkin katseeni siihen toiseen myynnissä olevaan, joka siis lähtisi Buy it now:na. Mutta taas toisaalta, siinä ei tule alkuperäistä asua ja laatikkoa mukana. Ehkä kuitenkin satsaan tähän, mitä olen nyt huutamassakin? Huutokaupat on aina niin jänniä.

Tässä kiikarissa olevassa nukessa on se hassu puoli, että vielä vuosi sitten en yhtään ymmärtänyt, että mitä muut siinä näkevät. Mielestäni se oli melkeinpä ruma. Ja nyt se on kyllä ykkösenä listallani. Tai ehkä se uusi pinkkitukkainen tyttö sittenkin on ykkönen? Kun on niin paljon edullisempikin.

Eilen muistin, että olin keväällä ostanut barbien veneen omille tytöilleni. Tänään ajattelin, että vois käydä ottamassa rantakuvia. Ehkä.

Mutta siis. Otsikkoon. Eilen luin, vaikkei pitänyt, mutta kaikkihan niin tekee, käyttökokemuksia lääkkeistä, joita lääkäri tulee minulle syksyllä määräämään. Hyi yök, en syö. Ihan kamalaksi myrkyksi niitä soimattiin. Siis toki paikasta riippuen, siis mistä foorumilta niitä luin, kokemuksetkin vaihteli. Mulle on tulossa siis kahta eri lääkettä. Ja mua oikeesti kyllä kuumottaa aika lailla. Kun en mä kynsilakkaakaan käytä sen takia, että siitä menee jotain verenkiertoon. Tokihan mä tukkaani vaalennan ja värjään, mutta ehkä just sen takia yritän noita vähemmän välttämättömiä aineita vältellä. Särkylääkkeitäkään en tykkää käyttää, osittain myös sen takia, että kun niistä aina menee niitä lääkejäämiä vesistöön. Niin, nyt mulle oltais sitten tarjoamassa kahta lääkettä -- ties kuinka pitkäksi aikaa. Ei kuulosta kovin houkuttelevalle. Oikeastaan mua aika lailla pelottaa koko touhu. Entä jos kuitenkin olis ihan ok tälläisenä?

Kävin eilen taas kirjastossa. Lisää Marilyniä. Ja yks puutarhanhoitokirja. Mutta siitä jo aiemmin mainitsemastani M kirjasta, jossa sen omia tekstejä, niin sitä laitan pari runoa joista itse tykkäsin kovasti. Yleensä en kauheesti tykkää runoista, kun niitä voi tulkita niin monella tapaa, ja en tykkää sellaisesta. Pidän selkeistä asioista.

Vaikka runot on kirjassa myös suomeksi, niin kirjoitan ne alkuperäisellä kielellä.

Only parts of us will ever
touch only parts of others -
one's own truth is just
that really - one's own truth.
We can only share the
part that is understood by within another's knowing acceptable to
the other - therefore so one
is for most part alone.
As it is meant to be in
evidently in nature - at best though perhaps it could make
our understanding seek
another's loneliness out.


I can't really stand Human
Beings sometimes - I know
they all have their problems
as I have mine - but I'm really
too tired for it. Trying to understand,
making allowances, seeing certain things
that just weary me.

Jaksotukset, jos noita rivinvaihtoja niiksi kutsuttiin, Marilynin omia. Samoin noi ylivedetyt kohdat oli Marilynin itsensä ylivetämiä.

Musta ne on aika hienoja.

Mutta hei! Mun lapsoset on pian juna-asemalla ja mä olen vielä kylpytakissa, joten on iaka lopetella.

Adelesta vielä. Kuulin sitä ekan kerran lentokoneessa matkalla Egyptiin. Oikeesti ei tietenkään oltu matkalla Egyptiin, mutta musta tuntu vaan tosi eksoottiselta sanoa niin :D Amerikkaan oltiin menossa. Niin, tykkäsin kovasti ja olin siitä aika innoissani. Siellä koneessa huomasin myös No Doubtin palanneen yhteen ja tehneen uuden levyn. Kotiin päästyämme tilasin sitten molemmat. Kuuntelemani Adele 21 ja ND:in mikä se nyt olikaan nimeltään. Tänään tuli Adele postissa ja odotan, että pääsen autoon sitä luukuttamaan. Josta tuli mieleeni, että kerran pyöräiltyämme jostain, kuulu takaa ihan hillitön jumputus. Ja sit meidän ohi ajoi mopoauto. Se oli niin hassua. Ja hölmöä. Niillä oli itsellään varmaan melko kurjat oltavat siellä mökän keskellä, mutta ainakin kuulosti kilometrin päähän komialta. Voi teitä nuoret. Ja siitä tulikin mieleeni, että tosta meidän joesta on alettu naaraamaan rojua. Eilen pyöräilin siitä ohi ja sillan viereen oli nostettu kaksi ostoskärryä, neljä polkupyörää ja yksi moottoripyörä! Kaikki sieltä joesta, sillan alta nostettuja. Varmaan sieltä joesta löytyis meidänkin pyörät...siis mitä idiootteja nuoret oikein on? En voi ymmärtää. Ei ihme, että on niin paljon kusipäisiä aikuisia, kun ne alottaa matkansa tollasina idiootteina.

Paljon kaikkea tälle päivälle! Ette usko miten hyvältä tuntuu olla taas innoissaan uudesta päivästä! Siis niinko erityisesti ton tympeän jakson jälkeen. Ja silti ei ole yhtään sellanen olo, ettei jalat enää osuis maahan. Vaan siis ihan tasapainoisella tavalla riemukas olo! Hip hei! Tää menee nyt!

Kerroinko jo, että Dexterissä Debbie käytti huumeita? Enkö, no Dextrein vikan kauden ekassa jaksossa näin kävi. Mut se tais sit kuitenkin olla joku peiteoperaatio. Ei muuta! Hauskaa viikonloppua!

ai nii, tein myös ihania vauvakoruja. Toivottavasti C pian kuvais ne, jotta sais niitä myyntiinkin :)


xoxo,
Raisa

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tylsyyksien tylsyys.

Lentokentällä luin tiedelehden kannesta, että tylsyyteen voi kuolla. Yikes! Eilen tais olla hengenlähtö lähellä. Oli niin maan perkeleen tylsää että. Meinas varpaankynnetkin irrota, kun kärvistelin vaan. Mä olen kamalan usein innoissani jostain, ihan silleen niinko tosi innoissani ja silloin mulla on aina niin kamalan hauskaa. Mut sit kun ne innostukset kuolee (ja ainahan niin käy) niin vaivun siihen kamalaan apatiaan. Mikään ei huvita, mikään ei tunnu missään, kaikki on vaan niin sairaan tylsää. Vihaan sitä, ja aina vaan odotan että tulee taas se päivä kun kaikki on niin sairaan siistiä. Niin joo, sillehän on siis nimikin: Kaksisuuntainen mielialahäiriö.

 Matkan jäljiltä on vielä vähän nostetta jäljellä, vaikka viisari onkin kääntynyt sinne alakulon puolelle. Nyt sitten taas vaan odottelen, että se innostus jostain tulis. Ja sitä odotellessa vaivaa just sellainen sanoin kuvaamaton tylsyys. Mutta paremmin tylsyydenkin kestää kuin ahdistuksen. Sitä ei onneksi ainakaan just nyt ole :)

Olen kärttänyt siippaa keksimään jotain tekemistä. Eikä se tietenkään mitään keksi, kun sillä on omat (tylsät) juttunsa. Joten mä teen vähän sieltä, vähän täältä, ramppaan yläkerrassa, pyörin siellä miettien pitäiskö ommella yksi sauma. Vähän innostuin kun Pridessa joku oli laittanut mun pyörän satulaan jonkun mainosistuinpäällisen. Kun mä olen sellaista kamalasti kaivannut. Mun satulassa on pari reikää ja sinnehän tietenkin menee sateella vettä ja sit ne vedet tietenkin päätyy mun housuihin, jos en muista ottaa muovipussia siihen päälle. Ja inhoon niitä pusseja, kun sit aina liu'un siinä satulassa ylös alas. Niin, olen siis kaivannut päällistä siihen. No tää saamani päällinen oli ihan kamala, mutta siitäpä sain kaavan, jolla tehdä oma päällinen! Tein sen sitte eilen ja vittu kun se ei sitten ihan istunutkaan mun satulaan. Oli liian lyhyt ja leveä. Ja just hitto soikoon kriittisellä hetkellä tollanen typerä takaisku. Helpostihan sen sais pidennettyä ja kavennettua. Tai ei siis tietenkään just sitä tekemääni, mut sen kaavan, niin että saisin tehtyä uuden, sopivan. Mut ei! En varmaan ikinä enää tule yrittämään kun oli niin murskatappio...

just joo. Tänään aamulla mietin, nukuttuani ensin 9 ja puoli tuntia (vieläkin aikaeroväsymystä! Hiton vanhus. Josta tuli mieleeni että mun tämän hetkinen tamagotchini on vanhus. Ensin olin et mitä hittoo, miten siitä noin sairaan ruma nyt yhtäkkiä tuli. Luulin, et olin hoitanut sitä jotenkin huonosti, mut sit tajusin et se on ensimmäinen, jonka olen antanut vanheta. Eikä niin, että olisin antanut sen lisääntyä ja sitä kautta ottanut tuoreen tilalle. Nyt se on sellainen pappara nimeltä Mervi. Ihan hassu. Ja se oli ehdottomasti söpöin tama mitä mulla on koskaan ollut :) et entä jos itse, ihan tietoisesti yrittäisin viihdyttää itseäni. Eikä niin, että odottaisin sitä innostusta, jolloin vaikka paperiklemmarista on viihdykkeeksi, taikka pyytäisi muita viihdyttämään itseäni (siis C:tä). Mut sit mitä tehdä silloin kun mikään ei huvita? Yks mikä on kyllä hyvä, on järjestää jo etukäteen itselleen jotain velvollisuuksia. Aina nostejaksoilla tätä teenkin ja sitten olen ihan kauhuissani, kun ne osuukin sellaiseen aikaan kun ei oikein pystyis mitään sosiaalista tekemään. Ja hyvin olen niistä hengissä selvinnyt, siltikin. Mulla on oikeesti aika vahva velvollisuudentunne, niin että ihan palasinakin teen asioita, jotka sopinut tehtäväksi. Niin, että kaikesta huolimatta minuun voi luottaa :D

Niin, siis siihen itsensä viihdyttämiseen. Kun mulla ei just nyt ole sellaista mukaansatempaavaa kirjaakaan luettavaksi. Tai siis olis, mutta just nyt en halua lukea nykypäivän orjista, enkä halua vielä lukea sitä Bill Brysonin maailmanhistoria -kirjaakaan, kun sen piti olla se kesän lukuputken päättävä kirja. Luen yhtä Marilyn -kirjaa, mutta se on sellaisia lyhyitä pätkiä, Marilynin itsensä kirjoittamia muistiinpanoja, runoja ja ruokaohjeitakin, täynnä, eikä siihen pysty silleen uppoutumaan. Tänään menen kyllä kirjastoon hakemaan yhden elämänkerran. Ja sit voi taas vähän vaikka tylsisityäkin. Kun on hyvää luettavaa niihin hetkiin, kun meinaa ne varpaankynnet irrota ihan silkkaa pitkästyneisyyttään. Mutta siis eilen teinkin jotain hyvin poikkeuksellista. Aloin skräppäämään. Olin ekaa kertaa melkein kahteen vuoteen teettänyt valokuvia. Eikä kun siis yli kahteen vuoteen! Wow! Ja kun ei kerta yläkerrassa ollut mitään muutakaan projektia työn alla, niin kokeilin sitten miten kotiskräppäys sujuisi monen (?) vuoden tauon jälkeen. Jotain sommitelmaa sain siellä aikaiseksi, tänään pitäis sitten jatkaa. Tietenkään en osaa sitä entiseen malliin arvostaa, mutta on se vaan älyttömän hienoa, kun on oma askarteluhuone. Kaiken saa jättää levälleen ja sit vaan jatkaa siitä mihin on edellisellä kerralla sattunut jäämään. Ja kun on kaksi pöytää, niin voi olla eri projektit levällään ja tehdä just sitä mitä sillä hetkellä huvittaa. Luksusta. Muistan miten edellisessä kodissa mull aoli ekaks lasten hoitopöytä vallattu omaan käyttöön, sitten valtasin lastenhuoneen nurkasta just sen pöydän levyisen siivun niin, että muksujen kerrossänky jakoi sitä huonetta ja mulle tosiaan jäi n. metrin levyinen kaistale omaa luksustilaani. Nyt kun ajattelee niin olihan se aika kamalaa. Mut silloin se oli hienoa. Ja voi sitä riemua kun tänne muutettiin ja mulla oli oma huone!!

Googletin Yotsuba 12 ja sain tietää, että julkaisupäivä olis 30.8. Kaksi kuukautta vielä. Muistatteko kun keväällä intoilin siitä, että se olis jo ilmestynyt ja lähdin sitä heti paikalla ostamaan? Se oli vaan joku petkuhuiputus. Siitä lähtien olen kuitenkin joka ikinen kerta kaupassa käydessäni katsonut mangahyllyn, että josko se olis jo ilmestynyt. Jenkeissäkin kolusin kaikki mahdolliset kirjakaupat, mutta ei ne ole silleen mangasta innostuneet kuin me, että sitä pienimmistä kaupoista löytyis. Siis tokihan siellä on paljon (?) enemmän käännettyä mangaa kuin meillä, mut suhteessa meillä on kyllä varmasti enemmän ja sitä on paremmin saatavilla. Yotsubaa odotellessa aina aika ajoin kokeilen jotain muutakin, mut ei ne jaksa yhtään innostaa.

Tälle päivälle on kyllä muutakin tiedossa kuin se kirjasto. Nimittäin viimeisen kauden ensimmäinne jakso Dexteristä!!!! Mitäs siihen sanotte?!! Mä taidankin tästä mennä sitä nyt katsomaan!

 Okei, en sitte mennytkään kun mies päätti just nyt lähteä kirjastoon. Me mennää siis erikseen, kun se ei jaksa odottaa mua. Emmä tiiä, nyt se sit ehkä odottaakin. Mo!!

xoxo,
Raisa