Maailma muuttuu, mutta miten?

Mietittekö ikinä sitä, et miten tulevaisuudessa ne tulee nauramaan meidän tämän hetkiselle tietotasolle, turvallisiksi katsotuille asiolle, ihan teille ja muille?
Niinko siis se, et miten aikoinaan lobotomia koettiin hyväksi ratkaisuksi tietynlaisiin mielenterveyden ongelmiin, miten naisia on poltettu roviolla noitina, homoseksuaalisuus on ollut rangaistava teko, autoissa ei ole ollut turvavöitä, tupakointi on katsottu täysin vaarattomaksi, lajien on ajateltu syntyneen sellaisina kuin ne nyt on ja evoluution on ollut täysin vierasta. Nää on varmasti kaikki asioita, jotka silloin omana aikanaan on olleet varmoja totuuksia, sellaista nykyaikaista tietoa niin  kuin me ajatellaan meidän tämän hetkisestä tiedosta. Mitä tulevaisuudessa tullaan osoittamaan ihan hassuksi? Hulluksi? Vääräksi?

No, ainakin näiden asioiden joukossa on oltava eläinten oikeudet. Ihmisten on jossain vaiheessa kyllä käsitettävä se, että harjoittamamme lajisorto on perustavanlaatuisesti väärin.Mä toivon, että mä saan elää sen päivän.

Mut mitä muuta? Tieteen kehitykset on kans mielenkiintoisia, vaikka just joku lääketiede. Mitkä lääkkeet, jotka nyt katsotaan turvallisiksi, huomataankin ihan päinvastaisiksi?

Entäpä mitkähän asiat olis jo saavuttaneet ne lakipisteensä, et niihin ei olis enää mitään lisättävää? Toivottavasti valkoisen heteromiehen valta olis yksi niistä asioista.

Tuntuu jotenkin niin kaukaiselta, jollain tapaa mahdottomalta, että joku tolis vielä joskus osoittamaan meidän nykyisen tietotason millään tapaa vääräksi ja puutteelliseksi -- mehän tiedetään niin hirveän paljon asioita jo nyt. Ja kaiken ainakin uskotellaan olevan niin viimesen päälle tutkittua tietoa, ettei siinä ole epäilylle sijaa. (ihan pakko tähän väliin mun poikasen kommentti: "Kirjat on syvältä. Se on julma totuus." Että näin meillä. Tai no, ton toisen kanssa, toisen kanssa taas just juteltiin kirjoista.) Mutta kun tiede kehittyy ja elää koko ajan. Ei siinä, eihän tiedemiehet millään tapaa ole enää kieltämässä tätä. Varmasti nekin innolla odottaa mitä uutta tulevaisuus tuo tullessaan. Esim. just joku fuusioenergia. Luin jostain, ettei sitä kyllä varmaankaan olla valjastamassa käyttöön vielä viiteenkymmeneen vuoteen, mutta se on sellainen asia, et sit kun/jos se saadaan sillä pystytään takaamaan puhdasta energiaa ihan kaikille. Tai jotain sinne päin :) Ei tarvitse takertua virheisiini ;)

Mihin te uskotte, että tullaan saamaan ihan uutta tietoa? Lisää tietoa? Minkä voisite ajatella olevan jopa väärässä? Entä mitä haluaistte nähdä muuttuvan?

Eilen olin siellä Pridessä. Jostain syystä ekaa kertaa. Kun toi mun siippani ei oikein välitä lähteä minnekkään. Ikinä. Koskaan. Pahempi himahamsteri kuin minä koskaan. Ja jo minä olen paha. Siis mitä tohon tulee. Siellä oli niin paljon niin ihmeellisen erilaisia ihmisiä. Tossakin olis taas vegaaneilla/eo- ihmisillä opittavaa. Kun meidän tapahtumat on niin jäykkiä ja ilottomia. Ja toi oli kaikkea muuta kuin jäykkä ja iloton.

Joo, mutta nyt jälkikasvua Kamppiin viemään, ne lähtee pappalaan!! En tiedä kuink akauaksi aikaa, enkä tiedä jatkavatko sieltä suoraan isälleen.

Hauskaa sunnuntaita!

xoxo,
Raisa

Jos ei muuten, niin sitten vaikka väkisin!

Vai mitä mieltä kuvan saappaiden turkisvuorauksesta?

Kissakin niistä ihmeissään...

Muistan jostain joskus ajat sitten lukeneeni jonkun turkistuottajien tms. järjestön järjestämästä kilpailusta, jossa piti suunnitella turkiksesta jotain uutta ja hienoo. Joku suunnitteli roskakorin, jonka ulkopuoli oli vuorattu turkiksella.

Todella moni on sitä mieltä, että turkistarhaus on väärin, ja ei siinä, niinhän se onkin. Mut sit taas harmillisen harva mieltää, että se pipn uskomattoman pehmeä tupsu, talvitakin tuuhea reunus tai avaimenperän pörheä pompula olis peräisin turkistarhoilta. Siis nehän vaan on niinko jotain ihan muuta, eikö?
Ai ei vai?

No mut silti.

Kuulkaa, ajatuksilla ja puheilla ei ole mitään arvoa, jos ei ne näy teoissa. Sorry. Se, että ihan kamalasti rakastaa eläimiä ei auta yhtään sitä sikaa, jonka perää sä aamulla tungit naamaas. Eläimet ei hyödy eläinrakkaudesta. Eläimet hyötyy teoista. Ja joissain tapauksissa tekemättömyyksistä.

Mutta puheet sikseen, nyt tarvitaan kunnon tekoja! Taidankin tästä lähteä Animalian pöydän taakse jakamaan homoille tietoa eläinten oikeuksista! Pridessä nähdään!

xoxo,
Raisa, joka tykkää tytöistä ja pojista. Koirista ja pupuista. Ja ravuista ja mustekaloista. Ja tarroista!
jk. Ihan pakko vielä vesittää tää vakava kirjoitus! Ens kuussa on tulossa nukke, joka on samaa tyyppiä kuin mun suosikkinukkeni, mutta lisäksi tällä on pinkki tukka! Ääk! Pakko saada!

Voihan tissiliivi! + bonuksena täydellinen elämä

Siinä Caitlin Moranin kirjassa, jonka hiljattain luin, mikäköhän sen nimi olikaan? niin siinä oli ehkä kokonainen luku omistettu rintsikoille. En ole ihan varma, eikä sillä ole edes mitään merkitystä oliko vai ei.Okrait, tuostahan näkee kirjan nimen: Naisena olemisen taito. Ja myös sen, että oli oma luku pelkille tisukkaliiveillekin: ;
Minun pitää saada rintsikat! Että tuli nyt sitten viimesen päälle kuranttia tietoa.
En tiedä miksi, mutta nyt kovasti toivon, ettei tätä kovinkaan moni mies lukisi. Mutta ehkä siitä on pitänyt huolen puolisen vuotta sitten jatkuvalla syötöllä syötetyt nukkehöpinät.

Rintaliivit. Rintsikat. Tissiliivit. Yleensä rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta miksei näillä ole tämän enempää? Minä ainakin, vaikkei mulla juuri tota etumusta olekaan (kuppikoon ollessa 70-75 A), rakastan liivejäni. Tai no en kyllä rakasta, mutta tykkään niistä kuitenkin. Rahaa en kyllä niihin käytä juurikaan, uusimmat ovat kirpputorilta ostetut... ja nyt niissä on yhteensä 7 reikää. Tulee mieleen se yöpaita, josta en millään meinannut raaskia luopua, jossa oli yli 20 reikää.
Nääkin kyllä jakaa naiset niin kahteen leiriin: on niitä, jotka käyttää alusvaatteisiinsa paljon rahaa, ja sitten on niitä, jotka ei käytä. Siipan harmiksi (?) en voi sietää mitään pitsihepeniä ja Gossardin Wonderbraitakaan en arkikäytössä jaksa. Mulla on yhdet tosi nätit japanista ostetut rintsikat, jotka on vielä just oikeaa kokoakin, mutta hitto että ne kutittaa! En ymmärrä miten se on mahdollista, kun sisäpuolelta tuntuisivat olevan ihan tasaista kangasta, mutta joku niissä on.

Noilla kirjan sivuilla, jos ette jaksaneet lukea, on siitä, kuinka ihanaa on iltaisin ottaa tietyt rintsikat pois. Kaikkihan ei suinkaan aiheuta mitään kärsimystä, mutta just ne parhaimman näköiset usein on just sellaisia mitkä tarkoituksellakin kiristää ja puristaa, tietenkin juuri oikeista kohdista.

Mä muistan, miten joskus nuorempana, silloin kun mulla oli kaksi kuppikokoa enemmän tavaraa laittaakin niihin kuppeihin (ei uskois, mutta mulla on parikymppisenä ollut todella vetävännäköinen kroppa! Äh! miten toi saikaan mut kuulostamaan todella vanhalta!), mulla oli rintsikat, joita jostain kumman syystä käytin, vaikka se oli yhtä tuskaa. Ja aina olin niitä riisumassa, tai odotin sitä, että pääsisin niistä eroon. Ja sit kerran mun kaveri sanoi, et ei ehkä kannattais käyttää niitä, jos se on noin tukalaa. Ja niinhän se oli! Mitä niitä käyttämään, jos ne aiheutti sellaista kärsimystä! Enkä sitte enää käyttänyt.
Eikä mun mielestä tarttis kenenkään muunkaan sellaisia käyttää. Rintsikoiden ei kuulu olla epämukavat. 

Muistan yhden todella hassun, näin jälkikäteen, kohtauksen, taas sieltä nuoruudesta. Olin kavereiden kanssa kaupungilla, ja mun toinen kaarituki tuli läpi siitä etupuolelta, niin et se tuli paidan (avonaisesta) kauluksesta näkyviin. Sen sitten huomas pari ihmistä, ja ihmetteli et mikä se on. Ja koska en ollut itse ikinä nähnyt kaaritukea "paljaana" en todellakaan tiennyt mikä se on. Mulle tuli todella kuumottunut olo, tuntui kuin olisin paljastunut robottiksi, josta just irtos joku osa. En muista miten se tilanne meni ohi, tunginko sen vaan takasin, vai vedinkö kokonaan irti vai mitä. Mut se oli todella järkyttävää.

Mun pitäis ostaa uudet rintsikat, näiden reikästen tilalle. Mutta kun se on niin vaikeeta! Niitä pitäis sovittaa, ja inhoon jo ihan päällysvaatteiden sovittamista, saati sitten jotain alusvaatetta. Ja haluaisin sellaiset, jotka on oikeasti hyvät ja ehkä vielä jotenkin eettisetkin, vaikkakin aika pienestä vaatekappaleesta on kyse. Eli vois kuvitella, ettei se vaikutuskaan ole niin suuren suuri. Ja siltikään en halua mitään  vimpan päälle käsintehtyjä taideteoksiakaan. On se niin vaikeaa.

Ette usko miten olen empinyt tämän postauksen kanssa. Kun ei tässä taaskaan ole päätä eikä häntää; ei mitään todellista syytä tämän julkaisuun. Ehkä korkeintaan pienet naurut tolle robotti-jutulle, mut muuten ihan yhtä tyhjän kanssa. Yritän korvata tämän surkeuden bonuspostauksella!

Bonuspostaus: Täydellinen elämä.

Tiiättekö kenellä on ainakin minun mielestäni täydellinen elämä?! No Hello Sandwich -blogin Ebonyllä. Se tekee työkseen sitä mistä se tykkää, se asuu ulkomaalaisena Tokiossa, kolme vuotta jo takana, sillä on avo?puoliso ja ainakin blogistansa välittyy sellainen kuva, että se on todella onnellinen.
Tosta työjutusta: se siis suunnittelee kuoseja MT washi teippeihin, promoaa Martha Stewartia japanilaisille, vetää askartelukursseja, tekee askartelukirjoja, suunnittelee erilaisia printtejä. Voisko hienompaa olla? Ja asua vielä Tokiossa. Hitto, jos itsekin osais suhtautua omaan asuinpaikkaansa samanmoisella kiitollisuudell aja riemulla. Mutta mä ainakin otan tän niin itsestään selvyytenä ja jotenkin tylsänä. Vaikka Helsingissa ainoastaan tylsää taidan olla minä. Täällä on niin usein kaikkea meneillään, pitäis vaan viitsiä itse vähän enemmän. Mennä ja kokea. Mutta jos on tälläinen kotikökkö, niin minkäs teet. Ehkä mä en siellä Tokiossakaan ensimmäisen viiden vuoden jälkeen jaksais enää mennä ja kirmata? (kyllä jaksaisin!)

Kenellä teidän mielestä olis täydellinen elämä? (Ja joo, eihän täydellisyyttä ole olemassakaan, ruusuissa on piikkejä tiedetään tiedetään, ei tarvii saivarrella siellä)

Mutta nyt meen tekemään sudokuita, kun luin että ne pitää aivot virkeinä ja toimintakykyisinä! Tästä bloggaamisesta ei ole varmaan muuta kuin haittaa..

Nauttikaa elostanne! Ja ottakaa ilo irti omasta kaupungistanne!

xoxo,
Raisa

Ai nii, tein eilen ekat sivut siihen Smashiin! Todella hauskaa!

Nettiriippuvuutta vastaan ja matkan purkua.

Just meinasin alkaa narisemaan, kun ei ole vieläkään kuvia jaettavaksi, ja sit siippa jo toikin tikun täynnä fotoja tohon pöydänkulmalle. Ajattelin kirjoittaa siitä, kuinka vapauttavaa ja ihanan kepeää oli, kun reiluun viikkoon ei puhelin soinut, ei tullut tekstiviestejä vaatimaan vastauksia, ei päässyt sähköposteja Atlantin yli aamupalaa sotkemaan, ei facebook päivityksiä luettavaksi ja ihmeteltäväksi -- ei yhtään mitään! Pari kertaa soitin äitille, nekin miehen painostuksesta. Ja kerran käytin nettipankkia. Muuten kuulin sitten mieheltä ja lapsilta mitä kaikkea maailmalla tapahtuu. Koska ne oli tietenkin koko ajan kytkettynä johonkin laitteeseen. Mä en edes tiedä niiden nimiä! Siis lasten ja miehen toki, mutta niiden laitteiden. Mä en hitto soikoon osaa edes omasta puhelimesta laittaa pilkkua. Tai vaihtaa pin koodia.

No joo, oli siis ihanaa olla niiden ihmisten seurassa, joiden seurassa oikeastikin, siis ihan fyysisesti olin. Eikä niin, että olisin puoliksi niiden ja puoliksi sitten joiden virtuaali-ihmisten. (meinasin laittaa virtuaalilemmikkien, josta muistui mieleeni kertoa, että tamani on edelleen hengissä. Siitä loppui matkan alkaumetreillä patteri --taas! Paskat patterit! Mutta ne olikin miehen kaveri tilannut tosi halvalla Kiinasta...Niin, patteri loppui enkä saanut uutta kuin vats amonen päivän päästä, ja sitten siitä olikin koko muisti pyyhkiytynyt tyhjäksi ja jouduin aloittamaan alusta.) Ja normaalista poiketen, en ollut kokoaikaa katsomassa kaikkea kameran linssin takaa, vaan ihan vaan silmälasilinssien. Sekin oli mukavaa. Olla siinä hetkessä, eikä jossain tulevassa fb hetkessä, jossa jaan upeita kuviani :) Tääkin on toki vanhuuden merkkejä, että näitä väistämättömiä muutoksia vastaan taistelee. Kuulemma kirjoitustaitoonkin on alkumetreillä suhtauduttu penseästi. Se kun heikentää ihmisten muistia, kun ei tarvitse kaikkea muistaa vaan asioita voi kirjoittaa ylöskin. Todella paheellista!

Ei siinä, ei tää nettitouhu tietenkään kokonaan pahaakaan ole. Kun ajattelee kaikkia niitä kohtaamisia oikeassa elämässä, jotka ovat saaneet alkunsa netin välityksellä! Mä en olis naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa, jos en olis työpaikalla (tuhmasti) surffaillut netissä. Tietenkin ruokatunnilla.

Joo, mutta nyt niitä kuvia olis koneellakin! Ihan ekan kuvan otin paikallisesta pupusta :) Sanotaan, että Amerikassa on kaikki suurempaa. Tämä pitää monelta osin paikkaansa, mutta puput ovat se säännön vahvistava poikkeus. Kanit on siellä paljon meidän rusakoita ja jäniksiä pienempiä. Melkeinpä kuin meidän citykaneja. Itseasiassa tosi paljon kuin meidän citykanit. Ne oli ihania. Oravat oli sitten amerikkalaiseen tyyliin hyvin suuri. En kyllä tiedä kuinka hyvin se tosta kuvasta näkyy, kun ei ole mitään mihin verrata vieressä.
Siellä oli ihan käsittämättömän hienoja lintuja, niistä en kyllä tällä kertaa ottanut kuvia. Viiem reissulla kyllä. Isän takapihalla kävi myös kolibreja, mutta en onnistunut niitä bongaamaan. Siellä asustaa myös villejä kalkkunoita, joita kovasti yritettiin löytää Pinpulan nähtäväksi. Käytiin ihan vartavasten kalkkunoiden hengausmestoilla, mut ei lykästänyt. Isäpuoli Tom näki aamulla työmatkallaan yhden ja otti siitä P:lle kuvan :) Mekin itseasissa C:n kanssa nähtiin pari, mut ei viitsitty mainita siitä mitään, ettei P pahastuisi. 
Ja saaressa kun oltiin, niin oli tietenkin rantaa joka puolella. Ja rannalla sitten tietenkin meren eläimiä. Todella paljon kuolleita rapuja, simpukoita ja sit jotain, joiden nimiä en tiedä. Ja eläviä hylkeitä. Ne oli matkan hauskimmat. Nauroin ja hihkuin ääneen, kun ne oli niin hienot! Nähtiin jossain myös hermit rapuja, ne oli ihan elossa. En tiedä miksi, mutta tykkään ravuista tosi paljon. Niistä ja mustekaloista.

Me ei nähty ketään julkkiksia, vaikkakin se saari on monen sellaisen kesäpaikka. Mm. Jackie Kennedy Onassiksella ja Oprahilla on siellä hillittömät tönöt. Nähtiin yksi huvipursi, jonka yläkannella oli vaatimattomasti helikopteri...en älynnyt ottaa kuvaa. Ja sit kun tultiin takas niin se oli jo lähtenyt.

Mitähän muuta nähtiin? No ainakin todella hienoja, vanhoja rakennuksia. Tai siis taloja. Ei mitään moderneja kivitaloja niinko suomessa, vaan persoonallisia puutaloja. Ja sit niitä hulppeita kesäasuntoja. Nekin oli puisia. N. puolet saarella asuvista miehistä työskentelee niiden kesäasuntojen korjauksen parissa. Meri-ilma ja myrskyt on melkoinen rasite kaikelle rakennetulle. Ja mm. appeni työskentelee vanhalle naiselle, joka ei tykkää kuolleista lehdistä taikka liukuovien lattiavaoissa olevasta roskasta...

Tälläkin reissulla oltiin paljon rannalla. Nyt siellä oli tietenkin paljon parempi keli kuin kolmisen vuotta sitten, talvella. Vaikkakin ekat päivät oli kylmiä ja sateisia. Kerättiin Pinpulan kanssa paljon simpuikoita ja kaikkea muuta rantakrääsää. Ja tuotiin niitä kotiinkin. Nämä kuvan otukset kyllä palautui takaisin rannalle.

 Liikuttiin enimmäkseen autolla, mikä oli tietenkin tosi harmillista. Pari kertaa käveltiin keskustaan ja mä pääsin kerran pyöräilemään. Se oli ihanaa :)

Vanhuksilla oli tommonen hot tub pihalla, ja lapset tietenkin sykkäs siitä kovasti. Samoin cream sodasta! Aivan ihanaa limua! Ja kyllä me aikuisetkin tykättiin kylpeä. Oli ihanaa, kun siellä tulee illalla pimeetä. Suomessa on aina (kesällä) niin valoisaa. Ei meillä näy edes mitkään puutarhavalot, kun on vaan valoisaa. Ei siinä, että meillä edes olis mitään puutarhavaloja. Eikä muuten ollut kellään sieläkään. Lehdissä vaan joskus näkee.

Joo, on vielä rytmit vähän sekaisin. Nukun johonki kymmeneen, ei ollenkaan tapaistani. No, koko ajan menossa oikeampaan suuntaan. Jospa tänään en enää nukkuisi kahdne tunnin päikkäreitä. Ai nii, se vielä. että toi kuva missä kävelen muksujen kanssa. Siitä saattaa arvata, että on pieni laihdutusoperaatio tarpeen. En yhtään tykkää, että mulle kertyy mahaa. Jotenkin, kun olen näin pieni niin sit heti kaikki tollanen hötö näkyy niin selvästi ja pistää heti silmään. Ja sekin, kun jouduin jostain syystä juoksemaan siellä, niin olin tuntevinani selässä jotain liikettä. Selän pitäis olla vaan sellanen kiinteä levy, jok aika ajoin jumittaa. Mut ei sen kuulu juostessa hyllyä. siitäkin tiedän, että on aika tehdä pari korjausliikettä. Työttömyys lihottaa. Siis se, kun ei tarvii pyöräillä paria tuntia päivässä. Kotiin tultuani punnitsin itseni. Ei ihan kamalia lukuja, mut ylimääräistä kuitenkin. Siis ylimääräistä siihen, missä tunnen oloni kotoisaksi. Se kait on se tärkein. Eikä mitkään ihannepainot tai muut taulukoiden antamat luvut? Siitä ekasta punnituksesta paino on noussut 400 g, mutta ne ole tästä harmissani, niidne on oltava jotain nesteheilahteluja, sillä olen kyllä ihan oikeesti syönyt asiallisemmin ja liikkunut paljon. Eilen yritin kävellä paljain jaloin, kun alko pitkä lenkki niin tynpimään, mutta se oli tälläiselle pumpulijallale ihan yhtä tuskaa.

Nyt täytyy mennä katsomaan Mad Menin vikaa jaksoa. Ens viikolla alkaa Dexter! Ja siinä vika kausi!

Hei! Onko kukaan teistä innostunut/kuullut tosta Smashistä? Mitä mieltä?

xoxo,
Raisa

Shoppailua amerikan malliin + hyvä/paha vegaani

Koska mulla ei ollut omaa kameraa mukana, eikä mies ole vielä laittanut mun kuvia mulle s.postilla tai jotain, niin joudun aloittamaan reissun purkamisen kotona otettujen kuvien turvin. Ja kotonahan en voi ottaa kuvia mistään muusta, kuin kotiin tuodusta tavarasta. Niin, siinä siis selitys tälle kovin kulutushenkiselle aloitukselle. Olis ollut hienompaa kertoa ensiksi siitä paikasta, mutta kun ne kuvat uupuu.

Juup. Oltiin siis saaressa, suuressa sellaisessa. Martha's Vineyard, kauniiden ja rohkeiden kesänvietto paikka. Vähän niinko meidän Heinola. Siellä on kolme kaupunkia, eli ei ihan mikään Suomenlinna ole, vaikkakin samaan tapaan hyvin turismivetoinen onkin. Niin, siellä ei ole suuria kauppoja, enimmäkseen sellaisia ylikalliita säläkauppoja, turisteille. Toki on paikallisillekin tarjontaa, mutta kallista sekin. Melkeinpä kaikki tuodaan saaren ulkopuolelta, ja siellä on juuri sen turismin vuoksi myös melkoiset vuokrat niillä liiketiloilla. Kyllä niitä mahdollisuuksien mukaan ihan mielellään tuki, vaikkakin aika vähän oli mitään sellaista, mitä itselleen halusi. Ruokakaupassa kyllä viihdyin oikein hyvin.

Osa tuotteista (mm. langat ja vanu) "yard salesta", muut Michealsista

Tästä hyvin epäamerikkalaisesta piirteestä johtuen jouduimme poistumaan saarelta kahdesti shoppailemaan mantereen puolelle. Ekalla reissulla kohteina oli Target, Michaels ja Paper Store. Eka ja vika aika turhat, minun kannalta. Lapset tykkäs Targetista kovasti. Michaelsista, joka on siis paikallinen askasrtelukauppajätti, ostin melko läjän tarpeellisia juttuja. Vaikkakin mua vaivas siellä tosi kovasti se aivan kaiken kiinalaisuus/epäreiluus. Siis niinko epäreilukauppa, joka niiden halpojen tuotteiden takana aivan takuuvarmasti oli. Vain ihan joitain yksittäisiä tuotteita oli jollain tapaa "viherpesty", mutta valtaosa oli just sitä ylipakattua, aasiassa tehtyä roinaa. Silti tästä huolimatta sain haalittua kaikkia ihanuuksia. (huom. nyt se roina on muuttunut jo ihanuuksiksi.) Mä kyllä siellä keksin mitä haluaisin tehdä isona! Haluaisin alkaa tehtailemaan reilun kaupan askartelutarvikkeita.

Etukäteen tilattuja kankaita, fabric.comista. Robottikangas luomua

Aikuisten oikeesti. Vaatteita, ruokaa ja kosmetiikkaakin(siis osa raaka-aineista reiluja) saa kiitettävästi reilun kaupan kautta, mutta askartelutarvikkeita ei. Moni saattaa ajatella, et mitä välii, se on niin marginaalista, ettei se mitään vaikuta. Mut oikeesti askartelubisnes on ihan jättiläismäinen! Skräppäyksen kulta-aikana Jenkeissä käytettiin enemmän rahaa siihen kuin golfkrääsään. Ja kaikki muut käsityömuodot siihen pääälle sitten vielä. Kyllä siinä jokunen euro pyörii...ja lähes kaikki just jotain Made in Chinaa. Kaikista pahimmalle tuntuu tuotteet, joita ostetaan länsimaalaisen nautinnonhalun vuoksi, kuten suklaa, kahvi, no ei hitto, kaikkihan tähän menee, urheiluvälineet, lelut, elektroniikka...Mutta siis ennen kaikkea minusta tuntuu pahalta mässyttää suklaata ja ajatella samalla pieniä lapsia, jotka viidakkoveitset kädessä kiipeilee niissä puissa irrottamassa niitä papuja, ja sitten niitä vielä kohdellaan kaltoin. Ja vaikka se, että täällä meillä lapset potkii palloa, jonka joku toinen lapsi on maailman toisella puolen valmistanut. Rujoa. Yritän kovasti miettiä tätä veganismin kannalta, siis siinähän on ihan samoista asioista kyse: toiset kärsii, jotta me vahvemmat/ahneemmat/röyhkeämmät/ovelammat saadaan mitä me halutaan. Miten pystyn olemaan ottamatta osaa tohon touhuun, mutta sit en pysty olemaan ostamatta tuotteita, joiden tiedän olevan tehtyjä hikipajoissa? No yksi ihan superselkeä syy on se, että vegaaneille on niin ihania vaihtoehtoja kaikille liha-  ja muille riistojutuille :) Ja sit noille askartelujutuille ei ole vaihtoehtoja. Googletin kuitenkin varmuuden vuoksi "fair trade craft supplies" ja kyllähän niitä sit kuitenkin jotain on. Mutta sit ne on sellasia vähemmän muovisia ja jotain "paikallisia" tuotteita. Kun mä haluaisin just Kiinassa, mut reiluissa oloissa tehtyjä. Niin, että tarjotaan niille työpaikkoja ja asiallinen palkka, hyvät työolot ja kohtuulliset työajat.

Joo, hei pahoittelut tuosta. Vähän eksyin taas parantamaan maailmaa :) Sieltä Paper storesta ostin kortteja. Amerikkalaiset rakastaa kortteja! Ja sen huomaa! Ne tekee kyllä ihan kauneimmat kortit! Tai siis tietenkin teettää ne kiinalaisilla. Ostin muutamia valioyksilöitä varastoon. Ja kiitos -kortteja matkan aikana käytettäviksi. Muuten se oli tosi mälsä kauppa. Kovasti etsin oikeaa paperikauppaa. Ehkä Michaelsin vieressä ollut staples olis ollut sellainen, mutta en tajunnut sen olevan siinä vieressä, ennen kuin vasta autolla ohi hurauttaessamme. Kunnollista kirjakauppaakaan en löytänyt. Eikä manga ole siellä ollenkaan niin suosittua kuin täällä, että sitä olis ollut hyllymetereittäin pienemmissä kirjakaupoissa. Pöh! En saanut uusint aYotsubaa. Saaresta muuten löysin todella vanhasta paperikaupasta niitä pieniä pallotarroja, joita metsästinkin. Ehkä vähän pienempiä kuin toivoin, mutta kalliita kumminkin :)

Targetista ostin jonkun neuletakin ja HK sukat, karkkia ja unicorn-säästöhepan.

Ruoka-aiheiset ostokset

Toinen shoppailu reissu suuntautui enemmän ruokaan kuin mihinkään muuhun. Ensiks ajettiin kamalan 

Nää unohtu ekasta ruokasatsista!

kauas Whole Foodsiin. Siellä syötiin lounas älyttömän ihanasta buffettista. Myös vegaanisia vaihtoehtoja ja ihania salaatteja! Ja sitten shoppailemaan! Siellä oli kaikkea! Kamalasti kaikkea! Ja vaikkei maailma shoppailulla pelastukaan, niin ainakin tuolla sai vähän kepeämmin hengittää, kun keikki oli jollain tapaa perustehotuotettuja juttuja eettisempiä, luomua, vegaanisia tai reilun kaupan. Parhaat kaikkea näitä :) Paljon tietenkin prosessoituja tuotteita, mutta matkailijana ennen kaikkea niitä hainkin. Bataatti on bataatti suomessakin. (Siitä tuli mieleeni, että pikkuruokakaupassa pyysin saada auttaa anoppia hakemaan ruokatarpeita. Sain tehtäväksi hakea xx määrän [joo, unohdin senkin!] bataatteja. Ja vielä ohjeen, että mistäpäin ne löytyy. No ei löytynyt! Kysyin henkilökunnaltakin vielä. Ja se osoitti yamssia. Mitä helvettiä?! Eikö ne ole kuitenkin kaksi eri asiaa. Vaikka kyllä ne ihan bataateilta näytti. Tähän etsimiseen olin käyttänyt niin paljon aikaa, että anoppi oli kerännyt jo kaiken muun ja tuli sitten hakemaan bataatitkin. Tunsin itseni todella fiksuksi. Mutta ne siis kutsuu bataattia sekä sweet potatoeksi ja yamssiksi...)

Ostin myös vähän kosmetiikkaa, kun edukkaasti sai. Dr Hauscha (?) oli paljon kalliimpaa, siltä olisin päivävoiteen halunnut, jäi hinnan takia sitten ostamatta. Ja pyykin valkaisupulveriakin ostin. Olen aika heikkona pyykinpesuun. Siis niihin tykötarpeisiin. Ja meillä on silti maailman tahraisimmat vaatteet...

Whole Foodsista palattiin vähän lähemmäs saarta, Trader Joe'siin. Edullisempi ruokakauppa, jossa myös paljon reiluja tuotteita. Mutta Whole Foodsin jälkeen semmoinen ähky, etten saanut edes 30 dollarin lahjakorttiani käytettyä. Ai nii, tällä reissulla pistäydyttiin myös toisessa Michaelsissa. Kun multa oli jäänyt yksi asia ostamatta, joka oli siis alkanut vaivaamaan. Päivää ennen reissuun lähtöä olin skräppi-illassa kuullut sanan Smash, En silloin kiinnittänyt siihen mitään huomiota, se ei jäänyt mitenkään vaivaamaan tai mitään. Olin vaan kuullut sen. Ja sit ekalla askartelukauppakierroksella törmäsin Smash -tuotteisiin, -50% kupongilla ostin sitten Pinpulalle tämän
 kun ajattelin, että se on liian "teinarin" omainen aikuiselle. Kotona sitten muistin, että mähän olen todella lapsellinen aikuinen ja voin aivan hyvin täyttää jotain "teinarin" kaltaista. Ja niin meidän oli siis mentävä uudestaan Michaelsille. Koska hain vain yhtä tuotetta, sovittiin ajaksi vartti ja sit mua tultais hakemaan. koska kyseessä oli eri kauppa kuin se jossa olin jo käynyt tuotti Smashien löytäminen vähän vaivaa. Ja jouduin ihan väärille hyllyille, niin että kun lopulta pääsin settini kanssa kassalle ostokseni maksoivatkin yli sata dollaria. Ja Smashinkin sain -40% kupongilla. silti. Mutta kun tässä kaupassa oli sellaista, mitä toisessa ei. Niin, ja olin ulkona minuuttia vaille tapaamisaika. Eli alle vartissa haalin kaiken :D Ja sit ne oli vielä myöhässä.

Muita mainitsmeisen arvoisia shoppailuja oli ehdottomasti lauantain Yard salet. Eli kierrettiin autolla lehdessä ilmoitettujen osoitteiden perässä, ihmettelemässä yksittäisten ihmisten pihoilleen kuskaamia tavaroilla kuorrutettuja pöytiä. Aika hassua. Ja kustannusepätehokasta. Tai epäkustannustehokasta. Siis yksittäisiä kirppispöytiä ripoteltuna ympäri kaupunkia. Ekat kolme oli ihan turhia, mut sit alkoi lykästämään. Löysin jotain pikkujuttuja, matkalaukun! (ihan sairaan iso, punainen valkoisilla palloilla) ja sit vikasta lankoja ja pehmustetta. Vika olikin Estate sale, eli jonkun kodin tyhjennysmyynti. Kellari oli täynnä lankoja ja kankaita. Harmi vaan, että kaikki hais kellarille eikä ne kankaat olleet mun makuun yhtään. Vuorikankaita en sentään lähde Jenkeistä asti raahaamaan. Saaressa oli myös kaksi vanhojen tavaroiden myymälää, niistä ostin jotain pientä. Ei mitään erityisiä löytöjä. Yhdelle kaverille löysin Care Bears -jotain. Lehtiä ostin myös muutamia, kun ne on niin paljon halvempia siellä ja sit mä vielä luin Marilyn kirjani loppuun, joten oli paluulennoille saatava luettavaa.

Ihan vikana päivänä löysin paikallisesta herkkuliikkeestä ehkä hienoimman ostokseni, josta ei tietenkään ole kuvaa...Mutta täällä on samanmoinen! Mä maksoin siitä saarihinnan, 18 ja risat. Ihan sama, se on hieno! Tämän laukun, ja kotoa tuomani toisen kylmälaukun, sekä neljän icepackin turvin toin ison kasan leikkeleitä kotiin. Meidän kotimatka kesti reilut 1,5 vuorokautta, mutta tästä huolimatta päätin ottaa riskin ja kuljettaa ne kotiin. Ja onnistuin! "Lihojen" välittömässä läheisyydessä ollut icepack oli vielä osittain jäässä! Wohoo!

Ja tästä päästään otsikon toiseen osaan. Hyvään/pahaan vegaaniin. Jostain syystä osaa ihmisistä harmittaa ihan kamalasti, ettei kasvissyöjät syö pelkästään kasvisten näköistä, muotoista ja makuista ruokaa. Siis ennen kaikkea harmittaa se, että jotkut veget syö tollasia lihaa imitoivia tuotteita. Se tekee niistä kasvissyöjistä jotenkin vähemmän puhtaita, epärehellisiä tai jotain. Niinko kasvissyöjäksi ryhdyttäis siitä syystä, että lihan maku koettaiisin jotenkin pahaksi. Höpö höpö! Musta on ihan parasta noi kaikki "syrjäyttäjä" tuotteet! Kalattomat puikot, kalkkunattomat leikkeet, munaton voi jne. Niitä syömällä tulee aina vähän sellainen hilpeä, pikkusen tuhma olo. Ja suuri osa niistä maistuu todella hyvälle. Ilman, että ketään on jouduttu tappamaan tai mitenkään orjuuttamaan näiden makunautintojen eteen. Mitä pahaa siinä vois olla? Suomessa kun ollaan, niin iso osa noista syrjäyttäjistä on valitettavan kalliita, ja hankalasti saatavissa, ellei asu keskustassa, niin ettei me syödä niitä kovinkaan usein, mutta tuolla Jenkeissä niitä oli saaren pikkukaupoissakin, juustoja, kahta makua Tofurkya, jäätelöitä, pakasteita, vaikka mitä. Harmi, että aika oli niin rajallinen -- jäi paljon kokeilematta!

Ei muuta tällä erää! Koitan saada C:ltä niitä kuvia huomiseksi. Tai jotain.

xoxo, Raisa

Mikä maa, mikä valuutta?

Ihan pyörällä, äh! pää siis ihan pyörällä. En tiedä onko nälkä, jano vaiko vessahätä. Päätellen siitä, koska ja missä olen viimeksi syönyt kunnollisen aterian (Bostonissa tiistaina yhden aikoihin) on varmaan nälkä. Toki olen syönyt kaikkea roskaa siinä välillä, mm. Amsterdamissa hummusleivän ja kaikkien salaatit ja hedelmät lentokoneessa. Silti. Ihan sama.

En jaksa/pysty kovin tarkkaa selontekoa matkasta just nyt tekemään, on niin paljon kaikkea ja minusta aika vähään juuri nyt. Laitoin yhden sinisen mekon päälle ja olin tosi tyytyväinen kun mun rintsikat meni just yhteen sen värin kanssa (kun ne jäi osittain näkyville), mut sit harmistuinkin aika lailla kun huomasin et niissä oli iso reikä selkäosassa ja se jäi iloisesti näkyviin. No, takanani kulkevat ihmiset! Koittakaan kestää!

On ihanaa olla kotona, koirien luona. Täällä on kaikki omat tavarat ja omat tavat. Meillä oli aivan ihana reissu, olin hyvällä tuulella ihan koko ajan, täällä riivannut alakulo/-vire ei päässyt rajan yli :) Ja nyt tuntuu, ettei se jäänyt minua odottamaan, vaan lähti jonkun toisen matkaan. Pahoitteluni!

Yks, ehkä oudoin, ja amerikkalaisin kohtaus tapahtui vessassa, menomatkalla sinne saareen. Menin siis vessaan ja siellä oli jo joku nainen höpöttelemässä (kännykkäänsä?). Kävikin sitten ilmi, että se puhu mulle. Se pahoitteli kauheesti ja oli tosi nolona: sillä oli lääkitys, joka sai sen kakan haisemaan todella pahalle...uuh! Sitten se kerto lisää sen sairaudesta, aina välillä pyyteli anteeksi. Mä en itse sitte pystynytkään käymään vessassa, huuhtelin pöntön hämäykseksi, pesin käteni ja poistuin, kuitenkin niin, että oltiin keretty jo juttelemaan  Suomesta ja vaikka mistä. Voi apua! Ja oikeesti, ei sen kakka edes haissut niin pahalle et siitä olis pitänyt mitään huomauttaa.

Ja tietenkin mun tukka herätti kamalan paljon huomiota. Mun perään huudettiin mm. "Lady Gaga!" Täh? Eihän sillä ole koskaan edes ollut pinkkiä tukkaa?!

Ruoka oli älyttömän hyvää, sitä oli valtavat määrät ja se on suurin syy, miks alettiin miettimään sinne muuttoa. Ei olla kyllä muuttamassa, mut sen takia kyllä voitais. Tälläisiä ruokafriikkejä vegaanit on! Toin kylmälaukussa (kahdessa, toinen toisen sisällä) usean kylmäpakkauksen turvin n. 8 pakettia "Tofurky" leikkeleitä. Meidän kotimatka kesti ihan järkyttävät puoltoista vuorokautta ja olin aika huolissani, et miten ne kestää. Yhden pakkauksen söin jo siellä, ihan siltä varalta et jos ne meneekin pilalle, niin ainakin saan sitä makua maistaa. Siis kyllä me niitä siellä saaressakin syötiin, ihan kamalat määrät, mutta siellä oli vaan kahta makua, shoppailureissulla mantereella, Whole Foodsissa, ostin sitten useita muita makuja, jotka toin kotiin. Eilen sitten ensi töikseni, kun puolen yön jälkeen oltiin kotona, avasin kylmälaukkuni ja sisemmässä laukussa ollut yksittäinen "icepack" oli vielä osittain jäässä! Yay!! Makkarat sitten vaan jääkaappiin.

Kaikki meidän vaihdot meni hyvin, meillä oli aika pitkät vaihdot, Amsterdamissa. Menomatkalla 7 ja takastullessa 14 tuntia. Parempi näin, kuin liian lyhyet. Vaikkakin takastullessa oltiin ihan kamalan väsyneitä. Mentiin silti Damiin kierteleen. oli aika kamalaa. Kun vaan nukahdeltiin kaikkialle. Menomatkalla oltiin koko aika kentällä, onneks aika hyvissä ajoin, vaikkei kuitenkaan heti, tehtiin se lähtöselvitys, sillä "joku" oli unohtanut ihan täydellisen kokonaan maihinnousuluvan vai mikä ihme se nyt onkaan nimeltään. Sellasta pitää siis etukäteen anoa, enkä minä sellaista muistanut. Olen siitä kyllä joskus kuullut, mutten muista miten aiemmilla matkoilla on ollut. Joskus se on kyllä täytetty koneessa. Enää ei täytetä yhtään mitään, siis koneessa. No, kyllä siitäkin sitten selvittiin. Ent iedä jouduttiinko maksamaan siitä enemmän kuin etukäteen tehtävässä, nyt se makso jotain 14 euroa kpl. Kait. Ei C sitä tietenkään tarvinnut.

Muuten kaikki maanvaihdot sujui yllättävän helposti, ei mitään kummallisia kysymyksiä, johtuiko lapsista vai mistä. Kuultiin kun joltain kyseltiin harrastuksista ja vapaa-ajan vietosta. Hedelmä-Beagle kiinnostui mun pretzeleistä, ja sitä toruttiin siitä. Ei tietnkään mitenkään isosti.

Mut nyt mä meen. On kivaa olla takas täällä, vaikk aolikin tosi kiva reissu. Ostin paljon kaikkea, ja nyt haluan niitä mennä järjestelemään.

xoxo,
Raisa

Ennen matkaa.

Voi räkä. Mulla on ollut oikeesti aika ison työn takana matkajännityksen ja innostuksen virittäminen, tänään aamulla sit jotain kutkutusta oli ilmassa. Kunnes huomattiin, että molempien lasten pyörät oli pöllitty. Mä tiedän, mä olen itse joskus pöllinyt pyörän, ja oon katunut sitä ihan kauheesti ja jollain tapaa ajatellut, että ne meiltä pöllityt pyörät on takaisinmaksua siitä, mut kyllä mun mielestä neljä pyörää yhdestä lastenpyörästä olis jo ihan tarpeeksi, niin että nää viime yönä pöllityt kaksi on jo ylimääräistä. Minä olen rikokseni jo kärsinyt! Onni onnettomuudessa -- mun pyörää ei viety, vaikka ne oli kaikki samssa paikassa, niin ja auki. En pidä pyörääni enää auki, eli ihan turha tulla yrittämään. Mun pyörän pelasti varmaan se tarra: You touch you die

Todella usein öisin mietin sitä, aina kun kadulta kuuluu jotain ääniä, jotka unen läpi porautuu mun tajuntaan, et kuinka meidän pyörät pöllitään. Olen kuulevinani askeleita meidän pihasta. Mut sit aina olen tuudittautunut siihen, et kyl Kenai reagois moiseen epärehelliseen toimintaan nostamalla kamalan metakan. Saateri soikoon, ei siitä koirasta sitten ollutkaan vahtikoiraksi!

No, ei voi mitään. Elämä on ja kaikkee muuta latteeta. Mut miks just tänään?! Mua niin kuvottaa ajatus siitä, et joku on ollut meidän pihalla, ihan muutaman metrin päässä meistä, kun me nukutaan. Ja sit vie mun lasten pyörät. Mulla on kuvia P:sta pyöränsä kanssa, se oli niin onnellinen saadessaan sen 10 v. lahjaksi. Ja nyt joku mulkku ajaa sen pyörällä. Niin katkera!

No, ainakin opimme tästä lukitsemaan jatkossa pyörämme, myös omalla pihalla. Tai no, eihan lapsilla ole enää pyöriä, joita lukita. Että silleen. Nyt ei auta muu kuin kivuta tämän vastoinkäymisen yli. Jos on pakko varastaa, niin veis edes sellaisilta, joilla on rahaa ostaa uudet tilalle sen kummempia murehtimatta. Kunnon anti-Robin Hoodit ollut liikkeellä. Saatana.

Next!

Kaikenlaista kivaa aktiviteettia ollut viikonloppuna. Lauanataina käytiin Jäkessä, katsomassa veljen uutta kotia, äitin luona viemässä sille kirjoja ja kerjäämässä rahaa (saatiin kaikki 20 euroa hyvistä todistuksistamme :D ), sit "main reason" kummipojan 1 v. synttäreille, jossa melkeinpä kaikki tarjottava oli vegaanista. Tosta tulee aina niin hyvä mieli! Poikane oli kasvanut todella paljon, oli jo ihan oikean ihmisen elkeitä! Ei enää mikään pikkuvauva, vaan jo ihan ihmismäinen otus. Pidin sitä sylissäkin. On muuten hassua, miten se vauvakauhu iskee niihinkin, joilla on omia lapsia. No kun mun on jo niin isot ja särkymättömät. Tollaset venkulavauvat on tietenkin ihan eriasia ja siitä on niin pitkä aika kun on sellaisia pidellyt. Onhan se kummallista ja vähän pelottavaakin. Toisaalta lapsettomat saattaa olla kovin luontevia sylittelijöitä. No, mä en ole. Mut ei mulla niitä vastaankaan ole, ne vaan on niin arvaamattomia. Vähän kun vierasta kania pitäis sylissä. Pureeko se?

Synttäreiltä sielä isän luokse, jotian paperia viemään. Ja lapset tietenkin matkakassaansa kartuttamaan. Lopulta kotiin. Sunnuntaina meille tuli ruokavieraita. Ruokavieraat on ihan parhaita, varsinkin jos ne on ihania ruokavieraita. Ja nämä ruokavieraat olivat *sydän*. C:kin, jäykistelevä epäamerikkalainen ihmisiä kammoksuva mieheni tykkäsi näiden seurasta. Ruokana oli Jere Niemeisen Vegaanin kotiruoka (??) keittokirjasta, joka on kyllä niin ykkönen! pihvit kermakastikkeella, lohkoperunoita (liian kypsiä), Herran Hankalan vihreät pavut Kasvisseikkailusta, Sitruunalimonaadia Puputytön Juhlakirjasta ja jälkkäriksi mpvoi-suklaa mousse piirakka Vegan pie in the sky -kirjasta. Todell ahyvää!!Ja vieraatkin tykkäs. Ja koska mä olin hyvissä ajoin aloittanut kaiken, ei tullut paniikkia ja saatiin siivottuakin!

Illalla olen vältellyt pakkaamista, ja tänään sama juttu. Skräppikamat tämän päiväiseen skräppi-iltaan kyllä sain kasaan. Hyvä alku sekin. Olen ehkä vähän ahdistunut siitä, kuinka paljon matkalaukkuni tulee painamaan takasin tulellessa. Onhan se hyvä stressata sitä jo tässä vaiheessa.

Tänään tosiaan vielä pakkaaminen ja se skräppi-ilta. Ja huomenna ennen viittä kentälle. Ensin Amsterdamiin ja sieltä Atlantin yli Bostoniin. Ja sieltä autolla ja lopulta vielä lautalla saareen. Hip hei! Pitkä reissu edessä. Tarkistin tossa juuri, et miten on kirjontaneulan kanssa, et voiko sellasta viedä koneeseen. Pitäis kat onnistua, i ekai ne nyt pientä neulaa voi huomata kaiken muun krääsän seasta, mut jaksanko sit sitäkin jännittää? No, ehkä sellaisen vois uhrata? Mut millä sen langan sais poikki? Siis kirjontalangan? Ehkä en sit ota mukaan.

Löysin hauskan skräppisivun.Katsokaa, kuinka paljas on tuo nykyisin tatuoinnilla peitetty käteni! Hi hii!


xoxo, Raisa

Kiitos. Anteeksi ja näkemiin.

Mä olen peruskohtelias. Verrattuna moniin jopa todella kohtelias. Musta on aika lailla automaattista kiittää, tykkään myös niiailla :) vaikka oven avauksesta, hyvästellä opettaja tunnin jälkeen, tervehtiessä mua usein ujostuttaa, mutta pyrin tekemään senkin aina ja osaan pyytää anteeksi, en ehkä aina silloin kun pitäis (luin pienenä liikaa Tiina -kirjoja ja Tiinahan ei pyytänyt anteeksi, vaan virkkas sitte sitä pitsiä) mutta parhaani teen.

Mun mielestä näillä pärjää aika pitkälle, vaikka olis muutenkin millanen moukka ja typerys. Tai no, eihän mulla ole tollasesta mitään tietoa, kun en ole kumpaakaan. Mut you know.

Niin, olen siis ainakin omasta mielestä kohtelias ja huomaavainen, ja pyrin sitä opettamaan lapsillenikin. Muuten, kulkaa, mikään ei ole niin hienoa, kuin aidosti kohtelias lapsi. Siis sellainen, joka tervehtii tullessaan kylään ja parhaimmassa tapauksessa vielä pois lähtiessäänkin hyvästelee. Kiittää kyydistä jne. Todella paljon on lapsia, jotka ei näistä tee mitään. Yhteen aikaan vein omien lisäksi paria muuta lasta kouluun, ja toinen näistä tytöistä oli kyllä ihan mahdoton. Ei ikinä tervehtinyt tullessaan autoon, vaikka mä sanoin nimeltä, et moi Epäkohtelias Tyttö! Eikä kiittänyt, koskaan. Ei pyytänyt anteeksi tullessaan myöhässä. EI mitään. Puhuin tästä omille lapsillenikin, ja luulisin että nuorempi, jonka jonkinsorttinen kaveri tämä tuppisuu oli, siitä joskus sitten sille sanoikin. Lopulta tuli se tervehdyskin. Joten kun oli aikansa tälläistä kuskannut, oli kuin virkistävä tuulenvire sellainen lapsi, joka automaattisesti tervehtii ja poistuessaan kiittää.

Enkä mä nyt tällä tarkoita sitä, et pitää olla kamalan kiitollinen koko ajan kaikesta, vaan se, että suo sen pienen hetken, jolloin huomioi toista, toisen tekemisiä. Vaikka just siitä oven aukipitämisestä. Niin satamiljoonaa kertaa olen pitänyt ovea auki joillekin idiooteille, jotka ei yksinkertaisesti tajua kiittää. Tosi usein sanon silloin kovaan ääneen OLE HYVÄ! Jotkut siitä tajuaa, toiset ei. Ei varmaan mistään. Ja sit just niitä, jotka ei millään pidä toiselle ovea aukia. Meidän koulussa on enimmäkseen sellaisia, jotka pitää, mut ainakin yksi nuori mies siellä on, joka itse aina vaan sujahtaa siitä oven raosta, vaikka tasan tarkkaa tietää, että perässä tulee muita. Samainen poika on kyllä muutenkin ihan imbesilli.

Joo joo, tässä pohjustus. Nyt siihen asiaan. Kiitollisuus kotona. Niin, tai siis mun peruskohteliaisuus kalpeni vain vienoiseksi häivähdykseksi hyvistä tavoista kun tuo amerikkalainen muutti tänne. Huh huh! koko ajan saa pitää varansa, ettei vaan unohdi kiittäminen aamupalasta, jälkkäristä, lounaasta, leivästä jostain. Koko ajan saa olla kiittämässä. Ja jos ei kiitä, niin sittä huomautetaan. Nuristaan ja mökötetään. Pitääkö kotona koko ajan kiittää? Okei, toi oli aika provosoivasti kysytty. Paremminkin näin: Miksi herkästi unohdan kotona kiittää? Kun automaattisesti kiitän oven auki pitämisestä, miksei se tule kuin apteekin hyllyltä kotona, vielä paljon isommasta työstä? Miksi en tunne automaattista kiitollisuutta siitä, mitä mieheni tekee? Kyllä jos se tekee jotain poikkeavaa, niin tulee voimakas kiittämisen tarve, mutta noista joka päiväisistä asioista sitä tunnetta ei vain tule? Miten teillä, kiitetäänkö? Miksi? Miksei?

Pinza piirsi ja minä kirjoin. Ihana.

Olen EHKÄ keksinyt oikein hauskan ompeluun liittyvän asian. Tai siis olen EHKÄ innoissani älyttyäni yhdistää skräppäämisen ja ompelun. Eikä niin että koristelisin ompelemalla skräppisivuja, vaan skräppäämällä ompeluksia. Se on ollut hauskaa, enkä ole ainakaan vielä miettynyt sitä, että kuinka kustannustehokasta stämä nyt on. Olen vaan ommellut, koska se on hauskaa :) Olen myös kirjonut, koska sekin on hauskaa. Välillä. Olen myös laittanut ruokaa, koska syöminen on niin hauskaa. Olen myös käynyt kierrätyskeskuksessa, koska muiden vanhat tavarat on älyttömän hauskoja.

Ei mitään hajua ketä nää on, mutta me leikitään että ne on meidän rikkaita sukulaisia jotka matkustelee ympäri maailmaa. Oi niitä onnekkaita!

Tässä näitä skräppityyliin koristeltuja ompeluksia työn alla.

Uutuutena kurkkupikkelssi.

Ei muuta.

xoxo,

R
 

Päivitys

Hello.

Hengissä ollaan, kaikki ihan ok. Mut ei vaan nyt niinko yhtään huvita täällä jakaa yhtään mitään. Minä vaan luen, syön ja katson elokuvia ja japanilaista draamaa. Tämän hetkisen nimeä en tiedä, mutta ensimmäinen jossa (ainakin vielä) tekstitykset ovat ihan kelvolliset.

 Arvonta! Kannattaa osallistua!


Unohdin kertoa, että Maailma Kylässä festareilla näin ohimennen yhden nuoren naisen, jonka blogia olen joskus seurannut. Se oli todella kummaa. Teille, jotka luette blogiani mutta ette tunne minua oikeassa elämässä, toivon että tekin tulisitte joskus näkemään minut ja aiheuttaisin teille samanlaisen tuntemuksen. Siis se oli kummaa hyvällä tavalla. Ensin ajattelin, että se on joku mun kaveri, joku jonka tunnen, mutten millään saanut päähäni et mistä. Ja sit muistin, et se oli epäonninen vaihtari japanissa, joka joutu tuleen joidenkin selkäjuttujen takia takas suomeen. Tms. (suomi ja japani pitäis olla isolla. tuhma.)

Kouluarvosanat meni ihan reisille. Tai ei ihan, mutta se että sain kemiasta kasin, kun oikeesti ajattelin, et olisin voinut saada jopa kympin, kun meni koe niin hyvin. Mut ei se sit mennytkään. Vitun kasi. Tosi noloa. Tää oli siis kemian eka kurssi, jonka olen jo kertaalleen suorittanut. Silloinkin sain kasin. En voi ymmärtää, kun ymmärrän kuitenkin kurssin asioita aivan eritavalla kuin vuosi sitten. No, ei voi mitään. Äikkä ja enkku ysejä, psykologia myös kasi. Mikä aika hyvin, suhteutettuna siihen luku/opiskelumäärään...(0) mutta et kemia kasi. Mikäköhän sen kokeen keskiarvo ollut?

Luen viimeisiä sivuja Caitlin Moranin kirjasta Naisena plääh jotain. Kerroinkin tästä jo. Mutta nyt olen siis melkein lukenut sen ja osaan sanoa siitä paljon enemmän. Todella hyvä ja hauska. Ennen kaikkea hauska. Ääneen nauramisen hauska. Alkuun oli liian "hauska" kunnes vähän tasaantu. Selkeästi kirjan parhaat palat on laitettu alkuun, ja se vähän laimenee loppua kohden, mutta silti oikein hyvää luettavaa. Mulla on ainakin kahdessa kohtaa kankaanpalat merkkinä ehdottomasti postaamisen arvoisista asioista. Ne tais olla rintsikat ja häät. Ei siis, olishan ne kaikki postaamisen arvoisia, mutta näistä olis siis jotain hauskaa yllättävää sanottu. Johon takertua. Mutta ei nyt.

Toivottavasti tää menee ohi ennen matkaa. Jostain nyt pitäis saada vähän innostusta. Eilen siivosin paketointikaapin kangashyllykön, jossa siis säilytän kaikkia nauhoja, pusseja ja silkkipaperinpalasia. Mähän säästän aivan kaiken. En teippejä, ainakaan kovin usein, mutta muuten melkeinpä kaiken. Ja silti ostelen lisää silkkipapereita ja lahjapussukoita. Eikä mua edes kutsuta niin usein juhliin, että pääsisin oikein urakalla niitä käyttämään. Mutta paketointikamat vaan on niin ihania. Mä en nyt viitsi enempää hukata sun ja mun aikaa. Moikka.

Eilen oli muuten sekä lounaaksi että pävälliseksi todella hyvät ruoat. Lounaaksi raikas kurkkusalaatti(?) japanilaisittain sekä kylmiä sobanuudeleita dipillä, päivälliseksi grillattuja juustovoileipiä tofulla (paahtoleipää molemmin puolin voideltuna, siivu Cheezlyä, siivu savutofua (sitä reilun kaupan, luomu), siivu Cheezlyä taas ja toinen molemminpuolin voideltu paahtoleipä päälle ja voileipägrilliin. Nom nom nom. Lisäksi salaattia ja jälkkäriks mansikka- ja suklaajätskiä. Ja syötiin takapihalla viltin päällä. Kun ei ole terassia, kurjilla. Ja oli ihanaa. Just kun ei ollut sitä terassia.

Voi pilde, tuli mieleen joku juttu. Mut unohdin sen. Mikäköhän se oli? Mietin vielä, et voiko oikean asian laittaa loppuun?  No, näköjään ei voi. Sorry.

Hitto,  viimeisin tamagotchi sai poikasen ja noiden pikkusten hoitaminen on tosi rasittavaa.

Voisko joku piristää jollain, kiitos. Taidan mennä ompelemaan. (kumpa se juna pysähtyis, tai edes hiljentäis ja ottais mut mukaan kyytiin.)

xoxo,

 Raisa