keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Prinsessa nimeltä Barpi.

Olipa kerran prinsessa nimeltä Barpi. Barpilla oli iso tukka ja pienet tissit. Sen pituinen se.

Olipa kerran prinsessa nimeltä Barpi. Barpin suusta tuli verta kun se oli just tapellut sen miehen kanssa mutta siitäs sai mokoma huora ansionsa mukaan. Sen pituinen se.

Mulla ei ole ihmeemmin mitään asiaa. Halusin vaan kertoa teille Barpista. Muistatteko niitä superhalpaversioita Barbeista, niitä sellaisia jotka oli onttoja? Jalkoja saattoi taivuttaa vaikka solmuun, kun ne tosiaan oli ontot. Tää tarinan prinsessa on just sellainen.

Ostin eilen hiustenvaalennusaineen tavallisesta kaupasta. En sentään Loreal merkkistä, mutten myöskään mitään sellaista, joka kriteerini eläinystävällisyydestä täyttäisivät. Vaikka nykyäänhän siis ei pitäis kaupoissa olla eläimillä testattuja kosmettiikatuotteita, raaka-aineista en tiedä. Ja nyt sitten tajusin etsiä Manic Panic vaalennusainetta netistä. Voi itku! Mut siis hyvä asia noin jatkossa! Vaalennusaine on aina ollut hiustenvärjäykseen liittyvistä asioista kaikista kinkkisin. Värin saan helposti tilattua Englannista, mutta vaalennusainetta ne ei lähetä. Joten olen joutunut tilaamaan niitä hankalasti anopille ja sitten odottamaan, että sieltä tullaan tänne tai täältä mennään sinne, ja sit salakuljettamaan ne matkalaukussa. Niitä kun ei sais tuoda lentokoneella. Mutta Manic Panic merkkistä vaalennusainetta siis saa tilattua netistä, täältä suomesta! Jee!! Manic Paniciä myydän mm. Vegan Essentials -verkkokaupassa, joten sen on oltava vegaanista. Iso JEE!!

Luin eilen sen ostamani sarjakuvakirjan, Kirjoita Pian. Se oli ihana. Suosittelen kaikille. Erityisesti kohdasta, jossa Veera-Annelin pupu Benny on sohvalla Veera-Annelin kanssa, toipumassa onnettomuudesta. Tykkäsin myös kamalasti kirjan sisäkansien pilkuista. Mulla taitaa olla joku värikkäiden pilkkujen fetissi. Joo, mutta sen kirjan voi ostaa täältä.

Eilen myös menin sinne Malmille. Malmilla ei muuten ole häivähdystäkään siitä hienosta Helsingistä, johon kaupungin keskustassa törmää. Malmilla ihmiset pukeutuu rumasti ja on muutenkin ihan tosi rumia ja humalassa. Ei millään pahalla, malmilaiset. Eipä täällä meilläpäinkään kovinkaan koreita ihmisiä näy.
Kupliina ja Meriliinukka! *tuplasydän*
Mutta mitä Malmilla kyllä on, on kirpputori nimeltä Pöytäperkki. Ihan siinä aseman kupeessa. Ja arvatkaa mitä siellä kirppiksellä oli myynnissä!! No, arvatkaa!! Meriliinukka! Olen sitä ponia etsinyt jo ikuisuuden, joskus käynyt Ebayssäkin laittamassa huutoja, mutta aina on mennyt multa sivu suun. Mutta nyt ei mennyt! Se ei ollut missään huippukunnossa, mutta myönnettäköön, että en ole sallainen keräilijä, jolle pitäis olla priimakuntoisia poneja. Ei ne mulla silloin lapsenakaan sellaisia olleet. Maksoin tästä alle vitosen, vaikka s eolikin mielestäni aika kalliissa pöydässä. Olin ihan onnesta soikeana. Löysin jotain muutakin, mm. tomaatin muotoisen neulatyynyn. Joka on tietenkin "must" jokaiselle ompelijalle. Koristeeksi. Ja C:lle polvienväliin Uglydoll otuksen, ettei sen tarvii enää tunkea mun jalkoja sen polvien väliin nukkumaanmentäessä. Hiukan se sattuu.

Lääkärillä sain tuomion. Leiman otsaan ja nyt kaikki tuijottaa ja tekee pilkkaa.




Otin muutamia kuvia teidän iloksi. Toi kupukuva on kyllä Flickeristä kotoisin, mut oli liitetty siihen kuvaan, ihan heti en tajunnut että miksi, mutta sillä kuvun sisällä olevalla nukella on mun tekemä kupu sylissä :) Myin sen Saksaan jonkin aikaa sitten :)
Sen alla olevassa kuvassa taas ne Playmobil -yksisarviset. Toi lelu-Risto omi ne sen poikasiksi. Risto on niin söpö ihan lelunakin. Ja sit vielä ian oikeaa Ristoa. Kun sillä on on niin kolhot tassut. 

Nii joo, ei ole vieläkään mitään askaa. Tai no, mä meinasin kirjoittaa siitä, miten nurinkurista se on kuinka pienet lapset leikkii aikuisia, teinit luulee olevansa aikuisia ja pukeutuu (muttei käyttäydy) sen mukaisesti ja miten sit taas aikuiset yrittää kaikin keinoin häivyttää sitää omaa aikuisuuttaan (no just niitä ikääntymisen merkkejä) ja sit taas vanhukset käyttäytyy kuin ihan pienimmät lapset. Miks ei vaan voitais olla sen ikäisiä kuin ollaan? Kysyy kahden lapsen äiti, joka postaa kuvia My Little Poneista, nukeista ja yksisarvisista.

Nii just! Mä lähden nyt postiin katsomaan onko pakettikortin takana Batman figuuri mun miehelle vai lisää krääsää mulle.

Mikesi muuten kukana ole vielä onnistunut ulkoistamaan kokeisiin lukemista muille? Mä ihan mielelläni maksaisin siitä, jos joku lukis mun puolesta enkunsanakokeeseen ja muihinkin tuleviin kokeisiin.

Ei muuta.

xoxo,
Raisa










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti