Pinkkis - Where all the fun begins!

Hassu juttu! Olin eilen ekaa kertaa opiskelemassa japanin kieltä ja nyt mulla on pakottava tarve ostaa sivellinpäinen kynä, tietynlainen vihko jossa juuri oikeanlainen ruudutus hiraganojen ja katakanojen opiskeluun. Olin sen verran viksu, etten edes kirjoittanut sen kynän nimeä ylös, muuten olisin sen jo googlettanut ja varmaan tilannutkin. Vihkosta ope ei maininnut mitään, mutta olen netissä siihen törmännyt ja tiedän mistä niitä voisi tilata. Voi tätä välineurheilua! Niin kun mä vuosikausiin olisin niin edistynyt, että voisin panostaa erityisen kauniisiin merkkeihin. Höpöhöpö. En hanki itselleni sitä kynää. Vaikkakin tiedän, että niitä saisi Tukholmasta, yhdestä lempparikaupoistani (Åhlensin Muji osastolta). Sattumoisin ollaan myös keväällä menossa PKS ryhmän kanssa tukholmaan…en osta, kun en sellaista kerta tarvitse! Enkä sitä vihkoakaan! Mulla on vihkoja vaikka muille jakaa ja vaikkei niissä nyt ole juuri optimaalista ruudutusta, niin enköhän mä pärjää. Voisko siinä olla jotain, että kun on jostain innostunut, niin haluaa näyttää kuinka tosissaan on? Vai mihin se perustuu, että varsinkin kaikki aloittelijat intoo piukassa ryntää ostamaan kaikkee pro välineistöö, vaikkei ne tiedä edes kuinka niitä käytetään. Mä oon just sellane, kaikki pitää saada heti paikalla, ja mielellään vielä vähän ylimääräistä, ettei vaan jää mitään uupumaan. Mikä siinä on??

Tein päätökseni, joka itseänikin vähän kuumottaa. Jos ei nyt sentään päätöstä, mutta haaste? En osta vaatteita tänä vuonna.  Lapsille tietenkin joudun ostamaan, mutta itselleni. Lapsillekin vaan sen takia kun ne mokomat kuitenkin kasvaa ulos entisistään. Eri asia on sitte, jos jokin tuhoutuu korjauskelvottomaksi eikä mulla ole toista tilalle. Esim. Kenai silppuaa totaalisesti mun molemmat talvitakit. Mulla on takkejakin ihan liikaa. Hitto mikä turhake minäkin olen. Ja mä en kuitenkaan koskaa ole ollut erityisen vaatehullu. Mitenköhän paljon vaatteita niillä on? Vaatteisiinkin liittyy niin paljon raskauttavia epäkohtia. (voiko tota sanoa noin? No, mä just sanoin) On puuvillan viljelyyn liittyvää yletöntä veden käyttöä kuivilla alueilla, tuholaismyrkkyjä, työntekijöiden oikeuksia poljetaan joka kohdassa, ne altistuu just niille myrkyille, ompelijat, kankaan värjääjät, kaikki toi ja sit niitä vaatteita käytetään kerran pari ja unohdetaan kaapin pohjalle sesongin vaihtuessa. Kangasta pitää kunnioittaa! Vaatteita kuuluu käyttää ja kun ne menee rikki niin ne pitää korjata! Lasten kanssa alkaa olemaan jo vähän hankalaa, kun niille, erityisesti Pinjalle,  pitää olla tietynlaiset vaatteet, mitkä tahansa farkut ei enää kelpaakaan. Ja siinä on ihan turha äidin jäkittää vastaan. En edes yritä. Olen itsekin ollut joskus nuori. Lassikin on kavereiltaan oppinut, että pitää olla tietyn merkkisiä vaatteita. Ihan sama kuitenkin, onko ne ”merkkiset” vaatteet ostettu Thaimaasta eurolla, vai urheiluliikkeestä täältä suomesta viidelläkympillä, molemmat on yhtä laadukkaita Lassin mielestä. Porkkanoissakin on vikaa, jos ne on Pirkkaa…ne on kuulemma likaisia silloin. Yritin kertoa, että porkkana on porkkana (puhuinko mä tästä jo??) on se sitten Gucci tai Euroshopper, muttei  se uskonut. Pirkka on jotain epäilyttävää, halpaa, köyhää ja noloa. Ja mikään ei taida olla niin paha, kuin näyttää köyhältä muiden silmissä. Mikähän siinäkin on? Onko säästäväisyydellä ja köyhällä eroa? Pitäsikö mun nyt tähdentää teille, että olen säästäväinen säästämisen ilosta, en köyhyyden aiheuttamasta pakosta? Tajusin just, että mitä vähemmän kulutan, sitä rikkaammaksi itseni tunnen, enkä nyt tarkoita pelkästään käytössä olevan rahan määrää, vaan ehkä se on just tää hallinnan tunne, joka sen aiheuttaa. Se on turvallisuuden tunteen lisäksi ehdottomasti ollut parasta tänä säästäväisyyden aikana.

Viikonloppuna, kun kokkasin meille hääpäiväaterian ja etsin siihen sopivia astioita, totesin että mun ”kengät” on astiastot. Siis kun jotkut keräilee kenkiä ylettömiä määriä, niin mä keräilen astioita. Olis kiva, jos olis niistä kuvia…katsotaan.

No en löytänyt muuta, kuin noita japanilaisia. Postaan niistä joskus myöhemmin sitte. Joka tapauksessa mulla on kaksi isoa astiastoa (12 hlölle), toinen mummin vanha ja toinen itse isolla rahalla stockalta ostettu, sitten on tota sinivalkoista japanilaista sarjaa, jota olen enimmäkseen saanut lahjaksi ja joitain sitte itse ostellut, sitten on 8 osaa (6 lautasta, 2 tarjoiluastiaa) sitä hillittömän hienoa sarjaa, jota vähän näkyi siinä hääpäivän ateriakuvassa, ja sitten vielä hupsista! vähän spontaanisti ostettua pip(?) sarjaa, johon pari kulhoa, neljä syvää ja neljä matalaa lautasta. Ja käyttöastioina arabian taikaa (?) ja tukholmasta ostettuja pääkallolautasia. Käytetään myös arkena niitä sikahienoja eläinlautasia, ihan vaan sen takia, että niistä olis päivittäin iloa. Tykkään kaikista astioistani älyttömästi ja mistään en olis valmis luopumaan, kun ne kaikki on niin hienoja! Pitäis varmaan järjestää enemmän päivälliskutsuja, niin sais niistä enemmän iloa, niistä astioista siis.

Muistatteko kun kerroin ennen joulua tilanneeni Essin Maailmasta pinkin poniherkkuhötön? Essi löysi pinkin ponin ja teki maailman hienoimman ja makeimman ihanan asian! Ok, sotii ehkä nyt vähän tätä minun kovin järkevää ja pelkistettyä uutta elämäntapaani vastaan, mutta totuus on kuitenkin se, että sama vanha äklöpinkki hörhö täällä edelleen on! Se juttu on ihan mielettömän hieno, niin hieno, että voin antaa Kenain tuhota vielä muutamia omia söpöjä juttujani, sillä tämä paikkaa niiden jättämät kolot ihanuudellaan! Ihan kaikin puolin täydellinen! Eli siis tiedoksi, että Essiltä voi myös tilata jotain oman maun mukaan tehtyä, jos näkee jotain, joka on melkein, muttei kuitenkaan ihan se oma juttu. Kuten minä näin ihanan ponijutun, mutta se oli liila. Minä olen pinkki.

Aikaa siihen varmasti saa varata, että Essi löytää juuri ne oikeat tilpehöörit, mutta hyvää kannattaa odottakin! Postikulineen tälle tuli hintaa vähän yli 20 € = ei paha!

Kaikkea ihanaa ja vaaleanpunaista myös teille!

♥ Raisa