Päivä kaupungilla ja ilta keittiössä.

Pitäis olla ompelemassa ja pitäis kirjoittaa lääkärille/hoitsulle ylös syitä, miksi minusta tuntuu, että diagnoosini on väärä. Mutta tässä mä taas oon. Eikä aamulla edes yhtään tehnyt mieli avata konetta.

Kerroinko? Bilsan kokeesta 9 ja espanjasta 6½! Huh huh! Ei olis pitänyt mennä ollenkaan. Ei siinä että se olis mua masentanut, en ole sitä oikein jaksanut (kirjoitusten?) takia treenata aktiivisesti ja kokeisiin nyt en ainakaan lukenut kun oli muutakin tekemistä (mm. hammaslääkärin innoittamana olen joka ilta joko langoittanut purukalustoni tai sitten sellaisella pienen pienellä hammasväliharjalla ne jyystänyt, ja siihen kuulkaa menee aikaa!). Bilsan ysi oli ihan kiva, mutta myös minimivaatimus.

Tässä jaksossa ehkä vaan kaksi käytävää kurssia, matikka ja espanja 2. Ehkä voisin miettiä maantietoakin, kunhan ei tarvii ostaa kirjaa.

Eilen kävin kaupungilla. Otin yhden nuken ja ison kamerani mukaan. Ja kameralle ison pehmustetun laukun. En ottanut yhtä ainuttakaan kuvaa. Matkan varrella oli paljon kauniita ruskaisia kohtia, mutten malttanut pysähtyä niitä nuken kanssa kuvailemaan, eikä aikaakaan ollut hukattavana. Kun oli siis sovittu tapaaminen. Ja kaupungilla ei ollut ruskaisia puita! Plääh! Enkä tee -kuvia viittinyt ottaa, kun ei ollut seura sellaista, eikä mulla ollut Astridille edes omia teevermeitä mukana. Nähtiin sentään Julia, jolla oli oma uusi nukkensa mukana, ja saatiin meistä (Julian kameralla) yhteiskuva.

Kotiin meninkin sitten junalla, sillä kahvittelussa olikin mennyt melkein kolme tuntia ja minun piti pikaisesti päästä kotiin ruokkimaan pesuettani. Olen jälleen aika innoissani ruoanlaitosta. Johtuen diner innostuksestani :) Perjantaina tein parsakaalipiirakan ja suklaapiirakan maapähkinävoipohjalla, lauantaina  tonnikalattoman vuoan. (C sanoi, että se on tosi "white trash" ruokaa). Ja sunnuntaina "Salisbury-style" seitan pihvit perunamuussilla ja sienikastikkeella. Leipääkin olen leiponut ja juustoa tehnyt.

Eipä kait muuta, täytyy mennä ompelemaan. Ja katsomaan tämänhetkistä suosikkisarjaani Homeland. Vaikka ehkä siltikin tykkään enempi Modern Familystä. En kyllä oikeesti, mutta melkein kummiskin.

Ristolta terkkuja.  Kattokaa nyt miten sen tassu on. Ihme pöljä.

xoxo,
Raisa

Kamalaa tyytymättömyyttä taas

Hassua, olen omasta tyytymättömyydestäni vähän innoissani. Sillä vanhastaan tiedän, että tästä (ehkä) seuraa jotain. Ei kukaan tälläisenä tylsimyksenä ikuisuuksia jaksa. Joten jonkin muutoksen on jossain kohden tultava.

Työttömyys on ihanaa, mutta en kyllä millään jaksais tätä enää. Pitää olla jotain tekemistä. Vaikka kyllähän mä paljon teen ja silleen, mut silti. Tahtois elämälle taas jonkun tarkoituksen. Työn, jolla olis jotain merkitystä. Eikä niin, että istuis jossain yhdeksästä viiteen vaan palkan takia.

 Kuva löyty kun googletin diner. Riittääkö creditiksi?

 

Jos mulla olis rahaa, tai jos en pelkäis (mitä?) niin kamalasti, niin arvatkaa mitä haluaisin!!! Arvatkaa! Amerikkalaistyylisen dinerin. Sen mä haluaisin. Ja siellä tarjottais tosi perinteisiä amerikkalaisia ruokia. Vegaanisisina, tietty. Ja siellä tarjoilijat hymyilis.

En tiedä tarjottaisko siellä arkiaamuisin aamupalaa, mut viikonloppuisin ainakin! PAnnukakkuja ja ranskattaren paahtoleipää. Ehkä raakapuuroa Mr. C:lle ja muille kaltaisilleen. Lounaaksi keittoja, hampurilaisia, ranskalaisia ja mitä muuta amerikkalaista sitten keksisinkään. Jälkkäriksi Twin Peaks tyyliin kaupungin parhaat piirakat. Pirtelöitä ja jäätelöannoksia. Päivällistä siellä ei ehkä tarjottais ollenkaan? Niin, että ehkä se olis auki vaikka seitsemästä kolmeen. Eikä, kun eihän nuoret vois sitten siellä notkua juomassa kolajuomia pillillä. Täytyy hioa tätä vielä.

Mutta ei. Sehän voisi epäonnistua. Ja mitä sitten tapahtuisi. Maailma vähintään loppuisi. Menisi talo alta ja ihmiset pilkkaisivat.

Niin, mutta siis kamalan tylsää täällä taas ja jotain ajatusleikkejä pitää kehitellä. Oikeasti tyytymättömyydestä voi kummuta paljon hyvääkin. Enkös siitä just eilen kirjottanut, että jos me vaan tyytyväisinä möllöteltäis kaiket päivät, niin ei maailmassa mikään muuttuis. Eipä siinä, että kaikki meidän aikaan saamat muutokset aina niin hyviä olis...

Eilen vähän selvittelin raha-asioitani.Sain jotain ihmetemppuja tehden raavittua kaikilta tileiltäni kasaan sen verran, että lainanlyhennys on nyt turvattu. Seuraavana päivän lankeavat vesi ja sähkö ovatkin sitten eri juttu. Mutta ainkain C:lle pitäis tulla rahaa ennen kuin niitä aletaan karhuamaan, joten eiköhän nekin saada hoidettua. Laitoin kaiken paperille, velat ja tulevat rahat. Kyllä se tästä oikeaan suuntaan on menossa, kunhan pysyttelen hyvin kaidalla, nukettomalla polulla. Mutta aikuisten oikeasti mun ei edes tee uutta nukkea nyt mieli. Ompeluissa, koulussa ja lukemisessa menee niin paljon aikaa, etten oikein edes ennätä leikkimään nykyisillä nukeillani. Eds Goldie, se "viimeinen" nukke, joka minun on ihan pakko saada, ei vaikuta tällä hetkellä yhtään niin himoittavalta.

Yleensähän tässä vaiheessa, kun on näin kamalan tylsää viihdytän itseäni tilailemalla netistä ties mitä, uutta ja ihanaa. Joita odotellessa saakin mukavasti jännitettä ihan tavallisen tylsäänkin päivään. Nyt ajattelin ihan vaan kärvistellä tämän tylsän kauden läpi, ilman shoppailua.

On muuten hyvä, ainakin siellä kaaoksen keskellä, kirjata menoja, velkoja ja tuloja ylös. Vaikka se olisi kuinka masentavaa. Ainakin niin pysyy vähän kärryillä, ja jos jotain katastrofaalista on tapahtumassa on siihen paremmat mahdollisuudet vaikuttaa etukäteen, esim. soittamalla vaikka laskun lähettäjälle ja pyytämällä lisää maksuaikaa tms.

Mutta hei, nyt tää lälläri menee yläkertaan ompelemaan. Eilen sain valmiiksi neljän Blythe pussia, joista kaksi päätyi epäonnistuneina omaan käyttöön! Hargs! Miten tylsää!! Fleece on kamala materiaali (ommella ja työstää)! Ennen kaikkea harmittaa, kun niiden tekeminen on niin hidasta ja sit käy noin, että ihan siinä viime metreillä huomaan, että tää on kyllä ihan vinossa. Ei auta. Purkaminenkin on niin mahdottoman hidasta, että aika pian tulee se raja vastaan, missä on nopeampaa tehdä kokonaan uusi kuin korjata. Mutta on ne hienoja! Sitten kun ovat hienoja! Mua pelottaa täällä kerskua myynneillä, kun ties kuka lukee, mutta sanotaanko, että nyt valehtelen, yritän tehdä vaikutusta teihin: 5 min sitten myin kaksi Blythe pussia Australiaan (niitä oli kolme myynnissä), yksi tilaus odottaa, että C kuvaa sen ja laittaa myyntiin, eilen tuli mittatyötilaus kannettavalle kaiuttimelle, samoin eilen meni yksi tilaustyö kaupaksi ja lisäksi oli tullut vielä kyselyä teepussi lompakosta :). Ai nii, ja vielä yksi Blythe pussukka on tilattu eilen :D, ei suoraan kaupasta ostettu, vaan tietystä kankaasta pyydetty.

Ei se tietenkään aina ole näin vilkasta, mutta välillä tää tuntuu ihan oikealta työltäkin. No, jotta jatkossakin tulisi tilauksia ja saisin jotain uutta ja ihanaa kauppaankin myyntiin, niin nyt täytyy jo mennä!

xoxo,
Raisa

Tylsyydestä

Eilisessä postauksessa taas voivottelin sitä, kun on niiiiiiin kamalan tylsäääääää. Koskaan ei tapahdu mitään.

Nuuksio

Ja oikeesti, ei tarttis kuin yksi tiede -lehti lukea, niin johan olis maailma taas ihmeitä täynnä. Kaikki samat ihmeelliset reaktiot, joiden käsittämätöntä hienoutta vielä pari (??) kuukautta sitten olen täällä toitottanut, siinähän ne on kaikki, ympärillä. Se, miten lämpö minustakin sikoilee eteenpäin, leviten huonetilaan ympärilläni - koko ajan tapahtuu kaikkea ihan älyttömän hienoa. Miten puut imevät lehtivihreän itseensä selviytyäkseen talvesta, ja lehdistä tulee kauniin puna-keltaisia. (mä en oikeesti tiedä miten se tapahtuu, kasvit kiinnostaa mua yllättävän vähän).

Jos mikrotasolta siirrytään makroon, niin siellähän vasta mielenkiintoista onkin. Kosminen suhina ja kohina, joka alkuräjähdyksen ajoilta on vielä kuultavissa ja kaikki ajan kaareutuvuus ja muut ihan täysin käsittämättömät asiat. Siinä oli tekemistä itse kullekin alkaa ottamaan niistä selvää.

Helsinki-Vantaa

Mutta ei!! Mä haluan helppoja, paketoituja jännityksiä. Mä haluan ulkomaanmatkan, ravintolaillallisia, uusia asioita ja remontin. Jos en olis onnellisesti naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa niin haluaisin jonkun jännittävän suhteen. Mä haluan säpinää ja suihketta. Haluan hajuvettä, joka ei imeydy verenkiertoon! Mä haluan uran ja jakkupuvun! Uudet lenkkarit ja kuntosalikortin. Kalenterin täyteen menoja ja sähäkkää seuraa baari-iltoihin.Manikyyrin ja kasvohoidon! Hiusten leikkuun myös! Uutta leipää ja pakastimen täyteen kalliita ruokia Ruohonjuuresta. Jääkaapin joka pursuilee nakkeja ja leikkeleitä ja valmisruokia! Uusia innostavia harrastuksia, kavereita joiden kanssa istua iltaa ja jutella henkeviä, samalla kun siemaillaan punaviiniä.

Pöllitty kuva. Osoite niin pitkä, ettei mahtunut. Sorry!

Minä haluan japaniin. Haluan lämpöön, juoma-automaattien ympäröimäksi. Haluan shoppailemaan täysin ilman huolta huomisesta. (sillä ei kai yksi törsäysreissu nyt sentään maapallon tilaa voi keikauttaa...) Haluan, haluan, haluan!!

Martha's Vineyard.

Todella ärsyttävää, kun ei vaan voi tyytyä *tähän*! Mutta! Jos sellainen olis tapana, niin tokkopa oltais koskaan edes sieltä puusta laskeuduttu. Tai ainakaan ihan käsittämättömiä vaaroja kaihtamatta (sanotaanko se noin?) lähetty Afrikan savanneilta levittäytymään ympäri maailmaa. Kyllä meissä kaikissa (?) asuu pieni tyytymätön alkuasukas, jonka veri vetää *jonnekin*. Ei voi pysähtyä. Kyllähän kaikki tietää mitä tapahtuu kivelle kun se lakkaa pyörimästä, tai seisahtaneelle vedelle. Ehkä ihmisenkään ei kuulu jämähtää tälleen paikoilleen? On ok tehdä lapset ja hoitaa ne pysöhdyksissä, mut sit pitäiskin taas jatkaa matkaa. Eikö?

Ajatelkaa matkailua jotain sata-kaksisataa vuotta sitten. Kun ihmiset oikeesti meni seikkailuihin. Nythän lähes kaikkialle pääsee turvallisesti paketoituna. Mutta mulle siis riittäis ihan oma pieni vaaleanpunainen, muovinen matka Japaniin. En pidä viidakoista tai muista, missä asiat ovat kaoottisesti, epäjärjestyksessä, sattumanvaraisesti, valmiita yllättämään. Tai kyl mä varmaan tykkäisin, olen vaan hyönteisten kanssa niin huono.

Mutta! Seikkailut Husqvarnan kanssa odottavat!

xoxo,
Raisa

Tuokaa mulle (uutta ja parempaa, tai ainakin erilaisempaa) ruokaa!

Olikohan tää joku mureke? Mureketta ja herneitä? Just joo.

Kaikki tavallinen ja supertylsä kyllästyttää taas oikein toden teolla. Päivittäin haaveilen jostain *muusta*. Paremmasta, erilaisesta. Kyllästyttää tehdä aina vaan samaa ja samaa. Syödä samoja ruokia, käydä samoissa kaupoissa, lukea netistä samoja sivuja, koulukin on joka ilta aina vaan se sama. On niin mälsää kun aamulla herätessä tietää tasan tarkkaan miten päivä siitä etenee. SAman tien pystyy koko viikon ennustamaan - aina vaan sitä samaa.

Ikinä ei tapahdu mitään. Ikinä ei mennä mihinkään. Ikinä ei syödä ulkona.

Kaikk toi yllä oleva on tietenkin vaan korvien välissä. Ei tartte kuin ikkunasta katsoa ulos ja jo ihan omalla takapihalla on sellainen kuhina, ettei tästä tarttis ikinä poistua tekemisen puutteessa. Ahneet oravat syö ensin kaikki pähkinät ja sitten siemenet. Linnut nokkii maassa oravalta tipahtaneita jyviä. Välillä reviirille tulee toinen orava ja silloin alkaa kiivas hännän heiluttelu ja takaa-ajo. Eilen näin, kuinka harjaantumaton lintulaudalta roikkuja tipahti alas. Ei sille mitään käynyt, sai kuusiaidasta kiinni ennen kuin mätkähti maahan.

Tilhiä saa vielä odotella jonkin aikaa. Mutta joku toinen lintu on alkanut marjoja jo syömään.

Mutta ei se riitä!!! Minä haluan jännitettä! Äksöniä! Ennen kaikkea ravintolaruokaa!! Ihan oikeesti, tää on nyt se isoin juttu tällä hetkellä. Päivittäin poljen jonkun ravintolan ohi, jonka sisältä leijuu ihania tuoksuja. Tahtoo syödä muiden tekemää ruokaa!

Tänkin mun mies teki - hups! Tosta noin vaan!

Ja ei saa ymmärtää väärin, mun mies on ihan aikuisten oikeesti todella kokeileva kokki, usein laittaa keittokirjoista ruokaa, eikä aina vaan sitä samaa (niinko mä, joka tosi harvoin jaksan ohjeen mukaan tehdä). Mutta joku siinä vaan on, että ravintolassa syöminen on niin ihanaa!

Onneksi C vei mut viime la ulos. Mentiin Helsingin parhaaseen (saako näin sanoa, jos ei ole kaikkia kokeillut?) kiinalaiseen, eli Dong Bei Hu:un. Sinne ei muuten kannata lounasaikaan mennä, kun ei saa valita listalta. Mutta illalla kyllä! Olen aina syönyt yhtä ja samaa ruokaa, olen silleen vähän tylsä, että kun löydän jonkun hyvän en siitä juurikaan sitten muualle poikkea. Niin, syön aina sellaisen tulisen tofuannoksen. Siinä on niin käsittämättömän hyvä se kastike! Syötiin se tälläkin kertaa, ja myös kevätkääryleitä. Jotka oli ehkä parhaat syömini ikinä. Mutta se johtui todennäköisesti siitä, että mulla oli aivan järkyttävä nälkä. Sanoinkin mun miehelle, että meidän pitäis alkaa tekemään tätä useamminkin, syömään siis supernälissämme. Ruoka on silloin ihan taivaallisen hyvää! Paitsi, että mun on usein silloin hankala lopettaa syömistä, jos on syystä taikka toisesta joutunut "paastoamaan" liian pitkään.

Ravintolasta mentiin vielä katsomaan, kuinka Manga Cafe sulkisi ovensa puolen tunnin sisään. Niillä taas on H:gin paras tee :) Sence Kirsikka. Enkä sielläkään ole ikinä mitään muuta juonut, kun aina vaan sitä...oon mäkin! Just tuolla huutelin muutoksen perään, ja sit itse aina vaan valkkaan niitä samoja asioita.

Mentiin sitte Steam Coffeeseen. En ollut järin innoissani niiden tee-valikoimasta, mutta otin sitten jotain jasmiinihelmiä. Se oli ihan ok. Makso vitosen!! Mut oli siinä paljon juotavaa. Muistan kuinka olin tokaa kertaa Japanissa ja käytiin kaverin kanssa kahvilassa, joko sen kahvi tai mun tee makso vitosen, ja se jäi ikuisiksi ajoiksi mieleen, että voi saateri, kyllä japanissa voi olla kallista. Nykyään kun kaikki kahvit on jotain erikoissuperihmeellisiä taikajuomia, niin ne taitaa automaattisesti olla vitosen. Ja jengi maksaa.

Mutta joo, meillä oli ihanat treffit. On kivaa käydä kaupungilla. Olispa rahaa käydä useammin ulkona syömässä. Tekis mieli intialaista ja japanilaista myös. Italialaistaki.


 xoxo,
Raisa

Juuri oikeanlaista lahjontaa

Rakastan lahjoja! Niiden antamista ja saamista. Enkä aina osaa päättää, että kummasta tykkäisin enemmän. Molempia suorastaan rakastan hyvin lapsekkaalla tavalla. Vaikkei lapset taida lahjojen antamisesta ihan kauheasti tykätäkään, korkeintaan siitä Ooh! ja Aaah!:sta, mitä niidne antamat lahjat saattavat saada aikaiseksi.

(aloin muuten eilen ruokkimaan lintuja ja oravia, kun yksi talitintti tuli meidän takaoven ovenkahvalle ruokaa vaatimaan! Se lensi siihen ainakin 7 kertaa katsomaan meidän touhuja, ymmärsin siitä sitten, että on aika aloittaa talviruokinta. Nyt on piha taas entiseen malliin täynnä vilinää ja vilsekttä.Ehkä tietynlaista lahjontaa tämäkin?)

Niin, mulla on joitakin sellaisia kavereita, jotka aina silloin tällöin muistaa mua jollain ihanalla pienellä, ja ennen kaikkea sellaisella, josta ne ei ole itse joutuneet maksamaan. Tai siis ovat tietenkin, mutta niin ettei niitä ole aikoinaan ostettua minua varten. Esimerkki A. Olen nyt kahdesti saanut Järvenpäästä viestiä, että olisi barbien "sälää" kerättynä minua varten. Ja molemmilla kerroilla olen saanut sellaisia nostalgiapläjäyksiä, että ne ovat kannatelleet minua viikkoja! Eilen illalla juuri purin yhtä tälläistä kassia, jonka aiemmin päivällä olin käynyt hakemassa. Siellä oli Daisyn ruokapöytään, joka minullakin joskus ollut, tallella vielä kaikki viini- ja konjakkilasit, muutama vesi- ja shampanjalasikin oli, ja tarjotin ja kulho. Ihanat! Ja paljon, paljon kaikkea muuta!

Esimerkki B. Kaveri palautti kakkukupuja jne. ja samalla toi pienen nipun kankaita. Ihan siis pieniä palasia, ei mitään pakkoja, vaan pieniä somia palasia japanilaisia kankaita, jotka ovat juuri omiaan nukenvaatteiden tekoon. Samaiselta kaverilta sain joskus RE-ment mansikkasetin, joka hänellä itsellään oli jo kertaalleen.

Tälläisten lahjojen vastaanottaminen on ihanaa, kun ne oikeasti ilahduttaa, niistä ei tule sellaista oloa, että voi hitto, nyt mun pitää hommata sille jotain ja kun tietää, että hyvässä lykyssä lahjan antaminen saattaa vielä hyödyttää sitä toistakin osapuolta. Usein joo, esim tapauksessa A annettiin turhaa tavaraa pois omista nurkista. Ehkä esimerkissä B kankaille olisi löytynyt omaakin käyttöä, mutta ainkain antaja sai antamisen ilon :)

Ja mulla taas päätynyt niin paljon niistä saaduista aarteista ihan kunniapaikoille, erityisesti nukketalossa. Ettei ne missään tapauksessa ole sellaisia, jotka päätyy täällä sitten meidän nurkkia tukkimaan. Ne, mitkä ei käyttöön jää jatkaa sitten matkaansa eteenpäin. Paitsi, että Barbien ruokatarvikkeita en vaan raaski laittaa kirppiskasaan, vaan ne, jotka ei tule omaan käyttöön päätyy muovikassiin, johon kerään "näitä en pysty laittamaan pois" tavaroita. Ehkä joskus? (ehkä ei!)

Ja saaduista kankaistakin on niin paljon hauskempi ommella kuin kaupasta ostetuilla. Nytkin on kaksi mekkoa tekeillä, joista toinen (onnistuttuaan) päätyy hyvinkin mahdollisesti kankaiden antajan nukkejen ylle :)

Mitä nyt sitten yritän tällä postauksellani sanoa, että sellainen pyyteetön lahjonta on ihanaa. On ihanaa antaa ja on ihanaa saada. Ei aina tarvitse tilien olla tasan, eikä niitä tilejä tarvitse edes seurata. Mutta lahjojen pakolla ostaminen ei taas ole yhtään kivaa. Esim. jouluna tuskassa etsiä jotain, joka ei saisi lahjan saajaa kiusalliseen tilanteeseen, että missä mä nyt säilytän tätä siihen saakka, kun toi tulee uudestaan käymään...Ruoka on muuten aina todella hyvä keino lahjoa. Kunhan on tietoinen saajansa ruokarajoitteista :D

Ei muuta! Hauskaa alkanutta viikkoa! Mulla muuten toista viikkoa oikeassa kädessä erittäin todennäköisesti jännetupentulehdus. Melko syvältä. En ole malttanut lepuuttaa sitä, vaan tehnyt puutarhahommia ja kanniskellut asioita ja leikellyt kankaita (lopulta jouduin kyllä pyytämään Mr. C:n apuun, kun ei vaan onnistunut ilman vihlovaa kipua), lopulta niin, että se pe? iltana narisi! Oikeesti. Kun väänsin rannetta, kuului siitä lihaksesta ranteen ja kyynärpään välissä natinaa.

Oltiin muuten treiffeilläkin, siitä vaikka huomenna. Nyt mentävä!

Eläinten päivän tunnelmia perjantailta.

Phoenix on hiukan liika katsonut piirrettyjä

Uusin (ja viimeinen?) tyttö Astrid

Ihana diorama

xoxo,
Raisa

Kiinan eläinoikeustilanne

Minä olen päässyt turvaan.

Varoitus: Tulette järkyttymään.
Huomio: Ette niin, kuin etukäteen kuvittelette.
Uskokaa mua. Mä tiedän. Näin kävi mullekin.

Elikkä. Animalia järjesti Uudella Ylioppilastalolla Kiinan kansallispäivänä, eläinten viikon edellä, tiistaina esitelmän/luennon Kiinan eläinoikeustilanteesta. Esitelmöijänä oli Salla Tuomivaara, joka on hiljattain palannut Kiinasta, vietettyään siellä kaksi vuotta. Eli hyvin autenttista tieto oli tarjolla.

Mekin ollaan turvassa. Joku olis ehkä kyllä halunnut meidät syödä.

Itse menin tilaisuuteen melko kauhuissani. Olen ihan älyttömän herkkä itkemään ja se on tosi noloa jos on muita ympärillä. Ei kuulkaa itkettänyt yhtään. Ei siis siinä, että Kiinalla olis nyt kuulkaa kaikki asiat tosi hyvin, mitä eläimiin tulee, mutta Salla ei puhunut niistä silleen verta ja suolenpätkiä roiskuen, vaan asiallisesti, eikä sen kuvatkaan ollut sieltä kamalimmasta päästä.

Fakta: Kiinassa syödään koiria.
Fakta: Kiinassa nyt syödään mitä vaan, paitsi ei jättiläispandoja.

Fakta: Kiinassa on jättiläismäisiä eläintuotantolaitoksia.
Fakta: Kiinassa on myös paljon pienen pieniä maatiloja, joissa kaikki eläimet kulkevat kaiket ajat vapaana.

Taka-alalla tyypille lihakoira.

Fakta: Kiinassa on meidän silmään ihan käsittämättömiä eläinsuojelullisia epäkohtia, kuten avaimenperät, joissa eläviä (viikon, pari) eläimiä sisässä.
Fakta: Kiinassa ne ei yksinkertaisesti ymmärrä, että esim. niiden rakastamat lemmikkilinnut tarvitsist/haluais joskus myös lentää. Salla kerto, että niitä lintuja päivittäin vietiin ulos, että ne sais raitista(?) ilmaa ja "tavata" muita lintuja, häkeissään orrella istuen.

Se, mikä oli yllättävintä, että kaikesta siitä, mitä Salla siellä Kiinassa näki, eläintoreilla ja muualla, ei ne asiat olleet sen rankempia, kamalampia kuin täällä Suomessa broileriteurastamollakaan.

Salla! Ei saa osoitella!

Kiinalaisilla turkistarhoilta näkee kuvia/videoita eläviltä nyljetyistä eläimistä. Mutta samaan aikaan meillä täällä Suomessa tulee jatkuvasti ilmi, miten turkistarhoilla on todella vakavia ongelmia. Pahasti sairaita eläimiä, emot syö stressissä poikasiaan jne.

Ja tokihan kaikki on myös kuulleet niistä pysäytetyistä koiranliharekoista, joiden kyydistä löytyy pienempiä koiria (Kiinassa on yleisesti hyväksyttävää tappaa punertavankultaisia koiria ruoaksi, mutta muut koirat katsotaan enemmänkin lemmikeiksi) kaulapantoineen. Ja tämä tietenkin kuohuttaa ihmisiä, sekä siellä että täällä. Että jonkun varastettu lemmikkikoira on päätymässä ravintolan ruokalistalle! No ainakin se on saanut elää paremman elämän, kuin vaikka broilerit pimeissä kasvattamohalleissaan täällä Suomessa.

Animals Asian pastuskyltti vierailijoille

Yllättävää oli myös, että siellä on yllättävän paljon eläinsuojelujärjestöjä. Ja niissä jäseninä paljon enemmän miehiä, kuin mitä meillä täällä. Mutta siellä onkin kuulemma paljon "neutraalimpaa" olla mukana ajamassa eläintenoikeuksia, kuin ihmisten. Ihmisoikeusten ajaminen katsotaan kritiikiksi *en millään saa päähäni, että mikä se sana olo* vastaan. Ihmiset on sekaantuneet politiikkaan, eläimet ei. Joten eläinten asioiden ajaminen on "turvallisempaa". Hyväksytympää.

Kannattaa klikata isommaksi ja lukea ohjeet hyvästä koiranpidosta!

Se mikä myös oli hassua, oli se kuinka kiinalaiset viranomaiset haluavat tarkistaa suomalaiset teurastamot/lihakasvattamot, ennen kuin suostuvat ottamaan täkäläistä lihaa sinne markkinoille. Että ne ei luota meidän hygieniaan ja tuoteturvallisuuteen. Tyyliin, että entä jos me oltaisikin jatkettu jotain eläinperäistä vaikka melamiinilla... ;)

Ei mutta ihan oikeesti. Ne itse ovat sitä mieltä, että niiden systeemin on puhdas ja turvallinen, ja kaikki muu sitten epäilyttävää ja epähygieenistä. Ihan niinko kaikki muutkin kaikkialla muualla. Suomalaisten mielestä meillä on kaikki niin puhdasta ja hienoa, ja muualta tullut on jotenkin vähemmän. Ehkä muihin Pohjoismaalaisiin saattaa vielä luottaa, mut ei sit enää muihin. Sama juttu kaikkialla. Ja tämän esille tuominen siellä tilaisuudessa oli aika avartavaa. Samahan koskee ihmisiäkin.

Kaikki kuvat on mun ottamia, Sallan kuvista. Eli kuvat on Sallan esittelemistä kuvattuja. Laatu ei ehkä ihan paras mahdollinen, kun oli niin hämärää ja mulla käytössä pikkanen taskukamera. Niin, paitsi tietenkin nuo nukkekuvat. Niillä ei sitten ole mitään tekemistä Sallan, taikka Animalian kanssa. Uusi tyttö Luka oli  vaan mukana tutustumassa uuteen kotikaupunkiinsa.

xoxo, Raisa  

 

Tässä opastetaan kiinalaisia siitä, ettei norsuille kasvakaan uusi hammas menetetyn tilalle (koska norsuthan siis tapetaan). Ei suomessa olla näin edistyksellisiä, että katukuvassa tälläiseen opastukseen törmäis.

Aina ei ole rahaa kaikista hienompiin loimiin. Silloin käytetään sitä mitä on.

Salla esityksen jälkeen.

Luka väärinpäin käännetyt Kampin edustalla.

Luka esitelmän jälkeen Mannerheimintiellä.

Animalian syysviikonloppu

Vihdoin ja viimein asiaa tästäkin. Jotenkaan en ilennyt laittaa tätä ennen kuin olin saanut aikaseksi viikonlopusta otettujen kuvien laittamisen eteenpäin. Älä kysy. Ei ole vastausta.

Joop, pikaisesti pohjustus tähän aiheeseen. Vuosi (kaksi?) sitten ilmoittauduin samaiselle viikonlopulle ja menikin sitten pupu pöksyyn, enkä uskaltautunut paikalle. Keväällä kuitenkin rohkaistuin ja menin kevätpäivään/päiville (olikohan se yks vai kaksipäiväinen?). Ja se oli niin ihanaa, niin voimauttavaa, että päätin heti paikalla, että myös syyspäiville tulisin menemään.

Niinpä sitten menin. Olin kyllä etukäteen varmistanut, että myös tuttuja tulisi sinne, sillä tollasissa tilanteissa missä on paljon vieraita olen sellainen ujopiimä, ettei tosikaan. Mutta olihan sinne lupautunut paljon tuttuja, joten minäkin uskaltauduin. JA vielä yöksikin jäin, kun se kuulemma oli se paras osuus :) No, ihan näin ei kuitenkaan ollut, sillä kyllä ruoka oli parasta ja hyvä seura.

Mutta asiaan.

Perjantaina pari viikkoa sitten suuntasimme kohti Tuusulassa sijaitsevaa uh...Metsäpirttiä? Jotain sellaista leirikeskusta kuitenkin. Vallattiin huoneet ja mentiin katsomaan ketä kaikkia oli jo paikalla. Aika pian ohjelma siitä sitten alkoikin. Ensin esiteltiin itsemme ja sitten jakauduttiin ryhmiin, joissa kokattiin illan ruoka. Teemana oli ravintolapäivä. Kasviskokki Inna kertoi Ravintolapäivän ravintolan/kahvilan järjestämisestä jne. JA sitten kokattiin ja syötiin. Hyvin oltiin kokattu sillä ruoka oli hyvää!!

Loppuilta ehkä meni muuiden osalta elokuvaa katsoessa ja saunoessa, minä luin bilsaa. Kun oli ne samperin ylppärit seuraavana maanantaina. Lauantaina oli sitten paikalla vegaaninen catering palvelu Ruskanväri, joka oli tehnyt meille aamupalan. Ohjelmassa oli ainakin tehomaatalouseläinten hyvinvoinnista kertova luento(??), eläinbingo, Sirpa Pietikäisen puhe/esitelmä EU:n kautta vaikuttamisesta. Jotenkin tässä kohtaa alkoi se epätoivo. Tavallaan vastakkainen reaktio sille kevään toivolle. Hitto soikoon, jos Sirpa Pietikäinen (kaikki tuntee Sirpa Pietikäisen!!) sanoo, että jos ei mitään muuta, niin ainakin nämä kaksi riviä on saanut johonkin lakipykälään lisättyä. Jos tollanen loistava puhuja, vakavasti otettava politiikkokin tuntee, että kaikki mitä hän on saanut aikaseksi (eläinten osalta) on kaksi riviä, niin mitä ihmettä me, kourallinen hippejä!, voidaan ikinä saavuttaa?

Kerran oli jossain tapaamisessakin siitä, kuinka me kovasti mietittiin, että mitä me vaaditaan parannettavaksi, kun lakia ollaan muuttamassa. Kaikkea kivunlievityksestä porsimishäkkien kieltämiseen jne. (lue eläinrääkkäyksen kieltämistä lailla, sillä eihän noilla edes tehdä kenellekään hyvää elämää, otetaan vaan osa kamaluuksista pois. Taas semmonen olo, et hyi häpeä, ihminen). Niin, toiveikkaana noita mietittiin, kunnes joku sano, et tärkeintä olis keskittyä siihen, että lakiuudistus saatais edes aikaiseksi tämän/seuraavan/miten usein ne nyt vaihtuukaan? hallituksen aikana. Ja sitten vasta keskittyä noihin pikkuasioihin. Jostain aina tulee sellainen valheellinen tunne siitä, että kyllä tällä on jotain merkitystä, muta ei sillä ole. Raha ratkaisee, ja jos sitä ei saada taloudellisesti kannattavaksi, niin ei se ketään kiinnosta. Tai no ehkä just niitä hippejä.

Niin, mutta Sirpan loistavan esitelmän(?) jälkeen oli voi anteeksi, en siis millään muista hänen nimeään, mutta ehdottomasti paras, huumaavin, viettelevin puhuja, mihin ikinä koskaan "törmännyt" (ei siis oikeasti törmätty!). Joku naisfilosofi se oli, joka just julkaissut (kalliin) kirjan eläinfilosofiasta. Tai koonnut sen kirjan. Meniköhän nyt oikein?
Jokatapauksessa se kissa oli niin hunajainen, että olis puhunut ihan kenet tahansa normaalisti reagoivan ihmisen ihan mihin tahansa suohon tai pomppulinnaan tai mihin vaan. Emmä edes muista mistä se puhui! Mutta kaiken ostin mitä se myi! Kaiken! (paitsi emmä sitä kirjaa voinut, kun se oli niin kallis).

Niin, jossain välissä meillä oli lounas ja päivällinenkin. Ja mä luin bilsaa joka välissä. Illalla pidin vähän taukoa ja katsoin minäkin elokuvaa.

Sunnuntaina oli joku työpaja, jota varten jakauduttiin ryhmiin ja ryhmissä sitten keksittiin uusia innovatiivisia keinoja parantaa maailmaa. Kyllä siellä tais aika paljon kaikkea konkreettista tulla esiinkin, ainakin meidän ryhmässä. Meidän tehtävä oli saada Animalialle uusia nuorisojäseniä. Ja sit seuras sekava osuus jossa kaikki harhaili ympäriinsä ja yritti arvailla mitä niiden pitää tehdä ja missä olla. Kunnes oli taas ruoka ja kaikki oli hyvin :) Jossain vaiheessa oli luento hyvästä kokoustamisesta, mutta minä laskelmoin sen niin, että jos siellä on jo meidän ryhmäläisiä, niin minun ei tarvitse osallistua, vaan voin lukea bilsaa.

Kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu, mutta ei kevätpäivän veroinen palkitseva tapahtuma. Sain myös uusia kavereita ja tapasin yhden "faninkin"! Ihan parasta :) Se ei tunnistanut mua, mutta kysyttyään mun korviksista sanoin, että oon itse tehnyt ne, ja kerrottuani Pinkkiksestä, se kysy, että oonko mä kirjottanut keittokirjoja ja ja sitten se oli ihan onnessaan kun olin "se" ja mä olin ihan innoissani, kun se niin tykkäs ja sitten me halattiin :)

Tänään tosiaan se Kiina-ilta kaikki aiheesta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleita!! Paikkana on Uusi Ylioppilastalo. Mannerheimintie 5 A. Niin, Kiina-illalla tarkoitan luentoa Kiinan eläinsuojelun nykytilanteesta.

Ei muuta. Voikaa hyvin! Nähdään!

xoxo, Raisa

j.k. Kaikki kuvat liittyy sinne viikonloppuun.