perjantai 10. helmikuuta 2012


On jotenkin niin mukava oppia jotain uutta. Ja toisaalta taas niin epämukavaa. Olen pitkään pysytellyt turvallisissa, tutuissa asioissa, ja jos jotain oppinut, niin se on tapahtunut ikään kuin huomaamatta, vaivatta. Nyt on ihan lyhyen ajan sisällä ollut se työhön liittyvä juttu ( pitäis siihen tehdä kotitehtävätkin, muttei yhtään huvita, kun ne on sellasia päänvaivaustehtäviä) ja sit alkoi japanin opiskelu. Siellä itse tunnilla en oikeasti oppinut yhtään mitään. Se oli niin sekavaa, enkä tiennyt hiraganoista hölkäsen pöläystäkään. Mutta sieltä saatiin kotiin lista niistä merkeistä ja olen niitä itsenäisesti opiskellut ja se on ollut mukavan haastavaa. Ihan pikkasen herännyt kaipuu opiskelemaan. Mut en mä edes tiedä mitä opiskelisin, eikä meillä ole varaa menettää mun palkkaa, joten se siitä. Ja ei se joka päivä olis sit ehkä niin mukavaakaan. Mutta kun opiskelee, niin ei ole vastuutakaan. Korkeintaan omasta menestyksestä, mut mitä sillä on väliä. Mä taidan olla vastuunlaistaja? Aika yllättävää. Ja jotenkin epämieluisaa.

Osaan nyt hädin tuskin 15 hiraganaa, seuraavat viis työn alla. Veivaan niitä aina kun mahdollista, kaikki muistilaput täynnä salakirjoituksen näköistä räpellystä.

Eilen oli PKS tapaaminen, meitä oli aika vähän, mutta kaksi uutta! Ihanaa! Toinen uusista ei ollut kyllä silleen upouusia, koiraryhmästä tuttu, ja muutenkin koirapuolella iso vaikuttaja. Mutta tossa ryhmässä uusi. Tosi hauskaa saada uusia mukaan! Kenai oli myös mukana. Ja se oli ihan kamala. Haukku kaikkia, sai kauheet kilarit muista koirista, pysty kyllä onneks vähän rauhottumaan, mut heti jos jotain tapahtu, niin se oli taas kovaan ääneen siellä riekkumassa. Tosi rasittavaa, mut onneks muut jakso sitä. Kenaita pitäis selkeästi enemmän ottaa mukaan, niin se jotenkin tottuis siihen, mut eihän sitä minnekään kehtaa ottaa, kun se on tommonen. Ja en sitte tiedä, et pitäiskö sen elämä pitää mahdollisimman monotonisena, et se pystyis rauhottuun. No, tänään varmaan selviää aika paljon, kun mennään sinne Viikkiin.

Illalla opiskeltiin lasten kanssa hiraganoja. Kirjoitin niille sanoja ja niiden piti etsiä taulukon avulla mitä niissä sanottiin. Olipa huonosti selitetty. Molemmat tykkäs. Myöhemmin sitte vielä Pinja puki nukkeja ja minä ompelin hetken aikaa. Lassi oli jo nukkumassa. Lopulta Pinjakin meni nukkumaan ja me mentiin katsomaan 1,5 jaksoa Dexteriä. Mä oon taas ihan koukussa. Siinä on kyllä tosi paljon sellasia epäuskottavia juttuja, mut mitä sitten? Ei Dexterin tarvitse nukkua, se on sarjamurhaaja tv:ssä. Eikä sen tarvitse kuntoilla säilyttääkseen uskomattoman kroppansa, se on sarjamurhaaja tv:ssä. Jne. Leikkiä se vaan on.

Leikin hetki sitten tulella, tietoisesti. Olin nimittäin hetken netissä surffailemassa, etsin yhtä tiettyä Japanilaista kauppaa, josta etsin oppikirjoja. Löysin tosi kiinnostavat kana (hira- ja kata-) kortit, oppimisapuvälineet tms. Halusin ne aika kovasti. Joidenkin muiden, tuntemieni tuotteiden hinnoista pystyin päättelemään, että ilmaa oli melkoisesti, joten katsoin Ebaystä vastaavia kortteja. Oli vielä kalliimmat! Takaisin japanilaiseen liikkeeseen (selasin muuten paljon muitakin tuotteita, oli ihan kivoja juttuja, mutta mikään ei aiheuttanut sellaista ”pakko saada” tunnetta. Lopulta vaan suljin sivun, katsotaan kuukauden päästä, jos silloin vielä kovasti ne haluan, niin mietitään sitä sit uudestaan. Yks ongelma on kans se, et kun mä jotain päätän tilata (olkoonkin ihan fiksua ja tarpeeseen) ajattelen aina, et sit kannattaa,  kannattavuuden nimissä, tilata kaikkea muutakin ja ne on usein sit ihan höpöhöpö juttuja.  Viisi päivää enää tilipäivään. Odotan sitä innolla, kun sit aina näkee, kuinka paljon rahaa voi laittaa säästöön ja muutenkin se aina selkeyttää laskuja ja muita. Edelleenkin on hyvin mennyt, tilillä rahaa, Kenain klinikkakäyntiinkin on varaa.

Pinjalla ja mulla on kauhea japanikuume. Mutta pitää säästää sinne Jenkkeihin. Mut ehkä pystyn elämään niin pienellä rahalla siellä, et siitä säästyis myös japaninmatkaa varten? Ahneutta. Mut olisko matkustelu se mun juttu, mitä varten elän säästäväisemmin? Vitsi kun Chrisilläkin olis tuloja ja se pystyis osallistumaan meidän perheen melkoisiin kuluihin, ei muuten mutta asuminen! Meidän sähkölaskukin on ympärivuoden 270 €/kk!  Välillä mua ärsyttää ihan sikana, että kaikki maksut on täysin mun niskoilla, mutta minkäs teet. Jos C olis ollut vaikka menestyvä lakimies tai lääkäri (tai oikeastaan ihan mikä vaan) niin tuskimpa se olis suostunut tänne muuttamaan, sen tyttömyys (tai kirjailihan se on) sen mahdollisti. Joten ei pidä valittaa. Kyllä tämä tästä. Mutta olis ihan kiva päästä nauttimaankin palkastaan, ilman että joutuu yli vuoden säästämään. Ole nyt jo hiljaa, asiat on kuitenkin paljon paremmin kuin miljardeilla muilla. Mut silti mä säästäisin mieluummin japaninmatkaa varten, kuin ”pakollista” sukulaisvierailua. Mut aina ei sovi olla itsekäs. Ainakaan jos on nainen, äiti. Miehille se on ok. Mut ei äideille. Opi olemaan siellä.


Hauskaa ja paljon lämpimämpää viikonloppua! Mulla ei ole Dexteriä ja ompelua lukuun ottamatta MITÄÄN suunnitelmia! Luksusta!

♥ Raisa

torstai 9. helmikuuta 2012

Hiragana, katakana ja höpsistärallaa


Kukkuluuruu!

Olen niin mahdottoman ylpeä itsestäni! Olen oppinut jo 10 hiraganaa ja tänään ajattelin opetella viisi lisää! Tunnistan tekstistä a, i, u, e, o, ka, ki, ku, ke, ko ja nyt melko varmasti myös sa merkin. Että sitä vanhoilla päivillään oppii jotain uutta! Sanoja en kyllä ole oppinut. Että mitään en siis tiedoillani vielä tee J Mutta ensiksi pitää oppia ryömimään, ennen kuin voi nousta seisomaan ja alkaa ottaa ensi askeleita. Kerroin jo, miten iltaisin etsin merkkejä japaninkielisestä kirjasta. Siis ainoastaan tunnistan niitä, en tiedä yhtään mitä kirjassa sanotaan, kuvista päätellen kyseessä on shiba inu kirja. Ostin kun halvalla sai käytetyn. Noin euron kustansi. Kivoja kuvia. Ja nyt käytän sitä opiskeluun. Olen tästä hyvin innoissani. Tiedän, etten jaksa kauaa olla, ellei oppimisessa tapahdu isoja edistyksiä. Annan tämän itselleni anteeksi, koska uskon, etten oikein voi sille mitään. Mutta edelleenkään en ole ostanut mitään aiheeseen liittyvää! Eilenkin Chris melkein tuputti yhtä kirjaa, joka hänen luokkakaverillaan oli, siinä oli japania, suomea ja englantia sekaisin, järjestyksessä. Enkä siltikään ostanut. Nyt harjoittelen hiraganoja. Japanilaiset muuten käyttävät hiraganoja, katakanoja ja kanjeja kaikkia sekaisin, joten vaikka oppisinkin, tai siis tietenkin opin, siis sitten kun olen oppinut kaikki 46 hiraganaa, niin on vielä saman verran katakanoja, kaiken maailman yhdistelmiä ja muutoksia ja aivan liikaa kanjeja. Ei tämä mikään yhden kevään projekti taidakaan olla ;) Mutta olen ymmärtänyt, että lukemista (ja tietty kirjoittamista) lukuun ottamatta japani on suhteellisen helppo kieli oppia. Katsotaan.

Näin ensimmäisen Dexter uneni. Katottiin niitä murhajuttuja, öljytynnyreihin säilöttyjä naisia puoleen yöhön saakka ja nyt ekaa kertaa se tuli uneen mukaan. Se oli enemmän sellasta sivusta katsomista ja mä tiesin, ettei tämä ole painajainen. Vaikkakin se meinas jossain kohti muuttua ahdistavaksi. Mutta jotenkin sain itselleni kerrottua, että tämä on vain Dexteriä.

Kun kerta muistan niin kerron: Arki –manga on todella huono. Aivan liian sekava, eikä yhtään hauska. Olen tästä helpottunut, sillä en halunnut kahta seurattavaa mangaa. Vaikkei ne niin kalliita olekaan, mut silti. Olen viime aikoina lukenut paljon kaiken maailman talousoppaita, kotimaisia voimakkaasti asiasisältöisiä ylitylsiä sijoitusoppaita (ei kiinnosta ainakaan vielä pätkän vertaa) sekä amerikkalaisia ”kaikki on mahdollista” yltiöpositiivisia itsensämuutosoppaita. Nyt veikkaan lukeneeni kaiken vähänkään laadukkaan ja loput on moskaa. Uusia odotellessa olen alkanut lukemaan kirjaa, jonka olen joskus teininä lukenut. Yhtäkkiä jostain se muistui mieleeni ja kovasti halusuin lukea uudestaan. Muistaako kukaan Christine F., huumeasema zoota? Kirjastosta sitä hain, kappaleita oli 5, joista 2-3 kadonneet/jääneet palauttamatta ja jonossa 56…eli hyvässä lykyssä olisin odottanut kirjaani vuosia. Ei kiitos. Englanninkielistä versiota ei ollut ketään kärkkymässä. Sain sen parissa päivässä. Siinä ei kyllä ollut kuvia, muistaakseni kovakantisessa oli. Vähän kauhulla odotan, miltä tuntuu lukea se äitinä. Pikaisesti googletin sen päähenkilön, sillä on kuulemma vieläkin ongelmia huumeiden kanssa. Ei käyny niin kuin elokuvissa, ensin ollaan pohjalla, sieltä ponnistetaan, saadaan kirjasta ja elokuvasta (ja levyistä!) mukavat rojaltit, eletään leveästi ja ollaan onnellisia. Harmi. Lukusessa myös paljon Martta-Liiton kirjoja (ne on niin ihania, ja monissa on Sarin, joka siis otti myös ekan puputytön kuvat, ottamat loistavat kuvat) sekä edelleen Naomi Kleinin tuhokapitalismin nousu. Mutten ole varma aionko lukea sitä loppuun. Jotenkin kyllästyttää vähän toikin asia, siis se, että kaikki on niin hirveen pahoja, mihinkään ei voi luottaa, kaikki ajaa vaan omaa etuaan. Vaikka niinhän se taitaa nykypäivän yrityselämässä ja politiikassa olla. Mut ei sitä loputtomiin jaksa kuunnella. Välillä tarvitaan vähän puutarhavinkkejäkin. Josta tuli mieleen eilinen ”ei niin tarkkaan harkittu” –tilaukseni! Mopo ei missään tapauksessa lähtenyt käsistä, mutten myöskään malttanut odottaa, että olin tarkistanut mitä mulla jo on. Eli tilasin siemeniä! N. 35 euroa maksoi yhteensä, kaikista kalleinta oli postittaminen L 12 € meni siihen. Mälsää. Mutta tilasin 0,5 kg nurmikon paikkaussiemeniä ja sen postitus siinä maksoi. Muuten oli pieniä parin gramman paketteja. Tilasin avomaankurkkua, pientä ja satoisaa kirsikkatomaattia, basilikaa, tulsia (kasvatan itse omat kovasti himoitsemani teet! Kerroinko kuinka työkaveri toi todella hyvää teetä töihin, se loppui aikanaan, otin maahantuojaan yhteyttä, sain tietää H:gissä olevia kauneushoitoloita, joista sitä vois ostaa. Netistä katoin, että purkki maksais n. 12-15 euroo. En kuitenkaan koskaan päässyt niitä hakemaan ja sit minusta tulikin säästäväinen ja tajusin, etten tarvitse noin kallista teetä, varsinkin kun mulla on kotona niin paljon ihan kelvollisia teeaineksia. Niin, nyt sitten tilasin tulsin siemeniä ja se työkaverin tuoma tee oli just tota tulsia), joitain salaatteja, timjamia, lehtikaalia…hmm…olikohan muuta. Kotona mulla on korianteria, rucolaa ja jotain muuta, mutten muista mitä. Ne on siis kerätty omista kasveista. Eli ihan huippuja. Kaikista parhaimmat ja tärkeimmät. Ehkä laitan myös hernettä ja paprikaa. Niihinkin on siemenet jo olemassa, ei kylläkään itse kasvatetut. Mietin chiliä, mutta eipä meillä sitä juurikaan mene. Jos olis kasvihuone niin laittaisin myös tomaattia ja kurkkua. Mut ei ole, niin en laitan. Koitan tänä vuonna olla maltillisempi kuin ekoina vuosina, jolloin laitoin vähän kaikkee, eikä juurikaan mitään tullut. Käytin Plantagenista ostettuja ulkolaisia siemeniä, ehkä ne kasvais paremmin jossain lämpimämmässä. Nyt ostin meillä testattuja, hyväksi todettuja siemeniä. Viiem kesänä innostuin vähän liian myöhään, eikä kasvit kerinnyt kauheesti kasvamaan. Ja taas oli ulkolaisia siemeniä. Maassa on jo syksyllä/alkutalvesta istutetut valkosipulin kynnet, joiden toivon kovasti tuottavan satoa. Niistä pitäis raaskia jättää seuraavaankin istutuskertaan, saa nähdä miten käy. Perunaa ja muita juureksia en viitsi, kun niitä saa sit kuitenkin niin edullisesti kaupasta ja toreilta. Marjapensaita aion ostaa lisää. Nyt mulla on kaksi ihan pienen pientä karviaista. Vadelmaa haluaisin ja lisää karviaista. Mansikoita mulla on myös, mutta todella huonoilla paikoilla, ei niistä ole tullut vielä yhtäään mitään ja on ne siinä pari kolme vuotta jo kökkinyt. Niitäkin pitäis ehkä jotenkin hoitaa? Raparperia myös on.  Mulla on kaksi pienen pientä kasvimaata, nekin varmaan ihan huonoihin paikkoihin perustettuja, mutta en oikein noistakaan ymmärrä. Meidän ruokahuolto ei kuitenkaan ole minun kokeilujeni varassa J

On ihan pakko vähän hehkuttaa Chrisiä. Se on tänä vuonna ottanut arkikokkauksen vähän vakavammin. Siis panostanut siihen enempi. Se tulee sille kyllä vähän kalliiksi, kun se ei osaa vielä soveltaa, ja ne keittokirjat mitä se pystyy käyttämään, ovat kaikki tietenkin amerikkalaisia, ja raaka-aineet ei niitä kaikista suomalaisimpia, eli se joutuu ostamaan paljon kalliita vihanneksia jne. Mutta uskon, että se vielä kehittyy siinäkin, ja lopulta pystyy tekemään ruokia myös meikäläisemmistä aineksista ja soveltamaan sen mukaan, mitä kotona jo on. Mutta on siis ihanaa, miten se tekee myös suunnitelmia ja kokeilee eri reseptejä. Harmittaa välillä kun kaikki ei onnistukaan ja se on kuitenkin nähnyt paljon vaivaa ja ostanut ehkä kalliit raaka-aineetkin.

Nyt osaan välttävästi jo 13 hiraganaa. Uudet Sa, chi, su J On se levee…


Ihana auringonpaiste. Ja illalla Animalian PKS kokous. Tulkaa kaikki mukaan! Välillä ollaan vakavia ja välillä ei. Mulla nimpparit! Saa onnitella :D
♥ Raisa

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Oikeille ihmisille


Hip hei! Uusi lukija! Tervetuloa! Tässä blogissa ei ole mitään järkeä – toivottavasti viihdyt!

Eilen oli tullut Playltä Dexterin viides kausi! Toivottiin kovasti, että se olis tullut jo viime viikonlopuksi, että oltais voitu katsoa sitä hääpäivänämme (Dexterin vaimo oli just kuollut ja se olis jotenkin ollut hassua katsoa sitä märehdintää). No, eilen katsottiin kaksi jaksoa. On se niin hyvä. Välissä kävin ompelmassa, olen ihan loppumetreillä sen tilauksen kanssa. Mua hävettää kuinka kauan siinä on mennyt L Palkinnoksi ompelusta laitoin yläkerran makuuhuoneeseen uuden lattian ja liimasin toisen kerrossängyistä kasaan ja liimasin siihen myös laidan ja laidalle hauskan pienen tason vaikka vesilasia ja herätyskelloa varten. Puhun siis nukkekodista. J Toinen sänky pitää vielä maalata ja liimata kasaan. Ja tehdä viis patjaa, neljä peittoa ja xx tyynyä. On se vaan niin kivaa J

Välillä mietin mitä järkeä on kiireellä maksaa vaikka luottokorttia tai joustoluottoa pois. Esim. joustoluotto, maksan sitä 115 euroa/kk. Mitä sitten että maksaisin sitä seuraavat 2,2 vuotta? Vaikka maksaisin sen etuajassa joudun siltikin maksamaan koko summan. Tää on se vanha tuhlari-Raisa joka noin ajattelee. Uusi, viisaampi minä tietenkin tajuaa, että siinä 115 eurossa on n. 20 euroa korkoa ja tilinhoitokuluja jne. Ylimääräistä siis. Mitä nopeammin maksan lainan pois, sitä vähemmän joudun maksamaan kaikkea hölynpölyä pankille. No 20 euroo ylimääräistä kuukaudessa ei paljoa ole, mutta kun luottokortista tulee sama, niin se on jo 40 € ja vuodessa nämä yhteensä onkin jo 480 €. Se tuntuukin jo jossain. Tupakoitsijat, tai siis tupakoinnin lopettaneet tietävät nämä laskut oikein hyvin, siis kun lopetat tupakoinnin säästät xx –määrän rahaa vuodessa ja sit kun on ollut polttamatta vuoden ei tietenkään ole yhtään rahaa säästössä, kun ne on menneet johonkin muuhun, huomaamatta. Mutta! Kun ryhtyykin fiksuksi kuluttajaksi, kuten minä kovasti yritän, se raha oikeasti jääkin säästöön, tai käytetään vielä fiksummin, eli jonkun toisen lainan poismaksuun. Ho hoo! Mikäs sen parempaa! Ei aikaakaan kun olen kokonaan velaton. No joo, nyt alkuun keskitytään näihin oikeasti mahdollisiin lainoihin.

Yks iso säästämiskeino on mulle vielä lähestulkoon vieras, nimittäin se, että pidettäis asioista hyvää huolta, ettei ne mene rikki ja korjataan silloin kun vika on vielä hallittavissa. Mä ihailen sellaista suuresti, mutta itse en vaan osaa korjata ja huoltaa yhtään mitään, enkä viitsi opetella, kun kaikki on aina niin komplikasta (hitto, toi ei varmasti ole oikea sana). Just ton talon kanssa on se ongelma. Me vaan odotetaan, et joku hajoo ja sit ollaanki kusessa. Mä veikkaan, että rännit pitäis putsata aika ajoin. Mut ei me olla putsattu. Mitäköhän siitä seuraa? Ja remontoida me ei myöskään osata. Kenain jäljiltä kaikki on ihan kamalan näköistä ja on varmaan vielä viiden vuoden päästäkin, kun ei me osata mitään tehdä ja ammattimiehen kutsuminen tekemään pintaremonttia on jotenkin tosi noloa. Mua ärsyttää, ettei C ota tätä omaksi asiakseen. Mä en siihen pysty, sillä olen pienten pintojen ihminen. Hassu juttu, aikoinaan silloinen kämppikseni kertoi kaverilleen kämppiksistään (eli minusta ja yhdestä toisesta tytöstä), minä pyysin kertomaan itsestäni, että tykkään lakaista pieniä alueita kerrallaan. Siitä on nyt n. 15 vuotta ja se edelleen kuvastaa mua hyvin. Tykkään kyllä tehdä, kunhan tehtävä on pieni ja hallittavissa.

Ei mulla taaskaan mitään. Otan aina välillä (ihan tosi hassu juttu tuli mieleen, mulla on pankin verkkosivut yks aktiivisimmista nettisivuista, käyn Nordeassa useammin kuin vaikka uutissivuilla!) pankista sellaisen yhteenveto –tulosteen. Vertasin eilistä sellaseen tammikuun alun tilanteeseen. Edistystä on havaittavissa :D Ja nytkin, mulla on tarkasti tiedossa tulevat maksut ja rahat tilillä niiden maksamiseksi. Kenain klinikkakäynti kyllä vähän sotkee hienoja kuvioitani, mutta niihin voin käyttää kotikatastrofirahastoani. Jos mä en olis itse tää, joka kirjottaa, niin mua nyt varmaan äsyttäis toden teolla tää kirjotus, mulle tulis sellanen olo, et ei elämää voi elää noin. Välillä elämä voi tulla suurien suunnitelmien väliin. Mutta totuus on se, että elämää varten mä säästän ja varaudunkin. Aiemmin jos jotain sattu, niin silloin paruttiin äiti ja iskää apuun, ostettiin luottokortilla ruokaa (mä en edes tiennyt, että isolla osaa ihmisistä on tärkeää, ettei luottokorttia käytetä ruokaostoksiin. Totta hitossa sitä käytetään, joskus joutunut maksamaan kirjaston varaus- tai sakkomaksutkin luottokortilla, kun tilillä ei ollut katetta) ja kaavittiin sohvan uumenista kolikoita (vaikkei niitä koskaan siellä ollut, sillä eihän meillä alunperinkään kolikoita taskuissa ole ollut, kun ne on aina käytetty saman tien).  Nyt mä kerään pieniä summia kuukausittain just tohon kotikatastrofirahastoon, sitte ens vuoden kesällä tapahtuvaan koko perheen amerikan matkaa varten ja sit vielä isompaa puskurirahastoa, omaksi ja perheen turvaksi. Tässä on siis vuosiksi hommaa. Ja kunnolla nämä pääsevät vauhtiin vasta pikkulainojen maksun jälkeen. Niihinkin menee kuukausia. Kuulostaa oikeesti ihan kamalalta. Siis sellaselta suunnitelmalliselta, johon ainoastaan yli-ihmiset pystyy. Ärsyttävät ihmiset tekee jotain tollasta, kun me muut eletään. Mut ei se hillitön kuluttaminen kovin hyvää elämää ole. Tää uusi juttu tuntuu tosi hienolle just nyt. Ja vaikka taantuisinkin takaisin ”oikeaksi, elämästä nauttivaksi” ihmiseksi, niin onpahan ainakin sitte tyhjä luottokortti ja säästöjä millä ”nauttia elämästä”! Ha!

Mä menen nyt harjottelemaan puheluiden lomassa ka, ki, ku, ke ja ko:ta! Heissulivei!

♥ Raisa

tiistai 7. helmikuuta 2012


Hassu juttu! Olin eilen ekaa kertaa opiskelemassa japanin kieltä ja nyt mulla on pakottava tarve ostaa sivellinpäinen kynä, tietynlainen vihko jossa juuri oikeanlainen ruudutus hiraganojen ja katakanojen opiskeluun. Olin sen verran viksu, etten edes kirjoittanut sen kynän nimeä ylös, muuten olisin sen jo googlettanut ja varmaan tilannutkin. Vihkosta ope ei maininnut mitään, mutta olen netissä siihen törmännyt ja tiedän mistä niitä voisi tilata. Voi tätä välineurheilua! Niin kun mä vuosikausiin olisin niin edistynyt, että voisin panostaa erityisen kauniisiin merkkeihin. Höpöhöpö. En hanki itselleni sitä kynää. Vaikkakin tiedän, että niitä saisi Tukholmasta, yhdestä lempparikaupoistani (Åhlensin Muji osastolta). Sattumoisin ollaan myös keväällä menossa PKS ryhmän kanssa tukholmaan…en osta, kun en sellaista kerta tarvitse! Enkä sitä vihkoakaan! Mulla on vihkoja vaikka muille jakaa ja vaikkei niissä nyt ole juuri optimaalista ruudutusta, niin enköhän mä pärjää. Voisko siinä olla jotain, että kun on jostain innostunut, niin haluaa näyttää kuinka tosissaan on? Vai mihin se perustuu, että varsinkin kaikki aloittelijat intoo piukassa ryntää ostamaan kaikkee pro välineistöö, vaikkei ne tiedä edes kuinka niitä käytetään. Mä oon just sellane, kaikki pitää saada heti paikalla, ja mielellään vielä vähän ylimääräistä, ettei vaan jää mitään uupumaan. Mikä siinä on??

Tein päätökseni, joka itseänikin vähän kuumottaa. Jos ei nyt sentään päätöstä, mutta haaste? En osta vaatteita tänä vuonna.  Lapsille tietenkin joudun ostamaan, mutta itselleni. Lapsillekin vaan sen takia kun ne mokomat kuitenkin kasvaa ulos entisistään. Eri asia on sitte, jos jokin tuhoutuu korjauskelvottomaksi eikä mulla ole toista tilalle. Esim. Kenai silppuaa totaalisesti mun molemmat talvitakit. Mulla on takkejakin ihan liikaa. Hitto mikä turhake minäkin olen. Ja mä en kuitenkaan koskaa ole ollut erityisen vaatehullu. Mitenköhän paljon vaatteita niillä on? Vaatteisiinkin liittyy niin paljon raskauttavia epäkohtia. (voiko tota sanoa noin? No, mä just sanoin) On puuvillan viljelyyn liittyvää yletöntä veden käyttöä kuivilla alueilla, tuholaismyrkkyjä, työntekijöiden oikeuksia poljetaan joka kohdassa, ne altistuu just niille myrkyille, ompelijat, kankaan värjääjät, kaikki toi ja sit niitä vaatteita käytetään kerran pari ja unohdetaan kaapin pohjalle sesongin vaihtuessa. Kangasta pitää kunnioittaa! Vaatteita kuuluu käyttää ja kun ne menee rikki niin ne pitää korjata! Lasten kanssa alkaa olemaan jo vähän hankalaa, kun niille, erityisesti Pinjalle,  pitää olla tietynlaiset vaatteet, mitkä tahansa farkut ei enää kelpaakaan. Ja siinä on ihan turha äidin jäkittää vastaan. En edes yritä. Olen itsekin ollut joskus nuori. Lassikin on kavereiltaan oppinut, että pitää olla tietyn merkkisiä vaatteita. Ihan sama kuitenkin, onko ne ”merkkiset” vaatteet ostettu Thaimaasta eurolla, vai urheiluliikkeestä täältä suomesta viidelläkympillä, molemmat on yhtä laadukkaita Lassin mielestä. Porkkanoissakin on vikaa, jos ne on Pirkkaa…ne on kuulemma likaisia silloin. Yritin kertoa, että porkkana on porkkana (puhuinko mä tästä jo??) on se sitten Gucci tai Euroshopper, muttei  se uskonut. Pirkka on jotain epäilyttävää, halpaa, köyhää ja noloa. Ja mikään ei taida olla niin paha, kuin näyttää köyhältä muiden silmissä. Mikähän siinäkin on? Onko säästäväisyydellä ja köyhällä eroa? Pitäsikö mun nyt tähdentää teille, että olen säästäväinen säästämisen ilosta, en köyhyyden aiheuttamasta pakosta? Tajusin just, että mitä vähemmän kulutan, sitä rikkaammaksi itseni tunnen, enkä nyt tarkoita pelkästään käytössä olevan rahan määrää, vaan ehkä se on just tää hallinnan tunne, joka sen aiheuttaa. Se on turvallisuuden tunteen lisäksi ehdottomasti ollut parasta tänä säästäväisyyden aikana.

Viikonloppuna, kun kokkasin meille hääpäiväaterian ja etsin siihen sopivia astioita, totesin että mun ”kengät” on astiastot. Siis kun jotkut keräilee kenkiä ylettömiä määriä, niin mä keräilen astioita. Olis kiva, jos olis niistä kuvia…katsotaan.

Mom, this is what you
missed!

Buddha rice
bowl

No en löytänyt muuta, kuin noita japanilaisia. Postaan niistä joskus myöhemmin sitte. Joka tapauksessa mulla on kaksi isoa astiastoa (12 hlölle), toinen mummin vanha ja toinen itse isolla rahalla stockalta ostettu, sitten on tota sinivalkoista japanilaista sarjaa, jota olen enimmäkseen saanut lahjaksi ja joitain sitte itse ostellut, sitten on 8 osaa (6 lautasta, 2 tarjoiluastiaa) sitä hillittömän hienoa sarjaa, jota vähän näkyi siinä hääpäivän ateriakuvassa, ja sitten vielä hupsista! vähän spontaanisti ostettua pip(?) sarjaa, johon pari kulhoa, neljä syvää ja neljä matalaa lautasta. Ja käyttöastioina arabian taikaa (?) ja tukholmasta ostettuja pääkallolautasia. Käytetään myös arkena niitä sikahienoja eläinlautasia, ihan vaan sen takia, että niistä olis päivittäin iloa. Tykkään kaikista astioistani älyttömästi ja mistään en olis valmis luopumaan, kun ne kaikki on niin hienoja! Pitäis varmaan järjestää enemmän päivälliskutsuja, niin sais niistä enemmän iloa, niistä astioista siis.

Muistatteko kun kerroin ennen joulua tilanneeni Essin Maailmasta pinkin poniherkkuhötön? Essi löysi pinkin ponin ja teki maailman hienoimman ja makeimman ihanan asian! Ok, sotii ehkä nyt vähän tätä minun kovin järkevää ja pelkistettyä uutta elämäntapaani vastaan, mutta totuus on kuitenkin se, että sama vanha äklöpinkki hörhö täällä edelleen on! Se juttu on ihan mielettömän hieno, niin hieno, että voin antaa Kenain tuhota vielä muutamia omia söpöjä juttujani, sillä tämä paikkaa niiden jättämät kolot ihanuudellaan! Ihan kaikin puolin täydellinen! Eli siis tiedoksi, että Essiltä voi myös tilata jotain oman maun mukaan tehtyä, jos näkee jotain, joka on melkein, muttei kuitenkaan ihan se oma juttu. Kuten minä näin ihanan ponijutun, mutta se oli liila. Minä olen pinkki.
Aikaa siihen varmasti saa varata, että Essi löytää juuri ne oikeat tilpehöörit, mutta hyvää kannattaa odottakin! Postikulineen tälle tuli hintaa vähän yli 20 € = ei paha!
Kaikkea ihanaa ja vaaleanpunaista myös teille!
♥ Raisa

maanantai 6. helmikuuta 2012

Terveisiä Pekalle!


Väittämä:

Valinnanvara lisää onnettomuutta (vrt. onnellisuus). En tiedä mihin se perustuu, mutta olen voimakkaasti alkanut uskomaan siihen, että näin on. Tai jotain. ;) Vegaanina olen onnellisempi, en vain ”puhtaamman” omantunnon vuoksi, vaan myös ruokavalioni ollessa rajoitetumpi. Kun ei saa makeaa koko aikaa mahansa täydeltä, osaa aidosti ja isosti arvostaa ja nauttia niistä hetkistä, kun sitä saa. Tai jotain. En oikeasti yhtään tiedä mihin se perustuu, mutta väittäisin siinä jotain perää olevan. Oma elämänlaatuni on parantunut just vegaaniuden myötä ja nyt taas on tapahtunut joku harppaus kohti enempää onnea, kun olen tolkuttanut ostojani, eli vähentänyt mahdollisuuksien määrää. (ihan pakko sanoa, kun kerta mieleeni tuli yks kaks yllättäen, kyllä on hienoja Monster High nuket! Onneks on tytär, joka niihin on tykästäynyt, niin pääsen sitä kautta sisälle niiden maailmaan. Tänään aamulla soitti koulun pihalta sitä, että nyt joitain tiettyjä ”tyttöjä” saa suomesta, kuten esim. sitä Spectraa, joka tilattiin jenkeistä kuukausi sitten. Isänsä oli luvannut matikankokeesta, jos tulee tosi hyvä numero, uuden nuken.)

Onko muut huomanneet samaa? Ehkä se jollain tapaa liittyy yksinkertaistamiseen?

Yks mistä oon kans jaksanut viime aikoina vaahdota, on ruokakauppojen hevi-osasto. Siis se, kun vuoden aikojen vaihtelut ei millään tapaa näy tarjolla olevissa tuotteissa. Tai näkyyhän se jotenkin, muttei tarpeeksi. Mä olen yrittänyt kotona jollain tapaa tarjota sesonkiruokaa, muttei se aina ole niin helppoa, kun muksut ja siippa eivät tykkää kaalista, lantusta, nauriista, punajuurista, omenoista…koita siinä sitten loihtia jotain maukasta ja vaihtelevaa porkkanasta ja perunasta… On kaikesta huolimatta, ja varsinkin nyt, kun uusi kirjasopimus on (toivottavasti!) työn alla, kehitellyt ruokia just noista haastavammista kotimaisista aineksista. Viikonloppuna piti tehdä kaalilaatikkoa, mutta ei ollutkaan lapsia syömässä, niin en sitte viitsinyt. Kuvan loistava  talvisalaatti syntyy yhdistelemällä ohraa,  omenaa, pähkinöitä, ituja, porkkanaa, pakasteherneitä, marinoitua tofua (maustamaton tofu marinoitu puputytön juhlakirjan ohjeella) ja ehkä siinä oli vielä muutakin, en enää muista enkä kuvassa muuta näe. Muuten käytetään, tai ainakin minä käytän paljon suolakurkkua, pakastemarjoja ja niitä iän ikuisia omenoita (töissä mulla on mennyt purkkikaupalla itse tehtyä omenasosetta aamupuuron kanssa, sekin tuntuu kivalle), ituja, porkkanaa, ja nyt oon opetellut lantun piilottamista, taas herneenversot ja vihanneskrassit kasvamassa, ja itse loppukesästä keittämääni tomaattikastiketta (on luksusta syödä talvipakkasilla kotimaisista tomaateista tehtyä kastiketta!). Paljon on vielä opittavaa, mutta suunta on oikea!


Tää on vähän kuumottavaa, enkä siitä mielelläni kertoiskaan, mutta kerron kuiteski:  olen vähentänyt luomun ostamista. Nykyään pidän rajana sitä, et jos se on tuplasti kalliimpaa, niin silloin kyllä saa jäädä kaupan hyllyyn. Ja joissain muissa tapauksissa myös, jos siis älyttömän kallista. Perustelen tätä sillä, että nyt kun en törsää, niin olen siis toki huomattavasti ”vihreämpi” ja kun teen ruokaakin sesonkiaineksista, niin sekin jollain lailla takaa jonkinlaista vihreyttä ja ruoilta myös jonkin sortin puhtautta, kun käyttää paljon tollasta ”maatiais” aineksia.  Seli seli.

Lauantaina olin Animalian Vegan Cafessa. Oli tosi hauskaa. Asiakkaita riitti ihan taukoamatta, melkeinpä kaikki saatiin myytyä (paitsi gluteenittomat, niihin ei meinattua koskea pitkällä tikullakaan, sillä olihan niissä oltava jotain pahasti vialla, kun ne oli gluteenittomia. Muistettiin myös nauraa sille, kuinka ennakkoluuloisia me ollaan ja miten ”muut” varmasti ajattelee vegaanisista leivonnaisista ihan samalla lailla. Ja meidän mielestä ne on ihan pöljiä. Juotiin vielä hyvin menneen päivän päätteeksi lasi kuohuvaa ja se nous iloisesti päähän J Ostin kotiin viemisiksi myös herkkuja.

Sunnuntaina oli siis hääpäivä. Oli ihanaa, kaikin puolin. Sain Chrisiltä paljon jenkeistä tilattuja herkkuja. Valitettavasti mun tilaama Dexterin viides kausi ei ollut tullut ajoissa L Tein kuitenkin ihan hävyttömän hyvän lounaan meille: Viiden Tähden Vegaanista ensimmäisen kokeiluni (nolo myöntää, mutta olen arastellut siitä kokkaamista!) Välimeren salaatin, sitten ne meidän luksuspihvit Ruohonjuuresta (Virginia steaks tms.) ja sit tosi kökön kuulosen, mutta yllättäen älyttömän hyvän kastikkeen (purkki kaurakermaa, pari lusikallista valmista, halpaa tomaattikastiketta [sattu olemaan purkki auki], kuivattua siankärsämöä, suolaa ja pippuria). Oli todella herkullista. Pihvin syöminen vähän kuumotti, kun se oli niin ”aidon” oloista J C teki vielä jälkkäriksi mp-voikuppeja.Kävin yksinäni äänestämässä, C:n ollessa juoksemassa. Ompelin paljon, Pipopuoti Veikeän tilaus on loppumetreillä! Ja sain nukeillekin ommeltua tyynyjä ja pari peittoakin. Sain myös Tehdasta järkeistettyä taas vähäsen. Nyt niin,e ttä se näkyy selkeästi ulospäinkin, eikä vaan niin, että minä itse huomaan sen kurkkiessani laatikoihin.



Toinen naapuri (ne uudet) teki lumitöitä myös meidän pihalta! ♥ Vähänkö ihanaa!

Kenai rikkonut tänään ison Tokiosta ostamani Totoro-pankin L ja yhden pilvihyllyistäni, onneksi jättänyt hyllyllä olleet ponit rauhaan. Viikonloppuna huomasin Rilakkuma –eväskassini olleen riekaleina. Enää en jaksa edes korjata, heitän vaan roskiin. Ette usko kuinka voi …jotain. Antaa olla.

♥ Raisa
On muuten vmäistä kuunnella sellasta muka leppoisaa vitsailua liittyen presidentivaaleihin ja siihen kun melkein saatiin homopresidentti. On se kamalaa ja hurjaa, että joku joka ei ole hetero, kehtaa hakeutua presidenttiehdokkaaksi. No, "onneksi" Niinistö valittiin, niin meistä kaikista ei tullut homoja.
Niin kuin Tarjan myötä meistä olisi kaikista tullut naisia tai punatukkaisia tai jotain muuta yhtä lailla oleellista.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Malmi

Olen viimeiset kolme päivää viettänyt Malmilla, enimmäkseen kylläkin sisätiloissa, turvassa Malmilaisilta. Tänään koulun (töihin liittyvää tutkintoa suorittamassa)  jälkeen jouduin käymään paikallisessa pankissa, tai siis pankki kyllä monikansallinen, mutt akonttori paikallinen. Siellä oli todella kuumottavaa, asiakkaita (ok, yksi asiakas), jotka vähät välittivät jonotusvuoroista (vai miten se sanotaan), mies joka nosti tililtään muutaman kolikon, juoppoja, äiti, joka keinutti tyhjiä vaunuja (sillä oli se vauva kyllä sylissä) niin, että ne koko ajan osui minuun (se tuli viereen istumaan ja tunki ne vaununsa minun eteen, kivat sulle, tampio) ja minä.
Pankista päästyäni menin siihen toiseen isoon kauppaan, en cittariin. Järkeilin, että käymällä ruokakaupassa, josta en pidä säästän rahaa, kun en viihdy siellä. Ja tosiaan, halusuin sieltä vaan äkkiä pois, eikä mieli tehnyt ostaa mitään, mikä ei ollut listallani, paitsi paahdettua sesam öljyä, joka oli kotoa loppu (vähän luksus tuote, mutta käytetäänkin sitä enemmänkin mausteena). Melkein vuoden, tai ainakin todella pitkän ajan odotettuani, oli vihdoin ja viimein uusin Yotsubakin ilmestynyt kaupan hyllyille! Oi sitä riemua! Soitin heti Pinjalle, jonka puhelin ei ollut päällä. Chriskään ei vastannut, jota olisin pyytänyt viemään puhelimen muksuille, jotta olisin voinut välittää heille iloisen viestin :( Siellä oli myös uusi, mielenkiintoisen oloinen manga, Arki.Ostin myös sen. Törsäystä, yup. Mutta jos saan poikani lukemaan edes jotain, on se pienen uhrauksen arvoinen :) Ehkä kerron myöhemmin kannattaako seurata.
Kaupasta menin dösikselle, lisää kummallista porukkaa. Hetken odotettuani eteeni tuli ihan siisti, mutta todella vanha ja heiveröinen mies. Ympärillä oli tilaa, mutta se pappara vaan tuli likemmälle, lopulta ollen tiukasti selkä minua vasten. Yritin polvella tai jollain siirtää hantä kauemmas, ei mitään. Lopulta jouduin epäkohteliaasti työntämään hänet pois, jotta pääsisin vaihtamaan paikkaa. Monet ihmiset ympärillä katsoivat. Lopulta menin kokonaan toiselle pysäkille. Saamarin malmilaiset.
Dösässä mun kaali ja porkkanapussi vielä vierähtivät kassista käytävälle. Samperi. Joitakin vuosia sitten multa hittolainen tipahti kurpitsa kassista, vieri portaita pitkin alas ovelle, ovi aukes (oltiin just pysäkillä) ja mun kallis halloween kurpitsni kierähti kadulle! Sain noukittua sen ja pääsin vielä takas kyytiinkin.
Bussista soitin Chrisille, sain kerrottua Pinjalle ilouutiset ja sain vielä C:n houkuteltua mua vastaan Makuunille. Vuokrattiin elokuva, josta hahahha! pummasin 4 euroia alennusta, koska multa oli kuukausi aiemmin otettu kaksi euroa ylimäräistä! Olin säästänyt kuitin. Mitäs siihen sanotte!
Koulussa oli oikeastaan ihan kivaa, tylsää tosin. Tutustuin ehkä suht saman ikäiseen ihmiseen, joka ei "leikkinyt" säästäväistä, vaan oli pakon edestä sitä "oikeasti". Sillä oli miehensä kanssa ollut yritys useamman vuoden ajan, josta jäänyt toistaiseksi vielä kartoittamattomat lainat, jotka nyt kevään aikana tulisivat kaatumaan päälle. Hän teki kahta työtä ja otti kaiken tämän tyynen rauhallisesti. Ei vaihdettu mitään säästövinkkejä, musta ei tuntunut asialliselta ottaa edes puheeksi omaa "kokeiluani". Mä en ole ihan niin pöljä, kuin miltä näytän. Mulla oli kyllä eilen Bambi mukana, kun piti mennä koiraryhmän kokoukseen. En sitte jaksanutkaan (mennä kokoukseen). Bambilla oli mukanaan koulureppu, kirjoja, penaali, kyniä ja eväät :) En ottanut nukkea missään kohti esiin. Joka tapauksessa oli kivaa olla välillä "passiivinen" ja vaan kuunnella. Vaikkakin väsyttävää.
Ehkä olen löytänyt yhden omista "triggereistäni", jotka saa minut shoppailemaan: tylsistyminen. Eka päivä malmilla mulla oli aamulla yli tunti luppoaikaa ja heti aloin miettimään shoppailua. Ja sama on ollut töissäkin, heti jos on tylsää alkaa miettimään ebaytä, amazonia, blythejä, t-paitoja, vegaanisia herkkuja jne. Eli mun täytyy keksiä jotain muuta tilalle.
Olen ommellut tosi paljon. Pipopuoti Veikeän tilausta. Ne kankaat on niin ihanan värisiä ja kuitenkin tosi simppeleitä. Kuulostiko toi nyt huonolta? Siis ne on simppeleitä ja silti tosi ihania. Niitä on kiva ommella. Sain eilen ehkä 5 lankarullaa tyhjennettyä. Siis yritin käyttää sellasia, joissa oli vaan vähän, että vähän sais niitä lankarulliakin järjestettyä. Sain ompelun lomassa Tehdastakin organisoitua. Hitsi, alan olla sen verran väsynyt, että sanoista alkaa tulla ihan kummallisia. Siis sanat alkaa vaikuttaa ihan vierailta.
On ollut todella pitkä viikko. Nukketaloa laittaessani, seistessäni tuolilla alko pyörryttää niin, että pelkäsin kaatavani koko talon, ainakin kahdesti tuntu siltä, että olis ollut jo seuraava päivä, kun ne päivät vaan olleet niin pitkiä. Ihan sekavaa.
Hitto mikä keli siellä ollut tänään. Netistä luin, että pelti rytissyt oikein urakalla. Toivottavasti se mun uus tuttuni pääsi turvallisesti töihinsä!
Olen unohtanut kertoa (?) olen ollut kaksi viikkoa facebook tauolla. Ei ole yhtään ikävä! Jossain kohti jouduin sinne ikään kuin vahingossa, kun halusin näyttää C:lle yhden ihmisen profiilikuvan. Voiskohan sen touhun lopettaa kokonaan, vai pitääkö mun olla olemassa, jotta Pinkkis voi olla olemassa. Mut kerroinhan mä jo siitä Pinkkiksen hiljentämisestä? Mietin jo, että laittaisin pillit pussiin, mut sit ajattelin, et haluun niitä kuitenkin tehdä, mut nyt en ainakaan ole mitään lisäämässä tai kasvattamassa. Kuulostaa ihan tuhoontuomitulta! Sillä yritysten ainoa todellinen tehtävähän on kasvaa, kasvaa! KASVAAAAAAAA!!!!!!!!111111
Yup!
Kenai on taas tuhonnut ihan kaikkea. Mulla alkaa olemaan semmonen itseäni surkutteleva olo sen suhteen. Musta tuntuu, että me ollaan sen vankeja. Niin monessa tavarassa, huonekalussa, kohdassa on jälkiä siitä sen huonosta olosta. Tänään ihan uusi kohta seinässä (keskellä eteisen seinää!), uusi kohta eteisen lattiaa, essu,eilen vedenkeitin, peitto. Ei millään jaksais enää. En haluaisi edes mennä sinne Viikkiin. Mitä järkeä laittaa sinne rahaa, kun ei se kuitenkaan auta. Ja jotenkaan mä en nyt tässä kohtaa jaksais kuulla kenenkään kertovan, että tää olis meidän syytä, että me tehdään jotain (kaikki) ihan väärin ja siitä kuink apaha olla Kenain on. Yök. Ja silti Kenai on niin ihana ja rakas. Mut en halua ajatella sitäkään. Hyvää yöktä.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kuvia.

Eikä oikeastaan muuta, kun niin väsyttää. Olin tänään siellä kurssilla ja oli tosi jännää nähdä niin paljon erilaisia naisia. Niitä oli oikeesti kaikenlaisia. Luulin, että meille tarjottais siellä ruoka, kun kysyivät allergioista, mutta olikin vain välipala, joten jouduin hakemaan cittarista lounaan ja se oli kamalan kallis, en käyttänyt hintavertailuun ruokatuntiani, vaan nappasin nopeasti kaikkea pientä, helppoa ja herkullista.  Maksoi 8,50. Vähän harmitti, mut olkoot.

Kuvia: Sain muuten yläkerran keittiön valmiikis, sitä ne tytöt juhlivat siellä. Pinja oli ihan harmissaan kun laitoin ne ryyppäämään.
Nuppu cleaning up after her new puppy.

:)

Look! I didn't spill!!







I think you've had enough, Nicky!

Nicky had just a little bit too much!

Jostain kumman syystä olen alkanut nukkumaan paljon huonommin. Sen takia olen nytkin tosi väsynyt. Ärsyttävää, sillä olen melkeinpä aina ollut ihan mallikas nukkuja.

Heissulivei!

<3 Raisa