Kertakäyttökamaa.

Mä keitin sunnuntaina kasvisten jämistä liemen, josta käytin eilisessä ruoanlaitossa puolet ja toisen puolen pakastin. Hyödynsin siis porkkanan päät, kevätsipulin ja purjon jämät, aterialta jääneen soijakastikkeenkin, ihan vaan sen takia, että ärsyttää se miten me heitetään niin paljon kaikkea käyttökelpoista pois. Mä oon jostain lukenut, että aikoinaan nappikauppias kiersi kylissä hakemassa ihmisiltä jääneet luut (siis ei ihmisen, vaan syötyjen eläinten) tehdäkseen niistä nappeja. Kaikki hyödynnettiin. Musta siinä on jotain tosi hienoa. Me vaan heitetään kasvavalla vauhdilla kaikkea roskiin, koska * se on rikki * se on vanhanaikainen * kaupassa on hienompi * ei tarvita sitä enää. Ällöä. Mitään ei viittitä eikä edes osata korjata ja monien asioiden korjaus maksaa enemmän kuin uuden ostaminen, joten roskiin vaan. Jäteauto pitää huolen siitä, ettei meidän tarvitse enää niistä murehtia, uutta tilalle vaan.

Enkä mä ole itse yhtään sen parempi. Välillä tulee niitä vimmoja, kun heittää roskiin kaikkia niitä juttuja, joita oli tarkoitus joskus korjata/uudistaa tms. mut sit vaan tajuu, ettei sitä kuitenkaan saa aikaseksi ja ne krääsämäärät harmittaa ja niistä on päästävä eroon. Mutta harjoittelen tavaroiden ja muiden tarkempaa ja pitkäikäisempää käyttöä kyllä, oikein hyvä sekin. Tärkeintä tietenkin on rajoittaa sen krääsän pääsyä kotiin. Ja ne mitkä kotona jo on, niin ottaa niistä ilo kunnolla irti. Farkkujakin olen kiitettävästi alkanut paikkailemaan J

Ehkä tämä vaivaa vähän Pinkkiksenkin puolella. En tiedä. Ehkä. Siis en oikein halua tehdä niin aktiivisesti, kun kaikkialla muuallakin on sitä krääsää niin paljon. Olenkin yrittänyt etsiä kirppiksiltä kankaita ja muuta pientä ”kertaalleen käytettyä”, josta tehdä vaikka koruja. Kankaasta tietenkin pussukoita. Mutta aika vähän on liikkeellä sellaista, joka näyttää Pinkkikseltä. Toisaalta taas, ehdottoman tärkeää on käyttää kaikki ne kankaat, joita mulla jo on. Eli Pinkkikseenkin pätee se, että uusia ei nyt osteta, vanhat materiaalit käytetään ensin alta pois. Ja niitä edelleen on vaikka muille jakaa…voi minun kanssani…huoh.

Chis on opettanut tai opettaa Kenaita hakemaan kengät kun se sanoo Kenai Shoe! Shoe! Ja melko hyvin Kenai on sen oppinutkin. Se on niin fiksu ja innokas, että oppis vaikka mitä. Paitsi olemaan yksin kotona… Risto taas on niin jäykkä jo pöljä, ettei opi yhtään mitään. Se on ihan mielettömän hieno koira, vaikkei yhtään sellainen kun mä voisin etukäteen ajatella ”ihannekoirani” olevan. Niin on elämä yllätyksiä täynnä. Risto on vähän semmonen jyrä, joka ottaa haluamansa, varsinkin jos kyseessä on makuupaikka. Se saattaa hypätä ihan älyttömän pieniin koloihin ja sit vaan puskea itselleen sen oman tilansa. Eilen illalla Risto oli sängyllä mun vieressä, Kenai nojatuolissa (josta joka ilta käydään sama tuijotustaistelu, jonka Kenai aina häviää) ja Chris tulossa nukkumaan. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että Riston pitää poistua. Risto hyppäs sitten sängyltä suoraan nojatuoliin, Kenain päälle! Kenai reppana urahti, siihen varmaan sattui kun semmonen jätti loikkaa päälle. Kyllä Risto sit saman tien jatkoi matkaa lattialle, nojatuolin viereen vinkumaan. Ja lopulta Kenai luovutti ja Risto pääsi omalle paikalleen.

Ruokana oli Myllyn Paras Luomukarjalanpiirakoita (pakaste, vegaanisia) ja Puputytön Juhlakirjasta se Pepin Kurrekurredut saaren keitto. Tosi hyvää. Ja ne karjalanpiirakat on ihan maailman parhaita. Me lämmitetään niitä sellasessa toasterovenissa ja niistä tulee niin rapeita mmmmmm! Keiton tein siksi, että mulla oli korianteria vielä jäljellä niistä sunnuntaisista pihveistä. Taloudellista ja järkevää J Pinjan kanssa vielä keitettiin riisiä tehdäksemme lisää onigirejä. Harmittaa tämä japani-innostuksen aiheuttama riisinkulutus! Mutta ehkä tämä menee pian ohi. Ehkä yritän entisestään jostain ”nipistää”, jolla oikeuttaa riisinkäyttö?

Eilen tuli sähkön tasauslasku. Olen sitä pelännyt melkoisesti ja tarkoitus oli siihenkin säästää rahaa ennakkoon, mutten tiennyt koska se tulee enkä ole siis vielä ennättänyt. Ollaankin käytetty vähemmän kun ennalta arvioitu. Varmasti talven viivästyminen iso syy tähän. Mutta saadaan kuitenkin ens lasku ”ilmaseksi” ja sit ne vielä palauttaa vähän J Säästöön! Aina aiemmin kaikki ylimääräinen raha oli nimensä mukaisesti ylimääräistä ja sen saattoi käyttää huoletta mihin vaan, siis törsätä mitä ihmeellisempään hömppään. Mutta ei enää, nyt iloitsen siitä, että saan rahaa säästöön! Turvakseni kaikelta hirveältä ja kauhealta!  On se niin mukavaa. Mut täytyy myöntää, et nyt mulle on tullut vähän huoli siitä, että riittääkö mun rahat säästöön,  siis siihen tyyliin kun murehtii joskus, et miten rahat riittää laskuihin, niin nyt mä pähkäilen miten rahat riittää kaikkiin näihin mun säästökohteisiin.

Hiraganoista: enää ei uuden oppiminen ole ollenkaan niin mukavaa. Pelkästään vaivalloista. En millään jaksais vaivata pientä vaaleanpunaista päätäni niitä merkkejä muistelemalla. Kolme viimestä opettelen tänään ja sit vaan kertaan niitä tämän viikon. Ens viikolla sitte katakanoja. Jotka kuulemma on kehitetty naisia varten, yksinkertaisemmat merkit. Kerroinko jo, että pystykseen lukemaan sanomalehteä täytyy osata 46 hiraganaa, 46 katakanaa ja n. 2000 kanjia. Tämän verran opitaan peruskoulussa. Ja noiden merkkien lukumäärästä ja monimutkaisuudesta  huolimatta, japanissa lukutaito on 100%. (sanotaanko se noin?)

Taidan tänään hankkia dösäkorttiini arvon lisäksi aikaa, on tota lunta sen verran paljon tullut ja tulossa, etten taida vähään aikaan päästä pyörällä töihin. Jos pari viikkoa ottais. Ehkä se on ihan ok.

Illalla sain viimeiset sängyt tehtyä. Siis patjat ja peitot. Taidan vielä joitain vilttejä tehdä. Ja sit teen kaikille yökkärit. Osalla on jo, mutta suurimmalla osalla ei. Tiedän, että teitä kiinnostaa.

Kerroinko jo, että nyt meidän toisetkin naapurit muuttaa pois?!! Saadaan kokonaan uudet naapurit. Luksusta!  Toivottavasti myös ne toiset uudet on mukavia, ainakin nämä ensimmäiset uudet olivat, mies on virolainen, puhuu englantia australialaisella aksentilla ja vaimokin oli jostain muualta kuin suomesta, nämä on aina C:n kannalta kivoja asioita. Uudet uudet naapurit ovat lapsettomia, viiskymppisiä.

Työasiat ja niiden ajatteleminen vääntää vatsaa. Ai nii! Eilen tuli vihdoin ja viimein se Kissafani –lehti, jossa artikkeli meikäläisestä! Se oli tosi iso juttu! Monta sivua! Ja monta valokuvaa! Mutta mä en osaa laittaa sitä tänne, kun se on pdf-tiedosto. Siis kun skannasin sen. Ehkä mä jonkun keinon keksin.

 Eläinlääkäri soitti, tai siis se brittiläinen spesialisti. Mä ymmärsin ehkä 75% siitä mitä se sanoi, aiemmin ymmärsin n. 20% siitä mitä britit puhuu. Kehitystä. Ja niissä kohdissa joissa en ymmärtänyt, ymmärsin kuitenkin sen, ettei kokonaisuuden ymmärtäminen siitä juurikaan kärsinyt.

Moi nyt.

♥ Raisa