Tänään on hyvä pakettipäivä! Jos siihen tarpeeksi uskoo niin eikö se silloin muutu todeksi? Olis kyllä jo aika alkaa niiden tulemaan. Samperin postin laiskottelijat! Oikeesti en kyllä ajattele noin, s enyt vaan on joulu kun saa ihmiset niin villiintymään postin kuormittamista, niin että postin ympärivuotiset kuormittajat joutuvat kärsimään. Mutta tänään alkaa pakettivyöry, eikö totta?
Kaikki asiat on kotona ihan kaaoksessa, vaikka ihan oikeasti se kaaos taitaa enimmäkseen olla ihan vaan meikäläisessä. Mutta kyllä kahden päivän poissaolo tuntuu, vaikkakin siis illat olin kotona, mutta melko väsyneenä ja tehottomana. Pyykkiä kyllä sain pestyä, kun oli pakko. Ja pyykin peseminen tarkoittaa hillitöntä puhdasta pyykkivuorta. Ja sitten on vielä Dexterin ja Homelandin vikat jaksot odottamassa. Ja lukeakin pitäis ja ihan kaikkea.
Pikaisesti viikonloppu: Oli ihanaa. Eettiset on ihanat, kun siellä on tietyllä tapaa niin turvallista. Ja huoletonta, kun ei tarvii miettiä onko tässä sitä taikka tät vaan kaikki on jo joku toinen miettinyt sun puolesta ja sä voit ostaa mitä mielesi tekee. Vaikkakin siellä oli myös myynnissä ei-reilunkaupan suklaata, joka alkaa meikäläisen mielestä olla aina vaan enemmän ja enemmän iso ei. Yks suloisimmista asioista oli kaimani, joka osti piparisormuksen ja minulla oli myös vastaava piparisormus sormessa ja yhdessä meillä oli raisojen piparivoimaa. Kovasti terveisiä Raisalle!
Eiliseltä ei tarttunut nukkea matkaan, mutta uusi hieno lintulauta kylläkin! Tyyris oli (20)mutta hieno. Kävin sen jo ripustamassa puuhun, mutta en ole vielä nähnyt siinä lintuja. Toivottavasti en laittanut sitä huonoon paikkaan, niin ettei ne uskalla mennä siihen. Joop, oli kyllä kelpo myyjäiset. Ja oli ihanaa kun oli seuraa. Ei päässyt pitkästymään, eikä vaipumaan epätoivoon niinä hetkinä kun ei ollut asiakkaita. Yleensä ne hetket on tosi latistavia. Mutta ei nyt. Sunnuntai jäi selkeästi lauantaita hiljaisemmaksi, mutta koska olin jo ennättänyt levittämään Pinkkiksen ilosanomaa niin tehokkaasti (Helin avustuksella!) lauantaina, niin ei tuntunut missään.
Vegaaniliitolla on ravuista jotain. En juurikaan muista törmänneeni rapuaiheiseen EO materiaaliin, mikä on sääli, sillä itse koen ravustuksen ehkä yhtenä turhimmista/älyttömimmistä eläinten hyväksikäytön muodoista. Miksi? No koska a) ravut on niin liikuttavia b) ravut on niin söpöjä c) ravut liikkuu hassusti d) ravut on vähän kömpelöitä ja jokainenhan sen tietää, että on yksinkertaisesti väärin syödä mitään, mikä on vähän kömpelöä e) ravut tapetaan julmalla tavalla f) erityisesti amatöörikokit voivat aiheuttaa suunnatonta kärsimystä näille hassusti liikkuville eläimille g) ravuilla on ihan oma elämänsä, johon ihmisten ei pitäis puuttua h) kaikki edellämainittu nivottuna yhteen ja sitten sen puntarointi sen lihamäärän kanssa mitä yhdestä ravusta saa. Ei ole vaivan arvoista. Ja jo ihan pelkästään pitäis kohdan g tai b riittä. Syökää rapujen sijaan vaikka tryffeleitä. Eikös ne ole tosi kalliita ja harvinaista herkkua, niin kuin ravutkin? Tai vielä parempaa, syökää härkäpavuista tehtyä hummusta kotitekoisen leivän kera. Varmasti paljon parempaa, eikä tarvitse keneltäkään henkeä riistää. (mun ei pitänyt, mutta varmuuden vuoksi mainitsen nyt kuitenkin, että kun luettelin noita syitä, niin osa niistä on vähän tollasta hömppää, ja hömppäähän ei koskaan tulisi vakavasti otettavaan eläinsuojelutyöhän liittää. Koska tämä on niin vakava asia ja tarkoitettua ainoastaan vakaville ihmisille. Hus pois kaikki söpö ja tyttömäinen! Sehän saattaisi viedä uskottavuutemme ja vielä pahempaa tuoda mukanaan epätoivottua, tyttömäistä kannattajakuntaa. Ja sitähän ei kukaan halua! Pitää olla vakavaa ja pukeutua hamppukaapuun. Niin!)
Tossa joitain päiviä sitten kerroin kun ahisti. Se oli siis sellasta harmistusta omasta hillittömästä käytöksestä johtuvaa. Syytä en silloin voinut kertoa, kun en halunnut kilpailijoita samoille apajille :D Nyt kun aika on mennyt umpeen ja sain haluamani, niin voin siis kertoa. Löysin huuto.netistä kaksi tyttöä edukkaasti. Jälleen kerran (ja tää on siis uus ja ihan outo juttu) ne oli nukkeja, joita en ollut etukäteen kuolannut, vaan ostamisen tarve syntyi silloin, kuin näin että ne oli tarjolla. Sama juttu oli lauantaina kotiutuneen tytön kohdalla ja erityisesti sen Ofeliasta ostetun tytön kanssa. Ja tietysti myös Vanillan, jonka Pinzalta ostin. En tykkää Vanillasta kyl ehkä yhtään. Se ehdottomasti pitäis kustomoida. Mut nyt ei ole sen aika. Niin, mutta siis pistin huudot sisään, koska ne nuket oli siellä. Oli kyllä siellä kolem muutakin, enkä niitä huutanut, mutta ne eivät olleetkaan edullisia eivätkä edes minun makuuni yhtään. Mutta nämä kaksi kyllä. Ja Cousin Olivia ainakin on sitä samaa mystistä kasvomuottia, jota on minulle kummasti alkanut kertymään. Ja niin oli se lauantaina kotiutunut tyttökin. Ajattelin joskus jossain vaiheessa esitteleväni kaikki meille kotiutuneet tytöt, ei niin että tekisin pelkkiä Blythe postauksia, vaan kaiken muun turinoinnin ohella esittelisin aina yhden nuken kerrallaan. Kuulenko vastalauseita? Jos en, niin ehkä ensi vuonna tätä sitten luvassa?
Pahus soikoon! Pihalla on lintuja, hello kitty kookospalloja, kaksi (YES!! lintu kävi uudella automaatilla!) ruokintajuttua, joissa toisessa orava ja kaikesta tästä ruonsaudesta huolimatta linnut etsivät maasta oravan pudottamia siemeniä. Mutta nyt siinä uudessakin siis kävi lintu! Wohoo! Kottaraisparka ei kyllä taida pystyä pikkulintujen automaatista herkkujaan hakea. No joo, nyt on orava nro 2 syömässä toista Kitty palloa. Yks kolmesta pallosta on jo viety jonnekin kauas pois. Eikö oravien tulisi kerätä kesällä/syksyllä talvivarasto, jonka turvin ne selviää talven yli? Mitä nää meidän oravat nyt jo "tarvii" ruoka-avustusta?? Vai onko ne vaan olleet niin laiskoja, etteivät ole viitsineet kerätä yhtään mitään, varsinkin kun pikkulinnut ovat laulaneet niille vaaleanpunatukkaisesta tytöstä, joka auliisti jakelee siemeniään ja pähkinöitään.
Mutta nyt arvon lukijat menen postilaatikolle väijymään.
xoxo,
Hei pieni punatukkainen tyttö :) hyvää joulunodotusta Sinulle
VastaaPoistaVilkaisepas tuokin.... ;)
http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=8129776&index=16&anchor=8129776
Ps. olen se vanha tuttusi sieltä Alppikadun ajoilta
No nyt taisin keksiä kuka olet! Hyvää joulun odotusta sinullekin!
PoistaKatsoin työpaikkakuvauksen ja nousi niin karvat pystyyn, että voin hyvillä mielin todeta, että olen jättänyt kiinteistölan pidemmäksi aikaa!Ei ole minun juttuni!
xoxo,
Pieni punatukkainen tyttö :)
Kaima kuittaa! :) Kiitos ihanista jutuista taas, mun mies totesikin, et mun pitäis tilailla Pinkkikseltä juttuja useammin, et malttaisin joulumarkkinoilla sitten ostella ihanuuksia muillekin. Mun taivoitteena on nyt käyttää sitä piparisormusta joka päivä töissä ennen joulua. :)
VastaaPoistaMä oon ihan samaa mieltä sun miehes kanssa siitä, että sun pitäis kyllä tilailla enemmän Pinkkikseltä ;) Toivottavasti saat piparista paljon positiivista energiaa!
PoistaHauskaa joulua!
xoxo,
Raisa
Älähän nyt pienistä pelästy -tosin olisi ollut hauska nähdä nuo punaiset hiukset pystyssä kohottautumassa kohti korkeuksia tuulenpuuskan tuivertamassa pyörteessä...
VastaaPoistaNo, aika aikaa kutakin, kukapa sitä oikeastaan on sanonut, jotta samalla alalla tulisi pysyä koko ikänsä. Olethan sitä paitsi kirjailija. Sitä ihailin jo silloin sen ensimmäisen kirjan ollessa työn alla.
Niin, olen ollut salaperäinen blogisi seuraaja, en itse asiassa halua piileskellä sinulta, vaan julkisuudelta anonyyminä. Annan arvailuillesi vahvistuksen, terveisin PN.
Meinasinkin kysyä, että onko sinulla todella pitkät hiukset ja alkaako etunimi P:llä :)
PoistaToivottavasti sinulle kuuluu pelkkää hyvää! Onnistuit ainkain lähtemään firmasta ennen kuin todellinen alamäki alkoi.
Hauskaa joulua! Toivottavasti jatkat blogini lukemista jatkossakin :)
xoxo,
Raisa
Tottahan toki jatkan blogisi seuraamista. Minulle kuuluu ihan hyvää, samalla alalla olen edelleenkin. Ja eräs sinulle tosi tuttu (KP) istuu parin metrin päässä minusta virka-aikana :) Maailma on pieni.
PoistaJoulua odotellen, tontut jo kurkkii ikkunoista - ihan kuin olisin nähnyt yhden parran vilahtavan just äsken.